Ohjaus: Tarsem Singh Pääosissa: Lily Collins, Julia Roberts, Armie Hammer, Nathan Lane, Danny Woodburn, Martin Klebba, Sebastian Saraceno, Jordan Prentice, Mark Povinelli, Joe Gnoffo, Ronald Lee Clark, Mare Winningham, Robert Emms, Alex Ivanovici ja Sean Bean Genre: seikkailu, romantiikka, fantasia, komedia Kesto: 1 tunti 46 minuuttia Ikäraja: 7
Mirror Mirror, eli suomalaisittain Kerro, kerro kuvastin perustuu Grimmin veljesten Lumikki-satuun (Schneewittchen) vuodelta 1812. Elokuvan kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2011 ja lopulta Kerro, kerro kuvastin sai maailmanensi-iltansa 15. maaliskuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen hitti ja se sai Oscar-ehdokkuuden puvustuksesta, muttei voittanut kriitikoita puolelleen. Itse katsoin Kerro, kerro kuvastimen vasta muutama vuosi sitten, mutten pitänyt sitä kovin kummoisena leffana. Olin jo ehtinyt unohtaa koko elokuvan, kunnes huomasin, että elokuva täyttäisi nyt kymmenen vuotta. Päätinkin juhlavuoden kunniaksi antaa leffalle uuden mahdollisuuden ja arvostella sen.
Leskeksi jäänyt kuningas menee uudelleen naimisiin kuningatar Clementiannan kanssa. Eräänä päivänä kuningas kuitenkin katoaa ja kuningatar Clementianna alkaa hallita häijyllä otteella. Vain kuninkaan tytär Lumikki voi nousta vastarintaan ja voittaa kruunun Clementiannalta.
Alun perin Lumikin rooliin kaavailtiin Saoirse Ronania, mutta koska hän oli elokuvan teon aikaan vielä alle 18-vuotias, hänet jouduttiin vaihtamaan Lily Collinsiin, joka näin jälkikäteen mietittynä ja molempien näyttelijäsuorituksia nähneenä oli väärä valinta. Ronan on huomattavasti lahjakkaampi ja olisi varmasti tuonut enemmän uskottavuutta ja tunnetta Lumikin rooliin. Collins ajaa asiansa tarpeeksi hyvin, mutta eipä hän tee minkäänlaista vaikutusta. Hahmolla itselläänkin kestää jonkin aikaa, ennen kuin Lumikista edes muodostuu kiinnostava.
Lumikin ilkeää äitipuolta, eli kuningatar Clementiannaa taas näyttelee pääasiassa romanttisista komedioista tunnettu Julia Roberts, joka sopii yllättävänkin passelisti ilkeän pahiksen rooliin. Roberts ei ole niinkään uhkaava, mutta hän osaa olla tietyllä tavalla ihastuttavan pirullinen. Kuningatar Clementianna on täysin turhamainen, eikä häntä kiinnosta kenenkään muun hyvinvointi. Alamaiset pidetään vain juuri ja juuri niin tyytyväisinä, etteivät he saisi ajatuksia kapinasta.
Muissa rooleissa elokuvassa nähdään Nathan Lane kuningattaren neuvonantajana Brightonina, Armie Hammer prinssi Alcottina, sekä Danny Woodburn, Martin Klebba, Sebastian Saraceno, Jordan Prentice, Mark Povinelli, Joe Gnoffo ja Ronald Lee Clark seitsemänä kääpiönä, Grimminä, Teurastajana, Sutena, Napoleonina, Puolikkaana, Sapuskana ja Intona. Kääpiöt ovat onnistuneet veijarit ja Lane on erittäin hilpeä hömelönä neuvonantajana. Hammer taas on aika puupökkelö ja kiusallinen prinssinä, etenkin yrittäessään olla hauska.
Valitettavasti toinen mahdollisuus ei tällä kertaa tehnyt hyvää ja pidin Kerro, kerro kuvastinta vielä latteampana leffana kuin ensimmäisellä katselulla. Siinä on omat onnistumisensa, kuten Robertsin kuningatar, Nathan Lane ja kääpiöt, mutta myös selkeitä juttuja, joille en millään lämmennyt. Elokuva on todella humoristinen tulkinta Grimmin veljesten sadusta, mutta vain osa vitseistä sai minut naurahtamaan. Suurimmaksi filmin komediaosasto tarjosi huteja toisensa perään ja herätti kiusallista tunnetta. Minun teki jopa mieli kelata eteenpäin, kun leffa alkoi käyttämään pidemmän pätkän siihen, että loitsulla yksi hahmoista saadaan luulemaan, että hän on koira. Eikä tämä jäänyt ainoaksi kerraksi, kun teki mieli alkaa kelailla tai että katsoin kelloa.
Vaikka elokuva onkin toisaalta reipas hengeltään ja tavallaan vauhdikas, koin Kerro, kerro kuvastimen aika pitkäveteiseksi saturainaksi. Sen tapa kertoa Lumikin tarinaa ei todellakaan ole mitään maata järisyttävää ja uusien ideoidenkin kanssa elokuva tuntuu mitäänsanomattomalta adaptaatiolta klassikosta. Siinä ei ole mitään taianomaista, vähäiset taistelut ovat lähinnä tylsää kohellusta ja romanttinen puolikin jää laimeaksi, kun Collinsin ja Hammerin väliltä ei löydy tarvittavaa kemiaa. Loppupäässä filmi yrittää jotain todella erilaista, mutta ratkaisut eivät osuneet maaliinsa sen enempää kuin suuri osa huumorista. Seasta löytyy toimivatkin hetkensä, mutta ne meinaavat hukkua heikkouksien sekaan.
Leffan ohjauksesta vastaa Tarsem Singh Dhandwar, joka yrittää todella voimakkaasti tyylitellä, mutta on suuri mahdollisuus, ettei tämä tyyli iske. Heikkonakin elokuvana Kerro, kerro kuvastin on silti huima parannus Dhandwarilta hänen edellisen elokuvansa, kammottavan Immortals-fiaskon (2011) jälkeen. Marc Kleinin ja Jason Kellerin käsikirjoituskaan ei vakuuta, kuten ei tee tekninenkään puoli. Kuvaus on sujuvaa ja mukana on hienoja lavasteita ja asuja, mutta samalla filmiä vaivaa halpa ulkonäkö. Monessa kohtaa leffa näyttää enemmän teatterinäytelmältä tai televisiosarjalta puitteiltaan. Erikoistehosteissakaan ei ole kehumista. Sentään Alan Menkenin säveltämät musiikit toimivat - mitä muuta voikaan odottaa herralta, jonka töihin kuuluvat mm. Pieni merenneito(The Little Mermaid - 1989) ja Kaunotar ja hirviö(Beauty and the Beast - 1991)?
Yhteenveto:Kerro, kerro kuvastin on harmillisen lattea tulkinta Grimmin veljesten klassikkosadusta. Julia Roberts on elokuvan parasta antia häijynä kuningattarena ja Roberts oikein herkuttelee hahmonsa ilkeydellä. Lily Collins ei kuitenkaan vakuuta Lumikkina ja Armie Hammer on aikamoinen puupökkelö prinssin osassa. Collinsin ja Ammerin väliltä ei myöskään löydy kemiaa. Elokuvasta uupuu todellinen satumaisuus, taianomaisuus ja jopa elokuvallisuus ja lopputulos muistuttaa enemmän kuvattua koulunäytelmää. Huumoripuoli on varsin kiusallista, eivätkä taistelutkaan säväytä. Tekninen toteutus näyttää usein todella halvalta. Kerro, kerro kuvastinta on vaikea suositella oikein kenellekään ja elokuva oli mielestäni vielä heikompi uusintakatselulla. Parin kuukauden päästä selvitetään sitten, kuinka hyvin samana vuonna ilmestynyt toinen filmatisointi saman sadun pohjalta, Lumikki ja metsästäjä (Snow White and the Huntsman - 2012) on kestänyt aikaa...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Mirror Mirror, 2012, Relativity Media, Yucaipa Films, Goldmann Pictures, Misher Films, Rat Entertainment, Misha Films, Mel's Cite du Cinema
Ohjaus: Zack Snyder Pääosissa: Jackie Earle Haley, Patrick Wilson, Malin Åkerman, Billy Crudup, Carla Gugino, Matthew Goode, Matt Frewer, Laura Mennell, Danny Woodburn ja Jeffrey Dean Morgan Genre: toiminta, jännitys, draama, scifi Kesto: 2 tuntia 42 minuuttia / Director's Cut: 3 tuntia 6 minuuttia / Ultimate Cut: 3 tuntia 35 minuuttia Ikäraja: 16
Watchmen perustuu samannimiseen, Alan Mooren kirjoittamaan ja Dave Gibbonsin kuvittamaan sarjakuvaan, mikä ilmestyi vuosina 1986 ja 1987. Jo vuonna 1986 20th Century Fox hankki sarjakuvan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmatisointia. Fox ei kuitenkaan saanut aikaiseksi leffaa, joten se myi oikeudet Warner Bros. -yhtiölle vuonna 1991. Terry Gilliam ja Charles McKeown valittiin elokuvan ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi, mutta kun Warner Bros. ei suostunut tarvittavaan budjettiin, projekti pistettiin jäihin. 2001 oikeudet siirtyivät osittain Universal-yhtiön käsiin, mutta koska siellä tekijät eivät päässeet yhteisymmärrykseen studion kanssa, projekti päätyi Revolution Studiosille, mistä se päätyi Paramountille vuonna 2004. Ohjaajavaihtoehtoja ehti tässä vaiheessa olla Michael Baysta Darren Aronofskyyn ja Paul Greengrassista Tim Burtoniin. Lopulta kun oikeudet päätyivät takaisin Warner Bros. -yhtiön käsiin, studio palkkasi ohjaajaksi Zack Snyderin, ollessaan tyytyväinen tämän elokuvasovitukseen (2006) Frank Millerin "300"-sarjakuvasta (1998). Syyskuussa 2007 kuvaukset saivat vihdoin alkunsa ja lopulta Watchmen sai ensi-iltansa 23. helmikuuta 2009 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva jakoi katsojien ja kriitikoiden mielipiteet kahtia - toiset rakastivat sitä ja toiset inhosivat. Leffa ei ollut mikään iso menestys, mutta se on vuosien varrella saanut lisäsuosiota. Itselläni ei ollut vielä 2009 ikää mennä katsomaan Watchmenia teattereihin, mutta näin sen loppuvuodesta, kun isäni vuokrasi sen. Olin aivan häkeltynyt elokuvasta ja se kuului aikoinaan suosikkieni joukkoon. Vuosien varrella olen katsonut filmin useasti uudestaan ja olen pitkään pohtinut sen arvostelua. Minun oli tarkoitus arvostella elokuva jo vuonna 2018, mutta kun huomasin, että elokuva täyttäisi kymmenen vuotta helmikuussa 2019, päätin siirtää arvion sille päivälle, juhlistaakseni Watchmenin syntymäpäivää!
Vaihtoehtoisessa maailmassa vuonna 1985 supersankarit on julistettu laittomiksi ja he ovat jääneet eläkkeelle. Kuitenkin kun yksi entisistä naamiosankareista kuolee, omankädenoikeutta harrastava Rorschach päättää kasata Vartijat-sankariryhmän takaisin yhteen, tutkiakseen kuka on murhan takana.
Elokuva keskittyy aika tasapuolisesti Vartijat-ryhmän jäseniin, mutta tavallaan Jackie Earle Haleyn näyttelemän Rorschachin voisi nostaa elokuvan päähenkilöksi, sillä hän aloittaa tutkinnat ja yrittää saada vanhan tiimin takaisin kokoon. Jos ette tienneet, Rorschach on persoonallisuutta tutkiva testi, missä tutkittavalle näytetään mustaroiskeita valkoisella paperilla ja heidän täytyy kertoa, mitä he näkevät roiskeissa. Olen aina rakastanut, miten tätä hyödynnetään Rorschachin naamiossa. Hahmo nähdään lähes koko elokuvan ajan maski päässä ja naamiota korostava musteroiske on jatkuvassa liikkeessä, jolloin se kuvastaa Rorschachin eri tunnetiloja ja toimii hänen ilmeinään. Kyseessä on myös äärimmäisen kiehtova hahmo, sillä hän on niitä sankareita, joiden toiminta menee siihen pisteeseen asti, että katsojankin on vaikea sanoa, onko hän sankari vai roisto. Hän on rankka, brutaali ja kylmä tapaus, jolta löytyy kuitenkin selkeä aate, mikä pitää hänet jollain tapaa hyvien puolella. Tähän vielä päälle Earle Haleyn huikea roolityö, niin kyseessä on selkeästi koko elokuvan paras hahmo! Patrick Wilson näyttelee Yöpöllöä, oikealta nimeltään Daniel Dreibergiä. Vuosien varrella elokuva on saanut monilta kritiikkiä siitä, että Yöpöllön asu on lähes suora kopio Batmanin asusta, mutta omasta mielestäni se on vain hauska viittaus elokuvantekijöiltä. Watchmenhan on pohjimmiltaan satiiri supersankarisarjakuvista ja -elokuvista, joten mielestäni on täysin järkeenkäypää, että yhdellä hahmoista on puku, mikä muistuttaa hyvinkin paljon yhtä kaikkien aikojen suosituinta sankarihahmoa. Daniel itse ei kuitenkaan muistuta Batmanin oikeaa minää, Bruce Waynea lainkaan. Daniel ei ole rikas tai tunnettu, vaan hän on epävarma mies, joka pelkää monia asioita. Wilson on erittäin hyvä osassaan ja tekee hahmostaan epätyypillisen sankarin. Ruotsalainen Malin Åkerman esittää Silkkiaavetta, eli Laurie Jupiteria. Tätä hahmoa on kritisoitu muutamastakin asiasta. Ensinnäkin hänen pukuaan on kritisoitu paljon ja sanottu, että se tekee hänestä pelkän seksiobjektin. Onhan se totta, että Silkkiaaveen tiukka keltamusta asu korostaa hahmon muotoja, mutta näen tämänkin lähinnä vitsinä ja tekijöiden kommenttina sille, kuinka paljastavia naissankarien asut yleensä ovat. Vitsiä jopa korostaa Laurien repliikki siitä, kuinka hän inhoaa asuaan ja käyttää sitä vain, koska hänen äitinsä (entinen Silkkiaave) piti miesten ihailusta asu päällään ja Laurie halusi tehdä äidistään ylpeän. Toiseksi on kritisoitu sitä, kuinka Laurie ei ole tarpeeksi itsenäinen nainen, vaan hän tarvitsee koko ajan miehen elämäänsä, mutta tälle löytyy selkeä selitys elokuvan aikana. Kolmanneksi Åkermanin roolityötä on kritisoitu ja se on ainoa, minkä tavallaan ymmärrän. Åkermanilla on heikkoja hetkiä leffan aikana, mutta pääasiassa hän sopii rooliinsa mainiosti. Hän on uskottava toimintakohtauksissa ja häneltä löytyy menevää kemiaa Wilsonin kanssa.
Aluksi Watchmen vaikuttaa olevan paljon realistisempi ja maanläheisempi supersankarielokuva kuin monet muut. Hahmoilla ei ole voimia, vaan he ovat tavallisia ihmisiä naamioissa. Ja sitten esitellään Billy Crudupin esittämä Tohtori Manhattan, sininen jumalolento, joka pystyy aika pitkälti mihin tahansa. Jotkut sanovat Tohtori Manhattania tylsäksi hahmoksi, sillä täydellinen kaikkivoipa hahmo ei ole yhtä kiehtova kuin puutteellinen henkilö. Ymmärrän pointin, mutten sano, että hahmo olisi tylsä, sillä leffan aikana käy selväksi, että voimat ovat kuin kirous hänelle. Hahmoa on lisäksi pidetty tylsän tunteettomana, mutta itse olen samaa mieltä yhden elokuvan hahmon kanssa, että monet eivät huomaa Tohtori Manhattanin kasvojen pieniä nykimisiä, mitkä näyttävät siltä kuin hän itkisi. Crudup pystyy hienosti tekemään paljon hyvin vähällä. Hahmoa on myös kritisoitu siitä, että hän on lähes koko ajan alasti. Omasta mielestäni tämä on lähinnä hauska idea, sillä kuinka usein isoissa Hollywood-teoksissa näkee jatkuvasti alastonta supersankaria? Mielestäni on myös huvittavaa, että kukaan ei pidä Tohtori Manhattania seksiobjektina, vaikka hänhän on vähän väliä alasti, toisin kuin Silkkiaave. Vartijat-ryhmän kaksi viimeistä hahmoa käyn läpi samassa kappaleessa, sillä he eivät ole yhtä paljon esillä. Jeffrey Dean Morganin esittämä Koomikko on ymmärrettävästi pienehkössä osassa, sillä juuri hän kuolee heti elokuvan alussa. Takaumien kautta leffa antaa kuitenkin ymmärtää, millainen persoona Koomikko oli ja Morgan tekee hienoa työtä rankan hahmon kanssa. Matthew Goode taas on näyttelijäkaartin heikoin lenkki Ozymandiasina, eli Adrian Veidtinä. Hänen roolityönsä ei oikein vakuuta, vaan hän jää jokseenkin harmillisen etäiseksi. Hänen hahmonsa on kuitenkin ihan hauskasti mietitty. Jos muiden hahmojen puvut eivät vielä viestineet, kuinka leffa tekee vitsiä muista supersankarielokuvista, niin Ozymandiasin asun pitäisi. Se on nimittäin ryöstetty täysin Joel Schumacherin Batman-elokuvista (1995-1997), eli sitä korostavat naurettavan yliampuvat muskelit ja asuun on jopa tehty nännit. Watchmen sisältää myös ison liudan muitakin hahmoja, joiden läpikäyminen veisi yhtä kauan kuin mitä elokuva kestää. On Yöpöllön isää (Stephen McHattie), Laurien äitiä (oivallisen roolityön tekevä Carla Gugino), erilaisia rikollisia (Matt Frewer ja Danny Woodburn), psykiatria (William S. Taylor), entistä tyttöystävää (Laura Mennell), sekä Yhdysvaltain entinen presidentti Richard Nixon (Robert Wisdon).
Watchmen sijoittuu tosiaan vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jolloin supersankareita on ollut olemassa vuosikymmenien ajan. Tarinalle on todella luotu kunnon historiansa, mikä näytetään aivan mestarillisesti kenties kaikkien aikojen parhaan alkutekstijakson aikana. Pitkät alkutekstit näyttävät upeasti supersankareiden nousun ja laskun. Ne sisältävät paljon tärkeää tietoa ja kiehtovia yksityiskohtia, mikä imaisee katsojan samantien elokuvaan mukaan. Näin rikkaasti suunniteltu maailma suorastaan lumoaa, vaikka se onkin hyvin ankea paikka. Watchmenin maailmaa on äärimmäisen kiehtovaa tutkia, mutta siinä ei todellakaan haluaisi elää. Elokuvan maailma on kuvottava ja likainen, minkä lisäksi se on vähitellen suistumassa tuhoonsa ydinsotariskin kasvaessa päivä päivältä. Filmin painostava tunnelma viestii heti alussa, että nyt on tiedossa hyvin erilainen supersankarielokuva.
Yksi ehdottomasti parhaista asioista Watchmenissa on sen taiturimainen tarinankerronta. Kyseessä on aivan järkälemäinen, mammuttimaisen iso teos, mikä sisältää suuren määrän erilaisia juonikuvioita, hahmokaaria, sun muuta. Olen joka katselukerralla täysin häkeltynyt siitä, kuinka taidokkaasti tällainen jättipaketti pysyy kasassa. Elokuva älyää käyttää rauhassa aikaa, eikä kiirehdi minkään asian kanssa. Leffan tarina alkaa siitä, kun supersankarit on jo lakkautettu, mutta useiden takaumien kautta päästään näkemään, millainen maailma oli supersankarien kulta-ajalla ja syventämään hahmoja. Etenkin Koomikon hautajaisten aikana nähtävät takaumat syventävät sekä Koomikkoa, että jokaista häntä muistelevaa hahmoa. Leffa käy hienosti jokaisen päähahmonsa läpi, jolloin katsoja pääsee loppuelokuvan ajan kaikkien sankareiden pään sisälle. Yksi filmin hienoimmista osioista on, kun Tohtori Manhattan muistelee menneisyyttään ja pääsemme näkemään hänen traagisen pysäyttävän tarinansa. Kun filmi keskittyy tällä lailla jokaiseen hahmoon yksi kerrallaan, se tuo jatkuvasti jotain uutta pöytään, jolloin elokuva ei koskaan muutu tylsäksi. Varttia vaille kolmen tunnin teokseksi Watchmen tuntuu yllättävänkin lyhyeltä, sillä sitä on niin maagista seurata.
