Arvostelu: Spencer (2021)

SPENCER

Ohjaus: Pablo Larraín

Pääosissa: Kristen Stewart, Timothy Spall, Jack Farthing, Sean Harris, Sally Hawkins, Jack Nielen, Freddie Spry, Stella Gonet, Richard Sammel, Olga Hellsing, Thomas Douglas, Oriana Gordon ja Amy Manson

Genre: draama, historia

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

Spencer pohjautuu löyhästi tositapahtumiin prinsessa Dianan joulunvietosta Ison-Britannian kuninkaallisten kanssa vuonna 1991. Elokuvan kuvaukset käynnistyivät tammikuussa ja Spencer sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa. Nyt Spencer saapuu myös Suomeen ja itse olin ennakkoon ristiriitaisten tunteiden vallassa. Kun ilmoitettiin, että Twilight-elokuvien (2008-2012) tähti Kristen Stewart näyttelee prinsessa Dianaa, ensimmäinen ajatukseni oli, että projekti on heti tuhoon tuomittu. Kiinnostukseni on kuitenkin heräillyt parin viime kuukauden aikana, kun leffaa ja Stewartin roolisuoritusta on hehkutettu. Meninkin kiinnostuneena, mutta silti varautuneena katsomaan Spencerin sen lehdistönäytökseen kuukautta ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1991 Ison-Britannian kuninkaallisperhe valmistautuu viettämään joulua Sandringhamin kartanossa ja Walesin prinsessa Diana saapuu paikalle myöhässä. Diana ei vuosienkaan jälkeen koe kuuluvansa joukkoon ja joulun aikana hän alkaa tuntea voimakasta halua päästä irti perheestä.

Siitä huolimatta, että Kristen Stewart on muutamien viime vuosien aikana alkanut näyttää viitteitä piilevistä näyttelijänlahjoista, on hän silti mielestäni ollut aina aika puinen kaikissa leffoissaan, joten olin todella epäileväinen siitä, että hän suoriutuisi hyvin prinsessa Dianan roolista. Lisäpaineita aiheutti myös vuosi sitten nähty Emma Corrinin täydellinen tulkinta Dianasta The Crown -sarjan (2016-) neljännellä kaudella. Ei Stewart Corrinin tasoa saavuta, mutta hän onnistuu silti yllättämään todella positiivisesti. Stewart tekee ehdottomasti uransa hienoimman roolityön, eläytyen täysillä osansa vietäväksi. Kaukana ovat näyttelijään usein yhdistetyt tyhjä katse, suu hölmösti ammollaan ja pidättelevän väkinäinen liikehdintä. Stewart kanavoi hienosti Dianan kokemia tuntemuksia ja saa katsojan pian ymmärtämään, miksi joulunvietto kuninkaallisperheen kanssa ei ole hänen mielestään ideaali. Diana tuodaan elokuvassa esille huomattavasti synkemmissä valoissa kuin yleensä ja leffassa kuvataan, kuinka prinsessaelämä ei ollutkaan sitä, mistä hän oli unelmoinut.

     Elokuvassa nähdään myös Jack Farthing Dianan miehenä, prinssi Charlesina, Jack Nielen ja Freddie Spry pariskunnan lapsina Williamina ja Harryna, Stella Gonet kuningatar Elisabet II:na ja Richard Sammel tämän miehenä, prinssi Philipinä, sekä Timothy Spall turvallisuudesta vastaavana majuri Gregorynä, Sean Harris pääkokki Darrenina ja Sally Hawkins prinsessa Dianan pukijana Maggiena. Farthing ja Gonet saavat vain muutamat repliikit lausuttavikseen, mutta he onnistuvat silti työssään, tehdessään prinssi Charlesista ja kuningattaresta etäiset ja kylmät. Nielen ja Spry ovat sympaattiset Dianan lapsina, Hawkins omaa oikeaa hellyyttä Dianan ainoana tukena ja turvana, ja Harrisista löytyy auktoriteettia, kuitenkin toimien täysin kuninkaallisperheen alamaisena. Stewartin jälkeen isoimman vaikutuksen tekee kuitenkin Spall majurina, jonka arvaa nopeasti olevan ihan vain vahtimassa Dianan jokaista liikettä.

Spencer ei lähde kertomaan koko prinsessa Dianan elämäkertatarinaa, vaan se keskittyy kolmeen päivään vuodelta 1991 - jouluaattoon, joulupäivään ja tapaninpäivään, ja mitä niiden aikana olisi kenties voinut tapahtua. Joitakin historiantuntijoita voi kenties häiritä elokuvan ottamat vapaukset, kun taas osaa katsojista voi hämmentää, sillä leffa uskoo katsojansa tietävän edes jonkin verran käsitellystä aiheesta - Dianasta ja hänen vaikeasta suhteestaan kuninkaallisperheeseen. The Crown sai minut viime vuonna kiinnostumaan, mitä kuningatar Elisabet II:n vallan alla on tapahtunut ja viimeisin kausi toi Dianan erittäin kiehtovasti mukaan kuvioihin. Tavallaan katsoinkin Spencerin kuin jatkumona The Crownin neloskaudelle, elokuvan istuessa passelisti aikajanalle sen perään. Samalla pystyin kyllä tarkastelemaan filmiä omana itsenäisenä teoksenaan ja sellaisenakin pidin siitä erittäin paljon.

Kolmen päivän tapahtumien kuvaamisen lisäksi elokuva toimii myös erittäin vahvana esittelynä Dianan mielenmaisemasta kuninkaallisen perheen seurassa ja kuinka hänen psyykeensä alkaa murentua. Katsoja heitetään säälittä prinsessan pään sisälle ja hänen kokemat ahdistukset ja vaikeudet voi todella tuntea. Elokuva tunkeutuu onnistuneesti katsojan ihon alle. Ei ole mikään ihme, että Diana haluaa välittömästi lähteä kartanosta sinne päästyään. Elokuva tuo jatkuvasti esille sen, kuinka paha olla Dianalla on perheen seurassa ja kuinka hän ei millään taivu heidän tahtoonsa, mikä vain pahentaa asiaa enemmän. Ja hänenhän olisi pakko taipua. Näistä joulupippaloista kun ei noin vain lähdetä tai sanota vastaan, jos jokin ei miellytä. Katsoja ymmärtää Dianan kokeman painostuksen ja jatkuvan tarkkailun. Sen lisäksi, että kaikista hänen teoistaan supistaan ympäri kartanoa ja häntä katsotaan paheksuen, hänen kaikkia tekemisiä halutaan ohjailla pukeutumisesta lähtien.

Katselukokemus ei ole helppo, ei rankkojen aiheidensa puolesta kuin muutenkaan. Elokuva on hidastempoinen, rakentaen tiettyä piinaa vähitellen. Osa katsojista voi varmasti kokea leffan tylsänä, mutta itse olin kuin vangittu tapahtumiin. Rytmitys on rauhallisuudessaan tehokas ja elokuvassa vallitsee tietty kiehtova mystisyys. Pablo Larraínin ohjaus on tarkkaa ja ihailtavaa. Vahvaa työtä tekee myös käsikirjoittaja Steven Knight, joka tunnetaan kenties parhaiten erinomaisen Peaky Blinders - gangsteriklaani -televisiosarjan (Peaky Blinders - 2013-) luojana. 

Lisäksi elokuvan tekninen toteutus on vaikuttava - siitä huolimatta, että elokuvan hieman hassun kapea kuvasuhde pisti minulla silmään pitkään leffan alussa. Kuvaus on kuitenkin todella näyttävää, suorastaan kaunista. Kuvasommittelu on huolellista ja lähes jokainen otos näyttää kuin taideteokselta, varsinkin vahvasti tyylitellyn väripalettinsa kanssa. Hulppean kartanon lavasteet ja kuninkaallisten sekä palvelijoiden asut ovat huikeasti luodut, ja maskeeraukset ja hiustenmuotoilut ovat onnistuneet. Äänimaailma on vallan mainio tehosteistaan Jonny Greenwoodin musiikkeihin, jotka lisäävät tunnelmaa voimakkaasti.

Yhteenveto: Spencer on voimakas elokuva ja kiehtovan erilainen kuvaus päähenkilöstään. Kristen Stewart tekee kevyesti uransa parhaan roolityön prinsessa Dianana, kanavoiden hienosti hahmon monimutkikkaita tuntemuksia tämän vaikean joulun aikana. Katsoja todella heitetään Dianan pään sisälle ja luvassa on hyvin ahdistavakin koettelemus, joka tunkeutuu ihon alle. Vaikka leffa on painostava tunnelmaltaan, löytyy siitä myös herkkyyttä ja kauneuttakin - jälkimmäinen lähinnä upean kuvauksen, värimäärittelyn ja lavastuksen kautta, joita ei voi olla ihastelematta. Joillekin elokuvan hidas rytmitys voi tuntua vaikealta, mutta itse olin kuin vangittu tapahtumiin. Ohjaaja Pablo Larraín tekee vahvaa työtä filmin kanssa, saaden kaiken irti Stewartista. Jos The Crown -sarja on iskenyt, suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan Spencerin. Elokuva ilmestyykin täydelliseen aikaan ja hyvänä korvikkeena, sillä The Crownin seuraavasta kaudesta päästään nauttimaan vasta ensi vuonna.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.11.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Spencer, 2021, Komplizen Film, Fabula, Shoebox Films, FilmNation Entertainment

Arvostelu: The Green Knight (2021)

THE GREEN KNIGHT

Ohjaus: David Lowery

Pääosissa: Dev Patel, Alicia Vikander, Sean Harris, Sarita Choudhury, Ralph Ineson, Kate Dickie, Barry Keoghan, Erin Kellyman, Joel Edgerton ja Helena Brown

Genre: fantasia, draama

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia

Ikäraja: 12

The Green Knight perustuu tuntemattoman tekijän runoelmaan Sir Gawain and the Green Knight 1300-luvun loppupäästä. Vuosisatojen varrella runoelmasta on tehty useita näytelmiä, kirjoja, sekä tietty myöhemmin myös elokuvia. Stephen Weeks ohjasi runoelmasta jopa kaksi filmiä, nimeltään Gawain and the Green Knight (1973) ja Rohkea ritari (Sword of the Valiant: The Legend of Sir Gawain and the Green Knight - 1984). Vuonna 2018 ilmoitettiin, että David Lowery ohjaisi A24-yhtiölle oman tulkintansa runoelman pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa vuotta myöhemmin, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua on jouduttu siirtämään. Tänä kesänä The Green Knight on vihdoin ilmestynyt hiljalleen maailmalla ja nyt se saapuu myös Suomeen. Itse en ole mitenkään erityisemmin odottanut elokuvan näkemistä, vaikka siitä on vuoden alusta asti kohistu filmipiireissä yhä vain isommin. Mielenkiintoni alkoi herätä vasta, kun sen ensi-ilta lähestyi. Ilokseni huomasin, että jo ennen lehdistönäytöksen ilmoittamista Finnkino järjesti elokuvasta ennakkoesityksiä. Kävinkin katsomassa The Green Knightin ensimmäisessä mahdollisessa näytöksessä elokuvaa kovasti odottaneen, Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Joulupäivänä kuningas Arthur ja hänen urheat pyöreän pöydän ritarinsa kokoontuvat juhlimaan. Juhlan keskeyttää mysteerinen vihreä ritari, joka etsii urhoa ottamaan osaa hänen peliinsä. Kun muut eivät tähän suostu, kuninkaan sisarenpoika Gawain päättää vihdoin osoittaa kykynsä ja haastaa vihreän ritarin.

Pääroolissa itse legendaarisen kuningas Arthurin siskonpoikana Gawainina nähdään Dev Patel, joka jatkaa muuntautumiskykynsä ja lahjojensa esittelemistä. Patel on nappivalinta nuorukaiseksi, joka on kasvanut tarujen sankareiden varjossa ja pääsee nyt vihdoin näyttämään kykynsä heidän edessään. Gawainin kertomus on kuitenkin hyvin erilainen kuin monien muiden tunnettujen urhojen, mikä tekee hänestä mielenkiintoisen tapauksen. Hahmolle on rakennettu mainio kasvutarina, joka kulkee läpi leffan. Patel vakuuttaa yhä vain enemmän, mitä pidemmälle elokuvassa päästään. Ainoa häiritsevä juttu on, että toisin kuin lähes kaikki näyttelijät hänen ympärillä, Patel ei jostain syystä juurikaan puhu ns. vanhaa englantia.

     Hänen lisäksi elokuvassa nähdään myös Sean Harris ja Kate Dickie kuningas Arthurina ja kuningatar Guineverena, Sarita Choudhury Gawainin äitinä, Alicia Vikander Gawainin salarakkaana Esselinä, Barry Keoghan, Erin Kellyman ja Joel Edgerton Gawainin matkan aikana kohdattuina henkilöinä, sekä Ralph Ineson itse nimikkohahmo vihreänä ritarina, joka haastaa mukaan kieroon peliinsä. Läpikotaisin näyttelijät hoitavat hommansa taidokkaasti. Harris on erityisen vakuuttava arvokkaana, joskin vanhuudesta rapistuvana kuninkaana, lausuen upeasti hänelle kirjoitettua vanhaa kieltä. Vihreästä ritarista on saatu aikaiseksi kiehtova tapaus, jonka taustoista iso osa jää katsojan tulkinnan ja ihmetyksen varaan.

Jos The Green Knightista odottaa Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) jalanjäljissä kulkevaa eeppistä fantasiaseikkailua tai Kingdom of Heaven - Taivas maan päällä -elokuvan (Kingdom of Heaven - 2005) kaltaista toiminnallista keskiaikafilmiä, elokuvaan tulee luultavasti pettymään. Myöskään mitään Monty Pythonin hullun maailman (Monty Python and the Holy Grail - 1975) tapaista kuningas Arthur -parodiaa ei kannata odottaa. The Green Knight on ehtaa A24:ää. Se on taiteellinen, hidastempoinen, synkistelevä ja vertauskuvien voimalla kulkeva teos, mikä studion muiden teosten tapaan jakaa takuuvarmasti yleisönsä kahtia. Jotkut tulevat rakastamaan tätä filmiä, kutsuen sitä yhdeksi vuoden parhaista, ellei jopa vuoden parhaaksi elokuvaksi, kun taas toiset haukkuvat leffan lyttyyn yhtenä vuoden huonoimpana. Itse koen oloni pienesti väliinputoajaksi, joka kuitenkin kallistuu voimakkaasti positiiviseen suuntaan.

Elokuvasta löytyy paljon kehuttavaa, mutta samalla minulta löytyy myös kritiikkini, joten hoidetaan se ensin pois alta. Vaikka olinkin ennakkoon varautunut, että kyseessä olisi hitaasti kulkeva elokuva, eikä minulla ole mitään rauhallisia teoksia vastaan, on pakko tunnustaa, että koin The Green Knightin aika ajoin raskassoutuiseksi ja jopa hieman pitkäveteiseksi. Erityisesti puolen välin paikkeilla elokuva tuntuu suorastaan laahustavan. Tähän vaikuttaa isosti se, että Gawainin matkan erilaiset haasteet ja koettelemukset jäävät usein hieman vaisuiksi. Vaikeudet selviävät välillä turhankin helposti, eikä elokuvasta erityisemmin löydy jännitettä ennen varsinaista loppukohtaamista vihreän ritarin kanssa. Vihreä ritari on hahmona tosiaan kiehtova, mutta syy hänen saapumiselleen on vähän löyhästi kynäilty.

Esimerkiksi näiden asioiden takia en pysty yhtymään suureen hehkutukseen, mitä The Green Knight on kesän aikana kerännyt maailmalla. Heikkouksistaan huolimatta filmi on silti erittäin mainio aikuisten satuelokuva. Vaikka elokuva vältteleekin tiettyjä ajalle tyypillisten satujen kliseitä, pitää se tietyn satumaisuuden kaiken aikaa läsnä. Yksi vahva tekijä tähän ovat lukujen nimet, jotka ilmestyvät ruutuun aina, kun uusi tapahtuma käynnistyy. Leffassa onnistutaan myös kääntämään päälaelleen tuttuja asioita legendaarisista sankaritaruista jo ihan päähahmonsa kautta. Esimerkiksi kunnia, rohkeus, kohteliaisuus, anteliaisuus ja armollisuus ovat ritareille ominaisia piirteitä ja samalla ne, niiden havittelu ja niiden puute ovat elokuvan merkittäviä teemoja. Nämä tekevät Gawainin matkasta hyvin henkilövetoisen. Matkan lopullinen kulminoituma, elokuvan viimeinen vartti on kirkkaasti sen parasta antia. Jos muu elokuva jätti minut pienesti kylmäksi, lopetus teki minuun suuren vaikutuksen. 

