Näyttelijät: Jake Johnson, Mary Steenburgen, Aaron Chen, Ed Harris, Ben Stiller, Cleo King, Lynne Marie Stewart, Chloe Fineman, Patton Oswalt, Andy Roddick, Don Lake, Wayne Wilderson, Chris Parnell, Martin Kove ja John McEnroe
Genre: komedia, urheilu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 13
The Dink on Jake Johnsonin tähdittämä urheilukomedia. Sean Clements kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024. Kesällä 2025 Apple hankki leffan levitysoikeudet ja nyt The Dink onkin julkaistu Apple TV -suoratoistopalvelussa. Itse en juuri kiinnostunut elokuvasta, kun näin Applen mainostavan sitä, mutta päätin silti katsoa The Dinkin heti sen julkaisuviikonloppuna.
Vuosia sitten parhaat päivänsä nähnyt tennistähti Dustin "Hammer" Boyd yrittää pelastaa tenniskerhonsa ja saada isänsä kunnioituksen. Se kuitenkin vaatii Dustinilta uuden lajin, pickleballin opettelua.
Vastikään Apple TV:n Maximum Pleasure Guaranteed -jännärisarjassa (2026-) nähty Jake Johnson näyttelee Dustin "Hammer" Boydia, joka on pelannut tennistä niin kauan kuin jaksaa muistaa. Nuoruuden onnettomuus kuitenkin katkaisi hänen lupaavan uransa ja nyt Dustin toimii lähinnä tenniksenopettajana lapsille isänsä Chuckin (Ed Harris) tenniskerholla, haaveillen elämästä joka meni sivu suun. Dustin esitellään aika ylimielisenä ja ärsyttävänä persoonana, mutta onneksi leffan myötä hahmosta kuoriutuu tykättävämpi tyyppi. Johnson on oivallinen roolissaan, tulkiten hyvin hahmonsa muovautumista. Harris on myös mainio Chuckina, joka on pitänyt poikaansa lähinnä pettymyksenä. Tällä selitetään paljon Dustinin käytöksestä, hänen pyrkiessä miellyttämään kylmää isäukkoaan.
Elokuvassa nähdään lisäksi Aaron Chen Dustinin parhaana ystävänä PJ:nä, Chloe Fineman Dustinin ex-tyttöystävänä Marisana, Mary Steenburgen pickleballia pelaavana Candacena, joka ryhtyy opettamaan lajia Dustinille, sekä leffan tuottanut Ben Stiller lääkäri Stonena. Entiset tennistähdet Andy Roddick ja John McEnroekin on onnistuttu kalastelemaan mukaan. Chen on aika rasittava muka-hauskana PJ:nä, mutta Stiller muistuttaa hupaisuudestaan parissa kohtauksessaan. Steenburgen on kuitenkin elokuvan todellinen tähti ja hänen ja Johnsonin väliltä löytyy yllättävänkin vahvaa kemiaa.
The Dink osoittautui ihan kivaksi kertakäyttökomediaksi, jonka todennäköisesti unohtaa pian sen näkemisen jälkeen. Idea nuoruutensa parhaita vuosia muistelevasta entisestä urheilulupauksesta ei toki ole mikään uusi keksintö urheiluelokuvien genressä, mutta se ajaa asiansa, vaikka päähahmo onkin aluksi varsin turhauttava käytöksensä kanssa. Pickleball oli lajina minulle täysin uusi tuttavuus, joten oli ihan mielenkiintoista tutustua Dustinin kautta siihen. Elokuvan parasta antia on Dustinin ja Candacen välille hissuksiin muodostuva ystävyys. Sen sijaan Chuckin ja Dustinin hankalaa isä-poika-suhdetta olisi voitu syventää lisää.
Elokuvan komediaosasto tarjoaa hetkittäin kelpo nauruja, mutta esimerkiksi PJ-kaverin jutut lähinnä vaivaannuttavat kehnoudellaan. Aluksi iso osa leffan huumorista syntyy siitä, millainen ylimielinen luuseri Dustin on, ennen kuin hän alkaa vihdoin ymmärtämään pickleballin päälle. Lääkärikäynnit Stonen vastaanotolla taitavat jopa olla elokuvan hauskinta antia. The Dink jää siis aika kädenlämpöiseksi urheilukomediaksi. Se ei keksi genren sisällä juuri mitään poikkeavaa, eikä se ole komedianakaan erityisen ihmeellinen. Kaikessa keskinkertaisuudessaankin leffan katsoo kertaalleen ihan sujuvasti.
Elokuvan on ohjannut Josh Greenbaum, jonka työ kaipaisi hieman lisäpotkua. Samaa tarvitsisi myös Sean Clementsin työstämä käsikirjoitus. Molemmat ajavat kelpuutettavasti asiansa, mutta molemmista saisi varmasti enemmänkin irti. Teknisesti The Dink toimii ihan hyvin, vaikka jo napakammalla leikkauksella leffa voisi viihdyttää enemmän. Elokuva on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja digitaalisesti nuorennettu Ed Harris näyttää siedettävältä parissa muistelukohtauksessa. Äänityöskentelykin toimii, vaikka Dara Taylorin säveltämät musiikit eivät erotukaan juuri edukseen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Dink, Yhdysvallat, 2026, Apple Original Films, Red Hour Films, Rivulet Films
Pääosissa: Jim Carrey, Jeff Daniels, Kathleen Turner, Rachel Melvin, Laurie Holden, Rob Riggle, Steve Tom, Don Lake, Tembi Locke, Brady Bluhm, Paul Blackthorne, Bill Murray ja Cam Neely
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 12
Jim Carreyn ja Jeff Danielsin tähdittämä komediaelokuva Nuija ja tosinuija(Dumb and Dumber - 2014) oli taloudellinen jättimenestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Esiosaelokuvassa Tosinuija ja vielä nuijempi - kun Harry tapasi Lloydin (Dumb and Dumberer: When Harry Met Lloyd - 2003) ei kuitenkaan nähty Carreytä tai Danielsia, eikä siitä pitänyt juuri kukaan. Pyyhkiäkseen pois esiosaleffan luoman tahran, ohjaaja Peter Farrelly ja päänäyttelijät päättivät yhdistää voimansa taas ja tehdä vihdoin kunnon jatko-osan alkuperäiselle komedialle. Aluksi Warner Bros. Pictures näytti vihreää valoa leffalle, mutta päättikin vuonna 2013 jättäytyvänsä pois projektista, jolloin elokuva siirtyi Red Granite Picturesille. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2013 ja lopulta Dumb and Dumber To, eli suomalaisittain Nuija ja tosinuijakaks sai ensi-iltansa marraskuussa 2014. Elokuva ei voittanut kriitikoita puolelleen, eikä se menestynyt läheskään yhtä hyvin kuin kuin ensimmäinen osa, mutta se oli silti hitti lippuluukuilla. Itse katsoin Nuija ja tosinuija kaksin vasta seuraavana vuonna vuokralta, enkä pahemmin piitannut leffasta. Kun viime vuonna huomasin alkuperäisen Nuijan ja tosinuijan täyttävän 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi arvostella alkuperäisen elokuvan. Hyppäsin suosiolla kaamean Tosinuija ja vielä nuijempi - kun Harry tapasi Lloydin yli, mutta halusin antaa Nuija ja tosinuija kaksille uuden mahdollisuuden.
Kun Harry saa tietää, että hänellä on aikuinen tytär, hän ja Lloyd lähtevät uudelle autoreissulle halki Yhdysvaltojen etsimään tätä.
Kahden vuosikymmenen jälkeen Jim Carrey ja Jeff Daniels palasivat kenties ikonisimpiin rooleihinsa Lloyd Christmasina ja Harry Dunnena, eli nuijana ja tosinuijana. Lloydin jäätyä ykkösleffassa nuolemaan näppejään rakkausrintamalla, on hän viettänyt viimeiset parikymmentä vuotta mielisairaalassa katatonisessa tilassa. Mutta kun Harry saa yllättäen tietää, että hänellä on aikuinen tytär, täytyy Lloyd napata mukaan ja lähteä etsimään lasta. Carrey ja Daniels tekivät paluunsa aidolta vaikuttavalla riemulla ja jatkavat koheltamista siitä, mihin hahmot jäivät viimeksi. Älykkyyttä ei ole vuosien varrella tullut lisää, mutta ilkikurisuutta senkin edestä. Nimittäin siinä, missä ykkösleffassa Lloyd ja Harry olivat tyhmiä, mutta sympaattisia, jatko-osassa he ovat jostain syystä ilkeitä idiootteja, jotka huutelevat tuntemattomille ikävyyksiä ja tönivät näitä puskaan omaksi huvikseen.
Tutun kaksikon lisäksi elokuvassa nähdään myös Brady Bluhm ykkösleffasta tuttuna sokeana naapurina Billynä, joka on kasvanut aikuiseksi, mutta tykkää yhä linnuista, sekä uusina tuttavuuksina Kathleen Turner Harryn ex-tyttöystävänä Fraidana, Rachel Melvin tämän tyttärenä Pennynä, Steve Tom arvostettuna professori Pinchelow'na, Laurie Holden tämän vaimona Adelena, sekä Rob Riggle tuplaroolissa identtisinä kaksosina Travisina ja kapteeni Lippincottina. Muuan Bill Murray tekee myös cameon leffassa, joskin tätä tuskin tajuaa, jos ei tiedä jo entuudestaan, ketä hän esittää. Sivunäyttelijät suoriutuvat ihan menevästi rooleistaan, mutta vähemmän yllättäen Nuija ja tosinuija kaks on puhtaasti Carreyn ja Danielsin show.
Nuija ja tosinuija kaks oli mielestäni uusintakatselulla kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen parempi kuin muistin, mutta se jää silti todella pahasti alkuperäisen komediaklassikon jalkoihin. Elokuva naurattaa ajoittain makeasti, mutta siitä löytyy myös vikansa, lähtien päähenkilöiden muutoksesta häijympään suuntaan. Lähes kahden tunnin kestossaan elokuva on aavistuksen ylipitkä ja etenkin loppuhuipennus on turhan pitkäksi venytetty. Jotkut vitseistä lentävät myös ohi maalitaulun, eivätkä ykkösosasta väsyneesti kierrätetyt läpät, kuten "haluatko kuulla maailman TOISEKSI ärsyttävimmän äänen?" juuri naurata. Vitsit eivät jää ainoaksi kierrätykseksi, vaan Nuija ja tosinuija kaks kulkee muutenkin aika tuttuja polkuja. Pääkaksikko etsii jotakuta naista toiselta puolelta Yhdysvaltoja, tähän liittyy rikollisia sivuhahmoja, joista yksi jopa matkustaa jonkin aikaa päähahmojen kanssa, yrittäen pistää nämä hengiltä ja nähdäänpä seassa Lloydin yliampuva haaveilujakso ninjoineen kaikkineen.
Toisaalta, niinhän sitä sanotaan, että ei kannata yrittää korjata sitä, mikä ei ole rikki. Tuttu kaava ajaa asiansa, vaikkei meno nappaakaan samalla lailla mukaansa tai naurata yhtä hyvin kuin ykkösleffassa. Joitain hauskojakin hetkiä löytyy seasta, pääasiassa suuren myötähäpeän kautta. Jotkut pääkaksikon tyhmät jutut ovat suorastaan nerokkaita kekseliäisyytensä kanssa, jotkut jutut taas naurattavat ihan puhtaasti typeryytensä takia. Sopivassa mielentilassa Nuija ja tosinuija kaks viihdyttää ihan passelisti ja jos jotain, niin onhan se sentään paljon parempi kuin Carreytön ja Danielsiton Tosinuija ja vielä nuijempi - kun Harry tapasi Lloydin.
Peter Farrelly palasi ohjaamaan jatko-osankin, yhdessä veljensä Bobbyn kanssa, joka toimi alkuperäisessä Nuijassa ja tosinuijassa vain käsikirjoittajana. Farrellyt pitävät hupsun pöljää ilmapiiriä kelvollisesti yllä, mutta taisivat vuosien saatossa hieman unohtaa, mikä tässä dorkaduossa alun perin niin viehätti. Elokuva on kelvollisesti kuvattu, lavasteet ovat oivat ja puvustus- ja maskeeraustiimi on saanut Carreyn ja Danielsin näyttämään yhtä urpoilta kuin kaksi vuosikymmentä aiemmin. Carrey meni jopa niin pitkälle, että poistatti uudelleen paikkauksen lohjenneesta hampaastaan roolin uusimiseksi. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Empire of the Sunin johdolla eri yhtyeiden kappaleet säestävät matkaa ihan kivasti, joskin reissun biisivalinnat eivät ole yhtä mainioita kuin viimeksi.
Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Dumb and Dumber To, 2014, Universal Pictures, New Line Cinema, Wessler Entertainment, Red Granite Pictures, Conundrum Entertainment, Motion Picture Corporation of America, Polyphony Digital
Ohjaus: Byron Howard ja Rich Moore Pääosissa: Ginnifer Goodman, Jason Bateman, Idris Elba, Jenny Slate, Nate Torrence, Bonnie Hunt, Don Lake, J.K. Simmons, Octavia Spencer, Alan Tudyk, Raymond S. Persi, Tommy Chong ja Maurice LaMarche Genre: animaatio Kesto: 1 tunti 48 minuuttia Ikäraja: 7
Minun mielestäni Pixarin elokuvat ovat yleisesti parempia kuin Walt Disneyn animaatiot. Ne ovat syvällisempiä, niiden animointi on hulppeampaa ja niiden hahmot ovat moniulotteisia. Pixarin Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015) jälkeen ajattelin, ettei mistään voisi tulla yhtä hienoa ja syvällistä animaatiota, ainakaan pitkiin aikoihin. Tänä vuonna olin eniten innoissani Pixarin tulevasta Doria etsimässä -elokuvasta (Finding Dory - 2016), jolloin muiden yhtiöiden animaatiot eivät innostaneet samalla lailla. Esimerkiksi DreamWorksin Kung Fu Panda 3 (2016) jäi kokonaan näkemättä ja innostukseni Blue Sky Studiosin Ice Age 5: Törmäyskurssilla -leffaa (Ice Age: Collision Course - 2016) kohtaan väheni hieman. Zootopian (joka kulkee jostain syystä Euroopassa Zootropolis-nimen alla ja johon on Suomessa lisätty vielä nimi "Eläinten kaupunki") kävin kuitenkin katsomassa ensi-illassa, kun se ilmestyi maaliskuussa. Ennen kuin kerron koko mielipiteeni, niin pakko sanoa, että jos en olisi mennyt katsomaan tätä elokuvateatterissa, minua olisi ärsyttänyt se suunnattomasti todella kauan.
Vastoin kaikkien ennakkoluuloja, Judy Hoppsista tulee Zootropoliksen ensimmäinen jänispoliisi. Hän pääseekin samantien toimintaan, kun nisäkkäitä alkaa mystisesti katoilla.
Elokuvan pääosassa nähdään Judy Hopps, jonka äänenä kuullaan Ginnifer Goodwin. Muiden pupujen ryhtyessä porkkanoiden viljelijöiksi, Judylla on unelmana ryhtyä poliisiksi ja monet tekevät hänestä pilkkaa, sillä yksikään pupu tai mikään pienikokoinen eläin ei ole päässyt poliisiksi. Judy pääsee näyttämään heille, mistä hänet on tehty, on ryhmänsä paras ja hänet ylennetään itse pääkaupunki Zootropoliksen poliisivoimiin. Judy on todella hyvä päähenkilö, sillä hän on samaistuttava, kiinnostava, rohkea ja täynnä energiaa, jolloin katsojakaan ei halua luovuttaa tiukkojen tilanteiden sattuessa. Judylla on myös hieman näsäviisaampi puoli, mutta niin on monissa "kivoissa ihmisissäkin". Hän on yksi parhaista naissankareista elokuvissa pitkään aikaan ja hän on kuitenkin "vain" animoitu pupu! Kyllä Disneylla näköjään osataan käsitellä hahmoja. Judyn vanhempia, Bonnie ja Stu Hoppsia, esittävät Bonnie Hunt ja Don Lake. Vanhemmat ovat hauskoja ja hieman noloja, mutta he selkeästi rakastavat tytärtään, vaikka tämä tekee heidän mielestään väärän päätöksen uravalinnassaan. Judyn avuksi tulee vasten tahtoaan kettu nimeltä Nick Wilde, jota ääninäyttelee Jason Bateman. Nick on huijari, jonka uhriksi Judy joutuu, joka on yksi syy, miksi Judy pakottaa juuri Nickin auttamaan häntä. Nick on myös hyvä hahmo, sillä hän on moniulotteinen ja hänestä oppii uusia asioita läpi elokuvan.
Tärkeimmät poliisihahmot ovat puhveli Bogo, joka on poliisilaitoksen pomo, sekä donitseja rakastava gepardi Benjamin Clawhauser. Bogoa ääninäyttelee Idris Elba, joka on ollut kiireinen pahisroolien kanssa tänä vuonna elokuvissa Viidakkokirja (The Jungle Book - 2016) ja Star Trek Beyond (2016). Tässä hän on kuitenkin hyvis ja vaikka hahmo välillä ärsyttääkin, Bogo on silti hyvä hahmo ja Elban ääni sopii häneen täydellisesti. Ärsyttävin hahmo on Clawhauser, jonka äänenä kuullaan Nate Torrence. Hän on todella äänekäs ja selkeästi hauska hahmo lapsille, mutta aikuiset eivät mitä luultavimmin riemastu yhtä paljon hänestä. Toisin kuin gepardit yleensä, Clawhauser ei ole nopea ja hänet nähdäänkin suurimmaksi osaksi vastaanottotiskinsä takana syömässä donitsejaan. Muita hahmoja elokuvassa ovat Zootropoliksen pormestari Lionheart (J.K. Simmons), lammasapulaispormestari Bellwether (Jenny Slate), hölmö jakki Yax (Tommy Chong), varasteleva lumikko Duke Weaselton (Alan Tudyk), erittäin hidas laiskiainen Flash (Raymond S. Persi), mafioso Mr. Big (Maurice LaMarche), kadonneen saukon vaimo rouva Otterton (Octavia Spencer) ja poptähti Gazelle (Shakira). Näistä hahmoista selkeästi paras on Mr. Big, joka toimii lähinnä aikuisille, mutta lapset eivät ymmärrä hänen hauskuuttaan.
Elokuvan alussa kerrotaan, että aikoinaan petoeläimet jahtasivat saaliseläimiä, mutta nykyään siihen on saatu muutos. Pienestä jäniskaupunki Kaninkolosta Judy lähtee kohti suurta maailmaa, vanhempiensa varoituksista huolimatta. Zootropoliksessa kaikki nimittäin elävät harmoniassa... tai niin Judy ainakin luulee. Ei pelkästään kaupungissa ole rikollisuutta, mitä ilman ei poliisejakaan oikeastaan olisi, vaan siellä esiintyy myös syrjintää lajin, koon ja sukupuolen takia, eli rasismia. Muut poliisit eivät ota Judya tosissaan tämän ollessa pupu - eikä vain pupu, vaan pieni pupu ja vieläpä pieni naispupu. Judy laitetaan valvomaan pysäköintiä, eli parkkipirkoksi, mikä loukkaa häntä syvästi. Siinä hommassa hän myös huomaa, ettei kunnioitusta heru kaupunkilaisiltakaan, Judyn sakottaessa heitä. Hän ei saa ottaa tutkinnan alle kadonneita eläimiä, mutta lopulta pakottaa itsensä mukaan tutkintaan, löytäessään vihjeitä enemmän kuin muut poliisit.
Omasta mielestäni Judyn unelmien toteuttaminen ja hänen muuttumisensa henkilönä matkan varrella on tarinan ydin ja poliisitutkinta on enemmän sivuosassa, vaikka tässä keskitytäänkin siihen paljon. Joissain elokuvissa on ongelmana, että niissä on hyvät tarinat, mutta hahmot jäävät mitäänsanomattomiksi ja joissain ongelmana on taas, että heikot tarinat jäävät hyvien hahmojen jalkoihin. Disneylla on vuosien varrella käynyt kumpaakin, mutta Zootropolis - eläinten kaupunki saa sekä tarinan, että hahmot kulkemaan täydellisesti käsi kädessä, jolloin kumpikaan ei tunnu ylimääräiseltä ja kumpikin auttaa toista eteenpäin. Koko tutkintaprosessi on erittäin kiinnostava, mutta todellisuudessa se on enemmänkin vain tapa kuljettaa Judyn ja Nickin ystävyyttä eteenpäin, joka välittyy vahvasti katsojille. Myös muitakin tunteita saadaan toimivasti välitettyä yleisölle.
Olen muutamaan otteeseen kutsunut tätä elokuvaa "Walt Disneyn Pixar-elokuvaksi" tai "Vuoden 2016 Inside Outiksi", sillä tämä on paljon syvällisempi kuin suurin osa Disney-elokuvista ja enemmän aikuisten makuun - aivan kuten Inside Out - mielen sopukoissa. Vaikka kyseessä on animaatioseikkailu, jossa on hölmöjä juttuja ja söpöjä eläimiä, niin se on vain kuori, jonka alta paljastuu tosiaan eläinkulttuurin rasismia, piratismia ja viittauksia muihinkin nykypäivän ongelmiin, sekä monia vitsejä varttuneemmille. Viittauksia on esimerkiksi Kummisetä-elokuvaan (The Godfather - 1972), sekä Breaking Bad -sarjaan (2008-2013), joita lapset eivät edes voisi ymmärtää. Niiden lisäksi on heittoja, jotka viittaavat jollain lailla esimerkiksi seksiin, kuten mittari, joka näyttää Kaninkolon populaation kasvavan kaiken aikaa. Silti lapset voivat tietysti nauttia elokuvasta, sillä se sisältää seikkailuja, jännitystä ja loistavan opetuksen erilaisuuden hyväksymisestä ja siitä, etteivät ennakkoluulot ole hyvästä.
Zootropoliksen maailmaan on saatu mukaan asioita, joita esiintyy todellisessa maailmassa ja niitä on hieman muutettu sopimaan eläinhahmoihin. Esimerkiksi Judylla on puhelin, jonka merkki muistuttaa erittäin paljon Applen logoa, mutta omena on vaihdettu porkkanaan. On myös olemassa kirjoittamaton sääntö, että vain puput voivat kutsua toisiaan söpöiksi ja muiden lausumana se ei ole kovin hyväksyttävää. Monet hahmot ovat sellaisia eläimiä, mitkä sopivat tiettyihin luonteenpiirteisiin. Erittäin vahvana tämä tulee esille ketuista, joita pidetään viekkaina ja lurjuksina. Tällaiset pienet yksityiskohdat tekevät elokuvan maailmasta rikkaan, puhumattakaan kaikista pienistä yksityiskohdista, joita ruudulla näkee kaiken aikaa. Elokuva on animoitu uskomattoman hienosti. Itse kaupunki näyttää todella tyylikkäältä ja kaiken suunnitteluun on selvästi käytetty paljon aikaa. Eläinten karvat näkyvät tarkasti ja esimerkiksi vesi näyttää täysin realistiselta. Disney-tyyli on vahvasti läsnä, mikä on tietysti hyvä asia. Siinä on myös viittauksia muihin Disney-elokuviin, kuten Kaksin karkuteillä (Tangled - 2010), Räyhä-Ralf(Wreck-It Ralph - 2012), Frozen - huurteinen seikkailu(Frozen - 2013), Big Hero 6 (2014) ja tuleva Vaiana(Moana - 2016). Tuttu Mikki Hiiren pään siluetti on nähtävissä useasti ja hahmon voi nähdä vilahtavan leluna lastenrattaissa.
Elokuvan ovat ohjanneet Byron Howard ja Rich Moore, jotka ovat tehneet huikeaa työtä sen parissa. Howard on aiemmin ollut ohjaamassa Kaksin karkuteillä ja Moore ohjasi Räyhä-Ralfin, joten Disneylle työskentely ei tule täysin uutena asiana kummallekaan. Tarinaa suunnittelivat seitsemän ihmistä, joista kaksi käsikirjoittivat lopullisen version. Ei ihme, että niin monta ihmistä on tarvittu, sillä lopputulos on niin monipuolinen. Musiikin sävellyksestä vastaa Michael Giacchino ja vaikka olen kaksi kertaa katsonut elokuvan, en ole erityisemmin jämähtänyt kuuntelemaan itse musiikkia, mutta hyvin se silti toimii taustalla. Elokuvassa kuullaan myös Shakiran esittämä kappale "Try Everything". Elokuva tosiaan on alkuperäiseltä nimeltään Zootopia, mutta Euroopassa se kulkee nimellä Zootropolis. Kaikki repliikit, joissa mainitaan Zootopia, täytyi äänittää toisen kerran Zootropolikseksi eurooppalaiseen versioon elokuvasta.
Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Lisämateriaalina Blu-raylla on eläinten tutkimisesta kertova "Research: A True-Life Adventure", muita vaihtoehtoisia tarinaversioita esittelevä "An Origin Story of an Animal Tale", musiikin teosta kertova "Scoretropolis", sekä lyhyt katsaus viittauksista muihin Disney-elokuviin nimeltä "Z.P.D. - Forensic Files". Mukana on myös poistettuja kohtauksia, selityksiä poistetuista hahmoista, "Try Everything" -musiikkivideo ja "Zoology: The Roundtables", joka käsittelee kolmessa osassa elokuvan hahmoja, paikkoja ja animointia.
Yhteenveto:Zootropolis - eläinten kaupunki on huikean hieno elokuva. Sen maailma on erittäin tarkkaan suunniteltu, kuten ovat myös sen päähenkilöt Judy Hopps ja Nick Wilde. Hahmot ja tarina toimivat täydellisesti yhdessä. Tämä on mielestäni tähän mennessä vuoden paras elokuva! Se ei ole ihan täydellinen ja isoin ongelmani on todellisen pääpahiksen paljastuminen, joka on aika hölmö ja ennalta-arvattava ratkaisu. Sen voi toisaalta katsoa sormien läpi, ottaen huomioon kyseessä olevan lapsille tehty elokuva - joka on silti mielestäni ennemminkin aikuisten tarina puettuna kirkkaisiin väreihin ja söpöihin eläinhahmoihin. Jännittäviä kohtia löytyy elokuvasta, sekä toimintaa. Turhat romanssit on älytty säästää Disneyn prinsessapätkiin ja tässä onkin kyse puhtaasta ystävyydestä. Elokuvan teemat ovat mielestäni hyvä lisä ja rasismin ja ennakkoluulojen lisäys ja pohdiskelu tällaiseen elokuvaan on mielestäni loistava päätös, sillä silloin katsoja ei pidä Zootropolista täysin satumaana, kun sielläkin on vakavia ongelmia, joista tosimaailmassakin kärsitään. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille ja uskon, että jokainen voi nähdä tässä sen hienouden. Tavallaan toivon, ettei tälle väännetä turhaan jatkoa, mutta jos tekijät keksisivät yhtä hienon tarinan, niin olisi hienoa nähdä tutut hahmot jälleen ja siinä voitaisiin laajentaa maailmaa. Zootropoliksessa on nimittäin useita vyöhykkeitä ja tässä nähdään niistä vain muutama. Olen aika varma, että tämä tulee voittamaan parhaimman animaation Oscar-palkinnon ensi vuonna. Toisaalta en ole vielä nähnyt paljon kehuttua Doria etsimässä...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.sumnersuntheatre.com
Zootopia, 2016, Walt Disney Pictures
