Arvostelu: Retribution (2023)

RETRIBUTION

Ohjaus: Nimród Antal

Pääosissa: Liam Neeson, Jack Champion, Lilly Aspell, Embeth Davidtz, Noma Dumezweni, Matthew Modine ja Arian Moayed

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

Retribution on uudelleenfilmatisointi espanjalaisesta trilleristä El desconocido vuodelta 2015. Elokuvasta oli jo aiemmin tehty kaksi uudelleenfilmatisointia, saksalainen Don't. Get. Out! (Steig. Nicht. Aus!) vuonna 2018 ja korealainen Hard Hit (발신제한) vuonna 2021. Vuonna 2017 ilmoitettiin, että Yhdysvalloissa työstettiin omaa versiota espanjalaisjännärin pohjalta. Elokuva tehtiin amerikkalaisten, espanjalaisten, ranskalaisten ja saksalaisten yhteistyöprojektina ja sen kuvaukset käynnistyivät kesällä 2021. Nyt Retribution saapuu elokuvateattereihin ja itse en jaksanut pahemmin innostua leffasta. Liam Neesonin tähdittämät toimintajännärit ovat olleet viime vuosina yhä vain keskinkertaisempia ja heikompia ja Retribution sai maailmalla niin kriitikoilta kuin katsojilta lähinnä negatiivista palautetta. Kävin silti katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Bisnesmies Matt Turner on viemässä lapsiaan kouluun, kun hän saa puhelun tuntemattomasta numerosta, jossa kerrotaan, että hänen autoonsa on viritetty pommi, joka räjähtää, jos kukaan nousee penkiltään.

Liam Neeson näyttelee Matt Turneria, joka Neesonin rooleille epätyypillisesti ei ole mikään entinen sotilas tai agentti, vaan varsin menestyksekkään yrityksen bisnesmies. Työt vievät kaiken huomion Mattilta ja taka-alalle ovatkin jääneet hänen vaimonsa Heather (Embeth Davidtz) ja pariskunnan lapset Zach (Jack Champion) ja Emily (Lilly Aspell). Neeson on tuttuun tapaansa karismaattinen pääroolissa, tehden sitä, minkä parhaiten osaa: ärisee puhelimeen. Jo yli 70-vuotias Neeson on viime vuosien aikana ehtinyt jo useampaan otteeseen sanoa, että tällaiset toimintaroolit olisivat jäämässä hänen osalta sikseen, mutta niin vain hän palaa vuosi toisensa perään seuraavaan vastaavaan. Mattina Neesonin ei kuitenkaan tarvitse heittäytyä erityisen fyysiseksi, tapella tai ammuskella, hänen hahmonsa viettäessä lähes koko ruutuaikansa autoa ajaen. Davidtz, Champion ja erityisesti Aspell suoriutuvat passelisti Mattin perheenjäsenten rooleista.

     Elokuvassa nähdään myös Matthew Modine ja Arian Moayed Mattin liikekumppaneina Andrewsina ja Sylvainina, sekä Noma Dumezweni poliisi Brickmannina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat menevästi rooleistaan, joskin heidän hahmonsa eivät ole kummoiset. Brickmannin kohdalla ärsyttää nopeasti, kuinka poliisia ei tunnu yhtään kiinnostavan kuunnella Mattia, kun kaupungissa alkaa räjähdellä muita autoja.

Siitä huolimatta, ettei Neeson tällä kertaa vetele turpaan tai ammu ketään, Retribution on täysin peruskauraa Neeson-rainojen osastolla ja sen luulisi toimivan herran faneille. Itse koin elokuvan ihan meneväksi kertakäyttöhutuksi, jota tuskin muistaa enää muutaman päivän päästä. Vaikkei premissi jonkun mielipuolen asettamasta pommista jossain kulkuneuvossa olekaan erityisen uudenlainen idea ja kyseessähän on tosiaan jo neljäs versio samasta elokuvasta, Retribution nappaa kelvollisesti mukaansa ahdistavilla lähtökohdillaan. Mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa, etenkin vanhempana, jos omat lapset olisivat kyydissä pommilla viritetyssä autossa?

Vaikka elokuva kestää vain puolitoista tuntia, mukaan mahtuu yllättävänkin paljon tyhjäkäyntiä, oli kyse sitten turhasta hidastelusta, jotta homma saataisiin venytettyä edes jotenkin täyspitkäksi elokuvaksi tuntuvaan mittaan tai sitten siitä, että Mattille soittavan mysteerimiehen henkilöllisyyden arvaa heti ja paljastuksen tapahtumista odottaa kärsimättömänä. Kun paljastus tapahtuu, parissa aiemmassa kohtauksessa ei tunnu enää olevan järkeä. Seasta löytyy useita turhauttavia tilanteita, eri hahmojen ryhtyessä sooloilemaan, käsikirjoittajien yrittäessä saada aikaan lisäjännitettä. Vielä Mattiakin enemmän katsojaa turhauttaa se, kuinka poliisit keskittyvät täysin vääriin seikkoihin. Nämä leimaavat Mattin heti syylliseksi muihin pommituksiin, vaikka vähänkin maalaisjärkeä käyttävä huomaisi heti, että mies on syytön ja tutkinnat pitäisi kohdistaa johonkuhun toiseen. Elokuvan lopetus on myös hassun kömpelö ja töksähtävä, aivan kuin ihan viimeinen kohtaus olisi jäänyt puuttumaan.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Nimród Antal, jonka aiempiin töihin kuuluvat muun muassa scifitoimintaraina Predators (2010) ja musiikkitrilleri Metallica: Through the Never (2013). Retributionissa Antal rakentelee jännitettä kelvollisesti. Kompastuskiveksi muodostuukin lähinnä Chris Salmanpourin ailahteleva käsikirjoitus, joka sentään onnistuu tekemään hieman muutoksia tarinaan, joka on kerrottu jo kolmesti aiemmin. Leffa on pätevästi kuvattu, mutta leikkaus voisi ajoittain olla napakampaa. Lavasteet ja maskeeraukset ovat oivat ja digiräjähdykset näyttävät uskottavammilta kuin joissain isomman luokan megaspektaakkeleissa. Äänimaailma jylisee mukavasti, mutta Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit kuulostavat vähän väliä Tenetistä (2020) matkituilta.

Yhteenveto: Retribution on jälleen yksi keskinkertainen Liam Neeson -trilleri, jonka katsoo kerran ihan sujuvasti, mutta joka luultavasti unohtuu nopeasti sen näkemisen jälkeen. Neeson on passelissa vedossa pääroolissa, äristen karismaattisesti puhelimeen niin kuin vain Neeson osaa. Elokuvan lähtökohdat ovat mainiot, joskaan eivät erityisen omaperäiset ja autokyyti nappaa ihan kivasti mukaansa. Puolentoistatunnin leffaksi sekaan mahtuu yllättävänkin paljon tyhjäkäyntiä. Käsikirjoittajat venyttävät konseptia mahdollisimman pitkäksi, lisäten sekaan useita turhauttavia ratkaisuja. Poliisien toiminta ärsyttää, sillä kuka tahansa maalaisjärkeä käyttävä hahmo tässä tilanteessa, erityisesti lainvalvoja hoksaisi, ettei Matt voi olla syyllinen. Todellisen tekijän henkilöllisyyden arvaa nopeasti ja paljastusta jää odottamaan kärsimättömänä. Retribution on samaa tavaraa Neesonin muidenkin liukuhihnajännäreiden kanssa ja se sopii takuulla herran faneille, jotka ovat pitäneet hänen muistakin viimevuotisista leffoista. Jos olet kokenut Neesonin viimeaikaiset leffat lähinnä kehnoiksi, ei Retribution käännä mieltäsi positiivisempaan suuntaan. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Retribution, 2023, StudioCanal, The Picture Company, Ombra Films, TF1 Films Production, Studio Babelsberg, Studiocanal Film, Canal+, Cine+, Télé Monté Carlo, Atresmedia Cine, Kismet Media, Talent One, Vaca Films

Arvostelu: Jobs (2013)

JOBS

Ohjaus: Joshua Michael Stern

Pääosissa: Ashton Kutcher, Josh Gad, Lukas Haas, Victor Rasuk, Eddie Hassell, Ron Eldard, Dermot Mulroney, Paul William Henke, J. K. Simmons, Matthew Modine, Nelson Franklin, Ahna O'Reilly, Elden Henson, Lenny Jacobson, Brett Gelman, Annika Bertea ja Kevin Dunn

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 12

Jobs perustuu Applen edesmenneen toimitusjohtaja Steve Jobsin elämään ja uraan. Samoihin aikoihin, kun Jobsilla todettiin syöpä, Matt Whiteley ryhtyi työstämään elokuvakäsikirjoitusta tämän elämän pohjalta. Tekstiä varten Whiteley tutki Jobsin elämää tarkkaan mm. haastattelemalla tälle läheisiä ihmisiä. Whiteley sai rahoituksen idealleen ja Joshua Michael Stern hyppäsi projektiin mukaan ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2012 ja lopulta Jobs sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 25. tammikuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen hitti lippuluukuilla, mutta kriitikot eivät lämmenneet sille, eikä lämmennyt myöskään Jobsin pitkäaikainen yhteistyökumppani Steve Wozniak, joka koki leffan olevan täynnä historiallisia epätarkkuuksia. Itse en ollut aiemmin nähnyt Jobsia, vaikka olenkin tiennyt elokuvasta sen ilmestymisestä lähtien. En itse pahemmin käytä tai edes piittaa Applen laitteista, joten en kokenut erityistä vetoa leffan katsomiseen. Kuitenkin kun huomasin Jobsin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin vihdoin katsoa elokuvan sen juhlavuoden kunniaksi ja samalla myös arvostella sen.

1970-luvulla elämälleen suuntaa etsivä Steve Jobs tapaa Steve Wozniakin, joka on kehittelemässä uudenlaista tietokonetta. Jobs ja Woz päättävät luoda keksinnön pohjalta itselleen uraa ja perustavat tietokonefirma Applen.

Pääroolissa Steve Jobsina nähdään Ashton Kutcher, jonka elokuvaura tuntui suorastaan tyssäävän tähän leffaan. Hän palasi elokuvabisnekseen mukaan vasta viime vuonna jännärissä Vengeance (2022). En ole koskaan erityisemmin piitannut Kutcherista näyttelijänä, eikä hän tee erityistä vaikutusta tässäkään elokuvassa. Kutcher on roolissaan ihan hyvä, mutta varsin karismaton. Hän ei myöskään onnistu tekemään Steve Jobsista kovinkaan pidettävää tyyppiä, mihin vaikuttaa toki myös käsikirjoitus, sekä kenties se, millainen Jobs tosielämässä oli. Hahmoa (sekä itse elokuvaa) on helppo verrata pari vuotta aiemmin ilmestyneeseen The Social Networkiin (2010), joka kertoi Facebookin perustajasta Mark Zuckerbergistä. Siinäkin leffassa multimiljardibisneksen nuori perustaja esitettiin ylimielisenä mulkvistina, mutta Jesse Eisenberg onnistui tekemään Zuckerbergistä monisävyisemmän hahmon, jonka puolella katsoja pysyy, vaikka hahmo kohtelisikin muita ikävästi. Kutcherin tulkitsemaa Steve Jobsia on usein vaikea nähdä muuna kuin mulkkuna. Mieshän jopa parkkeeraa liikkumisesteisen pysäköintiruutuun työpaikallaan!

     Elokuvassa nähdään myös Ahna O'Reilly Jobsin tyttöystävänä Chrisannina, Josh Gad uudenlaisen tietokoneen suunnittelijana Steve Wozniakina, Lukas Haas, Victor Rasuk, Eddie Hassell ja Ron Eldard Apple-firman perustamisessa auttaneina Daniel Kottkena, Bill Fernandezina, Chris Espinosana ja Rod Holtina, Brad William Henke Applen ensimmäisenä asiakkaana, bisnesmies Paul Terrellinä, Dermot Mulroney ja J. K. Simmons Appleen sijoittaneina suomalaistaustaisena Mike Markkulana ja Arthur Rockina, Matthew Modine markkinointipäällikkö John Sculleynä, sekä Kevin Dunn Applen johtokuntaan kuuluneena Gil Ameliona. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan kelvollisesti, mutta edes yleensä erinomainen Simmons ei pääse säväyttämään.

