Arvostelu: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011)

HARRY POTTER JA KUOLEMAN VARJELUKSET, OSA 2

HARRY POTTER AND THE DEATHLY HALLOWS - PART 2

Ohjaus: David Yates
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Ralph Fiennes, Alan Rickman, Maggie Smith, Helena Bonham Carter, Matthew Lewis, Tom Felton, Bonnie Wright, Julie Walters, David Thewlis, Ciarán Hinds, Evanna Lynch, James Phelps, Oliver Phelps, Jason Isaacs, Helen McCrory, Warwick Davis, Robbie Coltrane, Jim Broadbent, David Bradley, Emma Thompson, John Hurt ja Michael Gambon
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Harry Potter on ehdottomasti minulle kaikista tärkein tarina. Äitini luki minulle Potter-kirjoja (1997-2007), kun olin ihan pieni ja olin nähnyt Potter-elokuvia (2001-2011) sitä mukaan, kun niitä ilmestyi kauppoihin. Sarjan taikamaailma on ollut minulle tuttu ihan lapsesta lähtien ja Tylypahka on osittain ollut minun "toinen kotini". Sinne oli helppo paeta muuta maailmaa ja oli aina niin hienoa päästä jälleen seikkailemaan Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa. Ei siis mikään ihme, että sarjalla on niin suuri arvo minulle. Muistan, kun menin katsomaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n, sen ensi-iltapäivänä kesällä 2011 ja minun vatsani oli jännityksestä sekaisin aamusta alkaen siihen asti, että elokuva oli päättynyt. Se oli tietysti minun eniten odottamani elokuva siltä vuodelta. Minua jännitti, miten sarjan lopetus oltiin saatu muutettua elokuvaksi ja olisiko se niin hieno kuin toivoin. Kun elokuva päättyi, minulle oli hyvin vaikeaa sisäistää se fakta, että tämä olisi viimeinen osa. Olen nähnyt elokuvan tietysti jälkikäteen useaan otteeseen, enkä vieläkään pysty katsomaan elokuvaa läpi ilman, että sisälläni on voimakas tunne, joka kertoo siitä, kuinka tärkeä elokuva on kyseessä. Kuitenkaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 ei ollut sarjan viimeinen tuotos ja tarina jatkuikin Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child - 2016) -nimisellä näytelmällä, jonka käsikirjoitus julkaistiin myös kauppoihin. Se jatkaa tarinaa siitä, mihin tämä loppuu. Sen lisäksi tänä vuonna ilmestyy myös elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), joka taas kertoo ajasta pitkälti ennen Harry Potterin tapahtumia. Juuri sitä elokuvaa varten täytyi jälleen ottaa vanhat kunnon Potter-elokuvat hyllystä, katsoa ne uudestaan ties kuinka monetta kertaa ja arvostella ne.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001), Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002), Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004), Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the Goblet of Fire - 2005), Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter and the Order of the Phoenix - 2007), Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter and the Half-Blood Prince - 2009) ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 - 2010)! Ihan oikeasti, jos et ole nähnyt äsken mainitsemiani elokuvia, niin tee itsellesi palvelus ja katso ne!

Harry, Ron ja Hermione palaavat Tylypahkaan tuhoamaan viimeiset hirnyrkit. Valitettavasti lordi Voldemort on saanut selville heidän suunnitelmansa ja taikakoulu muuttuu sotatantereeksi.

Vaikka Daniel Radcliffe olikin useaan otteeseen humalassa kuvauksissa, hänen suorituksensa Harry Potterina tuntuu olevan vihdoin juurikin oikea. Harry on hyväksynyt paikkansa maailmassa ja hän tietää tasan tarkkaan, mitä hänen täytyy tehdä, voittaakseen Voldemortin. Hän myös tietää, ettei hänen oma tulevaisuutensa välttämättä ole kovin valoisa, mutta onkin valmis menemään niin pitkälle kuin vain voi, jotta hänelle rakkaat henkilöt olisivat turvassa. Harry nähdään tässä erittäin vakavana, eikä hänen kasvoillaan näy hymyä kovinkaan usein. Eipä hänellä oikeastaan ole mitään syytä hymyillä.
     Rupert Grintin näyttelemä Ron Weasley ja Emma Watsonin esittämä Hermione Granger pysyvät tietysti Harryn tukena, vaikka mikä olisi. Hahmot toimivat taistelussa enemmän kahdestaan ja he alkavat vielä enemmän lämmetä toisilleen. Sekä Grint että Watson suoriutuvat mallikkaasti rooleistaan.
     Matthew Lewisin näyttelemä Neville Longbottom on muuttunut kömpelöstä pojasta sankariksi, joka johtaa muita Tylypahkan oppilaita taistoon. Nevillen hahmokaari on yksi parhaista, sillä muutos on niin selkeä. Harryn tyttöystävä/Ronin sisko Ginny Weasley (Bonnie Wright) ei paljoa tee, mutta näkyy välillä taustalla taistelemassa. Luna Lovekiva (Evanna Lynch) pääsee auttamaan Harrya tehtävässä, muttei erityisemmin osallistu sotaan. Muut tutut oppilaat, kuten Seamus Finnigan (Devon Murray), Dean Thomas (Alfred Enoch), Cho Chang (Katie Leung) ja Lavender Brown (Jessie Cave) nähdään myös elokuvassa. Seamusin pyrotaidoille on vihdoin oikeatakin käyttöä.

Maggie Smithin näyttelemä Professori McGarmiwa nähdään jälleen, kuten muutkin Tylypahkan opettajat. McGarmiwa on synkempi kuin aiemmin, mutta hän tuo myös hieman huumoria mukaan ja välillä hän näyttää äidillistä huolta oppilaitaan, etenkin Harrya kohtaan. Professori Kuhnusarvio (Jim Broadbent) ei paljoa tee, mutta pääsee silti näkymään ruudulla, kuten myös professori Lipetit (Warwick Davis). Emma Thompsonin näyttelemä ennustuksen opettaja professori Punurmio nähdään taas, mutta Robbie Coltranen osuus Hagridina jää hyvin pieneksi. Vahtimestari Voro (David Bradley) käväisee elokuvassa pari kertaa ja on kaikessa yrmyilyssäänkin oikein mainio tapaus.
     Feeniksin killan jäsenet osallistuvat tietysti mukaan taisteluun. Remus Lupin (David Thewlis), Nymfadora Tonks (Natalia Tena) ja Kingsley Kahlesalpa (George Harris) nähdään kaikki lyhyesti. Molly ja Arthur Weasley (Julie Walters ja Mark Williams) ovat saapuneet koululle suojelemaan lapsiaan ja mukana ovat myös Fred ja George Weasley (James ja Oliver Phelps), sekä pari kertaa taustalla vilahtava Percy Weasley (Chris Rankin). Arthur Weasley ei paljoa tee elokuvan aikana, mikä oli hieman sääli. Bill Weasley (Domhnall Gleeson) ja hänen vaimonsa Fleur Delacour (Clémence Poésy) nähdään elokuvan alussa lyhyesti.
     Ralph Fiennesin näyttelemä lordi Voldemort tuntuu samaan aikaan sekä vaarallisemmalta, että myös heikommalta. Fiennes on edelleen täydellinen valinta pimeyden ruhtinaan rooliin, ja hänen eleensä ja ilmeensä toimivat pahiksella uskomattoman hienosti. Voldemort päästelee välillä hieman kummallisia äännähdyksiä, jotka ovat aika koomisia, mutta ne tuovat tavallaan oman lisäyksensä hahmoon. Voldemort myös näyttää ensimmäistä kertaa oikeasti pelkoa, tajutessaan, että Harrylla on todellinen mahdollisuus voittaa hänet.

Muina pahiksina nähdään tietysti Alan Rickmanin näyttelemä Severus Kalkaros, jonka taustoja avataan hieman enemmän. Kalkaros on myös yksi parhaiten kirjoitettuja hahmoja sarjassa, sillä hänestä paljastuu kaiken aikaa jotain uutta, eikä hän oikeasti ole se luihu, ilkeä mies, millaisena hänet esitettiin ensimmäisessä elokuvassa. Alan Rickman on tietysti erinomainen roolissaan. Levätköön hän rauhassa. Helena Bonham Carter sopii täydellisesti hulluksi Bellatrix Lestrangeksi. Hahmo nähdään hieman erilaisena elokuvan alussa, mutta silloin kyseessä ei olekaan oikea Bellatrix. Jason Isaacsin näyttelemä Lucius Malfoy on vielä heikommassa hapessa kuin aiemmin. Narcissa Malfoy (Helen McCrory) ei paljoa tee taistelussa. Luciuksen ja Narcissan poika Draco Malfoy (Tom Felton) on yhä vain vähemmän ja vähemmän paha, eikä enää tiedä, mitä haluaa elämältään. Sarjan alkupäässä ylimielisiltä vaikuttaneet Lucius ja Draco ovat myös muuttuneet hienosti sarjan aikana.
     Muita hahmoja elokuvassa on mm. Harry Potter ja viisasten kivestä tuttu maahinen Lujahaka, jota näyttelee myös Warwick Davis. Samasta elokuvasta tuttu Ollivander (John Hurt) nähdään ihan elokuvan alussa. Uutena hahmona sarjaan esitellään professori Dumbledoren veli, Aberforth Dumbledore, joka on hyvin erilainen hahmo kuin veljensä, vaikka vaikuttaakin myös arvokkaalta. Aberforthina nähdään Ciarán Hinds.

Elokuvan alussa näytetään Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:n loppukohtaus pätkittynä, jossa lordi Voldemort löytää seljasauvan Dumbledoren haudasta. Sen enempää aiempia tapahtumia ei oikeastaan pohjusteta, vaan tarinaa jatketaan sillä oletuksella, että katsojat ovat nähneet aiemmat elokuvat. Harry, Ron, Hermione, Luna, Lujahaka ja Ollivander ovat turvassa Billin ja Fleurin luona Simpukkamökissä, mutta eivät kauaa; pääkolmikon täytyy saada tehtävänsä päätökseen. Lujahakan kautta he saavat selville, että yksi hirnyrkeistä on piilotettu Irveta-pankkiin ja Harrylle selviää myös, että yksi löytyisi Tylypahkasta. Heidän täytyy siis suorittaa mahdottomuus mahdottomuuden perään, eli murtautua pankkiin, mitä kukaan ei ole ennen pystynyt toteuttamaan ja sen jälkeen päästä salaa Tylypahkaan, jota vartioivat Voldemortin kuolonsyöjäjoukot ja ankeuttajat. Todelliset ongelmat alkavat, kun Voldemort saa selville Harryn suunnitelman ja johtaa joukkonsa kohti Tylypahkaa. Kuten jo aiemmin on saattanut arvata, Harry Potterin lopetus on massiivinen, eikä kovin monelle hahmolle käy hyvin.

Siitä hetkestä, kun Warner Brosin logo liukuu pilvien halki, kuva kulkee sen läpi ja näytetään tylyksi muuttunut, ankeuttajien ympäröimä Tylypahka, elokuva on täydellinen. Tai ainakin melkein. Muutama asia on poistettu kirjasta, jotka olisivat mielenkiintoisia sivujuonia, mutta kun muuten kokonaisuus toimii niin mielettömän hienosti, ei katsojana välttämättä edes jää kaipaamaan niitä. Henkilölle, jolle Harry Potter on erittäin tärkeä - jolle tarina on tuttu lapsuudesta lähtien, tämä elokuva pääsee koskettamaan niin voimakkaasti, ettei sitä välillä ole kovin helppoa katsoa. Elokuvasta näkee, että sen tekijät ovat tienneet sen olevan viimeinen osa. Näyttelijöistä näkee, että he tietävät tämän olevan viimeinen. Katsojat tietävät, että tähän Harryn tarina päättyy. Ja sen ei tietenkään halua päättyvän. Kun lopputaistelu lähestyy, niin itsestäni alkaa tuntua jo pahalta, sillä en halua, että tarina olisi jälleen ohi. Joka kerta, kun Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 päättyy, minulle tulee todella tyhjä olo. Kuin ankeuttaja, sarjan päättyminen vie itsestäni onnen tunteen, vaikka tiedänkin, että pystyisin katsomaan elokuvat vaikka heti uudestaan. Tai lukemaan kirjat. Kovin moni elokuva ei pysty koskettamaan minua niin syvästi kuin tämä. Minä en yleensä itke elokuvien aikana, mutta on se pakko tunnustaa, että parina kertana, kun olen tätä katsonut, niin kyynel on valunut poskea pitkin. Siinä on ehkä suurin syy, miksi tämä kuuluu suursuosikkieni joukkoon.

Silti minun on pakko myöntää, että itsenäisenä teoksena tämä ei ole kaikista parhain. Jos ei ole koskaan ennen nähnyt Harry Potter -elokuvia tai lukenut sarjan kirjoja ja katsoo tämän vaikkapa televisiosta, niin eihän tässä ole paljoa järkeä. Se ei selittele erityisemmin mitään, eikä muisteluosioihin pääse kiinni, jos tarina ei ole tuttu. Toisaalta on täysin järjetöntä miettiä tätä itsenäisenä teoksena. Nimensä mukaisesti tämä on "osa 2" ja se kuuluukin katsoa yhdessä ensimmäisen osan kanssa. Ja ne kaksi osaa kuuluu katsoa yhdessä muiden sarjan elokuvien kanssa. Jos siis joku on nyt jostain kumman syystä tehnyt sen virheen, että on aloittanut tästä elokuvasta, niin omapa on mokasi. Katso aiemmat elokuvat läpi ja palaa vasta sitten tähän osaan. Siinä kohtaa elokuvan hienous aukeaa.

Takaisin itse tarinaan: Elokuvan alku on tunnelmaltaan hyvin samanlainen kuin edellisen osan loppu. Sama seikkailuhenki on vahvasti läsnä ja Irveta-kohtaus on aivan loistava aloitus. Tavallaan elokuva tuntuu enemmän Potterilta kuin edellinen osa, sillä tässä paikat ovat tutumpia, kun taas Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:ssä käytiin useissa paikoissa, joita ei oltu aiemmin nähty, esimerkiksi joissain metsissä ympäri Brittejä. Katsoja pääsee heti jännitykseen mukaan, eikä elokuva päästä irti otteestaan - ei edes siinä kohtaa, kun lopputekstit alkavat. Kun päästään Tylypahkaan, niin elokuva muuttuu sotaleffaksi; kivääreiden ja konetuliaseiden sijaan vain käytetään taikasauvoja ja loitsuja. Etenkin kovimmille faneille voi elokuva tuottaa helposti surua, kun näkee tuttujen hahmojen kuolevan ja rakkaan Tylypahkan tuhoutuvan taistelussa. Kun taikakoulua pitää kuin kotinaan, niin ei sellaisen paikan romuttumista ole helppoa katsoa. Eikä ole Harryllekään. Hän joutuu seuraamaan sivusta, kun hänelle rakkaat ihmiset menehtyvät ja hänen silmistään näkyy syyllisyyden tunne, sillä hän kokee olevansa taistelun aiheuttaja. Silti hän tietää, että sille kaikelle on tarkoituksensa. Hänen täytyy vain löytää itsestään voimaa, jotta voi voittaa Voldemortin.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 on erittäin synkkä elokuva. Ei vain teemoiltaan, vaan kuvat ovat oikeasti useasti todella pimeitä. Elokuva tapahtuu suurimmaksi osaksi yhden yön aikana, joten päiväsaikaan sitä voi olla vaikea katsoa, kun valo heijastaa ruudulta. Suosittelenkin siis jopa pimentäviä verhoja tai ihan vain katsomaan elokuvan illalla tai yöllä. Vaikka hahmoja näkee kuolevan ja kamalat tunteet, joita hahmot kokevat, välittyvät hienosti kotikatsomoonkin, niin elokuvaan on silti saatu toimivasti mukaan hieman huumoriakin, etenkin professori McGarmiwan ja vahtimestari Voron, sekä varmaan monelle tulleen yllätyksen, eli lordi Voldemortin kautta. Pidän siitä, että sarjassa on uskallettu ottaa jälleen askel synkempään suuntaan, enkä usko kovinkaan monen odottaneen, että sarja päättyisi iloisissa merkeissä. Jos on herkkä itkemään elokuvien aikana, niin annan neuvoksi kaivaa nenäliinat esiin kyyneleiden pyyhkimistä varten. Varsinkin noin puolessa välissä elokuvaa on pitkä, surullinen osuus, kunnes jälleen taistellaan. Taistelukohtaukset ovat todella hienoja ja etenkin lopputaistelu on aivan huikean upea!