Ei kestä kauaa päätellä, että kyseessä ei todellakaan ole koko perheen supersankariseikkailu, vaan selkeästi aikuisempaan makuun tehty tarina rikkinäisistä ihmisistä, jotka pakenevat demoneitaan pieksemällä rikollisia naamioihin pukeutuneina. Useat juonikuviot ja hahmoihin syventyvä kerronta vaatii katsojalta jatkuvaa keskittymistä, minkä takia lapset saattavat helposti pitää filmiä tylsänä. Mukana on myös sellaisia kauheuksia, joita ei edes sovi näyttää lapselle - raiskaamista, kiduttamista, silpomista ja muutenkin realistisemmalta tuntuvaa väkivaltaa. Nämä sankarit eivät vain hakkaa roistoja sairaalakuntoon, vaan tappeluissa katkotaan raajoja niin, että veri roiskuu. Tohtori Manhattan kykenee ajatuksensa voimalla räjäyttämään ihmisen. Watchmenia onkin kritisoitu väkivallan ihannoinnista, mutta itse koen tämänkin eräänlaisena tekijöiden kommenttina ja satiirina. Supersankarileffoissa näytetään usein ties kuinka pahoja tappeluita, mutta niissä ei lopulta tunnu käyvän kovinkaan pahasti. Watchmenissa taas näytetään äärimmäisyyksiin asti, mitä näistä taistoista oikeasti syntyisi, jos niitä todellisuudessa tapahtuisi. Itse olen aina pitänyt filmin rankkuudesta ja siitä, ettei se säästele katsojaansa.
Kyseessä on myös siinä mielessä aikuismaisempi supersankariteos, että se todella pistää katsojansa pohtimaan. Elokuvassa tuodaan usein esille kysymys "kuka vahtii Vartijoita?", mikä saa miettimään, olisiko tämä maailma sittenkin parempi paikka ilman supersankareita? Kaikista upein pohdinta leffassa löytyy kuitenkin sen lopusta. Mitään paljastamatta elokuvan loppuhuipennus pistää hienosti sekä hahmot että katsojat pohtimaan, mikä on oikein tietyssä tilanteessa. Voiko kaikista hirveimmältä kuulostava ratkaisu ollakin se, mitä maailma tarvitsee? Olen aina rakastanut elokuvan huipennusta, sillä se poikkeaa niin täysin kaikista muista supersankarileffoista ja saa filmin pysymään mielessä vielä pitkään. Watchmen on elokuva - ei, vaan elämys - mikä tarjoaa useita suuren vaikutuksen aiheuttavia kohtauksia. Se koskettaa, jännittää, välillä jopa naurattaa synkällä huumorillaan, pistää ajattelemaan ja saa häikäistymään visuaalisesta toteutuksestaan.
Kuitenkin ennen kuin pääsemme puhumaan elokuvan teknisestä puolesta, minun täytyy kertoa muutama ongelmani Watchmenissa. Mainitsinkin jo, että Matthew Goode ei täysin sovi osaansa ja tekee hieman puisen roolityön. Tämän lisäksi minua häiritsee joka ikisellä katselukerralla Ozymandiasin lemmikkiolento, mikä näyttää siniseltä tiikeriltä, jolla on tuntosarvet. Mitä helvettiä? Mistä tämä olio on oikein tullut ja ennen kaikkea miksi se on tungettu mukaan elokuvaan, kun sillä ei ole mitään tarkoitusta?! Olento nähdään parissa kohtauksessa ja sen voisi poistaa ilman mitään vaikutusta tarinaan. Tekijät olisivat jopa säästäneet rahaa. Viimeinen ongelmani filmin kanssa on sen todella myötähäpeällinen rakastelukohtaus. Se yrittää olla kiihkeän seksikäs ja romanttinen, mutta lopputulos on lähinnä nolo - etenkin kun taustalla soi jostain syystä Leonard Cohenin mestarillinen "Hallelujah"-kappale. Laulun käyttö kohtauksen aikana tuntuu suorastaan pyhäinhäväistykseltä!
Ja vihdoin siihen visuaaliseen puoleen: Ozymandiasin digilemmikkiä ja muutamia taustakankaiden käyttöjä lukuunottamatta Watchmen näyttää yhä ihan tajuttoman hyvältä! Enkä tarkoita vain hienoja efektejä, vaan kaikin puolin elokuvan visuaalista puolta. 1980-luvun ajankuva on tuotu upeasti esille loistokkaalla puvustuksella, maskeerauksella ja tietty lavastuksella. Puvustustiimi on tehnyt erittäin hyvää työtä supersankarien asujen kanssa, luoden niistä omaan aikakauteensa sopivia, mutta lisäten mukaan hieman jotain futuristista. Leffan värimaailma on hienosti luotu, minkä lisäksi Watchmen on upeasti kuvattu. Ohjaaja Zack Snyder on taidokas visuaalinen tarinankertoja, minkä todella huomaa tästä. Hän tekee vaikuttavia asioita kuvilla, eikä tarvitse edes lukea sarjakuvaa huomatakseen, että useat kuvat ovat täysin selvästi kopioitu suoraan sarjakuvan sivuilta. Snyder myös tykkää kikkailla hidastusten kanssa, mitkä sopivat mukaan todella hyvin. Elokuva on erinomaisesti leikattu kasaan ja kaikki pienet yksityiskohdat ja erilaiset juonikuviot yhdistyvät eheäksi kokonaisuudeksi. Äänimaailmakin on hienosti luotu aina toimintakohtauksista rauhallisempiin hetkiin. Watchmenin musiikkien sävellyksestä vastaa Tyler Bates, joka on onnistunut hienosti luomaan lisätunnelmaa huikeilla sävelmillä. Parissa toimintakohtauksessa musiikit ovat hieman kummalliset, mutta muuten Bates on tehnyt erittäin oivaa työtä.
Elokuvasta on olemassa kolme erilaista versiota. Teatteriversion lisäksi on olemassa parikymmentä minuuttia pidempi Director's Cut, mikä sisältää useita pidennettyjä kohtauksia, sekä joitain uusia takaumia. Raa'at kohdat sisältävät enemmän verta ja Danielin isän tarinaa laajennetaan. Kolmas versio on yli kolme ja puoli tuntia kestävä Ultimate Cut, mikä sisältää merirosvoanimaatio "Tales of the Black Freighterin", missä Gerard Butler ääninäyttelee pääosakapteenia. Itse en ole nähnyt kuin teatteriversion, sillä muita versioita ei ole saatavilla Suomessa. Haluaisin kuitenkin nähdä kaikki lisäykset, vaikka minusta tuntuukin, että animaatiolisäys saattaisi sotkea rytmitystä todella pahasti.
Yhteenveto:Watchmen on erinomainen ja todella erilainen supersankariteos. Lähes kolmen tunnin kestostaan huolimatta elokuva on erittäin vangitseva alusta loppuun mahtavan tarinankerrontansa ja vahvan visuaalisen puolensa ansiosta. Leffa on täynnä erilaisia juonikuvioita ja hahmokaaria, mutta ne saadaan pysymään yllättävänkin mestarillisesti kasassa. Hahmoja syvennetään upeilla tavoilla ja erilaiset takaumat lisäävät leffan kiehtovuutta. Näyttelijät tekevät pääasiassa hyvää työtä hahmojensa kanssa, vaikka Malin Åkermanilta ja Matthew Goodelta heikommat hetkensä löytyvät. Leffa onnistuu myös saamaan katsojan pohdiskelemaan sen syvällisempiä puolia ja se tarjoaa useita rankkoja asioita niin teemojensa kuin väkivaltansa puolesta. Elokuvaa on kritisoitu monista asioista ja vaikka ymmärränkin joidenkin kritiikkien pointit, on kokonaisuus mielestäni huomattavasti parempi kuin jotkut arvostelut antavat ymmärtää. Itse pidän tätä supersankarigenren merkkiteoksena ja suosittelenkin Watchmenia kaikille supersankarien faneille, jotka kuitenkin arvostavat vakavampaa ja realistisempaa otetta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Watchmen, 2009, Warner Bros. Pictures, Paramount Pictures, Legendary Entertainment, DC Comics, Lawrence Gordon Productions
Ohjaus: Jonathan Liebesman Pääosissa: Megan Fox, Will Arnett, William Fichtner, Pete Ploszek, Johnny Knoxville, Alan Ritchson, Jeremy Howard, Noel Fisher, Danny Woodburn ja Whoopi Goldberg Genre: toiminta Kesto: 1 tunti 41 minuuttia Ikäraja: 12
Transformers. Biker Mice from Mars. Teenage Mutant Ninja Turtles. - lapsuuteni suosikkisarjani, mitä katsoin aina, kun ne tulivat televisiosta. Nykypäivänä nuo kaikki sarjat on pilattu uudemmilla versioilla. Niitä on myös alettu tuomaan valkokankaille (noh, Prätkähiiristä ei ole vielä tietoa...). Okei, olihan Turtleseista väännetty jo aiemmin kokonainen trilogia (1990-1993), mutta ne nyt ovat visuaalisesti mitä ovatkaan. Vuonna 2007 ilmestyi ensimmäinen näytelty Transformers -elokuva, joka räjäytti monien tajunnat - ihan sama, mitä he väittävätkin nykypäivänä - ja se osoitti, että lasten TV-sarjoista voitaisiin tehdä (jokseenkin) vakavasti otettavia elokuvia. Samana vuonna ilmestyi myös animaatio-Turtles -elokuva TMNT (2007), jonka kävin katsomassa elokuvateattereissa. Kun ilmoitettiin, että Teini-ikäisistä mutanttininja kilpikonnista tehtäisiin uusi näytelty filmatisointi, niin olin tietenkin innostunut. Niinpä meninkin heti ensi-iltaan katsomaan tämän Teenage Mutant Ninja Turtlesin. Olen myös lukenut alkuperäisen Turtles -sarjakuvan.
April O'Neil tutkii juttua Jalka-klaanista ja törmää samalla neljään ninjakilpikonnaan; Leonardoon, Raphaeliin, Donatelloon ja Michelangeloon. April tajuaa, että hänen menneisyytensä on ollut liitännäinen näihin kilpikonniin ja hän alkaa tutkia juttua lisää, joka johtaa hänet suuren paljastuksen äärelle.
April O'Neilina nähdään Megan Fox. Fox ei ole kummoinen näyttelijä, enkä oikein ymmärrä, miksi hänet valittiin rooliin, ottaen huomioon Foxin ongelmat elokuvan tuottajan Michael Bayn kanssa. O'Neiliksi hän sopii, mutta olisi rooliin voinut ottaa jonkun pätevämmänkin. Sinistä naamiota käyttävä Leonardo on ollut suosikkini kilppareista pienestä pitäen. Leonardo on johtajahahmo, joka kärsii siitä, etteivät hänen veljensä kuuntele häntä. Leonardoa esittää Pete Ploszek ja hänen äänenä kuullaan Jackassista (2000-) tuttu Johnny Knoxville. Punaista naamiota käyttävä Raphael on kovin jäbä kilppareista. Hahmon lihaksisuutta ja rajua asennetta on korostettu elokuvassa toimivasti. Raphaelia näyttelee Alan Ritchson. Violettia naamiota käyttävä Donatello ei ole koskaan hahmona innostanut minua. Donatello on porukan älykkö, joka vain haaveilee olevansa toimintasankari. Hahmosta on tehnyt minulle tylsän myös se, että hänellä on vain pitkä keppi aseenaan. Tässä keppiä on onnistuneesti hyödynnetty ja Donatellokin pääsee mätkimään turpaan. Donatelloa näyttelee Jeremy Howard. Oranssia naamiota käyttävä moottoriturpa Michelangelo oli toinen suosikkini muksuna. Ehkä sen takia, että itsekin olen aikamoinen papupata. Sarjoissa hahmo heittää kaiken aikaa huonoa läppää ja niin hän tekee myös tässä. Harmi, että vitsit ovat aivan törkeän huonoja ja hahmo on raivostuttava. Hahmon persoonallisuutta on korostettu aivan liikaa. Michelangeloa näyttelee Noel Fisher. Kilppareita kouluttava mestari Tikku -rotta on tietysti mukana elokuvassa, mutta todella vähän. Tikun isäroolia ei ole saatu tuotua kovin hyvin esille elokuvassa. Tikkua esittää Tony Shalhoub. Will Arnett näyttelee Vernon Fenwickiä, jonka tarkoitus on kai olla toinen komediahahmo. Vernon on Aprilin kuvaaja. Vernon yrittää iskeä Apriliä, muttei suostu kuuntelemaan Aprilin tarinaa jättimäisistä ninjakilpikonnista, mikä voisi saada Aprilin tajuamaan, että Vernon on oikeasti kiinnostunut hahmosta.. Ja tietysti mukana on myös Turtlesin arkkivihollinen Silppuri... joka tosin jää taka-alalle, sillä enemmän keskitytään hyvin ennalta-arvattavaan Eric Sacksiin, jota esittää William Fichtner. Fichtner on ihan hyvä näyttelijä, mutta tässä hän tuntuu vain ylimääräiseltä hepulta, kun haluaisi nähdä Silppurin vetämässä kilppareita turpaan. Toivottavasti Silppuri pääsee jatko-osassa oikeuksiinsa.
Elokuvan piti alunperin olla hieman erilainen. Oli nimittäin jopa suunnitelmana, että kilpikonnat olisivat avaruusolentoja, mutta faniraivon takia suunnitelma muutettiin sarjakuville uskolliseksi. Yhdessä kohtaa elokuvassa vitsaillaankin siitä, kuinka tyhmää olisi, jos kilpparit olisivatkin alieneita. Elokuvassa tehdään myös pilaa siitä, että koko jutun idea on todella hölmö. "Neljä kilpikonnaa, joista yksi taistelee robottisamuraita vastaan... Miksipä ei?" sanotaan elokuvassa. Ja hommahan on juurikin näin. Idea on hölmö ollut alunperinkin, joten miksi sen kuuluisi olla mitään muuta tässä elokuvassa.
