Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keith Carradine. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keith Carradine. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. toukokuuta 2026

Imperfect Women (2026) - sarja-arvostelu

IMPERFECT WOMEN



Luoja: Annie Weisman
Näyttelijät: Elisabeth Moss, Kerry Washington, Kate Mara, Joel Kinnaman, Corey Stoll, Leslie Odom Jr., Ana Ortiz, Rome Flynn, Jill Wagner, Jackson Kelly, Audrey Zahn, Keith Carradine ja Wilson Bethel
Genre: trilleri
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 42 minuuttia - 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

Imperfect Women perustuu Araminta Hallin samannimiseen kirjaan vuodelta 2020. Elisabeth Mossin perustama Love & Squalor Pictures -yhtiö hankki kirjan filmatisointioikeudet ja teki diilin Apple Studiosin ja 20th Televisionin kanssa televisiosarjasovituksesta. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2025 ja nyt Imperfect Women on pyörinyt loppuun Apple TV -palvelussa. Kiinnostuin sarjasta sen näyttelijöiden takia, kun näin Apple TV:n mainostavan sitä tulevien ohjelmiensa joukossa. Kun Imperfect Womenista oli enää muutama jakso julkaisematta, ryhdyin katsomaan sarjaa.

Kun yksi pitkäaikaisista ystävistä löydetään murhattuna, hänen kuolemansa tutkimus tuo ilmi mojovia paljastuksia kaikista murhatun lähipiirissä.




Imperfect Womenin keskiössä on kolme naista: The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjasta (The Handmaid's Tale - 2017-2025) tutun Elisabeth Mossin näyttelemä Mary, Scandal-sarjasta (2012-2018) tutun Kerry Washingtonin esittämä Eleanor ja House of Cards -sarjasta (2013-2018) tutun Kate Maran näyttelemä Nancy, jotka ovat olleet vuosia parhaita ystäviä. Jokaisella heistä on kuitenkin synkempiä salaisuuksia, jotka paljastuvat, kun Nancy löydetään murhattuna. Moss, Washington ja takaumien kautta nähtävä Mara ovat kaikki oivallisia rooleissaan. Eri jaksoissa eri hahmot pääsevät paremmin esille ja onkin kiinnostavaa saada tietää lisää näistä kolmesta naisesta.
     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Maryn aviomies Howard (Corey Stoll), Maryn ja Howardin poika Marcus (Jackson Kelly), Eleanorin poikaystävä Jordan (Rome Flynn), Eleanorin veli Donovan (Leslie Odom Jr.), sekä Nancyn aviomies Robert (Joel Kinnaman) ja heidän tyttärensä Cora (Audrey Zahn). Sivunäyttelijät ovat myös hyviä osissaan ja suuri osa heidänkin hahmoistaan salailee jotain enemmän tai vähemmän arkaluontoista.




Imperfect Women osoittautui ihan kelvolliseksi murhamysteeriksi, joka kuitenkin mielestäni menetti otettaan loppusuorallaan, kun Nancyn tappajan henkilöllisyys paljastuu turhankin aikaisessa vaiheessa. Sarjan alkupäässä on kuitenkin tarpeeksi koukuttavaa arvailla ja osoitella syyttävää sormeaan vähän jokaiseen suuntaan, koska mitä enemmän näistä hahmoista käy ilmi, sitä useammalta hahmolta löytyy edes jonkinlainen motiivi tappaa Nancy. Sarjan parasta antia onkin juuri se, kuinka mehukkaita juttuja näistä hahmoista paljastuu jaksojen edetessä.

Sen sijaan mielestäni sarjan kerrontatapa jäi sen heikoimmaksi anniksi. Imperfect Women luottaa epälineaariseen kerrontaan, hyppien ajassa vähän väliä edestakaisin, sekä epäluotettaviin kertojiin, kun jokainen pääsee tuomaan oman näkemyksensä tapahtumista, jotka johtivat lopulta Nancyn kuolemaan. Vaikka usein pidänkin vastaavasta kerrontakikkailusta, tässä sarjassa toteutus töksähteli, eikä aina oikein palvellut kertomusta. Silti mielsin Imperfect Womenin tarpeeksi mielenkiintoiseksi, hetkittäin koukuttavaksi ja ajoittain hitusen jännittäväksikin minisarjaksi.




Käsikirjoittajien hieman ailahtelevien aikaansaannosten pohjalta sarjan ohjaajat tekevät kelvollista työtä tunnelman ja näyttelijöiden kanssa. Imperfect Women on teknisestikin varsin toimiva. Sarja on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset oivalliset. Äänityöskentely on pätevää ja Siddhartha Khoslan säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
Imperfect Women, Yhdysvallat, 2026, 20th Television, Apple Studios, Love & Squalor Pictures, Simpson Street


keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Arvostelu: The Power of the Dog (2021)

THE POWER OF THE DOG



Ohjaus: Jane Campion
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Kirsten Dunst, Jesse Plemons, Kodi Smit-McPhee, Thomasin McKenzie, Genevieve Lemon, Frances Conroy, Peter Carroll, Keith Carradine ja Alison Bruce
Genre: western, draama
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 16

The Power of the Dog perustuu Thomas Savagen samannimiseen kirjaan vuodelta 1967. Jane Campion oli juuri saanut valmiiksi toisen tuotantokauden Top of the Lake -televisiosarjasta (2013-2017), kun hän sai Savagen kirjan käsiinsä ja innostui siitä. Hän hankki kirjan elokuvaoikeudet ja kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2020. Pari kuukautta myöhemmin ne jouduttiin keskeyttämään koronaviruspandemian takia, mutta kesällä leffa saatiin kuvattua loppuun. The Power of the Dog sai maailmanensi-iltansa syyskuussa 2021 Venetsian elokuvajuhlilla, missä se voitti Hopealeijonan palkinnon. Elokuvaa on esitetty muillakin festivaaleilla, kunnes se julkaistiin joulukuussa Netflixiin. Itseltäni meni The Power of the Dog täysin ohi, kun se ilmestyi suoratoistopalveluun ja kiinnostukseni heräsi vasta, kun filmi voitti parhaan draamaelokuvan, ohjauksen ja miessivuosan Golden Globe -palkinnot ja sai parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, miessivuosan, naissivuosan, käsikirjoituksen, kuvauksen, lavastuksen, leikkauksen, äänen ja musiikin Oscar-ehdokkuudet. Katsoinkin The Power of the Dogin ystävänpäivänä Netflixistä.

1925 Montanassa karjatilan omistavat veljekset Phil ja George Burbank yöpyvät leskeksi jääneen Rose Gordonin majatalossa. Phil kohtelee heti Rosea ja tämän Peter-poikaa huonosti, kun taas George rakastuu Roseen.




Benedict Cumberbatch ja Jesse Plemons näyttelevät Burbankin veljeksiä, Philiä ja Georgea. Veljiä ei todellakaan ole veistetty samasta puusta, vaan he ovat kuin yö ja päivä. Phil on töykeä, epämiellyttävä ja röyhkeä mies, jolla ei tunnu koskaan olevan mitään hyvää sanottavaa kenellekään - eli hän on suoraan sanottuna aikamoinen mulkku. George sen sijaan on hyväsydäminen hissukka, joka ei pahemmin uskalla sanoa veljelleen vastaan, mutta menee kuitenkin lohduttamaan niitä, joille Phil on ollut ilkeä. Cumberbatch ja Plemons ovat nappivalinnat rooleihinsa. Cumberbatch tekee hahmostaan aidosti inhottavan, joskin Philistä löytyy leffan edetessä puolia, jotka saavat ymmärtämään hänen käytöstään paremmin. Plemons sopii lempeäksi veljeksi, joka taas tuntuu jäävän jatkuvasti vähemmälle huomiolle.
     Kirsten Dunst näyttelee majataloa pyörittävää ja leskeksi jäänyttä Rose Gordonia, jota Phil kohtelee rumasti ja johon George rakastuu. Parhaan miessivuosan Golden Globe -palkinnon saanut Kodi Smit-McPhee esittää Rosen poikaa, Peteriä, joka erilaisuutensa vuoksi joutuu saman tien Philin silmätikuksi. Smit-McPhee tulkitsee mainiosti hahmoaan, joka nousee paremmin esille vasta myöhemmässä vaiheessa elokuvaa. Dunstkin on hyvä, mutta hänen hommakseen jää lähinnä näyttää koko ajan siltä kuin hän saisi paniikkikohtauksen.




The Power of the Dog tuotti itselleni hieman ristiriitaisia tunteita, vaikka katselukokemus kallistuikin selvästi positiivisen puolelle. Vaikken ollut kuullutkaan leffasta, kun se ilmestyi Netflixiin, sen saama suosio eri gaaloissa ehti nostattaa odotuksiani turhankin korkealle. Kyseessä on varsin mainio ja pätevästi tehty länkkäridraama, joka ei kuitenkaan ihan saavuta niitä korkeuksia, joihin sillä olisi potentiaalia. Elokuvan ensimmäinen puolikas menee jopa turhauttavasti lähinnä siihen, että Cumberbatchin hahmo on töykeä ja Plemonsin pitää esittää lohduttavansa tosielämänkin vaimoaan Dunstia, joka näyttää koko ajan purskahtavan itkuun minä hetkenä hyvänsä. Ensimmäinen puolikas keskittyy enemmän tähän tuoreeseen aviopariin ja toisella puolikkaalla he jäävät sivumpaan, jolloin tuntuu, ettei heistä saada toivotulla tavalla kaikkea irti.

Toinen puolikas petraa ensimmäisestä ja tarina alkaa saamaan moniulotteisempia sävyjä, kun Smit-McPheen Peter-poika nostetaan paremmin esille ja Philin käyttäytymiselle löydetään syitä. Silti Philiä kohtaan on vaikea kokea sympatiaa, vaikka filmi kovasti yrittääkin saavuttaa sen. Elokuvassa tutkiskellaan toimivasti psykologisen draaman kautta eri ihmisten toimintatapoja ja mikä ympäristössä ja aikakaudessa vaikuttaa heidän käytökseensä. Mukana on joitain todella vangitsevia kohtauksia, joita jämähtää tuijottamaan hievahtamatta. Rakennus kohti loppuratkaisua on onnistunut, joskin tarkkaavainen katsoja voi hyvissä ajoin päätellä, kuinka tarina tulee päättymään.




Uusiseelantilainen ohjaaja-käsikirjoittaja Jane Campion oli pitänyt jopa kaksitoista vuotta taukoa elokuvien teosta edellisen filminsä Yön kirkkaan tähden (Bright Star - 2009) ja uuden The Power of the Dogin välillä. Tauko ei ole ruostuttanut ohjaajan taitoja, vaan hän saa rakennettua hieman kuivistakin palasista mainion filmin ja pistää näyttelijät antamaan kaikkensa. Teknisiltä ansioiltaan The Power of the Dog on vaikuttavimmillaan. Elokuva näyttää todella hienolta ja karun kauniita maisemia esitellään upealla kuvauksella läpi leffan. Lavasteet ja asut ovat taidokkaasti tehty ja valaisua hyödynnetään oivallisesti. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja säveltäjä Jonny Greenwood tunnelmoi toimivasti musiikillaan.

Yhteenveto: The Power of the Dog on oikein mainio ja visuaalisesti tyylikäs länkkäridraama, jolta itse jäin kuitenkin odottamaan hieman enemmän. Benedict Cumberbatch on erinomainen paskiaisroolissaan ja Jesse Plemons suoriutuu erittäin hyvin hänen kiltin veljen osasta. Kodi Smit-McPhee ja Kirsten Dunst ovat myös oivallisia, joskin jälkimmäinen joutuu lähinnä pidättelemään yksitoikkoisen surullista tunnetilaa läpi leffan. Elokuva on hieman hassusti rakennettu, jolloin ensimmäinen puolikas käsittelee enemmän yhtä ihmissuhdetta ja toinen puolikas toista. Ensimmäisen puolikkaan suhde jääkin lopulta hieman keskeneräisen ja unohdetun oloiseksi. Vaikka elokuvasta löytyy vikansa, on se parhaimmillaan vangitseva Jane Campionin ohjauksen, lahjakkaiden näyttelijöiden ja hienon ulkoasunsa ansiosta. Elokuvassa on paljon hyvää, mutta silti jäin kaipaamaan hieman enemmän. En pistä pahakseni, jos The Power of the Dog nappaa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon, kuten monet epäilevät, mutta ei leffa omissa kirjoissani pääse lähellekään viime vuoden kärkikastia filmikahinoissa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.2.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Power of the Dog, 2021, See-Saw Films, Brightstar, Max Films International, BBC Films, Cross City Films, New Zealand Film Commission


torstai 29. heinäkuuta 2021

Arvostelu: Cowboys & Aliens (2011)

COWBOYS & ALIENS



Ohjaus: Jon Favreau
Pääosissa: Daniel Craig, Harrison Ford, Olivia Wilde, Sam Rockwell, Clancy Brown, Keith Carradine, Adam Beach, Paul Dano, Noah Ringer, Walton Goggins, Julio Cedillo ja Abigail Spencer
Genre: toiminta, western, scifi, jännitys
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia - Extended Director's Cut: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 12

Cowboys & Aliens perustuu Scott Mitchell Rosenbergin samannimiseen sarjakuvaan vuodelta 2006. Elokuvan työstäminen lähti kuitenkin käyntiin jo kauan ennen kuin sarjakuva edes julkaistiin. Vuonna 1997 Rosenberg kertoi Universal Picturesille ja DreamWorksille ideastaan ja studiot ostivat yhteistuumin tulevan sarjakuvan elokuvaoikeudet ennakkoon. Alun perin ohjaajaksi valittiin Steve Oedekerk, mutta hän päättikin tehdä uusintaversion vuoden 1964 elokuvasta The Incredible Mr. Limpet (mitä ei kuitenkaan koskaan tehty valmiiksi). Vuonna 2004 Cowboys & Aliensin oikeudet siirtyivät Universalilta ja DreamWorksilta Columbia Picturesille, mutta studiota ei lopulta kiinnostanutkaan viedä projektia eteenpäin, joten vuonna 2007 oikeudet palasivat takaisin aiemmille omistajille. Robert Downey Jr. oli tekijöiden toive päärooliin, noustuaan takaisin tähdeksi Iron Manin (2008) kautta. Kuvatessaan Iron Man 2:a (2010), Downey Jr. kertoi Cowboys & Aliensista ohjaaja Jon Favreaulle, joka kiinnostui ja päätti tehdä sen seuraavaksi. Downey Jr. päätti kuitenkin tehdä Sherlock Holmes: A Game of Shadowsin (2011) ja hänet korvattiin Daniel Craigilla. Kuvaukset alkoivat kesällä 2010 ja lopulta Cowboys & Aliens sai maailmanensi-iltansa 29. heinäkuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu menestys ja se oli yksi vuoden pahimmista flopeista taloudellisesti. Kriitikotkaan eivät erityisemmin lämmenneet leffalle. Itse kävin katsomassa Cowboys & Aliensin isäni kanssa, kun elokuva saapui Suomen teattereihin ja pidin sitä ihan kelvollisena. Olen katsonut leffan kerran uudestaan, mutta siitä on jo aikaa. Kun huomasin Cowboys & Aliensin täyttävän nyt 10 vuotta, päätin sen kunniaksi katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja arvostella sen.

