Arvostelu: Taistelu huomisesta (The Tomorrow War - 2021)

TAISTELU HUOMISESTA

THE TOMORROW WAR

Ohjaus: Chris McKay

Pääosissa: Chris Pratt, Yvonne Strahovski, Sam Richardson, Edwin Hodge, Betty Gilpin, J. K. Simmons, Jasmine Mathews, Ryan Kiera Armstrong, Mary Lunn Rajskub, Mike Mitchell ja Keith Powers

Genre: scifi, toiminta

Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia

Ikäraja: 16

The Tomorrow War, eli suomalaisittain Taistelu huomisesta on Chris Prattin tähdittämä uusi scifitoimintaelokuva. Elokuva lähti liikkeelle nimellä "Ghost Draft" ja sen kuvaukset alkoivat syyskuussa 2019. Filmin oli tarkoitus ilmestyä elokuvateattereissa joulukuussa 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi julkaisua on jouduttu siirtämään. Tammikuussa 2021 Amazon Studios osti elokuvan Paramount Picturesilta noin 200 miljoonalla dollarilla ja nyt Amazon on julkaissut Taistelun huomisesta omassa Prime Video -suoratoistopalvelussaan. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin Chris Prattin tähdittävän elokuvaa, jossa taistellaan avaruuden muukalaisia vastaan. Minua harmittikin, että elokuva sai siirron teattereista suoratoistopalveluun, mutta silti katsoin Taistelun huomisesta heti, kun se oli saatavilla Prime Videossa.

Vuonna 2051 ihmiskunta on sodassa avaruusolentojen kanssa, jotka ovat tappaneet lähes kaikki ihmiset Maan päältä. Selviytyjien ainoa toivo on palata aikakoneella 28 vuotta menneisyyteen, jolloin sota ei ole vielä alkanut ja rekrytoida koko ihmiskunta taistelemaan yhteistä vihollista vastaan.

Marvelin Guardians of the Galaxy -elokuvista (2014-) ja uusista Jurassic World -leffoista (2015-) tuttu Chris Pratt näyttelee Dan Foresteria, biologianopettajaa, joka päättää lähteä mukaan sotaan, kun tulevaisuuden sotilaat saapuvat kertomaan, mikä ihmiskuntaa odottaa. Pratt on odotetusti nappivalinta päärooliin ja hän tuo uskottavasti esille useat puolet hahmostaan. Hänessä on karismaa scifileffan toimintasankariksi, mutta myös tiettyä maanläheisyyttä, jotta hän voi esittää tavantallaajaa, opettajaa ja perheenisää. Danin perheeseen kuuluvat hänen vaimonsa Emmy (Betty Gilpin), heidän tyttärensä Muri (Ryan Kiera Armstrong), sekä Danin isä James (J. K. Simmons), jonka kanssa Dan ei ole ollut vuosiin yhteyksissä. Gilpin ja Armstrong eivät pääse erityisemmin esille ja Simmonskin käy lähinnä kääntymässä ja keräämässä helpot rahat.

     Heidän lisäksi elokuvassa nähdään myös Jasmine Mathews tulevaisuuden sodasta menneisyyteen saapuvana luutnantti Hartina, joka varoittaa ihmiskuntaa, mm. Sam Richardson, Edwin Hodge, Mary Lynn Rajskub ja Mike Mitchell Danin kanssa sotaan lähtevinä Charliena, Dorianina, Norahina ja Cowanina, sekä The Handmaid's Tale - Orjattaresi -televisiosarjasta (The Handmaid's Tale - 2017-) tuttu Yvonne Strahovski everstinä, joka komentaa tulevaisuudessa joukkoja taistoon. Sivunäyttelijät toimivat rooleissaan kelvollisesti - erityisesti Strahovski, jonka merkityksen voi arvata nopeasti.

Taistelu huomisesta -elokuva sisältää erittäin mielenkiintoisen konseptin ja se leikittelee veikeästi yhdistämällä avaruusolentojen hyökkäystä aikamatkustustarinaan. Aikaleikittelyä muukalaishyökkäyksen aikana on nähty aiemmin jo esimerkiksi Edge of Tomorrow'ssa (2014), mutta tämän leffan idea on onneksi tarpeeksi erilainen. Harmi vain, että Taistelu huomisesta jää kauas Edge of Tomorrow'n laadukkuudesta. Siitä löytyy paljon pidettäviä juttuja, mutta myös selviä heikkouksia, jotka kiskovat elokuvaa pääsemästä sen tavoittelemaan potentiaaliin. Juoni on mielenkiintoinen, vaikka se herättääkin kysymyksiä siitä, mikseivät tulevaisuuden sotilaat vain kouluta ihmiskuntaa taistelemaan tulevaa uhkaa vastaan, vaan he lähettävät jopa siviilejä ilman koulutusta tulevaisuuteen, kertomatta edes, mitä on todellisuudessa luvassa. Jotkut hädintuskin osaavat pitää asetta kädessä oikein päin ja heidät lähetetään sotimaan. Sitten ihmetellään, miksi lähes kaikki lähtevät heittävät kupin nurkkaan.

Tietyt asiat alustuksessa hoidetaan hutiloiden, jotta Dan kumppaneineen saadaan nopeasti lähetettyä tulevaisuuteen. Harmillisesti hutilointi johtaa myös siihen, että elokuva ei tavoita katsojan tunteita millään lailla, kun Danin pieni tytär itkee, ettei hänen isänsä voi jättää häntä näin. Tulevaisuuteen päästäessä elokuva onneksi nappaa paremmin mukaansa, vaikkei sivuhahmojen kohtalot jaksakaan kiinnostaa. Vastassa olevat avaruusolennot ovat kuitenkin päheä näky ja onnistunut uhka... tiettyyn pisteeseen asti. Muita hahmoja kohti otukset tuntuvat juoksevan sellaisella vimmalla, että hyvä jos ehtii sormea nostaa liipaisimelle ennen kuin noutaja tulee, mutta Danin kohdalla ne taitavat jopa hidastaa vauhtiaan, jotta sankarilla on sopivasti aikaa pistää olentoja hengiltä. Tästä huolimatta kohtaukset olentojen kera ovat oikein mainiota antia ja passelia viihdettä, jota olisi mielellään katsellut valkokankaalta television sijaan. Monet aikuiskatsojat voivat olla tyytyväisiä, sillä taisteluista ei ole tehty lapsiystävällisiä, vaan verta roiskahtelee.

Filmin isoimmat ongelmat kuitenkin nousevat esiin käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Sen lisäksi, että tekstissä hutiloidaan alkupäätä, on elokuva kerronnaltaan hieman epätasainen. Yhdessä kohtaa katsoja saattaa herkästi luulla, että tähän filmi nyt päättyy, mutta ei; kestoa onkin jäljellä vielä yli puoli tuntia. Yhteensä kestoa löytyy vähän päälle kaksi tuntia ja vartti, mitä ei osata oikein käyttää hyödyksi. Osan ajasta elokuva voisi kulkea selvästi reippaammin ja toisinaan taas sen pitäisi käyttää aikaa enemmän tiettyihin asioihin. Epätasaisinta on silti ohjaus. Elokuvan tunnelma vaihtelee turhankin radikaalisti pitkin kestoa, eikä Taistelu huomisesta osaa päättää, haluaako se olla vakavaa sotimista ihmiskunnan pelastumiseksi, vai humoristisempaa hömppää. Komediahetket pistävät silmään niin, että ne tuntuvat jälkikäteen lisätyiltä uusintakuvausten myötä. Kyseessä on aiemmin Lego Batman Elokuvan (The LEGO Batman Movie - 2017) tehneen Chris McKayn ensimmäinen näytellyn elokuvan ohjaus, eikä siirtyminen animaatiosta suju luontevasti.

Teknisiltäkin ansioiltaan Taistelu huomisesta on ailahteleva tekele. Etenkin tietokonetehosteiden taso vaihtelee kohtauksesta toiseen. Välillä avaruusmöröt näyttävät upeilta, toisinaan taas vuosia vanhasta videopelistä revityiltä. Tuhoutuneet kaupunginrauniot ovat joissain kuvissa karmiva ilmestys, joissain taas liian selvä vihreä kangas näyttelijöiden takana. Kuvaus on sujuvaa, lavasteet ja asut oivalliset ja maskeeraukset menevät. Ääniefektit toimivat erittäin hyvin ja säveltäjä Lorne Balfe tykittelee tuttuun tapaansa musiikeilla, rakentaen jonkinlaista jännitettä, kun McKay ei siinä onnistu.

Yhteenveto: Taistelu huomisesta on harmillisen keskinkertainen scifitoimintaelokuva, jonka veikeässä ideassa olisi potentiaalia parempaan. Elokuvan alustus hoidetaan aika hutiloiden, jotta hahmot saadaan nopeasti taistelemaan avaruusolentoja vastaan. Tämän vuoksi tunnepuoli jää ohueksi ja tietyt logiikat aikamatkustuksesta jäävät ihmetyttämään. Itse taistelu olentoja vastaan on viihdyttävää ja parissa kohtaa hieman jännittävääkin seurattavaa. Muukalaiset ovat oiva uhka ja näyttävä ilmestys, vaikka päähenkilön kohdatessaan ne tuntuvatkin menettävän paljon tehokkuudestaan, eivätkä efektit ihan toimi läpi leffan. Lähinnä elokuvan ongelmat muodostuvat kuitenkin töksähtelevästä tekstistä ja ailahtelevasta tunnelmasta. Välillä elokuva ottaa itsensä erittäin tosissaan, toisinaan se ymmärtää olevansa hömelöä popcorn-viihdettä. Vitsit tuntuvat jälkikäteen lisätyiltä, jotta tunnelmaa saataisiin kevennettyä. Chris Pratt on todella hyvä pääroolissa ja filmissä olisi eväät mitä mainioimpaan scifitoimintaan, mutta toteutus jää takeltelemaan. Välillä harmittaa, että elokuvaa pitää katsoa hieman tuhnuisemmalla suoratoistolaadulla, toisinaan taas leffa näyttää siltä kuin se olisi suoraan tehty televisiokatselua varten. Kenties Taistelu huomisesta olisi pitänyt suoraan tehdä Amazonin televisiosarjaksi. Sellaisena sen konsepti voisi toimia todella hyvin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Tomorrow War, 2021, Skydance Media, Lit Entertainment Group, New Republic Pictures, Phantom Four Films

Arvostelu: The Purge: Election Year (2016)

THE PURGE: ELECTION YEAR

Ohjaus: James DeMonaco
Pääosissa: Frank Grillo, Elizabeth Mitchell, Mykelti Williamson, Betty Gabriel, Joseph Julian Soria, Edwin Hodge, Kyle Secor, Terry Serpico, Brittany Mirabilé ja Raymond J. Barry
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 16

James DeMonacon pienimuotoinen jännäri Puhdistuksen yö (The Purge - 2013) oli saamastaan kritiikistä huolimatta iso menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Toinen osa, Puhdistuksen yö: Anarkia (The Purge: Anarchy - 2014) oli vielä isompi hitti, tuottaen yli 110 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Kolmannen osan suunnittelu lähtikin heti käyntiin ja lopulta The Purge: Election Year (joka ei saanut suomennosta toisin kuin sarjan edelliset osat) sai ensi-iltansa heinäkuussa 2016. Tämäkin leffa sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, mutta tuotti vieläkin enemmän rahaa. Itse näin kaksi ensimmäistä Purge-leffaa kesällä 2015, kun vuokrasimme ne serkkujeni kanssa ja katsoimme ne peräkkäin samana iltana. En oikein pitänyt kummastakaan, enkä ole katsonut muita jatko-osia. Kuitenkin nyt kun leffasarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla The Forever Purge, päätin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden. Uusi osa valitettavasti siirrettiin koronaviruksen takia vuoteen 2021, mutta siitä huolimatta pidin suunnitelmastani kiinni ja jatkoin aiempien osien katselua. Tasan kaksi viikkoa Puhdistuksen yö: Anarkian jälkeen katsoin The Purge: Election Yearin.

Vuonna 2040 on koittamassa presidentinvaalit Yhdysvalloissa ja Uusia perustajaisiä vastaan ehdolle käy senaattori Charlie Roan, aikomuksenaan lopettaa Puhdistuksen yön, jos voittaa vaalit. Vaaleja ennen on kuitenkin luvassa Puhdistuksen yö ja Uudet perustajaisät ottavatkin Charlien kohteekseen.

Puhdistuksen yö: Anarkiaa tähdittänyt Frank Grillo tekee paluun rooliinsa Leo Barnesiksi, joka työskentelee nyt senaattori Charlie Roanin (Elizabeth Mitchell) henkivartijana. Leon menneisyyden takia uusi työnkuva on ymmärrettävä ja Grillo osoittaa toistamiseen olevansa passeli taistelijan roolissa. Tässä leffassa Leo jää kuitenkin aika tylsäksi hahmoksi. Ei siinä mitään, jos hänen suojelema Charlie olisi mielenkiintoinen, mutta ei. Elokuvan alussa annetaan nopeasti syy Charlielle inhota Puhdistuksen yötä, mutta sitä ei lopulta syvennetä kunnolla. Mitchell sopii senaattorin osaan, mutta vaikka hänen hahmonsa on hyvän asian puolella, ei hänestä jaksa välittää.

Muutenkin elokuvan hahmot ovat toinen toistaan tylsempiä, eikä kenenkään kohtalo kiinnosta. Mykelti Williamson esittää Joe Dixonia, joka yrittää suojella omistamaansa kauppaa, kun vakuutusyhtiö alkaa juuri ennen Puhdistusta nostamaan hintojaan. Joseph Julian Soria taas näyttelee häntä auttavaa nuorta Marcosta. Betty Gabriel nähdään omaa ensiapuautoaan ajavana Laneyna, kun taas Edwin Hodge palaa rooliinsa Puhdistusta vastustavan liikkeen johtohahmo Dante Bishopina. Näyttelijät eivät ole kummoisia rooleissaan, eikä käsikirjoitus edes tarjoa heille paljoa.

Kumpikaan aiemmista Purge-elokuvista ei ollut kovin kaksinen, mutta niiden kantavana voimana toimi kiehtova kritiikki ja lähestulkoon satiiri Yhdysvaltojen meiningistä esimerkiksi aselakeja ja luokkaeroja koskien, sekä mielenkiintoinen pohdinta ihmisluonteesta, jos rikollisuuden laillistaisi kerran vuodessa. Kömpelön elokuvantekijä James DeMonacon käsittelyssä vahva potentiaali kuitenkin valuu hukkaan täysin keskinkertaisissa teoksissa. Puhdistuksen yö: Anarkia oli sentään parempi kuin heikko avausleffa, muttei sekään päätä huimannut. The Purge: Election Yearilla DeMonaco yrittää toistaa Anarkian hyviä puolia, mutta epäonnistuu rakentamaan hyvän elokuvan kaiken ympärille. Itse Puhdistuksen yö alkaa jo paikoitellen mennä parodian puolelle, eikä niistä poliittisista kommenteistakaan irtoa enää paljoa. Välillä jopa tuntuu, että DeMonaco unohti, mistä koko homma lähti liikkeelle ja on nyt vain halunnut tarjota mahdollisimman paljon sekasortoa ja tappamista. Toisaalta jos yleisö haluaa juuri sitä, ehkä se viestii, että jos Puhdistuksen yö otettaisiin käyttöön todellisuudessa, meno olisi yhtä hullua ja kaameaa kuin näissä elokuvissa.

Elokuva onnistuu alussa tarjoamaan muutaman veikeän lisäidean, mikä rikastuttaa tätä uutta maailmaa, kuten se, että Puhdistuksen yöstä on muodostunut turistien suosima juttu ja muista maista matkustetaan Yhdysvaltoihin puhdistautumaan. Leffa ei kuitenkaan viitsi sen kummemmin uppoutua siihen, että elokuva sijoittuu jo 2040-luvulle, eli Puhdistuksen öitä on ollut jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Leffa voisi rohkeammin tarttua siihen, mitä tämä on tehnyt maalle siinä ajassa ja pohtia poliittista puolta enemmän. Nyt elokuva jää vain pintapuoliseksi ja tyhjänpäiväiseksi hötöksi, mitä vain pahentaa se, kuinka tylsiä hahmot ovat. Ja kun hahmojen kohtalot eivät kiinnosta, meno alkaa puuduttaa hyvin pian. Kaksi ensimmäistä elokuvaa olivat todella erilaiset toisistaan lähestymistavoiltaan, mutta Election Year tuntuu vain Anarkian kopioimiselta täysin ponnettomasti. Elokuva ei edes viihdytä ja jotkut sen jutut saavat jopa pyörittelemään silmiä typeryyden takia. Leffa menetti minut siinä kohtaa, kun sekopäinen tyttöjoukko yrittää tunkeutua Joen kauppaan suklaapatukan takia.

Jos jotain, niin ainakin The Purge: Election Year on tyylikkäästi kuvattu. Vaikuttavin kuva taitaa olla tärvellystä Lincolnin muistomerkistä, missä presidentin patsaan edessä köyhät amerikkalaiset makaavat kuolleina. Muistomerkin pylväisiin on maalattu sana "PURGE", luultavasti verellä. Näin maan johtajat siis puhdistavat Yhdysvaltoja. Tämä yksi kuva pesee lattioita koko muulla leffalla. Vaikka kuvaus on oivallista, ovat puitteet jotenkin halvat. Aiempia osia isommasta budjetistaan huolimatta elokuva vaikuttaa jotenkin siltä kuin se olisi tehty suoraan televisioon. Leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää. Äänimaailma on sentään menevä, mutta Nathan Whiteheadin säveltämät musiikit ovat yhtä tyhjän kanssa läpi leffan.

Yhteenveto: The Purge: Election Year on kehno lisäys elokuvasarjaan, joka kadottaa sen kiehtovan pohdintansa ihmisarvoista ja -luonteesta, mikä jaksoi kiinnostaa kahdessa edellisessä osassa. Elokuva kopioi edellistä osaa, Puhdistuksen yö: Anarkiaa minkä ehtii, toivoen luovansa uudelleen sen hyvät hetket. Meno on kuitenkin jopa yllättävän pitkäveteistä. Tuttu sekoilu on jo ehtinyt käydä tylsäksi, eikä jännitettäkään löydy, kun hahmoista ei jaksa välittää. Paikoitellen homma äityy sellaisiin typeryyksiin, että elokuvaa on jopa kiusallista katsoa. Elokuva esittelee muutamia kivoja ideoita, mutta ei lopulta tee niillä oikeastaan mitään. Kaikin puolin The Purge: Election Year lässähtää kasaan totaalisen tyhjänpäiväisenä tappohurmoksena, mikä tuntuu jo siltä, etteivät tekijät enää muista, mistä sarjassa piti olla kyse. Raakuuksiennälkäisiä katsojia tämä voi miellyttää ja jos ei muuta, niin leffan suosio toimii osoituksena, että kenties meininki olisi yhtä sekopäistä kuin näissä elokuvissa, jos Puhdistuksen yöstä tehtäisiin todellinen tapahtuma.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Purge: Election Year, 2016, Universal Pictures, Platinum Dunes, Blumhouse Productions, Man in a Tree, Dentsu, Fuji Television Network

Arvostelu: Puhdistuksen yö (The Purge - 2013)

PUHDISTUKSEN YÖ

THE PURGE

Ohjaus: James DeMonaco
Pääosissa: Ethan Hawke, Lena Headey, Max Burkholder, Adelaide Kane, Edwin Hodge, Rhys Wakefield, Tony Oller, Arija Bareikis, Chris Mulkey, Tisha French ja Dana Bunch
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 16

The Purge, eli suomalaisittain Puhdistuksen yö on James DeMonacon ohjaama ja käsikirjoittama trilleri. DeMonaco sai idean elokuvaan, kun hän oli joutunut tappeluun humaltuneen miehen kanssa, joka oli lähes törmännyt häneen autollaan. Tappelun jälkeen DeMonacon vaimo oli todennut, että pitäisikö joka vuosi olla kerran laillista murhata joku ja DeMonaco kiinnostui tästä pohdinnasta. Hän alkoi työstämään käsikirjoitusta ja sai tuottaja Jason Blumin kiinnostumaan ideasta. Kuvaukset lähtivät käyntiin ja lopulta Puhdistuksen yö sai ensi-iltansa kesällä 2013. Elokuva ei voittanut kriitikoita puolelleen, mutta se oli massiivinen hitti pieneen, vain kolmen miljoonan dollarin budjettiinsa verrattuna. Itse katsoin leffan ensimmäisen kerran vasta pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen, kun vuokrasin sen ja jatko-osan Puhdistuksen yö: Anarkian (The Purge: Anarchy - 2014) serkkujeni kanssa. En pitänyt leffoista, enkä ole katsonut niiden jälkeen tehtyjä jatko-osia tai televisiosarjaa The Purge (2018-2019). Olen kuitenkin pohtinut, että antaisin leffoille uuden mahdollisuuden ja kun huomasin, että sarja oli jälleen saamassa jatkoa elokuvalla The Forever Purge (2021), päätin aloittaa koko homman alusta. Kuitenkin kun The Forever Purge siirrettiin koronaviruksen takia ensi vuodelle, päätin katsoa ja arvostella alkuperäisen Puhdistuksen yön nyt 10. heinäkuuta, jolloin uuden elokuvan oli alunperin tarkoitus ilmestyä.

Tulevaisuuden Yhdysvalloissa rikollisuus on laillista yhtenä päivänä vuodesta 12 tunnin ajan. 21. maaliskuuta 2022 rikas Sandinin perhe valmistautuu tähän "puhdistukseen", kun heidän kotiinsa hyökkää joukko psykopaatteja.

Sandinin perheeseen kuuluvat Ethan Hawken näyttelemä James-isä, Game of Thronesista (2011-2019) tutun Lena Headeyn esittämä Mary-äiti, sekä heidän kaksi lastaan, Charlie (Max Burkholder) ja Zoey (Adelaide Kane). Hawke ja Headey ovat mainioita vanhempina ja tuovat hyvin esille hahmojen pelon, kun puhdistus alkaa, mutta heidän hahmonsa eivät harmillisesti ole kiinnostavat. Burkholder ja Kane ovat tarpeeksi kelvolliset valinnat perheen lapsiksi, mutta valitettavasti heidän hahmonsa ovat jopa raivostuttavan ärsyttäviä. Charlie aiheuttaa pelkästään ongelmia ja pian katsoja huomaa toivovansa, että vanhemmat potkisivat tämän kadulle, jotta rellestävät puhdistautujat voisivat listiä kakaran. Zoey ei ole yhtä rasittava, mutta kyllä hänkin alkaa ärsyttämään, kun hahmon on kaiken aikaa pakko lähteä jonnekin - etenkin silloin, kun turvallisinta olisi pysyä yhdessä.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Tony Oller Zoeyn poikaystävänä Henrynä (jonka ohjaaja DeMonaco on sanonut studion pakottaneen lisäämään mukaan ja sen kyllä huomaa, sillä hahmo on niin surkeasti tungettu tarinaan), Edwin Hodge puhdistautujia pakenevana miehenä, sekä Rhys Wakefield Sandinin perhettä piinaavan joukon johtajana. Oller on kehno roolissaan, mutta Hodge ja Wakefield toimivat hyvin omissa osissaan. Wakefield etenkin on nappivalinta psykoottisen ylemmistönuoren rooliin, joka uskoo olevansa muiden yläpuolella ja pyhällä tehtävällä, tappaessaan "alempiarvoisia".

Puhdistuksen yön konsepti on äärimmäisen kiehtova ja jopa karmiva. Yhdysvaltojen vanhan hallituksen tuhouduttua ja uuden noustessa valtaan, maahan on luotu kiero kokeilu rikollisuuden poistamiseksi, eli rikollisuuden salliminen kerran vuodessa 12 tunnin ajaksi. Elokuvan aikana kuullaan radiolähetyksiä, joissa puhutaan kokeilun kyseenalaisuudesta. Rikollisuusluvut ovat ennätyksellisen alhaiset, mutta vain koska kaikki murhaavat, raiskaavat ja ryöstelevät silloin, kun se on hetken aikaa laillista. Työttömyys on lähes kadonnut, mutta vain koska puhdistuksen aikana tapetaan pois ne, joita ei pidetä yhteiskunnalle merkittävinä. Perheet jopa kerääntyvät yhteen seuraamaan puhdistusta televisiosta kuin se olisi parasta viihdettä. Kertomus selvästi toimii DeMonacon kritiikkinä Yhdysvaltoja kohtaan: kuinka aseiden hankkiminen siellä on arkipäiväisen helppoa, kuinka maa korostaa erilaisia lukemiaan, kuinka luokkaerot ovat surullisen selkeitä ja kuinka tällainen olisi mitä luultavimmin mahdollista juuri siellä. Lisäksi hän pohtii myös ihmisluonnetta. Onko meidän jokaisen sisällä tarve päästä tekemään näitä pahoja asioita? Tekisimmekö niitä, jos se olisi kerran vuodessa laillista, eikä seuraamuksia tulisi? Aluksi mukavat naapurit nähdään myöhemmin psykoottisissa tiloissa. Vaikka DeMonaco saa katsojan kiehtoutumaan ajatuksista, hän myös painottaa, että tällainen kokeilu olisi vain väärin ja sairasta.