Harmillisesti itse elokuvakaan ei onnistunut tekemään minuun vaikutusta. Ei Jobs huono leffa ole, mutta se on aika keskinkertainen kuvaus visionäärisen henkilön elämästä ja teoista. Vaikken tosiaan paljoa perusta Applen tuotteista, enkä varmaan koskaan suostuisi sellaisia ostamaan jo pelkkien laatuun verrattuna naurettavan yliampuvien hintojen takia, olin lopulta ihan kiinnostunut katsomaan, kuinka firma perustettiin ja millainen mies puraistun omenalogon takaa paljastuisi. Vaikka tarina onkin mielenkiintoinen, ei elokuva ole kovinkaan mukaansatempaava. Vähän päälle kahden tunnin kestossa leffa tuntuu aika ajoin pitkäveteiseltä, mutta silti moni asia myös tuntuu jäävän täysin pinnalliseksi. On toki ymmärrettävää, että kun elokuva käsittelee liki kolmen vuosikymmenen tapahtumia, täytyy sen tiivistää asioita mahdollisimman paljon, mutta välillä tuntuu siltä, että tiivistystä on tehty väärissä osa-alueissa. Merkittävimpänä esimerkkinä Jobsin tyttäreen Lisaan liittyvä kuvio hoidetaan kömpelösti.

Jobsista uupuu tietty sähäkkyys ja imu, joita The Social Network tarjosi David Fincherin vahvalla ohjauksella ja Aaron Sorkinin näppärällä käsikirjoituksella. Sen sijaan, että filmi keskittyisi rakentamaan nimikkohahmoaan ja kertoisi luontevasti ja sulavasti tarinaansa, elokuva tuntuu paikoitellen kuin filmatulta Wikipedia-tekstiltä Steve Jobsista. Ohjaaja Joshua Michael Sternin ja käsikirjoittaja Matt Whiteleyn olisi pitänyt kaivaa syvemmältä. Whiteleyn tarinankerronta ja dialogi kaipaisivat lisäpotkua ja Stern taas voisi välillä hieman hillitä ohjauksensa kanssa. Häiritsevää ovat erityisesti leffan alku, jossa vuonna 2001 Jobs esittelee iPodin ja kohtaus tarjotaan mahtipontisesti kuin Jeesuksen toisena tulemisena, sekä leffan loppu, joka muuttuu turhankin sentimentaaliseksi siirapiksi. Lopussa turhauttavaa on myös, kuinka elokuva tuntuu loppuvan kesken. Siinä kohtaa, kun leffaa tehtiin, oli Steve Jobs jo kuollut. Elokuva olisi voinut kertoa Jobsin elämäntarinan loppuun asti, eikä taputella hommaa tehdyksi, kun se on vielä keskeneräinen yhden Applen isoimman läpimurron kohdalla.

Leffa on kuvattu kelvollisesti, mutta mitään erityistä kameratyöskentely ei tarjoa. Valaisu on kuitenkin paikoitellen häiritsevän yliampuvaa ja monet kohtaukset ovat suorastaan ylivalottuneita, mikä tekee elokuvan yleisilmeestä hieman ruman. Lavasteet ovat oivalliset ja asut henkivät hyvin vuosikymmeniä. Vasta 2000-luvulle siirryttäessä maskeeraajat saavat Ashton Kutcherin katoamaan ja Steve Jobsin nousemaan esille. Äänimaailma on hyvin rakennettu, vaikka John Debneyn musiikit eivät koskaan erotu edukseen.

Yhteenveto: Jobs on harmillisen keskinkertainen ja keskeneräiseksi jäävä kuvaus teknologiaa edistäneen miehen kiinnostavasta elämästä. Elokuva tuntuu keskittyvän välillä vääriin asioihin Steve Jobsin elämässä, painottuen tylsempiin juttuihin ja sysäten mielenkiintoisia puolia sivuun. Erityisesti miehen vaikea suhde tyttäreensä on kuin pelkkä kömpelö sivujuonne. Leffa käy aika ajoin raskassoutuiseksi ja pitkäveteiseksi. Sen alku tuntuu myötähäpeällisen ylidramaattiselta ja huipennuksessaan filmi taas tuntuu loppuvan kesken kaiken. Seasta löytyy onnistuneita hetkiä ja kohtauksia sieltä ja täältä, mutta kokonaisuus on hieman ontuva. Ashton Kutcher pärjää ihan passelisti Steve Jobsin roolissa, muttei koskaan tee mitään erityistä vaikutusta. Tekninenkään puoli ei säväytä ja leffan ylivalottunut kuva häiritsee hieman. Jobs ei ole kovin kummoinen elokuva, mutta sen katsoo kyllä kerran, jos aihe kiinnostaa. Seuraavaksi pitää varmaan vilkaista pari vuotta myöhemmin ilmestynyt, Michael Fassbenderin tähdittämä Steve Jobs -elokuva (2015), jota on useasti kehuttu tätä paremmaksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Jobs, 2013, Open Road Films, Five Star Institute, IF Entertainment, Venture Forth, Silver Reel, Endgame Entertainment, Devoted Consultants, Digital Image Associates, Virgin Produced

Arvostelu: Sicario 2: Soldado (Sicario: Day of the Soldado - 2018)

SICARIO 2: SOLDADO

SICARIO: DAY OF THE SOLDADO

Ohjaus: Stefano Sollima
Pääosissa: Benicio del Toro, Josh Brolin, Isabela Moner, Elijah Rodriguez, David Castañeda, Catherine Keener ja Matthew Modine
Genre: toiminta, draama, jännitys
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Denis Villeneuven ohjaama synkkä huumesodan kuvaus Sicario (2015) ei ollut kovin suuri hitti, mutta se oli tarpeeksi menestynyt, jotta sille päätettiin tehdä jatkoa. Jatko-osasta ilmoitettiin jo loppuvuodesta 2015 ja alunperin tuotantotiimin oli tarkoitus pysyä samana. Villeneuve ei kuitenkaan halunnut ohjata jatko-osaa, jolloin tilalle palkattiin italialainen Stefano Sollima. Myös edellisen osan päätähti Emily Blunt jätti projektin, mutta silti filmi päätettiin toteuttaa ja sen kuvaukset alkoivat marraskuussa 2016. Nyt Sicario: Day of the Soldado tai kuten se saapui Suomeen tylsällä nimellä Sicario 2: Soldado on vihdoin saamassa ensi-iltansa. Itse ihmettelin suuresti, kun elokuvasta ilmoitettiin, sillä en nähnyt syytä tehdä jatkoa Sicariolle. Päätin kuitenkin mennä katsomaan leffan, mitä ennen vilkaisin alkuperäisen osan uudestaan. Vaikka pidin ensimmäisestä Sicariosta nyt enemmän kuin vuonna 2015, kummastelin yhä, miksi ihmeessä tarinaa täytyi jatkaa ilman Villeneuvea ja Bluntia? Kävinkin katsomassa Sicario 2: Soldadon lähinnä löytääkseni vastauksen kysymykseeni.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Sicario!

Matt Graver ja Alejandro päättävät pistää lopun sodalle Meksikon huumekartelleja vastaan, kun kartellit alkavat salakuljettamaan terroristeja rajan yli. Kaksikko kuitenkin tietää, ettei sotaa voi noin vain voittaa, joten he keksivät keinon kääntää kartellit toisiaan vastaan.

