Arvostelu: Elektra (2005)

ELEKTRA

Ohjaus: Rob Bowman

Pääosissa: Jennifer Garner, Kirsten Prout, Goran Višnjić, Terence Stamp, Will Yun Lee, Colin Cunningham, Cary-Hiroyuki Tagawa, Chris Ackerman, Natassia Malthe, Edison T. Ribeiro, Bob Sapp, Laura Ward ja Jason Isaacs

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 16

Elektra perustuu Marvelin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1981. Hahmo nousi nopeasti suosituksi ja hänestä ryhdyttiinkin tietty tekemään elokuvaa. Hahmon luonut Frank Miller pestattiin kirjoittamaan elokuvan käsikirjoitus, Oliver Stone palkattiin ohjaajaksi ja Gabrielle Reeceä kaavailtiin nimikkorooliin, mutta nämä suunnitelmat kariutuivat 1990-luvulla. Kun Elektra-hahmon sisältänyt Daredevil-elokuva (2003) osoittautui taloudelliseksi hitiksi, Elektran oma leffa palautettiin tuotantoon, mutta uusin tekijöin ja kauhealla kiireellä. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Elektra sai maailmanensi-iltansa 8. tammikuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten. Elokuva oli kuitenkin taloudellinen epäonnistuminen, joka ei saanut tienattua edes budjettiaan takaisin ja jota haukkuivat lopulta niin kriitikot, hahmon fanit kuin myös elokuvan päätähti Jennifer Garner. Itse katsoin Daredevilin lapsena, kun se tuli televisiosta ja pidin siitä tuolloin todella paljon, joten katsoin toki Elektran oman leffan heti, kun sain tietää sellaisen olevan olemassa. En kuitenkaan edes tuolloin pitänyt näkemästäni, enkä ole katsonut elokuvaa kuin ehkä kerran uudestaan. Daredevil-elokuva oli yksi ensimmäisistä leffoista, minkä arvostelin Elokuvan taikaa -sivulla, mutta tuolloin päätin jättää Elektran katsomatta. Nyt kun Elektra täyttää 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi antaa sille uuden mahdollisuuden.

Henkiin herätetty Elektra päätyy suojelemaan isää ja tytärtä salamurhaajista koostuvalta Käsi-järjestöltä.

Jennifer Garner palaa rooliinsa Elektra Natchiosiksi, siitäkin huolimatta, että hahmo tapettiin Daredevil-elokuvassa ja ettei Garner olisi halunnut näytellä hahmoa uusiksi. Hän oli kuitenkin mennyt tekemään kahden elokuvan sopimuksen ja niinpä hänen oli pakko jatkaa Elektrana. Eikä hahmon kuolemakaan juuri haittaa, sillä kuten sarjakuvien fanit tietävät, harva Marvel-hahmo pysyy haudassaan. Garnerista voi huomata, ettei häntä juuri kiinnostanut roolissa jatkaminen, vaan hän hoitaa osansa tylsän yksi-ilmeisesti. Elokuva syventyy hieman enemmän Elektran menneisyyteen ja kuinka hän oppi taistelutaitonsa. Nyt nainen toimii salamurhaajana, kun hän saa tehtävän, joka muuttaa kaiken.

     Elokuvassa nähdään myös Colin Cunningham Elektran keikat antavana McGabena, Terence Stamp Elektran kouluttaneena mestari Keppinä, Goran Višnjić ja Kirsten Prout jahdattuina Mark-isänä ja Abby-tyttärenä, sekä Cary-Hiroyuki Tagawa pahan Käsi-järjestön johtajana Roshina ja Will Yun Lee, Chris Ackerman, Natassia Malthe, Bob Sapp ja Edison T. Ribeiro järjestöön kuuluvina Kiriginä, Tattoona, Typhoidina, Stonena ja Kinkouna. Näyttelijöistä parhaiten vakuuttaa Stamp viisaana ja arvokkaana mentorina, mutta muuten sivunäyttelijöiden suorituksen jäävät aika vaisuiksi. Prout ei onnistu tekemään näsäviisaasta Abby-hahmostaan pidettävää, mikä koituukin osittain elokuvan kohtaloksi, sillä nimenomaan Abbyn suojelu on juonen pääpointti.

Elektra ei ollut niin surkea mätäpaise kuin muistin - toisin kuin vuotta aiemmin ilmestynyt naisvetoinen sarjakuvaraina Catwoman (2004) - mutta eipä se erityisen hyväkään ollut. Jo Daredevil-leffa oli heikko, melodramaattinen mutta silti varsin höpsö, mutta siitä sentään löytyi hyvät ja viihdyttävät hetkensä kaiken korniuden alta. Elektra on vain... tylsä. Elokuvalla on kestoa vain muutamaa minuuttia päälle puolitoista tuntia, mutta se tuntuu huomattavasti kestoaan pidemmältä. Laahaava tarina ei missään kohtaa nappaa mukaansa, eikä asiaa tosiaan auta se, kun päänäyttelijää ei näytä kiinnostavan olla kameran edessä, eikä Elektran suojeltava kohde ole järin tykättävä hahmo.

Elokuvasta löytyy pari ihan menevää toimintapätkää, mutta eipä juuri muuta. Toisin kuin hieman kieli poskessa tehty Daredevil, Elektraa on tehty haudanvakavana, tappaen pienimmänkin huvin lopputuloksesta. Elokuva uskoo olevansa jokin tiivistunnelmainen jännäri, mutta se haahuilee niin paljon, että pieninkin jännitteen vire haihtuu vähän väliä. Parit naurut voi päästä ilmoille, mutta lähinnä leffan muutamien tahattoman koomisten tilanteiden takia. Päälle on vielä tietty liimattu pakollinen romanssikuvio, johon ei jakseta panostaa yhtään ja jonka näyttelijöiltä ei löydy tippaakaan kemiaa. Näinä hetkinä toivoisi, että Daredevil tekisi myös paluun. Ben Affleck kyllä kuvasi lyhyen kohtauksen elokuvaa varten, mutta se harmillisesti leikattiin pois.

Elokuvan käsikirjoittivat Zak Penn, Stuart Zicherman ja M. Raven Metzner ja ohjaajaksi valikoitui Rob Bowman, ja tämän nelikon laiskaa räpellystä seuratessa ei voi kuin haaveilla, mitä Frank Miller ja Oliver Stone olisivat voineet saada leffalla aikaiseksi. Bowman tunnettiin tuolloin lähinnä Salaisten kansioiden (The X-Files - 1993-2018) ohjaajana, mutta oli hän myös leffojen puolella tehnyt ihan kivan lohikäärmerainan, Tulen valtakunnan (Reign of Fire - 2002). Elektra jäi miehen viimeiseksi elokuvaksi, mikä ei toisaalta paljoa yllätä. Leffa ei ole edes teknisiltä ansioiltaan kaksinen. Se on kelvollisesti kuvattu, mutta leikkaus on töksähtelevää ja värimäärittely on ajoittain suorastaan häiritsevää ylivalotuksensa ja liiallisuuksiin menevien kontrastien ja saturaatioiden kera. Lavasteet ja puvut ovat oivat, mutta erikoistehosteet eivät näytä kaksisilta. Äänimaailma toimii ihan hyvin ja Christophe Beckin säveltämät musiikit tunnelmoivat menettelevästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Elektra, 2005, Twentieth Century Fox, Marvel Enterprises, Regency Enterprises, New Regency Productions, Horseshoe Bay Productions, Epsilon Motion Pictures, Elektra Productions, SAI Productions

Arvostelu: Total Recall (2012)

TOTAL RECALL

Ohjaus: Len Wiseman
Pääosissa: Colin Farrell, Kate Beckinsale, Jessica Biel, Bokeem Woodbine, Bill Nighy, Bryan Cranston, John Cho, Will Yun Lee ja Dylan Scott Smith
Genre: toiminta, scifi
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia - Director's Cut: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Total Recall on uudelleenfilmatisointi Philip K. Dickin novelliin We Can Remember It for You Wholesale (1966) perustuvasta Arnold Schwarzeneggerin elokuvasta Total Recall - unohda tai kuole (Total Recall - 1990). 2000-luvulla alkoi uuden Total Recall -elokuvan suunnittelu ja Schwarzenegger osoitti halua toistaa roolinsa aiemmasta filmistä. Tekijät päättivät kuitenkin tehdä uudelleenfilmatisoinnin jatko-osan sijaan ja roolin sai Colin Farrell. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2011 ja lopulta Total Recall sai maailmanensi-iltansa 2. elokuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ja Schwarzeneggerin leffan fanien lyttäämä taloudellinen epäonnistuminen, joka sai huonoimman naissivuosan Razzie-ehdokkuuden. Itse näin Total Recallin vasta vuokralta muutama vuosi sen ilmestymisen jälkeen. En pahemmin piitannut filmistä, enkä ole halunnut katsoa sitä uudestaan, kunnes nyt huomasin elokuvan täyttävän kymmenen vuotta. Koska olin juuri pari vuotta sitten arvostellut alkuperäisen Total Recallin sen 30-vuotisjuhlan kunniaksi, päätin tehdä saman nyt vuoden 2012 leffalle. 

2000-luvun lopulla, lähes elinkelvottomaksi saastuneessa Maassa tehdastyöläinen Douglas Quaid näkee unia itsestään salaisena agenttina. Hän päättääkin käydä Rekallissa, yrityksessä, jossa ihmiset voidaan saada elämään läpi uniaan ja haaveitaan. Jokin menee kuitenkin pieleen ja pian Douglas huomaa joutuneensa agenttien, poliisien ja armeijan jahtaamaksi.

Päärooliin Douglas Quiadiksi pohdittiin mm. Tom Hardya ja Michael Fassbenderia, kunnes tekijät päätyivät Colin Farrelliin. Vaikka Hardy ja Fassbender olivat erittäin mainioita ja potentiaalisia vaihtoehtoja, Farrell sopii oikein passelisti tieteistoimintaseikkailun pääosaan. Hän onnistuu olemaan uskottava niin tavan duunarina kuin myös toimintatähtenä, kun Douglasin elämä kääntyy päälaelleen. Vaikka Douglasilla on edelleen mielenkiintoiset lähtökohdat, hahmon nähdessä unia agenttina olosta ja taistelemisesta, mikä vie hänet visiitille Rekalliin, jää hahmo jotenkin tylsäksi ja pinnalliseksi, eikä katsoja ole erityisen kiinnostunut selvittämään hahmon saloja.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Underworld-vampyyrileffoista (2003-2016) tuttu Kate Beckinsale Douglasin vaimona Lorina, Bokeem Woodbine Douglasin työkaverina Harryna, Harold & Kumar -komedioista (2004-2011) tuttu John Cho Rekallin teknikkona, roolistaan huonoimman naissivuosan Razzie-ehdokkuuden saanut Jessica Biel vastarintaliikkeeseen kuuluvana Melinana, Bill Nighy vastarintaliikkeen johtajana Matthiaksena, sekä Breaking Bad -sarjasta (2008-2013) tuttu Bryan Cranston kansleri Cohaagenina, häijynä Britannian liittovaltion hallitsijana. Vaikka näyttelijäkaartiin kuuluu osaavia nimiä (eikä Biel niin kehno ole kuin hänen Razzie-ehdokkuutensa antaa ymmärtää), ei oikein kukaan pääse oikeuksiinsa. Vain Beckinsale pääsee näyttämään uskottavuuttaan toimintakohtauksissa, mutta sitten taas yleensä mahtavat Nighy ja Cranston ovat täysin hukkaan heitettyjä tylsissä rooleissaan.

Monet Schwarzeneggerin Total Recall - unohda tai kuole -elokuvan fanit vetivät herneen nenään heti, kun uudelleenfilmatisoinnista ilmoitettiin ja herneet upposivat vielä syvemmälle sieraimeen, kun fanit huomasivat, mitä muutoksia tarinaan on tehty. Isoin ero on tietty se, ettei Mars-planeetalla käydä koskaan, vaan koko elokuva vietetään Maassa. Itseäni ei erityisemmin haittaa, että tekijät ovat päättäneet muovata tarinaa, sen sijaan että he olisivat kulkeneet täysin tuttuja, yllätyksettömiä latuja. Itse asiassa jopa pidän siitä dystooppisesta maailmankuvasta, jonka elokuva esittelee. Suuren sodan takia Maa on saastunut lähes elinkelvottomaksi ja ainoastaan pahan Cohaagenin johtama Britannian liittovaltio ja Australian korvannut Kolonia ovat asuttavia paikkoja ihmisille. Näitä kahta valtiota yhdistää Maan sisuksen läpi kulkeva tunneli nimeltään Kuilu. Miksi edes lähteä Marsiin, kun Maasta on tehty näin mielenkiintoinen?

Onkin vain harmi, ettei itse elokuva ole mielenkiintoinen. Se lähtee ihan menevästi liikkeelle, mutta menettää otteensa vähitellen, kun Douglas joutuu takaa-ajetuksi Rekall-käyntinsä takia. Tylsät hahmot on todella iso ongelma, jolloin tapahtumilla ei ole erityisemmin väliä. Onkin jopa hieman huvittavaa, että leffa tuntuu pitkäveteiseltä, sillä siinä tapahtuu ihan koko ajan jotain. Kun takaa-ajo alkaa, loput elokuvasta on melkein yhtä pitkää toimintakohtausta. Hyvässä tapauksessa tämä johtaisi siihen, että katsoja pidettäisiin tiukasti vangittuna tapahtumiin, kun tuntuu siltä, ettei päähenkilö ole koskaan turvassa, mutta itse koin jatkuvan rymistelyn yhä vain turruttavammaksi, mitä pidemmälle leffa eteni. Esimerkiksi Mad Max: Fury Road (2015) onnistuu olemaan totaalisen mukaansatempaava paketti ja sekin on lopulta yksi toooodella pitkä takaa-ajokohtaus. Se elokuva saa pumpattua katsojansa täyteen adrenaliinia ja sen kyydin vietäväksi hyppää mielellään mukaan useita kertoja. Jokin vuoden 2012 Total Recallissa kuitenkin tökkii, eikä samaa efektiä millään synny.

Kun hahmoista ei välitä, ei heidän puolestaan jännitä, eikä siksi jatkuva pakoon juokseminen ja ajaminen, asetykitys tai nyrkkitaistelu jaksa enää innostaa jonkin ajan jälkeen. Muutamat käsirysyt ja ammuskelut ovat tyylikkäästi hoidettuja, mutta kun muu filmissä ei jaksa kantaa, ei sitä loputtomalta tuntuvaa toimintaa jaksa katsoa. Elokuvan edetessä huomasin tarkistavani yhä vain useammin, kuinka kauan se enää kestää ja finaalin aikana vain odotin lopputekstien alkamista. En haluaisi lähteä liikaa vertailemaan tätä leffaa alkuperäiseen filmatisointiin, mutta ei sitä vain voi kieltää, että vanhempi Total Recall on kaikessa tätä parempi. Se rakensi oikeasti koukuttavan ja jännittävän kertomuksen, kiehtovan mysteerin päähenkilön todellisesta identiteetistä, sekä vahvan konfliktin tyrannihallituksen ja vastarintaliikkeen välille. Tästä löytyy samoja aineksia, mutta lopputuloksena toimiva liemi on vain vaisu kopio siitä monipuolisen maukkaasta keitoksesta vuodelta 1990. Se oli myös ajatuksia herättävä, syvällisempi tieteistarina, 2012-version tarjotessa vain sitä tyhjänpäiväistä aivot narikkaan -rymistelyä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa kaksi ensimmäistä Underworldia, Varjojen valtakunnan (Underworld - 2003) ja Underworld: Evolutionin (2006) ohjannut Len Wiseman, joka ei olekaan Total Recallin jälkeen ohjannut enempää leffoja. Wiseman on saanut aikaiseksi muutamat päräyttävät tappelut, mutta ei tajua, missä kohtaa liika on liikaa ja niinpä hän pyrkiikin lopulta vain ylittämään itseään puuduttavuuteen asti. Wisemanin ongelmaksi koituu myös Kurt Wimmerin ja Mark Bombackin kehno käsikirjoitus, joka keskittyy enemmän taistelusta toiseen siirtymiseen kuin hahmojen ja tarinan kiinnostavaan rakenteluun. Sentään Total Recall on kelvollisesti kuvattu, siinä on oivallisia lavasteita, asuja ja maskeerauksia, ja äänimaailmakin jytisee menevästi niin efektien kuin Harry Gregson-Williamsin musiikkien puolesta. Visuaaliset tehosteet ovat jo nähneet parhaat päivänsä ja digitaalisuus paistaa läpi monista kuvista. Lisäksi leffan alun strobovaloista on pakko varoittaa valoherkkiä, sillä itsellenikin pitkään kestänyt voimakas välke kävi pahasti silmiin.

Elokuvasta on olemassa noin 12 minuuttia pidempi ohjaajan versio, joka sisältää pidennettyjä kohtauksia, muutaman eri tavalla järjestellyn kohtauksen, sekä Ethan Hawken roolityön, jota teatteriversiosta ei löydy. Lisäksi elokuva loppuu hieman eri tavalla.

Yhteenveto: Vuoden 2012 Total Recall on harmillisen lattea uudelleenfilmatisointi. Tekijöiden ottamat vapaukset Schwarzeneggerin elokuvan kuvioihin verrattuna ovat lähtökohdiltaan kiinnostavia. Sodan saastuttama Maa ja kahta jäljelle jäänyttä valtiota yhdistävä, planeetan läpäisevä Kuilu ovat mielenkiintoisia ideoita, mutta toteutus on kuitenkin valitettavan mitäänsanomaton. Ihan menevän alun jälkeen elokuva muuttuu yhä vain turruttavammaksi toimintakohellukseksi. Taisteluita nähdään yksi toisensa jälkeen ja ne käyvät aina vain pitkäveteisemmiksi. Vaikka elokuvassa on jotain koko ajan meneillään, on se jopa aika pitkäveteinen. Hahmoista ei pahemmin jaksa välittää, joten heidän puolestaan ei jaksa jännittää. Niinpä vauhdikas meininkikin tuntuu yhdentekevältä. Colin Farrell on passeli valinta pääosaan, mutta muut hyvät näyttelijät haaskataan osissaan. Tekninen puoli on paikoitellen parhaat päivänsä nähnyt. Total Recall vuosimallia 2012 jää lopulta vain ihan kivoiksi ideoiksi, mutta toteutus kompastuu ja pahasti. Suosittelenkin pysyttelemään Schwarzeneggerin filmin parissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.9.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Total Recall, 2012, Original Film, Prime Focus, Rekall Productions

Arvostelu: Toivomuslohikäärme (Wish Dragon - 2021)

TOIVOMUSLOHIKÄÄRME

WISH DRAGON

Ohjaus: Chris Appelhans

Pääosissa: Jimmy Wong, John Cho, Natasha Liu Bordizzo, Will Yun Lee, Constance Wu, Jimmy O. Yang, Aaron Yoo, Bobby Lee ja Ronny Chieng

Genre: animaatio, fantasia, komedia

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 7

Wish Dragon, eli suomalaisittain Toivomuslohikäärme on Sonyn uusi animaatioelokuva. Sony teki leffan yhteistyöllä kiinalaisstudio Base Animationin kanssa ja leffa lähti liikkeelle ensikertalaisohjaaja Chris Appelhansin ideasta. Alunperin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime vuonna, mutta koronaviruspandemian vuoksi sen julkaisua on jouduttu siirtämään. Kiinassa Toivomuslohikäärme ilmestyi elokuvateattereissa jo tammikuussa, mutta muualla maailmassa se julkaistaan vasta nyt Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin filmistä, kun Netflix alkoi mainostamaan sitä ja ryhdyinkin katsomaan sitä positiivisin mielin heti julkaisuviikonloppuna.

Nuorimies Din yrittää keksiä keinoa saada takaisin lapsuudenystävänsä Li Nan, joka muutti vuosia aiemmin suurkaupunkiin isänsä bisnesten vuoksi. Din saa haltuunsa maagisen teepannun, josta vapautuu lohikäärme Long Zhu, joka suo kutsujalleen kolme toivetta. Kenties Long voisi auttaa Diniä tavoitteessa.

Elokuvan päähenkilö on Din (äänenä Jimmy Wong), innokas nuori mies köyhästä perheestä, joka haaveilee tapaavansa uudestaan lapsuudenystävänsä Li Nan (Natasha Liu Bordizzo), joka muutti pois Dinin naapurustosta. Li Nan isä (Will Yun Lee) on rikas mies, jonka mielestä Li Nalla ei ole asiaa olla yhteyksissä Dinin kaltaisen rahvaan kanssa. Din on kuitenkin sinnikäs kaveri ja katsoja haluaa nähdä hänen onnistuvan tavoitteessaan. Varakkaasta isästään huolimatta Li Naa ei kiinnosta ylellinen elämä, vaan hän haluaisi palata takaisin maanläheisyyteen. Tämä luo siis asetelman, jossa Din yrittää tehdä itsestään varakkaan, luullen, että se tekisi Li Naan vaikutuksen, kun taas Li Na haluaisi palata siihen "yksinkertaisempaan" elämään Dinin kanssa.

     Ja tähän kuvioon on sekaan heitetty toivomuslohikäärme Long Zhu (John Cho), vekkulimainen henkiolento, joka suo kolme toivetta taianomaisen teepannunsa haltijalleen. Long Zhu on ihan hauska tyyppi, jolla on tietty omatkin toiveensa, joita hän ei voi kuitenkaan itselleen toteuttaa. Lohikäärme ryhtyy auttamaan Diniä, kun tämä saa pannun käsiinsä ja kaksikko on ihan menevä parivaljakko, jonka puuhailu jaksaa viihdyttää, vaikka heistä tuleekin mieleen erään toisen animaatioelokuvan duo...

Okei, sanotaan se nyt ihan suoraan: Toivomuslohikäärme on aika häpeilemätön kopio Walt Disneyn animaatioklassikosta Aladdin (1992). Vielä filmin alku tuntuu kiinnostavalta omalta jutultaan, leffan esitellessä Dinin ja Li Nan lapsena. Lapsihahmojen välille muodostuva ystävyys on aidosti sympaattinen ja katsojasta tuntuu pahalta, kun Li Nan isä päättää, että heidän on aika muuttaa pois Dinin luota suurkaupunkiin. Kun elokuva hyppää siitä ajassa eteenpäin siihen, kun Din ja Li Na ovat nuoria aikuisia, on katsojan yhä vain vaikeampi työntää mielestään jatkuvia vertauksia Aladdiniin. Päähenkilö on köyhähkö nuori mies, joka haaveilee varakkaan herran tyttärestä. Tytärtä taas ei kiinnosta ylellisyydet ja hän haluaisikin paeta luksuspalatsista. Nuori mies saa haltuunsa lampun/pannun, jonka sisällä on vitsikäs ja muotoaan muuttava henki, joka toteuttaa kolme toivetta. Henki ryhtyy auttamaan nuorta miestä tekemällä tästä rikkaamman, jotta tämä pääsisi helpommin lähestymään tytärhahmoa. Samalla henki haaveilee omasta vapaudestaan. Ja tietty mukana on luihu pahishahmo (Aaron Yoo), joka haluaa hengen itselleen ilkikurisia aikomuksia varten. Eikös kuulostakin tutulta?

Ei Toivomuslohikäärme kuitenkaan huono leffa ole, vaikka se kopioikin huomattavasti laadukkaammasta animaatioelokuvasta. Kyseessä on vain unohdettava ja mielikuvitukseton raina, jonka katsoo ihan sujuvasti kerran paremman puutteessa. Elokuvasta löytyy omat ihan hupaisat hetkensä ja erityisesti naureskelin Pockets-pahikselle, joka ei millään suostu ottamaan käsiään taskuistaan, vaan tekee aivan kaiken jaloillaan. Toimintakohtauksissa on hienoa, että elokuva hyödyntää itämaisia kamppailulajeja. Ei se ole kuitenkaan vielä tarpeeksi. On jopa harmillista, että kun tietää, kuinka paljon potentiaalia kiinalaisten omissa mytologioissa olisi, leffa vain kierrättää materiaalia toiseen kulttuuriin nojautuvasta filmistä. Sininen lampunhenki on muutettu pinkkiin lohikäärmeeseen ja muinainen Arabia moderniin Kiinaan. Ei se silti riitä.

Visuaalisesti Toivomuslohikäärme on pätevästi tehty, vaikkei sen animaatiolaatu ylläkään Disneyn, Pixarin ja DreamWorksin kaltaisten studioiden aikaansaannosten tasolle. Elokuva on miellyttävän värikäs ja niin hahmoista kuin taustoista löytyy hyvin yksityiskohtia, jolloin filmi ei ole visuaalisesti tylsä. Toki pari kuukautta sitten Netflixissä julkaistun hurjasti tykittelevän Sony-animaatio Mitchellin perhe ja koneiden kapinan (The Mitchells vs. the Machines - 2021) jälkeen Toivomuslohikäärme on turhankin tavanomainen visualisuuksiltaan. Äänimaailma on sujuvasti kasattu ja Philip Kleinin säveltämistä musiikeista löytyy oivallisia vaikutteita itämaisista soinnuista. Lopulta viat löytyvät ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Appelhansin mielikuvituksettomasta työstä. Jos Appelhans olisi pitänyt päähahmot lapsina ja kertonut heidän yrityksistään pitää pahikset erossa toivomuslohikäärmeestä, olisi filmi ollut jo monta astetta tuoreemman tuntuinen.

Yhteenveto: Toivomuslohikäärme on kertaalleen katsottava, mutta nopeasti unohdettava animaatioleffa, jonka suurin synti on mielikuvituksen puute. Ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Appelhans sortuu harmillisesti kierrättämään hahmoja ja juonikuvioita Disneyn Aladdinista, siirtäen vain tutun kertomuksen Arabiasta Kiinaan. Vielä alku herättää toiveita lupaavasta omanlaisesta tarinasta, mutta pian alun aikahypyn jälkeen kopiointi käy liiankin selväksi. Leffa kulkee niin tuttuja latuja, että katsoja arvaa nopeasti, miten homma tulee menemään ja päättymään. Onneksi sekaan mahtuu joitain hauskoja juttuja ja pari tyylikästä toimintakohtausta, joissa hyödynnetään itämaisia kamppailulajeja. Visuaalinen ilmekin on menevä. Nämä eivät kuitenkaan vielä riitä pelastamaan Toivomuslohikäärmettä laiskuudesta ja keskinkertaisuudesta. Lapsille tämä voi toimia, jos he eivät vielä ole nähneet Aladdinia niin usein, että hoksaavat selvät kopioinnit.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.6.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Wish Dragon, 2021, Sony Pictures Animation, Base Animation, Beijing Sparkle Roll Media Corporation, Base Media, Tencent Pictures, The Monk Studio

Arvostelu: 007 - Kuolema saa odottaa (Die Another Day - 2002)

007 - KUOLEMA SAA ODOTTAA

DIE ANOTHER DAY

Ohjaus: Lee Tamahori
Pääosissa: Pierce Brosnan, Halle Berry, Toby Stephens, Rosamund Pike, Rick Yune, Judi Dench, John Cleese, Samantha Bond, Kenneth Tsang, Michael Madsen, Will Yun Lee, Colin Salmon, Ho Yi ja Madonna
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 16

007 - Kuolema saa odottaa on 20. James Bond -elokuva ja se pohjautuu Ian Flemingin kirjasarjaan. Edellisen Bond-leffan, Pierce Brosnanin tähdittämän Kun maailma ei riitä (The World is Not Enough - 1999) osoittauduttua jättimenestykseksi, uuden filmin suunnittelu alkoi välittömästi. Aluksi elokuva oli tarkoitus julkaista jo vuonna 2001, kaksi vuotta Kun maailma ei riitä -elokuvan jälkeen, mutta tuotantoa päätettiin viivästyttää vuodella, sillä vuonna 2002 tulisi kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun ensimmäinen Bond-elokuva Salainen agentti 007 ja tohtori No (Dr. No - 1962) ilmestyi. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2002 ja lopulta 007 - Kuolema saa odottaa sai ensi-iltansa saman vuoden marraskuussa. Koska kyseessä oli 20. James Bond -elokuva ja Salainen agentti 007 ja tohtori No'n 40. vuosijuhla, ensi-ilta oli suuri tapahtuma, missä olivat paikalla myös aiemmat Bond-tähdet George Lazenby, Roger Moore ja Timothy Dalton - Sean Connery ei päässyt paikalle, kuvatessaan viimeistä elokuvaansa, Herrasmiesliigaa (The League of Extraordinary Gentlemen - 2003). 007 - Kuolema saa odottaa oli massiivinen hitti, tuottaen enemmän rahaa kuin yksikään sarjan aiemmista osista. Leffa sai kuitenkin todella ristiriitaisen vastaanoton niin faneilta kuin kriitikoilta. Itse näin filmin ensimmäistä kertaa lapsena, kun isäni näytti minulle erään kesän aikana vanhat 20 Bondia, Salainen agentti 007 ja tohtori No'sta aina 007 - Kuolema saa odottaa -filmiin asti. Lapsena pidin tästä elokuvasta kovasti, mutta vuosien varrella ja parin uudelleenkatsastuksen myötä mieleni on muuttunut radikaalisti. Nyt kun sarja on saamassa jälleen jatkoa elokuvalla No Time to Die (2020), päätin katsoa ja arvostella vanhat Bond-elokuvat.

Britannian salaisen palvelun pelastettua agentti James Bondin Pohjois-Korean vankilasta, tämä lähtee samantien jahtaamaan Zao-nimistä terroristia, joka liittyy jollain lailla rikkaaseen Gustav Gravesiin.

Pierce Brosnan palaa neljättä ja viimeistä kertaa salainen agentti 007 James Bondin rooliin ja on edelleen mainio roolissaan, vaikkei tunnu olevan yhtä innoissaan hahmon esittämisestä kuin aiemmin. Hahmoon itsessään tuodaan jotain mielenkiintoista, sillä Bond on tympääntynyt MI6:een, joka jätti hänet yli vuodeksi kidutettavaksi. Bond onkin hieman tylymmällä tuulella tämänkertaisella seikkailullaan.

Avukseen tehtävälleen Bond saa NSA-agentti Jinxin, jota näyttelee Halle Berry. Tässä kohtaa Berry oli vielä arvostettu näyttelijä; hän oli voittanut Oscar-palkinnon Monster's Ball -elokuvasta (2001), eikä ollut vielä tehnyt itsestään naurunalaista kammottavan Catwomanin (2004) myötä. Berry onkin todella hyvä valinta rooliinsa ja istuu uskottavasti päteväksi agentiksi. Kyseessä on Bond-tyttö paremmasta päästä. Berryn ja Brosnanin väliltä löytyy kemiaa, toisin kuin elokuvan toisen Bond-tytön, Miranda Frostin (Rosamund Pike ensimmäisessä elokuvaroolissaan) kohdalla. Pike harvemmin vakuuttaa lahjoillaan, eikä tee sitä tässäkään filmissä. Lisäksi hänen Miranda-hahmonsa on vain tylsä.
     Tylsistä hahmoista puheenollen, tässä leffassa nähdään yhdet laimeimmista Bond-roistoista koko sarjassa. Terroristi Zaolla (Rick Yune) on vielä hetkensä ja hänen kasvonsa täynnä timantteja on tyylikäs lisä, mutta pääroisto Gustav Graves (Toby Stephens) on todella kökkö. Etenkin hahmon suunnitelmat ovat naurettavia ja siinä, miten hahmo on kirjoitettu, ei ole lopulta mitään järkeä, kun asiaa alkaa todella pohtimaan. Stephens on myöskin kehno roolissaan, vetäessään suuruudenhullun rikollisneron roolin väärällä tavalla yli.
     Muita hahmoja filmissä ovat mm. MI6:n pomo M (Judi Dench), tämän sihteeri Moneypenny (Samantha Bond), Kun maailma ei riitä -leffassa esitelty Q:n (Desmond Llewelyn) seuraaja (John Cleese), pohjoiskorealainen kenraali Moon (Kenneth Tsang), sekä Jinxin pomo Falco (Michael Madsen). Dench on oma mahtava itsensä, mutta Samantha Bondin versio on muuttunut voimakkaasti 007 ja kultaisen silmän (GoldenEye - 1995) versiostaan, joka onnistui sanomaan Bondin liehittely-yrityksille vastaan. Monty Python -tähti John Cleese on veikeä uuden vempaintehtailijan roolissa, mutta 18 elokuvan jälkeen on kyllä hieman ikävä aitoa ja oikeaa Q:ta.