Koska elokuvan idea on näin mielenkiintoinen, on surullista, ettei DeMonaco ole saanut tämän parempaa filmiä aikaiseksi. On ymmärrettävää, että budjettisyistä hän ei voi näyttää valtavaa tuhoa ympäri Yhdysvaltoja, vaan joutuu keskittymään vain yhden perheen selviytymisyritykseen. Ongelmana on, ettei DeMonaco ole tehnyt kummoista työtä perhettä kirjoittaessaan, joten kenenkään kohtalosta ei ole kiinnostunut, eikä kenenkään puolesta jaksa jännittää. DeMonaco myös pistää hahmonsa tekemään idioottimaisia asioita, mikä saa katsojan lähinnä tuumimaan, että he itse aiheuttavat ongelmansa. Elokuvalla kestää kauan lähteä oikeasti käyntiin. Ei siinä mitään, jos DeMonaco osaisi rakentaa jännitettä. Hän on selvästi yrittänyt kasvattaa tunnelmaa, ennen kuin päästää helvetin valloilleen, mutta hän epäonnistuu. Jännite perustuu lähinnä kömpelöihin äkkisäikäytyksiin. Meno on yllättävänkin mitäänsanomatonta loppuhuipennuksessa. Lisäksi itse lopetus on aika antikliimaksinen. Vaikka toisaalta on kiinnostavaa nähdä, kuinka tämä maailma pystyy palaamaan normaaliin puhdistuksen päätyttyä, saa se katsojan tuumimaan, että tässäkö tämä nyt oli?

Tekniseltä toteutukseltaan Puhdistuksen yö on myös aika keskinkertainen. Kuvauksesta huomaa, että elokuvaa on tehty vauhdilla ja tekijöillä on harvemmin ollut aikaa ottaa oikeasti näyttäviä otoksia. Kun paniikki alkaa, kameran heilumisella ymmärrettävästi korostetaan hermostunutta olotilaa, mutta kamera heiluu jo ennen puhdistusta. Leikkauskaan ei ole kaksista, mutta ajaa sentään asiansa. Lavasteet ovat tyylikkäät ja hyökkääjien naamarit karmivia. Valaistusta hyödynnetään mainiosti... paitsi silloin kun idiootti-Charlie päättää piileskellä päällä olevan taskulampun kanssa. On hämmentävää, että Charlie on edes selvinnyt hengissä aiempien vuosien puhdistuksista näillä älynlahjoilla. Äkkisäikäytyksiä tukevia pamauksia ja säveltäjä Nathan Whiteheadin mitäänsanomattomia musiikkeja lukuunottamatta äänimaailma on tarpeeksi kelvollinen.

Yhteenveto: Puhdistuksen yö sisältää erittäin kiehtovan ja kieron idean, mutta hukkaa sen heikossa toteutuksessa. Ohjaaja-käsikirjoittaja James DeMonacolla on paljon sanottavaa Yhdysvalloista ja hän esittääkin kritiikkinsä äärimmäisyyksiin vedetyssä skenaariossa. DeMonaco heittelee ilmoille mielenkiintoisia ajatuksia ja pistää pohtimaan ihmisluonnetta. Tämän kaiken aidosti kiehtovan hän on kuitenkin pistänyt mukaan aika mitäänsanomattomaan trilleriin. Hahmoihin ei ole jaksettu panostaa ja etenkin perheen lapset raivostuttavat typeryydellään. Perheen kohtalosta ei jaksa piitata, joten jännitettäkään ei onnistuta luomaan. Suurimmaksi osaksi jännitys perustuukin lähinnä pöhköihin äkkisäikäytyksiin. Elokuvalla kestää lähteä käyntiin ja alle puolentoista tunnin filmiksi se ehtii jopa tylsistyttämään parissa kohtaa. Lopetus saa lähinnä kohauttamaan olkiaan. Tarina tuntuu hätäiseltä, aivan kuin DeMonacon olisi pitänyt kirjoittaa teksti ideansa pohjalta alle päivässä. Lopputulos on sen mukainen ja Puhdistuksen yö kadottaa suuren potentiaalinsa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Purge, 2013, Universal Pictures, Platinum Dunes, Blumhouse Productions, Why Not Productions, Overlord Productions