Ted, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

TED - KAUSI 2

Luoja: Seth MacFarlane

Näyttelijät: Seth MacFarlane, Max Burkholder, Alanna Ubach, Scott Grimes, Giorgia Whigham, Marissa Shankar, Ara Hollyday, Liz Richman, Scott Michael Campbell, Peter Macon, Michaela McManus, Ross Partridge, Derek Mears, Martin Klebba, Adargiza De Los Santos, Asha Etchison ja Jen Kober

Genre: komedia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 30 minuuttia - 36 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 19 minuuttia

Ikäraja: 12

Ted-komediaelokuvien (2012-2015) esiosaksi tarkoitettu televisiosarja Ted nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin tammikuussa 2024, joten jatkoa oli luvassa. Aluksi Peacock-kanava pohti sarjan lakkauttamista, koska se maksoi niin paljon täysin tietokoneella toteutetun päähenkilönsä takia, mutta kanava päätti lopulta antaa tekijöiden työstää vielä toisen kauden. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2024 ja nyt Tedin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa SkyShowtimen kautta). Itse pidin sarjan avauskaudesta ja olenkin positiivisin mielin odottanut sen jatkumista. Katsoinkin Tedin uudet jaksot heti niiden ilmestymispäivinä.

Ted-nalle ja John Bennett päätyvät jälleen erilaisiin kommelluksiin, joihin kuuluu seksipuhelin, koulun näytelmä ja presidentti Bill Clinton.

Ted-sarjan tutut tyypit tekevät paluun ja osa heistä mahdollisesti viimeistä kertaa, koska sarjan teko on niin kallista, ettei sen jatkaminen ole taloudellisesti kannattavaa. Keskiössä ovat tietysti teinipoika John Bennett (Max Burkholder) ja hänen elävä pehmonallensa Ted (äänenä Seth MacFarlane), joita ei juuri koulunkäynti kiinnosta, vaan jotka haluavat lähinnä pössytellä ja toivottavasti saada jostain tyttöystävät. Hahmojen keskinäinen kemia on edelleen aivan mahtavaa ja heti kauden avausjakson ensiminuuteilla katsojana unohtaa kokonaan, että Burkholder on lähinnä ollut yksin kameran edessä, kun taas Ted on lisätty jälkikäteen mukaan tietokoneella - niin saumaton toteutus on. MacFarlane on toki elementissään Tedin äänenä, mutta Burkholder ansaitsee kyllä kehut, sillä niin hyvin hän kanavoi Ted-elokuvissa aikuis-Johnia näytellyttä Mark Wahlbergia.

     Myös Johnin vanhemmat, äksy konservatiivi-isä Matty (Scott Grimes) ja herttainen, muttei järin älykäs äiti Susan (Alanna Ubach), sekä perheen luona asuva liberaaliserkku Blaire (Giorgia Whigham) ovat menossa mukana ja saavat jokainen omat jaksonsa, joissa he pääsevät loistamaan. Nämäkin hahmot ovat hulvattomia tyyppejä erilaisine oikkuineen ja Grimes, Ubach ja Whigham ovat erittäin mainioita osissaan. Blaireen tuodaan myös onnistuneesti lisäsyvyyttä, kun kausi esittelee hänen hulttioisänsä, Mattyn veljen Bernien (Scott Michael Campbell).

Jos Ted-sarja oikeasti lopetetaan tähän, en voi olla harmittelematta päätöstä, koska kyseessä on hysteerisen hauska tapaus ja mielestäni tämä toinen tuotantokausi vieläpä petraa ykköskaudesta. Nämä kahdeksan jaksoa ovat täynnä mitä lystikkäimpiä skenaarioita, joista omaksi suosikikseni nousi kolmannen jakson hilpeä Dungeons & Dragons -pelihetki, johon koko perhe osallistuu. Matty-isä ja Susan-äiti eivät tietenkään tajua koko hommasta hölkäsen pöläystä ja kuullaanpa jaksossa hersyvän hauska laulu kaikista maailman elokuvista juuri Tom Hanksin ja Denzel Washingtonin tähdittämän Philadelphian (1993) pohjalta. Erittäin koominen on myös kauden (ja harmillisesti näillä näkymin samalla koko sarjan) päätösjakso, jossa Matty saa sydänkohtauksen ja kun lääkärit toteavat, ettei miestä saa järkyttää, koska toinen vastaava voisi olla kohtalokas, Bennettien pitää olla yhä vain luovempia pitääkseen isän tyytyväisenä - vaikka sitten työstämällä joka päivän sanomalehdet itse. 

Perheen viisikko saavat tosiaan jokainen omat hetkensä parrasvaloissa ja hahmojen päiden menoksi on keksitty monenmoista. Kaiken hävyttömän ronskin läpänheiton ja pilven pössyttelyn seassa Ted myös uskaltaa kommentoida maailman tilannetta, misogyniaa, aborttilakeja ja ovatpahan Matty-isän ja Blaire-serkun väliset riidat hyvää kuvausta Yhdysvaltojen täysin kahtia jakautuneesta poliittisesta ilmapiiristä. Parasta ovat kuitenkin ne aidon lämpimät hetket, kun Bennettit osoittavat tarpeen vaatiessa olevansa toistensa tukena useista erimielisyyksistäkin huolimatta. Mutta jottei meno muutu liian imeläksi herkistelyksi, heittää viimeistään Ted-nalle taas jonkin pöljän huomautuksen ja rikkoo jään. Nähtävästi Ted tekee seuraavaksi paluun kokonaan animoidussa sarjassa, joka jatkaisi tarinaa elokuvien jälkeen ja jossa Mark Wahlberg palaa Johnin rooliin ääninäyttelijänä. Vaikka odotankin tätä näillä näkymin jo loppuvuodesta ilmestyvää Ted: The Animated Seriesiä, minulle jää kyllä ikävä tätä Ted-esiosasarjaa.

Tediä esittävä Seth MacFarlane on ohjannut kauden kaikki jaksot ja pitääkin mahtavaa ilmapiiriä onnistuneesti yllä. Hänen johdollaan käsikirjoitustiimi on keksinyt sekä hauskoja tapahtumaketjuja, hilpeitä tilanteita, että hulvattomia heittoja läpi jaksojen. Teknisestikin Tedin kakkoskausi on mainio. Kameratyöskentely ja leikkaus ovat simppeliä, mutta toimivaa jälkeä, lavasteet näyttävät hyviltä, puvustus on oivallista ja itse Ted on edelleen erittäin vakuuttava digiluomus. Kakkoskausi on herättänyt keskustelua, koska viidennessä jaksossa nähtävä presidentti Bill Clinton on toteutettu osittain tekoälyn avulla. MacFarlane on kertonut, että he kokeilivat maskeeraamista ja sitten tietokonetehosteita, mutta olivat lopulta tyytyväisimpiä tekoälyn aikaansaannokseen. Kohtauksissa MacFarlane siis esittää Clintonia, jonka naamavärkki on sitten tekoälyllä muovattu enemmän presidentin näköiseksi. Lopputulos on hieman kummallinen yhdistelmä MacFarlanen ja Clintonin pärstöjä, mutta toimii tarpeeksi hyvin. Äänimaailma on kanssa osaavasti rakennettu Walter Murphyn miellyttävän kepeitä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Ted, Yhdysvallat, 2024-2026, Universal Content Productions, Media Rights Capital, MRC Television, Fuzzy Door Productions

Arvostelu: Puhdistuksen yö (The Purge - 2013)

PUHDISTUKSEN YÖ

THE PURGE

Ohjaus: James DeMonaco
Pääosissa: Ethan Hawke, Lena Headey, Max Burkholder, Adelaide Kane, Edwin Hodge, Rhys Wakefield, Tony Oller, Arija Bareikis, Chris Mulkey, Tisha French ja Dana Bunch
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 16

The Purge, eli suomalaisittain Puhdistuksen yö on James DeMonacon ohjaama ja käsikirjoittama trilleri. DeMonaco sai idean elokuvaan, kun hän oli joutunut tappeluun humaltuneen miehen kanssa, joka oli lähes törmännyt häneen autollaan. Tappelun jälkeen DeMonacon vaimo oli todennut, että pitäisikö joka vuosi olla kerran laillista murhata joku ja DeMonaco kiinnostui tästä pohdinnasta. Hän alkoi työstämään käsikirjoitusta ja sai tuottaja Jason Blumin kiinnostumaan ideasta. Kuvaukset lähtivät käyntiin ja lopulta Puhdistuksen yö sai ensi-iltansa kesällä 2013. Elokuva ei voittanut kriitikoita puolelleen, mutta se oli massiivinen hitti pieneen, vain kolmen miljoonan dollarin budjettiinsa verrattuna. Itse katsoin leffan ensimmäisen kerran vasta pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen, kun vuokrasin sen ja jatko-osan Puhdistuksen yö: Anarkian (The Purge: Anarchy - 2014) serkkujeni kanssa. En pitänyt leffoista, enkä ole katsonut niiden jälkeen tehtyjä jatko-osia tai televisiosarjaa The Purge (2018-2019). Olen kuitenkin pohtinut, että antaisin leffoille uuden mahdollisuuden ja kun huomasin, että sarja oli jälleen saamassa jatkoa elokuvalla The Forever Purge (2021), päätin aloittaa koko homman alusta. Kuitenkin kun The Forever Purge siirrettiin koronaviruksen takia ensi vuodelle, päätin katsoa ja arvostella alkuperäisen Puhdistuksen yön nyt 10. heinäkuuta, jolloin uuden elokuvan oli alunperin tarkoitus ilmestyä.

Tulevaisuuden Yhdysvalloissa rikollisuus on laillista yhtenä päivänä vuodesta 12 tunnin ajan. 21. maaliskuuta 2022 rikas Sandinin perhe valmistautuu tähän "puhdistukseen", kun heidän kotiinsa hyökkää joukko psykopaatteja.

Sandinin perheeseen kuuluvat Ethan Hawken näyttelemä James-isä, Game of Thronesista (2011-2019) tutun Lena Headeyn esittämä Mary-äiti, sekä heidän kaksi lastaan, Charlie (Max Burkholder) ja Zoey (Adelaide Kane). Hawke ja Headey ovat mainioita vanhempina ja tuovat hyvin esille hahmojen pelon, kun puhdistus alkaa, mutta heidän hahmonsa eivät harmillisesti ole kiinnostavat. Burkholder ja Kane ovat tarpeeksi kelvolliset valinnat perheen lapsiksi, mutta valitettavasti heidän hahmonsa ovat jopa raivostuttavan ärsyttäviä. Charlie aiheuttaa pelkästään ongelmia ja pian katsoja huomaa toivovansa, että vanhemmat potkisivat tämän kadulle, jotta rellestävät puhdistautujat voisivat listiä kakaran. Zoey ei ole yhtä rasittava, mutta kyllä hänkin alkaa ärsyttämään, kun hahmon on kaiken aikaa pakko lähteä jonnekin - etenkin silloin, kun turvallisinta olisi pysyä yhdessä.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Tony Oller Zoeyn poikaystävänä Henrynä (jonka ohjaaja DeMonaco on sanonut studion pakottaneen lisäämään mukaan ja sen kyllä huomaa, sillä hahmo on niin surkeasti tungettu tarinaan), Edwin Hodge puhdistautujia pakenevana miehenä, sekä Rhys Wakefield Sandinin perhettä piinaavan joukon johtajana. Oller on kehno roolissaan, mutta Hodge ja Wakefield toimivat hyvin omissa osissaan. Wakefield etenkin on nappivalinta psykoottisen ylemmistönuoren rooliin, joka uskoo olevansa muiden yläpuolella ja pyhällä tehtävällä, tappaessaan "alempiarvoisia".

Puhdistuksen yön konsepti on äärimmäisen kiehtova ja jopa karmiva. Yhdysvaltojen vanhan hallituksen tuhouduttua ja uuden noustessa valtaan, maahan on luotu kiero kokeilu rikollisuuden poistamiseksi, eli rikollisuuden salliminen kerran vuodessa 12 tunnin ajaksi. Elokuvan aikana kuullaan radiolähetyksiä, joissa puhutaan kokeilun kyseenalaisuudesta. Rikollisuusluvut ovat ennätyksellisen alhaiset, mutta vain koska kaikki murhaavat, raiskaavat ja ryöstelevät silloin, kun se on hetken aikaa laillista. Työttömyys on lähes kadonnut, mutta vain koska puhdistuksen aikana tapetaan pois ne, joita ei pidetä yhteiskunnalle merkittävinä. Perheet jopa kerääntyvät yhteen seuraamaan puhdistusta televisiosta kuin se olisi parasta viihdettä. Kertomus selvästi toimii DeMonacon kritiikkinä Yhdysvaltoja kohtaan: kuinka aseiden hankkiminen siellä on arkipäiväisen helppoa, kuinka maa korostaa erilaisia lukemiaan, kuinka luokkaerot ovat surullisen selkeitä ja kuinka tällainen olisi mitä luultavimmin mahdollista juuri siellä. Lisäksi hän pohtii myös ihmisluonnetta. Onko meidän jokaisen sisällä tarve päästä tekemään näitä pahoja asioita? Tekisimmekö niitä, jos se olisi kerran vuodessa laillista, eikä seuraamuksia tulisi? Aluksi mukavat naapurit nähdään myöhemmin psykoottisissa tiloissa. Vaikka DeMonaco saa katsojan kiehtoutumaan ajatuksista, hän myös painottaa, että tällainen kokeilu olisi vain väärin ja sairasta.

Koska elokuvan idea on näin mielenkiintoinen, on surullista, ettei DeMonaco ole saanut tämän parempaa filmiä aikaiseksi. On ymmärrettävää, että budjettisyistä hän ei voi näyttää valtavaa tuhoa ympäri Yhdysvaltoja, vaan joutuu keskittymään vain yhden perheen selviytymisyritykseen. Ongelmana on, ettei DeMonaco ole tehnyt kummoista työtä perhettä kirjoittaessaan, joten kenenkään kohtalosta ei ole kiinnostunut, eikä kenenkään puolesta jaksa jännittää. DeMonaco myös pistää hahmonsa tekemään idioottimaisia asioita, mikä saa katsojan lähinnä tuumimaan, että he itse aiheuttavat ongelmansa. Elokuvalla kestää kauan lähteä oikeasti käyntiin. Ei siinä mitään, jos DeMonaco osaisi rakentaa jännitettä. Hän on selvästi yrittänyt kasvattaa tunnelmaa, ennen kuin päästää helvetin valloilleen, mutta hän epäonnistuu. Jännite perustuu lähinnä kömpelöihin äkkisäikäytyksiin. Meno on yllättävänkin mitäänsanomatonta loppuhuipennuksessa. Lisäksi itse lopetus on aika antikliimaksinen. Vaikka toisaalta on kiinnostavaa nähdä, kuinka tämä maailma pystyy palaamaan normaaliin puhdistuksen päätyttyä, saa se katsojan tuumimaan, että tässäkö tämä nyt oli?

Tekniseltä toteutukseltaan Puhdistuksen yö on myös aika keskinkertainen. Kuvauksesta huomaa, että elokuvaa on tehty vauhdilla ja tekijöillä on harvemmin ollut aikaa ottaa oikeasti näyttäviä otoksia. Kun paniikki alkaa, kameran heilumisella ymmärrettävästi korostetaan hermostunutta olotilaa, mutta kamera heiluu jo ennen puhdistusta. Leikkauskaan ei ole kaksista, mutta ajaa sentään asiansa. Lavasteet ovat tyylikkäät ja hyökkääjien naamarit karmivia. Valaistusta hyödynnetään mainiosti... paitsi silloin kun idiootti-Charlie päättää piileskellä päällä olevan taskulampun kanssa. On hämmentävää, että Charlie on edes selvinnyt hengissä aiempien vuosien puhdistuksista näillä älynlahjoilla. Äkkisäikäytyksiä tukevia pamauksia ja säveltäjä Nathan Whiteheadin mitäänsanomattomia musiikkeja lukuunottamatta äänimaailma on tarpeeksi kelvollinen.

Yhteenveto: Puhdistuksen yö sisältää erittäin kiehtovan ja kieron idean, mutta hukkaa sen heikossa toteutuksessa. Ohjaaja-käsikirjoittaja James DeMonacolla on paljon sanottavaa Yhdysvalloista ja hän esittääkin kritiikkinsä äärimmäisyyksiin vedetyssä skenaariossa. DeMonaco heittelee ilmoille mielenkiintoisia ajatuksia ja pistää pohtimaan ihmisluonnetta. Tämän kaiken aidosti kiehtovan hän on kuitenkin pistänyt mukaan aika mitäänsanomattomaan trilleriin. Hahmoihin ei ole jaksettu panostaa ja etenkin perheen lapset raivostuttavat typeryydellään. Perheen kohtalosta ei jaksa piitata, joten jännitettäkään ei onnistuta luomaan. Suurimmaksi osaksi jännitys perustuukin lähinnä pöhköihin äkkisäikäytyksiin. Elokuvalla kestää lähteä käyntiin ja alle puolentoista tunnin filmiksi se ehtii jopa tylsistyttämään parissa kohtaa. Lopetus saa lähinnä kohauttamaan olkiaan. Tarina tuntuu hätäiseltä, aivan kuin DeMonacon olisi pitänyt kirjoittaa teksti ideansa pohjalta alle päivässä. Lopputulos on sen mukainen ja Puhdistuksen yö kadottaa suuren potentiaalinsa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Purge, 2013, Universal Pictures, Platinum Dunes, Blumhouse Productions, Why Not Productions, Overlord Productions