Jos jotain elokuvasta ei voi millään kritisoida, niin sitä, kuinka komealta se näyttää. Kuvauksensa, värien käyttönsä ja puitteidensa puolesta The Green Knight kuuluu kevyesti kuluneen elokuvavuoden parhaimmistoon. Elokuvan kameratyöskentely on todella näyttävää ja leffa on täynnä toinen toistaan upeampia, liki maalauksellisia otoksia. Jylhiä maisemia esitellään vakuuttavasti. Erikoistehosteet ovat maltilliset, mutta sitäkin iskevämmät. Efektein ja maskeerauksin toteutettu vihreä ritari on hieno ilmestys. Lavasteet ovat erinomaiset, samoin asut. Vahvaa visuaalisuutta tukee taidokkaasti rakennettu äänimaailma tehosteista Daniel Hartin lumoaviin musiikkeihin. Jos David Lowery saisi ohjauksessaan, käsikirjoituksessaan ja leikkauksessaan tiivistettyä filmiä ja imaistua katsojan tiukemmin mukaan Gawainin matkaan, The Green Knight olisi kokonaisuutena yhtä iskevä kuin monet sen osasista.

Yhteenveto: The Green Knight on erittäin hyvä aikuisten satuelokuva. Hitaan rytmityksensä, pohdiskelevan luonteensa ja lähes olemattoman toimintansa takia se ei todellakaan sovellu kaikille ja on selvää, että leffa tulee jakamaan mielipiteet voimakkaasti kahtia. Paikoitellen elokuvan hitaus tuntuu oikein tosissaan ja leikkauksesta löytyy tiivistämisen varaa. Ongelmaksi koituu, etteivät Gawainin kohtaamat haasteet tunnu oikeasti haasteilta ja monet asiat ratkeavat turhankin helposti. Lisäksi mystinen tunnelma ei lumoa mukaansa niin vahvasti kuin voisi toivoa. Elokuvan loppuhuipennus on kuitenkin onneksi pitkän odotuksen arvoinen ja se teki minuun todella suuren vaikutuksen. Matkan varreltakin löytyy omat varsin hyvät hetkensä ja elokuva käsittelee teemojaan mm. kunniasta ja urheudesta taidokkaasti. Näyttelijät ovat läpikotaisin mainioita. Visuaalisesti elokuva on erittäin komeaa katseltavaa hienon kuvauksensa, lavastuksensa, puvustuksensa ja värimaailmansa kera. David Loweryn ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus vaatisivat kuitenkin hiomista, eikä The Green Knight millään yllä herran edellisen A24-teoksen, A Ghost Storyn (2017) tasolle. Kyseessä on silti oikein mainio filmi, josta varsinkin taiteellisempien elokuvien ystävät tulevat innostumaan.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.8.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Green Knight, 2021, A24, Sailor Bear, BRON Studios, Creative Wealth Media Finance, Wild Atlantic Pictures, Ley Line Entertainment

Arvostelu: Mission: Impossible - Fallout (2018)

MISSION: IMPOSSIBLE - FALLOUT

Ohjaus: Christopher McQuarrie
Pääosissa: Tom Cruise, Ving Rhames, Simon Pegg, Henry Cavill, Rebecca Ferguson, Sean Harris, Angela Bassett, Alec Baldwin, Vanessa Kirby, Wes Bentley ja Michelle Monaghan
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia
Ikäraja: 12

Vuonna 1966 alkanut "Mission: Impossible" -televisiosarja (1966-1973) oli hyvin suosittu, joten oli vain ajan kysymys, milloin sarjan pohjalta tehtäisiin elokuva. 1996 ensi-iltansa saikin jännitysleffa Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible), mikä oli iso hitti ja teki päätähti Tom Cruisesta isomman staran. Jatko-osa M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (Mission: Impossible II - 2000) oli toiminnallisempi ja menestyi edeltäjäänsä paremmin, mutta on vuosien varrella saanut yhä vain negatiivisempaa palautetta. M:i:III - Vaarallinen tehtävä III (Mission: Impossible III - 2006) oli myös toiminnantäyteinen, mutta sitä pidettiin uskollisempana sarjan todelliselle hengelle. Elokuva aloitti samalla tietyn tyylin leffasarjalle, mitä Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011) ja Mission: Impossible - Rogue Nation (2015) ovat uskollisesti seuranneet. Jo ennen Rogue Nationin ilmestymistä heräsi keskustelu mahdollisesta kuudennesta elokuvasta ja hyvin nopeasti leffan ilmestymisen jälkeen ilmoitettiin, että sarja saisi vielä jatkoa. Kuvaukset alkoivatkin keväällä 2017, mutta saivat pahan takaiskun, kun Cruise mursi nilkkansa hurjan stuntin aikana. Tuotantoa jouduttiin viivästämään kuukaudella, kunnes Cruise oli parantunut tarpeeksi jatkaakseen elokuvan tekoa. Lopulta leffa saatiin purkkiin ja vihdoin Mission: Impossible - Fallout on saanut ensi-iltansa... enkä minä malttanut odottaa elokuvan näkemistä! Sen lisäksi, että Cruisen onnettomuus herätti paljon huomiota, on myös itse elokuva noussut lähes koko kesän puhutuimmaksi filmiksi. Sitä on nimittäin hehkutettu maasta taivaisiin ja monet ylistävät sitä 2000-luvun parhaimmaksi toimintaelokuvaksi. Minua ärsyttikin suunnattomasti, että leffa saapui Suomeen pari viikkoa myöhemmin kuin Yhdysvalloissa, mutta olin silti vain ja ainoastaan innoissani mennessäni katsomaan leffaa ensi-iltaan yhdessä isäni ja tyttöystäväni kanssa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Vaarallinen tehtävä, M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2, M:i:III - Vaarallinen tehtävä III, Mission: Impossible - Ghost Protocol ja Mission: Impossible - Rogue Nation!

Tehtävän mennessä pahasti pieleen, Ethan Huntin ja hänen tiiminsä täytyy pysäyttää vaarallinen rikollisjärjestö, ennen kuin tämä saa käsiinsä ydintuhoaseita.

Tom Cruise palaa kuudetta kertaa IMF-agentti Ethan Huntin rooliin ja hän näyttää jälleen kerran olevansa 2000-luvun kovin toimintastara. Olipa sitten mitä tahansa mieltä Cruisesta näyttelijänä, mielestäni kaikkien pitäisi kuitenkin nostaa hattua hänelle siitä, kuinka hän todella pistää kaikkensa peliin näitä elokuvia tehdessään. Siinä, missä muut näyttelijät esiintyvät taustakangasta vasten studiossa, Cruise haluaa tehdä mahdollisimman paljon oikeasti. Niinpä Mission: Impossible -filmisarjan varrella ollaankin nähty Cruise kiipeilemässä maailman korkeimman rakennuksen sivua pitkin ja roikkumassa lentokoneesta. Tällä kertaa Cruise suorittaa mm. HALO-laskuvarjohypyn, jossa hän ihan oikeasti hyppää lentokoneesta ja vetää hurjia stuntteja syöksyessään maata kohti. Hän myös opetteli lentämään helikopteria ja treenasi silloinkin vaarallisia stuntteja. Kuten jo sanoin, Cruise mursi nilkkansa erään tempun aikana, missä hän hyppää katolta toiselle. Cruisen hyppy ei riittänyt tarpeeksi pitkälle, vaan hän törmäsi rakennuksen seinään. Tästä huolimatta hän kiipesi ylös ja jatkoi juoksemista! Stunttia ei kuvattu uudestaan, vaan elokuvassa näkyy kuva, jossa Cruisen nilkka murtuu ja hänen ilmeestään välittyy inhottava kipu! Tom Cruise on kunnon tosielämän supersankari, eikä sitä kunniaa voi kukaan viedä häneltä. Ja itse pidän häntä hyvinkin lahjakkaana tapauksena, vaikka hänen uraansa kuuluu joitain hutejakin. Ethanin roolin Cruise vetää tutulla varmuudella ja on hienoa, kuinka leffa syventää Ethania ja katsoja pääsee kunnolla hänen päänsä sisään.
   Parissa edellisessä osassa esiintynyttä Jeremy Renneriä ei tässä leffassa valitettavasti nähdä, mutta vanhat tutut tiimiläiset Luther (Ving Rhames) ja Benji (Simon Pegg) tekevät paluun. Molempia hahmoja hyödynnetään hienosti läpi elokuvan ja he kilpailevat jälleen siitä, kumpi saa hauskemmat repliikit itselleen. Pegg ja Rhames ovat taas kerran loistavia osissaan. Rhames on ollut mukana leffasarjassa alusta alkaen ja viimeistään tässä Pegg muuttuu korvaamattomaksi osaksi ryhmää.
    Hahmojen kanssa Mission: Impossible - Fallout tekee sillä lailla yllättävän muutoksen, että kyseessä on ensimmäinen sarjan elokuva, jossa nähdään edellisen osan naispääosa, roisto ja IMF:n johtaja. Kaikissa aiemmissa filmeissä nämä kolme tapausta ovat vaihtuneet seuraavan leffan myötä, mutta on mahtavaa, että Rebecca Ferguson pääsee toistamiseen näyttämään kykynsä toimintahahmona ja hänen Ilsa-hahmoaan syvennetään lisää. Rogue Nationissa päänvaivaa tiimille aiheuttanut pahis Solomon Lane (häijyn rikollisen rooliin yhä täydellisesti sopiva Sean Harris) on mukana tarinassa ja kyseisen filmin lopussa IMF:n johtajaksi nimetty herra Hunley (Alec Baldwin) antaa nyt käskyjä tiimille. Baldwin käy uskottavasti isänmaallisesta johtajasta.
     Uutena hahmona elokuvassa esitellään Supermanin... anteeksi siis Henry Cavillin näyttelemä CIA-agentti Walker, joka lähtee tehtävään mukaan vahtimaan Ethanin toimintatapoja. Cavill pääsee useasti toimintaan mukaan ja näyttää, ettei Walkerille ryttyillä, sillä tämä agentti katkaisee niskan ja sitten vasta kyselee. Vaikka Cavill on erittäin mainio agentin roolissa, jää hän "cooliudessa" niin armottomasti Cruisen varjoon, ettei hän ole ainakaan oma suosikkiehdokas seuraavaksi James Bondiksi. Se on kyllä pakko todeta, että Cavillille sopii yllättävän hyvin muhkeat viikset, joiden digitaalisesta poistamisesta Justice Leagueta (2017) varten nousi naurettavan iso kohu.
     Agentti Walkerin lisäksi leffassa nähdään myös muita uusia hahmoja, kuten CIA-pomo Sloane (Angela Bassett) ja aseita rikollisille välittävä Valkoinen leski (Vanessa Kirby).