1800-luvun lopulla villissä lännessä muistinsa menettänyt mies herää keskeltä erämaata, kummallinen mekaaninen laite kiinni ranteessaan. Yrittäessään löytää vastauksia kysymyksiinsä, mies huomaa joutuneensa keskelle alkavaa sotaa lännen asukkien ja avaruudesta tulleiden muukalaisten välillä.




Muistinsa menettäneenä miehenä nähdään uusia James Bond -elokuvia (1962-) tähdittänyt Daniel Craig, joka on nappivalinta kylmäksi kivikasvoksi. Läpi leffan hahmosta selviää uusia puolia ja paikoitellen hänen taustansa onnistuvat olemaan kiinnostavammat kuin mitä elokuvassa muuten tapahtuu. Kyseessä ei ole mikään puhdas sankaritapaus ja se selvästi viehättää Craigia, joka ratsastaa karismaattisesti ja taistelee uskottavasti.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. karjatilan rikas omistaja, eversti Dolarhyde (Harrison Ford), tämän hulttiopoika Percy (Paul Dano), matkusteleva Ella (Olivia Wilde), baarimikko Doc (Sam Rockwell), pappi Meacham (Clancy Brown), seriffi Taggart (Keith Carradine), hänen lapsenlapsensa Emmet (Noah Ringer), sekä Dolarhydea auttava alkuperäiskansalainen Nat (Adam Beach). Poikaansa häpeävää Dolarhydea lukuunottamatta sivuhahmot eivät ole kovinkaan kiinnostavia tapauksia, mutta heidän näyttelijänsä hoitavat hommansa sujuvasti. Indiana Jonesin ja Han Solon rooleista tuttu Ford on tietysti mahtava arvokkaana everstinä ja Dano revittelee tämän ylimielisenä poikana. Wilde vakuuttaa enemmän, mitä pidemmälle elokuva etenee, kun taas Rockwell on erikoisen pienimuotoisessa roolissa.




Kun elokuvalla on sellainen nimi kuin Cowboys & Aliens, lehmipojat ja avaruusolennot, sen katselemisen aloittaessa odottaa innokkaasti huikeaa lajityyppien yhteentörmäystä, kun avaruuden muukalaiset hyökkäävätkin villiin länteen. Kun ihmisiltä riisutaan nykypäivän aseet ja tieto, miten ihmeessä hevosilla ratsastavat, puutaloissa asuvat ja revolvereilla ammuskelevat heput voisivat voittaa laseraseilla ja lentävillä aluksilla varustetut oliot? Elokuvan premissi on erinomainen, minkä takia onkin niin harmillista, ettei toteutus millään yllä idean potentiaaliin. Kuinka näin herkullisesta aiheesta saakaan aikaiseksi näin innoton ja vaisu teos? Kun mukana on vieläpä niin James Bond kuin Indiana Jones, miten ihmeessä elokuva on näin keskinkertainen?

Elokuva lähtee kyllä erittäin lupaavasti liikkeelle ja vaikka katsoja nimen perusteella tietääkin, mistä on kyse, niin kummallisten asioiden alkaessa tapahtumaan villissä lännessä, mysteeriä ja jännitystä rakennetaan toimivasti. Kuitenkin avaruusolentojen ensimmäisen kunnon hyökkäyksen jälkeen leffa lähtee ratsastamaan kohti alamäkeä. Filmi onnistuu olemaan yllättävänkin pitkäveteinen, kun tarina käynnistyy kunnolla. Ihmisdraaman tunkeminen joka koloon voisi toimia, jos katsojana välittäisi muista hahmoista kuin Craigin ja Fordin esittämistä. Draamailut tekevät leffasta raskassoutuisen, kun se toimisi paremmin täysin puhtaana ja itsetietoisena hömppänä. Elokuva ottaa itsensä turhankin vakavasti, eikä osaa nauttia mahtavasta ideastaan. Viihdyttäviä hetkiä löytyy välillä, mutta liian harvoin. Kun leffa kadottaa katsojansa puolivälin paikkeilla, ei edes ihan viihdyttävä loppurähinä pelasta pakettia.




Jon Favreau on hyvin epätasainen ohjaajana. Hän on tehnyt urallaan erittäin mainioita filmejä, kuten ensimmäisen Iron Manin, ruokaleffa Chefin (2014) ja Viidakkokirja-uusintaversion (The Jungle Book - 2016), mutta hänen filmografiaansa mahtuu myös heikompia teoksia, kuten Iron Man 2, Leijonakuningas-uusintaversio (The Lion King - 2019), sekä tämä Cowboys & Aliens. Favreau on lähtenyt innoissaan projektiin, muttei lopulta tunnu tietävän, mitä tehdä idean kanssa. Niinpä lopputulos onkin valitettavan epätasainen. Tähän on luultavasti vaikuttanut myös se, että leffalla on viisi käsikirjoittajaa, jotka eivät myöskään hoksaa, kuinka paljon parempaan elokuvaan heillä on ainekset. Teknisesti kyseessä on kuitenkin onnistunut teos. Kuvaus on oivallista ja villin lännen maisemia esitellään upeilla laajoilla otoksilla. Avaruusolentojen ulkoasu on tyylikäs ja efektit näyttävät edelleen hyviltä. Kaupungin ja olentojen alusten lavasteet ovat hienot ja puvustustiimi on tehnyt hyvää työtä asujen kanssa. Äänimaailmakin on iskevä, yhdistellen länkkäriä ja scifiä. Harry Gregson-Williamsin säveltämät kelpo musiikitkin sisältävät vaikutteita molemmista genreistä.

Cowboys & Aliensista on olemassa noin vartin pidempi ohjaajan versio, missä on useita pidennettyjä, sekä muutamia kokonaan uusia kohtauksia, joita teatteriversiossa ei nähty. Päähenkilön tutustuminen pappi Meachamiin kestää kauemmin, kuten kestää myös kaupunkilaisten lähtö avaruusoliojahtiin. Jokilaivalla ja alkuperäiskansan kanssa vietetään enemmän aikaa. Loppukohtausta on pidennetty, näyttämään jälkimaininkia. Toimintakohtaukset ovat verisempiä ja ohjaaja Jon Favreaun voi bongata todella nopeasti etsintäkuulutus-julisteesta.




Yhteenveto: Cowboys & Aliens on veikeästä nimestään ja ideastaan huolimatta harmillisen vaisu ja hidastempoinen elokuva. Vielä alkupäässä rakennetaan hyvin jännitettä ja mysteeriä, mutta pian avaruusolentojen ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen filmin taso alkaa laskea. Tylsästi toteutettua ihmisdraamaa on liikaa ja näin pöljän idean kanssa elokuvan pitäisi osata ottaa paljon rennommin. Enemmän kieli poskessa tehtynä viihteenä elokuva toimisi huomattavasti paremmin. Silti sekaan mahtuu omat hyvät hetkensä ja loppuhuipennus on viihdyttävää seurattavaa. Daniel Craig istuu täydellisesti päärooliin ja Harrison Ford on loistava tympeänä everstinä. Visuaalisesti elokuva on kestänyt yllättävänkin hyvin aikaa. Ongelmat muodostuvat lähinnä liian monen käsikirjoittajan tekstistä ja Jon Favreaun hieman innottomasta ja suuntaansa hakevasta ohjauksesta. Vioistaan huolimatta Cowboys & Aliensin katsoo sujuvasti kerran, jos länkkärit ja scifi ovat lähellä sydäntä. Silti on varmaa, että näin hullunkurisen konseptin ympärille olisi saanut rakennettua iskevämmän elokuvan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Cowboys & Aliens, 2011, Universal Pictures, DreamWorks, Reliance Entertainment, Relativity Media, Imagine Entertainment, K/O Paper Productions, Fairview Entertainment, Platinum Studios, K/O Camera Toys