Arvostelu: Taistelu huomisesta (The Tomorrow War - 2021)

TAISTELU HUOMISESTA

THE TOMORROW WAR

Ohjaus: Chris McKay

Pääosissa: Chris Pratt, Yvonne Strahovski, Sam Richardson, Edwin Hodge, Betty Gilpin, J. K. Simmons, Jasmine Mathews, Ryan Kiera Armstrong, Mary Lunn Rajskub, Mike Mitchell ja Keith Powers

Genre: scifi, toiminta

Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia

Ikäraja: 16

The Tomorrow War, eli suomalaisittain Taistelu huomisesta on Chris Prattin tähdittämä uusi scifitoimintaelokuva. Elokuva lähti liikkeelle nimellä "Ghost Draft" ja sen kuvaukset alkoivat syyskuussa 2019. Filmin oli tarkoitus ilmestyä elokuvateattereissa joulukuussa 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi julkaisua on jouduttu siirtämään. Tammikuussa 2021 Amazon Studios osti elokuvan Paramount Picturesilta noin 200 miljoonalla dollarilla ja nyt Amazon on julkaissut Taistelun huomisesta omassa Prime Video -suoratoistopalvelussaan. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin Chris Prattin tähdittävän elokuvaa, jossa taistellaan avaruuden muukalaisia vastaan. Minua harmittikin, että elokuva sai siirron teattereista suoratoistopalveluun, mutta silti katsoin Taistelun huomisesta heti, kun se oli saatavilla Prime Videossa.

Vuonna 2051 ihmiskunta on sodassa avaruusolentojen kanssa, jotka ovat tappaneet lähes kaikki ihmiset Maan päältä. Selviytyjien ainoa toivo on palata aikakoneella 28 vuotta menneisyyteen, jolloin sota ei ole vielä alkanut ja rekrytoida koko ihmiskunta taistelemaan yhteistä vihollista vastaan.

Marvelin Guardians of the Galaxy -elokuvista (2014-) ja uusista Jurassic World -leffoista (2015-) tuttu Chris Pratt näyttelee Dan Foresteria, biologianopettajaa, joka päättää lähteä mukaan sotaan, kun tulevaisuuden sotilaat saapuvat kertomaan, mikä ihmiskuntaa odottaa. Pratt on odotetusti nappivalinta päärooliin ja hän tuo uskottavasti esille useat puolet hahmostaan. Hänessä on karismaa scifileffan toimintasankariksi, mutta myös tiettyä maanläheisyyttä, jotta hän voi esittää tavantallaajaa, opettajaa ja perheenisää. Danin perheeseen kuuluvat hänen vaimonsa Emmy (Betty Gilpin), heidän tyttärensä Muri (Ryan Kiera Armstrong), sekä Danin isä James (J. K. Simmons), jonka kanssa Dan ei ole ollut vuosiin yhteyksissä. Gilpin ja Armstrong eivät pääse erityisemmin esille ja Simmonskin käy lähinnä kääntymässä ja keräämässä helpot rahat.

     Heidän lisäksi elokuvassa nähdään myös Jasmine Mathews tulevaisuuden sodasta menneisyyteen saapuvana luutnantti Hartina, joka varoittaa ihmiskuntaa, mm. Sam Richardson, Edwin Hodge, Mary Lynn Rajskub ja Mike Mitchell Danin kanssa sotaan lähtevinä Charliena, Dorianina, Norahina ja Cowanina, sekä The Handmaid's Tale - Orjattaresi -televisiosarjasta (The Handmaid's Tale - 2017-) tuttu Yvonne Strahovski everstinä, joka komentaa tulevaisuudessa joukkoja taistoon. Sivunäyttelijät toimivat rooleissaan kelvollisesti - erityisesti Strahovski, jonka merkityksen voi arvata nopeasti.

Taistelu huomisesta -elokuva sisältää erittäin mielenkiintoisen konseptin ja se leikittelee veikeästi yhdistämällä avaruusolentojen hyökkäystä aikamatkustustarinaan. Aikaleikittelyä muukalaishyökkäyksen aikana on nähty aiemmin jo esimerkiksi Edge of Tomorrow'ssa (2014), mutta tämän leffan idea on onneksi tarpeeksi erilainen. Harmi vain, että Taistelu huomisesta jää kauas Edge of Tomorrow'n laadukkuudesta. Siitä löytyy paljon pidettäviä juttuja, mutta myös selviä heikkouksia, jotka kiskovat elokuvaa pääsemästä sen tavoittelemaan potentiaaliin. Juoni on mielenkiintoinen, vaikka se herättääkin kysymyksiä siitä, mikseivät tulevaisuuden sotilaat vain kouluta ihmiskuntaa taistelemaan tulevaa uhkaa vastaan, vaan he lähettävät jopa siviilejä ilman koulutusta tulevaisuuteen, kertomatta edes, mitä on todellisuudessa luvassa. Jotkut hädintuskin osaavat pitää asetta kädessä oikein päin ja heidät lähetetään sotimaan. Sitten ihmetellään, miksi lähes kaikki lähtevät heittävät kupin nurkkaan.

Tietyt asiat alustuksessa hoidetaan hutiloiden, jotta Dan kumppaneineen saadaan nopeasti lähetettyä tulevaisuuteen. Harmillisesti hutilointi johtaa myös siihen, että elokuva ei tavoita katsojan tunteita millään lailla, kun Danin pieni tytär itkee, ettei hänen isänsä voi jättää häntä näin. Tulevaisuuteen päästäessä elokuva onneksi nappaa paremmin mukaansa, vaikkei sivuhahmojen kohtalot jaksakaan kiinnostaa. Vastassa olevat avaruusolennot ovat kuitenkin päheä näky ja onnistunut uhka... tiettyyn pisteeseen asti. Muita hahmoja kohti otukset tuntuvat juoksevan sellaisella vimmalla, että hyvä jos ehtii sormea nostaa liipaisimelle ennen kuin noutaja tulee, mutta Danin kohdalla ne taitavat jopa hidastaa vauhtiaan, jotta sankarilla on sopivasti aikaa pistää olentoja hengiltä. Tästä huolimatta kohtaukset olentojen kera ovat oikein mainiota antia ja passelia viihdettä, jota olisi mielellään katsellut valkokankaalta television sijaan. Monet aikuiskatsojat voivat olla tyytyväisiä, sillä taisteluista ei ole tehty lapsiystävällisiä, vaan verta roiskahtelee.

Filmin isoimmat ongelmat kuitenkin nousevat esiin käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Sen lisäksi, että tekstissä hutiloidaan alkupäätä, on elokuva kerronnaltaan hieman epätasainen. Yhdessä kohtaa katsoja saattaa herkästi luulla, että tähän filmi nyt päättyy, mutta ei; kestoa onkin jäljellä vielä yli puoli tuntia. Yhteensä kestoa löytyy vähän päälle kaksi tuntia ja vartti, mitä ei osata oikein käyttää hyödyksi. Osan ajasta elokuva voisi kulkea selvästi reippaammin ja toisinaan taas sen pitäisi käyttää aikaa enemmän tiettyihin asioihin. Epätasaisinta on silti ohjaus. Elokuvan tunnelma vaihtelee turhankin radikaalisti pitkin kestoa, eikä Taistelu huomisesta osaa päättää, haluaako se olla vakavaa sotimista ihmiskunnan pelastumiseksi, vai humoristisempaa hömppää. Komediahetket pistävät silmään niin, että ne tuntuvat jälkikäteen lisätyiltä uusintakuvausten myötä. Kyseessä on aiemmin Lego Batman Elokuvan (The LEGO Batman Movie - 2017) tehneen Chris McKayn ensimmäinen näytellyn elokuvan ohjaus, eikä siirtyminen animaatiosta suju luontevasti.

Teknisiltäkin ansioiltaan Taistelu huomisesta on ailahteleva tekele. Etenkin tietokonetehosteiden taso vaihtelee kohtauksesta toiseen. Välillä avaruusmöröt näyttävät upeilta, toisinaan taas vuosia vanhasta videopelistä revityiltä. Tuhoutuneet kaupunginrauniot ovat joissain kuvissa karmiva ilmestys, joissain taas liian selvä vihreä kangas näyttelijöiden takana. Kuvaus on sujuvaa, lavasteet ja asut oivalliset ja maskeeraukset menevät. Ääniefektit toimivat erittäin hyvin ja säveltäjä Lorne Balfe tykittelee tuttuun tapaansa musiikeilla, rakentaen jonkinlaista jännitettä, kun McKay ei siinä onnistu.

Yhteenveto: Taistelu huomisesta on harmillisen keskinkertainen scifitoimintaelokuva, jonka veikeässä ideassa olisi potentiaalia parempaan. Elokuvan alustus hoidetaan aika hutiloiden, jotta hahmot saadaan nopeasti taistelemaan avaruusolentoja vastaan. Tämän vuoksi tunnepuoli jää ohueksi ja tietyt logiikat aikamatkustuksesta jäävät ihmetyttämään. Itse taistelu olentoja vastaan on viihdyttävää ja parissa kohtaa hieman jännittävääkin seurattavaa. Muukalaiset ovat oiva uhka ja näyttävä ilmestys, vaikka päähenkilön kohdatessaan ne tuntuvatkin menettävän paljon tehokkuudestaan, eivätkä efektit ihan toimi läpi leffan. Lähinnä elokuvan ongelmat muodostuvat kuitenkin töksähtelevästä tekstistä ja ailahtelevasta tunnelmasta. Välillä elokuva ottaa itsensä erittäin tosissaan, toisinaan se ymmärtää olevansa hömelöä popcorn-viihdettä. Vitsit tuntuvat jälkikäteen lisätyiltä, jotta tunnelmaa saataisiin kevennettyä. Chris Pratt on todella hyvä pääroolissa ja filmissä olisi eväät mitä mainioimpaan scifitoimintaan, mutta toteutus jää takeltelemaan. Välillä harmittaa, että elokuvaa pitää katsoa hieman tuhnuisemmalla suoratoistolaadulla, toisinaan taas leffa näyttää siltä kuin se olisi suoraan tehty televisiokatselua varten. Kenties Taistelu huomisesta olisi pitänyt suoraan tehdä Amazonin televisiosarjaksi. Sellaisena sen konsepti voisi toimia todella hyvin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Tomorrow War, 2021, Skydance Media, Lit Entertainment Group, New Republic Pictures, Phantom Four Films

Arvostelu: The Predator (2018)

THE PREDATOR

Ohjaus: Shane Black
Pääosissa: Boyd Holbrook, Olivia Munn, Jacob Tremblay, Trevante Rhodes, Sterling K. Brown, Keegan-Michael Key, Thomas Jane, Alfie Allen, Augusto Aguilera ja Yvonne Strahovski
Genre: toiminta, jännitys, scifi
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 16

Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä scifitoimintaelokuva Predator - saalistaja (Predator - 1987) oli suuri menestys, joten jatkoa päätettiin tietenkin tehdä. Predator 2 - Saalistaja (Predator 2 - 1990) ei kuitenkaan tuottanut läheskään yhtä paljon kuin edeltäjänsä, joten sarja jäi siltä erää siihen. 2000-luvun alussa predator-olennon suosiota yritettiin nostaa yhdistämällä se Alien-elokuvista (1978-) tuttuun avaruushirviöön leffoissa AVP: Alien vs. Predator (2004) ja Aliens vs. Predator 2 (Aliens vs. Predator: Requiem - 2007), mutta nekin saivat kehnon vastaanoton. Vasta vuonna 2010 ilmestynyt Predators (2010) otettiin tarpeeksi lämpimästi vastaan, jotta voitiin sanoa, että olennolla olisi vielä tulevaisuus. Hahmon oikeudet omistava 20th Century Fox -yhtiö alkoikin välittömästi suunnittelemaan uutta leffaa ja vuonna 2014 ilmoitettiin, että alkuperäisessä Predatorissa näytellyt Shane Black ohjaisi uuden elokuvan. Kuvaukset lähtivät viimein käyntiin helmikuussa 2017 ja nyt The Predator on vihdoin saamassa ensi-iltansa. Itse tutustuin predator-olentoon jo lapsena, kun näin ensimmäisen Alien vs. Predator -leffan. Innostuin olennosta välittömästi ja olen odottanut vuosia näkeväni predatorin omin silmin valkokankaalla. Kun kuulin The Predatorista, innostuin suuresti, enkä malttanut odottaa leffan näkemistä. Filmin trailerit alkoivat kuitenkin laskea odotuksiani, sillä ne eivät näyttäneet kovin kummoisilta, mutta toivoin silti itse elokuvan tekevän vaikutuksen. Meninkin katsomaan The Predatorin mahdollisimman avoimin mielin sen lehdistönäytökseen. Valitettavasti ensimmäistä näytöstä ei saatu toimimaan, joten näin elokuvan vasta päivää ennen ensi-iltaa, mutta toisaalta lisäodotus sai minut innostumaan filmin näkemistä hieman enemmän.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää pieniä SPOILEREITA koskien sarjan ensimmäistä osaa Predator - saalistaja!

Hömelöt sotilaat ja biologi joutuvat taistelemaan avaruuden muukalaisia vastaan, jotka ovat ihmisten harmiksi päivittäneet aseistustaan.

Elokuva keskittyy suurimmaksi osaksi kuuden kummallisen ja hölmön, mutta tehokkaan sotilaan porukkaan. Tarinan keskiössä on tarkka-ampuja Quinn McKenna, jota näyttelee yllättävän hyvin osaansa sopiva Boyd Holbrook. Holbrook on aiemmin jättänyt minut kylmäksi roolitöidensä kanssa, mutta tässä leffassa hän on nappivalinta vaaralliseksi ampujaksi, sekä vitsiniekaksi ja rakastavaksi isäksi. Hän tekee Quinnista pidettävän hahmon heti alussa ja vie katsojan mukaansa seikkailulle. Holbrook ei ole kuitenkaan ainoa yllättävän osuva valinta, mitä roolittajat ovat tehneet. Trevante Rhodes on erittäin cool ja pidettävä Nebraska-nimisenä sotilaana, joka katsoo muiden ryhmäläisten perään. Moonlightissa (2016) hieman puisevan roolityön tehnyt Rhodes vakuutti minut vihdoin lahjoillaan ja toivon näkeväni häntä tulevaisuudessa. Jokseenkin unohdettu Thomas Jane on hulvaton stressihäiriöstä kärsivänä ja rivouksia puhuvana Baxleyna ja vielä hauskempi on Keegan-Michael Key hassuttelevana Coylena. Pääasiassa komedioista tunnetun Keyn roolitusta kritisoitiin paljon etukäteen, mutta hän suoriutuukin osastaan hienosti, eikä outoa kyllä käy kertaakaan ärsyttäväksi. Hieman pienempään osaan sotilaista jäävät uskovainen Nettles (Augusto Aguilera) ja lippispäinen Lynch (Alfie Allen). Tovereidensa rinnalla kaksikko jää aika unohdettavaksi, vaikka tarjoaakin muutamat hyvät naurut.
     Sotilaiden mukaan lähtee Olivia Munnin näyttelemä biologi Casey Bracket, joka on odottanut koko elämänsä tapaavansa avaruusolion. Vaikka Casey jää hahmona hieman tylsäksi, on hienoa, että hän lähtee jatkuvasti taistoon mukaan, eikä suostu jäämään sotilaiden varjoon. Munn on oiva valinta rooliinsa ja on suuri sääli, mitä hänelle on tapahtunut tämän elokuvan teon seurauksena. Munn nimittäin sai selville, että yksi sivuosanäyttelijöistä on tuomittu seksirikollinen ja ilmoitettuaan tästä Foxille, yhtiö pakotti ohjaaja Blackin poistamaan näyttelijän leffasta. Jostain syystä tämä johti siihen, että työryhmä alkoi syrjimään Munnia, joka on sanonut harkitsevansa näyttelemisen lopettamista, jos meininki Hollywoodissa jatkuu tällaisena.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Sterling K. Brown predatoreja jahtaavana agentti Traegerina, Jacob Tremblay Quinnin poikana Roryna ja Yvonne Strahovski tämän äitinä. Strahovskin osuus jää pieneksi, mutta Tremblay osoittaa jälleen kerran olevansa mitä mainioin lapsinäyttelijä, jolla on kirkas tulevaisuus edessään, kunhan hän ei vain pilaa uraansa päihteillä tai antamalla pissan nousta päähänsä. Brown taas jättää aika ristiriitaiset tunteet, sillä tavallaan hän sopii erittäin hyvin osaansa, eikä hänen suorituksessaan ole sinänsä mitään vikaa, mutta hänen hahmonsa jättää paljon toivomisen varaa.

The Predator jättää muutenkin toivomisen varaa, jos elokuvaa katsoo toivoen jotain erityislaatuista tarinaa. Kyseessä on hyvinkin simppeli leffa, missä pohjustetaan hahmot alussa tarpeeksi hyvin, jotta loppufilmi voidaan lähinnä rymistellä erilaisten toimintakohtausten parissa. Elokuvasta löytyy selkeää epäloogisuutta tarinassa, jos sitä alkaa tosissaan pohtimaan. Kerronta on myös paikoitellen hieman kummallista, sillä muutamissa kohtauksissa tuntuu siltä kuin niistä olisi leikattu pois kuvia, joiden pitäisi olla tietyissä väleissä, jotta kohtaukset olisivat kokonaisia. Tämä johtuu varmasti studion pakottamista uusintakuvauksista kehnon testiyleisöreaktion jälkeen. Voi nimittäin olla, ettei kuvia leikattu pois, vaan niitä ei koskaan kuvattukaan ja lisätyt kohdat eivät vain yhdisty muuhun leffaan erityisen hyvin. Mukana on selkeitä pöhköyksiä ja hölmöyksiä, mistä jotkut katsojat eivät varmasti pidä. Hahmoja kehitetään vain juuri ja juuri, eikä erityistä syvällisyyttä leffasta löydy. Mutta toisaalta kun miettii, niin alkuperäistä Predator - saalistajaahan kritisoitiin aikoinaan siitä, että se on vain urpo toimintaelokuva ja nykyään sitä pidetään kasariklassikkona. En todellakaan sano, että The Predator jäisi elämään yhtä ikimuistoisena, mutta sen sanon, ettei sotilaiden ja avaruushirviön taistelusta kannattakaan odottaa mitään spesiaalia tarinapuolella. Filmi ei onneksi tuhlaa aikaansa luodakseen uudestaan alkuperäisen osan mystisyyttä, vaan tietää, että on turhaa piilotella predatoria, sillä toisin kuin vuonna 1987, tänä päivänä kaikki katsojat tietävät, mikä sotilailla on vastassa.

Tarinapuoleltaan kyseessä ei siis ole mikään mullistava teos, mutta puhtaana viihteenä The Predator tarjoaa aivan mieletöntä hupia! Tällaista vuoristoratakyytiä olen odottanut aika lailla koko kesän. Shane Black on täysin tietoinen siitä, kuinka pöhkö leffan idea on ja pistää vain täysillä haisemaan. Elokuva sisältää aivan hulvatonta ja (mikä parasta) todella törkeää huumoria, useita toimintakohtauksia, missä ei todellakaan pihtailla raakuuksien kanssa, sekä erinomaista tunnelmaa, mikä syntyy sotilasjengin upeasti luodusta ryhmähengestä. Menin katsomaan The Predatoria predatorien takia, mutta uppouduinkin siihen mahtavasti kirjoitetun porukan takia. Sotilaat ovat kuin humalaisia parhaita kavereita viettämässä kesäistä mökki-iltaa ja heidän puuhiaan on suuri ilo seurata. Hahmot ovat ihanan törkyturpaisia ja heittävät todella epäkorrektia läppää. Tähän vielä päälle avaruuden vaarallisimpia saalistajia, niin ei voi muuta kuin nauttia! Ennen leffan näkemistä pelkäsin, että liiallinen huumori pilaisi elokuvan, mutta se yhdistyykin täydellisesti ääriväkivaltaiseen toimintaan. Veri roiskuu, ihmisiä revitään palasiksi, suolet valuvat ulos ja jotkut jopa räjähtävät niin, että heidän sisälmyksensä lentelevät ympäriinsä. Elokuva tarjoaa hengähdystaukoja vain sen verran kuin välttämättömästi tarvitsee ja muuten se painelee kunnolla menemään. Ennen kuin huomaakaan, leffa on jo päättynyt, enkä itse ainakaan malta odottaa, että pääsen kokemaan The Predatorin uudestaan. Näin hauskaa minulla ei ole ollut elokuvateatterissa pitkään aikaan! Pystyin jollain tapaa antamaan anteeksi juonen hölmöydet ja uusintakuvausten aiheuttamat kummallisuudet, sillä ryhmädynamiikka, tunnelma, raakuus ja huumori toimivat niin käsittämättömän hyvin. Ainoastaan ihan viimeisen kohtauksen ennen lopputekstejä olisin itse poistanut, sillä siinä mennään sellaisen typeryyden puolelle, etten ole varma, haluanko nähdä kohtauksen lupailemaa jatkoa.

Vaikka kyseessä on ison studion kassamagneettileffa, on hienoa, kuinka paljon omaa tyyliään ohjaaja Shane Black on saanut tuoda mukaan leffaan. Black on selvästi lähtenyt tekemään omannäköistä elokuvaansa, eikä onneksi kopioi edellisten filmien juonikuvioita. Hän laajentaa sarjan maailmaa hienosti, mutta on myös upeaa, että hän jättää tietyt asiat kertomatta ja antaa katsojan tehdä omia tulkintojaan, mitä vuosien varrella on tapahtunut. Black on selvästi koetellut rajojaan huumorin kanssa, mikä on mahtavaa nykypäivän maailmassa, missä pieninkin vitsi koetaan hirveänä. Black olisi toki voinut käsikirjoitusvaiheessa oikoa tiettyä aukkoa tarinassaan, mutta korjailee sitä onneksi taidokkaalla ohjauksellaan. Hän on myös kirjoittanut mukaan useita viittauksia aiempiin Predator-leffoihin, sekä yllättäen myös Alien vs. Predatoriin. Leikkaus filmissä tosiaan kärsii paikoitellen, mutta kuvauspuoli on kuitenkin kunnossa. Mukana on useita tyylikkäitä otoksia, jotka on valaistu mestarillisesti. On hienoa, että vaikka elokuva tapahtuu pääasiassa yöaikaan, leffa ei ole Aliens vs. Predator 2:n tavoin täysin pimeä, vaan tapahtumat näkee selkeästi. Puvustuksella ja maskeerauksella toteutettu predator näyttää aivan täydelliseltä, ja onkin sääli, että filmin muut olennot ovat tietokoneella toteutettuja, sillä ne eivät näytä läheskään yhtä hyvältä. Ääniefektit ovat kuitenkin loistavat ja on mahtavaa päästä kuuntelemaan tuttuja predator-ääniä. Säveltäjä Henry Jackman ei ole valitettavasti onnistunut tekemään mitään uutta ja mielenkiintoista musiikkien puolella, mutta kierrättää juuri oikeissa kohtauksissa alkuperäisen Predatorin melodioita.

Yhteenveto: The Predator on tarinaongelmistaan huolimatta niin mukaansatempaavan viihdyttävä, hulvattoman hauska ja ihanan raaka pläjäys, että siitä voi hyvällä omallatunnolla nauttia täysillä. Elokuva on onneksi täysin itsetietoinen hölmöydestään, eikä koskaan ota itseään liian vakavasti. Ohjaaja Shane Black yhdistelee taidokkaasti törkyhuumoria verisiin toimintakohtauksiin, minkä lisäksi hän on saanut luotua erinomaista henkeä sotilasporukan välille. Näyttelijät tekevät todella hyvää työtä rooleissaan ja saavat urpot hahmonsa niin pidettäviksi, ettei elokuva edes tarvitsisi avaruushirviöitä, jotta se saa katsojan viihtymään. Onneksi avaruusmöröt ovat kuitenkin mukana ja klassinen predator näyttää yhä tänäkin päivänä tajuttoman siistiltä. Harmi vain, että muiden hirviöiden digitaalisuus suorastaan paistaa läpi. Leikkauksessa leffasta huomaa, että siitä puuttuu joitain oleellisia kuvia, jotta kohtaukset tuntuisivat kokonaisilta, minkä lisäksi tarinassa on selkeä aukko, mitä Black olisi voinut miettiä hieman tarkemmin. Ohjaajan luoma tunnelma on kuitenkin niin mainio, että tietyt virheet voi katsoa sormien läpi. Loistava ryhmädynamiikka, hysteerisen hauskat läpät ja veriset toimintakohtaukset olivat tarpeeksi minulle, jotta voin kutsua The Predatoria erittäin oivalliseksi viihteeksi. Suosittelenkin elokuvaa kaikille, jotka tiedostavat alkuperäisen Predator - saalistajan hölmöyden ja fanittavat Shane Blackin leffoja. Merkityksellistä tarinaa kaipaaville elokuva tuottaa pettymyksen, minkä lisäksi olen varma, että epäkorrekti huumori tulee tänä päivänä raivostuttamaan monet katsojat.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Predator, 2018, Twentieth Century Fox, Davis Entertainment, TSG Entertainment, Canada Film Capital, Dark Castle Entertainment