Arvostelu: From the World of John Wick: Ballerina (Ballerina - 2025)

FROM THE WORLD OF JOHN WICK: BALLERINA

BALLERINA

Ohjaus: Len Wiseman

Pääosissa: Ana de Armas, Anjelica Huston, Gabriel Byrne, Ian McShane, Sharon Duncan-Brewster, Norman Reedus, Catalina Sandino Moreno, Ava McCarthy, Lance Reddick, Keanu Reeves ja David Castañeda

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 16

Keanu Reevesin tähdittämä toimintaelokuva John Wick (2014) oli yllätyshitti, jonka ympärille rakentui kokonainen franchise, johon kuuluu jatko-osien John Wick: Chapter 2 (2017), John Wick: Chapter 3 - Parabellum (2019) ja John Wick: Chapter 4 (2023) lisäksi televisiosarja The Continental: From the World of John Wick (2023). 2010-luvulla Shay Hatten oli työstänyt toimintaelokuvan käsikirjoituksen nimeltä Ballerina, jota hän yritti kaupitella eri studioille. Lionsgate-yhtiö tarttui tekstiin, joskin sillä ehdolla, että elokuva muovattaisiin osaksi John Wickin maailmaa. Hatten itse muovasi käsikirjoitusta yhdessä John Wick -ohjaaja Chad Stahelskin kanssa, jotta elokuva saataisiin sovitettua aikajanalle. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2022 ja alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista jo kesällä 2024, mutta kun studiolla oltiin tyytymättömiä lopputulokseen, Stahelski pyydettiin työstämään muutaman kuukauden mittaiset uusintakuvaukset, joissa elokuvaa muovattiin uuteen uskoon. Nyt From the World of John Wick: Ballerina on saapunut teattereihin ja itse olen odottanut leffaa todella skeptisenä. Pidän John Wick -leffoista, mutta The Continental -sarja jätti minut pahasti kylmäksi. Kun kuulin, että itsenäinen toimintaelokuva oli muovattu osaksi John Wick -maailmaa ja että sen murskaavien testinäytösten jälkeen lähes koko kuvattu leffa tehtäisiin uusiksi, luottoni Ballerinaa kohtaan ovat olleet todella matalat. Kävinkin katsomassa From the World of John Wick: Ballerinan sen ensi-iltanäytöksessä varsin skeptisenä.

Todistettuaan lapsena isänsä murhan, Eve Macarrosta koulitaan palkkatappaja Ruska Roma -järjestölle. Kun Eve kokee olevansa valmis, hän lähtee jahtaamaan isänsä tappajia.

Ana de Armas näyttelee Eve Macarroa, joka lapsena näki, kun hänen isänsä (David Castañeda) murhattiin. Hänet otti siipiensä alle John Wick -elokuvista tuttu Ruska Roma -järjestö, joka kouli tytöstä tehotappajan... ja noh, siinä sivussa myös jostain syystä ballerinan, joskin nämä taidot eivät oikeastaan pääse missään kohtaa käyttöön Even kostoretken aikana. De Armas istuu rooliinsa kuin valettu. Hänestä löytyy uskottavaa ärhäkkyyttä ja sinnikkyyttä, sekä todellista vimmaa toimintakohtausten aikana. Eve on heti tykättävä hahmo ja on hienoa, ettei hänestä ole kirjoitettu nykypäivälle tyypillistä naissankaria, joka pieksee vaivattomasti kolme kertaa isompia äijiä, vaan joka ottaa itsekin runsaasti turpiinsa ja joutuu käyttämään muita keinoja ja neuvokkuuttaan, kun vastustaja on fyysisesti ylivoimainen.

     Elokuvassa nähdään myös Gabriel Byrne Even isän murhanneen järjestön johtajana Kanslerina, Catalina Sandino Moreno tämän läheisimpänä kätyrinä, Norman Reedus tappaja Daniel Pinena ja Sharon Duncan-Brewster Eveä kouluttavana Nogina, sekä John Wick -elokuvista tutut Anjelica Huston Ruska Roman johtajana, Ian McShane Continental-hotellin johtajana Winstonina, Lance Reddick viimeisessä elokuvaroolissaan hotellin vastaanottovirkailija Charonina, sekä toki Keanu Reeves pikaisesti itse John Wickinä. Byrne on mainio valinta pääviholliseksi, kun taas The Walking Dead -sarjoista (2010-) tutun Reedusin osuus jää harmillisen suppeaksi. Huston ja McShane ovat tutusti hyvässä vedossa hahmoinaan, mutta Reeves vaikuttaa olevan mukana melkein pakotetusti. Jos jokin leffassa tuntuu tulleen mukaan pitkien lisäkuvausten myötä, niin John Wickin osuudet loppusuoralla ja tämäkin vain markkinointikikkana.

Joskus on todella ilahduttavaa olla väärässä. Ennakkoon kaikki tuntui puhuvan sen puolesta, että From the World of John Wick: Ballerina olisi samanlainen lattea rahastuslisäys John Wick -maailmaan kuin The Continental -sarja. Alkuperäisellä käsikirjoituksella ei ollut mitään tekemistä John Wickin kanssa ja siitä suostuttiin tekemään leffa vasta, kun se muovattiin osaksi John Wick -leffoja. Studio ja John Wickien ohjaaja Chad Stahelski olivat nähtävästi tyytymättömiä ohjaaja Len Wisemanin työhön ja leffa kuvattiin monilta osin uusiksi, minkä johdosta ensi-iltaa siirrettiin jopa vuodella eteenpäin. Testiyleisöistäkin internetiin kantautuneet reaktiot olivat lähinnä negatiivisia. Mutta ihme ja kumma, From the World of John Wick: Ballerina onkin yllättävän eheä ja erittäin viihdyttävä elokuva, joka ei toimintansa puolesta juuri yhtään kalpene muiden John Wick -leffojen vierellä.

Isänsä murhaa kostavan tytön tarina ei juuri häikäise omaperäisyydellään, mutta se tarjoaa passelit raamit ja pitää Eveä jatkuvassa liikkeessä, heittäen tämän verisestä taistelusta toiseen. Toimintakohtaukset ovat sopivan erilaisia toisistaan, joidenkin keskittyessä käsirysyihin ja toisten ammuskeluun. Ihmisiä pistetään hengiltä kekseliäin keinoin ja kun nyrkeistä loppuu puhti ja pyssyistä luodit, niin veitset, kirveet, lautaset ja luistimetkin ajavat asian. Puolenvälin kranaattikohtaus ja lopun liekinheitinosio ovat aivan mahtavaa menoa ja paikoin toiminta äityy niin yliampuvaksi mäiskeeksi, että virne leviää väkisinkin genrefanin kasvoille. Muutama kauneusvirhe mahtuu mukaan, kuten aika ylimääräiseltä tuntuva juonikuvio siepatusta tytöstä, jolla yritetään temaattisesti verrata Even kokemuksiin, mutta joka jää täysin puolitiehen, mutta muuten Ballerina on erittäin toimiva lisäys John Wickin maailmaan. Paljon mieluummin katsoisinkin tälle jatkoa kuin väkisin väännettyä viidettä John Wick -leffaa. Seuraavaksi tosin on luvassa elokuva Donnie Yenin näyttelemästä Cainesta, joka esiteltiin John Wick: Chapter 4:ssä.

Lopputuloksesta on vaikea sanoa, mikä on alkuperäisohjaaja Len Wisemanin kädenjälkeä ja mitkä kaikki Chad Stahelskin työtä. Kun katsoo Wisemanin tunnetuimman elokuvan, vampyyriraina Varjojen valtakunnan (Underworld - 2003) taisteluita, voisi ainakin päätellä, että toimintakohtaukset ovat pääasiassa Stahelskin työstämiä. Niin tuttua John Wick -laatua ne ovat. Shay Hattenin käsikirjoitus on kiinnostava lähinnä sen puolesta, että miltä teksti näytti ennen kuin se muovattiin osaksi tätä maailmaa? Käsikirjoitus ajaa asiansa, mutta ilman tyylitajuista visiota toiminnan saralla teksti ei jaksaisi kannatella elokuvaa yksin. Teknisiltä ansioiltaan From the World of John Wick: Ballerina on pätevä, vaikka osa tietokonetehosteista ovatkin silmiinpistäviä. Elokuva on hyvin kuvattu, tarpeeksi sulavasti leikattu, lavasteet ovat komeat, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset rujoja. Äänimaailma tykittelee hyvin menemään ja lyönnit meinaavat tuntua katsomossa asti. Tyler Batesin ja Joel J. Richardin säveltämät musiikit pyörittävät lähinnä tuttuja melodioita John Wick -leffoista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ballerina, 2025, Lionsgate, Thunder Road Pictures, 87Eleven Entertainment, Summit Entertainment

Arvostelu: Underworld: Evolution (2006)

UNDERWORLD: EVOLUTION

Ohjaus: Len Wiseman

Pääosissa: Kate Beckinsale, Scott Speedman, Tony Curran, Derek Jacobi, Steven Mackintosh, Brian Steele, Shane Brolly ja Bill Nighy

Genre: fantasia, toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Vampyyrielokuva Varjojen valtakunta (Underworld - 2003) oli kriitikoiden lyttäyksestä huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Jo ensimmäisen elokuvan avausviikonlopun lipputulot nähtyään Screen Gems -studio ilmoitti tekijöille haluavansa kaksi leffaa lisää. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2005 ja lopulta Underworld: Evolution sai ensi-iltansa tammikuussa 2006. Elokuva oli edeltäjäänsä isompi hitti, mutta sai kriitikoilta heikommat arviot. Itse katsoin Underworld: Evolutionin vasta kymmenisen vuotta sen ilmestymisen jälkeen, enkä pitänyt sitä kovin kummoisena. Kun huomasin Varjojen valtakunnan täyttävän tänä syksynä 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko elokuvasarjan läpi. Katsoinkin Underworld: Evolutionin jo kaksi päivää Varjojen valtakunnan jälkeen.

Tapettuaan Viktorin, vampyyri Selene ja hybridi Michael ovat karkumatkalla, samalla kun ensimmäinen vampyyri Marcus herää horroksestaan ja lähtee jahtaamaan kaksikkoa.

Kate Beckinsale tekee paluun vampyyri Seleneksi, jonka maailmankuva mullistui täysin Varjojen valtakunnan päätteeksi ja nyt kakkosleffan alussa hän on pakomatkalla rakkaan Michael Corveninsa (Scott Speedman) kanssa. Ykköselokuvan lopussa Michaelista muovautui vampyyrin ja ihmissuden sekoitus, uudenlainen hybridi, jonka perässä nyt tietty molemmat lajit ovat. Beckinsale suoriutuu toistamiseen mainiosti toimintasankarin osasta, mutta hieman pökkelö Speedman ei vieläkään ihan vakuuta roolissaan. Beckinsalen ja Speedmanin väliltä ei erityistä kemiaa löydy, mutta he toimivat silti tarpeeksi kelvollisesti parivaljakkona.

     Elokuvassa nähdään myös edellisestä leffasta tutut Shane Brolly Kravenina ja Bill Nighy takaumakohtauksessa Viktorina, sekä uusina tuttavuuksina Tony Curranin näyttelemä vampyyreistä vanhin Marcus, Derek Jacobin esittämä mysteerimies Lorenz Macaro, Steven Mackintoshin näyttelemä vampyyrihistorioitsija Andreas Tanis ja Brian Steelen esittämä ihmissusista ensimmäinen William. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa ihan passelisti. Curranista löytyy oivaa uhkaavuutta Marcukseksi. Suuri osa hahmon uhkaavuudesta tosin syntyy hahmon vaikuttavan karmivasta asusta ja maskeerauksesta.

Underworld: Evolution lähtee liikkeelle lähes suoraan siitä hetkestä, mihin Varjojen valtakunnassa jäätiin. Edellisosan tapahtumien nopean kertauksen jälkeen hahmot ja katsoja heitetään suoraan keskelle toimintaa, Selenen ja Michaelin paetessa ja Marcuksen herätessä pitkästä unestaan. Elokuva onkin pääasiassa hyvin suoraviivaista takaa-ajoa, pääkaksikon kohdatessa matkallaan erilaisia haasteita ja pinteitä. Hommaa mutkistetaan kuitenkin ehkä jopa liiaksikin asti erilaisilla perhe- ja sukukuvioilla, kun hahmot ryhtyvät selvittämään, mikä olikaan tosiasiassa vampyyrien ja ihmissusien vuosisatojen sodan syynä. Muuten varsin simppeliksi leffaksi katsoja putoilee välillä kärryiltä, kun yrittää pysyä perässä hahmojen suhteista toisiinsa.

Elokuvasta löytyy tiettyjä yksityiskohtia, joissa se nousee hieman edeltäjänsä yläpuolelle, pääasiassa liittyen tämänkertaiseen viholliseen. Vaikkei Tony Curran ole Bill Nighyn veroinen näyttelijä, on Marcuksesta saatu uhkaavampi ja vaarallisempi tapaus kuin Viktorista. Kunnon lepakkosiivillä varustettu Marcus on kuin mikäkin videopelin boss-pahis, jota kohti voi ampua useammatkin lippaat tyhjäksi, mutta silti vihulainen vain jatkaa jahtiaan. Muuten Underworld: Evolution jää Varjojen valtakunnan... noh, varjoon. Elokuvan tarina ei ole yhtä mukaansatempaava, vaikka takaa-ajo pitääkin ihan hyvin mielenkiintoa yllä. Toimintakohtaukset ovat ihan meneviä, eikä leffa onneksi säästele raakuuksissa. Jännitystä ei pahemmin löydy, mitä kyllä toivoisi leffalta, jossa esiintyy vampyyrejä ja ihmissusia. Jokin tietty elokuvallisuus kaiken keskeltä uupuu ja Underworld: Evolution tuntuu pikemminkin todella pitkältä televisiosarjan jaksolta.

Len Wiseman jatkaa ohjaajan tuolilla, Danny McBriden työstettyä tämänkin leffan käsikirjoituksen. Kaksikko ei onnistu yhtä hyvin jatkotarinan kanssa, mutta on saanut sentään luotua hyvän pahiksen. Visuaaliselta anniltaan Underworld: Evolution suorastaan velloo sinertävissä synkkyyksissä. Osittain värien ja valojen käyttö toimii, mutta paikoitellen tehokeino myös häiritsee. Leffa on kuvattu ihan hyvin ja niin lavasteet kuin asut ja maskeeraukset ovat hienot. Ihmissusipuvut ja Marcuksen lepakkomainen olomuoto ovat erityisen upeat. Erikoistehosteet eivät kuitenkaan tässäkään osassa vakuuta, vaikka budjetti on tuplaantunut Varjojen valtakunnasta. Hahmojen muuttumiset hirviömuotoihinsa ovat aika kökösti toteutettuja. Äänimaailma toimii hyvin Marco Beltramin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Underworld: Evolution on ihan kiva jatko-osa oivalliselle fantasiatoimintaelokuvalle, mutta tuntuu ajoittain enemmän televisiosarjan jaksolta kuin kunnon elokuvalta. Tarina ei ole yhtä vahva kuin viimeksi, mutta takaa-ajoon perustuva rakenne pitää tarpeeksi hyvin mukanaan, etenkin kun vauhtia ja vaaratilanteita tarjotaan tasaisin väliajoin. Jännite kuitenkin puuttuu, vaikka Marcuksesta on saatu uhkaava pahis, etenkin hurjassa lepakkomuodossaan. Näyttelijäkaarti suoriutuu ailahtelevasti rooleistaan, Kate Beckinsalen toimiessa toistamiseen hyvin vampyyri Selenenä. Visuaalinen ilmekin vaihtelee tasoaan hienojen lavasteidensa ja maskeeraustensa, sekä heikkojen erikoistehosteidensa ja ärsyttäväksi käyvän sinisyytensä kanssa. Jos pidit Varjojen valtakunnasta, kannattaa Underworld: Evolutionkin katsoa, vaikkei luvassa olekaan yhtä toimiva fantasiaraina.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Underworld: Evolution, 2003, Screen Gems, Lakeshore Entertainment, Vancouver Film Studios

Arvostelu: Varjojen valtakunta (Underworld - 2003)

VARJOJEN VALTAKUNTA

UNDERWORLD

Ohjaus: Len Wiseman

Pääosissa: Kate Beckinsale, Scott Speedman, Michael Sheen, Shane Brolly, Erwin Leder, Sophia Myles, Bill Nighy, Robbie Gee, Kevin Grevioux, Zita Görög ja Wentworth Miller

Genre: fantasia, toiminta, kauhu

Kesto: 2 tuntia 1 minuuttia

Ikäraja: 16

Underworld, eli suomalaisittain Varjojen valtakunta on Kate Beckinsalen tähdittämä fantasiatoimintaelokuva. Leffa lähti liikkeelle Len Wisemanin, Kevin Greviouxin ja käsikirjoittaja Danny McBriden ideasta, jonka he saivat myytyä Screen Gemsille yksinkertaisella tiivistelmällä "Romeo ja Julia vampyyreillä ja ihmissusilla". Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2002 ja lopulta Varjojen valtakunta sai maailmanensi-iltansa 8. syyskuuta 2003 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli menestys, jolla kriitikot eivät kuitenkaan lämmenneet. Pelifirma White Wolf, Inc. ja kirjailija Nancy A. Collins haastoivat tekijät oikeuteen, sanoen elokuvan varastaneen heidän World of Darkness -peleistään ja Sonja Blue -kirjoistaan (1989-2002). Oikeusjuttu sovittiin salatusti tekijöiden ja haastajien kesken. Itse näin elokuvan ensi kertaa pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen, kun serkkuni näyttivät sen minulle. Olen katsonut leffan kerran uudestaan, kuten myös osan sen jatko-osista. Kun huomasin Varjojen valtakunnan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja arvostella sen - sekä sen jatko-osat.

Vampyyrit ja ihmissudet ovat olleet sodassa vuosisatojen ajan. Ihmissusia metsästävä Selene-vampyyri kiinnostuu Michael-nimisestä miehestä, jonka perässä ihmissudet ovat, uskoessaan Michaelin voivan kääntää sodan kulun ihmissusien eduksi.

Varjojen valtakuntaa ennen pääasiassa pukudraamoja ja romanttisia elokuvia tehnyt Kate Beckinsale hyppää tässä toiminnan ja kauhun maailmaan, mikä käänsikin hänen uransa päälaelleen seuraaviksi vuosiksi. Beckinsale näyttelee Seleneä, vampyyriä, joka metsästää ihmissusia - tai kuten niitä elokuvassa englanniksi kutsutaan, lycaneita. Beckinsale suoriutuu osastaan mainiosti, istuen täydellisesti taistelijavampyyriksi. Hän on täysin uskottava toimintakohtauksissa ja omaa oikeaa siisteyttä, eikä ihme, että Seleneä pidetään yhtenä parhaista naistoimintasankareista.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa vampyyrit Kraven (Shane Brolly), tähän ihastunut Erika (Sophia Myles), vampyyrien aseita kehittelevä Kahn (Robbie Gee) ja vampyyreistä vanhimpiin kuuluvat Amelia (Zita Görög) ja Viktor (Bill Nighy), ihmissudet johtaja Lucian (Michael Sheen), tiedemies Singe (Erwin Leder) ja Raze (yksi leffan idean isistä ja aikamoisella äänellä varustettu Kevin Grevioux), sekä Scott Speedmanin näyttelemä Michael, lääkeopintoja käyvä ihminen, joka ajautuu keskelle vampyyrien ja ihmissusien sotaa. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa vähintään kelvollisesti. Sheen on oiva valinta pahiksen osaan ja karismaattinen Nighy sopii hyvin arvokkaaksi vampyyriherraksi, joskin osa Nighyn omaperäisistä äännähdyksistä aiheuttaa lähinnä tahatonta komiikkaa muuten synkkyyksissä patsastelevan elokuvan keskelle.

Klassikkohirviöiden ja The Matrixin (1999) faneille Varjojen valtakunta toimii takuulla ainakin jollain tapaa. Vampyyrien ja ihmissusien sota on jatkunut vuosisatojen halki aina nykypäivään asti ja se on kehittynyt muun maailman kanssa. Aiemmin öiset kamppailut kynsin ja hampain käydään nykyään aseilla. Vampyyrit ampuvat hopealuoteja, ihmissusien vastatessa tuleen omilla valkosipulia tai UV-valoa hyödyntävillä ammuksillaan. Toimintakohtauksiin tekijät ovat selvästi saaneet inspiraatiota The Matrixin näyttävistä tulitaisteluista. Mielleyhtymiä vain vahvistavat vampyyrien pitkät, mustat nahkatakit. Pistoolit löytyy toki kummastakin kädestä, koska näyttäähän se coolimmalta. Kaikkea tätä esitetään usein tietenkin hidastetusti. Vaikka pyssyt onkin mukana, monsterit hyödyntävät myös ominaisia tavaramerkkejään. Vuosien saatossa ihmissudet kykenevät muuttumaan aina tahtoessaan, eikä heidän tarvitse odottaa täysikuun ilmestyvän taivaalle, ennen kuin ryhtyvät ottamaan mittaa vampyyreistä.

Tarinallisesti Varjojen valtakunta ei ole yhtä vahva kuin sen perusideat. Michael, jonka ympärillä juoni pyörii, ei ole hahmona erityisen mielenkiintoinen ja tarvittava romanssi hänen ja Selenen välillä tuntuu hieman väkinäiseltä. Hieman löyhempänäkin tarina jaksaa silti kantaa läpi kahden tunnin keston, eikä aika pääse käymään pitkäksi. Vaikkei itse juoni nappaisikaan mukaansa, on oivaa toimintamättöä mukana säännöllisin aikavälein ja elokuvan esittelemät vampyyrien ja ihmissusien maailmat kiinnostavat, vaikka silloinkin moni juttu jää vielä tässä ykkösleffassa todella pintapuoleiseksi. Filmin vahvuus löytyy vampyyrien ja ihmissusien sodan lähtökohdista ja miksi taistelu jatkuu edelleen. Muistaako kukaan enää syytä? Jotain fiksua ja merkittävää sanottavaa löytyy siitä, että todellisten sotien tapaan sivullisia uhreja ovat usein myös liipaisinta painavat sotilaat, jotka toimivat lähinnä korkeamman aseman tyyppien pelinappuloina.

Elokuvan ohjauksesta vastaa toinen idean isistä, Len Wiseman, joka oli aiemmin työskennellyt leffa-alalla avustus- ja efektipuolilla. Ensikertalaisohjaajaksi Wiseman suoriutuu ihan pätevästi hommastaan, tarjoten menevää rytinää. Idean kolmas isä Danny McBride (ei se koomikko kuitenkaan) toimii käsikirjoittajana ja vaikka McBriden teksti on hieman puutteellinen, löytyy siitä onnistumisensakin. Visuaaliselta anniltaan Varjojen valtakunta on pääasiassa toimiva ja elokuva näyttää hyvältä goottimaisen kuvastonsa kanssa. Kameratyöskentely on suurimmaksi osaksi tyylikästä ja leikkauskin on ihan sujuvaa, eikä äidy tappeluissa pelkäksi sillisalaatiksi. Lavasteet ovat näyttävät, puvut hienot ja maskeeraukset upeat. Asuin toteutetut ihmissudet ovat näyttävät ilmestykset, mutta kun asut vaihtuvat digimonstereihin, on ero liiankin selvä. Elokuvan tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä vuosia sitten ja varsinkin hahmojen sisällä sisuskalujen muutoksia esittelevät digikuvat ovat kiusallisen kökköjä. Äänimaailma rymistelee oivallisesti ja Paul Haslinger tuo kivasti lisätunnelmaa musiikeillaan.

Yhteenveto: Varjojen valtakunta on mainio fantasiatoimintaelokuva, jossa klassiset monsterit ottavat toisistaan mittaa The Matrixia kovasti lainaillen. Vampyyrien ja ihmissusien konflikti on oivallisesti rakennettu ja se tarjoaa useita päteviä toimintakohtauksia, joissa niin olentojen ominaiskyvyt kuin aseet pääsevät oikeuksiinsa. Vuosisatojen mittaisesta sodasta löytyy myös syvempää puolta, kun ryhdytään tutkimaan sen taustoja ja tosielämällekin hyvää pointtia siitä, kuinka myös sotilaat ovat usein sivullisia uhreja ja pelkkiä nappuloita, suojassa juonittelevien takapirujen kierossa pelissä. Itse Michaeliin liittyvä tarina ei ole kiinnostavimmasta päästä, mutta antaa tarpeeksi hyvät raamit hahmojen jahdille. Kahden tunnin kesto kulkee pääasiassa vauhdilla ja leffaa kelpaa katsella uudelleenkin. Näyttelijät suoriutuvat hieman vaihtelevasti rooleistaan. Kate Beckinsale vakuuttaa pääroolissa Selenenä, Michael Sheenin onnistuessa pääpahis-ihmissuden osassa. Lukuun ottamatta parhaat päivänsä vuosia sitten nähneitä digitehosteita, elokuva myös näyttää hyvältä goottimaisen kuvastonsa ja onnistuneesti maskeerattujen ja puvustettujen monstereidensa kanssa. Jos vampyyrit ja ihmissudet ovat lähellä sydäntä, kannattaa Varjojen valtakunta katsoa nyt, kun syksy lähestyy ja illat pimenevät nopeammin, oli elokuvaa nähnyt aiemmin tai ei.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Underworld, 2003, Lakeshore Entertainment, Screen Gems, Subterranean Productions UK Ltd., Underworld Produktions GmbH, Laurinfilm, Subterranean Productions LLC

Arvostelu: Total Recall (2012)

TOTAL RECALL

Ohjaus: Len Wiseman
Pääosissa: Colin Farrell, Kate Beckinsale, Jessica Biel, Bokeem Woodbine, Bill Nighy, Bryan Cranston, John Cho, Will Yun Lee ja Dylan Scott Smith
Genre: toiminta, scifi
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia - Director's Cut: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Total Recall on uudelleenfilmatisointi Philip K. Dickin novelliin We Can Remember It for You Wholesale (1966) perustuvasta Arnold Schwarzeneggerin elokuvasta Total Recall - unohda tai kuole (Total Recall - 1990). 2000-luvulla alkoi uuden Total Recall -elokuvan suunnittelu ja Schwarzenegger osoitti halua toistaa roolinsa aiemmasta filmistä. Tekijät päättivät kuitenkin tehdä uudelleenfilmatisoinnin jatko-osan sijaan ja roolin sai Colin Farrell. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2011 ja lopulta Total Recall sai maailmanensi-iltansa 2. elokuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ja Schwarzeneggerin leffan fanien lyttäämä taloudellinen epäonnistuminen, joka sai huonoimman naissivuosan Razzie-ehdokkuuden. Itse näin Total Recallin vasta vuokralta muutama vuosi sen ilmestymisen jälkeen. En pahemmin piitannut filmistä, enkä ole halunnut katsoa sitä uudestaan, kunnes nyt huomasin elokuvan täyttävän kymmenen vuotta. Koska olin juuri pari vuotta sitten arvostellut alkuperäisen Total Recallin sen 30-vuotisjuhlan kunniaksi, päätin tehdä saman nyt vuoden 2012 leffalle. 

2000-luvun lopulla, lähes elinkelvottomaksi saastuneessa Maassa tehdastyöläinen Douglas Quaid näkee unia itsestään salaisena agenttina. Hän päättääkin käydä Rekallissa, yrityksessä, jossa ihmiset voidaan saada elämään läpi uniaan ja haaveitaan. Jokin menee kuitenkin pieleen ja pian Douglas huomaa joutuneensa agenttien, poliisien ja armeijan jahtaamaksi.

Päärooliin Douglas Quiadiksi pohdittiin mm. Tom Hardya ja Michael Fassbenderia, kunnes tekijät päätyivät Colin Farrelliin. Vaikka Hardy ja Fassbender olivat erittäin mainioita ja potentiaalisia vaihtoehtoja, Farrell sopii oikein passelisti tieteistoimintaseikkailun pääosaan. Hän onnistuu olemaan uskottava niin tavan duunarina kuin myös toimintatähtenä, kun Douglasin elämä kääntyy päälaelleen. Vaikka Douglasilla on edelleen mielenkiintoiset lähtökohdat, hahmon nähdessä unia agenttina olosta ja taistelemisesta, mikä vie hänet visiitille Rekalliin, jää hahmo jotenkin tylsäksi ja pinnalliseksi, eikä katsoja ole erityisen kiinnostunut selvittämään hahmon saloja.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Underworld-vampyyrileffoista (2003-2016) tuttu Kate Beckinsale Douglasin vaimona Lorina, Bokeem Woodbine Douglasin työkaverina Harryna, Harold & Kumar -komedioista (2004-2011) tuttu John Cho Rekallin teknikkona, roolistaan huonoimman naissivuosan Razzie-ehdokkuuden saanut Jessica Biel vastarintaliikkeeseen kuuluvana Melinana, Bill Nighy vastarintaliikkeen johtajana Matthiaksena, sekä Breaking Bad -sarjasta (2008-2013) tuttu Bryan Cranston kansleri Cohaagenina, häijynä Britannian liittovaltion hallitsijana. Vaikka näyttelijäkaartiin kuuluu osaavia nimiä (eikä Biel niin kehno ole kuin hänen Razzie-ehdokkuutensa antaa ymmärtää), ei oikein kukaan pääse oikeuksiinsa. Vain Beckinsale pääsee näyttämään uskottavuuttaan toimintakohtauksissa, mutta sitten taas yleensä mahtavat Nighy ja Cranston ovat täysin hukkaan heitettyjä tylsissä rooleissaan.

Monet Schwarzeneggerin Total Recall - unohda tai kuole -elokuvan fanit vetivät herneen nenään heti, kun uudelleenfilmatisoinnista ilmoitettiin ja herneet upposivat vielä syvemmälle sieraimeen, kun fanit huomasivat, mitä muutoksia tarinaan on tehty. Isoin ero on tietty se, ettei Mars-planeetalla käydä koskaan, vaan koko elokuva vietetään Maassa. Itseäni ei erityisemmin haittaa, että tekijät ovat päättäneet muovata tarinaa, sen sijaan että he olisivat kulkeneet täysin tuttuja, yllätyksettömiä latuja. Itse asiassa jopa pidän siitä dystooppisesta maailmankuvasta, jonka elokuva esittelee. Suuren sodan takia Maa on saastunut lähes elinkelvottomaksi ja ainoastaan pahan Cohaagenin johtama Britannian liittovaltio ja Australian korvannut Kolonia ovat asuttavia paikkoja ihmisille. Näitä kahta valtiota yhdistää Maan sisuksen läpi kulkeva tunneli nimeltään Kuilu. Miksi edes lähteä Marsiin, kun Maasta on tehty näin mielenkiintoinen?

Onkin vain harmi, ettei itse elokuva ole mielenkiintoinen. Se lähtee ihan menevästi liikkeelle, mutta menettää otteensa vähitellen, kun Douglas joutuu takaa-ajetuksi Rekall-käyntinsä takia. Tylsät hahmot on todella iso ongelma, jolloin tapahtumilla ei ole erityisemmin väliä. Onkin jopa hieman huvittavaa, että leffa tuntuu pitkäveteiseltä, sillä siinä tapahtuu ihan koko ajan jotain. Kun takaa-ajo alkaa, loput elokuvasta on melkein yhtä pitkää toimintakohtausta. Hyvässä tapauksessa tämä johtaisi siihen, että katsoja pidettäisiin tiukasti vangittuna tapahtumiin, kun tuntuu siltä, ettei päähenkilö ole koskaan turvassa, mutta itse koin jatkuvan rymistelyn yhä vain turruttavammaksi, mitä pidemmälle leffa eteni. Esimerkiksi Mad Max: Fury Road (2015) onnistuu olemaan totaalisen mukaansatempaava paketti ja sekin on lopulta yksi toooodella pitkä takaa-ajokohtaus. Se elokuva saa pumpattua katsojansa täyteen adrenaliinia ja sen kyydin vietäväksi hyppää mielellään mukaan useita kertoja. Jokin vuoden 2012 Total Recallissa kuitenkin tökkii, eikä samaa efektiä millään synny.