Monilla on ongelmansa elokuvan kanssa. Joidenkin mielestä kilpikonnat ovat huonosti toteutettuja, eivätkä monet tykkää heidän designista, joka saa heidät näyttämään hieman jopa karmivilta. Elokuva on yritetty tehdä realistisen oloiseksi, joten tietysti kilpikonnien ulkonäköä on pitänyt muuttaa. Hahmojen asusteet ovat hyvin mietittyjä ja itse henkilökohtaisesti pidän elokuvaversion designista. Mestari Tikun ja Silppurin toteutuksesta taas en pidä. Silppurin ulkonäöstä ei oikein saa selvää ja Tikku on todella huonosti animoitu. Vuoden 2014 ison budjetin (noin 125 miljoonaa dollaria) elokuvaksi Tikku on aivan käsittämättömän digitaalisen näköinen. Ihmisten mielestä huonoa on myös se, että kilpparit vain mätkivät turpaan, heittävät huonoja vitsejä ja syövät pizzaa. Jos se on Turtleseissa huonoa, niin sitten on ymmärtänyt koko pointin väärin. Kaikin puolin parasta elokuvassa ovat juurikin kilpikonnat, vaikka Michelangelo käy usein ärsyttäväksi.
Minun ongelmani onkin, että kilppareita on käytetty aivan liian vähän. Elokuva on suurimmaksi osaksi Megan Foxin show, jossa on mukana neljä vihreää digimörköä. Elokuva on myös todella lyhyt, joten se ei ehdi kertomaan kovin monimutkaista tarinaa. Sen jälkeen, kun April viedään viemäriin, niin elokuva kiirehtii lopputaisteluun ja sitten se onkin jo ohi. Kilppareiden persoonallisuudet on hyvin saatu korostettua erilaisiksi, mutta heidän hyödyllisyytensä elokuvassa ei ole kovin suurta. Tunnesidettä on hieman vaikea luoda hahmoihin, jos ei ole jo piirretyistä syntynyttä tunnesidettä. April O'Neil on tärkeä hahmo sarjassa, mutta elokuvan nimi on Teenage Mutant Ninja Turtles, joten ehkä se kertoo jo, mitä elokuvassa pitäisi nähdä.
Teenage Mutant Ninja Turtlesin on ohjannut Jonathan Liebesman, mutta eipä sillä mitään väliä, sillä ohjaimissa on selkeästi ollut elokuvan tuottaja Michael Bay. Ei pelkästään elokuva ole samalla hengellä tehty kuin Bayn Transformersit (2007-), niin siinä on myös samanlainen värimaailma - aivan kuin värimäärittelijä olisi nostanut saturaatiota hieman liian korkealle - kirkkaita valoja ja toimintakohtauksissa kamera heiluu. Hidastuksia nähdään, kuten myös tuotesijoittelua. Elokuva on kirjoitettu aika huonosti ja dialogi on paikoitellen todella noloa. Elokuva on kuvattu toimintakohtauksia lukuunottamatta hyvin. Leikkaus on onnistunutta, kuten myös äänimaailma. Musiikki ei ole kovin ihmeellistä, mutta lopputeksteissä soiva "Shell Shocked" on viihdyttävä kappale. Nokkelasti elokuvassa kuullaan myös The Turtlesin "Happy Together". Tehosteet ovat paikoitellen todella kehnoja, mutta muuten elokuva on visuaalisesti hyvännäköinen.
Blu-rayn kuvanlaato on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on yhteensä hieman alle tunnin kestävät pätkät "Digital Reality", "In Your Face! The Turtles in 3D" (jonka voi katsoa 3D:nä, jos on tarpeellinen laitteisto), "It Ain't Easy Being Green", "Evolutionary Mash-Up", "Turtle Rock", "Extended Ending", "Shell Shocked - Music Video" ja "Making of Shell Shocked", jotka kertovat elokuvan teosta ja Turtlesien tuomisesta valkokankaalle.
Yhteenveto:Teenage Mutant Ninja Turtles on viihdyttävä elokuva, mutta se voisi olla paljon parempi. En vihaa elokuvaa, mutta se ei ollut sitä, mitä odotin ja halusin. Alussa nähtävä sarjakuvatyyli on todella tyylikästä katsottavaa, eikä minua haittaa, että kilpparit tulevat kunnolla mukaan vasta noin 20 minuutin kohdalla. Kilpparit ovat hyvin toteutettuja, heitä ei vain näe paljoa ja elokuva on liian lyhyt syventääkseen hahmoja tarpeeksi. Jos tykkää katsoa Megan Foxia, niin tässä häntä näkee enemmän kuin odottaisi. Hissikohtaus, jossa kilpparit alkavat yhtäkkiä jammailla, on yllättävän toimiva. Jos fanittaa Turtleseja, niin tietää tietysti maailman jo etukäteen ja on tunneside hahmoihin. Mutta jos Turtles on uusi juttu, niin ei tämä elokuva yksinään paljoa tarjoa ensikertalaiskatsojalle. Ihan kiva aloitus sarjalle, mutta toivon, että tuleva Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows (2016) olisi parempi. Ja jos elokuvan jotkut jutut tuntuvat tutuilta, niin vilkaiskaa The Amazing Spider-Man (2012) uudestaan.
Kirjoittanut: Joonatan, 22.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.summersunsettheatre.com
Teenage Mutant Ninja Turtles, 2014, Paramount Pictures, Nickelodeon Movies
