Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jermaine Fowler. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jermaine Fowler. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Arvostelu: Ricky Stanicky (2024)

RICKY STANICKY



Ohjaus: Peter Farrelly
Pääosissa: Zac Efron, Andrew Santino, Jermaine Fowler, John Cena, Lex Scott Davis, Anja Savcic, William H. Macy, Daniel Monks, Heather Mitchell, Debra Lawrance, Jeff Ross, Nathan Jones, Jane Badler ja Marta Kaczmarek
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 16

Ricky Stanicky on Zac Efronin ja John Cenan tähdittämä komediaelokuva. Projekti lähti liikkeelle jo viisitoista vuotta sitten. David Occhino ja Jason Decker olivat keksineet elokuvan tarinan ja alun perin James Francoa kaavailtiin nimikkorooliin. Kuitenkin vuonna 2012 Franco jätti leffan ja vuotta myöhemmin Jim Carrey valittiin hänen tilalle. Steve Oedekerk palkattiin ohjaajaksi ja työstämään käsikirjoitusta uudelleen. Carreykin tosin jätti projektin ja lopulta nimikkorooliin valittiin John Cena. Peter Farrelly korvasi Oedekerkin ohjaajana ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2023. Nyt Ricky Stanicky on julkaistu suoraan Amazonin Prime Video -palvelussa ja itse kiinnostuin leffasta, kun luin sen juonikuvauksen. Katsoinkin elokuvan maanantaina, toipuessani Oscar-yöstä.

Lapsesta asti ystävykset Dean, JT ja Wes ovat vierittäneet metkujensa syyt keksimänsä Ricky Stanickyn niskoille. Ongelma syntyy, kun aikuisena kolmikon puolisot vaativat päästä tapaamaan tämän legendaarisen kaverin ja kolmikon täytyy palkata joku esittämään Rickyä.




Zac Efron, Andrew Santino ja Jermaine Fowler näyttelevät lapsesta asti ystävinä olleita Deania, JT:tä ja Wesiä, jotka ovat vuosikaudet päätyneet erilaisiin ongelmiin ja metkuihin. Päästäkseen tilanteista kuin koira veräjästä, kolmikko on kerta toisensa perään vierittänyt syyt kuvitteellisen Ricky Stanickyn harteille ja kuin ihmeen kaupalla, kerta toisensa perään homma on toiminut. Kaveruksilla menee kuitenkin sormi suuhun, kun heidän puolisonsa, Deanin tyttöystävä Erin (Lex Scott Davis), JT:n vaimo Susan (Anja Savcic) ja Wesin poikaystävä Keith (Daniel Monks) vaativat päästä tapaamaan Rickyn, josta kolmikko puhuu aina niin ylistävään sävyyn. Efron, Santino ja Fowler ovat uskottavat pitkäaikaisina kavereina, mutta he eivät ole erityisen hauskoja, eivätkä heidän hahmonsa ole järin tykättävät. Dean, JT ja Wes ovat pitäneet huijausta yllä vuosia, jopa kaikista rakkaimmilleen ja hyvin nopeasti ainakin itse toivoin, että he jäisivät jutusta kiinni. Davis, Savcic ja Monks lähinnä ajavat asiansa trion elämänkumppaneina.
     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin John Cena, joka näyttelee Rodia, näyttelijäksi kovasti pyrkivää ja pervoja sovituksia hittibiiseistä esittävää alkoholistia, jonka Dean, JT ja Wes epätoivossaan palkkaavat esittämään Ricky Stanickyä. Riemastuttavasti revittelevä Cena osoittaa komediakykyjään jälleen kerran ja tarjoaa useat hyvät naurut rääväsuisena Rodina, jolla hyvin nopeasti hämärtyy käsitys siitä, onko hän vain esittämässä Rickyä, vai onko hän ihan oikeasti Ricky Stanicky. Maininnan arvoinen on myös mainio William H. Macy Deanin ja JT:n jämptinä pomona, herra Summerhayesinä.