Josh Brolinilla kulkee lujaa tänä vuonna! Ensin hän näytteli kaikkien aikojen parasta Marvel-pahista, Thanosta Avengers: Infinity Warissa (2018) ja alle kuukausi sen jälkeen hän vakuutti tylyllä suorituksellaan Cablena Deadpool 2:ssa (2018) ja nyt hän palaa Matt Graverin rooliin. Vaikka kyseessä on miellyttävämpi ja rennompi heppu kuin hänen kaksi muuta hahmoaan tänä vuonna, ei Matt todellakaan ole mikään sankari - sen osoitti jo edellinen Sicario. Vaikka crocseissa kävelevä Matt vaikuttaakin siltä, että hänen kanssaan voisi pitää kunnon äijien illan, on hänen sydämensä hyvin kylmä ja Brolin pääseekin esittelemään hahmon synkempää puolta. Tuttuun tapaansa Brolin on loistava roolissaan.
     Palkkatappaja Alejandron rooliin palaava Benicio del Toro on myös huikea, mutta hänen hahmoonsa ei tekisi mieli törmätä koskaan. Sen verran tunteettomasti Alejandro tappaa ihmisiä, että siitä olisi mukava illanvietto kaukana. Leffassa syvennytään hahmoon paremmin ja jatketaan siitä, mihin hänen kanssaan jäätiin viime leffan lopussa. Hauskasti Sicario 2: Soldado on toinen elokuva tänä vuonna, jossa Brolin ja Del Toro näyttelevät yhdessä, Avengers: Infinity Warin ollessa ensimmäinen.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Mattin ja Alejandron tiimiä taustalla komenteleva Cynthia (todella tylsän roolityön tekevä Catherine Keener), kauheaan tapahtumaketjuun päätyvä nuori Isabela (yllättävän hyvän suorituksen tekevä Isabela Moner), rikollisiin puuhiin Meksikossa sotkeutuva Miguel (häiritsevän paljon rap-tähti Mikael Gabrielia muistuttava Elijah Rodriguez), sekä Yhdysvaltain puolustusministeri (lyhyeen osaansa sopiva Matthew Modine).

Alkuperäinen Sicario on tosiaan täysin omillaan toimiva erinomainen teos, joten sille ei olisi tarvinnut tehdä jatkoa. Mutta nyt kun olen nähnyt Sicario 2: Soldadon, voin vain sanoa, että on hyvä, että jatkoa kuitenkin tehtiin. Edeltäjänsä tavoin kyseessä on nimittäin erinomainen elokuva, joka yllätti minut aivan totaalisesti. Filmi pitää tiukasti mukanaan alusta loppuun, eikä koskaan päästä katsojaansa helpolla. Matt ja Alejandro sopivat, etteivät aio antaa armoa kartelleille, eikä myöskään leffa anna armoa katsojille. Elokuva imaisee heti alussa mukaansa edellisestä osasta tuttuun realistisen karuun maailmaansa. Matto vetäistään katsojan jalkojen alta hyvin nopeasti todella shokeeraavan terroristi-iskun kuvauksen ansiosta, mikä jää varmasti kummittelemaan monien mieleen. En ole koskaan nähnyt yhtä rohkeasti kuvattua terrori-iskua elokuvassa. Kohtaus on kauheaa katseltavaa, mutta samalla se on hyvin vangitseva ja on hienoa, miten isku on kuvattu yhdellä ainoalla otoksella, jotta se varmasti näyttäisi tapahtuman kaikessa kauheudessaan. Eikä meininki siitä helpotu. Tunnelma on läpikotaisin ahdistavan painostava. Huumoria ei leffasta löydy, muttei se toisaalta sitä tarvitsekaan. Kaikessa ilottomuudessaankaan Sicario 2: Soldadon katselua ei halua keskeyttää. Se on erittäin vaikuttava kokemus ja voin jo nyt sanoa leffan löytyvän omalta listaltani vuoden parhaiden elokuvien joukosta!

Sicario 2: Soldadon karuutta korostaa se, ettei tällä kertaa ole mukana Emily Bluntin samaistuttavaa Kate-hahmoa, joka katsojan lailla joutuu vähän väliä näkemään yhä vain kamalampia asioita. Edellisessä leffassa oli paljon helpompi päästä mukaan leffan maailmaan Katen kautta ja siksi alkupäässä jäin kaipaamaan hänen läsnäoloaan. Kuitenkin kun itse tarina starttaa kunnolla, ehdin kokonaan unohtamaan hahmon, sillä leffa onnistui viemään mennessään. Elokuva on täynnä jännittäviä tilanteita, enkä voinut olla ihailematta teoksen julmuutta. Nostan tekijöille hattua siitä, että he ovat uskaltaneet ottaa näinkin tylyjä juttuja mukaan. Hatunnosto ei ole kuitenkaan mitä suurieleisin, sillä minulta löytyy myös pientä miinusta tekijöille.

Ohjaajana ei tosiaan enää toimi Denis Villeneuve, vaan Stefano Sollima. Ja vaikka Sollima tekee loistotyön, paistaa leffasta usein läpi, että hän on yrittänyt kopioida Villeneuven henkeä edellisestä osasta. Elokuvasta löytyy muutenkin kopiointia. Kuvaaja Dariusz Wolski yrittää parhaansa luodakseen yhtä näyttäviä ja vaikuttavia otoksia kuin edeltäjänsä Roger Deakins, ja paikoitellen jopa onnistuu huijaamaan, että visuaalisesta ilmeestä vastaisi yhä sama henkilö. Säveltäjänä ei enää toimi Jóhann Jóhannsson (joka valitettavasti menehtyi helmikuussa ja elokuva onkin omistettu hänen muistolleen), vaan Hildur Guðnadóttir, joka on säveltänyt täysin samanlaiset musiikit kuin Jóhannsson edelliseen filmiin. Tämän tosin voi katsoa sormien läpi pelkkänä kunnianosoituksena. Kopiointia tapahtuu myös käsikirjoituksen puolella, vaikka sen on tässäkin hoitanut Taylor Sheridan. Elokuvassa nähdään usein hyvin samanlaisia ja -henkisiä hetkiä kuin edellisessä osassa. Selkein samanlaisuus on, kuinka molemmissa osissa seurataan vähän väliä jotain hahmoa, jonka merkitystä ei ymmärrä ennen loppuhuipennusta. Isabelan kautta leffaan onnistutaan kuitenkin tuomaan tarvittavaa raikkautta. Nämä muutamat negatiivisuudet eivät kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi pelkkää vanhan kopioimista, ehei. Lainailuista huolimatta Sicario 2: Soldado onnistuu hienosti nousemaan omille jaloilleen, enkä voi painottaa tarpeeksi, kuinka iloinen olin ollessani väärässä siitä, että tämä olisi tarpeeton jatko-osa.

Yhteenveto: Sicario 2: Soldado on yllättävän erinomainen jatko-osa, mikä todisti ainakin itseni vääräksi siitä, ettei leffalle olisi tarvetta. Vaikka ensimmäinen Sicario olisikin toiminut omillaan, jatkaa Sicario 2: Soldado loistokkaasti siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin. Realistisen karua tunnelmaa on haluttu korostaa entistäkin enemmän, eikä tällä kertaa ole mukana Bluntin hahmoa helpottamassa tilanteita. Alun terroristi-iskusta lähtien filmin henki on hyvin synkkä ja painostava, eikä huumoria löydy lainkaan. Silti elokuvaa on hyvin kiehtovaa ja ennen kaikkea jännittävää seurata. Elokuva onnistui tekemään itseeni useassa kohtaa suuren vaikutuksen tylyllä materiaalillaan, minkä lisäksi Benicio del Toro ja Josh Brolin tarjoavat parastaan pääkaksikkona ja Isabela Moner on yllättävän mainio lapsinäyttelijäksi. Hieman leffaa kuitenkin latistaa se, että välillä se tuntuu edellisen osan kopioimiselta, oli sitten kyse samanlaisesta hengestä, kuvaustyylistä, musiikeista tai juonikuvioista. Tulokastekijät jatkavat kuitenkin taidokkaasti edeltäjiensä jalanjäljissä ja jos heiltä löytyy edes lähes yhtä hyvä tarina kerrottavakseen, katsoisin mielelläni "Sicario 3":n! Suosittelenkin elokuvaa kaikille, jotka pitivät edellisestä osasta. Monille Sicario 2: Soldadon karu maailma on liikaa, mutta tiedän, että on monia kuten minä, joille elokuvan rankkuus tarjoaa useita vau! -hetkiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Sicario: Day of the Soldado, 2018, Black Label Media, Rai Cinema, Thunder Road Pictures