Pääosissa: Amanda Seyfried, Gary Oldman, Shiloh Fernandez, Max Irons, Virginia Madsen, Billy Burke, Julie Christie, Lukas Haas, Michael Shanks, Adrian Holmes ja Archie Rice
Genre: fantasia, kauhu, romantiikka
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 12
Red Riding Hood - Punahilkka perustuu kansantaruihin ja satuihin pienestä Punahilkasta 1600-luvulta, joista tunnetuimmat ovat kirjoittaneet Charles Perrault ja Grimmin veljekset. 2000-luvulla Appian Way Productions -yhtiö alkoi suunnittelemaan uutta elokuvasovitusta kansantarujen ja satujen pohjalta. Sen kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2010 ja lopulta Red Riding Hood - Punahilkka sai maailmanensi-iltansa 7. maaliskuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Kriitikot lyttäsivät elokuvan, eikä se ollut myöskään kovin kummoinen hitti. Itse en käynyt katsomassa leffaa teatterissa, mutta muistan kun sen mainos pyöri ilmestymisvuoden alussa kaikkialla. Katsoinkin elokuvan vasta muutamia vuosia myöhemmin, kun se esitettiin televisiossa, mutten pitänyt siitä. Kun huomasin Red Riding Hood - Punahilkan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.
Pienessä kylässä asuva Valerie on rakastunut lapsuudenystäväänsä Peteriin, mutta Valeria on vanhempien toimesta sovittu varakkaan Henryn vaimoksi. Parisuhteet eivät jää Valerien ainoaksi huoleksi, sillä vuosia kuolleeksi luultu ihmissusi on palannut metsästä vainoamaan kylää...
Mamma Mia! -musikaalista (2008) tuttu Amanda Seyfried nähdään elokuvan pääosassa Valeriena, jolle tämän isoäiti (Julie Christie) antaa tietty ikonisen punaisen hilkan. Loppuleffan Valerien täytyy pitää hilkkaa päällään, jotta leffa voisi edes jotenkin perustella nimensä. Näyttelijänä Seyfried on paikoitellen näyttänyt osaavansa, mutta tässä hän jää aika vaisuksi - lähinnä koska käsikirjoitus ei paljoa hänelle tarjoa. Lähinnä Valerien täytyy pohdiskella kahden pojan välillä ja sitten vaihtelun vuoksi säikkyä ihmissutta. Nämä pojat ovat Valerien pitkäaikainen rakkauden kohde, muka-paha poika Peter (Shiloh Fernandez) ja Valerien vaimokseen haluava Henry (Jeremy Ironsin poika Max Irons). Fernandez ja Irons ovat aika surkuhupaisat puupökkelöt rooleissaan, joista tulee väkisinkin mieleen Twilight-elokuvien (2008-2012) Edward Cullen ja Jacob Black. Mielikuvaa vain vahvistaa se, että Fernandez oli ehdolla Edwardin rooliin, ennen kuin Robert Pattinson nappasi sen.
Elokuvassa nähdään myös mm. Billy Burke ja Virginia Madsen Valerien vanhempina, sekä Gary Oldman ihmissusia metsästävänä isä Solomonina. Oldman on näyttelijöistä ehdottomasti paras, mutta valitettavasti edes hän ei onnistu pelastamaan filmiä, vaikka kuinka yrittääkin kantaa sitä harteillaan. Lähinnä tämä johtuu siitä, kuinka ärsyttäväksi isä Solomon muuttuu leffan aikana. Madsen ja Burke eivät erityisemmin vakuuta rooleissaan. Burke on muuten filmin toinen linkki Twilight-sarjaan, sillä hän esitti niissäkin elokuvissa päähahmon isää.
Iso yhteys Red Riding Hood - Punahilkan ja Twilight-sarjan välillä on myös se, että elokuvan on ohjannut Twilight - Houkutuksen(Twilight - 2008) ohjaaja Catherine Hardwicke. Ohjaajavalinta on ymmärrettävä, sillä studio on selvästi halunnut toistaa Twilightin suosion, joten kaikella logiikalla sen pitäisi onnistua edes muutamien samojen tekijöiden kera. No, eipä oikeastaan. Red Riding Hood - Punahilkasta ei tullut toivottua jättimenestystä - ei, vaikka se kuinka häpeilemättömästi yrittääkin ratsastaa Twilightin suosiolla ja tyylillä. Vertausta on mahdoton olla tekemättä, jos molemmat filmit on nähnyt. Kopiointi lähtee jo ensimmäisistä maisemaotoksista. Sentään Red Riding Hood - Punahilkka ei yritä siirtää susitarinaa nykypäivään, vaan pitää menon keskiajalla, mutta modernisointia silti riittää.
Suuren osan ajasta koko ihmissusipuoli tuntuu vain kehykseltä, jotta tekijät saisivat tahkottua rahaa uuden teini-kolmiodraaman kautta. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa, valitseeko Valerie Peterin vai Henryn - molemmat ovat ihan yhtä tylsiä tapauksia. Elokuvan kohderyhmää ei kuitenkaan taida näyttelemistaito kiinnostaa, kunhan ulkonäkö miellyttää silmää. Ja onhan leffassa toki se mysteeri, että onko jompikumpi näistä pojista se ihmissusi? Valitettavasti tämä mysteerikään ei kiinnosta. Hahmot ovat toinen toistaan tylsempiä, jolloin katsoja huomaa ajattelevansa, että oli susi kuka tahansa, hän voisi saapua kylään ja pistää aivan kaikki hengiltä. Kauhua elokuvassa on oikeastaan vain esiteineille. Aikuisen kokema vähäinenkin jännite katoaa, kun videopelitehostein toteutettu digisusi vihdoin paljastetaan katsojille. Eikä susi jää ainoaksi vakavasti tarkoitetuksi, mutta lähinnä aika huvittavaksi osuudeksi leffassa.
Jo leffan imelän siirappinen romanttinen lässyttely saa herkästi kieriskelemään myötähäpeässä, mutta vielä pahempia ovat elokuvan pakotetut yritykset pitää sisällään tuttuja juttuja Punahilkan sadusta. Leffaan kirjoitettu "isoäiti, onpas sinulla isot silmät" - "jotta voisin nähdä sinut paremmin" jne. -dialogi tarjoaa mojovat naurut kammottavan toteutuksensa kanssa. Lisäksi kyseessä on kai sama susi, joka piinasi myös kolmea pientä porsasta, sillä mukaan on ängetty myös "minä puhkun ja puhallan ja kaadan talosi kumoon". Tietyistä hilpeyksistä huolimatta Red Riding Hood - Punahilkka ei edes ole niin kehno, että se tekisi siitä viihdyttävän. Itse esimerkiksi viihdyn Twilight - Houkutuksen parissa, koska se on niin naurettavan huono. Tämä leffa on lähinnä erittäin pitkäveteinen. Hieman yli puolitoistatuntiseksi teokseksi Red Riding Hood - Punahilkka tuntuu reilusti yli parituntiselta.
Hardwicke ei ole erityisemmin kehittynyt ohjaajana Twilight - Houkutuksen jälkeen tai sitten hän on studion määräyksestä tehnyt juurikin samanlaista työtä. Mukana on samaa amatöörimäistä elokuvantekoa ja leffalla on paikoitellen opiskelijatyömäinen tai televisiosarjamainen ulkonäkö. Asiaa ei auta David Leslie Johnsonin surkea käsikirjoitus kehnojen hahmojen, pökkelön dialogin ja tylsästi kulkevan tarinan kera. Kuvauskaan ei ole kovin kaksista, vaikka mukana muutama tyylikäs otos onkin, eikä hieman töksähtelevä leikkaus tee vaikutusta. Kylän lavasteet ovat näyttävät, mutta liiankin monessa maisemaotoksessa on selvää, että kylä on tietokonetehostein toteutettu. Asut ovat tarpeeksi oivalliset Peterin paha poika -pukua lukuunottamatta. Äänimaailma on muuten sujuva, mutta säveltäjäduo Brian Reitzell ja Alex Heffes eivät saa mitään mielenkiintoista aikaiseksi musiikkien puolella.
Yhteenveto: Red Riding Hood - Punahilkka on surkea yritys ratsastaa Twilight -sarjan suosiolla. Saman ohjaajan kautta tyyli pidetään samana, eikä ällösiirappista kolmiodraamaa voi olla linkittämättä Bellan, Edwardin ja Jacobin rakkauskuvioihin. Tässä kolmiodraama on todella tympivästi tehty, eikä katsojaa voisi vähempää kiinnostaa, kumman pojan Valerie valitsee. Amanda Seyfried -paran työksi jääkin lähinnä haikailla kahden pojan välillä ja sitten aina välillä pelätä ihmissutta. Katsojasta tosin katoaa vähäinenkin jännite, kun kököillä tietokonetehosteilla tehty digisusi saapuu ruutuun murisemaan. Yritykset toistaa klassikkosadun repliikkejä ovat myötähäpeällisiä ja osa leffasta meneekin epämiellyttävässä kiusallisuudessa pyöriskelyyn. Suuri osa menee tylsistyessä, sillä vain hieman yli puolentoista tunnin leffa tuntuu yli kaksituntiselta. Gary Oldmanin puolesta harmittaa, että hän on suostunut projektiin. Lopputulos kun ei vakuuta edes tekniseltä puoleltaan ja filmissä vallitsee tietty halpa ja televisiosarjamainen ulkonäkö. Red Riding Hood - Punahilkka saattaa kolahtaa kohderyhmäänsä, eli rakkauden perään haikaileviin teinityttöihin, mutta muita suosittelen pysymään kaukana tästä kammotuksesta. Jopa Twilightit näyttävät laadukkailta näihin verrattuna.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.10.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Red Riding Hood, 2011, Warner Bros., Appian Way, Random Films
Ohjaus: Catherine Hardwicke Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Billy Burke, Peter Facinelli, Ashley Greene, Anna Kendrick, Justin Chon, Michael Welch, Christian Serratos, Gil Birmingham, Taylor Lautner, Elizabeth Reaser, Kellan Lutz, Jackson Rathbone, Nikki Reed, Sarah Clarke, Cam Gigandet, Edi Gathegi ja Rachelle Lefèvre Genre: romantiikka, fantasia, jännitys Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia / Extended Edition: 2 tuntia 6 minuuttia Ikäraja: 12
Twilight -Houkutusperustuu Stephenie Meyerin samannimiseen kirjaan vuodelta 2005. Jo ennen kirjan julkaisua MTV Films halusi tehdä siitä filmatisoinnin, mutta koska työstetty käsikirjoitus poikkesi liikaa lähdemateriaalista, Meyer ei suostunut leffan tekoon. Vuonna 2007 Summit Entertainment kiinnostui kirjan filmatisoinnista ja kun Meyer oli tyytyväinen käsikirjoitukseen, projekti lähti liikkeelle. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2008 ja filmi saikin ensi-iltansa hieman yli kymmenen vuotta sitten, 17. marraskuuta 2008 (Suomeen elokuva tosin saapui vasta tammikuussa 2009). Kehnoista arvioistaan huolimatta Twilight - Houkutus oli suurmenestys, joka oli yhtäkkiä kaikkien tyttöjen puheenaihe ainakin siinä koulussa, mitä itse siihen aikaan kävin. Ihmettelin suuresti, mikä tämä leffa oikein on, mutta koska se tuntui olevan enemmän tyttöjen juttu, mitä pojat haukkuivat, en halunnut katsoa sitä. Kuitenkin pari vuotta myöhemmin Twilight - Houkutus esitettiin televisiossa ja satuin juuri kääntämään sille kanavalle, kun se alkoi. Jäin tuijottamaan filmiä ja pidin sitä yllättävän mielenkiintoisena kertomuksena. Katsoinkin leffan pariin otteeseen uudestaan ja luin jopa Meyerin kirjan, mutta siitä on jo noin kuusi vuotta. Vuosien varrella aloin ymmärtämään, mikä elokuvassa on pielessä, mutta ajattelin silti katsovani sen joskus uudestaan. Näiden parin vuoden aikana, mitä olen kirjoittanut Elokuvan taikaa -sivulle arvioita, Twilight-filmien arvosteleminen on käynyt useasti mielessäni ja eräänä kesäisenä päivänä päätin vihdoin toteuttaa tämän. Katsoin Twilight - Houkutuksen Viaplaysta... enkä voinut käsittää, miksi aikoinaan pidin siitä.
17-vuotias Bella Swan muuttaa asumaan isänsä luokse pieneen Forksin kaupunkiin. Koulussa Bella tapaa mysteerisen pojan, Edward Cullenin, eikä kestä kauaa, kunnes Bella tajuaa, mistä Edwardin outous johtuu: hän on vampyyri.
Pääroolissa nuorena Bella Swanina nähdään Kristen Stewart, joka ansaitsee maineensa puuduttavan tylsänä näyttelijänä. Stewart on totaalinen yhden ilmeen ihme, joka vain tuijottaa kaikkea suu auki elokuvan alusta loppuun. Hän on jatkuvasti vain hämmentyneen näköinen tai sitten näyttää vahvasti siltä, että hän haluaisi olla missä tahansa muualla kuin tässä filmissä. Stewart on todella eloton, mikä on erikoista, sillä hän ei ole se vampyyri. Jatkuvasti Stewart vaikuttaa siltä, että hänelle tuottaa suuria vaikeuksia joko muistaa repliikkinsä tai sanoa ne. Jälkimmäisen kyllä ymmärrän, sillä elokuva on täynnä mitä typerimpiä vuorosanoja, joita on vaikea sanoa ääneen uskottavasti. Huonojen repliikkien lisäksi Bella on muutenkin huonosti kirjoitettu, mikä vain vaikeuttaa Stewartin työtä. Bella on ehdottomasti yksi tylsimmistä fantasiatarinoiden päähahmoista, jonka olen koskaan nähnyt elokuvassa. Kaikki tapahtumat koetaan hänen kautta, mutta hän on täysin hyödytön. Bella ei osaa mitään - ei edes puhua luontevasti kenellekään. Ainoa, mitä Bella osaa tehdä, on etsiä asioita Googlesta. Vau. Hahmo täytyy vain jatkuvasti pelastaa pulasta ja hänestä on aika lailla mahdotonta välittää. Tämä tekee leffan seuraamisesta entistäkin vaikeampaa, sillä Bella on tietty mukana lähes joka ikisessä kohtauksessa. Vampyyripoika Edward Cullenia taas näyttelee Robert Pattinson, joka tekee hieman paremman roolityön kuin Stewart. Pattinsonilta sentään löytyy jotain tunnetta ja kiinnostusta projektia kohtaan, muttei hänkään kykene lausumaan surkeita repliikkejä luontevasti. Tämän lisäksi hänet on pistetty tekemään asioita, jotka ovat lähinnä naurettavia, vaikka tekijät ovat selkeästi yrittäneet saada Edwardista aikaiseksi uhkaavan persoonan. Hahmosta on myös yritetty luoda hurmaavaa, mutta hän vaikuttaa lähinnä inhottavalta pervolta. Edward nimittäin tunnustaa yhdessä kohtauksessa, että hän on katsellut nukkuvaa Bellaa jo parin kuukauden ajan! Ja tällaisesta miehestä ne ala-asteikäiset tytöt unelmoivat kymmenen vuotta sitten...
Bellan isää, Forks-kaupungin poliisipäällikkö Charlie Swania esittävä Billy Burke tekee ehdottomasti koko filmin parhaimman roolityön. Siinä, missä Stewart ja Pattinson kokevat vaikeuksia repliikeissään, Burken vaikeudet ymmärtää siinä, että hänen hahmollaan on vaikeuksia kommunikoida tyttärensä kanssa. Burke onnistuu näin kääntämään kehnon kirjoittamisen edukseen. Harmillisesti hänen suorituksensa lässähtelee myös siihen, ettei häntä välillä näytä kiinnostavan projekti lainkaan. Burke ja hänen hahmonsa ovat silti parempia kuin Sarah Clarke ja hänen hahmonsa, Bellan äiti Renée, joka on mukana vain puhelinkeskustelujen välityksellä. Renéelle on luotu jonkinlainen sivujuoni, jossa hän matkaa uuden miehensä kanssa, mutta tämä on todella kehnosti toteutettu. Edwardin perhe onkin paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa. Edwardin Carlisle-isää esittävä Peter Facinelli tekee leffan toiseksi parhaan roolityön. Carlisleen on onnistuttu luomaan tuntua siitä, että hän on ollut vampyyri jo todella kauan, minkä takia hän onnistuu hillitsemään itsensä täysin ihmisten ympärillä. Elizabeth Reaserin näyttelemään Esme-äitiin on saatu oivaa lämpöä, mutta hahmo on pahasti alikäytetty. Myös Edwardin muut perheenjäsenet, ylipirteä Alice (Ashley Greene) ja hänen outo poikaystävänsä Jasper (Jackson Rathbone), sekä tympeä Rosalie (Nikki Reed) ja hänen urheilullinen poikaystävänsä Emmett (Kellan Lutz) jäävät aika pintaraapaisuiksi, mikä on sääli, sillä vampyyripuoli on kiinnostavinta elokuvassa. Ja jos yksiulotteisista hahmoista puhutaan, niin mukana ovat myös Bellan koulukaverit. Jessica (oudon teennäinen Anna Kendrick) ja Angela (Christian Serratos) ovat tyttöjä, jotka tykkäävät puhua pojista, ja Eric (Justin Chon) ja Mike (Michael Welch) ovat energisiä pelleilijöitä, jotka yrittävät naurattaa tyttöjä. Ja siinä se. Siinä oli heidän hahmonsa. Ja koska käsikirjoittajat eivät taida tietää nuorista mitään, he keskustelevat lähinnä koulun tulevista tanssiaisista. Elokuvassa nähdään myös Cam Gigandet, Edi Gathegi ja Rachelle Lefèvre vampyyrikolmikkona, joka pohjustetaan todella kehnosti huipennusta varten; Gil Birmingham pyörätuolissa kulkevana intiaaniheimon päällikkönä; sekä innokas Taylor Lautner hänen poikanaan Jacob Blackina. Kuten monet tietävät, Jacobilla yritetään seuraavissa osissa luoda kolmiodraamaa tarinaan ja hän tuntuu olevan mukana tässä ihan vain sen takia, jotta hahmo ei vain ilmestyisi tyhjästä seuraavassa elokuvassa. Ja koska jonkun pitää johdatella Bellaa oikeaan suuntaan epäilemään Culleneita vampyyreiksi. Yhdestä ravintolakohtauksesta voi muuten myös bongata itse kirjailija Meyerin.
Lähdetään nyt tarinan kanssa liikkeelle siitä faktasta, että leffan ideasta voisi saada aikaiseksi hyvän elokuvan. Ihmistyttö ja vampyyripoika kohtaavat, he rakastuvat ja tämä voi olla vaaraksi molemmille maailmoille. Oli Twilight - Houkutuksesta sitten mitä mieltä tahansa, onhan se pakko tunnustaa, että tuosta voisi saada aikaiseksi hyvän kertomuksen. Onkin sääli, että toteutus on tämä. Elokuvan käsikirjoitus on tosiaan huono (palataan siihen myöhemmin), eikä asiaa auta yhtään, että päärooleihin valittiin niin kehnot näyttelijät. Sen lisäksi, ettei Stewart onnistu tuomaan mitään tunnetta esille ilmeillään tai ettei kumpikaan osaa sanoa repliikkejään luontevasti, ei Stewartin ja Pattinsonin väliltä löydy lainkaan kemiaa. Ei yhtään. He eivät koskaan vakuuta katsojaa siitä, että he olisivat oikeasti rakastumassa toisiinsa. Elokuvan aikana herää usein kysymys siitä, ovatko he yhdessä vain siksi, että (Edwardin sanojen mukaisesti) vampyyri luonnostaan houkuttelee naisia saalikseen ja koska Edward himoitsee Bellaa vain veren takia? Onko heillä mitään oikeasti yhteistä, jotta he voisivat viettää ikuisuuden yhdessä, mistä he selvästi unelmoivat?
Tämän lisäksi suuri osa Edwardin ja Bellan yhteisistä kohtauksista on hyvin kiusallista katsottavaa. Eivätkä itse asiassa vain heidän kohtauksensa, vaan suuri osa leffan kohtauksista on kiusallisia! On toki ymmärrettävää, että on kiusallista aloittaa koulu uudessa paikassa, on kiusallista tutustua romanttisesti kiinnostavaan luokkatoveriin, on kiusallista tavata poika- tai tyttöystävän vanhemmat ja että voi olla kiusallista suudella ensimmäistä kertaa, mutta kun koko filmi on vain todella kiusallinen, alkaa homma muuttua ärsyttäväksi. Kiusallista on myös elokuvan toteutus; etenkin Twilight - Houkutuksen efektit ovat erittäin myötähäpeällistä katsottavaa. Elokuvassa on kohtaus, jossa Edward päättää todistaa voimansa ja ketteryytensä Bellalle, ottaen Bellan reppuselkäänsä ja loikkien puusta toiseen kuin mikäkin apina... ja tämä kohtaus on aivan kammottavan surkeasti toteutettu! Ensinnäkin siitä huomaa heti, että se on kuvattu taustakangasta vasten ja toiseksi on täysin selvää, että kaksikko roikkuu narujen varassa. Hyppyjen aikana hahmot myös huojuvat niin luonnottomasti, ettei se näytä millään tavalla uskottavalta loikalta. Elokuvan pienehkön budjetin huomaa myös efektistä, mitä on käytetty, kun vampyyrit juoksevat salamannopeasti paikasta toiseen. Tätä käytettiin jo vuosia ennen Twilight - Houkutusta ja jos se ei näyttänyt hyvältä silloin, ei se näytä hyvältä tässäkään.
Twilight - Houkutuksen kirjoittaja Stephenie Meyer on avoimesti tunnustanut, ettei hän tiennyt vampyyreistä oikeastaan mitään aloittaessaan kirjoittamisen. Ja tämän kyllä huomaa. Vampyyrithan palavat auringonvalossa, eivät kestä valkosipulia, eivät näy peileissä ja niillä on pitkät kulmahampaat, vai mitä? Meyer ei tainnut tietää näitä, sillä nämä vampyyrit näkyvät peileissä ja kestävät auringonvaloa. Hammasrivikin näyttää täysin tavalliselta. Sen sijaan hän loi vampyyreille joitain outoja supervoimia ja (kuten kaikki varmasti tietävät, sillä siitä on tehty niin paljon vitsiä) pisti heidät kimmeltämään auringonvalossa... Nämä aikoinaan ihmisiä pelotelleet elokuvahirviöt ovat Meyerin takia nykyään glitterillä päällystettyjä mallipoikia. Kuka voisi ikinä pelätä bling bling -vampyyria?! Elokuvan sopimuksen mukaan Meyerillä oli suuri päätösvalta siinä, mitkä asiat siirtyivät kirjasta elokuvaan ja olen varma, että hän pakotti poloiset filmintekijät sisältämään glittervampyyrit. Tämän lisäksi Meyer oli vaatinut, että useat kirjan repliikit kuultaisiin myös leffassa, mikä ei voinut olla helppoa käsikirjoittaja Melissa Rosenbergille. Rosenberg on joutunut pitämään mukana Bellan kertojaäänenkin, joka selittää täysin ilmiselvää tietoa katsojille. Se jos mikä on laiskaa kirjoittamista. Rosenberg on sentään hieman yrittänyt pohjustaa lopun vampyyrikolmikkoa, mitä kirja ei tehnyt, mutta epäonnistuu siinä pahasti. Ohjaaja Catherine Hardwicke ei saa näyttelijöiden esiintymistä luontevaksi, eikä hän osaa luoda minkäänlaista tunnelmaa lähes yhteenkään kohtaukseen. Romantiikka on läpikotaisin yli-imelän siirappista, eikä mistään kohtauksesta löydy jännitettä kuin vain niille esiteinitytöille, jotka eivät tiedä oikeista vampyyreista mitään.
Elokuva on myös tekniseltä puoleltaan iso epäonnistuminen - enkä puhu vain hirveistä tietokonetehosteista. Olin täysin häkeltynyt siitä, kuinka rumasti ja halvan näköisesti leffa onkaan toteutettu. Filmin värimaailma on erittäin sinertävä ja ankean harmaa, millä on yritetty luoda sateisen synkkää maailmaa, mutta se näyttää vain todella keinotekoiselta ja epäaidolta. Tämä tekee leffasta visuaalisesti erittäin tylsän. Asiaa ei yhtään helpota se, kuinka amatöörimäisesti Twilight - Houkutus on kuvattu ja leikattu; lopputulos näyttää ihan opiskelijoiden harjoittelutyöltä. Useissa kohdissa kamera on aseteltu todella huolimattomasti, kunhan hahmot vain näkyvät kuvassa. Välillä kuva heiluu ties minne täysin turhaan ja muutamat siisteiksi ajatellut otot ovat vain naurettavan surkeita. Ja sitten joku harjoittelija on leikannut nämä kuvat yhteen ja jättänyt vielä useita virheitä mukaan. Yksikin kuva on päätetty katkaista juuri, kun hahmo on selkeästi aloittamassa uutta repliikkiä, mutta mitään ei kuulukaan. Leikkauksessa (ja käsikirjoituksessa) ei ole myöskään jaksettu kiinnittää huomiota jatkumoon, jolloin päivä saattaa muuttua yöksi ihan yhtäkkiä. Useat montaasikohtaukset on pistetty kasaan todella hätäisesti ja muutamat kohdat, joissa kohtaus vaihtuu kirkkaan välähdyksen myötä lisäävät vahvaa tuntua siitä, että Twilight - Houkutus oli tarkoitettu suoraan televisiossa näytettäväksi, mutta viime hetkellä se saikin teatterilevityksen, eikä teknistä puolta enää ehditty viimeistellä. Myös ääniefektit ovat viimeistelemättömät ja niistä tulee mieleen Suomi-leffat, joissa äänimaailmaan käytetään kaikista vähiten aikaa. Useissa kohtauksissa taustalta kuuluu ihan ihme kohinaa, mikä peittää alleen Stewartin ja Pattinsonin valmiiksi epäselvän mussutuksen. Se tosin on myönnettävä, että säveltäjä Carter Burwell on onnistunut luomaan muutamia aidosti hyviä melodioita. Paikoitellen sävellyksiä on kuitenkin käytetty oudosti. Esimerkiksi yhdessä rauhallisessa dialogikohtauksessa taustalla jumputtaa täysin hetkeen sopimatonta tykitystä.
Silti, outoa kyllä, kaikesta tästä huolimatta Twilight - Houkutus ei kuitenkaan ole sysipaska tekele. Se on huono, siitä ei ole epäilystäkään, mutta se on viihdyttävällä tavalla huono. Itse ainakin nauroin useaan otteeseen leffan aikana. En sen takia, että filmi itsessään olisi hauska tai vitsikäs, vaan koska se on niin tahattoman koominen. Stewartin ja Pattinsonin vaivalloista näyttelemistä on lystikästä katsoa, surkea tekninen toteutus on erittäin hilpeää, kun kyseessä on näinkin ison luokan teos ja läpi leffan naureskelin, kuinka typeriä repliikkejä siihen on päässyt mukaan. Ja vaikka pääparin väliltä ei löydy lainkaan kemiaa, ne hetket, joissa Edward yrittää selitellä outouttaan Bellalle mitä säälittävimmin tavoin, ovat ihan parhautta. Kohtaus, missä Bella vihdoin kertoo Edwardille tietävänsä, että hän on vampyyri, on aivan hulvaton, koska se on niin kömpelösti toteutettu, puhumattakaan vampyyrien pesäpallo-ottelusta, joka on niin irrallinen, turha ja ennen kaikkea hölmö hetki, ettei siitä voi olla nauttimatta. Ottelun aikana kuullaan myös lempiyhtyeeni, Musen kappale "Supermassive Black Hole", mikä tekee filmistä pienesti miellyttävämmän kokemuksen. Elokuva myös onnistuu yllättäen yhdessä tärkeässä asiassa: se saa katsojan haluamaan lisää Bellan ja Edwardin "seikkailuja", etenkin jos taso pysyy näin hilpeän huonona.
Elokuvasta on olemassa muutaman minuutin pidempi versio, jossa on mukana uusia, pidennettyjä ja pienesti erilaisia kohtauksia. Esimerkiksi eräs Bellan ja Charlie-isän välisistä ravintolakeskusteluista on pidempi, minkä lisäksi Edward esittelee Bellalle kotiaan kauemmin.
Yhteenveto:Twilight - Houkutus on kammottavan huono elokuva... mutta juuri siksi se on todella viihdyttävä! Leffan aikana saa nauraa useaan otteeseen surkealle toteutukselle, huonoille repliikeille ja kömpelölle näyttelemiselle, puhumattakaan naurettavista tavoista, miten filmi käsittelee vampyyreitä. Kristen Stewart on täysin väärä valinta päärooliin, eikä hän ole koskaan luonteva. Hänen Bella-hahmonsa on myös yksi tylsimmistä fantasialeffojen päähenkilöistä, mikä ei auta Stewartin työtä yhtään. Robert Pattinson on hieman parempi näyttelijä, mutta hän vaikuttaa enemmän pervolta, kun hänestä on yritetty tehdä hurmaavaa ja naurettavalta, kun hänestä on yritetty tehdä uhkaavaa. Stewartin ja Pattinsonin väliltä ei löydy lainkaan kemiaa, jolloin heidän kohtauksensa ovat vain hyvin kiusallisia - kuten on lähes koko filmikin. Billy Burke ja Peter Facinelli ovat selkeästi elokuvan parhaat näyttelijät, miksi onkin harmi, että he ovat vain pienissä sivurooleissa. Leffan ideasta voisi saada aikaiseksi oivallisen fantasiaromanssin, mutta kun lähdemateriaalina on Meyerin hirveä kirja ja siitä on muokattu tönkkö käsikirjoitus, on hyvä elokuva tästä kaukana. Elokuvan tekninen toteutus on aivan hirvittävä aina huonosta kuvauksesta kömpelöön leikkaukseen ja naurettavista efekteistä kauheaan värimaailmaan. Jos surkea toteutus ei muuttuisi mahtavaksi viihteeksi, Twilight - Houkutus olisi yksi huonoimmista elokuvista ikinä. Sain kuitenkin nauraa niin makeasti, etten vain voi vihata tätä leffaa. Mielestäni kaikkien pitäisi nähdä ensimmäinen Twilight - Houkutus ja sitä pitäisi näyttää elokuvakouluissa opiskelijoille, että näin ei todellakaan kannata tehdä elokuvaa. Tai ehkä kannattaakin, kun ottaa huomioon, kuinka suosittu ja menestynyt filmi oli...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Twilight, 2008, Summit Entertainment, Temple Hill Entertainment, Maverick Films, Imprint Entertainment, Goldcrest Pictures, Twilight Productions