007 - Kuolema saa odottaa alkaa vielä erittäin lupaavasti (jos perinteistä piippukuvaa kömpelösti miksatun musiikin ja huvittavan digiluodin kera ei lasketa). Alun takaa-ajo Pohjois-Koreassa nappaa hyvin mukaansa ja filmin tyyli on huomattavasti normaalia synkempi. Katsojana ehtii jo ajatella, että nyt on luvassa koko Bond-sarjan synkin osa, etenkin kun takaa-ajo päättyy huonosti Bondille ja hän jää kiinni, joutuen kidutettavaksi pohjoiskorealaiseen vankilaan. Yli vuoden ajan häntä kidutetaan ties millä kauhistuttavilla menetelmillä, joista katsojakin joutuu kärsimään läpi tämänkertaisen tunnuslaulun, Madonnan järkyttävän surkean "Die Another Day" -renkutuksen. Anteeksi vain, Madonna-fanit, mutta mielestäni tämä biisi on aivan käsittämättömän hirveä ja ehdottomasti koko sarjan huonoin tunnuskappale. Jo tässä kohtaa leffa alkaa esittämään vihjeitä siitä, että loput elokuvasta ei tulisi olemaan yhtä hyvää menoa kuin alku. Ensimmäisen tunnin ajan taso heittelee voimakkaasti, elokuvan tarjotessa vuoronperään tylsiä ja jollain tavalla hyviä kohtia. Silti kaiken aikaa vallitsee tunne, että nyt on jotain pielessä.

Kun uusi Q esittelee Bondille tämän uuden ajoneuvon, näkymättömäksi muuttuvan ja ties mitä hilavitkuttimia sisällään pitävän Aston Martinin, alun synkkä ja realistinen tyyli tekee täyskäännökseen ja filmi muuttuu tähän mennessä futuristisimmaksi 007-leffaksi. Nupit väännetään kaakkoon ja elokuvaa on pian hyvin vaikea ottaa tosissaan. Leffasta löytyy koko sarjan yliampuvia toimintakohtauksia, jotka onnistuvat joko viihdyttämään kaikessa pöhköydessään tai ne saavat katsojan tuijottamaan suu auki, että tähänkö hienosti alkanut sarja on mennyt? Omasta mielestäni autotakaa-ajo on juurikin niin urpo, että se onnistuu viihdyttämään, kun sekä Bondin että pahiksen autot ovat täynnä ties mitä aseita ja he ampuvat toisiaan niin konetuliaseilla kuin ohjuksilla, ajaen samalla toisiaan takaa. Sitten taas leffassa on aivan käsittämättömän myötähäpeällinen toimintakohtaus, missä Bond ensin pakenee avaruudesta ammuttua lasersädettä ja sitten alkaa surffaamaan jättiaallolla. Kohtauksesta entistä nolomman tekee se, kuinka huonosti se on tehty. Aiemmissa Bond-filmeissä tekijät kehuskelivat, kuinka he saivat aikaiseksi uskomattomia efekteitä aidoilla stunteilla ja tehosteilla. Tätä tehdessään tekijät kehuskelivat, kuinka he pystyvät nyt tekemään kaiken saman tietokoneella. Ei, eivät pysty - eivät vielä moneen vuoteen.

Minun täytyy kyllä myöntää, että lapsena jotkut näistä syistä, miksi en nykyään pidä elokuvasta, olivat juurikin syitä, miksi pidin siitä. Näkymätön autohan oli lapsena siisteintä ikinä, etenkin kun Bond vielä tosissaan käyttää autoaan kerrankin, eikä Q:n tarvitse esitellä sitä turhaan. Lapsena innostuin elokuvan futuristisesta puolesta, mutta nykyään sen vuoksi minun on vaikea pitää tätä Bond-leffana. Lisäksi leffassa on paljon muitakin noloja juttuja, etenkin liittyen pahikseen ja hänen juoneensa. Hahmon kertomus on täynnä aukkoja ja jostain syystä niitä on vielä vaikeampi sulattaa kuin Bondin näkymätöntä autoa. Loppuhuipennuskin on älytön, mutta se ei ole enää kaikessa hölmöydessään viihdyttävä - se on vain kehno.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Lee Tamahori, joka oli täysin väärä valinta Bond-ohjaajaksi. Alkua lukuunottamatta hän ei osaa luoda kunnon tunnelmaa, vaan monet hänen siisteinä pitämät juttunsa ovat lähinnä noloja. Tamahori ei osaa päättää, haluaako hän totisempaa ja synkempää settiä, vai täysin älyvapaata menoa, ja päättää yhdistää molemmat koko sarjan epätasaisimmaksi paketiksi. Tamahori myös tuo mukaan todella kömpelöitä hidastuksia ja nopeutuksia, mitkä pistävät silmään ikävästi joka kerta, kun niitä käytetään. Neal Purvisin ja Robert Waden käsikirjoitus on todella tyhjänpäiväistä höttöä, mihin kaksikko ei ole tainnut panostaa paljoakaan. Sentään leffa on hyvin kuvattu ja mukana on sujuvaa leikkausta. Oikeat lavasteet ovat tyylikkäät ja puvustustakin täytyy kehua, joskin Gustav Gravesin lopputaistelun asu kuuluu ennemminkin scifileffoihin kuin Bondiin. Ääniefektit ovat mainiot ja käytännön efekteillä toteutettu autotakaa-ajo on onnistunut, mutta digiefektit ovat välillä jopa naurettavan huonoja. Bondin surkuhupaisa surffailu on entistäkin tökerömpi, kun filmin alussa nähdään aitoa surffausta oikeilla aalloilla. Ero on päivänselvä. David Arnold tekee jälleen kelpo työtä musiikkien kanssa, mutta kuka helvetti päätti pistää Madonnan "Die Another Day" -hirvityksen leffaan? Ymmärrän, että Madonna on suuri tähti ja hänen kappaleensa auttaa leffan markkinointia, mutta silti! On vaikea kuvitella, ettei edes joku olisi miettinyt, että onpa karmeaa roskaa. Huvittavaa kyllä, biisi sai sekä Golden Globe -ehdokkuuden parhaana lauluna, että Razzie-ehdokkuuden huonoimpana lauluna. Madonna itse tekee lyhyen roolisuorituksen filmissä ja voitti siitä hyvästä huonoimman naissivuosan Razzien.

Koska 007 - Kuolema saa odottaa oli 20. Bond-leffa ja sen myötä juhlittiin myös sarjan 40. vuotissyntymäpäivää, elokuva sisältää viittauksia sarjan kaikkiin aiempiin osiin. Jinx esimerkiksi esitellään samalla tavalla kuin Honey Rider (Ursula Andress) Salainen agentti 007 ja tohtori No'ssa, kun taas Bond tuodaan mukaan samalla tyylillä kuin 007 ja Kultasormessa (Goldfinger - 1964). 007 ja Kultasormeen viitataan myös laserlaitteella. Gustav Graves taas käyttää samanlaista laskuvarjoa kuin mikä nähtiin 007 rakastettuni -filmissä (The Spy Who Loved Me - 1977). Q:n vempaintehtaalta voi bongata mm. Rosa Klebbin (Lotte Lenya) terän sisältävän kengän Salainen agentti 007 Istanbulissa -leffasta (From Russia with Love - 1963), rakettirepun Pallosalamasta (Thunderball - 1965), sekä pienlentokoneen ja krokotiiliasun Octopussy - mustekalasta (Octopussy - 1983).

Yhteenveto: 007 - Kuolema saa odottaa on koko virallisen James Bond -sarjan heikoin tekele. Elokuva lähtee tyylikkäästi käyntiin synkän tunnelmansa kera, mutta herättää tunteen, että jokin on pahasti pielessä heti, kun Madonnan kaamea "Die Another Day" -kappale alkaa soimaan. Siitä lähtien filmin taso vain heittelee edestakaisin, kunnes lähtee hurjaan laskuun huonossa ja idioottimaisessa loppuhuipennuksessa. Ohjaaja Lee Tamahori ei tunnu tietävän, tehdäkö Bondia vakavin mielin vai kieli poskessa, ja koittaa yhdistellä näitä hämmentävin tuloksin. Leffassa nähdään täysin älyvapaita juttuja, joista monet aiheuttavat vielä suurta myötähäpeää. Suuri surffauskohtaus on yksi sarjan noloimmista hetkistä kökköjen efektiensä ja urpoutensa kera. Pahikset ovat kehnoja, eikä Pierce Brosnankaan enää täysin vakuuta Bondin roolissa. Sentään Halle Berry toimii agentti Jinxinä. 007 - Kuolema saa odottaa on häpeäpilkku Bondin historiassa, jollaista toista ei toivottavasti enää nähdä. Jos olet innostunut sarjasta, kannattaa tämä katsoa lähinnä sen vuoksi, jotta tiedät, kuinka alas sarja voi vajota, mutta muuten en suosittele tämän katsomista kenellekään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Die Another Day, 2002, Eon Productions, Metro-Goldwyn-Mayer, Danjaq, United Artists

Arvostelu: The Wolverine (2013)

THE WOLVERINE (2013)

Ohjaus: James Mangold
Pääosissa: Hugh Jackman, Tao Okamoto, Rila Fukushima, Hiroyuki Sanada, Will Yun Lee, Svetlana Khodchenkova, Hal Yamanouchi ja Famke Janssen
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia / Extended Cut: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 12

X-Men Origins: Wolverine (2009) jätti niin pahan jälkimaun, etten edes mennyt elokuvateatteriin asti katsomaan The Wolverinea, kun se ilmestyi kesällä 2013. Sinä kesänä minulla oli muita juttuja, joten myös elokuvat, kuten Pacific Rim (2013) ja The Lone Ranger (2013) jäivät näkemättä. Lopulta sain The Wolverinen joululahjaksi ja näin sen ensimmäistä kertaa vasta tammikuussa 2014. Pakko sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia X-Men (2000), X-Men 2 (2003), X-Men: The Last Stand (2006), X-Men Origins: Wolverine ja X-Men: First Class (2011)!

Logan on jättänyt Wolverinena olemisen taakseen ja erakoitunut. Jean Greyn tappaminen vainoaa Logania ja hän näkee jatkuvasti painajaisia hänestä. Logan törmää Yukioon, joka on etsinyt häntä jo kauan. Loganin ajat sitten pelastama Yashida tekee kuolemaa ja tämä haluaa kiittää Logania henkilökohtaisesti. Japanissa Loganille selviää, että Yashidan kuoleman takana on paljon enemmänkin ja hän joutuu päästämään sisäisen eläimensä taas valloilleen.

Hugh Jackman on tässä kohtaa jo tullut niin selkeäksi Wolverinen esittäjäksi, että on lähes mahdotonta kuvitella rooliin ketään muuta. Jackman vetää roolinsa edelleen hyvin ja aika pitkälti samalla lailla kuin aiemmissakin osissa. Jackman on saanut itsensä aivan hulluun kuntoon elokuvaa varten. Luin hänen haastattelustaan, että hän ei juonut mitään kuvauspäivinä, joissa hän esiintyy ilman paitaa, jotta nestehukan takia hänen ihonsa kiristyisi, mikä saisi hänen lihaksensa ja verisuonensa näkymään kunnolla. Jackman valitteli myös sitä, että niin toimiminen aiheutti hullun päänsäryn joka kerta. Sellaista se on, kun uhrautuu roolinsa vuoksi.
     Kiinnostavimpana uutuutena elokuvassa on Rila Fukushiman esittämä Yukio. Yukiolla on mielenkiintoinen tyyli ja hän kykenee näkemään, milloin joku kuolee. Fukushima vetää hyvän suorituksen.
     Logan joutuu suojelemaan Marikoa, jota näyttelee Tao Okamoto. Mariko on paikoitellen hieman ärsyttävä hahmo, enkä oikein ymmärrä, miksi Wolverine kiinnostuu hänestä.
     Yhtenä pahiksena on Svetlana Khodchenkovan esittämä Viper, joka erittää myrkkyä ja paikoitellen tuntuu jopa vaaralliselta vastukselta Wolverinelle. Harmi vain, että Khodchenkovan suoritus ei ole kummoinen.
     Yashidaa näyttelee Hal Yamanouchi, joka vetää hyvän, mutta lyhyen roolin. Hahmo on alussa mielenkiintoinen, mutta hänen todellinen tarkoitus elokuvassa on hyvin ennalta-arvattava.
     Famke Janssen esittää Jean Greyta Wolverinen muistelukohtauksissa. Tässä nähdyssä Greyssä on samaa Feeniksin kaltaista olemusta, mitä nähtiin X-Men: The Last Standissa. Kovin monessa kohtauksessa Janssen ei esiinny ja jos aiemmat sarjan elokuvat eivät ole tuttuja, niin hahmosta ei paljoa saa irti.

The Wolverine on jatkoa X-Men: The Last Standille. Vaikka elokuvien välissä on ollut kuusi vuotta ja välissä on tullut kaksi X-Men -elokuvaa, niin jatkumo on selkeä ja hyvin toteutettu. Se toimii hyvin Wolverinen sooloseikkailuna, mutta kun se yhdistetään isompaan X-Men -universumiin, niin se on sinänsä hieman turha pätkä, eikä se vie X-Men -tarinaa eteenpäin kuin vasta lopputekstien aikana tulevalla kohtauksella.

Wolverinen vieminen Japaniin oli monille faneille unelmien täyttymys, sillä se tarkoitti, että nähtäisiin vihdoin pahis Hopeasamurai. Tämän seurauksena myös näyttelijäkaarti on suurimmaksi osaksi japanilaisista koostuva. Ison luokan Hollywood/Marvel-leffalle tämä on tietenkin erilainen päätös, sillä se tarkoittaisi, ettei massayleisö tietäisi Jackmanin ja Janssenin lisäksi lähes ketään muuta elokuvassa esiintynyttä näyttelijää. Omalla tavallaan hyvä päätös, sillä se saa myös kysymykset siitä, että mikseivät muut X-Menit esiinny elokuvassa, katoamaan. Ja tuleepahan nähtyä itselleni ainakin uusia kasvoja. Elokuvassa on myös todella paljon japanilaista sanastoa, mitä pitää vähän väliä selittää katsojille.

Ongelmana tosin on, että Wolverinen lisäksi muut mutantit elokuvassa ovat suurimmaksi osaksi täysin tuntemattomia (paitsi jos on hardcore-fani). Elokuvassa on vielä vähemmän tuttuja hahmoja kuin X-Men Origins: Wolverinessa, mikä oli siinäkin ongelmana. Onneksi tarina pitää katsojan mukana onnistuneesti ja uudet hahmot ovat kivana lisäyksenä, vaikka eivät olekaan kovin muistettavia jälkeenpäin. Toinen ongelma, jonka huomasin tällä katsomiskerralla oli, että toiminta alkaa oikeasti vasta noin neljänkymmenen minuutin kohdalla. Ehtiihän siinä luoda tarinaa hyvin, mutta silti supersankarielokuvassa toivoisi näkevän mätkettä jo hieman elokuvan alussa. Pätkää, jossa Wolverine lyö paria heppua baarissa, ei voi laskea toimintakohtaukseksi.

Elokuva on kuvattu hyvin. Toimintakohtaukset ovat tyylikkäitä, eikä nopea leikkaus häiritse niissä. Musiikki jumputtaa taustalla, muttei jää jälkikäteen erityisemmin mieleen. Erikoistehosteita on käytetty maltilla ja niitä onkin lähinnä vain isoissa toimintakohtauksissa, joita ei elokuvassa ole montaa. X-Men Origins: Wolverinen digikynnet on vaihdettu käsittääkseni takaisin oikeisiin, fyysisiin tekeleisiin Jackmanin käsissä, mikä on hyvä päätös. Eniten tehosteita on käytetty lopputaistelussa Hopeasamuraita vastaan ja junan katolla käytävässä taistossa.

Elokuvasta on olemassa rajumpi Extended Cut. Pidennetty versio sisältää lisää kohtauksia ja toimintakohtauksiin on lisätty digiverta. Koska en käynyt katsomassa elokuvaa teattereissa, niin olen nähnyt vain Extended Cutin. En varmaan aio koskaan katsoa teatteriversiota, sillä olen huomannut monien elokuvien kohdalla, että kun katson teatteriversiota, niin minusta tuntuu kaiken aikaa, että siitä puuttuu jotain, mikä tietty vie omasta katselukokemuksestani pois paljon. The Wolverinen rajumpi versio ei kuitenkaan nosta Suomessa elokuvan ikärajaa ja versio on saatavilla vain Blu-ray -julkaisuissa.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein mainio. Lisämateriaalina elokuvassa on lähes tunnin mittainen "The Path of a Ronin", joka sisältää pätkät "Inspiration: A Ronin's Journey", "Design: Mastering the Arc", "Execution: A Killer Team", "Hugh Jackman: The Man Behind the Mutant" ja "Reflections: The Evolution of Wolverine", jotka kertovat elokuvan teosta. Mukana on myös pariminuuttinen "X-Men: Days of Future Past Set Tour", jossa Bryan Singer esittelee hieman X-Men: Days of Future Pastin (2014) lavasteita. Parasta lisämateriaalissa on "Alternate Ending", joka on muuten samanlainen tilanne kuin loppukohtaus, mutta siinä Wolverine saa legendaarisen keltamustan pukunsa, minkä näkemistä fanit ovat odottaneet. Harmi vain, ettei kohtausta käytetty lopullisessa elokuvassa. Sormet ristissä toivotaan, että puku nähdään viimeistään sitten, kun Marvel Studios saa X-Menin oikeudet käsiinsä (kyllä se päivä vielä tapahtuu!).

Yhteeveto: The Wolverine on paljon parempi tekele kuin X-Men Origins: Wolverine, mutta jää valitettavasti pitkällä tähtäimellä aika unohdettavaksi elokuvaksi. Jos olet kiinnostunut Wolverinesta, mutta muuten X-Menit eivät nappaa, niin tämä varmaankin toimii. Sarjakuvien faneille tämä on tietysti pakkohankinta ja tällä saa kivasti unohdettua X-Men Origins: Wolverinen. Edelleen ongelmana on, ettei tämä elokuva kuitenkaan muuta mitään sarjassa. Japani on toimiva, erilainen maisema supersankarielokuville. Myös japanilaiset näyttelijät ovat hyviä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin elokuvan lopputekstien aikana on lyhyt kohtaus, jossa pohjustetaan X-Men: Days of Future Pastia, joka on seuraavana tiedossa X-Men -arvostelujeni osalta...

Kirjoittanut: Joonatan, 5.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.movieboozer.com
The Wolverine, 2013, 20th Century Fox Film Corporation, TSG Entertainment