TV-sarja: Archer, kausi 8: Archer Dreamland (2017)

ARCHER - KAUSI 8: ARCHER DREAMLAND



Luoja: Adam Reed
Pääosissa: H. Jon Benjamin, Jessica Walter, Aisha Tyler, Chris Parnell, Judy Greer, Amber Nash, Lucky Yates, Adam Reed, Dave Willis, Jeffrey Tambor, Wyatt Cenac, Keegan-Michael Key ja Eugene Mirman
Genre: animaatio, komedia, toiminta
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 18 minuuttia - 21 minuuttia - Yhteiskesto: noin 2 tuntia 37 minuuttia
Ikäraja: 16

Adam Reedin luoma animaatiokomediasarja Archer nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2009. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs kausi kasvattivat suosiota, joten kahdeksannen kauden teko lähti liikkeelle jo, kun seitsemättä vielä esitettiin. Archerin kahdeksas kausi, lisänimeltään Archer Dreamland alkoi pyöriä televisioissa huhtikuussa 2017. Kausi sai positiivista palautetta kriitikoilta ja katsojaluvutkin pysyivät hyvinä. Itse tutustuin sarjaan isäni kehotuksesta muutamia vuosia sitten, mutten silloin pahemmin innostunut sarjasta avausjakson perusteella. Pohdin kuitenkin pitkään palaavani sarjan pariin ja lopulta päätin toteuttaa aikomukseni, tällä kertaa jopa pitäen näkemästäni. Pari kuukautta Archerin seitsemännen kauden katsomisen jälkeen aloitin Archer Dreamlandin.

Koomassa oleva Sterling Archer näkee unta olevansa yksityisetsivä vuonna 1947, tutkien työparinsa Woodhousen murhaa.




Archerin tutut hahmot tekevät paluun... tavallaan.
Seitsemännen kauden finaalissa Sterling Archeria (äänenä H. Jon Benjamin) ammuttiin ja nyt hän on koomassa sairaalassa, nähden erikoista unta, jonka muut hahmot ovat tietty hänen tuttujaan. Unessa Archer on yksityisetsivä vuoden 1947 Los Angelesissa, joka päätyy uuteen tutkimukseen, kun hänen työparinsa Woodhouse löydetään murhattuna. Unimaailman Archerille on rakennettu ihan onnistunut taustatarina, hahmon traumatisoiduttua toisessa maailmansodassa. Ikävät muistot nostelevatkin päätään läpi kauden. Vaikka hahmossa on eroavaisuuksia, on hän 1940-luvullakin samanlainen naisten perään katseleva törkyturpa kuin modernina vakoojana.
     Malory Archer (Jessica Walter) on tällä kertaa rikollispomo nimeltä Äiti, jonka apua Archer menee pyytämään murhaa selvittäessään. Äidin pyörittämällä klubilla laulaa Lana Kane (Aisha Tyler), jonka bändiä johtaa Ray (Adam Reed) ja baarimikkona toimii Krieger (Lucky Yates). Cyril (Chris Parnell) ja Pam (Amber Nash) ovat etsivät Figgis ja Poovey, jotka tutkivat salakuljetusrinkiä. Hahmoja hyödynnetään ihan vekkulimaisesti ja tiettyjen hahmojen kohdalla on ymmärrettävää, millaisina Archerin alitajunta heidät esittää unessa. Merkittävä hahmo on myös toisen rikollisorganisaation johtaja Len Texler (Jeffrey Tambor), jonka Äiti haluaa hengiltä.




Sarjan viidennen kauden, huumebisnestä sisältävän Archer Vicen tavoin kahdeksas kausi, Archer Dreamland yrittää ravistella sarjaa ja pitää menoa raikkaana. Siinä onnistutaan vain osittain. Vaikka onkin ihan hauska idea, että koko tuotantokausi tapahtuu Archerin unessa, hahmon maatessa koomassa sairaalassa, ei itse kertomus ole lopulta kovin kummoinen. Woodhousen murhatutkimus on ihan hyvä lähtökohta, etenkin kun tarinan keskittyminen kyseiseen hahmoon on kunnianosoitus hahmoa esittäneelle George Coelle, joka menehtyi heinäkuussa 2015. Toteutus ei kuitenkaan jaksa napata mukaansa. 

Archer Dreamland pitää sisällään vain kahdeksan jaksoa, tehden siitä tähän asti sarjan lyhyimmän tuotantokauden. Yhteiskestoa löytyy hieman yli kaksi ja puoli tuntia, eli Archer Dreamlandin voikin sujuvasti katsoa yhden illan aikana kuin se olisi vain todella pitkä animoitu rikosleffa. Meno on kuitenkin aika väsähtänyttä ja tästä noir-yrityksestä loppuu puhti jo parin jakson jälkeen. Kausi ei ole erityisen hauska ja uuden asetelmankin kanssa se kierrättää paljon sarjasta tuttua, tässä kohtaa jo hieman tylsäksi käyvää huttua. Sentään se tosiaan on lyhyt kestoltaan.




Animaatiolaatu pysyy ennallaan. Tällä kertaa animaattorit pääsevät tosin kikkailemaan 1940-luvun ajankuvan kanssa, päivittäessään hahmojen asusteita ja työstäessään jälleen kerran ihailtavan yksityiskohtaisia taustoja. Noir-ulkoasua hyödynnetään myös hieman ja väreillä, valoilla ja varjoilla leikitellään onnistuneesti. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu. Tunnusmusiikkia on muovattu hieman vuoteen 1947 sopivammaksi ja samalla alkutekstipätkää on myös muokattu visuaalisesti.

Yhteenveto: Archerin kahdeksas tuotantokausi, Archer Dreamland on 1940-luvun etsiväasetelmansa kanssa kivan erilainen kuin aiemmat kaudet, mutta poikkeavuudet eivät nosta hieman väsähtänyttä sarjaa uuteen nousuun. Kausi on aika keskinkertainen dekkaritarina, jonka taso hiipuu nopeasti lupaavan alun jälkeen. On ihan hauskaa, kuinka tuttuja hahmoja hyödynnetään Archerin alitajunnan sovituksina uusissa rooleissa. Woodhouseen keskittyminen on myös mukava kunnianosoitus hahmon edesmenneelle näyttelijälle, George Coelle. Erityisen hauskasta kaudesta ei ole kyse, eikä tarinakaan jaksa viihdyttää läpi kestoaan. Sentään kestoa on vain hieman alle kaksi ja puoli tuntia. Jos Archer iskee lujaa, kannattaa Archer Dreamlandkin katsoa, mutta jos sinusta on tuntunut, että sarja on heikentynyt edetessään, tämä kausi tuskin parantaa menoa silmissäsi.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.8.2022
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
Archer, Yhdysvallat, 2009-, FX Productions, Fox Television Animation, Floyd County Productions, Radical Axis


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti