Mortal Kombat II (2026) - elokuva-arvostelu

MORTAL KOMBAT II

Ohjaus: Simon McQuoid

Näyttelijät: Karl Urban, Adeline Rudolph, Jessica McNamee, Ludi Lin, Mehcad Brooks, Lewis Tan, Tati Gabrielle, Martyn Ford, Tadanobu Asano, Damon Herriman, Josh Lawson, Chin Han, Joe Taslim, Hiroyuki Sanada, Ana Thu Nguyen, CJ Bloomfield, Max Huang ja Desmond Chiam

Genre: toiminta, fantasia

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

Samannimiseen videopelisarjaan perustuva elokuva Mortal Kombat (2021) ei menestynyt kaksisesti lippuluukuilla, mutta New Line Cinema, Atomic Monster ja Warner Bros. Pictures päättivät silti näyttää vihreää valoa jatko-osalle. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2023, mutta jo kuukautta myöhemmin ne piti keskeyttää Hollywoodin näyttelijöiden lakon takia. Kuvaukset jatkuivat taas tammikuussa 2024 ja nyt Mortal Kombat II on vihdoin saapunut teattereihin, yli puolen vuoden viivästymisen jälkeen. Itse mielsin edellisen Mortal Kombat -leffan aika keskinkertaiseksi toimintarainaksi, enkä ole juuri odottanut jatko-osan näkemistä. Kuitenkin kun ennen julkaisua monet alkoivat kehua leffaa edellisosaa huomattavasti paremmaksi, kävin lopulta uteliaana katsomassa Mortal Kombat II:n sen ensi-iltapäivänä IMAX-salissa.

Toimintaelokuvatähti Johnny Cage vedetään mukaan taisteluturnaus Mortal Kombatiin, missä vaakalaudalla on koko ihmiskunnan tulevaisuus.

Monet edellisestä Mortal Kombat -elokuvasta tutut hahmot tekevät paluun. Lord Raiden (Tadanobu Asano) on koonnut Maan, eli Earthrealmin mahtavimmat soturit, Liu Kangin (Ludi Lin), Sonya Bladen (Jessica McNamee), Cole Youngin (Lewis Tan) ja Jaxin (Mehcad Brooks) taistelemaan Mortal Kombatissa, jumalten suunnittelemassa taisteluturnauksessa, jossa kymmenen kertaa voittanut taho saa vallata häviäjän maailman. Earthrealm on hävinnyt jo yhdeksän kertaa, joten nyt on tosi kyseessä. Asano, Lin, McNamee, Tan ja Brooks jatkavat kelpuutettavasti rooleissaan, mutta hahmoina Raiden, Liu, Sonya, Cole ja Jax jäävät tällä kertaa enemmän sivuosaan.

     Mortal Kombat II:n keskiössä ovat nimittäin Karl Urbanin näyttelemä Johnny Cage, entinen toimintaelokuvatähti, joka vedetään kauhukseen mukaan Mortal Kombatiin taistelemaan Earthrealmin puolesta, Kung Laon kuoltua edellisosassa ja Adeline Rudolphin esittämä Kitana, edenialainen prinsessa, joka joutuu taistelemaan Outworldia hallitsevan julman Shao Kahnin (Martyn Ford) riveissä, Shao Kahnin vallattua Edenian vuosia aiemmin Mortal Kombatissa. Johnny ja Kitana ovat oivalliset hahmot, joista löytyy sopivasti syvyyttä tarinan edetessä. Urban on näyttelijäkaartin selvä valopilkku ja tuo hyvää huumoria ylidramaattisen patsastelun keskelle. Rudolphkin on hyvä Kitanana, joka pohtii paikkaansa ja lojaaliuttaan Mortal Kombatissa. Shao Kahn jää pahishahmona aika yksiulotteisen julmaksi valloittajaksi, mutta on hän sentään huomattavasti uhkaavampi ilmestys kuin Mortal Kombat 2 - hävityksen (Mortal Kombat: Annihilation - 1997) myötähäpeällisen huono tulkinta hahmosta.

Edellinen Mortal Kombat -elokuva oli monille pelisarjan faneille ristiriitainen kokemus. Toisaalta se oli leffana laadukkaampi ja peleille uskollisemmin verisempi kuin ysärin räpellykset, mutta monia jäi ihmetyttämään, minne se varsinainen Mortal Kombat -turnaus unohtui? Edellinen osa olikin pelkkä hahmojen pohjustus ja turnaukseen valmistautuminen, kun taas Mortal Kombat II:ssa pistetään saman tien haisemaan. Pelisarjan faneille luvassa on aikamoista nannaa, kun nämä tutut hahmot pistetään pelien tapaan ottamaan vuorotellen toisistaan mittaa. Jatko-osasta ei onneksi ole lähdetty tekemään lapsiystävällisempää, vaan veri pulppuaa ja vastustajia suorastaan pilkotaankin palasiksi.

Toimintakohtauksissa on kieltämättä viihdearvonsa, mutta minulle Mortal Kombat II oli silti vain aika keskinkertainen raina. Urban pelastaa paljon lystikkäänä Johnny Cagena ja huomasinkin pitäväni leffasta aina hieman enemmän, kun hän on ruudulla. Ympärillä oleva leffa on nimittäin jopa aika korni ja koomisen ylidramaattinen, sekä kerronnaltaan hitusen ontuva paketti, josta tuntuu puuttuvan palasia. Erityinen ongelma mielestäni on jännityksen täysi puute. Itse turnaus on pitkän odotuksen jälkeen erikoisen pienimuotoinen ja lopulta melkeinpä sivuseikka muun seikkailun ohessa. Toisaalta on nostettava hattua, että tekijät eivät kammoa pistää suosikkihahmoja lihoiksi, mutta samalla he myös hieman nössöilevät, kun mukana on hahmo, jonka ainoa funktio on herättää kuolleita takaisin henkiin. Jos olisin kymmenvuotias, Mortal Kombat II olisi varmaan kevään huippuleffa, mutta ironista kyllä, sen ikäisenä en edes pääsisi katsomaan elokuvaa korkeahkon ikärajan takia.

Ohjauksesta vastaa edellisosan tapaan Simon McQuoid, joka pääsee alkulämmittelyn jälkeen vauhtiin ja saa parhaimmillaan aikaiseksi ihan mukaansatempaavia kohtauksia. Ongelma on kuitenkin Jeremy Slaterin kökkö ja perin ohkaiseksi jäävä käsikirjoitus. Eihän toki Mortal Kombat -elokuvan käsikirjoitukselta kannatakaan juuri muuta odottaa kuin että tutut huudahdukset "Finish him!" ja "Get over here!" ovat menossa mukana, mutta olisi Slater vähän enemmän voinut nähdä vaivaa. Teknisestikin Mortal Kombat II on ailahteleva. Siitä löytyy kelpo kuvausta ja fanit hihkuvat riemusta, kun matsit alkavat tutuilla sivukuvilla, joissa hahmot valmistautuvat ottamaan toisistaan mittaa. Lavasteet ovat oivalliset ja mainiolla puvustuksella ja maskeerauksella tutut hahmot siirtyvät tyylikkäästi peleistä elokuvaan. Äänimaailma on hyvin rakennettu kaikenlaisia iskuja myöten ja Benjamin Wallfisch tunnelmoi sujuvasti musiikeillaan, sisällyttäen toki sen vuoden 1995 Mortal Kombat -leffan mahtavan tunnusmelodian. Tietokonetehosteet näyttävät kuitenkin paikoin aika kehnoilta ja on usein liian selvää, että näyttelijät patsastelevat lähinnä taustakankaiden edessä, sillä niin keinotekoisilta maisemat välillä näyttävät. Kenties se toki oli tekijöiden tarkoituksena, jotta leffan estetiikka muistuttaisi enemmän videopelejä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mortal Kombat II, Yhdysvallat, 2026, New Line Cinema, Atomic Monster, Broken Road Productions, Fireside Films

Arvostelu: Battleship (2012)

BATTLESHIP

Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Taylor Kitsch, Rihanna, Brooklyn Decker, Alexander Skarsgård, Tadanobu Asano, Hamish Linklater, Jesse Plemons, John Tui, Gregory D. Gadson, Adam Godley, Peter MacNicol, Rami Malek ja Liam Neeson
Genre: toiminta, scifi
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

Battleship perustuu Hasbron omistamaan lautapeliin Laivanupotus. Huomattuaan leluihinsa perustuneiden Transformers-elokuvien (2007-) valtavan suosion, Hasbro alkoi heti suunnittelemaan filmatisointeja muistakin tuotteistaan. Kuvaukset alkoivat kesällä 2010 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo vuotta myöhemmin, mutta julkaisua päädyttiinkin siirtämään. Lopulta Battleship sai maailmanensi-iltansa Tokiossa 3. huhtikuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Vaikka elokuva tienasi jopa 300 miljoonaa dollaria lippuluukuilla, ei se ollut toivottu hitti korkeaan budjettiinsa verrattuna. Kriitikot haukkuivat elokuvan lyttyyn ja leffa sai jopa seitsemän Razzie-ehdokkuutta (mm. huonoin elokuva, ohjaus, miessivuosa ja käsikirjoitus), joista se "voitti" huonoimman naissivuosan palkinnon. Itse näin Battleshipin vasta vuokralta, enkä pitänyt elokuvasta. En ole siis katsonut leffaa uudestaan, kunnes huomasin sen täyttävän nyt kymmenen vuotta. Päätin antaa Battleshipille uuden mahdollisuuden juhlavuoden kunniaksi.

Yhdysvaltojen laivasto harjoittelee lähellä Havaijia, kun mereen putoaa jotain taivaalta. Laivasto lähtee tutkimaan asiaa ja pian he huomaavat joutuneensa taisteluun avaruudesta hyökkäävien muukalaisten kanssa.

2010-luvun alussa Taylor Kitschin oli tarkoitus olla seuraava suuri elokuvatähti. Hän oli esiintynyt X-Men Origins: Wolverinessa (2009) ja pitkään hänen Gambit-hahmolleen kehiteltiinkin omaa elokuvaansa. Vuonna 2012 Kitsch pääsi tähdittämään kahta isoa tehoste-elokuvaa, tätä Battleshipia ja Disneyn John Carteria (2012), mutta kun molemmat osoittautuivat taloudellisiksi flopeiksi, oli Kitschin enää turha haaveilla tähteydestä Hollywoodissa. Haaveet olivat muutenkin aika turhat, sillä Kitsch ei rooleissaan erityisemmin vakuuta. Hän on aikamoinen puupökkelö tässäkin, näytellessään laivastoon kuuluvaa Alex Hopperia. Kitschin ongelmaksi tosin koituu myös se, kuinka rasittava hänen hahmonsa on. Hopper on jatkuvasti mokailemassa ja tekemässä typeryyksiä, ja loppuun asti katsojan on vaikea pitää hänestä.

     Elokuvassa nähdään myös Alexander Skarsgård Hopperin Stone-veljenä, Brooklyn Decker Hopperin tyttöystävänä Samanthana ja Liam Neeson tämän isänä amiraali Shanena, Tadanobu Asano kapteeni Nagatana, huonoimman naissivuosan Razzie-palkinnon voittanut laulaja Rihanna kersantti Raikesina, Jesse Plemons huonoja vitsejä heittävänä Ordyna, sekä Hamish Linklater avaruutta tutkivana Calina. Nykyään iso stara, Bohemian Rhapsodysta (2018) parhaan miespääosan Oscar-palkinnon voittanut Rami Malek tekee elokuvassa todella lyhyen roolityön laivaston miehenä. Neeson tietty istuu täydellisesti jylhän amiraalin rooliin, joka katsojan tavoin ei ymmärrä, mitä hänen tyttärensä näkee Hopperissa. Neesonia ja hieman yrittävää Skarsgårdia lukuun ottamatta näyttelijät eivät ole kaksisia rooleissaan. Ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Rihanna osoittaa nopeasti, että hänen olisi kannattanut pysytellä musiikin teossa.

On suorastaan naurettavan selvää, että Battleship tehtiin Transformersin suosion myötä. Vaikkei mukana olekaan autoiksi, panssarivaunuiksi ja helikoptereiksi muuntautuvia robotteja, elokuvalla on enemmän yhteistä Transformersien kanssa kuin Laivanupotus-pelin. Mukana on kyllä yksi hulvaton kohtaus, joka yrittää mukailla lautapeliä (palataan siihen ihan kohta), mutta lähinnä elokuva on ottanut peliltä vain sen englanninkielisen nimen. Avaruusolentoja ei lautapelistä löydy, mutta eipä sellainen pikku vika haittaa studiopomoja, joiden silmissä kiiltävät dollarit. Vuotta aiemmin ilmestynyt Transformers: Kuun pimeä puoli (Transformers: Dark of the Moon - 2011) tahkosi lippuluukuilla yli miljardi dollaria, joten elokuvan suosion toistamisen yrittäminen on täysin ymmärrettävä ratkaisu.

Kaikki avaruusalusten ulkonäöstä pahvisiin hahmoihin, seksualisoiviin naiskuvauksiin, leikkaustyyliin, korkea-kontrastiseen värimäärittelyyn, äänimaailmaan (musiikeista vastaava Steve Jablonsky teki myös Transformersien musiikit ja sen myös huomaa), lopputekstien fonttiin ja ihan vain yleishenkeen, vihjaa äärimmäisen voimakkaasti, että Battleshipin tekijät ovat saaneet ohjeeksi kopioida Transformerseja mahdollisimman tarkkaan. On todella koomista, kuinka tekijät eivät edes yritä peitellä samanlaisuuksia ja Battleshipin voisikin ihan hyvin katsoa Transformers-sarjan surkuhupaisana lisäosaleffana.

Battleship on todella typerä ja korni scifitoimintaelokuva, mistä löytyy valtavasti ongelmia, eikä sitä voi millään kutsua hyväksi elokuvaksi. Silti kaikessa siinä hölmöydessä ja yliampuvassa tehostemekastuksessa on jotain valloittavan viihdyttävää. Elokuvaa ei ole edes tehty itsetietoisesti pilke silmäkulmassa, mutta se ei onneksi ota itseään tosissaan, jolloin sitä voi katsoa helppona aivot-narikkaan-popcornviihteenä. Se on ylipitkä ja etenkin alusta saisi karsittua turhia minuutteja pois, mutta kun laivaston ja avaruusolentojen taistelu alkaa, en voi väittää, ettenkö olisi aika ajoin viihtynyt oikein mukavasti elokuvan parissa. 

Yhdessä kohtaa leffaa tekijät sentään tajuavat, että elokuva on pakko saada yhdistettyä Laivanupotus-peliin edes jotenkin. Pääsemme näkemään todella hilpeän kohtauksen, jossa hahmot tekevät kartoitusta meren aaltoja mittaavien poijujen kanssa ja sitten huutelevat "B-4", "F-6" jne., toivoen, että joku sokkona ammutuista panoksista osuisi muukalaisten alukseen. Vielä parempaa on, kun todelliset sotaveteraanit saapuvat mukaan taistoon. Nämä ukot ovat taistelleet oikeassa sodassa ja nyt heidän pitäisi esittää taistelevansa tietokoneella tehtyjä avaruusolentoja vastaan. Tympääntyneet ilmeet toimivat kirsikkana kakun päällä, tehden elokuvasta niin naurettavan kehnon, että se on viihdyttävä. Sanoisinko jopa, että kalkkuna.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Peter Berg, joka ei kuitenkaan pääse tuomaan omaa tyyliään lainkaan esille, vaan Berg kopioi Transformers-ohjaaja Michael Bayn työtä kaikin puolin. Berg pyrkii parhaansa mukaan tekemään viihdyttävää hömppää Jon ja Erich Hoeberin työstämän kökön käsikirjoituksen pohjalta ja tavallaan onnistuukin siinä. Kuvaus ajaa asiansa, mutta mukana on myös kömpelöä kamerakikkailua ja liian lähelle kasvoja meneviä otoksia. Valaisua hyödynnetään myös aika tökerösti. Leikkauksessa elokuvaa olisi voinut tiivistää kymmenellä minuutilla. Lavasteet, puvut ja maskeeraukset ovat onnistuneet ja suurimmaksi osaksi erikoistehosteet ovat vaikuttavat. Vain kypärättömät avaruusolennot ovat nähneet parhaat päivänsä. Äänimaailma korostaa filmin massiiviseksi paisuvaa menoa ja Jablonsky tekee musiikkien kanssa ihan pätevää työtä, vaikka tuntuukin usein kopioivan itseään Transformerseista.

Yhteenveto: Battleship on todella pöljä scifitoimintaraina, jolla on aika vähän tekemistä alkuperäisen lautapelin kanssa. Yhdessä kohtaa yritetään kikkaillen tuoda pelin kulkua mukaan taistelukohtaukseen, mutta pääasiassa filmistä huokuu yritys toistaa Transformers-elokuvien taloudellinen suosio. Niin moni asia ohjauksesta musiikkeihin on kuin ryövätty Transformerseista ja se tekee leffasta aika huvittavan. Koomista on myös oikeiden sotaveteraanien tuominen mukaan, kun iäkkäistä herroista paistaa läpi kummastus koko projektia kohtaan. Elokuva on kestoltaan turhan pitkä, sen näyttelijät ovat aika pökkelöitä pahvirooleissaan ja käsikirjoitus on surkuhupaisa. Silti häpeillen tunnustan viihtyneeni Battleshipin parissa aika ajoin. Taistelukohtaukset ovat pätevää rymistelyä ja visuaalisesti elokuva näyttää hyvältä. Ei elokuva hyvä ole, mutta aivottomana hömppänä sen katsoo tarpeeksi sujuvasti kertaalleen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt, mahdollista jatko-osaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Battleship, 2012, Universal Pictures, Hasbro, Bluegrass Films, Film 44, Dentsu

Arvostelu: Mortal Kombat (2021)

MORTAL KOMBAT

Ohjaus: Simon McQuoid

Pääosissa: Lewis Tan, Jessica McNamee, Josh Lawson, Joe Taslim, Mehcad Brooks, Tadanobu Asano, Ludi Lin, Chin Han, Max Huang, Matilda Kimber, Laura Brent, Sisi Stringer, Mel Jarnson, Daniel Nelson, Nathan Jones, Angus Sampson ja Hiroyuki Sanada

Genre: toiminta, fantasia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Mortal Kombat perustuu Midway Gamesin samannimiseen videopelisarjaan, joka sai alkunsa vuonna 1992. Jo vuonna 1995 ilmestyi peleihin perustuva Mortal Kombat -elokuva, joka oli taloudellinen menestys, mutta sai ristiriitaista palautetta pelien faneilta ja kriitikoilta. Sen jatko-osa Mortal Kombat 2 - hävitys (Mortal Kombat: Annihilation - 1997) sai sellaisen täystyrmäyksen aivan kaikilta, että suunnitelmat kolmannesta filmistä kariutuivat. Kahden vuosikymmenen ajan Warner Bros. yritti tehdä muutamaakin erilaista elokuvaa pelien pohjalta, mutta projektit kaatuivat kerta toisensa perään. Vuonna 2015 James Wan päätti tuottaa uuden Mortal Kombat -elokuvan ja Simon McQuoid palkattiin ohjaajaksi vuotta myöhemmin. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin syyskuussa 2019 ja alun perin Mortal Kombatin oli tarkoitus ilmestyä tammikuussa 2021, mutta koronaviruksen takia sen ensi-iltaa on jouduttu siirtelemään. Lopulta Mortal Kombat sai maailmanensi-iltansa huhtikuussa, mutta valitettavasti elokuva ei koskaan saapunut Suomen teattereihin, vaan se on vasta nyt kesällä julkaistu suoraan myyntiin ja vuokrattavaksi. Omat odotukseni elokuvaa kohtaan olivat aika alhaiset. Mortal Kombat -peliä olen pelannut muutaman kerran Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa, mutta peli ei ole erityisemmin iskenyt minuun, enkä pitänyt kahdesta aiemmasta filmatisoinnista. Kun uusi Mortal Kombat -leffa vihdoin ilmestyi Blu-raylla, ystäväni osti sen välittömästi ja katsoimme sen yhdessä.

Entisen vapaaottelija Cole Youngin täytyy koota Maan parhaat taistelijat puolustamaan ihmiskuntaa Shang Tsungin johtamia toisen maailman joukkoja vastaan universumien välisessä Mortal Kombat -turnauksessa.

Fanit voivat olla iloisia, sillä monet pelisarjasta tutut hahmot nähdään elokuvassa. Ukkosenjumala Raiden (Tadanobu Asano) kerää Maan parhaita taistelijoita valmistautumaan turnaukseen Mortal Kombatissa, jolla päätetään Maan ja ihmiskunnan kohtalo. Hänen apunaan toimivat Liu Kang (Ludi Lin) ja Kung Lao (Max Huang). Sonya Blade (Jessica McNamee) ja Jax (Mehcad Brooks) yrittävät selvittää, mistä koko Mortal Kombatissa on kyse, samalla kun he yrittävät pitää kurissa tuittupäisen Kanon (Josh Lawson). Pahisosastoa taas edustavat velho Shang Tsung (Chin Han), joka haluaa vallata Maan ja orjuuttaa ihmiset, sekä hänen kätyrinsä, joihin kuuluvat mm. jäävoimainen Sub-Zero (Joe Taslim), jättisuinen Mileena (Sisi Stringer), lentävä Nitara (Mel Jarnson), nopea Kabal (Daniel Nelson, äänenä Damon Herriman), nelikätinen ja suuri Goro (Angus Sampson), sekä kenraali Reiko (Nathan Jones). Hahmoja on useita ja onkin heti varmaa, että suuri osa jää täysin yksiulotteisiksi tyypeiksi, joilla ei ole lopulta muuta tehtävää kuin esitellä parin minuutin ajan omia voimiaan. Suuri ja mahtava Raiden ja paha velho Shang Tsung jäävät todella tylsiksi tapauksiksi, eikä esimerkiksi Liu Kang vakuuta lainkaan. Sonyan ja Jaxin ystävyydestä voisi saada jotain irti, mutta sekin vähä jää lopulta yhteen väkinäiseen keskusteluun. Hahmoista parasta antia ovatkin hauska Kano, sekä aidosti vaaralliselta tuntuva paha Sub-Zero, jonka vuosisatoja vanha kiista Scorpionin (Hiroyuki Sanada) välillä on ainoa mielenkiintoinen hahmojen välinen suhde, johon käytetään hyvän alustuksen jälkeen hämmentävän vähän aikaa.

      Pääasiassa filmi nimittäin seuraa elokuvaa varten luotua Cole Youngia (Lewis Tan), entistä vapaaottelijaa ja nykyistä perheenisää, joka ajautuu tähän universumienväliseen taistoon mukaan. On todella outoa, että kun Mortal Kombat on pullollaan mitä siisteimpiä ja veikeimpiä hahmoja, elokuvantekijät ovat päättäneet keskittyä todella tylsään Coleen, jolla ei ole oikein mitään annettavaa filmille. Asiaa ei auta se, kuinka puinen Tan roolissaan on. Näyttelytyö ei muutenkaan ole filmin vahvempia puolia, mutta Tan on välillä suorastaan naurettavan kökkö.

Sen lisäksi, että pelien fanit voivat innostua tuttujen hahmojen mukanaolosta ja siitä, että he todella näyttävät samalta kuin peleissä, faneille tuottaa varmasti suurta iloa, että videopelien äärimmäinen verisyys on vihdoin siirretty myös elokuvamuotoon. Siinä, missä 90-luvun elokuvasovitukset tuntuivat jopa lapsiystävällisiltä peleihin verrattuna, uudessa Mortal Kombat -leffassa on useita todella brutaaleja tappoja. Nämä "fatalityt" ovat peleissä usein yliampuvia, paikoitellen jopa koomisia kaikessa raakuudessaan ja samanlaisia yliampuvia kuolemia nähdään elokuvassakin. On pakko myöntää, että omatkin kasvoni vääntyivät ilahtuneeseen virneeseen muutamaan otteeseen, kun leffassa keksitään hilpeän kuvottavia tapoja pistää porukkaa hengiltä. Sub-Zeron ja Scorpionin väliset taistot ovat elokuvan parasta antia ja aina silloin tällöin viihdyin elokuvan parissa.

Silti Mortal Kombat on kaukana siitä, että sitä voisi kutsua hyväksi elokuvaksi. Vielä alkupäässä se on ihan menevä tekele, mutta mitä pidemmälle leffa kulkee, sitä vähemmän elokuvantekijät yrittävät. Suuri osa lopputaistelusta on hoidettu harmillisen puolivillaisesti, aivan kuin katsoisi taistelumontaasia. Kun Maata puolustavat taistelijat on saatu koolle, elokuvasta on tainnut loppua käsikirjoitus kesken, sillä loppuelokuva on jopa hieman hutiloiden kyhätty. Uusia juttuja kaivellaan taskuista menoon mukaan ja katsojan pitäisi seurata tapahtumia sormien läpi. Jännitettä ei löydy lainkaan, vaikka koko maailman kohtalo on hahmojen mukaan vaakalaudalla. Isoin ongelma kuitenkin on, että itse Mortal Kombat -turnausta ei nähdä elokuvassa lainkaan. Tämä tekee katselukokemuksesta lopulta aika mitäänsanomattoman. Elokuva on enemmänkin vain parin tunnin pohjustus potentiaaliselle jatko-osalle kuin omillaan toimiva elokuva. Mielikuvia syntyy myös ylipitkästä pilottijaksosta televisiosarjalle.

Mortal Kombatin ohjauksesta vastaa aiemmin mainoksia tehnyt Simon McQuoid ja on selvää, että kyseessä on McQuoidin esikoisohjaus. Mainostausta takaa hänelle silmää omalla tavallaan tyylikkäitä tappeluita kohtaan, mutta kokonaisuutena hän ei onnistu pitämään filmiä kasassa. Asiaa ei auta Greg Russon ja Dave Callahamin tönkkö ja erityisesti laiska käsikirjoitus. Russo ja Callaham eivät tunnu tajuavan, mikä leffassa on kiinnostavaa ja mikä ei, kaksikon keskittyessä juurikin niihin tylsempiin kuvioihin ja hahmoihin. Käsikirjoituksen ongelmia vain vahvistaa yhä vain kömpelömmäksi käyvä leikkaus, jolla kohtauksia yritetään nitoa yhteen. Sentään lavasteet ja maskeeraukset ovat mainiot ja puvustustiimi on tehnyt tarkkaa työtä siirtääkseen peleistä tutut asut hahmoille myös elokuvaan. Samalla hieman jopa hassut asut lisäävät filmin ongelmaa siinä, että se on osittain itsetietoisen hölmö ja korni, mutta samalla se ottaa itsensä liian vakavasti. Äänimaailma toimii oivallisesti ja Benjamin Wallfischin säveltämät musiikit jumputtavat menevästi taustalla, vaikka mukana ei ole mitään niin tykkiä kuin The Immortalsin Techno Syndrome -kappale vuoden 1995 leffasta. Techno Syndromea kuullaan erilaisin miksauksin useaankin otteeseen, mutta ne jäävät aika vaisuiksi silmäniskuiksi.

Yhteenveto: Vuoden 2021 Mortal Kombat -elokuva on kelpo lähtökohdistaan huolimatta harmillisen vaisu tekele, joka tuottaa pettymyksen jo sillä, että itse Mortal Kombat -turnausta ei filmissä nähdä. Elokuva tuntuukin lopulta vain kahden tunnin pohjustukselta jatko-osaa varten tai televisiosarjan ylipitkältä pilottijaksolta. Vielä elokuvan alkupää pitää mainiosti mukanaan, mutta käsikirjoituksen onttous näkyy viimeistään siinä kohtaa, kun Maan taistelijat on koottu kasaan ja puhti loppuu kesken. Filmi viedään päätökseensä hutiloiden, jättäen hieman mitäänsanomattoman tunteen. Elokuvasta löytyy omat onnistumisensakin vitsikkään Kanon ja uhkaavan Sub-Zeron puolelta, minkä lisäksi veriset taistot ovat aika ajoin varsin viihdyttävää katseltavaa. Suuri osa hahmoista kuitenkin haaskataan täysin ja heidän juonikuvionsa jäävät totaalisen alikehitetyiksi. Pelien fanit löytävät leffasta varmasti paljon riemua ja onhan tämä huomattava parannus ainakin Mortal Kombat 2 - hävitykseen verrattuna (aivan kuin se vaatisi paljoa), mutta itsestäni tuntuu, ettei peleistä vieläkään onnistuttu tekemään kunnollista elokuvasovitusta. Sääli.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mortal Kombat, 2021, Warner Bros., New Line Cinema, Atomic Monster, Broken Road Productions, NetherRealm Studios