THE PUNISHER - KAUSI 2
Luoja: Steve Lightfoot
Pääosissa: Jon Bernthal, Amber Rose Revah, Ben Barnes, Giorgia Whigham, Floriana Lima, Jason R. Moore, Josh Stewart, Royce Johnston, Alexa Davalos, Corbin Bernsen, Annette O'Toole, Rob Morgan, Tony Plana, Mary Elizabeth Mastrantonio ja Deborah Ann Woll
Genre: toiminta, draama, jännitys
Jaksomäärä: 13
Jakson kesto: 47 minuuttia - 57 minuuttia - Yhteiskesto: noin 11tuntia 25 minuuttia
Ikäraja: 18
Marvelin sarjakuviin perustuva televisiosarja The Punisher nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa marraskuussa 2017, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2018 ja lopulta The Punisherin toinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä tammikuussa 2019. Kausi piti suosiota yllä ja sai edelliskautta parempaa palautetta kriitikoilta, mutta siitä huolimatta sarjan teko lopetettiin kakkoskauteen, samalla kun muutkin Netflixin Marvel-sarjat, kuten Daredevil (2015-2018) lopetettiin. Itseltäni kausi jäi katsomatta, kun se alun perin ilmestyi, sillä olin ollut pettynyt avauskauteen ja jättänyt sen kesken. Kuitenkin nyt kun Daredevil ja Punisher ovat tekemässä paluun uudessa sarjassa Daredevil: Born Again (2025-), päätin vihdoin katsoa hahmojen edelliset sarjat, sekä siinä samalla muutkin Defenders-saagaan liitännäiset sarjat läpi. Koin ykköskauden edelleen pettymykseksi, joten minulta kesti pidemmän aikaa, ennen kuin ryhdyin vihdoin katsomaan The Punisherin kakkoskautta.
Frank Castle yrittää aloittaa uuden, rauhallisemman elämän väärennetyn henkilöllisyyden avulla. Pian hän kuitenkin ajautuu suojelemaan nuorta naista, jota jahtaa vaarallinen organisaatio. Samaan aikaan henkiin jäänyt Billy Russo janoaa kostoa Frankille.
Jon Bernthal nähdään jo kolmatta kertaa Frank Castlena, eli Punisherina. Ykköskauden päätteeksi Frankin tuomiosta päätettiin luopua, mikäli hän omaksuisi uuden identiteetin ja lähtisi kauas New Yorkista elämään hiljaiseloa. Frank onkin nyt Pete Castiglione ja kiertää ympäri Yhdysvaltojen pikkukaupunkeja. Rauhallinen elämä ei tietenkään juuri miehelle maistu, eikä kestä kauaa, kun on jo taas aika vetäistä ikonisella pääkallologolla koristeltu luotiliivi päälle. Bernthal on edelleen täydellinen roolissaan, uhkuen karismaa toimintakohtauksissa, mutta myös tuoden hahmonsa herkempää puolta hienosti esille. Kaudella pureudutaan vielä enemmän Frankin mieltä piinaaviin demoneihin ja näinä hetkinä Bernthal tekee erityisen kiitettävää työtä kameran edessä.
Tuttuina hahmoina paluun tekevät myös Kotimaan turvallisuusviraston agentti Dinah Madani (Amber Rose Revah), Frankin ikävästi arpeuttama Billy Russo (Ben Barnes), Frankin vanha armeijakaveri Curtis (Jason R. Moore), sekä Frankia suuresti paheksuva poliisi Mahoney (Royce Johnson). Uusina hahmoina taas esitellään karkuteillä oleva Amy (Giorgia Whigham) ja tämän kintereillä oleva John Pilgrim (Josh Stewart), sekä Billyn terapeutti Dumont (Floriana Lima). Sivuhahmoja hyödynnetään erittäin hyvin ja näyttelijäkaartikin suoriutuu pääasiassa hyvin, joskin Barnes ei aina täysin vakuuta Russona. Jäin myös kaipaamaan Russolle huomattavasti rujompia maskeerauksia, etenkin kun hahmoa vertaa Punisher: War Zone -elokuvassa (2008) nähtyyn samaan hahmoon, jonka runnellut kasvot olivat oikeasti inhottava näky. Revah on vielä parempi sinnikkäänä agenttina kuin viimeksi ja nuori Whigham hyppää onnistuneesti menoon mukaan. Stewart toimii oivallisesti uutena pahiksena, joka joutuu tappelemaan ruutuajasta Russon kanssa läpi kauden.
Russon maskeerausten lisäksi The Punisherin toinen tuotantokausi saa pientä kritiikkiä siitä, kuinka se yrittää hyppiä kahden, täysin toisiinsa liittymättömän juonikuvion välillä. Samaa tapahtui myös Daredevil-sarjan toisella kaudella, jossa Bernthal teki ensiesiintymisensä Punisherina. Tälläkin kertaa molemmat juonikuviot ovat kiinnostavia, mutta ajoittain kausi kokee vaikeuksia niputtaa niitä yhteen. Välillä kausi onnistuu kuitenkin kääntämään tämän omanlaiseksi tehokeinokseen, kun Frankia riepotellaan kahden ongelman välillä ja mies joutuu päättämään, kumpi konflikti on milloinkin hänen ykkösprioriteettinsa.
Tiettyjä tarinankerronnallisiaan vikoja lukuun ottamatta mielsin The Punisherin kakkoskauden kaikin tavoin parannukseksi pettymyksellisen ykköskauden jälkeen. Tarina imaisee tehokkaammin mukaansa, hahmoja syvennetään paremmin, toiminta on päheämpää ja kausi on ajoittain varsinaista tunteiden vuoristorataa. Seasta löytyy yllättävänkin herkkiä hetkiä, kun hahmot pääsevät avaamaan päidensä sisäisiä demoneita. Meno on myös jännittävämpää ja hahmot tuntuvat jatkuvasti olevan vaarassa. Frank itse ottaa osumaa minkä kerkeää ja kauden loppupäässä itse kukin näyttää siltä kuin heidän kuuluisi jo olla haudassa. Kaikille pitäisi olla selvää, ettei The Punisher ole mitään koko perheelle ystävällistä supersankariviihdettä, mutta eipä hahmosta ole aiemmin taidettu tehdä näin veristä, väkivaltaista, brutaalia ja suorastaan julmaa adaptaatiota. K18-ikärajaleima on täysin aiheellinen.
Rajulla toiminnalla pääsee jo pitkälle, kun kyse on The Punisherista, mutta kakkoskausi on näin vahva nimenomaan sen mainion henkilödraaman ansiosta. Jokainen hahmoista saa enemmän lihaa luidensa ympärille ja kauden parasta antia on Frankin ja Amyn välille muodostuva liittolaisuus. Pitkien erimielisyyksien sun muiden kautta jurolle äijälle ja nuorelle naisenalulle alkaa vähitellen muovautua lähes isä-tytärmäinen suhde ja pian Frank on valmis tekemään kaikkensa pitääkseen Amyn turvassa - vaikka se tarkoittaisikin ties kuinka monen ihmisen tappamista asein, nyrkein ja huomattavasti mielikuvituksellisemminkin tavoin. Vaikka kausi toisinaan ontuu, yrittäessään kertoa kahta tarinaa päällekkäin, se onnistuu kuitenkin lopussa viemään kaiken tyydyttäviin huipennuksiinsa.
Tuotantokauden ohjaajat rakentavat tunnelmaa oivallisesti ja pitävät käsikirjoittajien kanssa pakettia pääasiassa hyvin kasassa, vaikka materiaalia meinaakin välillä olla pienesti liikaa. Kausi on myös teknisiltä ansioiltaan oiva, vaikka sekaan mahtuu muutama hieman heikompi tietokonetehoste. Kausi on pätevästi kuvattu ja valaistu, sekä hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeeraajat pääsevät peittämään hahmot toinen toistaan rujompiin jälkiin. Onkin sääli, etteivät he kehdanneet mennä vielä pidemmälle Russon muussatun pärstän kanssa. Äänimaailma on taitavasti rakennettu ja säveltäjä Tyler Bates tunnelmoi tälläkin kertaa hyvin musiikeillaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2024
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
The Punisher, Yhdysvallat, 2017-2019, Netflix, Marvel Entertainment, Marvel Television, Walt Disney Television, ABC Studios, Disney-ABC Domestic Television
Tuotantokauden ohjaajat rakentavat tunnelmaa oivallisesti ja pitävät käsikirjoittajien kanssa pakettia pääasiassa hyvin kasassa, vaikka materiaalia meinaakin välillä olla pienesti liikaa. Kausi on myös teknisiltä ansioiltaan oiva, vaikka sekaan mahtuu muutama hieman heikompi tietokonetehoste. Kausi on pätevästi kuvattu ja valaistu, sekä hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeeraajat pääsevät peittämään hahmot toinen toistaan rujompiin jälkiin. Onkin sääli, etteivät he kehdanneet mennä vielä pidemmälle Russon muussatun pärstän kanssa. Äänimaailma on taitavasti rakennettu ja säveltäjä Tyler Bates tunnelmoi tälläkin kertaa hyvin musiikeillaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2024
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
The Punisher, Yhdysvallat, 2017-2019, Netflix, Marvel Entertainment, Marvel Television, Walt Disney Television, ABC Studios, Disney-ABC Domestic Television
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti