Arvostelu: The Crow (2024)

THE CROW

Ohjaus: Rupert Sanders

Pääosissa: Bill Skarsgård, FKA Twigs, Danny Huston, Laura Birn, Josette Simon, Isabella Wei, Sami Bouajila ja Jordan Bolger

Genre: toiminta, draama

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 16

The Crow perustuu James O'Barrin samannimiseen sarjakuvaan, jota on julkaistu vuodesta 1989 lähtien. Sarjakuvien pohjalta oli jo tehty useampi adaptaatio, tunnetuimpana vuoden 1994 elokuva The Crow, jonka päätähti Brandon Lee kuoli traagisesti kesken kuvausten. Vuonna 2008 Stephen Norrington ilmoitti työstävänsä uutta elokuvaa sarjakuvien pohjalta. Projekti ei kuitenkaan edennyt sellaisenaan, Norringtonin jättäydyttyä leffasta. Juan Carlos Fresnadillo valittiin uudeksi ohjaajaksi, laulaja Nick Cave työsti käsikirjoitusta uusiksi ja päärooliin kaavailtiin ensin Mark Wahlbergiä ja sitten Bradley Cooperia. Vuonna 2011 projekti jumiutui levitysoikeuskiistan takia, jolloin Fresnadillo poistui projektista. F. Javier Gutiérrez korvasi hänet vuonna 2012 ja Jesse Wigutow alkoi kirjoittamaan kokonaan uutta käsikirjoitusta, joka siirtäisi O'Barrin alkuperäisen sarjakuvan nykyaikaan. Päärooliin kaavailtiin Tom Hiddlestonia ja Alexander Skarsgårdia, kunnes Luke Evans palkattiin osaan vuonna 2013. Vuotta myöhemmin Gutiérrez jätti elokuvan tehdäkseen Ringsin (2017) ja sarjakuvasta vastannut O'Barr itse alkoi kynäilemään käsikirjoitusta. Evans vaihtui Jason Momoaan vuonna 2016 ja Corin Hardy palkattiin ohjaajaksi. Elokuvalle annettiin nimi "The Crow Reborn" ja sen oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2019, mutta 2018 Momoa ja Hardy jättivät leffan. Vuonna 2020 Rupert Sanders vahvisti lopullisen paikan ohjaajana, Zach Baylinin työstäessä viimeistä käsikirjoitusversiota. Vuonna 2022 Bill Skarsgård kiinnitettiin päärooliin ja kuvaukset käynnistyivät vihdoin ja viimein saman vuoden heinäkuussa. Nyt The Crow saapuu elokuvateattereihin monen viivästyksen ja mutkan jälkeen ja itseäni leffa ei voinut vähempää kiinnostaa. Pidän paljon Brandon Leen tähdittämästä The Crow'sta ja huolestuin, kun kuulin, että uusi leffa oli tekeillä. Traileri ei vakuuttanut minua yhtään ja kävinkin katsomassa elokuvan skeptisenä puolitoista viikkoa ennen ensi-iltaa.

Eric Draven ja hänen rakkaansa Shelly murhataan, mutta varis herättää Ericin takaisin henkiin, jotta tämä voi kostaa Shellyn kuoleman.

Lukuisten eri näyttelijäehdokkaiden ja jopa rooliin kiinnitettyjen näyttelijöiden jälkeen Eric Dravenin rooli meni tällä kertaa Bill Skarsgårdille, joka tunnetaan parhaiten Se-elokuvien (It - 2017-2019) Pennywise-klovnina. Pidin valtavasti Skarsgårdin pelletulkinnasta ja olen odottanut näkeväni häneltä muutakin, mutta Eric Dravenina hän tuotti suuren pettymyksen. Iso osa tästä johtuu käsikirjoituksesta ja ohjauksesta, jonka myötä Eric on suunnilleen puolet leffasta flegmaattinen ja totaalisen tylsä tyyppi, leffan keskittyessä enemmän tämän Shelly-rakkaaseen, jota esittää laulajatanssija FKA Twigs. Twigsin taas kannattaisi pysyä musiikkipuolella, sillä näyttelijänä hän ei vakuuta yhtään ja hän näyttää olevan päihteiden vaikutuksen alaisena läpi elokuvan. Skarsgårdin ja Twigsin väliltä ei löydy yhtään kemiaa, ei, vaikka elokuva kuinka yrittäisi uskotella, että heidän rakkautensa on yksi maailmankaikkeuden vahvimmista, minkä takia Eric herää takaisin henkiin, kun hänet ja Shelly murhataan.

     Elokuvassa nähdään myös Danny Huston pahana Vincent Roegina, Laura Birn tämän oikeana kätenä Marianina, sekä Sami Bouajila henkenä, joka ohjeistaa Ericiä tämän uusien kykyjen kanssa. Sivunäyttelijätkään eivät juuri säväytä. Yleensä hyviä roistorooleja tekevä Huston hoitaa tonttinsa aika laiskasti ja vaikka onkin kiva nähdä suomalainen Birn jälleen Hollywood-tuotannossa, ei hän omaa hahmonsa vaatimaa uhkaavuutta ja kylmyyttä.

Kuten elokuvan vaikeasta tuotannosta ja vaisuista trailereista pystyikin jo päätellä, uusi The Crow -leffa on varsin kehno raina, joka kalpenee joka osa-alueella Brandon Leen kulttiklassikolle. Siinä, missä Leen elokuva oli voimakkaasti tyylitelty ja tunnelmallinen goottiteos, joka jäi vahvasti mieleen tiukkana ja tummanpuhuvana kostokertomuksena, uusi The Crow on täysin lattea, visioton ja muutenkin kaikin puolin laiskasti tehty rahastus, joka yrittää kovasti hypätä moderniin buumiin kierrättää vanhoista hyvistä elokuvista uusia sieluttomia turhakkeita, jotka unohtaa heti näkemisen jälkeen. Mukaansatempaavasta tarinankerronnasta, lumoavan synkästä ilmapiiristä ja häikäisevistä visuaalisuuksista ei ole tietoakaan tätä uutta leffaa seuratessa.

Jos jotain positiivista täytyy sanoa, niin ihan loppusuoralla nähdään oikein menevä ja julman verinen taistelu, jota katsoessa voi ymmärtää, miksi elokuvalle oltiin aluksi antamassa jopa korkeinta K18-ikärajaa. Siihen hetkelliseen herkkuun päästäkseen katsojan täytyy kuitenkin kahlata läpi yksi vuoden tylsimmistä elokuvista. Jos jotain leffalta en odottanut, niin sitä, kuinka helvetin pitkäveteinen se on. Siinä, missä Leen leffassa mennään heti suoraan asiaan, uusi The Crow käyttää kolmisen varttia rakentaakseen Ericin ja Shellyn välistä suhdetta, ennen kuin Shelly tapetaan ja varsinainen tarina voi vihdoin ja viimein alkaa. Kun näyttelijöiden väliltä ei löydy tippaakaan kemiaa ja heille on kirjoitettu todella mauttomia, muka-romanttisia latteuksia, on suhteen kehittymistä tuskallisen tylsää seurata.

Sittenkin kun kostotarina vihdoin alkaa puolessa välissä leffaa, on jo liian myöhäistä. Elokuva ei saanut herätettyä tunnesidettä katsojien ja päähahmojen välille, jolloin Shellyn kuolema ei tunnu missään. Eric on ollut siihen asti niin perhanan tylsä heppu, ettei tämän seikkailu jaksa enää napata mukaansa, vaikka Skarsgård parantaakin roolityötään loppua kohti. Leffa hidastelee vähän väliä täysin turhaan, välillä suorastaan jopa junnaten paikoillaan. Kaiken jälkeen huipennus on varsinainen antikliimaksi. Jopa päätähti itse on kritisoinut elokuvansa finaalia!

Useamman vaihdoksen jälkeen ohjaajan homma meni lopulta Rupert Sandersille, jonka aiempia elokuvia ovat sellaiset, öh, "laatuteokset" kuin Lumikki ja metsästäjä (Snow White and the Huntsman - 2012) ja näytelty amerikkalainen Ghost in the Shell (2017). Ei siis ihme, että The Crow ei ole erityisen hyvä leffa. Sanders ei saa elokuvaansa minkäänlaista koukkua tai jännitettä, vaan hänen työnsä on täysin levällään. Hänellä ei myöskään ole ollut juuri yhtään visiota - tai ainakaan hyvää sellaista. Leffa on ihan hyvin kuvattu, mutta todella köykäisesti ja laahaavasti leikattu. Lavastus on täysin mitäänsanomatonta vuoden 1994 leffaan verrattuna, enkä tiedä, mitä puvustajien ja maskeeraajien päässä on liikkunut, kun he ovat suunnitelleet Ericin ulkoasua. Lopputulos on Jared Leton Jokerin tapainen muka-cool, mutta vain naurettavan yliyritteliäs angstiteini, jonka muka-rankkojen tatuointien on tarkoitus kuvastaa, kuinka muka-synkkä ihminen Eric on. Tietokonetehosteetkaan eivät ole kaksiset, äänityksessä voi toisinaan kuulla turhankin selvästi taustakohinaa, eivätkä Volker Bertelmannin uneliaat musiikit auta katsojan tylsistynyttä tunnetta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Crow, 2024, Hassell Free Productions, Davis-Films, The Electric Shadow Company, Edward R. Pressman Film, Pressman Film, 30WEST, Ashland Hill Media Finance, Media Capital Technologies

Arvostelu: Kuka pelkää noitia (The Witches - 2020)

KUKA PELKÄÄ NOITIA

THE WITCHES

Ohjaus: Robert Zemeckis

Pääosissa: Jahzir Kadeem Bruno, Octavia Spencer, Anne Hathaway, Codie-Lei Eastick, Kristin Chenoweth, Stanley Tucci, Josette Simon ja Chris Rock

Genre: fantasia, komedia

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

The Witches, eli suomalaisittain Kuka pelkää noitia perustuu Roald Dahlin samannimiseen lastenkirjaan vuodelta 1983. Jo vuonna 1990 ilmestyi elokuvasovitus kirjan pohjalta, monia lapsia traumatisoinut Kuka pelkää noitia (The Witches). Vuonna 2008 Guillermo del Toro ryhtyi suunnittelemaan animaatioelokuvaa kirjan pohjalta, mutta projekti ei vielä silloin edennyt. Kymmenen vuotta myöhemmin del Toro alkoi työstämään näyteltyä filmiä Robert Zemeckisin ja Alfonso Cuarónin kanssa. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2019 ja Kuka pelkää noitia julkaistiin esimerkiksi Yhdysvalloissa suoraan HBO Max -suoratoistopalvelussa lokakuussa 2020. Nyt elokuva saapuu pikkuhiljaa myös Suomeen niissä paikoissa, joissa elokuvateatterit ovat auki. Itse olin etukäteen varautunut leffan suhteen. Vanha filmi tai alkuperäinen kirja eivät olleet minulle tuttuja, joten minua kiinnosti nähdä, mistä on kyse. Näkemäni mainokset filmistä eivät kuitenkaan lupailleet kovin hyvää. Meninkin ristiriitaisin ajatuksin katsomaan elokuvaa ja myös poistuin näytöksestä aika ristiriitaisin miettein.

Alabamassa vuonna 1968 nuori poika menettää vanhempansa auto-onnettomuudessa ja muuttaa isoäitinsä luokse asumaan. Siellä poika saa tietää lapsia vihaavien noitien olevan todellisia ja että noidat yrittävät juonitella suunnitelmaa kaikkien lasten tuhoamiseksi.

Ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Jahzir Kadeem Bruno näyttelee päähenkilöä, nimetöntä poikaa, joka jää heti alussa orvoksi ja muuttaa mahtavan Octavia Spencerin esittämän isoäidin luokse. Bruno pärjää oikein mainiosti pääosassa ja hänestä löytyy sellaista riemua, mikä tarttuu katsojaankin, jolloin tähän noitien täyteiseen seikkailuun lähtee aluksi erittäin mielellään mukaan. Bruno myös tulkitsee alussa taidokkaasti hahmonsa kokemaa traumaa. Spencer on herttainen pojan isoäitinä, joka myös löytää itsensä jossain kohtaa noitien keskeltä. Spencerin ja Brunon väliseen isoäiti-lapsenlapsi-suhteeseen on saatu oikeaa sydäntä mukaan.

     Elokuvassa mukana ovat myös koomikko Chris Rock tarinan kertojana, hilpeä Stanley Tucci hotellinomistaja Stringerinä, Codie-Lei Eastick herkkuja rakastavana Bruno-poikana, sekä Anne Hathaway noitien ylijohtajana. Rockin kertojaääni on hieman erikoinen ratkaisu ja vaikka Rockissa riittää intoa, on hänen äänensä paikoitellen häiritsevänkin energinen. Tucci on tuttuun tapaansa oivallinen, mutta Hathaway järkyttää sillä, kuinka surkean roolityön hän voikaan tehdä. Siis huhhuh, kuinka huono Hathaway on tässä leffassa! Hänen erilaisia eurooppalaisia aksentteja yhdistelevä korostuksensa on jo itsessään naurettavan huono, mutta kun siihen lisätään vielä päälle kiusallista ylinäyttelemisestä ja kehnoilla digiefekteillä korostettuja ruumiinosia, tuntuu usein siltä kuin Hathaway yrittäisi tahallaan pilata koko filmin.

Kuka pelkää noitia on varmasti erittäin toimiva paketti kohderyhmälleen, eli ala-asteella oleville lapsille. On fantasiaa ja tiettyä seikkailun tunnetta, sekä hieman karmivampia kohtauksia. Noitien paljastaessa todelliset ulkomuotonsa, voi meno äityä lapsien mielestä oikeasti hurjaksi. Huumoria on kuitenkin paljon ja aikuiskatsojakin saattaa hörähtää pariin otteeseen. Silti täytyy sanoa, että kun elokuvan taustalla pyörii Robert Zemeckisin, Guillermo del Toron ja Alfonso Cuarónin kaltainen kolmikko, niin miten ihmeessä tästä ei saatu tämän parempaa leffaa? Aikoinaan mahtavia teoksia, kuten Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future - 1985), Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (Who Framed Roger Rabbit - 1988) ja Forrest Gump (1994) ohjannut Zemeckis on kyllä luisunut alamäkeen 2000-luvulla, eikä fantasia ole hänelle genrenä tutuimmasta päästä. Kuitenkin Pan's Labyrinthista (El Laberinto del fauno - 2006) ja The Shape of Waterista (2017) tunnetun del Toron ja Harry Potter ja Azkabanin vangin (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004) ohjanneen Cuarónin olisi voinut odottaa auttavan aidosti hyvän fantasiaseikkailun rakentamisessa.

Elokuva ajaa asiansa ihan kivasti ja toimii menevänä kertakäyttöhömppänä, vaikka Hathaway alkaisi kuinka tympiä leffan aikana. Jokin siitä jää silti uupumaan. Sitä todellista nostatusta ja koukkua ei löydy. Noidat esitellään karmivina ja häijyinä olentoina, mutta lopputulos ei vakuuta - etenkin kun Hathawayta lukuunottamatta muut noidat eivät tee yhtään mitään hyödyllistä. Herkiksi tarkoitetut hetket eivät aiheuta toivottua tunnereaktiota ja lopun ratkaisut jäävät lähinnä hyviksi ideoiksi. Eniten kenties ärsyttää lasten aliarvioiminen. Hahmot selittävät jatkuvasti mitä ilmiselvimpiä asioita. Etenkin kohtauksessa, missä noitien johtaja kertoo muille noidille ilkikurisesta suunnitelmastaan, piilossa kuunteleva päähenkilö pistetään kaiken aikaa toistamaan ääneen sen, mitä juuri tuli nähtyä tai kuultua. Kun Zemeckis ja del Toro vieläpä ovat vastuussa käsikirjoituksesta, on häkellyttävää, että tällaista laiskuutta on rustattu mukaan.

Viime vuosituhannella useita loistoleffoja tehnyt Zemeckis ei todellakaan ole ollut parhaimmillaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Joko motion capture -animaatioteknologian kanssa temppuileva tai tylsähköjä draamoja tehtaileva Zemeckis on pelkkä varjo entisestä elokuvantekijästä, mikä on surullista. Kuka pelkää noitia on yksi tällainen keskinkertainen tuotos lisää herran alati heikkenevään filmografiaan. Edes tekninen toteutus ei täysin vakuuta huippunimistä huolimatta. Kuvaus on sujuvaa, leikkauksessa on hyödynnetty tyylikkäitä siirtymiä ja lavasteetkin ovat oivalliset. Heikot erikoistehosteet saavat leffan kuitenkin näyttämään yli kymmenen vuotta vanhemmalta. Puhuvat hiiret näyttävät siltä kuin ne olisi animoitu vuonna 2006. Äänimaailma on kuitenkin kelvollisesti rakennettu ja Zemeckisin luottosäveltäjä Alan Silvestrin satumaiset musiikit ovat kenties jopa parasta elokuvassa.

Yhteenveto: Kuka pelkää noitia saattaa iskeä kohderyhmäänsä, ala-asteikäisiin lapsiin, mutta jättää luultavasti monet muut kylmäksi. Kiinnostavista lähtökohdistaan huolimatta filmi on aika keskinkertainen fantasiaseikkailu, mikä ei koskaan nappaa kunnolla mukaansa. Noidat tarjoavat uhkaavuuden tunnetta oikeastaan vain lapsille, eikä huumorikaan luultavasti erityisemmin iske vanhempiin. Erityisen ärsyttävää on, kuinka elokuva tuntuu jatkuvasti aliarvioivan lapsikatsojaa, selittämällä monta kertaa samat asiat. Tuntuu välillä jopa siltä, että leffa ei pidä katsojiaan kovin fiksuina. Kaikki tämä on kuitenkin vielä jollain tavalla anteeksiannettavaa, kun näitä vertaa Anne Hathawayhin, joka tekee aika varmasti uransa surkeimman roolisuorituksen noitien ylijohtajana. Aivan kaameilla aksenteilla puhuvaa ja koko ajan ylinäyttelevää Hathawayta on jopa tuskastuttavan kiusallista katsoa ja elokuva paranee aina huomattavasti, kun hän ei ole ruudulla. Muut näyttelijät tekevät sentään ihan kelpo työtä. Jahzir Kadeem Bruno on selvästi riemuissaan roolistaan, Octavia Spencer on täynnä sydäntä hänen isoäitinään ja Stanley Tucci on hilpeä hotellinomistajana. Erikoistehosteet näyttävät useita vuosia vanhoilta ja jättää halvan maun katsojalle. Vaikka Kuka pelkää noitia toimii aika varmasti kohdeyleisölleen, on silti käsittämätöntä, ettei Robert Zemeckisin, Guillermo del Toron ja Alfonso Cuarónin kaltainen kolmikko ole tämän parempaan pystynyt.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.11.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

The Witches, 2020, Warner Bros., ImageMovers, Double Dare You, Esperanto Filmoj, The Jim Henson Company, Necropia Entertainment