No onko Mission: Impossible - Fallout lopulta kaiken ennakkohehkutuksen arvoinen? Onko tässä 2000-luvun paras toimintaelokuva? Ei elokuva loppujen lopuksi ole mielestäni edes 2000-luvun paras agenttileffa - se kunnia kuuluu yhä täydelliselle Casino Royalelle (2006)... mutta on pakko tunnustaa, että Fallout pääsee hyvin, hyvin lähelle. Tämä on yksi parhaista toimintaelokuvista, minkä olen nähnyt. Enkä tarkoita vain 2000-lukua. Kyseessä on aivan mielettömän mahtava toimintaspektaakkeli, millaista ei olla lähivuosina nähty. Yhtä todella perinteistä ammuskelukohtausta lukuunottamatta joka ikinen toimintakohtaus on parasta, mitä vain voi toivoa. Mukana on mestarillisesti toteutettuja takaa-ajoja ja tapahtuivat ne sitten autoilla, moottoripyörillä, helikoptereilla tai ihan vain juosten, on meno niin huikeaa ja lumoavaa, että kohtauksia voisi katsoa paljon kauemminkin. Ja nämä eivät edes ole lyhyitä kohtauksia, vaan hyvinkin pitkiä, mutta ne ovat niin upeita, ettei toiminta käy koskaan tylsäksi. Jos Rogue Nationin moottoripyörätakaa-ajo teki vaikutuksen, niin odotapa vain, kun näet, mitä Falloutilla on tarjottavanaan! Rogue Nationin ohjannut Christopher McQuarrie on vastuussa myös tämän osan ohjauksesta ja hän on selvästi ajatellut, että "aiempi moottoripyöräkohtaus oli täydellinen, tehdään tästä vielä parempi". Ja uskomatonta, mutta totta, hän onnistui siinä!

Tom Cruisen tavoin myös McQuarrie tuntuu pistävän kaikkensa peliin. Hän haluaa tehdä parhaimman mahdollisen elokuvan ja suurimmaksi osaksi hän on myös tehnyt sen. Tämän jälkeen Rogue Nation näyttää enemmänkin harjoitustyöltä ja Fallout taas on huikea päättötyö. McQuarrie osoittaa, että häneltä todella löytyy silmää vaikuttaviin toimintakohtauksiin. Eikä toiminta rajoitu vain huikeisiin stuntteihin ja takaa-ajoihin. Mukana on myös esimerkiksi hyvin brutaali ja erinomaisesti toteutettu nyrkkitappelu vessassa, missä väkivalta tuntuu katsomossa asti. Nykypäivän toimintaleffoissa taitamattomat tekijät yrittävät piilottaa osaamattomuutensa nopealla leikkauksella ja lähikuvilla, jottei katsoja tajua, ettei mukana oikeasti ole minkäänlaista koreografiaa. Falloutin turpaanvedot ovat upeasti suunniteltuja ja ne näyttävät siltä kuin hahmoja oikeasti sattuisi. Nyrkkitappelu tapahtuu pääasiassa laajoissa kuvissa ja leikkauksia käytetään lähinnä tarpeen vaatiessa. Fantastista! Elokuva on muutenkin upeasti kuvattu ja toimintakohtauksissa leikkaus on täydellisesti rytmitettyä. Laajat kuvat takaa-ajojen aikana, sekä kauan kestävät otokset Ethanista juoksemassa lisäävät jännitettä ja imaisevat katsojaa aina vain paremmin tapahtumiin mukaan. On täydellinen päätös, että Cruisen suorittama HALO-hyppy esitetään yhdellä pitkällä kuvalla, sillä leikkausten kautta se ei tuntuisi uskottavalta. Nyt kun koko kohtaus on yksi pitkä kuva aina lentokoneesta (mahdolliseen) laskeutumiseen asti, elokuva pitää katsojaa mestarillisen tiukasti otteessaan. Nerokasta!

Entäpä leffan tarina? Täydelliset toimintakohtaukset eivät vielä saa aikaiseksi upeaa elokuvaa, jos tarina ei toimi. Esimerkiksi Mad Max: Fury Road (2015) on toimintakohtaustensa puolesta sensaatiomainen, mutta sen juoni on hyvinkin heppoinen. Täytyyhän se myöntää, ettei Falloutin juoni ole mikään maailmaa mullistava. Periaatteessa jokaisen Mission: Impossible -filmin juonikuvaus alkaa sanoilla "tehtävän mennessä pieleen" ja tämänkin tarina seuraa tiettyjä pakollisia kaavoja, mitä monet muutkin toiminta- ja agenttiseikkailut. Tärkeää onkin siis se, miten elokuvan tarina kerrotaan ja Fallout on onneksi loistavasti kerrottu jännitysnäytelmä. McQuarrie luo upeaa jännitettä tarinaan. Mukana on jopa todellista epätoivon tunnetta, jolloin tehtävä tuntuu nimensä veroisesti mahdottomalta. En muista, milloin olisin viimeksi jännittänyt tällä lailla toimintaleffaa katsoessani. Olin useassa kohtaa täysin lamaantunut paikoilleni ja sydämeni jyskytti, kun olin niin sisällä tarinassa. Elokuvan loppuhuipennus on välillä jopa piinaava ja se kasvattaa tunnelmaansa täydellisesti, jolloin filmin päätyttyä minulla kesti hetki saada sydämeni ja hengitykseni rauhoittumaan. Mukana on jopa kohtia, jotka saivat suuni loksahtamaan auki puhtaasta vaikutuksesta. Jännityksen vastapainoksi on hienosti lisäilty huumoria - muttei kuitenkaan liikaa, jolloin katsoja ei unohda vakavaa uhkatilannetta - sekä yllättäen aitoa koskettavuutta. Melkein pääsi itku yhdessä kohtaa!

Kaikesta ylistyksestäni huolimatta minulta löytyy kuitenkin pari negatiivista sanottavaa elokuvasta. Ensinnäkin se on hieman liian pitkä. Fallout kestää lähes kaksi ja puoli tuntia, tehden siitä sarjan selvästi pisimmän osan. Vaikka toimintakohtaukset saisivatkin kestää kauemmin, niiden välissä nähtävät pakolliset (ja toki tarpeelliset) hengähdystauot ovat parissa kohtaa hieman pitkäveteiset ja tarina voisi liikkua nopeampaan tahtiin eteenpäin. Toiseksi, vaikkei minua erityisemmin haittaa, että juoni on hyvin samanlainen kuin joissain muissa agenttitarinoissa, johtaa tämä muutaman kerran siihen, että tietyt käänteet ovat hyvinkin ennalta-arvattavia. Pääroiston todellinen identiteetti oli itselleni päivänselvä alusta saakka. Nämä ovat kuitenkin pikkuvikoja, kun niiden ympärillä on muuten niin käsittämättömän toimiva paketti. Vaikka olin kuullut pelkkää ylistystä, Mission: Impossible - Fallout onnistui silti ylittämään odotukseni. Ja vaikken lopulta pidä tätä 2000-luvun parhaimpana toimintaelokuvana, saattaa kyseessä todella olla Mission: Impossible -sarjan paras elokuva!

