Outlander: Blood of My Blood, kausi 1 (2025) - sarja-arvostelu

OUTLANDER: BLOOD OF MY BLOOD - KAUSI 1

Luoja: Matthew B. Roberts

Näyttelijät: Harriet Slater, Jamie Roy, Hermione Corfield, Jeremy Irvine, Tony Curran, Séamus McLean Ross, Sam Retford, Rory Alexander, Conor MacNeill, Brian McCardie, Sara Vickers, Peter Mullan, Sally Messham, Sadhbh Malin, Ailsa Davidson ja Terence Rae

Genre: fantasia, seikkailu, draama, romantiikka, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 53 minuuttia - 1 tunti 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 16

Diana Gabaldonin kirjoihin perustuva televisiosarja Outlander - Matkantekijä (Outlander - 2014-2026) oli suuri hitti, joten sen maailmaa päätettiin laajentaa lisäosasarjalla. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että kehitteillä oli esiosasarja, joka kertoisi alkuperäissarjan päähenkilöiden vanhemmista eri aikakausilla. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2024 ja Isossa-Britanniassa Outlander: Blood of My Bloodin ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin jo alkusyksystä 2025. Suomeen sarja on saapunut vasta vuodenvaihteessa. Itse pidin valtavasti Outlander - Matkantekijän alkupäästä, mutta sarjan taso on laskenut kausi kaudelta. Kiinnostukseni esiosasarjaa kohtaan ei ollut korkea, mutta ryhdyin silti katsomaan Outlander: Blood of My Bloodia, kun sitä alettiin vihdoin esittämään myös Suomessa.

Vuonna 1917 elävät rakastavaiset Julia ja Henry Beauchamp päätyvät mystisten kivipatsaiden kautta 1700-luvun alun Skotlantiin, missä he kohtaavat Brian Fraserin ja tämän rakkaan Ellenin.

Outlander: Blood of My Blood ei jatka pääsarjan päähenkilöiden Jamie ja Claire Fraserin tarinaa, vaan sarja kertoo heidän vanhemmistaan. Vuoden 1715 Skotlannissa asuvat Ellen MacKenzie (Harriet Slater) ja Brian Fraser (Jamie Roy), kun taas vuoden 1917 Englannissa asuvat Henry Beauchamp (Jeremy Irvine) ja Julia Moriston (Hermione Corfield). Romanssit ovat vasta alkamaisillaan molemmilla tahoilla ja niin Slaterin ja Royn kuin Irvinen ja Corfieldin väliltä löytyy hyvää kemiaa. Neljästä näyttelijästä Corfield on nappivalinta ja hän menee täysin läpi Clairea esittävän Caitríona Balfen äidistä. Myös Slater, Roy ja Irvine suoriutuvat osistaan passelisti.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Brianin vanhemmat Simon Fraser (Tony Curran) ja Davina Porter (Sara Vickers), alkuperäissarjasta tutut Ellenin veljet Colum (Séamus McLean Ross) ja Dougal MacKenzie (Sam Retford), sekä Brianin serkku Murtagh Fraser (Rory Alexander) ja Leochin linnaa hallitseva Red Jacob MacKenzie (Peter Mullan). Tuttujen hahmojen nuorista versioista Columia esittävä Ross on Corfieldin tapaan nappivalinta. Näyttelijät suoriutuvat muutenkin passelisti rooleistaan, vaikka hahmot eivät tässä sarjassa ole sieltä kiinnostavimmasta päästä.

Odotukseni Outlander: Blood of My Bloodia kohtaan eivät olleet korkeat, mutta sarja onnistui silti olemaan aikamoinen pettymys. Olin jokseenkin kiinnostunut siitä, että sarja kertoisi Jamien ja Clairen vanhemmista eri aikakausilla ja tarjoaisi katsausta kahteen hyvin erilaiseen menneisyyteen, mutta tekijöillä olikin muuta mielessään. Nimittäin siinä kohtaa, kun Clairen vanhemmat päätyvät tyttärensä tapaan 200 vuotta ajassa taaksepäin ja törmäävät Jamien vanhempiin, Outlander: Blood of My Blood muuttuu niin naurettavaksi fanifiktioräpellykseksi, että mielenkiintoni katkesi kuin seinään. Gabaldon ei ole juuri kirjoittanut kummankaan hahmon vanhemmista, joten tämä tarina on lähes puhtaasti sarjan tekijöiden ideoima. Ja sen myös huomaa. Jos on mahdollista mennä vielä alempaa kuin aidan matalimmasta kohdasta, niin tämän sarjan tekijät toden teolla onnistuivat siinä.

On aivan pöyristyttävän laiska ajatus, että Clairen vanhemmat kävivät läpi samanlaisen seikkailun kuin heidän tyttärensä vuosia myöhemmin. Varsinkin muutama ensimmäinen jakso kulkee suorastaan tuskallisesti samanlaisia latuja, vailla kuitenkaan sitä mystiikkaa, vetovoimaa ja jännitettä, mikä teki alkuperäissarjan avauskaudesta niin väkevän ja koukuttavan. Outlander: Blood of My Blood on pitkästyttävän puuduttavaa tuijotettavaa, joka ei onnistunut missään kohtaa voittamaan minua puolelleen. Hahmojen väliset konfliktit tuntuvat yhdentekeviltä ja osa Julian juonikuvioista vaikuttavat vain alkuperäissarjasta hylätyiltä ideoilta. Jo alkuperäissarja on parin uusimman kauden aikana kulkenut viimeisillä huuruillaan, mutta tämä esiosatarina on niin häikäilemätöntä rahastusta, että se taisi tappaa mielenkiintoni varsinaisen Outlander - Matkantekijän tulevaa finaalikautta kohtaan. Kovimpiin faneihin rahastuskin on näköjään iskenyt, sillä Blood of My Bloodille ollaan jo (valitettavasti) tekemässä jatkoa.

Teknisesti Outlander: Blood of My Blood ajaa kyllä hyvin asiansa. Avauskausi on pätevästi kuvattu ja sarjan ehdottomasti parasta antia ovat hienot lavasteet ja asut, joskin osa niistäkin on takuulla alkuperäissarjasta kierrätettyä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Bear McCrearyn säveltämät musiikit toimivat tässäkin. Pidin myös Julie Fowlisin esittämästä, varsin nätistä tunnuskappaleesta For My Love That's Lost. Teknisellä näppäryydellä ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle, kun käsikirjoitukset aiheuttavat lähinnä silmien pyörittelyä ja ohjauskin on näin ponnetonta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Outlander: Blood of My Blood, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2025-, Left Bank Pictures, No Fooling Productions, Sony Pictures Television, Story Mining & Supply Co., Tall Ship Productions

Arvostelu: Underworld: Evolution (2006)

UNDERWORLD: EVOLUTION

Ohjaus: Len Wiseman

Pääosissa: Kate Beckinsale, Scott Speedman, Tony Curran, Derek Jacobi, Steven Mackintosh, Brian Steele, Shane Brolly ja Bill Nighy

Genre: fantasia, toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Vampyyrielokuva Varjojen valtakunta (Underworld - 2003) oli kriitikoiden lyttäyksestä huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Jo ensimmäisen elokuvan avausviikonlopun lipputulot nähtyään Screen Gems -studio ilmoitti tekijöille haluavansa kaksi leffaa lisää. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2005 ja lopulta Underworld: Evolution sai ensi-iltansa tammikuussa 2006. Elokuva oli edeltäjäänsä isompi hitti, mutta sai kriitikoilta heikommat arviot. Itse katsoin Underworld: Evolutionin vasta kymmenisen vuotta sen ilmestymisen jälkeen, enkä pitänyt sitä kovin kummoisena. Kun huomasin Varjojen valtakunnan täyttävän tänä syksynä 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko elokuvasarjan läpi. Katsoinkin Underworld: Evolutionin jo kaksi päivää Varjojen valtakunnan jälkeen.

Tapettuaan Viktorin, vampyyri Selene ja hybridi Michael ovat karkumatkalla, samalla kun ensimmäinen vampyyri Marcus herää horroksestaan ja lähtee jahtaamaan kaksikkoa.

Kate Beckinsale tekee paluun vampyyri Seleneksi, jonka maailmankuva mullistui täysin Varjojen valtakunnan päätteeksi ja nyt kakkosleffan alussa hän on pakomatkalla rakkaan Michael Corveninsa (Scott Speedman) kanssa. Ykköselokuvan lopussa Michaelista muovautui vampyyrin ja ihmissuden sekoitus, uudenlainen hybridi, jonka perässä nyt tietty molemmat lajit ovat. Beckinsale suoriutuu toistamiseen mainiosti toimintasankarin osasta, mutta hieman pökkelö Speedman ei vieläkään ihan vakuuta roolissaan. Beckinsalen ja Speedmanin väliltä ei erityistä kemiaa löydy, mutta he toimivat silti tarpeeksi kelvollisesti parivaljakkona.

     Elokuvassa nähdään myös edellisestä leffasta tutut Shane Brolly Kravenina ja Bill Nighy takaumakohtauksessa Viktorina, sekä uusina tuttavuuksina Tony Curranin näyttelemä vampyyreistä vanhin Marcus, Derek Jacobin esittämä mysteerimies Lorenz Macaro, Steven Mackintoshin näyttelemä vampyyrihistorioitsija Andreas Tanis ja Brian Steelen esittämä ihmissusista ensimmäinen William. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa ihan passelisti. Curranista löytyy oivaa uhkaavuutta Marcukseksi. Suuri osa hahmon uhkaavuudesta tosin syntyy hahmon vaikuttavan karmivasta asusta ja maskeerauksesta.

Underworld: Evolution lähtee liikkeelle lähes suoraan siitä hetkestä, mihin Varjojen valtakunnassa jäätiin. Edellisosan tapahtumien nopean kertauksen jälkeen hahmot ja katsoja heitetään suoraan keskelle toimintaa, Selenen ja Michaelin paetessa ja Marcuksen herätessä pitkästä unestaan. Elokuva onkin pääasiassa hyvin suoraviivaista takaa-ajoa, pääkaksikon kohdatessa matkallaan erilaisia haasteita ja pinteitä. Hommaa mutkistetaan kuitenkin ehkä jopa liiaksikin asti erilaisilla perhe- ja sukukuvioilla, kun hahmot ryhtyvät selvittämään, mikä olikaan tosiasiassa vampyyrien ja ihmissusien vuosisatojen sodan syynä. Muuten varsin simppeliksi leffaksi katsoja putoilee välillä kärryiltä, kun yrittää pysyä perässä hahmojen suhteista toisiinsa.

Elokuvasta löytyy tiettyjä yksityiskohtia, joissa se nousee hieman edeltäjänsä yläpuolelle, pääasiassa liittyen tämänkertaiseen viholliseen. Vaikkei Tony Curran ole Bill Nighyn veroinen näyttelijä, on Marcuksesta saatu uhkaavampi ja vaarallisempi tapaus kuin Viktorista. Kunnon lepakkosiivillä varustettu Marcus on kuin mikäkin videopelin boss-pahis, jota kohti voi ampua useammatkin lippaat tyhjäksi, mutta silti vihulainen vain jatkaa jahtiaan. Muuten Underworld: Evolution jää Varjojen valtakunnan... noh, varjoon. Elokuvan tarina ei ole yhtä mukaansatempaava, vaikka takaa-ajo pitääkin ihan hyvin mielenkiintoa yllä. Toimintakohtaukset ovat ihan meneviä, eikä leffa onneksi säästele raakuuksissa. Jännitystä ei pahemmin löydy, mitä kyllä toivoisi leffalta, jossa esiintyy vampyyrejä ja ihmissusia. Jokin tietty elokuvallisuus kaiken keskeltä uupuu ja Underworld: Evolution tuntuu pikemminkin todella pitkältä televisiosarjan jaksolta.

Len Wiseman jatkaa ohjaajan tuolilla, Danny McBriden työstettyä tämänkin leffan käsikirjoituksen. Kaksikko ei onnistu yhtä hyvin jatkotarinan kanssa, mutta on saanut sentään luotua hyvän pahiksen. Visuaaliselta anniltaan Underworld: Evolution suorastaan velloo sinertävissä synkkyyksissä. Osittain värien ja valojen käyttö toimii, mutta paikoitellen tehokeino myös häiritsee. Leffa on kuvattu ihan hyvin ja niin lavasteet kuin asut ja maskeeraukset ovat hienot. Ihmissusipuvut ja Marcuksen lepakkomainen olomuoto ovat erityisen upeat. Erikoistehosteet eivät kuitenkaan tässäkään osassa vakuuta, vaikka budjetti on tuplaantunut Varjojen valtakunnasta. Hahmojen muuttumiset hirviömuotoihinsa ovat aika kökösti toteutettuja. Äänimaailma toimii hyvin Marco Beltramin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Underworld: Evolution on ihan kiva jatko-osa oivalliselle fantasiatoimintaelokuvalle, mutta tuntuu ajoittain enemmän televisiosarjan jaksolta kuin kunnon elokuvalta. Tarina ei ole yhtä vahva kuin viimeksi, mutta takaa-ajoon perustuva rakenne pitää tarpeeksi hyvin mukanaan, etenkin kun vauhtia ja vaaratilanteita tarjotaan tasaisin väliajoin. Jännite kuitenkin puuttuu, vaikka Marcuksesta on saatu uhkaava pahis, etenkin hurjassa lepakkomuodossaan. Näyttelijäkaarti suoriutuu ailahtelevasti rooleistaan, Kate Beckinsalen toimiessa toistamiseen hyvin vampyyri Selenenä. Visuaalinen ilmekin vaihtelee tasoaan hienojen lavasteidensa ja maskeeraustensa, sekä heikkojen erikoistehosteidensa ja ärsyttäväksi käyvän sinisyytensä kanssa. Jos pidit Varjojen valtakunnasta, kannattaa Underworld: Evolutionkin katsoa, vaikkei luvassa olekaan yhtä toimiva fantasiaraina.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Underworld: Evolution, 2003, Screen Gems, Lakeshore Entertainment, Vancouver Film Studios

Arvostelu: Herrasmiesliiga (The League of Extraordinary Gentlemen - 2003)

HERRASMIESLIIGA

THE LEAGUE OF EXTRAORDINARY GENTLEMEN

Ohjaus: Stephen Norrington

Pääosissa: Sean Connery, Naseeruddin Shah, Peta Wilson, Stuart Townsend, Tony Curran, Shane West, Jason Flemyng, Richard Roxburgh, Tom Goodman-Hill, David Hemmings ja Terry O'Neill

Genre: seikkailu, fantasia, toiminta

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 12

The League of Extraordinary Gentlemen, eli suomalaisittain Herrasmiesliiga perustuu löyhästi Alan Mooren ja Kevin O'Neillin samannimiseen sarjakuvaan, jota julkaistiin vuodesta 1999 vuoteen 2019. 20th Century Fox hankki sarjakuvan elokuvaoikeudet ja ryhtyi työstämään sen pohjalta filmatisointia. Kuvausten oli tarkoitus alkaa kesällä 2002, mutta Tšekissä tapahtuneet tulvat tuhosivat lavasteita ja kuvaukset saatiin käynnistettyä vasta syksyllä. Kuvauksissa koettiin useita ongelmia, työryhmän, erityisesti ohjaaja Stephen Norringtonin ja päätähti Sean Conneryn riidellessä moneen kertaan. Norrington otti yhteen myös studion kanssa ja ilmoitti lopulta, ettei tekisi enää ainuttakaan elokuvaa. Myös moderniin elokuvabisnekseen turhautunut Connery ilmoitti elokuvan ilmestymisen jälkeen filmin jäävän hänen viimeisekseen. Elokuva saatiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta Herrasmiesliiga sai maailmanensi-iltansa 11. heinäkuuta 2003 - tasan 20 vuotta sitten! Leffa ei ollut toivottu menestys ja suunnitelmat sen jatko-osasta kuopattiin nopeasti. Elokuva sai myös negatiivista palautetta niin kriitikoilta kuin sarjakuvan tekijöiltä Moorelta ja O'Neilliltä, sekä osalta leffan tekijöistä. Itse näin Herrasmiesliigan joskus lapsena ja pidin sitä ihan kelpo viihteenä. En tiedä, olenko katsonut elokuvaa uudestaan ja kun huomasin sen täyttävän nyt 20 vuotta, päätin katsoa, toimisiko elokuva minulle edelleen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1899 Fantom yrittää syöstä Euroopan suursotaan uudenlaisten aseidensa kanssa. Brittiläiselle Imperiumille työskentelevä M värvää erikoisia kykyjä omaavia kummajaisia muodostamaan Herrasmiesliigan, jonka tehtävänä on pysäyttää Fantom ja estää sota.

Salaperäisen M:n (elokuvan jälkikäteen haukkunut Richard Roxburgh) värväämä Herrasmiesliiga koostuu enemmän tai vähemmän ikonisista, muun muassa Jules Vernen, Bram Stokerin, H. G. Wellsin, Edgar Allan Poen ja sir Arthur Conan Doylen kirjoihin perustuvista hahmoista. On ensimmäisen James Bond -tähti sir Sean Conneryn näyttelemä metsästäjä Allan Quatermain, Naseeruddin Shahin näyttelemä kapteeni Nemo, Stuart Townsendin esittämä kirotun muotokuvan omistava Dorian Gray, Tony Curranin esittämä näkymätön mies Skinner, Jason Flemyngin näyttelemä tohtori Henry Jekyll, eli hirviömäinen herra Hyde, sekä Shane Westin esittämä amerikkalaisagentti Tom Sawyer, joka puskee väkisin mukaan joukkoon. Nimestään huolimatta kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä äijäkerho, vaan mukana on myös Peta Wilsonin näyttelemä vampyyri Mina Harker. Edellä mainittujen kirjailijoiden klassikkoteoksiin tutustuneet innostuvat varmasti useamman hahmon mukanaolosta. Hahmoja hyödynnetään ihan kelvollisesti ja jokainen saa leffan aikana passelisti ruutuaikaa. Herrasmiesten ryhmädynamiikka käynnistyy toki ontuvasti, mutta elokuvan edetessä heidän täytyy löytää yhteistä säveltä voidakseen estää mahdollisen suurtuhon. Näyttelijät ovat rooleissaan ihan hyviä. Mahtava Connery piilottaa hyvin kuvausten konfliktit roolityössään ja uhkuu karismaa näyttelijäkaartin parhaana osaajana.

Herrasmiesliiga ei enää riemastuttanut minua samalla lailla kuin lapsena vuosia sitten, mutta pidin sitä silti ihan viihdyttävänä toimintaseikkailuna. Kuvausten kireä ilmapiiri ei onneksi näy leffasta, vaan kaikki tuntuvat olevan hyvin menossa mukana. Elokuva kuitenkin haaskaa potentiaaliaan, eikä tästä mahtavasta hahmokattauksesta saada aikaan niin sähäkkää rainaa kuin olisi mahdollista. Elokuvan käsikirjoitus on hieman kömpelö tarinan ja erityisesti pahiksen suhteen. Ratkaisut Fantom-roiston kanssa muuttuvat kököiksi leffan edetessä. Varsinkin kohtaus, jossa Fantom selittää sankareille ilkikurista juontaan, on korniuden huippu. Loppuhuipennuksessa taas katsoja ihmettelee, että keitä ovat nämä täysin uudet pahikset, jotka alkavat piinata Herrasmiesliigaa?

Elokuvasta ei menoa ja meininkiä puutu, vaan se tarjoaa vähän väliä toimintakohtauksia, joissa hahmot hyödyntävät erilaisia kykyjään vihollisiaan vastaan. Taisteluista kuitenkin uupuu jännite, eivätkä ne muutenkaan ole erityisen kaksisesti toteutettuja. Moni leffan huippuhetkiksi tarkoitetuista kohdista kaatuu elokuvan kehnoihin erikoistehosteisiin. Näkymätön mies Skinner on vielä oiva efekti, mutta muuten digitehostetiimiä ei voi pahemmin kehua. Varsinkin loppuhuipennuksen mörökölli näyttää joltain PlayStation 2:n pelin vastukselta. Seikkailun henkeä jää myös kaipaamaan, eikä elokuva nappaa toivotulla tavalla mukaansa. Huumoriosasto on varsin vaisu, vaikka Skinner onkin ihan hupaisa veikko. Tahatonta komiikkaa leffaan tuo surkean digiörkin lisäksi myös kapteeni Nemon varmaankin kilometrin pituinen sukellusvene.

Elokuvan ohjaajana toimi Stephen Norrington, joka oli tätä ennen tehnyt muun muassa toisen sarjakuvafilmatisoinnin, tätä huomattavasti paremman vampyyrifilmi Bladen (1998). Norrington ei pitänyt Foxin studiopomojen painostuksesta, eikä hän viihtynyt kuvauksissa lainkaan, mikä myös aika ajoin näkyy filmin ponnettomuudesta. Norrington koki olonsa niin kurjaksi, että uhkasi, ettei tee tämän jälkeen ainuttakaan leffaa ja on tähän asti pitänyt kiinni sanoistaan - ainakin osittain, sillä hänen oli alun perin määrä ohjata supersankarileffa Ghost Rider (2007) ja fantasiaseikkailu Titaanien taistelu (Clash of the Titans - 2010). Herrasmiesliiga on kelvollisesti kuvattu, mutta paikoitellen hutiloiden leikattu. Vaikka kehnot digitehosteet latistavatkin visuaalista ilmettä, kehut täytyy antaa upeille lavasteille ja asuille. Äänimaailma rymistelee oivallisesti ja Trevor Jonesin säveltämät musiikit toimivat hyvin taustalla.

Yhteenveto: Herrasmiesliiga on suuresta potentiaalistaan huolimatta harmillisen keskinkertainen seikkailuraina. Se kuitenkin viihdyttää aika ajoin ja onhan se hienoa päästä näkemään näitä ikonisia hahmoja tekemässä yhteistyötä. Erityistä seikkailun tuntua elokuvasta ei löydy, eikä kertomus nappaa toivotulla tavalla mukaansa. Jotkut toimintakohtaukset ovat ihan kelvollisia, mutta loppuhuipennus kehnone digiörkkineen jättää kylmäksi. Jännitystä ei oikeastaan löydy, mutta sekaan mahtuu sentään ihan toimivaa huumoria. Näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa pääasiassa menevästi, Sean Conneryn suoriutuessa karismaattisesti uransa viimeisestä elokuvaroolista. Visuaalinen puoli on ailahteleva hienojen puitteiden ja heikkojen erikoistehosteiden kanssa. Herrasmiesliigassa olisi potentiaalia erittäin mainioksi fantasiaa, kauhua ja toimintaa yhdisteleväksi seikkailuelokuvaksi, mutta lopputulos jää aika mitäänsanomattomaksi. Kenties jonain päivänä joku muu päättää kokeilla onneaan ja tekee sarjakuvan pohjalta paremman sovituksen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The League of Extraordinary Gentlemen, 2003, Twentieth Century Fox, Angry Films, International Production Company, JD Productions, Mediastream Dritte GmbH & Co. Beteiligungs KG