Kun hahmoista ei välitä, ei heidän puolestaan jännitä, eikä siksi jatkuva pakoon juokseminen ja ajaminen, asetykitys tai nyrkkitaistelu jaksa enää innostaa jonkin ajan jälkeen. Muutamat käsirysyt ja ammuskelut ovat tyylikkäästi hoidettuja, mutta kun muu filmissä ei jaksa kantaa, ei sitä loputtomalta tuntuvaa toimintaa jaksa katsoa. Elokuvan edetessä huomasin tarkistavani yhä vain useammin, kuinka kauan se enää kestää ja finaalin aikana vain odotin lopputekstien alkamista. En haluaisi lähteä liikaa vertailemaan tätä leffaa alkuperäiseen filmatisointiin, mutta ei sitä vain voi kieltää, että vanhempi Total Recall on kaikessa tätä parempi. Se rakensi oikeasti koukuttavan ja jännittävän kertomuksen, kiehtovan mysteerin päähenkilön todellisesta identiteetistä, sekä vahvan konfliktin tyrannihallituksen ja vastarintaliikkeen välille. Tästä löytyy samoja aineksia, mutta lopputuloksena toimiva liemi on vain vaisu kopio siitä monipuolisen maukkaasta keitoksesta vuodelta 1990. Se oli myös ajatuksia herättävä, syvällisempi tieteistarina, 2012-version tarjotessa vain sitä tyhjänpäiväistä aivot narikkaan -rymistelyä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa kaksi ensimmäistä Underworldia, Varjojen valtakunnan (Underworld - 2003) ja Underworld: Evolutionin (2006) ohjannut Len Wiseman, joka ei olekaan Total Recallin jälkeen ohjannut enempää leffoja. Wiseman on saanut aikaiseksi muutamat päräyttävät tappelut, mutta ei tajua, missä kohtaa liika on liikaa ja niinpä hän pyrkiikin lopulta vain ylittämään itseään puuduttavuuteen asti. Wisemanin ongelmaksi koituu myös Kurt Wimmerin ja Mark Bombackin kehno käsikirjoitus, joka keskittyy enemmän taistelusta toiseen siirtymiseen kuin hahmojen ja tarinan kiinnostavaan rakenteluun. Sentään Total Recall on kelvollisesti kuvattu, siinä on oivallisia lavasteita, asuja ja maskeerauksia, ja äänimaailmakin jytisee menevästi niin efektien kuin Harry Gregson-Williamsin musiikkien puolesta. Visuaaliset tehosteet ovat jo nähneet parhaat päivänsä ja digitaalisuus paistaa läpi monista kuvista. Lisäksi leffan alun strobovaloista on pakko varoittaa valoherkkiä, sillä itsellenikin pitkään kestänyt voimakas välke kävi pahasti silmiin.

Elokuvasta on olemassa noin 12 minuuttia pidempi ohjaajan versio, joka sisältää pidennettyjä kohtauksia, muutaman eri tavalla järjestellyn kohtauksen, sekä Ethan Hawken roolityön, jota teatteriversiosta ei löydy. Lisäksi elokuva loppuu hieman eri tavalla.

Yhteenveto: Vuoden 2012 Total Recall on harmillisen lattea uudelleenfilmatisointi. Tekijöiden ottamat vapaukset Schwarzeneggerin elokuvan kuvioihin verrattuna ovat lähtökohdiltaan kiinnostavia. Sodan saastuttama Maa ja kahta jäljelle jäänyttä valtiota yhdistävä, planeetan läpäisevä Kuilu ovat mielenkiintoisia ideoita, mutta toteutus on kuitenkin valitettavan mitäänsanomaton. Ihan menevän alun jälkeen elokuva muuttuu yhä vain turruttavammaksi toimintakohellukseksi. Taisteluita nähdään yksi toisensa jälkeen ja ne käyvät aina vain pitkäveteisemmiksi. Vaikka elokuvassa on jotain koko ajan meneillään, on se jopa aika pitkäveteinen. Hahmoista ei pahemmin jaksa välittää, joten heidän puolestaan ei jaksa jännittää. Niinpä vauhdikas meininkikin tuntuu yhdentekevältä. Colin Farrell on passeli valinta pääosaan, mutta muut hyvät näyttelijät haaskataan osissaan. Tekninen puoli on paikoitellen parhaat päivänsä nähnyt. Total Recall vuosimallia 2012 jää lopulta vain ihan kivoiksi ideoiksi, mutta toteutus kompastuu ja pahasti. Suosittelenkin pysyttelemään Schwarzeneggerin filmin parissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.9.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Total Recall, 2012, Original Film, Prime Focus, Rekall Productions