Arvostelu: Clerks III (2022)

CLERKS III

Ohjaus: Kevin Smith

Pääosissa: Brian O'Halloran, Jeff Anderson, Trevor Fehrman, Jason Mewes, Kevin Smith, Marilyn Ghigliotti, Amy Sedaris, Jennifer Schwalbach Smith, Austin Zajur, Rosario Dawson, Justin Long, Kate Micucci ja Ben Affleck

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

Kevin Smithin pikkurahalla tehty debyyttielokuva Tiskirotat (Clerks - 1994) nousi kulttisuosioon ja Smith rakensi komedian ympärille kokonaisen elokuvauniversumin. Vuonna 2006 vihdoin ilmestynyt jatko-osa Tiskirotat II (Clerks II) oli edeltäjäänsä isompi hitti, joskin se ei saanut yhtä positiivista vastaanottoa katsojilta ja kriitikoilta. Jo jatko-osan kommenttiraidalla Smith puhui potentiaalisesta kolmososasta ja pohti, että kestäisi pitkään, ennen kuin hän tekisi sellaisen. Vuonna 2012 Smith suunnitteli tekevänsä kolmoselokuvan sijaan näytelmän, mutta idea ei edennyt toteutukseen ja Smith palasi pohtimaan leffaa. Edellisosaan rahoitusta antanut The Weinstein Company aiheutti kuitenkin ongelmia, eikä projekti ottanut tuulta alleen. Kun Smith sai rahoituksen ja käsikirjoituksen valmiiksi, hänelle muodostui ongelma saada näyttelijät takaisin, jotka kokivat olevansa liian vanhoja leffaan, joten hän tekikin lisäosaelokuvan Jay and Silent Bob Reboot (2019). Kun Smith selvisi vuonna 2018 sydänkohtauksesta, hän sai uuden idean kolmososaan ja ryhtyi kirjoittamaan kokonaan uutta käsikirjoitusta. Vuonna 2021 Smith sai Lionsgaten hyppäämään projektiin mukaan ja kuvaukset käynnistyivät vihdoin saman vuoden elokuussa. Clerks III sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa elokuussa 2022, minkä jälkeen se on vähitellen levinnyt muuallekin maailmaan - Suomeen nettivuokrauksen kautta. Kuten olen aiemmin kertonut, näin elokuvasarjasta ensiksi kakkososan, jota pidin hauskana, mutten sen jälkeen lämmennyt alkuperäiselokuvalle. Kun kuulin kolmannen leffan olevan tulossa, päätin antaa aiemmille uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa pidin Tiskirotista todella paljon, mutta jatko-osa ei riemastuttanut enää yhtä paljon. Odotin mielenkiinnolla kolmoselokuvan näkemistä ja kun Clerks III julkaistiin Netflixissä, pääsin vihdoin katsomaan sen.

Randalin selviydyttyä sydänkohtauksesta, hän päättää tehdä elokuvan työelämästään lähikaupassa ja pistää tietty Danten, Eliaksen, Jayn ja Silent Bobin avustamaan häntä.

Brian O'Halloran ja Jeff Anderson palaavat vuosien odotuksen jälkeen rooleihinsa lähikaupan myyjinä Dantena ja Randalina, siitä huolimatta, että Anderson koki pitkään, ettei hänen olisi enää ikänsä puolesta järkeä tehdä Clerks-elokuvia. Herralla on periaatteessa pointtia, sillä kummatkin näyttelijöistä ovat jo yli 50-vuotiaita. Ei ole varmaan helppoa yrittää enää siinä kohtaa esittää parikymppisen jätkän habitusta - sillä vaikka heidän hahmonsa ovat vanhentuneet, ovat he yhä samat sisäpuolelta lapsenmieliset ääliöt kuin ennenkin. Randal erityisesti ei ole kasvanut henkisesti lainkaan ja Dante on tälläkin kertaa murehtimassa jonkun naisen perään - tällä kertaa kyse on Tiskirotat II:sta tutusta Beckystä (Rosario Dawson), joka on elokuvien välissä kuollut autokolarissa. Huolistaan huolimatta O'Halloran ja Anderson suoriutuvat rooleistaan jälleen mainiosti ja heidän väliltä löytyy yhä vahvaa kaverikemiaa.

     Paluun tekevät myös Trevor Fehrman hömelönä Eliaksena, Marilyn Ghigliotti Danten ex-tyttöystävänä Veronicana, Kevin Smithin vaimo Jennifer Schwalbach Smith Danten toisena ex-tyttöystävänä Emmana, sekä tietty Jason Mewes ja ohjaaja Smith fanisuosikkeina Jayna ja Silent Bobina. Merkittävänä uutena hahmona nähdään Amy Sedariksen esittämä tohtori Ladenheim, joka saa lyhyessä ruutuajassaankin leffan hauskimmat vitsit. Näyttelijäkaarti suoriutuu yhä passelisti osistaan. Fehrman ei ole Tiskirotat II:n ja Clerks III:n välissä tehnyt yhtä ainutta elokuvaa ja hän hyppääkin innolla takaisin Eliaksen osaan, joka tällä kertaa painiskelee kristinuskon ja satanismin välillä.

Jos parin vuoden takainen kulttikomedioiden moderni jatko-osa Bill & Ted Face the Music (2020) lämmitti sydäntäsi ja sai nostalgiamittarisi nupit kaakkoon, veikkaisin Clerks III:n toimivan erittäin passelisti sinulle. Se on täysin nostalgiapärinöissä ja leffasarjan faneille väsätty kolmososa, joka vie trilogian ja näiden tiskirottien tarinan päätökseen tarpeeksi passelisti. Kuten arvata saattaa, vuosikymmenellä 2020 ei ole kehdattu tehdä yhtä räävitöntä ja anteeksipyytelemätöntä törkyturpakomediaa kuin kaksi aiempaa osaa, mutta on Clerks III tarpeeksi ronski hyväilemään hävyttömästä huumorista intoilevien nauruhermoja. Elokuvasta löytyy muutamia varsin hauskoja kohtauksia, mutta leffa yllättää huumorin vähyydellä ja draaman määrällä. Enpä olisi uskonut kirjoittavani tätä Clerks-arvosteluun, mutta suosittelen varautumaan nenäliinoin, sillä kuivin silmin tätä tuskin pystyy yksikään Clerks-fani katsomaan.

Ongelmakseni Clerks III:n kohdalla ei muodostunut ronskin huumorin vähyys (tai ylipäätään huumorin vähyys) ja draamapuolen lisääminen, vaan elokuvan tarina. Kevin Smith koki tosiaan vuosia ongelmia leffan käsikirjoituksen kanssa, pohtiessaan, mitä hänellä olisi enää kerrottavana näistä tyypeistä ja vasta kun hän sai vakavan sydänkohtauksen, hän keksi liittää tämän mukaan kolmososaan. Randalin johdolla kaverukset ryhtyvät tekemään elokuvaa pikkukaupan myyjistä, vitsaillen samalla, että kuka kumma sellaista haluaisi katsoa. Elokuva liikkuukin hyvin itsetietoisilla meta-tasoilla ja kuten Smithin kiitospuheista leffan lopputeksteissä voi päätellä, Clerks III on rakkauskirje sitä aikaa kohtaan, kun hän vielä itse työskenteli kaupassa ja kuvasi öisin ensimmäistä Tiskirotat-komediaa. Vaikka idea on sympaattinen, se ei oikein jaksa kantaa koko leffaa. Kovan luokan faneille elokuva toimii hyvin todennäköisesti täysillä, onhan koko elokuva periaatteessa niiden "vanhojen hyvien aikojen" muistelua.

Smithin ohjaus toimii paremmin kuin hänen käsikirjoituksensa ja hän hoitaa draamaosuudet yllättävänkin mallikkaasti. Smith toimii leffassa myös leikkaajana, kuten aiemmissakin osissa. Teknisiltä ansioiltaan Clerks III on oivallisesti tehty. Kameratyöskentely on pätevää ja Randalin tekemä leffa on totta kai tehty mustavalkoisena, alkuperäisen Tiskirottien tapaan. Lavasteet ovat hienot, asut mainiot ja äänimaailmakin hyvin rakennettu.

Yhteenveto: Clerks III on harmillisen epätasainen, nostalgiapärinöissä tehty jatko-osa, joka vie ihan kivasti tiskirottien tarinan päätökseensä. Elokuvan tarina on lähtökohdiltaan vekkuli, mutta se ei jaksa kantaa leffan loppuun asti. Varsinaisilla meta-tasoilla liikkuva elokuva ei ole ihan niin mehukas ja itseironinen silmänisku kuin Kevin Smith on varmasti tarkoittanut. Elokuva yllättää huumorin vähyydellä ja draaman määrällä. Vielä yllättävämpää on, kuinka liikuttavaksi leffan draama muuttuu. Vähäinen huumori ei ole niin ronskia kuin kahden edellisosan jälkeen voisi odottaa ja toivoa, mutta elokuva tarjoaa muutamat hyvät naurut - pääasiassa Amy Sedariksen hahmon kohtauksessa. Näyttelijät hoitavat tonttinsa passelisti ja Smithin ohjaus on pääasiassa oivallista. Hänen käsikirjoituksensa jättää kuitenkin toivomisen varaa. Uskoisin silti Clerks III:n iskevän lujaa edellisleffojen faneille ja suosittelenkin katsomaan sen, jos Tiskirotat ja Tiskirotat II ovat lähellä sydäntäsi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Clerks III, 2022, View Askew Productions, BondIt Media Capital, Destro Films, SModcast Pictures

Arvostelu: Scary Stories to Tell in the Dark (2019)

SCARY STORIES TO TELL IN THE DARK

Ohjaus: André Øvredal
Pääosissa: Zoe Colletti, Michael Garza, Austin Zajur, Gabriel Rush, Dean Norris, Natalie Ganzhorn, Gil Bellows, Lorraine Toussaint, Austin Abrams, Kathleen Pollard, Javier Botet ja Andrew Jackson
Genre: kauhu, fantasia
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 16

Scary Stories to Tell in the Dark perustuu Alvin Schwartzin samannimiseen kirjasarjaan (1981-1991), jonka teokset sisältävät kauhutarinoita urbaanilegendoista ja kansansaduista. Vuonna 2013 CBS Films osti kirjasarjan elokuvaoikeudet ja ohjaaja Guillermo del Toro kiinnostui auttamaan elokuvan teossa. Del Toron oli alunperin tarkoitus ohjata filmi itse, mutta lopulta hän päätti toimia vain tuottajana ja ohjaajaksi palkattiin André Øvredal. Tekijät pohtivat, että kirjojen mukaan elokuva sisältäisi useamman irrallisen kauhutarinan, mutta lopulta he päättivät valita joukon suosikkitarinoitaan kirjoista ja yhdistää ne yhdeksi tarinaksi. Kuvaukset alkoivat elokuussa 2018 ja nyt vuotta myöhemmin Scary Stories to Tell in the Dark on saanut ensi-iltansa. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun näin sen trailerin, mikä vaikutti kiehtovalta ja karmivalta. Aloin odottamaan innolla filmin näkemistä ja kävinkin katsomassa sen heti ensi-iltapäivänä yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Halloweenina 1968 neljä nuorta löytävät autiotalosta kirjan, jonka kerrotaan kuuluneen talon kellarissa asuneelle tytölle, Sarah Bellowsille. Kirja on täynnä Sarahin kirjoittamia kauhutarinoita ja pian nuoret huomaavat, että sinne alkaa ilmestymään uusia pelottavia satuja... jotka käyvät toteen.

Sarah Bellowsin kirjan löytävät nuoret ovat omia satujaan kirjoittava Stella (Zoe Colletti), pelleilevä Chuck (Austin Zajur), mahdollisimman loogisesti ajatteleva August (Gabriel Rush) ja jotain pakeneva Ramón (Michael Garza). Hahmot eivät onneksi jää yksiulotteisiksi ja jokaista pohjustetaan edes hieman - vaikkakin parissa kohtaa jokseenkin pakotetusti, aivan kuin jossain kohtaa olisi tajuttu, ettei jollakulla ole tarpeeksi sisältöä ja mukaan on hätäisesti kirjoitettu kohtaus, missä hahmo selittää menneisyyttään. Nuoret kuitenkin toimivat hyvin ystävyksinä ja katsojana lähtee mielellään heidän aavemaiseen seikkailuunsa mukaan. Näyttelijät toimivat hyvin rooleissaan; etenkin Colletti, joka hyppää täysillä rooliinsa ja sen tuomiin tunteisiin.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Dean Norris Stellan väsyneenä isänä, Austin Abrams nuoria kiusaavana Tommyna, Natalie Ganzhorn Chuckin isosiskona, sekä Gil Bellows poliisipäällikkönä. Nämä hahmot jäävät selvästi etäisemmiksi, mutta heidänkin näyttelijät tekevät kelpo työtä... tosin Abrams ei täysin sovi kiusaajaidiootin osaan.

Muistatteko joitain vuosia sitten ilmestyneen R. L. Stinen hittikirjoihin perustuvan elokuvan Goosebumps (2015), missä Stinen kirjoista tutut tarinat ja hirviöt muuttuvat todellisiksi, kun nuoret vapauttavat ne kirjoistaan? Scary Stories to Tell in the Dark tuo vahvasti mieleen Goosebumpsin... paitsi että tämä on huomattavasti parempi elokuva. Scary Stories to Tell in the Dark on sitä, mitä Goosebumpsin olisi pitänyt olla. Siinä, missä Goosebumps vesitti kauhupuolensa lapsellisella huumorilla ja kevyellä otteella, Scary Stories to Tell in the Dark kertoo kummitustarunsa synkästi ja karmivasti. Huumoria on hieman mukana, mutta aina kun uusi satu ilmestyy Sarahin kirjaan, on siitä leikki kaukana. Elokuva onnistuu olemaan yllättävänkin jännittävä kauhukohtauksissaan, vaikka se sortuukin hyödyntämään äkkisäikäytyksiä. Tässä säikäytykset kuitenkin pohjustetaan tavallista paremmin ja ruudulle pomppaava mörkö on aina karmiva. Elokuva onkin hyvin koukuttava, kun katsoja haluaa nähdä yhä vain lisää, millaisia pelotteluja Sarahin kertomukset pitävätkään sisällään. Elokuva on muutenkin mukaansatempaava ja lähes kahden tunnin kesto on nopeasti ohi monipuolisten mörköjen ansiosta.

Leffan ohjauksesta vastaa tosiaan André Øvredal, mutta tämä voisi ihan hyvin olla Guillermo del Toron elokuva - niin deltoromainen tyyli filmistä löytyy. Scary Stories to Tell in the Darkin monsterit ovat toteutettu perinteisin kikoin maskeerauksia ja asuja hyödyntäen, ja vain yhdestä oliosta paistaa läpi digitaaliset efektit, jotta se voi liikkua tavoilla, mitkä olisivat ihmiselle luonnottomia - ihan sama vaikka elokuvassa onkin esiintymässä outoihin suuntiin vääntyilevä Javier Botet, joka on tunnettu pitkien ja laihojen kauhuolentojen esittämisestä. Botet on mukana mm. kauhuleffoissa Mama (2013), Crimson Peak (2015), Kirottu 2 (The Conjuring 2 - 2016), Se (It - 2017) ja Slender Man (2018). Del Toro tuo myös mukanaan tiettyä satumaisuutta, mikä tekee Scary Stories to Tell in the Darkista poikkeuksellisen tuntuisen nykypäivän kauhuleffojen joukossa. Elokuva onkin usein kuin karmiva fantasialeffa mörköineen ja klassisine kummitustaloineen. Tunnelma on erittäin hyvin luotu ja olin lopulta todella yllättynyt, kuinka paljon pidinkään elokuvasta. Se onnistui tarjoamaan juuri sitä, mitä toivoin ja vieläkin enemmän. Tämä on juuri sitä, mitä olisin halunnut nähdä Goosebumps-elokuvassa.

Guillermo del Toro on yhdessä Patrick Meltonin ja Marcus Dunstanin kanssa valinnut Schwartzin kirjoista tarinat leffaan ja he ovat laatineet yhtenäisen kertomuksen, minkä pohjalta Dan ja Kevin Hageman ovat työstäneet käsikirjoituksen. Erilaiset kauhutarinat yhdistyvätkin saumattomasti ja vaikka kirjoittajat tekevät paikoitellen kömpelöä työtä hahmojen syventämisen kanssa, pitävät he kokonaisuutta muuten hyvin kasassa. Scary Stories to Tell in the Dark on myös teknisesti mainiosti toteutettu taidokkaasta kuvauksesta ja valaisusta oivalliseen leikkaukseen. Lavasteet ovat upeat ja etenkin Bellowsin perheen kartano on saatu täydelliseksi kummitustaloksi. Maskeerauksin toteutetut möröt ovat mahtavia ja ne saattavat helposti jäädä kummittelemaan painajaisissa. Äänimaailma on erittäin hyvin rakennettu karmivia äänitehosteita ja aavemaisia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Scary Stories to Tell in the Dark on yllättävän hyvä kauhufantasia. Toisin kuin idealtaan ja pohjaltaan hieman samanlainen Goosebumps, tämä elokuva ei tee kauhustaan lapsiystävällistä, eikä leffaa pelota tarjota karmivia kohtauksia pelottavissa lokaatioissa ja herkimmille painajaisia tarjoavien mörköjen kera. Asuilla ja maskeerauksilla toteutetut monsterit, aavemaiset tapahtumapaikat ja jännä satumainen henki viestivät, että tuottaja Guillermo del Toro on ollut oikein kunnolla mukana leffan teossa, eikä oikean ohjaajan, André Øvredalin työpanosta oikeastaan näe. Tämä ei sinänsä haittaa minua, sillä rakastan Del Toron tyyliä ja se saa tämän filmin erottumaan edukseen. Erilaisten mörköjensä ansiosta leffa on todella mukaansatempaava. Hahmot ovat tarpeeksi hyviä, vaikka heidän taustansa ovat paikoitellen kömpelösti mukaan tungettuja. Heidän näyttelijänsä tekevät kuitenkin oivaa työtä. Scary Stories to Tell in the Dark yllätti itseni erittäin positiivisesti. Ei se sinänsä tuo mitään uutta kauhugenreen, mutta on se yksi tämän vuoden paremmista edustajista lajityypissään. Jos minun tavoin petyitte Goosebumps-leffaan, tämä on luultavasti juuri sitä, mitä olisitte siltä halunneet. Schwartzin kirjoittamia "pelottavia kertomuksia pimeässä" on vielä paljon, eikä minua haittaisi nähdä tälle jatkoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Scary Stories to Tell in the Dark, 2019, 1212 Entertainment, CBS Films, Double Dare You, Entertainment One, Sean Daniel Company