Christopher McQuarrie tosiaan osaa asiansa edellistä filmiä paremmin ohjaajana, mutta niin myös käsikirjoittajana. Fallout on tarinaltaan Rogue Nationia tiivistunnelmaisempi paketti ja arvattavista käänteistä huolimatta käsikirjoitus on erinomainen. Hienoa on, ettei leffa aliarvioi katsojaansa, vaan sitä täytyy oikeasti seurata, eikä homma muutu pelkäksi kevyeksi kesäviihdehömpäksi. Jotkut pettyvät tämän takia, mutta mielestäni on vain ja ainoastaan upeaa, että näitä elokuvia osataan myös tehdä tosissaan. Jos toimintaleffat olisivat pelkästään aivotonta viihdettä, ei meillä olisi sellaisia mestariteoksia kuin Yön ritari (The Dark Knight - 2008). Fallout on tosiaan huikeasti kuvattu, vaikka jotkut lähikuvat ovatkin hieman epätarkkoja. Joitain kohtauksia lukuunottamatta leikkaus on onnistunutta, minkä lisäksi muukin työryhmä on panostanut kunnolla. Elokuva näyttää ja kuulostaa todella oivalliselta aina lavastuksesta efekteihin ja äänitehosteista säveltäjä Lorne Balfen pauhaaviin musiikkeihin asti. Vaikka Balfen sävellykset ovatkin eeppiset, on suorastaan ihanaa, että jotkut toimintakohtauksista luottavat täysillä muuhun äänimaailmaan, eivätkä sisällä lainkaan musiikkia. Mission: Impossiblen ikoninen tunnusmusiikki jää tietty soimaan päässä pitkäksi aikaa leffan päätyttyä.

Yhteenveto: Mission: Impossible - Fallout on aivan uskomattoman hieno toimintaseikkailu ja nousee helposti vuoden parhaimmistoon! Ohjaaja-käsikirjoittaja Christopher McQuarrie ja päätähti Tom Cruise antavat kaikkensa läpi elokuvan, jolloin jokainen toimintakohtauksista on hiottu täydellisyyteen asti. Takaa-ajokohtaukset ovat häikäisevän upeasti toteutettuja ja vangitsevia, minkä lisäksi vessatappelu on yksi parhaista nyrkkitappeluista, minkä olen aikoihin nähnyt. Cruisen suorittamat stuntit saavat katsojan sydämen takomaan ja mukana on useita henkeäsalpaavia hetkiä. Tekniseltä toteutukseltaan Fallout on mestarillinen teos kaikin puolin, minkä lisäksi näyttelijät tekevät erinomaista työtä. Tunnelma on saatu hienosti epätoivoiseksi, jolloin tehtävä jopa tuntuu mahdottomalta, mutta onneksi kevyempää seikkailuhenkeä ei ole täysin unohdettu. Ihan pienen pientä miinusta elokuva saa kestostaan, sekä tietyistä ennalta-arvattavista hetkistä. Näistä huolimatta olin aivan innoissani alusta loppuun ja etenkin filmin huipennus oli jopa piinaavan jännittävä! Menkää katsomaan Mission: Impossible - Fallout ja tehkää se vielä mahdollisimman isolta valkokankaalta! Vaikkei filmi ollut mielestäni 2000-luvun paras toimintaelokuva, on se ehdottomasti yksi parhaista. Sanoisin jopa, että kyseessä on Mission: Impossible -sarjan paras teos, eikä minua toisaalta haittaisi, jos sarja jäisi tähän, sillä parempaa lopetusta on vaikea kuvitella!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mission: Impossible - Fallout, 2018, Paramount Pictures, Bad Robot, Skydance Media, TC Productions

Arvostelu: Mission: Impossible - Rogue Nation (2015)

MISSION: IMPOSSIBLE - ROGUE NATION

Ohjaus: Christopher McQuarrie
Pääosissa: Tom Cruise, Simon Pegg, Rebecca Ferguson, Jeremy Renner, Ving Rhames, Sean Harris, Alec Baldwin, Simon McBurney ja Jens Hultén
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

Suositun Mission: Impossible -televisiosarjan (1966-1973) pohjalta tehtiin elokuva Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible) vuonna 1996. Leffa oli hitti, muttei muuten saanut kovin positiivista palautetta. M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (Mission: Impossible II - 2000) oli vielä isompi kassamagneetti, mutta se sai vielä heikommat arvosanat, eikä M:i:III - Vaarallinen tehtävä III (Mission: Impossible III - 2006) ollut enää samanlainen menestys. Kolmas osa sai kuitenkin kriitikoilta ja yleisöltä paremman vastaanoton kuin edeltäjät, jolloin sarjaa jatkettiin. Neljäs leffa Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011) menestyi edeltäjiään paremmin, minkä lisäksi se yllätti monet sillä, kuinka hieno toimintateos se oli. Viidennen osan teko lähtikin nopeasti liikkeelle ja vuonna 2013 paljastettiin, että sarjan ohjaus oli jälleen vaihtunut ja tällä kertaa homman hoitaisi Christopher McQuarrie. Kuvaukset alkoivat kesällä 2014 ja Mission: Impossible - Rogue Nation ilmestyi noin vuotta myöhemmin. Tämäkin elokuva oli suuri hitti, minkä lisäksi monet olivat jälleen yllättyneitä, kuinka mainio se oli ja se sai paljon kehuja. Itse kävin katsomassa Rogue Nationin sen ensi-iltapäivänä yhdessä tätini ja isäni kanssa. Pidin elokuvasta, mutta se ei ollut täysin sitä, mitä odotin. Olen katsonut elokuvan kerran uudestaan, kun sain sen Blu-rayna ja pidin siitä hieman enemmän kuin aiemmin. Nyt kun sarja on saamassa taas jatkoa, oli aika katsoa Mission: Impossiblet uudestaan. Katsoinkin kaikki viisi osaa alle viikossa, Rogue Nationin päivää sen jälkeen, kun olin katsonut Ghost Protocolin.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Vaarallinen tehtävä, M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2, M:i:III - Vaarallinen tehtävä III ja Mission: Impossible - Ghost Protocol!

IMF lopetetaan ja CIA etsintäkuuluttaa Ethan Huntin, joka yrittää selvittää, mikä on Syndikaatti-järjestö ja miten sen saa pysäytettyä.

Tom Cruise on jälleen agentti Ethan Hunt, joka on saatu pysymään aika lailla samanlaisena kuin edellisessä osassa. Hieman synkempi, mutta määrätietoinen Ethan on loistava agentti, joka on valmis tekemään mitä tahansa suorittaakseen tehtävän ja nyt hän vielä joutuu hommiin yksin. Cruise onnistuu tuttuun tapaansa erinomaisesti pääosassa ja hänen huimapäisyydelleen on pakko antaa hatunnosto taas kerran, sillä tällä kertaa hän roikkuu oikean lentokoneen sivulla, kun se nousee ilmaan ja vedenalaista kohtausta kuvatessa hän pidätti henkeään kuusi minuuttia putkeen, jotta tilanne olisi jännittävämpi. Varsinkin lentokonestuntti herätti huomiota, sillä sellaiset kohdat toteutetaan yleensä studiossa, mutta ei Tom Cruisen tapauksessa. Hän jälleen kerran vaati, että hänet oikeasti kiinnitetään lentokoneen kylkeen, kun se nousee vauhdilla yli kilometrin korkeuteen - ja vieläpä ilman laskuvarjoa, jolloin jos turvavaijerit pettäisivät, hän putoaisi maahan ja kuolisi! Ja kohta kuvattiin kahdeksan kertaa, ennen kuin Cruise oli tyytyväinen! Kuinka moni muu uskaltaisi ryhtyä sellaiseen?
     Edellisistä elokuvista tutut koominen teknikko Benji (Simon Pegg), vakava analyytikko Brandt (Jeremy Renner) ja leppoisa hakkeri Luther (Ving Rhames) tekevät paluun, mutteivät tuttuun tyyliinsä kuulumalla Ethanin tiimiin. Brandt esimerkiksi päätyy CIA:n hommiin, jotka yrittävät saada Ethanin kiinni. Lutherin rooli taas on olla tietokoneensa äärellä aina, kun on tarpeellista. Benjin osuutta sen sijaan on kasvatettu ja hän päätyy Ethanin mukaan jahtaamaan Syndikaattia. Benjiä on muutettu vakavammaksi, mikä sujuu yllättävän hyvin pääasiassa komediarooleja esittävältä Peggiltä. Muutamat vitsit häneltä tietty löytyy, mutta erikoisen tosikkona hän kulkee läpi leffan. Rhames on tuttuun tyyliinsä mainion mukava Lutherina, mutta Rennerin suoritus tuntuu jokseenkin etäiseltä.
     Siinä missä sarjan ohjaaja vaihtuu joka elokuvan myötä, myös sarjan naistähti tuppaa olemaan eri joka leffassa. Tällä kertaa se on Rebecca Fergusonin näyttelemä Isla Faust, jolle on luotu mielenkiintoinen tausta, joka luo oman juonikuvion mukaan tarinaan. Islaa seuraa kiinnostuneena, sillä hän vaikuttaa usein aika mysteeriseltä tapaukselta. Ferguson on kelpo valinta rooliin ja uskottava toimintakohtauksissa.

Elokuvan pahista, eli Syndikaatin johtohahmo Solomon Lanea esittää Sean Harris, joka on oivallinen valinta rooliin jo pelkän äänensä ansiosta. Harrisilla on erikoisen käheä ääni, joka on tavallaan jopa hieman hypnoottista kuultavaa. Hänen olemuksensa sopii myös rauhallisen julmalle roistolle. Valitettavasti Solomon Lane ei ole erityisen hyvin kirjoitettu hahmo. Hän ei elokuvan aikana tee ruudulla oikein mitään erikoista, vaan hän vain ilmestyy välillä selittämään jotain, jolloin kiinnostus häntä kohtaan katoilee, mitä pidemmälle tarina kulkee.
     Leffassa nähdään myös Alec Baldwin CIA:n johtaja Alan Hunleyna, joka haluaa saada Ethanin vangittua, Simon McBurney MI6:n johtaja Atleena ja Jens Hultén Janik "Luutohtori" Vinterinä, eli Solomonin julmana kätyrinä. Valitettavasti yksikään näistä kolmesta hahmosta ei ole kovin kummoinen, eikä Hunley anna tarpeeksi syitä, miksi hän kokisi Ethanin äärimmäisen vakavana uhkana, ottaen huomioon, että hän tietää Ethanin pelastaneen maailman pariin kertaan.

Ensimmäistä kertaa leffaa katsoessani olin lievästi pettynyt, sillä heti aloituskohtaus sisältää etukäteen suuresti hehkutetun lentokonepätkän. Olin toivonut, että se olisi sijoitettu leffan puoleen väliin, kuten edellisen osan hurja stuntti Dubain Burj Khalifa -rakennuksessa tai loppuhuipennukseen, mutta se nähdäänkin jo ennen alkutekstejä. Uudelleen katsottuna kohtaus kuitenkin toimii alussa, sillä se pistää katsojan samantien mahdottomalta tuntuvan tilanteen äärelle, mistä sarjassa pitääkin olla kyse. Nykyään harmittelen vain sitä, että kuva, jossa lentokone nousee ilmaan Ethan Hunt kyljessään kiinni, leikataan liian lyhyeksi. Kuvan olisi pitänyt kestää huomattavasti kauemmin, jotta siinä olisi oikein korostettu, että siinä se Cruise ihan oikeasti roikkuu! Kohtaus myös loppuu todella lyhyeen. Valitettavasti Mission: Impossible - Rogue Nation myös jatkuu herättäen ristiriitaisia tunteita. Yhtäkkiä IMF on taas lopetettu, vaikka se saatiin juuri viime leffan lopussa takaisin toimintaan. Ja tämä lopetus johtuu vielä lähes samasta syystä kuin Ghost Protocolissa, eli Kremlissä tapahtuneesta pommi-iskusta.

Siitä sitten hypätään puoli vuotta eteenpäin tapahtumissa, kun CIA yrittää saada kiinni Ethan Huntin, joka on kasvattanut parran korostaakseen kulunutta aikaa. Kuitenkin heti seuraavan kerran, kun Ethan nähdään, on parta kadonnut ja tuttu tyyli taas esillä. Elokuvan ensimmäinen oikeasti mielenkiintoinen kohtaus on Wienin ooppera, johon on saatu oivaa jännitettä mukaan. Vasta puolen välin vedenalaisessa kohtauksessa Rogue Nation oikeasti nappaa katsojastaan kiinni ja pistää jännittämään, mitä Ethanille käy, kun hän joutuu olemaan hengittämättä useita minuutteja? Parasta koko filmissä on kuitenkin vauhdikas moottoripyörätakaa-ajo, joka on todella vaikuttavasti toteutettu ja saa katsojan säpsähtelemään, kun ajajat kallistavat pyöräänsä mutkissa niin voimakkaasti, että osuvat melkein maahan jaloillaan. Harmillisesti elokuva ei pidä löytämäänsä hienoutta yllä, vaan vajoaa yllättävän unohdettavaksi loppuhuipennukseksi.

Yksi Mission: Impossible - Rogue Nationin suurimmista ongelmista on, ettei siihen ole luotu oikeaa jännitettä mukaan, jolloin tehtävä ei tunnu mahdottomalta. Edellisessä leffassa mahdottomuutta lisäsi se, että lähes kaikki tiimin käyttämät laitteet olivat epäkunnossa ja tiimin täytyi jatkuvasti keksiä varasuunnitelmia. Tässä laitteita ei oikeastaan ole, mutta ne jotka ovat mukana, toimivat. Kaikki tuntuu onnistuvan hieman liian helposti, vaikka takaiskujakin on luvassa. Tarina ei myöskään jostain syystä hyödynnä kunnolla sitä, että Ethania jahdataan. Mainiota lisäjännitystä toisi mukaan vaikkapa se, jos CIA:n joukot saapuisivat vähän väliä paikalle hankaloittamaan tilanteita, kuten Ghost Protocolissa venäläinen poliisihahmo teki. Syndikaattikin tuottaa pettymyksen, sillä aluksi siitä puhutaan kuin se olisi Mission: Impossiblen versio James Bond -leffojen (1962-) SPECTRE-järjestöstä, jolla on pahiksia soluttautuneena kaikkialle, mutta lopulta Syndikaatti vaikuttaakin olevan vain pieni muutaman ihmisen joukko. Kokonaisuutena Rogue Nation on kuitenkin tarpeeksi viihdyttävä ja toiminnallinen, jotta sitä voi oikein hyväksi kutsua, mutta se on hieman liian pitkä, eikä se tarjoa samalla lailla tunteita, jotta se nousisi lähellekään kahden edeltäjänsä loistavaa tasoa.

Sarjan ohjaus on tosiaan vaihtunut ja tällä kertaa ohjaajana toimii Christopher McQuarrie, joka ohjasi Tom Cruisea jo muutamaa vuotta aiemmin elokuvassa Jack Reacher: Tappajan jäljillä (Jack Reacher - 2012). McQuarriella on selvästi silmää toimintakohtauksille, mutta muissa tarinaa eteenpäin vievissä kohdissa hän ei ihan onnistu. Hän myös käsikirjoitti elokuvan, minkä olisi voinut hoitaa joku toinen. Mission: Impossible - Rogue Nation on kuvattu todella taidokkaasti. Etenkin suuri moottoripyörätakaa-ajo näyttää upealta. Leikkauksessa olisi voinut tehdä pientä tiivistämistä sieltä täältä. Voi tietty olla, että kun elokuvan ensi-iltaa päätettiin aikaistaa puolella vuodella, jotta se ei kilpailisi Spectren (2015) ja Star Wars: The Force Awakensin (2015) kanssa, jälkituotanto piti tehdä kiireellä, eikä leikkauksen hiomiseen voitu käyttää tarvittavaa aikaa. Myös muutamat digiefektit näyttävät siltä, että niihin olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa. Äänimaailma on kuitenkin mahtava ja Joe Kraemerin musiikit toimivat erittäin hyvin. Lalo Schifrinin säveltämä teemamusiikki kuullaan tietysti tässäkin ja on jälleen vaara, että se jää soimaan päässä loppupäiväksi... tai no, sanotaan loppuviikoksi.

Yhteenveto: Mission: Impossible - Rogue Nation on oikein hyvä elokuva, mutta siitä puuttuu tietty jännite, jolloin tarinan lopputulos ei kiinnosta niin paljon kuin toivoisi. Alun lentokonestuntti on vaikuttava, mutta sen jälkeen kestää kauan, kunnes filmi nappaa katsojansa taas mukaansa. Jälleen kerran Mission: Impossible -leffan parasta antia on puoliväli, tällä kertaa oivallisen sukelluskohtauksen ja huiman moottoripyörätakaa-ajon ansiosta. Valitettavasti elokuva ei saa pidettyä löytämäänsä hienoa tasoa ja sen loppupää on aika unohdettava. Teos on myös liian pitkä, minkä lisäksi itseäni harmittaa, että Syndikaatti-järjestö jää lopulta mitäänsanomattomaksi. Näyttelijät ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi mainioita. Tom Cruise on tietty erinomainen pääosassa ja on kiinnostavaa nähdä Simon Pegg vakavampana kuin yleensä. Rebecca Ferguson on mainio naistähti ja Sean Harris on oiva valinta pahikseksi, vaikka hänen hahmonsa ei ole kovin kummoinen. Ohjaajakäsikirjoittaja Christopher McQuarrie olisi voinut siis työstää leffaa pidempään. Pääasiassa tekninen toteutus on tehty hyvin, mutta visuaaliset tehosteet eivät ole ihan parhaimmasta päästä. Jos pidit aiemmista sarjan elokuvista, niin kannattaa myös Mission: Impossible - Rogue Nation katsoa, vaikka se onkin pieni pettymys kahden edeltäjänsä jälkeen. Mukana on kuitenkin tarpeeksi onnistuneita asioita, jotta sitä voi kutsua hyväksi. Toivon vain, että sarjan kuudes osa olisi parempi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mission: Impossible - Rogue Nation, 2015, Paramount Pictures, Skydance Media, Bad Robot, China Movie Channel, Alibaba Pictures Group, Odin, TC Productions

Arvostelu: Prometheus (2012)

PROMETHEUS (2012)

Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Noomi Rapace, Michael Fassbender, Charlize Theron, Idris Elba, Logan Marshall-Green, Sean Harris, Rafe Spall, Kate Dickie ja Guy Pearce
Genre: scifi, jännitys
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 16

Ridley Scottin ohjaama Alien (Kahdeksas matkustaja - 1979) on erittäin arvostettu scifielokuva, joka on monien mielestä jopa kaikkien aikojen paras leffa. Sille tehtiin tietysti jatkoa, mutta Scott ei enää jatkanut sarjan parissa. Aliens (Aliens: paluu - 1986) oli vielä erittäin arvostettu, mutta jo Alien³ (1992) jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Sarjan neljäs osa Alien: Resurrection (Alien: Ylösnousemus - 1997) on kuitenkin pääasiassa haukuttu tekele, minkä takia viidettä Alien-leffaa ei enää tehty. Hahmo kuitenkin esiintyi parissa elokuvassa toisen avaruushirviön, Predatorin, kanssa. AVP: Alien vs. Predator (2004) ja Aliens vs. Predator: Requiem (2007) ovat enemmän tai vähemmän haukuttuja, joten hahmon tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, vaikka hahmosta tehdyt sarjakuvat ja pelit kiehtoivatkin yhä useita. Sarjaan päätettiinkin luoda uutta suuntaa, kun Ridley Scott palasi takaisin, haluten tehdä esiosan Alienille, joka kertoisi, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle. Idean työstäminen alkoi jo 2000-luvun alussa, mutta jäi kesken Alienin ja Predatorin yhteispätkien takia. Kun ne eivät olleetkaan toivottuja hittejä, sai Scott vihdoin tehdä oman näkemyksensä Alienin alkutarinasta. Muutamien ongelmien kautta kuvaukset vihdoin alkoivat ja lopulta Prometheus sai ensi-iltansa kesällä 2012. Kävin katsomassa elokuvan, kun se ilmestyi ja olin innoissani kahdesta syystä. Ensinnäkin pääsin näkemään Alien-sarjaan liitännäisen elokuvan teattereissa, minkä lisäksi kyseessä oli ensimmäinen K16-elokuva, jonka näin teattereissa! Pidin leffasta ja sainkin sen Blu-rayna seuraavana vuonna. Olen katsonut leffan muutaman kerran uudestaan ja nyt kun se on viimein saamassa jatkoa teoksella Alien: Covenant (2017), oli aika katsoa se uudestaan. Hassua kyllä, katsoin Prometheuksen lähes sattumalta juurikin virallisena Alien-päivänä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää pieniä SPOILEREITA koskien elokuvia Alien, Aliens, Alien³ ja Alien: Resurrection!

2090-luvulla ryhmä tutkijoita lähtee matkalle kauas avaruuden halki löytääkseen "suunnittelijat", jotka heidän uskomustensa mukaan loivat ihmiskunnan. Määränpäässä ryhmä löytää toivottujen asioiden lisäksi myös paljon epätoivottua ja vaarallista, joka voikin tuhota koko ihmiskunnan...

Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan pohjautuvista elokuvista (2009) tuttu Noomi Rapace esittää tohtori Elizabeth Shaw'ta, jonka aloittama tutkimustyö johtaa avaruusmatkaan. Tohtori Shaw'ta kiehtoo tietää, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle ja hänellä on useita kysymyksiä esitettävänään, jos he löytävät suunnittelijat. Innostus alkaa kuitenkin muuttua ahdistuksen kautta kauhuksi, kun tapahtumat alkavat muuttua karmivammiksi ja tunnelman muuttuessa uhkaavammaksi. Tohtori Shaw on erittäin mainio hahmo ja Rapace suoriutuu osastaan todella hyvin. Paikoitellen hahmosta löytyy samanlaisia piirteitä kuin Alien-leffan päähenkilö Ripleystä, mutta ne voi katsoa sormien läpi.
     Oudosti nuorta Tom Hardya muistuttava Logan Marshall-Green esittää Shaw'n miestä, tohtori Charlie Hollowayta, joka ei ole ihan yhtä innoissaan matkasta kuin vaimonsa. Tohtori Holloway vaikuttaa usein tympääntyneeltä, eikä ole samalla lailla valmis tutkimaan lisää. Marshall-Green on ihan toimiva roolissaan, mutta välillä toivoisi, että tilalla olisi oikeasti Tom Hardy, joka näyttää lähestulkoon samalta ja on vieläpä parempi näyttelijä.
     Koska aiemmissa Alien-leffoissa on ollut mukana androidi, eli ihmisen näköinen robotti, niin täytyyhän myös tässäkin olla. Prometheuksen androidi on David, jota näyttelee Michael Fassbender ja kuinka taitavasti hän näytteleekin! David ei androidina ole inhimmillinen, mistä kaikki muut huomauttavat hänelle aika ajoin. Hän ei päällepäin vaikuta tuntevan asioita ihmisen tavoin, mutta läpi elokuvan hänestä huokuu paljon tunteita. David on todella tunnerikas hahmo, mitä hän ei itse täysin ymmärrä ollessaan ihmisen luoma kone, mutta katsojana näkee selvästi, että Davidista tuntuu pahalta aina, kun joku huomauttaa hänelle mikä hän on. Ja Fassbender tuo nämä tunteet esiin upeasti. Hän kykenee samanaikaisesti olemaan robotti sekä suuria tunteita kokeva persoona ja välittää kaiken katsojille hienosti.
     Prometheus-aluksella, jolla ryhmä matkaa, on johdossa Meredith Vickers, jota esittää Charlize Theron. En erityisemmin pidä Theronista näyttelijänä, vaikka hän on osoittanut minulle myös osaavansa, jos niin haluaa. Tässä hän ei ole kovin pidettävä, kuten ei myöskään ole hänen esittämänsä hahmo. Vickers on tympeä johtaja-akka, joka katsoo muita nenänvartta pitkin ja tuntuu pitävän itseään muiden yläpuolella. Hahmosta löytyy kyllä hyviäkin puolia, mutta lähinnä hän ärsyttää ja katsojana toivoisi hänen kuolevan.
     Sen sijaan erittäin pidettävä on Prometheuksen kapteeni Janek, jona nähdään erinomainen Idris Elba. Janek on rento heppu, jota eivät tutkimukset kovin paljoa kiinnosta. Kuitenkin kun pahoja asioita alkaa tapahtua, Janek löytää vakavuutensa, jolloin Elban lahjat pääsevät hyvin esille. Muita miehistön jäseniä ovat mm. geologi Fifield (Sean Harris), joka ei ole reissusta yhtään mielissään, biologi Millburn (Rafe Spall), joka välillä rakastuu löytämiinsä olioihin ja välillä taas pelkää niitä ilman syytä, tohtori Ford (Kate Dickie), joka vain tuntuu olevan mukana, sekä pilotit Ravel (Benedict Wong) ja Chance (Emun Elliott), jotka ovat lyöneet vetoa tutkijoiden löydöstä.

Heti ensimmäisenä sanon, että jos alkaa katsoa Prometheusta odottaen näkevänsä paljon alieneita, eli xenomorpheja, niin tulee luultavasti pettymään; niitä elokuva ei sisällä ollenkaan. Prometheus on täysin erilainen tarina, joka on monin puolin eri juttu kuin Alien, mutta siitä löytyy silti myös paljon samaa, kuten eri paikoista löytyvää limaa, jota hahmojen täytyy tietenkin mennä tökkimään sormillaan. Kun elokuva ilmestyi, monet olivat pettyneitä siihen, että leffa ei vastannutkaan moniin kysymyksiin, joita Alien herätti, vaan herätti paljon uusia kysymyksiä. Joihinkin kysymyksiin kyllä vastataan, mutta hienovaraisemmin ja jotkut asiat katsojien pitää päätellä itse. Onkin hauskaa, miten monet pitävät leffaa huonona, sillä siinä jätetään moni asia auki, mutta he eivät yhtään mieti, että kun Alien ilmestyi, se elokuva herätti useita kysymyksiä. Moniin on toki vastattu jatko-osissa, mutta vuonna 1979 ei ollut muuta tietoa kuin se, minkä alkuperäinen elokuva antoi. Ei Alienissa kerrottu, miksi miehistön löytämä avaruusalus oli täynnä outoja munia, joiden tuloksena oli liskomaisia avaruusolentoja. Monien mielestä Prometheuksen kuului vastata tuohon kysymykseen, mutta se ei ole tämän elokuvan tehtävä. Prometheuksen tehtävänä on aloittaa uusi tarina, joka jossain kohtaa johtaa siihen, mistä Alien alkaa. Elokuvan suurena mietteenä on elämä. Mistä se on saanut alkunsa? Ja elämään tietty kuuluu evoluutio. Prometheus on alieneiden evoluution ensimmäinen vaihe. Elokuva avaa tuttua maailmaa todella paljon laajemmaksi ja jättää katsojan haluamaan lisää. Se on sitten ihan katsojasta kiinni, että onko kaikki pakko saada nyt ja heti, vai malttaako odottaa selkeitä tietoja vielä muutaman leffan ajan?

Alien ja Alien³ ovat kauhuelokuvia, kun taas Aliens ja Alien: Resurrection ovat toimintapätkiä. Prometheus ei ole kumpaakaan. Jännittävyyttä kyllä löytyy, mutta elokuva on lähinnä tutkimusmatka avaruusseikkailun muodossa. Minä pidän tästä elokuvasta. Mielestäni Prometheus on mainio lisäys Alien-maailmaan ja se laajentaa universumia juuri sopivasti, antaen paljon varaa uudelle laajentamiselle. Itse alieneita ei nähdä, mutta mukana on muita uhkia, jotka ovat kekseliäästi erilaisia ja onnistuneita. Monia asioita ei tosiaan selitetä, mutta minä pidän siitä. Miten ihmeessä tutkijat muka pystyisivät selvittämään kaiken kaikesta reissullaan? Tietenkin matkan varrelta löytyy yllätyksiä ja outoja käänteitä. Jännittäviä hetkiä tosiaan löytyy, mikä on tietty oleellista sarjan leffoille ja piinaavuudessa on päästy oikeaan asteeseen, jolloin katsojaa ei ihan pelota, mutta silti mukana on jotain hyvin uhkaavaa, minkä takia on vain ihan pakko saada nähdä Prometheus loppuun. Teos on erittäin mielenkiintoinen ja se vaatii yllättävän paljon omaa päättelykykyä, minkä lisäksi mukana on asioita, joista voi luoda omia teorioitaan. Erilaiset teemat elämästä kulkevat hienosti läpi elokuvan. Yksi parhaista kohtauksista elokuvassa on tohtori Hollowayn ja Davidin välinen keskustelu, jossa he puhuvat syistä luoda elämää. Holloway on epätoivoinen, etteivät he löytäisikään mitään erityistä syytä ihmisten olemassaoloon ja kun David kysyy, miksi ihmiset loivat Davidin, Holloway vastaa: "Koska me pystyimme siihen." Tämä kertoo jo hyvin paljon, kunhan sen ymmärtää.

Valitettavasti Prometheus ei kuitenkaan ole todella hyvä ja siitä löytyy selkeitä virheitä ja outouksia tarinan puolesta. Suurin outous elokuvassa on mielestäni se, että suurimmalle osalle Prometheuksen miehistöstä ja tutkimustiimistä kerrotaan, mitä määränpäästä etsitään vasta, kun määränpäähän on jo päästy. Tässä kohtaa jotkut hahmot kyseenalaistavat koko reissun ja haluavat takaisin kotiin. Kysymys kuuluukin: minkä ihmeen takia he ylipäätään lähtivät monen vuoden avaruusmatkalle, jos he eivät tienneet koko matkan tarkoitusta? Ja miksi heille edes pitää salailla? Miksei heille kerrottu matkan tarkoitusta jo Maassa? Tämän lisäksi jotkut hahmot toimivat erittäin oudosti, kun tutkimukset alkavat. Yksi hahmoista on valmis lähtemään kotiin jo, kun he ovat olleet määränpäässään vasta muutaman tunnin. Geologi Fifield kykenee kartoittamaan laajoja paikkoja huipputeknologisilla laitteillaan, mutta jostain syystä hän silti eksyy. Ja kuten jo sanoin, yhdessä kohtaa biologi Millburn pelästyy oliota, mutta seuraavan kohdatessaan hän onkin onnessaan. Tällaiset outoudet ja tyhmät ratkaisut vievät kokonaisuudelta yhden pisteen pois, sillä ne ovat niin helposti ratkaistavia, mutta ovat silti mukana lopputuloksessa.

Elokuvan ohjaaja Ridley Scott oli mukana tarinan luomisessa, mutta silti mukaan on eksynyt tyhmiä asioita. Muuten käsikirjoitus toimii, vaikka joitain hölmöjä repliikkejä onkin kuultavissa. Prometheus on kuvattu taidokkaasti ja sen leikkaus toimii muutamia kummallisia ratkaisuja lukuunottamatta. Visuaalisesti elokuva on todella näyttävän näköinen. Tietokonetehosteet ovat upeita, minkä lisäksi leffassa on käytetty paljon tyylikkäitä lavasteita. Mukaan on päässyt myös nukkeina toteutettuja olentoja. Maskeeraus on hienosti työstetty, etenkin muutamien hahmojen kohdalla ja puvustus on hyvin suunniteltu. Äänitehosteet tuovat oman lisätunnelmansa leffaan. Todella oivasti tunnelmaa synnyttää myös Marc Streitenfeldin säveltämä musiikki, jossa on jotain mahtipontista ja uhkaavaa, kuten myös rauhallisuutta ja taian- tai unenomaista olemusta.

Blu-rayn kuvanlaatu on erittäin hyvä. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on poistettuja ja muuteltuja kohtauksia yli puolen tunnin edestä, sekä kaksikymmentäminuuttinen "The Peter Weyland Files", joka sisältää neljä erilaista pätkää, joissa esitellään hahmoja lisää.

Yhteenveto: Prometheus on mainio scifijännitys, joka avaa Alien-maailmaa hienosti uusiin ulottuvuuksiin. Muutamia hölmöyksiä on päätynyt mukaan tarinaan, mutta ne eivät onneksi hirveästi haittaa. Elokuva on täynnä hienoja erilaisia teemoja ja mietteitä elämästä. Vaikka mukana on jännitystä ja hieman toimintaakin, ei elokuva ole selkeästi kauhu- tai toimintaelokuva, kuten aiemmat Alienit, vaan enemmänkin tieteisseikkailu, jossa etsitään vastauksia suuriin kysymyksiin. Erilainen lähestymistapa on todella mainio ja elokuva itsessään pitää kaiken aikaa katsojan kiinnostuksen yllä. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin, vaikka Theron ei olekaan ihmeellinen, eikä Marshall-Green ole kovin kummoinen. Noomi Rapace on todella mainio pääosassa, mutta vielä parempi on Michael Fassbender, joka saa Davidin tuntumaan samaan aikaan sekä ihmiseltä että robotilta. Visuaalisesti elokuva on todella näyttävä ja se saa katsojan haluamaan lisää. On suuri harmi, että mukana on hölmöyksiä, joiden takia Prometheus ei kokonaisuutena pääse tasolle "todella hyvä". Suosittelen kuitenkin katsomaan sen, jos olet pitänyt Alien-elokuvista. Leffan voi katsoa myös ilman, että on nähnyt mitään muuta sarjasta, sillä tämä tosiaan on alkua koko jutulle. Odotan innolla Alien: Covenantia ja toivon, että se olisi todella hyvä!

Kirjoittanut: Joonatan, 27.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmofilia.com
Prometheus, 2012, Twentieth Century Fox Film Corporation, Dune Entertainment, Scott Free Productions, Brandywine Productions