Pääosissa: Angelina Jolie, Pierfrancesco Favino, Alba Rohrwacher, Kodi Smit-McPhee, Haluk Bilginer, Stephen Ashfield, Valeria Golino, Caspar Phillipson, Vincent Macaigne, Lydia Koniordou, Aggelina Papadopoulou ja Erofili Panagiotarea
Genre: historia, draama
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 12
Maria perustuu oopperalaulaja Maria Callasin elämään ja uraan. Steven Knight kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ja Pablo Larraín hyppäsi projektiin mukaan ohjaajana, sillä ehdolla, että pääroolia näyttelisi Angelina Jolie. Jolie suostui ja opetteli yli puoli vuotta oopperalaulamista, kunnes kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2023. Maria sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2024 ja nyt elokuva on saapunut Suomeen, ihan leffateattereihin, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa elokuva julkaistiin suoraan Netflixissä. Itselleni Maria Callas ei ollut tuttu tapaus, mutta kiinnostuin leffasta, kun Jolie keräsi kehuja roolityöstään. Kävinkin katsomassa Marian pian sen ensi-illan jälkeen.
Syyskuussa 1977 oopperalaulaja Maria Callas muistelee elämäänsä ja uraansa kuolinvuoteellaan.
Angelina Jolie nähdään muutaman vuoden tauon jälkeen ja hänet nähdään tässä toki itse Maria Callasina, arvostettuna oopperalaulajana, joka viimeisinä vuosinaan joutui kuitenkin skandaalien keskelle, sekä menetti laulukykynsä sairastumisensa myötä. En ole koskaan pahemmin piitannut Joliesta näyttelijänä, mutta kiinnostuin näkemään, miten hän pärjäisi tällaisessa roolissa. Ja pakkohan se on sanoa, että Jolie tekee Mariassa yhden uransa ehdottomista huippusuorituksista. Hän on nappivalinta diivamaiseksi Mariaksi, jonka jokainen ilme ja ele on tarkkaan harkittu ja joka elää elämäänsä juuri niin kuin itse haluaa, vaikkei se miellyttäisi juuri ketään. Joliesta löytyy kerrankin todellista presenssiä ja vangitsevuutta kameran edessä, joka perustuu nimenomaan hänen kykyihinsä näyttelijänä eikä hänen ulkonäköönsä ja seksisymbolistatukseensa, kuten vielä kymmenisen vuotta sitten. Jolie harjoitteli tosiaan seitsemän kuukautta oopperalaulamista, jo ihan vain siksi, että hänen tekniikkansa ja äänenkäyttönsä näyttäisivät aidoilta. Elokuvassa kuultavat laulut ovat yhdistelmä Jolieta ja vanhoja nauhoituksia Callasilta.
Elokuvassa nähdään myös Pierfrancesco Favino Marian hovimestarina Ferrucciona ja Alba Rohrwacher Marian sisäkkönä Brunana, Kodi Smit-McPhee Mariaa haastattelevana Mandraxina, Stephen Ashfield kapellimestari Jeffrey Tatena, sekä Haluk Bilginer Marian entisenä rakastettuna Aristotle Onassiksena. Favino on sivunäyttelijöistä vakuuttavin, tehden Marialle jämptisti puhuvasta hovimestarista välittömästi tykättävän.
Ohjaaja Pablo Larraín on viime vuosikymmenenä tykästynyt tekemään elokuvia 1900-luvun toisen puoliskon vaikutusvaltaisista naisista. Ensin hän teki salamurhatun presidentti John F. Kennedyn vaimosta kertoneen Jackien (2016), sitten traagisessa onnettomuudessa kuolleesta prinsessa Dianasta kertoneen Spencerin (2021) ja nyt hän on tehnyt elokuvan oopperalegenda Maria Callasista, jonka elämästä löytyi myös tragediaa. Erilaisista laulajista on viime vuosina tehty runsaasti elämäkertaelokuvia, mutta Maria erottuu edukseen sen erilaisen lähestymistavan kautta. Sen sijaan, että elokuva kävisi läpi Marian elämää ja uraa lineaarisesti tämän nuoruudesta läpimurtoihin ja suosion kasvusta erilaisiin skandaaleihin, joihin hänen uransa lopulta tyssäsi, elokuva kuvaa Marian viimeistä viikkoa, ja naisen elämästä ja urasta nähdään vain yksittäisiä hetkiä, joita hän muistelee lopun lähestyessä.
Oman lisänsä elokuvaan tuovat Marian hallusinaatiot, joiden todenperäisyydestä on kiistelty. Kaikki, mitä Maria näkee ja kokee elokuvan aikana ei välttämättä tapahdu oikeasti, vaan osa on pelkkää hänen mielikuvituksensa tuotetta. Tavallaan tämä tuo kivan lisänsä elokuvaan, mutta samalla elokuva olisi voinut hieman pidempään panttailla paljastuksiaan ja luottaa siihen, että katsoja hiffaa homman todellisen luonteen itse ajan kanssa. Kaikki tämä johtaa lopulta tunteikkaaseen ja kaikessa traagisuudessaankin jopa aika nättiin huipennukseen, joskin täytyy myöntää, että ajoittain pidin hitaasti etenevää ja jäykähköä Mariaa hitusen raskassoutuisena filminä.
Marian käsikirjoituksesta vastaa Steven Knight, joka tunnetaan parhaiten Peaky Blinders - gangsteriklaani -televisiosarjan (Peaky Blinders - 2013-2022) luojana ja pääkirjoittajana. Knightin laatima kerrontatapa on mielenkiintoinen ja hänen työstämänsä dialogi on oivallista, mutta Larraínin ohjaus on ajoittain hieman kuivaa. Teknisiltä ansioiltaan Maria on kuitenkin varsin vaikuttava. Elokuva sai ihan syystä parhaan kuvauksen Oscar-ehdokkuuden, sillä niin kameratyöskentely kuin pitkin leffaa käytetyt eri kamerat ja värifiltterit luovat visuaalisesti todella miellyttävää jälkeä. Elokuva näyttää huomattavasti vanhemmalta kuin se onkaan ja sanon tämän vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Lavastajat ja puvustajat tarjoavat myös hienoa työtä ja äänimaailmakin on väkevästi rakennettu. Maria Callasin voimakas ääni nostaa väkisinkin ihon kananlihalle, etenkin kohtauksissa, joissa Maria harjoittelee vaikkapa yksinään laulamista ja välillä leikataan johonkin hänen aiemmista esiintymisistään suuren yleisön edessä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.1.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Maria, 2024, The Apartment, Komplizen Film, Fabula, FilmNation Entertainment
Ohjaus: David Gordon Green Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Judy Greer, Andi Matichak, Toby Huss, Haluk Bilginer, Will Patton, Dylan Arnold, Virginia Gardner, Jefferson Hall, Rhian Rees, Miles Robbins, Drew Scheid ja Nick Castle Genre: kauhu Kesto: 1 tunti 46 minuuttia Ikäraja: 16
John Carpenterin kauhuelokuva Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) nousi ennakkoarvioistaan huolimatta suureksi hitiksi ja vuosien varrella myös klassikkoasemaan. Leffa sai ison kasan jatko-osia ja 2000-luvun alussa myös kaksi uudelleenfilmatisointia Rob Zombien toimesta. Vuonna 2009 ilmestynyt Halloween II ei ollut mikään suuri hitti, mutta se tuotti tarpeeksi rahaa, jotta tekijät alkoivat suunnitella kolmatta osaa. Projekti ei kuitenkaan edennyt ja lopulta siihen kiinnitetyt tekijät siirtyivät eri leffan pariin. Vuonna 2015 ilmoitettiin, että kolmannen osan sijaan uusi Halloween-elokuva tulisikin olemaan täysin uusi ja itsenäinen teos. Kuitenkin samana vuonna Dimension Films -yhtiö menetti oikeudet Halloween-sarjaan, jolloin projekti lakkautettiin. 2016 Blumhouse- ja Miramax-yhtiöt nappasivat elokuvasarjan oikeudet itselleen ja alkoivat työstämään uutta leffaa. Projekti saatiin kuin saatiinkin rullaamaan ja kuvaukset alkoivat tämän vuoden tammikuussa. Ja nyt, vihdoin ja viimein uusi Halloween-elokuva on saanut ensi-iltansa. Itse innostuin heti, kun kuulin, että sarja saisi jälleen jatkoa. Petyin hieman ensimmäiseen traileriin, mutta sen jälkeiset mainokset ovat jälleen nostaneet kiinnostustani. Innostukseni lisääntyi, kun luin lähes ylistäviä ennakkoarvosteluja, mutta samalla hämmennyin, kun juuri ennen ensi-iltaa julkaistut arviot olivat myös aika negatiivisia. Meninkin hieman ristiriitaisin tuntein katsomaan leffan ja lähdinkin pois jokseenkin ristiriitaisin tuntein.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan alkuperäistä elokuvaa Halloween - naamioiden yö!
40 vuotta alkuperäisen Halloweenin tapahtumien jälkeen henkiinjäänyt Laurie Strode on kouluttanut itsensä taistelijaksi siltä varalta, että hän joutuisi kohtaamaan murhaaja Michael Myersin uudestaan. Halloween-yönä Laurien pahin pelko käy toteen ja Michael saapuu takaisin kaupunkiin etsimään Laurieta ja tämän perhettä...
Jamie Lee Curtis palaa Laurie Stroden rooliin ja tarjoaa huomattavasti paremman roolisuorituksen kuin alkuperäisessä Halloween - naamioiden yössä. Tämä on tietty täysin ymmärrettävää, sillä alkuperäinen elokuva oli Curtisin ensimmäinen elokuvarooli ja näiden 40 vuoden aikana hänellä on ollut hyvin aikaa kehittyä. Curtis selvästi nauttii tämän leffan teosta ja hän hyppää täysillä mukaan ikääntyneen Laurien saappaisiin. Paikoitellen Curtisin roolityö takeltelee, mutta tämä johtuu lähinnä pöhköistä repliikeistä, joita hänelle on joihinkin hetkiin kirjoitettu. Hahmona Laurie on täysin toisenlainen kuin alkuperäisessä Halloweenissa. Herkkä ja ujo tyttö on muuttunut tiukaksi ja tylyksi erakoksi, joka valmistautuu Michael Myersin vapautumiseen kuin tuomionpäivään. Tuomionpäivästä puheenollen, usein elokuvan aikana Laurie tuntuu hyvin vahvasti Sarah Connorilta Terminator 2 - Tuomion päivästä (Terminator 2: Judgment Day - 1991). Molemmat ovat selvinneet pysäyttämättömältä voimalta ja yrittäneet varoittaa tästä muita, mikä saa muut pitämään heitä hulluina. He ovat myös yrittäneet kouluttaa lapsensa sitä varten, jos tämä tappaja palaisi, mikä on johtanut rikkinäiseen äiti-lapsi -suhteeseen. Harmi vain, ettei Curtis ole läheskään yhtä cool kuin Linda Hamilton Terminatorissa. Vuosien varrella Laurie on saanut tyttären, Karenin (Judy Greer), joka on aikuistuessaan mennyt naimisiin ja saanut oman lapsen, Allysonin (Andi Matichak). Valitettavasti Laurien ja Karenin vaikeaa suhdetta käsitellään hyvin kömpelösti, sekä aivan liian vähän, jolloin se ei saa hetkautettua katsojaa. Sen sijaan elokuva keskittyy yllättävänkin (vai pitäisikö sanoa käsittämättömän) paljon Allysonin ja tämän poikaystävän, Cameronin (Dylan Arnold) väliseen suhteeseen. Hahmoina Allyson ja Karen eivät ole erityisen kiinnostavia, mutta Greer ja Matichak tekevät tarpeeksi hyvää työtä saadakseen katsojan kannustamaan heitä. Karenin miestä esittävä Toby Huss tekee myös ihan kelpo työtä, vaikka hänen roolikseen jää perinteinen "en-usko-naisten-hössötyksiin-kauhuleffoissa" -mieshahmo. Elokuvassa nähdään myös Will Patton Michaelia jahtaavana poliisina, Haluk Bilginer Michaelia tutkivana tohtori Sartainina, Virginia Gardner Allysonin parhaana kaverina ja Miles Robbins tämän poikaystävänä, Drew Scheid Cameronin parhaana ystävänä, sekä Jefferson Hall ja Rhian Rees Michaelista tutkimusta tekevinä toimittajina. Hahmot eivät ole kovin kiinnostavia, joten on alusta alkaen selvää, että monet heistä päätyvät Michael Myersin uhreiksi. Itse murhaaja Michael Myersia esittävät James Jude Courtney ja alkuperäisestä Halloweenista tuttu Nick Castle. Tuttuun tapaansa Michael on karmiva ilmestys, hiippailessaan naapurustossa valkoiseksi maalattu, vaikkakin hyvin kulunut William Shatner -maski päässään. Michael on edelleen yhtä vaarallinen uhka kuin alkuperäisessä leffassa, vaikka alussa onkin hieman hassua, että kyseessä on jo vanha pappa.
Kun sanoin, että poistuin teatterista ristiriitaisin tuntein, tarkoitin, että suurimmaksi osaksi leffan ajasta en osannut sanoa, onko se hyvä vai ei. Paikoitellen Halloween on todella hyvä, jännittävä ja mielenkiintoinen, mutta välillä se on myös typerä ja pitkäveteinen. Elokuvalla esimerkiksi kestää oudon kauan lähteä käyntiin. On ymmärrettävää, että alussa täytyy näyttää, millaiseksi Laurie on muuttunut, sekä esitellä hänen perheensä, mutta tätä ei tehdä kovin kiinnostavalla tavalla. Ensimmäisen puolen tunnin ajan katsojana lähinnä odottaa, milloin Michael Myers pääsee vapaaksi vankilasta ja aloittaa murharetkensä. Murhaajaa tutkivat toimittajat saavat alkupäässä aivan liikaa ruutuaikaa, eikä heidän tutkimuksensa kerro katsojille mitään sen enempää kuin mikä kerrottiin jo alkuperäisessä osassa: Michael Myers on sisältä pelkkää pahuutta. Olisi ollut paljon kiinnostavampaa, jos toimittajat olisivat tutkineet, kuinka tappaja päätyi takaisin telkien taakse, vaikka Halloween - naamioiden yö päättyi siihen, että hän pääsi karkuun. Tämä vain on sellainen juoniaukko, mikä pitää hyväksyä heti alussa, jotta loppuleffasta voi nauttia.
Kun Michael sitten vihdoin pääsee vapaaksi, hakee ikonisen naamarinsa ja lähtee tositoimiin, tuntuu elokuva vihdoin käynnistyvän. Pitkät kuvat, mitkä seuraavat Michaelia, tämän kulkiessa naapuruston katua pitkin ja vaaniessa uhrejaan ovat aivan mielettömän hyviä ja jännittäviä. Ne saisivat katsojan antamaan anteeksi ensimmäisen puolen tunnin takeltelun, jos siitä ei jatkuvasti leikattaisi johonkin tylsempään. Ketä muka kiinnostaa Allysonin ja Cameronin tanssijaiset? Tämän leffanhan oli tarkoitus kertoa siitä, kun Laurie ja Michael Myers kohtaavat toisensa vuosien jälkeen! Pitkän ajan elokuva heittelee niin, että se näyttää sekaisin jännittäviä murhakohtauksia ja tylsiä draamakohtauksia, joihin kirjoitetut tunteet eivät välity katsomoon. Jossain kohtaa tekijät yrittävät vetäistä maton katsojien jalkojen alta, mutta epäonnistuvat siinä pahasti. Onneksi loppuleffa ei silti ole täysin tuhoon tuomittu, vaan Halloween itse asiassa paranee huomattavasti, kun se pääsee huipennukseensa. Vaikka elokuva on siihen mennessä sisältänyt hieman karmivia hetkiä, vasta finaali saa jännittämään ja vasta silloin katsoja saa rahoilleen vastinetta. Lähes erinomaisesti rakennettu huipennus saikin minut lopulta tarpeeksi tyytyväiseksi, jotta sain annettua positiivisen arvosanan elokuvalle. Alkuperäisen klassikon tasoa en koskaan uskonut tämän Halloweenin saavuttavan, mutta olin silti pettynyt lopputulokseen. Elokuvasta kun jatkuvasti huokuu ainekset huomattavasti parempaankin tekeleeseen.
Elokuvan on ohjannut pääasiassa komedioista tunnettu David Gordon Green, joka osoittaa pätevyytensä myös kauhupuolella. Paikoitellen Green luottaa turhankin paljon äkkisäikäytyksiin, mutta muutama kohtaus osoittaa, että hän osaa luoda kunnon tunnelmaakin, eikä pelkkiä halpoja kikkoja. Green on myös toiminut käsikirjoittajana yhdessä Jeff Fradleyn ja koomikko Danny McBriden kanssa, ja heidän tekstistään huokuu rakkaus alkuperäistä Halloweenia kohtaan. Filmi on täynnä pieniä viittauksia sarjan kaikkiin osiin, vaikka tarina onkin jatkoa vain alkuperäiselle leffalle. Välillä tämä johtaa todella typeriin repliikkeihin, mutta pari viittausta ovat oikeasti nokkelia. Greenin lisäksi myös McBriden komediatausta näkyy selvästi, sillä muutamassa kohtauksissa vitsejä kuullaan montakin. Olen huomannut, että tämä on aiheuttanut kritisointia, mutta itse pidin esimerkiksi Vickyn vahtimasta vitsikkäästä muksusta (Jibrail Nantambu), jonka repliikit ovat hulvattomia. Sitten taas mukana on täysin turha kohtaus, jossa kaksi poliisia keskustelevat lounaistaan, minkä voisi poistaa kokonaan. Elokuvassa on muutenkin kohtia, jotka olisi pitänyt leikkaamossa karsia. Muuten filmi on kuitenkin ihan hyvin leikattu ja aivan erinomaisesti kuvattu. Visuaaliselta ilmeeltään Halloween on todella tyylikkään näköinen niin kuvauksellisesti ja valaisullisesti kuin lavasteiltaan ja maskeerauksiltaan. Kun itse tapahtumat eivät kiinnostaneet, jäin seuraamaan hienoa teknistä toteutusta. Ääniefektitkin ovat oivallisesti toteutetut. Musiikeissa tietty kierrätetään alkuperäisen leffan ikonisia sävelmiä, minkä lisäksi mukana on uusia, John Carpenterin Cody-pojan ja Daniel Daviesin säveltämiä melodioita.
Yhteenveto:Halloween on selkeistä ongelmistaan huolimatta kelpo kauhuelokuva. Jotkut kohtaukset ovat jännittäviä ja muutenkin loistavasti toteutettuja, kun taas toiset ovat pitkäveteisiä, typeriä tai tarpeettomia. Jos elokuvasta karsisi turhia hetkiä pois ja keskittyisi enemmän olennaiseen, eli Laurien ja Michael Myersin jälleenkohtaamiseen, olisi kyseessä huomattavasti tiivistunnelmaisempi ja kiehtovampi paketti. Tekijöiden olisi pitänyt myös rohkeammin syventyä Laurien ja Karenin rikkinäiseen äiti-tytär-suhteeseen, eikä antaa näin paljoa huomiota teiniromanssille. Onneksi elokuva parantaa tasoaan loppua kohti, vaikka aluksi kompastuukin pahasti käsittämättömän hölmöön juonenkäänteeseen. Loppuhuipennuksessa päästään vihdoin itse asiaan, mikä johtaakin aivan erinomaisiin tilanteisiin. Tämä saa hieman antamaan anteeksi leffan mokailuja. Lisäksi elokuvan visuaalinen puoli on huikean hyvin luotu aina upeasta kuvauksesta hienoihin lavasteisiin. Taidokkaan teknisen puolen ansiosta tylsempiäkin kohtauksia katsoo mielellään. Ja onhan se mahtavaa päästä kuulemaan John Carpenterin ikonisia sävellyksiä! Loppujen lopuksi voin siis suositella uuden Halloweenin katsomista, mutta sillä varauksella, että joitakin katsojia elokuvan ongelmat voivat häiritä vielä enemmän kuin itseäni. Toisia taas viat eivät haittaa ja he nauttivat leffasta paljon enemmän. Kyllä minä sen verran elokuvan parissa viihdyin, että ostan sen joskus hyllyyni, kun halvalla lähtee. Leffalle on jo lupailtu jatkoa ja menen täysin sujuvasti katsomaan senkin. Toivon vain, että se nimetään paremmin, sillä on aika hämmentävää, että elokuvasarjassa on nyt kolme filmiä nimeltä "Halloween". "Halloween II" ei myöskään käy, sillä niitä on jo kaksi (joista ensimmäisen, Halloween II - tappajan paluun, 1981, arvostelu ilmestyy kuun lopussa oikeana halloween-päivänä). Ja eikö tämän Halloweenin ollut tarkoitus olla se kakkososa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.10.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Halloween, 2018, Universal Pictures, Blumhouse Productions, Miramax, Rough House Pictures, Trancas International Films