Kuten jo sanoin, elokuvasta näkee, että tekijät ovat tienneet sen olevan sarjan viimeinen. Siitä syystä elokuvaan on lisätty mukaan paljon viittauksia aiempiin elokuviin. Ensinnäkin tarvehuoneessa katsoja pääsee näkemään esimerkiksi Viisasten kivestä tutut shakkinappulat, Salaisuuksien kammiosta tutut riiviöt ja possupatsaan, joka näkyi Valedron muistossa. Myös pimeyden voimilta suojautumisen luokasta tuttu lohikäärmeen luuranko näkyy vilaukselta. Sen lisäksi taistelun aikana yhdessä kohtauksessa Harry, Ron ja Hermione kohtaavat erilaisia, entuudestaan tuttuja vaaroja, jotka ilmestyvät samassa järjestyksessä kuin sarjassa: peikko, jättihämähäkit, ihmissusi ja lauma ankeuttajia. Tällaiset pienet yksityiskohdat tuovat vielä lisää eloa ja tunnetta mukaan elokuvaan ja lisäävät "nautintoa" katsojan - etenkin fanin - kokemukseen. Uusia asioita tai paikkoja ei oikeastaan esiinny elokuvassa, vaan lähes kaikki on jo tuttua. Merkittävimmät uudet jutut ovat Aberforth Dumbledore, Tylypahkan taistelevat patsaat, sekä peikot/jättiläiset, jotka ovat hyvin erilaisia kuin Viisasten kivessä esiintynyt yksilö. Sarjassa päästään myös jälleen näkemään lohikäärme, tällä kertaa vaalean harmaa, sokea "ukrainalainen rautamaha".

Kolmen edellisen osan tapaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n on ohjannut David Yates, joka on tehnyt erittäin hienoa työtä sarjan päätöksen kanssa. Steve Kloves on saanut kirjan siirrettyä upeasti elokuvakäsikirjoitukseksi. Vaikka jotkut asiat puuttuvat, joita kirjassa esiintyy, pysyy kokonaisuus silti täydellisesti kasassa. Elokuva on kuvattu erittäin hyvin ja kaikkien tyylikkäiden taistelukuvien ohella yhdet lempikuvistani elokuvassa ovat Irvetassa nähtävät, yläkulmasta otetut kuvat Hermionesta ja Ronista, jotka tuovat uhkaavaa tunnelmaa todella hienosti lisää. Leikkaus on sujuvaa. Visuaalisesti elokuva on tietysti erittäin hieno. Ainoa ongelmani on, että kohta jossa lennetään luudanvarsilla liekkien läpi, näyttää hieman heikosti toteutetulta ja siitä näkee selkeästi, että luudat heiluvat todellisuudessa vihreiden kankaiden edessä. Värikkääksi tätä ei voi oikeastaan kutsua, sillä saturaatiota on vähennetty selvästi, jolloin harmaan eri sävyt tuntuvat luovan elokuvan värimaailman. Musiikista vastaa edellisen elokuvan tavoin Alexandre Desplat ja hän on luonut erittäin kauniin ja täydellisyyttä hipovan soundtrackin sarjan päätöselokuvalle. Vaikka elokuvaa varten sävellettyä musiikkia jaksaisi kuunnella ties kuinka paljon ja se tuo tunnelmaan oman lisäkosketuksensa, niin kohdat joissa musiikkia ei esiinny lainkaan, ovat myös todella vaikuttavia. Välillä pelkkä hiljaisuus on äärimmäisen koskettavaa kuultavaa. Ilman musiikkia myös huikeasti luotu äänimaailma pääsee paremmin esille. Hienoa oli tietysti kuulla tuttu, ensimmäisten elokuvien teemamusiikki parissakin kohtaa, mikä aiheuttaa joka kerta itselleni kylmiä väreitä. Iho menee muutenkin kananlihalle useaan otteeseen elokuvan aikana. Lavastus, puvustus ja maskeeraukset ovat täydellisesti toteutettuja.

Blu-rayn kuvanlaatu on upea; se on terävä ja täysin moitteeton. Lisämateriaalina Blu-raylla on Maximum Movie Mode, jolla elokuvan voi katsoa tietoiskujen kanssa, jolloin leffa kestää hieman kauemmin. Mukana levyllä on myös pätkä Final Farewells from Cast and Crew. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten Pottermoren esittelyvideo, Harry Potterin päättymisestä kertovia pätkiä, leffojen tekosalaisuuksien paljastuksia, paljon elokuvan teosta kertovia pätkiä, Daniel Radcliffen ja J.K. Rowlingin keskustelu sarjasta, sekä sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter kahdeksas, lähes tunnin kestävä osa Growing Up, jossa näyttelijät ja tekijät kertovat, millaista oli kasvaa sarjan kanssa.

Yhteenveto: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 on täydellinen päätös elokuvasarjalle! Se nappaa katsojan mukaan heti alussa ja pitää tiukasti otteessaan loppuun saakka. Näyttelijät suoriutuvat kaikki todella hyvin rooleistaan ja on hienoa nähdä todella monen palaavan rooleihinsa, vaikka näkyisivätkin vain hetken. Hagrid olisi voinut olla isommassa roolissa. Pääkolmikon kemia toimii täydellisesti. Aberforth Dumbledore on mainio lisäys tarinaan ja avaa Albus Dumbledoren taustoja lisää. Faneille elokuvan katsominen voi olla vaikea paikka, sillä siinä on niin suuri tunnelataus mukana. Itse en vain kykene katsomaan tätä ilman, että se koskettaa minua syvästi. Kun näkee Tylypahkan tuhoutuvan ja tuttujen hahmojen kuolevan, niin eihän sitä vain kykene neutraalisti katsomaan elokuvaa läpi. Yksinäisenä teoksena Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 ei tietenkään ole niin vaikuttava, muttei sitä olekaan tarkoitus katsoa sellaisena. Jos ette ole vielä nähneet Harry Pottereita, niin tehkää itsellenne palvelus ja katsokaa ne! Minulle kyseessä on hienoin ja tärkein tarina, mitä tiedän. Kun katsoin elokuvaa, minulla oli Kuoleman varjelukset -paita päällä ja join kaakaota Potter-mukista. Saa nähdä, tekeekö Ihmeotukset ja niiden olinpaikat oikeutta näin hienolle sarjalle. "Harry Potter ja kirottu lapsi" ei nimittäin tehnyt ollenkaan. En usko, että koskaan tulee olemaan niin hienoa tarinaa kuin Harry Potter, joka vaikuttaisi yhtä monen henkilön elämään samalla tavalla. J. K. Rowling on nero. Ihan oikeasti, katsokaa nämä elokuvat ja lukekaa Harry Potter -kirjat!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.insightfulinnovations.com
Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2, 2011, Warner Bros, Heyday Films, Moving Picture Company