perjantai 6. lokakuuta 2023

Arvostelu: Retribution (2023)

RETRIBUTION



Ohjaus: Nimród Antal
Pääosissa: Liam Neeson, Jack Champion, Lilly Aspell, Embeth Davidtz, Noma Dumezweni, Matthew Modine ja Arian Moayed
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 16

Retribution on uudelleenfilmatisointi espanjalaisesta trilleristä El desconocido vuodelta 2015. Elokuvasta oli jo aiemmin tehty kaksi uudelleenfilmatisointia, saksalainen Don't. Get. Out! (Steig. Nicht. Aus!) vuonna 2018 ja korealainen Hard Hit (발신제한) vuonna 2021. Vuonna 2017 ilmoitettiin, että Yhdysvalloissa työstettiin omaa versiota espanjalaisjännärin pohjalta. Elokuva tehtiin amerikkalaisten, espanjalaisten, ranskalaisten ja saksalaisten yhteistyöprojektina ja sen kuvaukset käynnistyivät kesällä 2021. Nyt Retribution saapuu elokuvateattereihin ja itse en jaksanut pahemmin innostua leffasta. Liam Neesonin tähdittämät toimintajännärit ovat olleet viime vuosina yhä vain keskinkertaisempia ja heikompia ja Retribution sai maailmalla niin kriitikoilta kuin katsojilta lähinnä negatiivista palautetta. Kävin silti katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Bisnesmies Matt Turner on viemässä lapsiaan kouluun, kun hän saa puhelun tuntemattomasta numerosta, jossa kerrotaan, että hänen autoonsa on viritetty pommi, joka räjähtää, jos kukaan nousee penkiltään.




Liam Neeson näyttelee Matt Turneria, joka Neesonin rooleille epätyypillisesti ei ole mikään entinen sotilas tai agentti, vaan varsin menestyksekkään yrityksen bisnesmies. Työt vievät kaiken huomion Mattilta ja taka-alalle ovatkin jääneet hänen vaimonsa Heather (Embeth Davidtz) ja pariskunnan lapset Zach (Jack Champion) ja Emily (Lilly Aspell). Neeson on tuttuun tapaansa karismaattinen pääroolissa, tehden sitä, minkä parhaiten osaa: ärisee puhelimeen. Jo yli 70-vuotias Neeson on viime vuosien aikana ehtinyt jo useampaan otteeseen sanoa, että tällaiset toimintaroolit olisivat jäämässä hänen osalta sikseen, mutta niin vain hän palaa vuosi toisensa perään seuraavaan vastaavaan. Mattina Neesonin ei kuitenkaan tarvitse heittäytyä erityisen fyysiseksi, tapella tai ammuskella, hänen hahmonsa viettäessä lähes koko ruutuaikansa autoa ajaen. Davidtz, Champion ja erityisesti Aspell suoriutuvat passelisti Mattin perheenjäsenten rooleista.
     Elokuvassa nähdään myös Matthew Modine ja Arian Moayed Mattin liikekumppaneina Andrewsina ja Sylvainina, sekä Noma Dumezweni poliisi Brickmannina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat menevästi rooleistaan, joskin heidän hahmonsa eivät ole kummoiset. Brickmannin kohdalla ärsyttää nopeasti, kuinka poliisia ei tunnu yhtään kiinnostavan kuunnella Mattia, kun kaupungissa alkaa räjähdellä muita autoja.




Siitä huolimatta, ettei Neeson tällä kertaa vetele turpaan tai ammu ketään, Retribution on täysin peruskauraa Neeson-rainojen osastolla ja sen luulisi toimivan herran faneille. Itse koin elokuvan ihan meneväksi kertakäyttöhutuksi, jota tuskin muistaa enää muutaman päivän päästä. Vaikkei premissi jonkun mielipuolen asettamasta pommista jossain kulkuneuvossa olekaan erityisen uudenlainen idea ja kyseessähän on tosiaan jo neljäs versio samasta elokuvasta, Retribution nappaa kelvollisesti mukaansa ahdistavilla lähtökohdillaan. Mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa, etenkin vanhempana, jos omat lapset olisivat kyydissä pommilla viritetyssä autossa?

Vaikka elokuva kestää vain puolitoista tuntia, mukaan mahtuu yllättävänkin paljon tyhjäkäyntiä, oli kyse sitten turhasta hidastelusta, jotta homma saataisiin venytettyä edes jotenkin täyspitkäksi elokuvaksi tuntuvaan mittaan tai sitten siitä, että Mattille soittavan mysteerimiehen henkilöllisyyden arvaa heti ja paljastuksen tapahtumista odottaa kärsimättömänä. Kun paljastus tapahtuu, parissa aiemmassa kohtauksessa ei tunnu enää olevan järkeä. Seasta löytyy useita turhauttavia tilanteita, eri hahmojen ryhtyessä sooloilemaan, käsikirjoittajien yrittäessä saada aikaan lisäjännitettä. Vielä Mattiakin enemmän katsojaa turhauttaa se, kuinka poliisit keskittyvät täysin vääriin seikkoihin. Nämä leimaavat Mattin heti syylliseksi muihin pommituksiin, vaikka vähänkin maalaisjärkeä käyttävä huomaisi heti, että mies on syytön ja tutkinnat pitäisi kohdistaa johonkuhun toiseen. Elokuvan lopetus on myös hassun kömpelö ja töksähtävä, aivan kuin ihan viimeinen kohtaus olisi jäänyt puuttumaan.




Elokuvan ohjauksesta vastaa Nimród Antal, jonka aiempiin töihin kuuluvat muun muassa scifitoimintaraina Predators (2010) ja musiikkitrilleri Metallica: Through the Never (2013). Retributionissa Antal rakentelee jännitettä kelvollisesti. Kompastuskiveksi muodostuukin lähinnä Chris Salmanpourin ailahteleva käsikirjoitus, joka sentään onnistuu tekemään hieman muutoksia tarinaan, joka on kerrottu jo kolmesti aiemmin. Leffa on pätevästi kuvattu, mutta leikkaus voisi ajoittain olla napakampaa. Lavasteet ja maskeeraukset ovat oivat ja digiräjähdykset näyttävät uskottavammilta kuin joissain isomman luokan megaspektaakkeleissa. Äänimaailma jylisee mukavasti, mutta Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit kuulostavat vähän väliä Tenetistä (2020) matkituilta.

Yhteenveto: Retribution on jälleen yksi keskinkertainen Liam Neeson -trilleri, jonka katsoo kerran ihan sujuvasti, mutta joka luultavasti unohtuu nopeasti sen näkemisen jälkeen. Neeson on passelissa vedossa pääroolissa, äristen karismaattisesti puhelimeen niin kuin vain Neeson osaa. Elokuvan lähtökohdat ovat mainiot, joskaan eivät erityisen omaperäiset ja autokyyti nappaa ihan kivasti mukaansa. Puolentoistatunnin leffaksi sekaan mahtuu yllättävänkin paljon tyhjäkäyntiä. Käsikirjoittajat venyttävät konseptia mahdollisimman pitkäksi, lisäten sekaan useita turhauttavia ratkaisuja. Poliisien toiminta ärsyttää, sillä kuka tahansa maalaisjärkeä käyttävä hahmo tässä tilanteessa, erityisesti lainvalvoja hoksaisi, ettei Matt voi olla syyllinen. Todellisen tekijän henkilöllisyyden arvaa nopeasti ja paljastusta jää odottamaan kärsimättömänä. Retribution on samaa tavaraa Neesonin muidenkin liukuhihnajännäreiden kanssa ja se sopii takuulla herran faneille, jotka ovat pitäneet hänen muistakin viimevuotisista leffoista. Jos olet kokenut Neesonin viimeaikaiset leffat lähinnä kehnoiksi, ei Retribution käännä mieltäsi positiivisempaan suuntaan. 




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.10.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Retribution, 2023, StudioCanal, The Picture Company, Ombra Films, TF1 Films Production, Studio Babelsberg, Studiocanal Film, Canal+, Cine+, Télé Monté Carlo, Atresmedia Cine, Kismet Media, Talent One, Vaca Films


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti