Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jimmy O. Yang. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jimmy O. Yang. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Arvostelu: Toivomuslohikäärme (Wish Dragon - 2021)

TOIVOMUSLOHIKÄÄRME

WISH DRAGON



Ohjaus: Chris Appelhans
Pääosissa: Jimmy Wong, John Cho, Natasha Liu Bordizzo, Will Yun Lee, Constance Wu, Jimmy O. Yang, Aaron Yoo, Bobby Lee ja Ronny Chieng
Genre: animaatio, fantasia, komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 7

Wish Dragon, eli suomalaisittain Toivomuslohikäärme on Sonyn uusi animaatioelokuva. Sony teki leffan yhteistyöllä kiinalaisstudio Base Animationin kanssa ja leffa lähti liikkeelle ensikertalaisohjaaja Chris Appelhansin ideasta. Alunperin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime vuonna, mutta koronaviruspandemian vuoksi sen julkaisua on jouduttu siirtämään. Kiinassa Toivomuslohikäärme ilmestyi elokuvateattereissa jo tammikuussa, mutta muualla maailmassa se julkaistaan vasta nyt Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin filmistä, kun Netflix alkoi mainostamaan sitä ja ryhdyinkin katsomaan sitä positiivisin mielin heti julkaisuviikonloppuna.

Nuorimies Din yrittää keksiä keinoa saada takaisin lapsuudenystävänsä Li Nan, joka muutti vuosia aiemmin suurkaupunkiin isänsä bisnesten vuoksi. Din saa haltuunsa maagisen teepannun, josta vapautuu lohikäärme Long Zhu, joka suo kutsujalleen kolme toivetta. Kenties Long voisi auttaa Diniä tavoitteessa.




Elokuvan päähenkilö on Din (äänenä Jimmy Wong), innokas nuori mies köyhästä perheestä, joka haaveilee tapaavansa uudestaan lapsuudenystävänsä Li Nan (Natasha Liu Bordizzo), joka muutti pois Dinin naapurustosta. Li Nan isä (Will Yun Lee) on rikas mies, jonka mielestä Li Nalla ei ole asiaa olla yhteyksissä Dinin kaltaisen rahvaan kanssa. Din on kuitenkin sinnikäs kaveri ja katsoja haluaa nähdä hänen onnistuvan tavoitteessaan. Varakkaasta isästään huolimatta Li Naa ei kiinnosta ylellinen elämä, vaan hän haluaisi palata takaisin maanläheisyyteen. Tämä luo siis asetelman, jossa Din yrittää tehdä itsestään varakkaan, luullen, että se tekisi Li Naan vaikutuksen, kun taas Li Na haluaisi palata siihen "yksinkertaisempaan" elämään Dinin kanssa.
     Ja tähän kuvioon on sekaan heitetty toivomuslohikäärme Long Zhu (John Cho), vekkulimainen henkiolento, joka suo kolme toivetta taianomaisen teepannunsa haltijalleen. Long Zhu on ihan hauska tyyppi, jolla on tietty omatkin toiveensa, joita hän ei voi kuitenkaan itselleen toteuttaa. Lohikäärme ryhtyy auttamaan Diniä, kun tämä saa pannun käsiinsä ja kaksikko on ihan menevä parivaljakko, jonka puuhailu jaksaa viihdyttää, vaikka heistä tuleekin mieleen erään toisen animaatioelokuvan duo...




Okei, sanotaan se nyt ihan suoraan: Toivomuslohikäärme on aika häpeilemätön kopio Walt Disneyn animaatioklassikosta Aladdin (1992). Vielä filmin alku tuntuu kiinnostavalta omalta jutultaan, leffan esitellessä Dinin ja Li Nan lapsena. Lapsihahmojen välille muodostuva ystävyys on aidosti sympaattinen ja katsojasta tuntuu pahalta, kun Li Nan isä päättää, että heidän on aika muuttaa pois Dinin luota suurkaupunkiin. Kun elokuva hyppää siitä ajassa eteenpäin siihen, kun Din ja Li Na ovat nuoria aikuisia, on katsojan yhä vain vaikeampi työntää mielestään jatkuvia vertauksia Aladdiniin. Päähenkilö on köyhähkö nuori mies, joka haaveilee varakkaan herran tyttärestä. Tytärtä taas ei kiinnosta ylellisyydet ja hän haluaisikin paeta luksuspalatsista. Nuori mies saa haltuunsa lampun/pannun, jonka sisällä on vitsikäs ja muotoaan muuttava henki, joka toteuttaa kolme toivetta. Henki ryhtyy auttamaan nuorta miestä tekemällä tästä rikkaamman, jotta tämä pääsisi helpommin lähestymään tytärhahmoa. Samalla henki haaveilee omasta vapaudestaan. Ja tietty mukana on luihu pahishahmo (Aaron Yoo), joka haluaa hengen itselleen ilkikurisia aikomuksia varten. Eikös kuulostakin tutulta?

Ei Toivomuslohikäärme kuitenkaan huono leffa ole, vaikka se kopioikin huomattavasti laadukkaammasta animaatioelokuvasta. Kyseessä on vain unohdettava ja mielikuvitukseton raina, jonka katsoo ihan sujuvasti kerran paremman puutteessa. Elokuvasta löytyy omat ihan hupaisat hetkensä ja erityisesti naureskelin Pockets-pahikselle, joka ei millään suostu ottamaan käsiään taskuistaan, vaan tekee aivan kaiken jaloillaan. Toimintakohtauksissa on hienoa, että elokuva hyödyntää itämaisia kamppailulajeja. Ei se ole kuitenkaan vielä tarpeeksi. On jopa harmillista, että kun tietää, kuinka paljon potentiaalia kiinalaisten omissa mytologioissa olisi, leffa vain kierrättää materiaalia toiseen kulttuuriin nojautuvasta filmistä. Sininen lampunhenki on muutettu pinkkiin lohikäärmeeseen ja muinainen Arabia moderniin Kiinaan. Ei se silti riitä.




Visuaalisesti Toivomuslohikäärme on pätevästi tehty, vaikkei sen animaatiolaatu ylläkään Disneyn, Pixarin ja DreamWorksin kaltaisten studioiden aikaansaannosten tasolle. Elokuva on miellyttävän värikäs ja niin hahmoista kuin taustoista löytyy hyvin yksityiskohtia, jolloin filmi ei ole visuaalisesti tylsä. Toki pari kuukautta sitten Netflixissä julkaistun hurjasti tykittelevän Sony-animaatio Mitchellin perhe ja koneiden kapinan (The Mitchells vs. the Machines - 2021) jälkeen Toivomuslohikäärme on turhankin tavanomainen visualisuuksiltaan. Äänimaailma on sujuvasti kasattu ja Philip Kleinin säveltämistä musiikeista löytyy oivallisia vaikutteita itämaisista soinnuista. Lopulta viat löytyvät ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Appelhansin mielikuvituksettomasta työstä. Jos Appelhans olisi pitänyt päähahmot lapsina ja kertonut heidän yrityksistään pitää pahikset erossa toivomuslohikäärmeestä, olisi filmi ollut jo monta astetta tuoreemman tuntuinen.

Yhteenveto: Toivomuslohikäärme on kertaalleen katsottava, mutta nopeasti unohdettava animaatioleffa, jonka suurin synti on mielikuvituksen puute. Ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Appelhans sortuu harmillisesti kierrättämään hahmoja ja juonikuvioita Disneyn Aladdinista, siirtäen vain tutun kertomuksen Arabiasta Kiinaan. Vielä alku herättää toiveita lupaavasta omanlaisesta tarinasta, mutta pian alun aikahypyn jälkeen kopiointi käy liiankin selväksi. Leffa kulkee niin tuttuja latuja, että katsoja arvaa nopeasti, miten homma tulee menemään ja päättymään. Onneksi sekaan mahtuu joitain hauskoja juttuja ja pari tyylikästä toimintakohtausta, joissa hyödynnetään itämaisia kamppailulajeja. Visuaalinen ilmekin on menevä. Nämä eivät kuitenkaan vielä riitä pelastamaan Toivomuslohikäärmettä laiskuudesta ja keskinkertaisuudesta. Lapsille tämä voi toimia, jos he eivät vielä ole nähneet Aladdinia niin usein, että hoksaavat selvät kopioinnit.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.6.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Wish Dragon, 2021, Sony Pictures Animation, Base Animation, Beijing Sparkle Roll Media Corporation, Base Media, Tencent Pictures, The Monk Studio


sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Arvostelu: Fantasy Island (2020)

FANTASY ISLAND



Ohjaus: Jeff Wadlow
Pääosissa: Lucy Hale, Maggie Q, Austin Stowell, Jimmy O. Yang, Ryan Hansen, Michael Peña, Portia Doubleday, Parisa Fitz-Henley, Michael Rooker, Mike Vogel, Evan Evagora, Ian Roberts, Kim Coates ja Robbie Jones
Genre: kauhu, fantasia
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16

Fantasy Island pohjautuu samannimiseen televisiosarjaan, mikä pyöri vuodesta 1977 vuoteen 1984. Blumhouse Productions hankki sarjan oikeudet ja alkoi työstämään uutta kauhuelokuvaa sarjan pohjalta. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2019 ja lopulta Fantasy Island sai maailmanensi-iltansa tämän vuoden helmikuussa. Suomessa elokuva ei jostain syystä saapunut lainkaan elokuvateattereihin, vaan se on julkaistu täällä vasta nyt suoraan myyntiin ja vuokrattavaksi. Itse aloin jopa odottamaan filmin näkemistä, kun luin sen saaneen murska-arviot niin kriitikoilta kuin katsojilta ja minua hieman harmitti, ettei elokuva saanut teatterilevitystä Suomessa. Heti, kun leffa saapui vuokrattavaksi, katsoin sen yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Erilaisista ihmisistä koostuva ryhmä lähtee lomailemaan Haavesaarella, minkä on luvattu toteuttavan vierailijoidensa syvimmät haaveet. Aluksi vieraat ovat innoissaan, mutta ei kestä kauaa, kun he jo haluavat paeta saarelta, kun käy vaarallisen selväksi, että haaveiden toteutumisella on ikäviä seurauksia...

Haavesaarelle saapuvat vierailijat ovat Lucy Halen näyttelemä Melanie, Maggie Q:n näyttelemä Gwen, Austin Stowellin esittämä Patrick, sekä Jimmy O. Yangin ja Ryan Hansenin näyttelemät veljekset Brax ja J. D. Jokaisella hahmolla on oma fantasiansa, jonka he haluavat toteuttaa saarella - toiset liittyvät hauskanpitoon, toiset taas vanhojen vääryyksien korjaamiseen ja osa taas voi olla hyvinkin synkkää settiä. Nämä haaveet ovat enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia, mutta niiden haaveilijat eivät todellakaan ole. Melanie, Gwen, Patrick, Brax ja J. D. ovat toinen toistaan tylsempiä ja mitäänsanomattomampia tyyppejä, joiden kohtalo ei jaksa kiinnostaa lainkaan, kun saaren todellinen luonne käy ilmi. Brax ja J. D. ovat itse asiassa niin raivostuttavan ärsyttäviä bailausinnostuksissaan, että katsoja jopa toivoo heidän heittävän henkensä heti. Näyttelijätkään eivät tee kummoista työtä. Yang ja Hansen ampuvat roolinsa pahasti yli, Hale on vain huono, Stowell on täysin pökkelö, eikä Maggie Q:kaan onnistu repimään mitään irti tästä käsikirjoituksesta.




Michael Peña taas näyttelee mystistä herra Roarkea, Haavesaaren omistajan, jolla on jotain ilkikurista suunnitelmissaan ja joka onnistuu saapumaan hämmentävän moniin keskusteluihin mukaan täysin kulman takaa. Peña on näyttelijänä oikein mainio, mutta hän ei oikein sovi rooliinsa. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen tottunut näkemään häntä enemmän vitsiniekkana, mutta hänestä ei löytynyt lainkaan uhkaavuutta tai vaarallisuuden tunnetta.

Fantasy Islandista kertoo jo varmaan aika paljon se, että elokuvan taustalla pyörii sama porukka ja päätähti, jotka tekivät parin vuoden takaisen, surkuhupaisan kauhurainan Totuus vai tehtävä (Truth or Dare - 2018). Ero on kuitenkin siinä, että Totuuden vai tehtävän kököistä ja koomisista Snapchat-tehosteista löytyi sentään jotain viihdearvoa, kun taas Fantasy Island ei onnistu olemaan edes niin kehno, että se olisi viihdyttävä juuri sen takia. Kyseessä on yllättävänkin tylsä kauhuelokuva - tai pikemminkin sellaisen yritys, sillä eipä leffa koskaan pelota tai oikein edes yritä olla pelottava. Vielä ensimmäiset parikymmentä minuuttia menevät ihan sujuvasti, kun katsojaa kiehtoo Haavesaaren mysteeri ja millaisia haaveita vieraat tuovat mukanaan. Ei kestä kauaa, kun katsoja jo hoksaa, että hahmot ovat aikamoista kuraa, jolloin heidän haaveidenkaan toteutuminen ei jaksa kiinnostaa. Kun vaikeudet alkavat, voi huomata ajattelevansa, että sitä saa mitä tilaa.




Elokuva on monella tapaa erittäin epätasainen teos, mikä yrittää olla vähän sitä sun tätä, olematta lopulta oikein mitään (kuten vaikkapa kauhuelokuva). Vierailijoiden haaveet ovat hyvin erilaisia ja kun niiden välillä hypitään, tunnelma vaihtuu radikaalisti. Yksi vieras toivoo, että olisikin vastannut myöntävästi ex-poikaystävänsä kosintaan, kun taas toinen haluaa kiduttaa entistä koulukiusaajaansa. Aivan kuin joku yhdistäisi romanttista draamaa ja Saw-kauhuelokuvia (2004-) toisiinsa. Epätasaisuus vain pahenee, mitä pidemmälle leffa kulkee. Elokuvassa on hetki, jolloin voisi hyvinkin luulla, että käsikirjoitustiimi on vaihtunut kesken kuvausten, eivätkä uudet kirjoittajat ole vaivautuneet lukemaan aiempaa tekstiä, ennen kuin työstivät toisen puoliskon. Sen lisäksi, että leffa ryhtyy rikkomaan alussa laatimiaan sääntöjä ja yrittää tietty luoda hölmöä yhteyttä saaren vierailijoiden välille, se myös tuo mukaan yhä vain typerämpiä käänteitä. Elokuvan isoin juonenkäänne pilaa viimeisetkin kelvolliset puolet leffasta, sillä sen takia lähes koko leffassa ja etenkin yhden hahmon juonikuviossa ja motiivissa ei ole enää järjen hiventäkään. Potentiaalisesti alkava leffa vajoaa vähitellen tylsyyden ja heikkouden kautta täydeksi roskaksi.

Ohjaaja Jeff Wadlow ei ole parantunut elokuvantekijänä lainkaan Totuuden vai tehtävän jälkeen, vaan onnistuu tekemään jopa vielä huonomman leffan. Wadlow'lla ei ole mitään tyylitajua leffan ohjauksessa, eikä hän saa millään eheää tunnelmaa mukaan. Fantasy Island lähtee leviämään käsiin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Wadlow'n, Chris Roachin ja Jillian Jacobsin (jotka kirjoittivat myös Totuuden vai tehtävän) käsikirjoitus vain huononee, mitä pidemmälle se etenee. Aiemmin mainitsemieni kehnouksien lisäksi myös dialogi on erittäin kömpelöä. Edes tekninen toteutus ei ole kaksinen. Etenkin vähäisissä kauhukohtauksissa kuvauskikat kierrätetään laiskasti monista kauhuleffoista samalla tavalla, samalla tavalla miten Nunna (The Nun - 2018) teki. Ylikorostettu värimaailma tekee leffasta usein jopa ruman visuaalisesti. Äänimaailma taas perustuu pöljiin äkkisäikäytyksiin. Sentään jotkut maskeeraukset ovat onnistuneet.




Yhteenveto: Fantasy Island on surkea kauhuraina... tai pikemminkin surkea yritys olla sellainen. Elokuva ei kauhistuta, vaan se jopa tylsistyttää katsojansa. Vielä alussa kiehtova konsepti pitää mukanaan, mutta mitä ärsyttävämmäksi ja mitäänsanomattomammiksi hahmot ja heidän juonikuvionsa käyvät, sitä tympivämmäksi itse leffa muuttuu. Silti vielä ensimmäisen puoliskonsa aikana elokuva on lähinnä laimea muka-kauhuilu, mitä katsoo ihan sujuvasti. Toinen puolisko taas luiskahtaa jyrkkään alamäkeen ja herkästi tuntuu siltä, että käsikirjoittajat ovat vaihtuneet kesken kaiken. Mukaan tulee yhä vain typerämpiä käänteitä, jotka tiputtavat kerta toisensa perään elokuvan pisteitä. Lisäksi tekijät alkavat rikkomaan luomiaan sääntöjä. Sen lisäksi, että käsikirjoitusten kanssa tuntuu siltä, etteivät he ole lukeneet toistensa töitä leffaan liittyen, myös epätasainen ohjaus antaa mielikuvan useammasta tekijästä, joilla ei ole yhteistä suuntaa. Tunnelma hyppii sinne sun tänne ja vielä täysin tyylitajuttomasti. Tekninenkään puoli ei ansaitse kehuja, eivätkä näyttelijät tee kummoista työtä. Yleensä hyvä Michael Peñakin haaskaa aikaansa roolissa, mihin hän ei sovi yhtään. Fantasy Island on lopulta kamala leffa, mitä ei oikein voi suositella kenellekään. Se on vielä huonompi kuin samojen tekijöiden Totuus vai tehtävä, jonka huonoudesta ainakin löytyi jotain viihdearvoa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Fantasy Island, 2020, Columbia Pictures, Blumhouse Productions


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Arvostelu: Patriots Day / Ajojahti (2016)

PATRIOTS DAY (2016)

AJOJAHTI



Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Mark Wahlberg, John Goodman, Themo Melikidze, Alex Wolff, Jimmy O. Yang, Kevin Bacon, J.K. Simmons ja Michelle Monaghan
Genre: draama, trilleri
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 16

Minun on pakko tunnustaa, etten erityisemmin seuraa uutisia. Silti isot tapahtumat ja esimerkiksi terrori-iskut Euroopassa uutisoidaan sosiaalisessa mediassa niin laajasti, että on outoa, jos niistä ei edes jotenkin kuule. Uusi kauhistuttava "villitys" ajaa isolla ajoneuvolla väkijoukkoon on näkynyt esimerkiksi Facebookissa useasti, kun sellaista on muutamissa maissa tapahtunut. Pariisi koki erittäin raskaan iskun loppuvuodesta 2015, kun kuudessa eri paikassa toteutettiin iskuja. Tunnetuin terroristi-isku 2000-luvulta on kuitenkin mitä luultavimmin vuoden 2001 lentokoneiskut World Trade Centerin kaksoistorneihin New Yorkissa. Nämä tapahtumat ovat kauheita ja saavat eri maiden kansat pelon valtaan. Aluksi tapahtumista kohistaan paljon, jonka jälkeen tulee lisäuutisia syistä ja tekijöistä. Jossain kohtaa ilmestyy dokumentteja ja kun tarpeeksi kauan on kulunut aikaa, niin jutusta tehdään tietty elokuva. Uusimpana on Suomeen myöhässä ilmestyvä Patriots Day, joka käsittelee vuonna 2013 tapahtunutta Bostonin maratonin pommi-iskua. En tiedä miksi, mutta minulla ei ollut muistikuvaa tapahtuneesta, vaikka aivan varmasti näin siitäkin paljon uutisia. Ehkä juuri sen takia minua kiinnostikin nähdä elokuva, sillä halusin tietää tapahtuneesta enemmän. Näyttelijälista vaikutti lupaavalta ja ajattelin, että ihan mainio elokuva voisi olla kyseessä. Kävin katsomassa Patriots Dayn ja olin erittäin yllättynyt, kuinka hieno se todella olikaan.

Elokuva vuoden 2013 Bostonin maratonin pommi-iskusta, joka kertoo tapahtuman selvittäjistä, aiheuttajista ja uhreista.

Patriots Dayn pääosassa nähdään Mark Wahlberg, joka on yleisesti hyvä näyttelijä, vaikka onkin tehnyt useita huonoja roolivalintoja. Esimerkiksi Max Paynessa (2008) hän (ja kaikki muukin) on aivan hirveä. Tässä leffassa Wahlberg vetää kuitenkin erittäin mainion suorituksen. Hän esittää poliisi Tommy Saundersia, joka on paikalla iskun sattuessa ja yrittää kaikkensa selvittääkseen tekijät. Wahlberg tuo tunnetta mukaan todella hienosti ja yhdessä kohtauksessa hän on jopa jokseenkin sydäntäsärkevä. Tommy on kunnollinen poliisi, mutta hänestä löytyy myös ripaus sooloilijaa. Toimivana yksityiskohtana hahmolla on hänen rikkinäinen polvensa, jonka takia hän joutuu kaiken aikaa ontumaan hieman.
     John Goodman näyttelee poliisikomisario Ed Davisia, joka yrittää pysyä tilanteen pomona, vaikka FBI saapuu paikalle antamaan ohjeita. Komisario Davis selkeästi arvostaa ja rakastaa Bostonia, ja yrittääkin näyttää, että kyseessä on "hänen kaupunkinsa", eikä minkään FBI:n. Goodman on tuttuun tapaansa hyvä osassaan.
     Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon itse iskun tekijöitä näytettiin elokuvassa. Tekijäthän ovat veljekset Tamerlan (Themo Melikidze) ja Dzhokhar (Alex Wolff) Tsarnaev. Koko elokuvan mietin, että kylläpäs Dzhokhar näyttää paljon Nat Wolffilta ja loppujen lopuksi näyttelijä olikin Natin isoveli. Hienoa elokuvassa on, että vaikka veljekset tekivätkin hirveän teon, heitä ei esitetä suoraan tarinan ilkeinä pahiksina, vaan heistä on tehty ihmisiä, mikä tuntui epätavalliselta, kun ottaa huomioon, että kyseessä on Hollywood-leffa. Tamerlan on selkeästi pomottelevampi ja päättäväisempi, kun taas Dzhokhar joutuu enemmän tai vähemmän pakosta roikkumaan hänen mukanaan. Välillä Dzhokharia kävi jopa hieman sääliksi. Kummatkin näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin ja on tavallaan ollut rohkeaa ottaa tällainen rooli vastaan, etenkin kun todellisesta tapahtumasta on kulunut vasta muutama vuosi.
     FBI-agentti Richard DesLauriersia esittävä Kevin Bacon on näyttelijöistä heikoin lenkki. Bacon toimii joskus joissain rooleissa, mutta FBI:n isona kihona hän ei ollut vakuuttava. Onneksi häntä ei kovin paljoa nähdä, mutta senkin pienen roolin olisi voinut suorittaa joku pätevämpi näyttelijä.
     Elokuvassa nähdään myös J.K. Simmons pienen Watertown-kaupungin poliisi Jeffrey Pugliesena, joka innostuu, kun terroristit saapuvat hänen kaupunkiinsa, jossa ei yleensä tapahdu mitään. Michelle Monaghan näyttelee Tommyn vaimoa, Carol Saundersia, Jimmy O. Yang esittää nuorta Dun Mengia, jonka roolin merkityksen avautuminen vie aikaa, Jane Picking näyttelee poliisi Sean Collieria ja Melissa Benoist nähdään Tamerlanin Katherine-vaimona. Leffassa seurataan myös välillä eri henkilöitä, jotka olivat paikalla iskun sattuessa. Esimerkiksi Patrick Downes (Christopher O'Shea) ja Jessica Kensky (Rachel Brosnahan) ovat pariskunta, jotka kadottavat toisensa sairaalaan joutuessaan ja Steve Woolfendenin (Dustin Tucker) poika Leo (Lucas Thor Kelley) viedään eri paikkaan kuin isänsä. Nämä lisätarinat tuovat enemmän sisältöä elokuvaan ja tarjoavat parempaa tunnetta siitä, että koko hirveys oikeasti tapahtui.

Leffasta löytyvä tunne on erinomaisesti toteutettu. Alkupuolella kun hahmoja esitellään, saattaa miettiä, onkohan tässä nyt liikaa henkilöitä seurattavaksi? Kuitenkin kun maratonkohtaus alkaa, huomaa jo jännittävänsä, mitä tuleman pitää. Pommien räjähdykset ovat vaikuttavasti toteutettuja, kuten myös sekasorto, minkä räjähdykset aiheuttavat. Ihmisten paniikki on tuotu huikeasti esille ja uhrit sekä vahingoittuneet näytetään yllättävän rajussa kunnossa olevina. Yhtäkkiä ruudulla jopa näkyy kadulla lojuva verinen irtojalka. Kohtauksen aikana on vaikea olla hämmästelemättä tunnelatausta, minkä elokuva on aiheuttanut. Samalla alkaa myös heräillä pieni pelko, että mitä jos loppuleffa ei olisikaan yhtä toimiva? Iskut nimittäin tapahtuvat jo puolen tunnin kohdalla, jolloin elokuvaa on vielä puolitoista tuntia jäljellä. Monella elokuvalla, joissa kohokohdat ovat heti alkupuolella, on taipumusta muuttua heikommaksi loppua kohti. Esimerkiksi elokuvan Flight (2012) tähtihetki tapahtuu heti alussa, eikä elokuva enää löydä uusia asioita tarinastaan, joista katsoja voisi olla innoissaan.

Onneksi Patriots Day ei kärsi samasta ongelmasta. Kun paniikki on hälvennyt, alkaa tutkinta siitä, ketkä olivat koko jutun takana. Samalla näytetään, kuinka tekijäveljekset valmistautuvat toiseen iskuunsa. Tarinaan syntyy jännite ja on oikeasti upeaa, että leffan tekijät ovat päättäneet näyttää hyvinkin paljon asioita iskun aiheuttajien näkökulmasta. Nopeasti esitellyille sivuhahmoille syntyy jonkinlainen tarkoitus ja oli kiva nähdä edes hieman heidänkin taustojaan. Se toi realistisuuden tunnetta, kun kaikki tapahtumat eivät pyörineet vain tiettyjen henkilöiden ympärillä. Tunnetta tuovat myös valvontakamerakuvat, joita leffassa on käytetty. Vaikea sanoa, olivatko kuvat oikeasti vuodelta 2013, vai tehtiinkö ne varta vasten elokuvan takia? Myös uutiskuvaa on käytetty ja sen uskoisin olevan aitoa.

Pommi-isku ei loppujen lopuksi olekaan elokuvan isoin juttu, vaan lopun jännite ja hieman piinaava tunnelma, kun tekijöitä yritetään ottaa kiinni. Itselleni kohokohta oli Watertownin lähiössä tapahtuva ammuskelukohtaus, jossa jännitys kasvoi kaiken aikaa, eikä katsojana voinut liikkua mihinkään, sillä oli aivan pakko nähdä kaikki, mitä tapahtuu. Pienten pommien aiheuttamat räjähdykset naapurustossa, sekä autojen takaa käytävä ampuminen olivat hienosti tehtyjä. Kohtaus tuntui myös paljon henkilökohtaisemmalta ja uhkaavammalta, sillä se käytiin pienessä lokaatiossa verrattuna katuun, jossa pommi-isku tapahtui. Kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista tulitaistelukohtauksista vuoden 2016 elokuvissa. Vaikka yleinen tunnelma on muuten erinomaisesti luotu ja leffa itsessään on loistava, siitä kuitenkin löytyy hieman hölmöä Yhdysvaltojen tuttua patrioottihenkeä. Onneksi "USA on paras maa" -henki huokuu vain parista kohtaa.

Elokuvan on ohjannut Peter Berg, joka ohjasi viime vuonna myös Deepwater Horizonin (2016). Senkin pääosassa nähtiin Mark Wahlberg. Patriots Day on Bergin ja Wahlbergin kolmas yhteistyö, ensimmäisen ollessa The Lone Survivor (2013). Berg toimi myös käsikirjoittajana ja hänen työnsä laatu on parantunut huomattavasti viime vuosina, jos vertaa hänen aikaisempaan tuotantoonsa. Hancock (2008) on vitseistään huolimatta vain ihan kiva supersankaripätkä ja Battleship (2012) tuntuu kehnolta Transformers -leffasarjan (2007-) kopiolta. Toivottavasti Bergilta nähdään tulevaisuudessakin tällaisia elokuvia. Vaikka Mark Wahlberg on hyvä näyttelijä, voisi Berg kuitenkin ottaa seuraavaan leffaan jonkun toisen päätähdeksi. Patriots Dayn alkupuolella kuvaus on epätasaista ja heikkoa, mutta se onneksi paranee huomattavasti loppua kohti. Leikkaus on sujuvasti toteutettu. Visuaalisesti elokuva on näyttävä. Etenkin räjähdykset ovat upeasti toteutettuja. Äänitehosteet tuovat lisätunnetta. Valitettavasti Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät musiikit hukkuvat kokonaan unholaan.

Yhteenveto: Patriots Day on erinomainen elokuva oikeasti tapahtuneesta terroristiteosta, joka sisältää paljon tunnetta ja jännittävän latauksen alusta loppuun. Itse pommi-iskukohtauksen aiheuttama paniikki ja sekasorto ovat huikeasti toteutettu, minkä lisäksi jännite loppuleffan ajan toimii hienosti. Tulitaistelu lähiössä on erittäin upea ja näyttävä. Mark Wahlberg on todella mainio pääosassa ja muut näyttelijät toimivat myös (Kevin Baconia lukuunottamatta). Peter Berg on tehnyt ohjaajana osaavaa työtä muuttaessaan tositragediaa elokuvaksi. Alkupuolella kuvaus on ärsyttävän heiluvaa, mutta se onneksi paranee elokuvan mennessä eteenpäin. Suosittelen katsomaan Patriots Dayn, jos aihe kiinnostaa. Jos leffalipun hintaa ei halua maksaa, niin kannattaa se katsoa joskus vaikka Netflixista tai televisiosta. Aluksi elokuva oli hyvä, sitten se muuttui todella hyväksi ja lopputulos oli mahtava, minkä takia Patriots Day pääsee parhaimpien elokuvien listalle vuodelta 2016! Todellakin ostan sen joku päivä ja katson uudestaan.




Kirjoittanut: Joonatan, 26.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.static1.squarespace.com
Patriots Day, 2016, CBS Films, Closest to the Hole Productions