Arvostelu: From the World of John Wick: Ballerina (Ballerina - 2025)

FROM THE WORLD OF JOHN WICK: BALLERINA

BALLERINA

Ohjaus: Len Wiseman

Pääosissa: Ana de Armas, Anjelica Huston, Gabriel Byrne, Ian McShane, Sharon Duncan-Brewster, Norman Reedus, Catalina Sandino Moreno, Ava McCarthy, Lance Reddick, Keanu Reeves ja David Castañeda

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 16

Keanu Reevesin tähdittämä toimintaelokuva John Wick (2014) oli yllätyshitti, jonka ympärille rakentui kokonainen franchise, johon kuuluu jatko-osien John Wick: Chapter 2 (2017), John Wick: Chapter 3 - Parabellum (2019) ja John Wick: Chapter 4 (2023) lisäksi televisiosarja The Continental: From the World of John Wick (2023). 2010-luvulla Shay Hatten oli työstänyt toimintaelokuvan käsikirjoituksen nimeltä Ballerina, jota hän yritti kaupitella eri studioille. Lionsgate-yhtiö tarttui tekstiin, joskin sillä ehdolla, että elokuva muovattaisiin osaksi John Wickin maailmaa. Hatten itse muovasi käsikirjoitusta yhdessä John Wick -ohjaaja Chad Stahelskin kanssa, jotta elokuva saataisiin sovitettua aikajanalle. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2022 ja alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista jo kesällä 2024, mutta kun studiolla oltiin tyytymättömiä lopputulokseen, Stahelski pyydettiin työstämään muutaman kuukauden mittaiset uusintakuvaukset, joissa elokuvaa muovattiin uuteen uskoon. Nyt From the World of John Wick: Ballerina on saapunut teattereihin ja itse olen odottanut leffaa todella skeptisenä. Pidän John Wick -leffoista, mutta The Continental -sarja jätti minut pahasti kylmäksi. Kun kuulin, että itsenäinen toimintaelokuva oli muovattu osaksi John Wick -maailmaa ja että sen murskaavien testinäytösten jälkeen lähes koko kuvattu leffa tehtäisiin uusiksi, luottoni Ballerinaa kohtaan ovat olleet todella matalat. Kävinkin katsomassa From the World of John Wick: Ballerinan sen ensi-iltanäytöksessä varsin skeptisenä.

Todistettuaan lapsena isänsä murhan, Eve Macarrosta koulitaan palkkatappaja Ruska Roma -järjestölle. Kun Eve kokee olevansa valmis, hän lähtee jahtaamaan isänsä tappajia.

Ana de Armas näyttelee Eve Macarroa, joka lapsena näki, kun hänen isänsä (David Castañeda) murhattiin. Hänet otti siipiensä alle John Wick -elokuvista tuttu Ruska Roma -järjestö, joka kouli tytöstä tehotappajan... ja noh, siinä sivussa myös jostain syystä ballerinan, joskin nämä taidot eivät oikeastaan pääse missään kohtaa käyttöön Even kostoretken aikana. De Armas istuu rooliinsa kuin valettu. Hänestä löytyy uskottavaa ärhäkkyyttä ja sinnikkyyttä, sekä todellista vimmaa toimintakohtausten aikana. Eve on heti tykättävä hahmo ja on hienoa, ettei hänestä ole kirjoitettu nykypäivälle tyypillistä naissankaria, joka pieksee vaivattomasti kolme kertaa isompia äijiä, vaan joka ottaa itsekin runsaasti turpiinsa ja joutuu käyttämään muita keinoja ja neuvokkuuttaan, kun vastustaja on fyysisesti ylivoimainen.

     Elokuvassa nähdään myös Gabriel Byrne Even isän murhanneen järjestön johtajana Kanslerina, Catalina Sandino Moreno tämän läheisimpänä kätyrinä, Norman Reedus tappaja Daniel Pinena ja Sharon Duncan-Brewster Eveä kouluttavana Nogina, sekä John Wick -elokuvista tutut Anjelica Huston Ruska Roman johtajana, Ian McShane Continental-hotellin johtajana Winstonina, Lance Reddick viimeisessä elokuvaroolissaan hotellin vastaanottovirkailija Charonina, sekä toki Keanu Reeves pikaisesti itse John Wickinä. Byrne on mainio valinta pääviholliseksi, kun taas The Walking Dead -sarjoista (2010-) tutun Reedusin osuus jää harmillisen suppeaksi. Huston ja McShane ovat tutusti hyvässä vedossa hahmoinaan, mutta Reeves vaikuttaa olevan mukana melkein pakotetusti. Jos jokin leffassa tuntuu tulleen mukaan pitkien lisäkuvausten myötä, niin John Wickin osuudet loppusuoralla ja tämäkin vain markkinointikikkana.

Joskus on todella ilahduttavaa olla väärässä. Ennakkoon kaikki tuntui puhuvan sen puolesta, että From the World of John Wick: Ballerina olisi samanlainen lattea rahastuslisäys John Wick -maailmaan kuin The Continental -sarja. Alkuperäisellä käsikirjoituksella ei ollut mitään tekemistä John Wickin kanssa ja siitä suostuttiin tekemään leffa vasta, kun se muovattiin osaksi John Wick -leffoja. Studio ja John Wickien ohjaaja Chad Stahelski olivat nähtävästi tyytymättömiä ohjaaja Len Wisemanin työhön ja leffa kuvattiin monilta osin uusiksi, minkä johdosta ensi-iltaa siirrettiin jopa vuodella eteenpäin. Testiyleisöistäkin internetiin kantautuneet reaktiot olivat lähinnä negatiivisia. Mutta ihme ja kumma, From the World of John Wick: Ballerina onkin yllättävän eheä ja erittäin viihdyttävä elokuva, joka ei toimintansa puolesta juuri yhtään kalpene muiden John Wick -leffojen vierellä.

Isänsä murhaa kostavan tytön tarina ei juuri häikäise omaperäisyydellään, mutta se tarjoaa passelit raamit ja pitää Eveä jatkuvassa liikkeessä, heittäen tämän verisestä taistelusta toiseen. Toimintakohtaukset ovat sopivan erilaisia toisistaan, joidenkin keskittyessä käsirysyihin ja toisten ammuskeluun. Ihmisiä pistetään hengiltä kekseliäin keinoin ja kun nyrkeistä loppuu puhti ja pyssyistä luodit, niin veitset, kirveet, lautaset ja luistimetkin ajavat asian. Puolenvälin kranaattikohtaus ja lopun liekinheitinosio ovat aivan mahtavaa menoa ja paikoin toiminta äityy niin yliampuvaksi mäiskeeksi, että virne leviää väkisinkin genrefanin kasvoille. Muutama kauneusvirhe mahtuu mukaan, kuten aika ylimääräiseltä tuntuva juonikuvio siepatusta tytöstä, jolla yritetään temaattisesti verrata Even kokemuksiin, mutta joka jää täysin puolitiehen, mutta muuten Ballerina on erittäin toimiva lisäys John Wickin maailmaan. Paljon mieluummin katsoisinkin tälle jatkoa kuin väkisin väännettyä viidettä John Wick -leffaa. Seuraavaksi tosin on luvassa elokuva Donnie Yenin näyttelemästä Cainesta, joka esiteltiin John Wick: Chapter 4:ssä.

Lopputuloksesta on vaikea sanoa, mikä on alkuperäisohjaaja Len Wisemanin kädenjälkeä ja mitkä kaikki Chad Stahelskin työtä. Kun katsoo Wisemanin tunnetuimman elokuvan, vampyyriraina Varjojen valtakunnan (Underworld - 2003) taisteluita, voisi ainakin päätellä, että toimintakohtaukset ovat pääasiassa Stahelskin työstämiä. Niin tuttua John Wick -laatua ne ovat. Shay Hattenin käsikirjoitus on kiinnostava lähinnä sen puolesta, että miltä teksti näytti ennen kuin se muovattiin osaksi tätä maailmaa? Käsikirjoitus ajaa asiansa, mutta ilman tyylitajuista visiota toiminnan saralla teksti ei jaksaisi kannatella elokuvaa yksin. Teknisiltä ansioiltaan From the World of John Wick: Ballerina on pätevä, vaikka osa tietokonetehosteista ovatkin silmiinpistäviä. Elokuva on hyvin kuvattu, tarpeeksi sulavasti leikattu, lavasteet ovat komeat, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset rujoja. Äänimaailma tykittelee hyvin menemään ja lyönnit meinaavat tuntua katsomossa asti. Tyler Batesin ja Joel J. Richardin säveltämät musiikit pyörittävät lähinnä tuttuja melodioita John Wick -leffoista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ballerina, 2025, Lionsgate, Thunder Road Pictures, 87Eleven Entertainment, Summit Entertainment

Arvostelu: Sicario 2: Soldado (Sicario: Day of the Soldado - 2018)

SICARIO 2: SOLDADO

SICARIO: DAY OF THE SOLDADO

Ohjaus: Stefano Sollima
Pääosissa: Benicio del Toro, Josh Brolin, Isabela Moner, Elijah Rodriguez, David Castañeda, Catherine Keener ja Matthew Modine
Genre: toiminta, draama, jännitys
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Denis Villeneuven ohjaama synkkä huumesodan kuvaus Sicario (2015) ei ollut kovin suuri hitti, mutta se oli tarpeeksi menestynyt, jotta sille päätettiin tehdä jatkoa. Jatko-osasta ilmoitettiin jo loppuvuodesta 2015 ja alunperin tuotantotiimin oli tarkoitus pysyä samana. Villeneuve ei kuitenkaan halunnut ohjata jatko-osaa, jolloin tilalle palkattiin italialainen Stefano Sollima. Myös edellisen osan päätähti Emily Blunt jätti projektin, mutta silti filmi päätettiin toteuttaa ja sen kuvaukset alkoivat marraskuussa 2016. Nyt Sicario: Day of the Soldado tai kuten se saapui Suomeen tylsällä nimellä Sicario 2: Soldado on vihdoin saamassa ensi-iltansa. Itse ihmettelin suuresti, kun elokuvasta ilmoitettiin, sillä en nähnyt syytä tehdä jatkoa Sicariolle. Päätin kuitenkin mennä katsomaan leffan, mitä ennen vilkaisin alkuperäisen osan uudestaan. Vaikka pidin ensimmäisestä Sicariosta nyt enemmän kuin vuonna 2015, kummastelin yhä, miksi ihmeessä tarinaa täytyi jatkaa ilman Villeneuvea ja Bluntia? Kävinkin katsomassa Sicario 2: Soldadon lähinnä löytääkseni vastauksen kysymykseeni.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Sicario!

Matt Graver ja Alejandro päättävät pistää lopun sodalle Meksikon huumekartelleja vastaan, kun kartellit alkavat salakuljettamaan terroristeja rajan yli. Kaksikko kuitenkin tietää, ettei sotaa voi noin vain voittaa, joten he keksivät keinon kääntää kartellit toisiaan vastaan.

Josh Brolinilla kulkee lujaa tänä vuonna! Ensin hän näytteli kaikkien aikojen parasta Marvel-pahista, Thanosta Avengers: Infinity Warissa (2018) ja alle kuukausi sen jälkeen hän vakuutti tylyllä suorituksellaan Cablena Deadpool 2:ssa (2018) ja nyt hän palaa Matt Graverin rooliin. Vaikka kyseessä on miellyttävämpi ja rennompi heppu kuin hänen kaksi muuta hahmoaan tänä vuonna, ei Matt todellakaan ole mikään sankari - sen osoitti jo edellinen Sicario. Vaikka crocseissa kävelevä Matt vaikuttaakin siltä, että hänen kanssaan voisi pitää kunnon äijien illan, on hänen sydämensä hyvin kylmä ja Brolin pääseekin esittelemään hahmon synkempää puolta. Tuttuun tapaansa Brolin on loistava roolissaan.
     Palkkatappaja Alejandron rooliin palaava Benicio del Toro on myös huikea, mutta hänen hahmoonsa ei tekisi mieli törmätä koskaan. Sen verran tunteettomasti Alejandro tappaa ihmisiä, että siitä olisi mukava illanvietto kaukana. Leffassa syvennytään hahmoon paremmin ja jatketaan siitä, mihin hänen kanssaan jäätiin viime leffan lopussa. Hauskasti Sicario 2: Soldado on toinen elokuva tänä vuonna, jossa Brolin ja Del Toro näyttelevät yhdessä, Avengers: Infinity Warin ollessa ensimmäinen.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Mattin ja Alejandron tiimiä taustalla komenteleva Cynthia (todella tylsän roolityön tekevä Catherine Keener), kauheaan tapahtumaketjuun päätyvä nuori Isabela (yllättävän hyvän suorituksen tekevä Isabela Moner), rikollisiin puuhiin Meksikossa sotkeutuva Miguel (häiritsevän paljon rap-tähti Mikael Gabrielia muistuttava Elijah Rodriguez), sekä Yhdysvaltain puolustusministeri (lyhyeen osaansa sopiva Matthew Modine).

Alkuperäinen Sicario on tosiaan täysin omillaan toimiva erinomainen teos, joten sille ei olisi tarvinnut tehdä jatkoa. Mutta nyt kun olen nähnyt Sicario 2: Soldadon, voin vain sanoa, että on hyvä, että jatkoa kuitenkin tehtiin. Edeltäjänsä tavoin kyseessä on nimittäin erinomainen elokuva, joka yllätti minut aivan totaalisesti. Filmi pitää tiukasti mukanaan alusta loppuun, eikä koskaan päästä katsojaansa helpolla. Matt ja Alejandro sopivat, etteivät aio antaa armoa kartelleille, eikä myöskään leffa anna armoa katsojille. Elokuva imaisee heti alussa mukaansa edellisestä osasta tuttuun realistisen karuun maailmaansa. Matto vetäistään katsojan jalkojen alta hyvin nopeasti todella shokeeraavan terroristi-iskun kuvauksen ansiosta, mikä jää varmasti kummittelemaan monien mieleen. En ole koskaan nähnyt yhtä rohkeasti kuvattua terrori-iskua elokuvassa. Kohtaus on kauheaa katseltavaa, mutta samalla se on hyvin vangitseva ja on hienoa, miten isku on kuvattu yhdellä ainoalla otoksella, jotta se varmasti näyttäisi tapahtuman kaikessa kauheudessaan. Eikä meininki siitä helpotu. Tunnelma on läpikotaisin ahdistavan painostava. Huumoria ei leffasta löydy, muttei se toisaalta sitä tarvitsekaan. Kaikessa ilottomuudessaankaan Sicario 2: Soldadon katselua ei halua keskeyttää. Se on erittäin vaikuttava kokemus ja voin jo nyt sanoa leffan löytyvän omalta listaltani vuoden parhaiden elokuvien joukosta!

Sicario 2: Soldadon karuutta korostaa se, ettei tällä kertaa ole mukana Emily Bluntin samaistuttavaa Kate-hahmoa, joka katsojan lailla joutuu vähän väliä näkemään yhä vain kamalampia asioita. Edellisessä leffassa oli paljon helpompi päästä mukaan leffan maailmaan Katen kautta ja siksi alkupäässä jäin kaipaamaan hänen läsnäoloaan. Kuitenkin kun itse tarina starttaa kunnolla, ehdin kokonaan unohtamaan hahmon, sillä leffa onnistui viemään mennessään. Elokuva on täynnä jännittäviä tilanteita, enkä voinut olla ihailematta teoksen julmuutta. Nostan tekijöille hattua siitä, että he ovat uskaltaneet ottaa näinkin tylyjä juttuja mukaan. Hatunnosto ei ole kuitenkaan mitä suurieleisin, sillä minulta löytyy myös pientä miinusta tekijöille.

Ohjaajana ei tosiaan enää toimi Denis Villeneuve, vaan Stefano Sollima. Ja vaikka Sollima tekee loistotyön, paistaa leffasta usein läpi, että hän on yrittänyt kopioida Villeneuven henkeä edellisestä osasta. Elokuvasta löytyy muutenkin kopiointia. Kuvaaja Dariusz Wolski yrittää parhaansa luodakseen yhtä näyttäviä ja vaikuttavia otoksia kuin edeltäjänsä Roger Deakins, ja paikoitellen jopa onnistuu huijaamaan, että visuaalisesta ilmeestä vastaisi yhä sama henkilö. Säveltäjänä ei enää toimi Jóhann Jóhannsson (joka valitettavasti menehtyi helmikuussa ja elokuva onkin omistettu hänen muistolleen), vaan Hildur Guðnadóttir, joka on säveltänyt täysin samanlaiset musiikit kuin Jóhannsson edelliseen filmiin. Tämän tosin voi katsoa sormien läpi pelkkänä kunnianosoituksena. Kopiointia tapahtuu myös käsikirjoituksen puolella, vaikka sen on tässäkin hoitanut Taylor Sheridan. Elokuvassa nähdään usein hyvin samanlaisia ja -henkisiä hetkiä kuin edellisessä osassa. Selkein samanlaisuus on, kuinka molemmissa osissa seurataan vähän väliä jotain hahmoa, jonka merkitystä ei ymmärrä ennen loppuhuipennusta. Isabelan kautta leffaan onnistutaan kuitenkin tuomaan tarvittavaa raikkautta. Nämä muutamat negatiivisuudet eivät kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi pelkkää vanhan kopioimista, ehei. Lainailuista huolimatta Sicario 2: Soldado onnistuu hienosti nousemaan omille jaloilleen, enkä voi painottaa tarpeeksi, kuinka iloinen olin ollessani väärässä siitä, että tämä olisi tarpeeton jatko-osa.

Yhteenveto: Sicario 2: Soldado on yllättävän erinomainen jatko-osa, mikä todisti ainakin itseni vääräksi siitä, ettei leffalle olisi tarvetta. Vaikka ensimmäinen Sicario olisikin toiminut omillaan, jatkaa Sicario 2: Soldado loistokkaasti siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin. Realistisen karua tunnelmaa on haluttu korostaa entistäkin enemmän, eikä tällä kertaa ole mukana Bluntin hahmoa helpottamassa tilanteita. Alun terroristi-iskusta lähtien filmin henki on hyvin synkkä ja painostava, eikä huumoria löydy lainkaan. Silti elokuvaa on hyvin kiehtovaa ja ennen kaikkea jännittävää seurata. Elokuva onnistui tekemään itseeni useassa kohtaa suuren vaikutuksen tylyllä materiaalillaan, minkä lisäksi Benicio del Toro ja Josh Brolin tarjoavat parastaan pääkaksikkona ja Isabela Moner on yllättävän mainio lapsinäyttelijäksi. Hieman leffaa kuitenkin latistaa se, että välillä se tuntuu edellisen osan kopioimiselta, oli sitten kyse samanlaisesta hengestä, kuvaustyylistä, musiikeista tai juonikuvioista. Tulokastekijät jatkavat kuitenkin taidokkaasti edeltäjiensä jalanjäljissä ja jos heiltä löytyy edes lähes yhtä hyvä tarina kerrottavakseen, katsoisin mielelläni "Sicario 3":n! Suosittelenkin elokuvaa kaikille, jotka pitivät edellisestä osasta. Monille Sicario 2: Soldadon karu maailma on liikaa, mutta tiedän, että on monia kuten minä, joille elokuvan rankkuus tarjoaa useita vau! -hetkiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Sicario: Day of the Soldado, 2018, Black Label Media, Rai Cinema, Thunder Road Pictures