John Cena toimii Ricky Stanicky -elokuvan pelastavana enkelinä. Leffa olisi takuulla toiminut myös rooliin kymmenisen vuotta sitten kiinnitetyn Jim Carreyn kanssa, vaikka hommassa olisi voinut käydä niin, että Carreyn Ricky-tulkinta alkaisi tuntua liikaa hänen hahmoltaan Sähköputkimies-komediassa (The Cable Guy - 1996). Elokuvan juoni on vekkuli, vaikkakin turhan pitkäksi venytetty, eikä leffa onnistu ihan perustelemaan liki kahden tunnin kestoaan. Lisäksi katsojan on hyvin helppo arvata, kuinka kertomus tulee etenemään. Kaverikolmikko ei tosiaan ole järin pidettävä ja katsojana odottaa, missä kohtaa totuus Rickystä selviää muille ja mitä seurauksia siitä koituu. Harmillisesti kaiken kasvattelun jälkeen leffan loppuratkaisu tuntuu kuitenkin todella lepsulta, aivan kuin alkuperäinen finaali olisi ollut erilainen ja tyytymättömien studiopomojen tai testiyleisöjen takia lopetus piti pikavauhtia kirjoittaa uuteen uskoon.

Elokuvan alku on vielä aika takelteleva ja pääkolmikko aiheuttaa lähinnä vaivaantunutta oloa naurujen sijaan. Ensimmäisen vartin aikana ehdinkin jo tuumia, että tästä voi tulla aika raskas katselukokemus. Kuitenkin kun Rod ilmestyy mukaan kuvioihin, meno paranee kertaheitolla. Rodin häröt versiot tunnetuista kappaleista ovat hulvattomia ja on todella hilpeää seurata, kun Rod esiintyy ensimmäistä kertaa Ricky Stanickynä suuressa perhejuhlassa. On mielenkiintoista katsoa, kuinka kauan mies onnistuu pitämään kulissia yllä ja kuinka syvälle kaverikolmikon elämään hän uppoutuu. Lopputuloksena on ailahteleva, mutta silti tarpeeksi hupaisa ja viihdyttävä kertakäyttökomedia.




Elokuvan ohjauksesta vastaa Peter Farrelly, jonka filmografiaan kuuluu yksi komediagenren parhaista teoksista, Nuija ja tosinuija (Dumb and Dumber - 1994). Ei Farrelly todellakaan onnistu Ricky Stanickyssa yhtä hyvin, mutta hän saa kuitenkin Cenan kautta nostettua hilpeän ilmapiirin ylle. Usean ihmisen kautta kulkenut käsikirjoitus ajaa passelisti asiansa, tarjoten menevän idean ja joitain todella hauskoja juttuja, mutta joka ei ihan vie tarinaa toimivaan päätökseen. Lopetus myös jättää pohtimaan, mitä elokuva yrittää sanoa valehtelun kannattavuudesta ja sen seurauksista. Ricky Stanicky on kuvattu sujuvasti, mutta leikkauksessa se kaipaisi hieman tiivistämistä. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivat ja äänimaailma hyvin rakennettu, joskin Dave Palmerin säveltämät musiikit eivät missään kohtaa erotu edukseen.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.3.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Ricky Stanicky www.press.amazonstudios.com
Copyright material used under fair use for review and educational purposes.
Ricky Stanicky, 2024, Farrelly Films, Footloose Productions, Gerber Pictures, Michael De Luca Productions, Rocket Science, Smart Entertainment


lauantai 6. maaliskuuta 2021

Arvostelu: Prinssille morsian 2 (Coming 2 America - 2021)

PRINSSILLE MORSIAN 2

COMING 2 AMERICA



Ohjaus: Craig Brewer
Pääosissa: Eddie Murphy, Jermaine Fowler, Shari Headley, Arsenio Hall, KiKi Layne, Leslie Jones, Tracy Morgan, Wesley Snipes, Nomzamo Mbatha, Teyana Taylor, Bella Murphy, Akiley Love, Paul Bates, John Amos, James Earl Jones, Rotimi, Trevor Noah ja Morgan Freeman
Genre: komedia, romantiikka
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 13

Coming 2 America, eli suomalaisittain Prinssille morsian 2 on jatkoa Eddie Murphyn kasarikomedialle Prinssille morsian (Coming to America - 1988). Vielä elokuvan ilmestymisen aikoihin Murphylla ei ollut suunnitelmaa tehdä jatkoa leffalle. Viime vuosien aikana Murphy on kuitenkin alkanut kiinnostumaan vanhoihin rooleihinsa palaamisesta ja vuonna 2017 ilmoitettiinkin, että Prinssille morsian olisi saamassa jatkoa 30 vuoden jälkeen. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä elokuussa 2020, mutta koronaepidemian vuoksi julkaisua on siirretty. Aluksi leffaa siirrettiin marraskuulle, kunnes Amazon Studios nappasi sen levitysoikeudet ja nyt Prinssille morsian 2 on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse näin ensimmäisen Prinssille morsian -leffan pariinkin otteeseen varttuessani ja olen aina pitänyt sitä hilpeänä filminä. Olin yllättynyt, kun jatko-osasta ilmoitettiin ja olenkin odottanut sitä aika skeptisin mielin. Epäilyksistäni huolimatta katsoin Prinssille morsian 2:n heti, kun se julkaistiin Prime Videossa.

Zamundan kuningas Joffer kuolee ja prinssi Akeemista tulee maan uusi kuningas. Akeemilla ei kuitenkaan ole poikaa, josta tulisi hänen seuraajansa, mikä tarkoittaa sitä, että Akeemin kuoltua valta siirtyisi militaristiselle Nexdorialle. Uusi kuningas saa tietää, että New Yorkin matkallaan hänellä onkin poika yhden yön jutun seurauksena. Akeemin täytyy matkustaa uudestaan Amerikkaan etsimään poikaansa.




Jonkinlaista comebackia elokuvien pariin tekevä Eddie Murphy nähdään 30 vuoden tauon jälkeen Zamundan prinssi... tai siis, kuningas Akeemina. Vuosien varrella Akeemista on muodostunut arvokkaampi olemukseltaan, eikä kyseessä ole sama nuorukainen, joka intoili lattioiden moppaamisesta. Vaikkei hahmo ole enää yhtä valloittava, Murphy hoitaa kuninkaankin roolin pieni pilke silmäkulmassa. Akeemina hän ei välttämättä pääse tarjoamaan jatkuvia nauruja, mutta hän on jälleen hulvaton esittäessään sivurooleja, joihin kuuluvat tietty alkuperäisestä elokuvasta tutut hahmot parturi Clarence, juutalainen Saul ja soul-laulaja Randy Watson. 
     Mukaansa uudelle Amerikan matkalle kuningas Akeem ottaa tietty palvelijansa Semmin, jona nähdään Arsenio Hall. Semmin osuus jää kuitenkin yllättävän vähäiseksi ja Hall taitaakin saada enemmän ruutuaikaa sivurooleissaan pastori Brownina, parturi Morrisina ja noitatohtori Babana. Monet muutkin tutut hahmot tekevät paluun. Shari Headley esittää Akeemin rakasta, kuningatar Lisaa ja John Amos näyttelee tämän isää, McDonald'sin kopioravintolaa pyörittävää Cleota. James Earl Jones nähdään parissa kohtauksessa Akeemin isänä, Zamundan jylhänä kuningas Jaffe Jofferina. Valitettavasti Akeemin kuningataräitiä alkuperäisessä elokuvassa näytellyt Madge Sinclair menehtyi vuonna 1995, eikä näyttelijän muiston kunnioittamiseksi rooliin ole valittu uutta näyttelijää.




Uusina hahmoina leffassa esitellään Akeemin ja Lisan tyttäret Meeka (KiKi Layne), Omma (Eddien tytär Bella Murphy) ja Tinashe (Akiley Love), Akeemin yllätys-äpäräpoika LaVelle Junson (Jermaine Fowler), tämän äiti Mary (Leslie Jones) ja eno Reem (Tracy Morgan), LaVellelle määrätty palvelija Mirembe (Nomzamo Mbatha), sekä vihamielisen Nexdor-maan (tajusitteko, niin kuin "next door") johtaja, kenraali Izzi (Wesley Snipes) ja tämän lapset Bopoto (Tayana Taylor) ja Idi (Rotimi). Fowler on kelpo valinta Akeemin pojaksi, mutta hahmo itsessään ei ole erityisen mielenkiintoinen. Fowlerin tavoin myös Layne ja Mbatha sopivat osiinsa, mutta hahmot jäävät hieman alikehitetyiksi. Erityisen mitäänsanomattomiksi jäävät pääparin nuoremmat tyttäret Omma ja Tinashe, joilla on hädintuskin repliikkejä. Jones ja Morgan tasapainottelevat kaiken aikaa sillä rajalla, ovatko he hauskoja vai ärsyttäviä. Snipesin kohdalla taas on vaikea sanoa, onko hän hilpeä vai kiusallisen huono. 

Kuten monet saattoivatkin arvata, Prinssille morsian 2 on aika tarpeeton ja unohdettava jatko-osa kasarin komediaklassikolle. Se ei onneksi ole mikään täysi fiasko ja valehtelisin, jos sanoisin, että en naureskellut ihan ääneen aina silloin tällöin elokuvan aikana. Poliittiselle korrektiudelle piikittelevät parturikohtaukset ovat elokuvan hauskinta antia, kun vanhat ukot valittelevat, että nykyään ei saa mitään tehdä ja sanoa. Jopa erittäin woke-katsojakuntakin voi katsoa nämä epäkorrektit läpät sormiensa läpi, sillä muuten elokuva puhuu tasa-arvon ja erityisesti naisten oikeuksien puolesta. Vaikka Akeemin tyttäristä ei saada paljoa irti, Meekan kautta mukaan tuodaan sanomaa siitä, että Zamundan olisi aika jättää vanhat arvonsa taakseen ja että kuningatarkin voisi hallita maata. Tänä päivänä alkuperäisen leffan seksistisiksi koetut jutut voidaan tuoda takaisin jatko-osassa vaihtamalla sukupuoliroolit päikseen. Ja niille, jotka nyt suuttuvat siitä, että kyseessä on pelkkää poliittista agendaa, niin mitäpä alkuperäisen elokuvan tarina oli? Siinä kritisoitiin myös vanhentuneita arvoja, kuten ennaltamäärättyjä avioliittoja.




Pätevistä sanomistaan ja monista hauskoista jutuistaan huolimatta Prinssille morsian 2 tuntuu silti keskinkertaiselta ja kertakäyttöiseltä hassuttelurainalta. Hyvien vitsien vastapainona on aika onnettomiakin heittoja. Mukaan tungetut ja kestoa tarpeettomasti venyttävät musikaalinumerot ovat leffan heikointa antia kaikessa myötähäpeässään. Tarinakaan ei lopulta ole kummoinen, huomion siirtyessä enemmän LaVelleen, joka saapuu Zamundaan ihmettelemään paikallisia tapoja. Monet voivatkin pettyä, sillä englanninkielisestä Coming 2 America -nimestä huolimatta Yhdysvalloissa vietetään ehkä vartti koko leffan vajaan kahden tunnin kestosta. Suomennos Prinssille morsiankin tuntuu hieman hassulta, sillä pääasiassa elokuva keskittyy Akeemin ja LaVellen isä-poika-suhteeseen. Suomentajien onneksi LaVellelle on kehitelty romanssia ja kun hän on nyt Zamundan prinssi, nimellä voidaan viitata hänen rakkaudenkaipuuseen.

Isoimmat ongelmat elokuvassa liittyvät hahmojen kehityskaariin ja juonenkuljetukseen. Kerronta on epätasaista, leffan välillä hidastellessa turhaan ja paikoitellen oikoessa mutkia turhankin helposti. Akeem hyväksyy kenties liiankin nopeasti poikansa olemassaolon ja varmaan vielä nopeammin LaVelle on valmis lähtemään Akeemin mukaan Zamundaan. Kömpelön kerronnan lisäksi leffa syyllistyy myös aika tönkköön fanipalvelukseen. Lähes kaikkeen viime leffasta on pakko viitata tavalla tai toisella. Katsojien hyväksyntää kalastellaan liikaa nostalgialla, kun tekijät olisivat voineet luottaa enemmän uusien juttujen voimaan ja syventää niitä. Käsikirjoituksesta vastaavat alkuperäisen filmin tekstin rustanneet Barry W. Blaustein ja David Sheffield (Kenya Barrisin avustuksella) ja voi olla, että käsikirjoitus olisi vaatinut vähän tuoreempaa näkökulmaa. 




Ohjaajana taas toimii Craig Brewer, jonka Murphy valitsi itse, kaksikon tehtyä elokuvan Dolemite Is My Name (2019). Brewer saa aikaiseksi hauskoja tilanteita, mutta kokonaiskuva ei ole täysin hänen hallinnassaan. Leffan lukuisat tanssi- ja laulukohtaukset voi selittää Brewerin taustalla, joka painottuu musiikkifilmeihin. Tekniseltä puoleltaan Prinssille morsian 2 on kelvollinen teos, vaikka se kaipaisikin rytmityssäätöä leikkauksessa. Kuvaus on tyylikästä ja elokuva on täynnä näyttäviä lavasteita ja upeita asuja. Digitaalisesti toteutetut eläimet toimivat sujuvasti ja ääniefektitkin ovat mainiot. Jermaine Stegallin säveltämät musiikit kuitenkin hukkuvat kokonaan elokuvassa jumputtavien, jo olemassa olleiden kappaleiden sekaan. Tottakai elokuvassa kuullaan pariinkin otteeseen alkuperäisen elokuvan tunnuslaulu, The Systemin Coming to America.

Yhteenveto: Prinssille morsian 2 on keskinkertainen ja nopeasti unohdettava kertakäyttökomedia. On mukava nähdä Eddie Murphy tutussa roolissaan Akeemina, mutta eipä zamundalaisprinssin tarina olisi vaatinut jatkoa. Uuden elokuvan juoni on tarpeeksi toimiva, mutta elokuvan kerronta ontuu. Välillä leffa kiirehtii, toisinaan taas hidastelee. Syvemmät sanomat jäävät toinen toistaan kiusallisempien musikaalinumeroiden varjoon. Monet voivat myös pettyä siitä, että englanninkielisestä nimestä huolimatta Amerikassa ei vietetä aikaa oikeastaan varttia kauemmin. Kritiikistä huolimatta täytyy myöntää, että nauroin useampaankin otteeseen leffan aikana. Epäkorrektia läppää heittävät parturit naurattivat erityisesti osuvalla piikittelyllään poliittista korrektiutta kohtaan. Samalla elokuva on kuitenkin aika korrekti. Leffa yrittää myös itsetietoisesti tehdä pilkkaa vanhojen filmien turhista jatko-osista, vaikka se sortuu olemaan juuri sitä. Lopputulos on epätasainen ja liikaa fanipalveluksiin luottava. Silti Prinssille morsian 2 on kerran ihan sujuvasti katsottava hassuttelu, josta ei jälkikäteen paljoa jää mieleen. Murphyn paluu vanhoihin rooleihinsa ei suinkaan pääty prinssi Akeemiin, vaan seuraavaksi hänellä onkin tiedossa Beverly Hills kyttä 4 (Beverly Hills Cop IV)...

Lopputekstien aikana ja jälkeen nähdään vielä lyhyitä kohtauksia.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.3.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Coming 2 America, 2021, Paramount Pictures, Eddie Murphy Productions, Misher Films, New Republic Pictures


perjantai 15. maaliskuuta 2019

Arvostelu: Sorry to Bother You (2018)

SORRY TO BOTHER YOU



Ohjaus: Boots Riley
Pääosissa: Lakeith Stanfield, Tessa Thompson, Jermaine Fowler, Steven Yeun, Omari Hardwick, Armie Hammer, Terry Crews, Danny Glover, Michael X. Sommers, Robert Longstreet, Kate Berlant, David Cross, Patton Oswalt, Lily James ja Forest Whitaker
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 16

Sorry to Bother You on rap-artisti Boots Rileyn esikoiselokuva. Riley sai inspiraation elokuvan tarinaan omasta menneisyydestään puhelinmyyjänä ja kirjoitti ideastaan käsikirjoituksen. Hän ei kuitenkaan ajatellut vaihtaa uraansa artistista elokuvantekijästä, joten hän muokkasi tarinan kappaleiden muotoon, jotka hän julkaisi albumillaan "Sorry to Bother You" hiphop-yhtye The Coupin kanssa vuonna 2012. Myöhemmin hän kuitenkin palasi tarinan pariin ja päätti lopulta tuoda visionsa valkokankaille. Hän sai leffalleen rahoittajia ja tuottajia, sekä kasasi työryhmän ja näyttelijät, joiden kanssa kuvaukset alkoivat kesällä 2017. Sorry to Bother You sai ensiesityksensä Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2018, minkä jälkeen sitä on esitetty useissa eri tapahtumissa. Suomessa leffa nähtiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, mutta muuten leffa ei saanut täällä lainkaan teatterilevitystä. Itse kuulin elokuvasta viime syksynä ja aloin odottamaan sen julkaisua, sillä kuulin siitä pelkkää ylistystä. Näin elokuvan monilla "vuoden 2018 parhaat elokuvat" -listoilla ja harmittelin, kun tajusin, ettei filmiä luultavasti nähtäisi Suomen teattereissa. Kuitenkin maaliskuun alussa huomasin, että Sorry to Bother You oli saapunut vuokrauspalvelu Blockbusterin valikoimaan ja katsoinkin sen sieltä heti.

Tyttöystävänsä kanssa autotallissa asuva Cassius "Cash" Green on kipeästi rahan tarpeessa, joten hän hankkii työn puhelinmyyjänä. Tajutessaan, että hän myy paremmin puhuessaan kuin valkoiset, aukeaa hänelle tie menestykseen.

Pääroolissa Cash Greeninä nähdään Lakeith Stanfield, joka sopii erinomaisesti epävarmaksi nuoreksi mieheksi. Stanfield onnistuu tuomaan paljon tunteita esille pelkillä ilmeillään, mutta tietyissä tilanteissa hän myös heittäytyy oikein kunnolla mukaan tapahtumiin. Hahmona Cash on välittömästi pidettävä ja samaistuttava. Vaikkei asuisikaan autotallissa kuten hän, voi kuka tahansa nähdä itsensä hahmossa, joka yrittää löytää paikkaansa maailmassa ja pärjätä elämässä. Puhelinmyyjän ammatti ei välttämättä kuulosta houkuttelevalta, mutta juuri siinä hommassa Cash huomaa olevansa paras ja alkaa löytämään itsevarmuutensa. Hahmon kehityskaari on mahtavasti kirjoitettu ja on hienoa, kuinka Cash pistetään jatkuvasti vaikeiden päätösten eteen. Cashin valkoisena äänenä kuullaan David Cross.
     Cashin tyttöystävää, Detroitia näyttelee Tessa Thompson, jota nähdään yhä vain useammin elokuvissa ja joka todistaa jatkuvasti kuuluvansa kameran eteen. Thompsonkin on nappivalinta osaansa ja hän tulkitsee hienosti monisävyistä hahmoaan. Detroitista löytyy vähän väliä uusia kerroksia, jotka tekevät hänestä yhä vain mysteerisemmän hahmon. Jo hänelle keksityt veikeät korvakorut osoittavat, että hän on kiinnostava tapaus ja tätä ajatusta vain vahvistetaan läpi leffan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Cashin puhelinmyyjäkaverit Salvador (Jermaine Flower), Squeeze (The Walking Dead -sarjasta, 2010-, tuttu Steven Yeun) ja Langston (legendaarinen Danny Glover), sekä firmalla työskentelevät herra Anderson (Robert Longstreet), Johnny (Michael X. Sommers), Diana (Kate Berlant) ja huippupuhelinmyyjä eli tehosoittaja herra ______ (Omari Hardwick, valkoisena äänenä Patton Oswalt), Cashin setä Serge (Terry Crews) ja WorryFree-yrityksen pomo Steve Lift (rooliinsa yllättävänkin täydellisesti sopiva Armie Hammer). Kaikin puolin näyttelijät tekevät loistotyötä ja suurimmaksi osaksi filmin hahmot ovat kiinnostavia tai pidettäviä. Joku teistä varmasti huomasi, että Omari Hardwickin hahmon nimen kohdalla on pelkkä viiva. Se johtuu siitä, että hahmon nimi sensuroidaan piippauksella joka kerta kun se mainitaan. Tässä on vain yksi esimerkki elokuvan tarjoamista outouksista.




Sorry to Bother You on nimittäin outo elokuva. Siis todella outo. Leffa sisältää mitä kummallisimpia ideoita ja ratkaisuja, jotka saivat leukani loksahtamaan useaan otteeseen auki. Jo elokuvan alkupää vaikuttaa oudolta puhelinmyyjätarinansa kanssa; kuinka puhelut esitetään ruudulla, kuinka Cash puhuu valkoisen äänellä ja kuinka työntekijät haaveilevat pääsystä tehosoittajaksi. Elokuva ottaa yhden tylsimmistä kuulostavista ammateista ja tekee siitä äärettömän kiehtovan. Mutta tämä ei todellakaan ole oudointa, mitä elokuvalla on tarjottavanaan. Ei ei. Väärissä käsissä filmin outous muuttuisi täysin kaoottiseksi ja typeräksi sekamelskaksi. Todella suurella todennäköisyydellä elokuva olisi kauhea epäonnistuminen, etenkin kun ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii henkilö, jolla ei ole lähestulkoon mitään kokemusta elokuva-alalta. Mutta ai että Boots Riley pääsee yllättämään totaalisesti. Hänen ohjauksensa on mestarillista ja käsikirjoituksensa yksi luovimmista ja kekseliäimmistä, mitä on pitkään aikaan tullut vastaan. Silti en voi olla pohtimatta... mitä helvettiä Riley on poltellut, kun hän kirjoitti tätä elokuvaa?! En millään usko, että näin trippaava teos syntyisi selvinpäin.

En todellakaan halua avata, mitä kaikkea outoutta elokuva sisältää. En vain siksi, että se spoilaisi leffasta paljon, vaan koska selittämällä leffan outous muuttuisi luultavasti luotaantyöntäväksi. Olenkin samaa mieltä elokuvan trailerin kanssa, että Sorry to Bother You täytyy vain nähdä omin silmin, jotta tietää sen olevan totta. Mielestäni tämä elokuva on vain pakko katsoa ja suosittelen sitä jo nyt kaikille, jos löydätte sen jostain katsottavaksi. Tämä leffa ei kuitenkaan ole kaikille, ei todellakaan. Jotkut tulevat luultavasti vihaamaan elokuvaa sen erikoisuuden ja tyylikikkailun vuoksi, ja tavallaan ymmärrän, jos niin käy. Itse lumouduin elokuvaan täysin ja suorastaan antauduin Rileyn taidokkuuden armoille. Sorry to Bother You jaksaa yllättää alusta loppuun saakka ja joka kerta, kun pelkäsin, että uusi yllätys laskisi tasoa hurjasti, se tuntuikin vain tekevän elokuvasta yhä vain paremman ja paremman. Lisäksi elokuva on aivan törkeän hauska! Minä nauroin vähän väliä leffan aikana ja kokonaisuudessaan filmi nosti jatkuvasti hymyn huulilleni mahtavuudellaan. Leffa ottaa myös nokkelasti kantaa poliittisiin asioihin ja tekee hauskasti pilkkaa tietyistä tahoista. Sorry to Bother You todella oli tajunnanräjäyttävä kokemus - niinkin tajunnanräjäyttävä, että minun täytyi pohdiskella filmiä muutaman päivän ajan, ennen kuin edes pystyin kirjoittamaan siitä arvostelua. En pysty oikein vieläkään käsittämään, mitä olin nähnyt. Mutta sen osaan sanoa, että minä suorastaan rakastan tätä elokuvaa!




Filmi on myös teknisesti upeasti toteutettu. Se on kuvattu tyylikkäästi ja leikattu todella taidokkaasti. Mukana on paljon veikeää teknistä kikkailua, mitä itse ihailin suuresti. Lavastustiimi on tehnyt mainiota työtä puhelinfirman tilojen ja Steve Liftin kodin kanssa, puvustajat ovat saaneet aikaiseksi hienoja asuja, minkä lisäksi maskeeraajat ja efektitiimi ovat päässeet parissa kohtaa vauhtiin. Ääniefektit ovat myös oivalliset, minkä lisäksi The Coupin ja Tune-Yardsin musiikit luovat mielenkiintoista lisätunnelmaa.

Yhteenveto: Sorry to Bother You on aivan mielettömän erinomainen teos ja huikea taidonnäyte ensikertalaisohjaaja-käsikirjoittaja Boots Rileyltä! Rileyn visio on todella vahva läpi elokuvan ja hän kikkailee hauskasti monin eri tavoin. Olen hyvin varma, ettei Riley ole suunnitellut elokuvaa selvinpäin, mutta oli asia miten tahansa, on pakko myöntää, että hänellä on aikamoinen mielikuvitus. Rileyn ohjaus on mestarillista ja hänen käsikirjoituksensa jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen aina elokuvan loppuun saakka. Hän myös hallitsee filmin outouden täydellisesti ja tietää mitä tehdä, jottei kummallisuus hajoa käsiin. Elokuvasta on saatu todella mystinen ja kiehtova, ja sen tarinaan jää nopeasti koukkuun. Lisäksi elokuva sisältää paljon poliittista sanomaa ja mikä parasta, leffa on hulvattoman hauska! Näyttelijät tekevät loistotyötä - etenkin LaKeith Stanfield, Tessa Thompson ja Armie Hammer. Sorry to Bother You on ehdottomasti yksi oudoimmista ja omaperäisimmistä filmeistä, minkä olen koskaan nähnyt ja suorastaan rakastuin tähän teokseen. Suosittelen tätä leffaa aivan kaikille, mutta sillä varoituksella, ettei tämä todellakaan toimi kaikille. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, sillä leffa saattaa todella yllättää ja tehdä pysyvän vaikutuksen.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Sorry to Bother You, 2018, Cinereach, MACRO, MNM Creative, Forest Whitaker's Significant Productions, The Space Program




Yhteistyössä