TV-sarja: Moon Knight, kausi 1 (2022)

MOON-KNIGHT - KAUSI 1



Luoja: Jeremy Slater
Pääosissa: Oscar Isaac, May Calamawy, Ethan Hawke, F. Murray Abraham, Khalid Abdalla, Gaspard Ulliel, Ann Akinjirin, David Ganly, Antonia Salib ja Sofia Danu
Genre: toiminta, fantasia, jännitys
Jaksomäärä: 6
Jakson kesto: 43 minuuttia - 53 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 56 minuuttia
Ikäraja: 16

Moon Knight perustuu Marvelin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1975. Hahmon oli tarkoitus olla mukana jo Blade-televisiosarjassa (2006), mutta kun sarja keskeytettiin heti ensimmäisen kautensa jälkeen, eivät suunnitelmat toteutuneet. Guardians of the Galaxy -elokuvien (2014-) ohjaaja James Gunn ehdotti Marvel Studiosille, että yhtiö tekisi elokuvan Moon Knightista. Projekti jäi muhimaan ja lopulta vuonna 2019 Marvel ilmoitti hyödyntävänsä hahmoa televisiosarjassa elokuvan sijaan. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2021 ja nyt Moon Knightin ensimmäisen tuotantokauden kaikki jaksot on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itselleni hahmo ei ole entuudestaan tuttu ja odotinkin mielenkiinnolla, mistä oikein on kyse. Katsoinkin Moon Knightin jokaisen uuden jakson heti niiden ilmestyttyä.

British Museumin oheistavarapuodissa työskentelevä Steven Grant alkaa kuulla ääniä päässään. Muinaisen Egyptin kuujumala Khonshu haluaa käyttää Steveniä soturinaan, Moon Knightina, päihittääkseen pahoja aikovan Arthur Harrow'n.




Oscar Isaac nähdään Moon Knightin pääroolissa Steven Grantina, muinaisesta Egyptistä intoilevana British Museumin oheistavarapuodin myyjänä, jolle tuntuu koko ajan tapahtuvan kummia. Hahmo herää joka aamu sidottuna sänkyynsä, hän kuulee outoja ääniä päässään, löytää itsensä eri paikoista, tietämättä, kuinka hän niihin päätyi ja näkee asioita, joita muut eivät. Steveniin liittyy suuri mysteeri, joka nappaa katsojan heti mukaansa selvittämään, mikä ihme tätä poloista miestä oikein riivaa? Isaac on täydellinen valinta rooliin, tulkiten yhä vain moniulotteisemmaksi muuttuvaa hahmoaan kaikin puolin upeasti.
     Televisiosarjassa nähdään myös mm. Ethan Hawke häijynä Arthur Harrow'na, May Calamawy arkeologi Layla El-Faoulyna, sekä tammikuussa menehtynyt Gaspard Ulliel yhdessä viimeisistä rooleistaan muinaisen Egyptin arvokkaita esineitä keräävänä Anton Mogartina. Kuujumala Khonshuna taas kuullaan F. Murray Abraham, jonka äänestä löytyy oikeanlaista jylhyyttä. Calamawy toimii erittäin hyvin Laylana, joka tuntee Stevenin eri nimellä, mutta jota Steven ei tunne lainkaan. Hawke on huippuvireessä varsin erilaisena pahishahmona.




Moon Knight pääsi yllättämään minut erittäin positiivisesti. Jo ennen avausjakson katsomista yllätyin sarjan saamasta K16-ikärajasta, mitä en todellakaan odottanut Disney+ -palveluun tehdyltä Marvel-sarjalta. Moon Knight on kuitenkin korkeamman ikärajaleimansa ansainnut. Se on tavanomaista Marvelia synkempi ja rujompi. Kun nimikkosankari pääsee vauhtiin, porukkaa pistetään kumoon brutaalisti. Korkeaan ikärajaan vaikuttavat myös sarjan ihastuttavat kauhuvaikutteet. Jo avausjaksossa on onnistuneita viitteitä psykologisesta kauhusta, Stevenin kuullessa ääniä ja nähdessä kaameita näkyjä. Neljäs jakso taas lipsahtaa sitten ihan kunnolla mörkökauhun puolelle, mistä itse innostuin suuresti.

Sarjasta löytyy todella voimakas mysteeriaspekti, mikä pitää katsojaa tiukasti koukussaan. Jakso jaksolta katsojalle ripotellaan lisää tietoa, mikä vain lisää kertomuksen kiehtovuutta. Tämän lisäksi koukkuna toimii myös Egyptin mytologia, mikä erottaa sarjan muista Marvel-projekteista. Joillekin katsojille voi tulla pettymyksenä, kuinka vähän sarjassa nähdään nimikkosankaria siistissä asussaan, mutta itse pidin siitä, että sarjassa syvennyttiin todella voimakkaasti naamion takaa löytyvän ihmiseen, eikä sarja pelkää käsitellä mielenterveysongelmia. Ja kun itse Moon Knightia pääsee näkemään vain hetkittäin, tuntuu jokainen niistä hetkistä voimakkaammalta. Tarinaan uppoutuu niin, että kuusi jaksoa voi helposti katsoa yhteen pötköön. Se on oivallisen tiivis kesto, jottei sarjaan mahdu tylsää tyhjäkäyntiä, mutta samalla lisää haluaisi nähdä heti finaalijakson päätyttyä.




Sarjan ohjaajat Mohamed Diab, Aaron Moorhead ja Justin Benson hoitavat hommansa vakuuttavasti, rakentaen väkevän tunnelman. Sarjasta löytyy Marvelille ominaista huumoria, mutta myös suorastaan riipaisevan herkkiä hetkiä. Käsikirjoittajat kuljettavat kertomusta onnistuneesti, nostattaen kaiken aikaa kierroksia. Kirjoittajat saavat pariinkin otteeseen vetäistyä maton oikein kunnolla katsojien jalkojen alta. Moon Knight on myös tyylikkäästi kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat näyttävät ja nimikkohahmon puku upea. Erikoistehosteet ovat hienot ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Hesham Nazihin säveltämät musiikit tuovat vahvan lisäyksensä tunnelmaan.

Yhteenveto: Moon Knight on aivan mahtava lisäys Marvelin kaiken aikaa kasvavaan elokuvien ja sarjojen universumiin. Sarja nappaa heti mukaansa kiehtovalla mysteerillään, sekä muinaiseen Egyptiin liittävällä mytologiallaan. Oscar Isaac tarjoaa monipuolisen loistosuorituksen Steven Grantina, joka vedetään sankarihommiin ja Ethan Hawke toimii erittäin hyvin pahiksen osassa. Ilahduttavasti sarja on tehty hieman varttuneemmalle yleisölle kuin suuri osa Marvelin muista projekteista. Sen lisäksi, että sarjan väkivalta on huomattavasti tylympää kuin vaikkapa Avengers-ryhmän seikkailuissa, sarja sisältää vahvoja kauhun hetkiä, sekä kypsää psykologista draamaa. Sarjan kuusi jaksoa pitävät tiukasti otteessaan ja ne katsoo helposti läpi vaikka saman illan aikana. Myös teknisiltä ansioiltaan sarja toimii vakuuttavasti ja itse Moon Knight on upea näky. Toivon todella, että hahmon tulevista seikkailuista ilmoitetaan pian, sillä mielestäni Moon Knight on Marvelin paras sarja sitten WandaVisionin (2021). Sarjaa onkin helppo suositella Marvel-faneille; joskin sillä varoituksella, ettei meno ole ihan niin perheystävällistä kuin yleensä. Viittauksia muihin Marvel-sarjoihin ja -leffoihin ei juurikaan ole, joten sarjan voi katsoa, vaikka Marvel-maailma ei olisi muuten tuttu.

Viimeisen jakson lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.5.2022
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com
Moon-Knight, 2022-, Yhdysvallat, Marvel Studios


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti