Arvostelu: Uutisankkuri 2: Legendan paluu (Anchorman 2: The Legend Continues - 2013)

UUTISANKKURI 2: LEGENDAN PALUU

ANCHORMAN 2: THE LEGEND CONTINUES

Ohjaus: Adam McKay

Pääosissa: Will Ferrell, Steve Carell, Paul Rudd, David Koechner, Christina Applegate, Meagan Good, James Marsden, Dylan Baker, Judah Nelson, Greg Kinnear, Fred Willard, Kristen Wiig, Josh Lawson, Chris Parnell, Wilbur Fitzgerald, Harrison Ford, Drake, Sacha Baron Cohen, Marion Cotillard, Jim Carrey, Will Smith, Tina Fey, Amy Poehler, Kanye West, Liam Neeson, John C. Reilly, Kirsten Dunst ja Vince Vaughn 

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 12

Will Ferrellin tähdittämä komediaelokuva Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy - 2004) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Ferrell ja ohjaaja-käsikirjoittaja Adam McKay ryhtyivät pian kynäilemään toista elokuvaa, mutta Paramount Pictures torjui idean - jopa senkin jälkeen, kun näyttelijäkaarti suostui leikkaamaan palkkiotaan pienentääkseen leffan budjettia. Alkuvuodesta 2012 Paramountilla kuitenkin tultiin toisiin ajatuksiin ja yhtiö pyysi McKayta ja Ferrelliä työstämään jatko-osan. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2013 ja lopulta Uutisankkuri 2: Legendan paluu sai ensi-iltansa saman vuoden joulukuussa. Elokuva sai positiivisin vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se oli edeltäjäänsä isompi hitti lippuluukuilla. Itse katsoin kummatkin Uutisankkuri-leffat vasta myöhemmin. Pidin ensimmäisestä elokuvasta paljon, mutta jatko-osa jätti minut aika kylmäksi. Kun huomasin Uutisankkuri: Ron Burgundyn legendan täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sen. Pitäessäni yhä alkuperäisestä osasta, päätin antaa jatko-osalle uuden mahdollisuuden.

Ron Burgundyllä ei pyyhi lujaa. Hän on menettänyt työpaikkansa epäasiallisen käytöksen takia ja parisuhde Veronican kanssa on kaatunut. Ron saa kuitenkin uuden tilaisuuden, kun GNN-kanava pyytää häntä ja hänen tiimiään uudenlaiseen kanavakonseptiin, joka pyörittää uutisia joka päivä kellon ympäri.

Will Ferrell palaa rooliinsa uutisankkuri Ron Burgundyksi, joka uskoo olevansa alan paras tekijä. Ronista löytyy kuitenkin yksi jos toinenkin vika, joiden takia hän on menettänyt uuden työpaikkansa New Yorkissa, sekä vaimonsa Veronican (Christina Applegate). Itsesäälissä rypeminen saa riittää, kun Ron saa huikean työtarjouksen toimia uudenlaisen uutiskanavan ankkurina. Ferrell on tälläkin kertaa roolissaan varsin epätasainen. Parhaimmillaan hän on todella lystikäs, huonoimmillaan hän on... noh, huono. Asiaa ei auta, ettei narsistinen, misogynistinen ja muutenkin kusipäinen Ron ole hahmona järin tykättävä.

     Paluun tekee myös Ronin uskollinen uutistiimi, kentällä työskentelevä journalisti Brian Fantana (Paul Rudd), urheilureportteri Champ Kind (David Koechner) ja säätiedottaja Brick Tamland (Steve Carell). Uudella GNN-kanavalla työskentelevät muun muassa päättäväinen johtaja Linda (Meagan Good), Freddie (Dylan Baker), ylimielinen uutisankkuri Jack Lime (James Marsden) ja kummallinen Chani (Kristen Wiig), johon Brick iskee välittömästi silmänsä. Mukana ovat myös esimerkiksi Harrison Ford Ronille potkut antavana kanavapomona, Judah Nelson Ronin ja Veronican lapsena Walterina ja Greg Kinnear Veronican uutena poikaystävänä. Sivunäyttelijät ovat monin paikoin Ferrelliä parempia. Tutusta tiimistä Rudd jää harmillisen vähälle huomiolle, mutta Carell pääsee hänenkin edestä vauhtiin. Täysin tollo Brick nousi suosituksi hahmoksi ykkösosassa, mikä on selvästi huomattu, sillä Carellin on vapaasti annettu toteuttaa itseään jatko-osassa.

Kuten muistin, Uutisankkuri 2: Legendan paluu ei ole läheskään yhtä hyvä, hauska tai oivaltava elokuva kuin alkuperäinen Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda. Ei se kuitenkaan ollut niin heikko tapaus kuin millaiseksi sen aiemmin mielsin. Elokuvassa on kieltämättä hetkensä ja parhaimmillaan se tarjoaa mojovat naurut. Idiootin Brickin sekoiluja ja möläytyksiä on usein hulvatonta seurata ja kuunnella ja uutislähetyksistä löytyy myös lystikkäitä juttuja. Etenkin vastikään edesmenneen O. J. Simpsonin takaa-ajoa parodioiva kohtaus huvittaa. Vastapainona näille hauskoille jutuille on kuitenkin useita heikkoja hetkiä. Esimerkiksi Brickin kohdalla kiusallisuudesta saadaan irti hyvää huumoria, mutta Ronin kohdalla nämä kiusallisuudet ovat lähinnä vain todella vaivaannuttavia. Useita vitsejä myös venytetään aivan liian pitkiksi ja kerran jos toisenkin toivoin, että leffa osaisi kulkea reippaammin eteenpäin.

Yksi elokuvan isoimmista ongelmista onkin sen kesto. Alkuperäinen leffa oltiin älytty pitää napakassa puolentoista tunnin mitassa, mutta jatko-osan kesto lähentelee jo kahta tuntia. Elokuvasta on olemassa myös pidennetty versio, johon heivattiin teatteriversiosta leikkaushuoneen lattialle jääneet pätkät, mutta mielestäni jo tämä teatteriversio sisältää monia turhia juttuja, joita ilman elokuva toimisi paremmin. Vielä ensimmäinen tunti pitää hyvin mukanaan, mutta toisen tunnin aikana väsähdys alkaa iskeä. Pakollinen dramaattisempi puoli ennen loppuhuipennusta käy suorastaan puuduttavaksi pakkopullaksi. Onneksi ihan lopussa meno taas paranee hieman, kun finaalista on tehty totaalisen absurdi ja se on pullollaan toinen toistaan kovempia cameoita. Meno on vastaavaa kuin ensimmäisen osan lopetuksessa, mutta nupit on tosiaan väännetty kohti kaakkoa.

Uutisankkuri 2: Legendan paluu saattaa olla ohjaaja Adam McKayn heikoin elokuva, mutta mies näyttää silti ajoittain taitojaan komedian saralla. Hänen olisi pitänyt reippaammin ymmärtää, mitä irrallisia sketsejä tiputtaa pois leffasta ja tehdä kokonaisuudesta tiiviimpi paketti. Hänen ja Ferrellin käsikirjoitus on idealtaan hyvä, mutta toteutukseltaan hieman ontuva. Vaikka leffaa katsoessa herääkin fiilis, ettei näitä uutistyyppejä tarvitsisi tämän jälkeen enää nähdä, täytyy sanoa, että kyllä minua hieman kiinnostaisi McKayn kertoma kolmoselokuvan idea Ron Burgundystä ja kumppaneista tekemässä reportaasia Irakin sodassa. Leffa on kelvollisesti kuvattu ja valaistu. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimi pääsevät leikittelemään 1970- ja 1980-lukujen taitteen tyyleillä. Erikoistehosteet ovat hupaisan kökköjä, eivätkä Andrew Feltensteinin ja John Naun säveltämät musiikit juuri säväytä lainkaan.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anchorman 2: The Legend Continues, 2013, Paramount Pictures, Apatow Productions, Gary Sanchez Productions, Digital Image Associates, DreamWorks

Arvostelu: Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy - 2004)

UUTISANKKURI: RON BURGUNDYN LEGENDA

ANCHORMAN: THE LEGEND OF RON BURGUNDY

Ohjaus: Adam McKay

Pääosissa: Will Ferrell, Christina Applegate, Paul Rudd, David Koechner, Steve Carell, Fred Willard, Chris Parnell, Vince Vaughn, Kathryn Hahn, Fred Armisen, Seth Rogen, Jack Black, Danny Trejo, Tim Robbins, Luke Wilson, Ben Stiller, Missi Pyle, Judd Apatow ja Bill Kurtis

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 12

Anchorman: The Legend of Ron Burgundy, eli suomalaisittain Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda on Will Ferrellin tähdittämä komediaelokuva. Työskennellessään Saturday Night Live -ohjelman parissa, Ferrell ja elokuvaohjaajan hommiin pyrkivä Adam McKay pyörittelivät ideoita yhteisestä leffasta. Heidän työstämä käsikirjoituksensa, työnimeltään "August Blowout" ei koskaan edennyt tuotantoon, vaikka se herätti paljon kiinnostusta Hollywoodissa. Yksi kiinnostuneista oli Paul Thomas Anderson, joka otti yhteyttä kaksikkoon ja sanoi tukevansa duoa, jos nämä jatkavat yritystään saada elokuvan tehtyä. Kun Ferrell katsoi 1970-luvun uutisankkurin haastattelun, hän halusi tehdä sellaisesta komedian ja uuden tekstin kirjoittaminen alkoi. Tarina muovautui todella räikeästi suunnitteluprosessin aikana ja yhdessä kohtaa oli jopa ideana, että uutisankkuripäähenkilö ajautuisi autiosaarelle ja pyrkisi takaisin sivistyksen pariin. Kuvausvaiheeseen asti mukana pysyi juonikuvio hippipankkirosvoista, joista ankkurit tekevät uutisia, mutta kun testiyleisöt eivät pitäneet ideasta, homma kirjoitettiin ja kuvattiin uusiksi. Lopulta leffa saatiin valmiiksi ja Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda sai maailmanensi-iltansa 28. kesäkuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta sai aluksi ailahtelevat arviot kriitikoilta. Vuosien varrella leffan arvostus on kuitenkin kasvanut ja nykyään elokuvaa pidetään yhtenä vuosituhannen parhaista komedioista. Itse olen katsonut Uutisankkuri: Ron Burgundyn legendan kerran aiemmin televisiosta ja kun huomasin sen täyttävän nyt 20 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudelleen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1974 Ron Burgundy nauttii maineestaan San Diegon suosituimpana uutisankkurina tiiminsä kanssa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kanavalla aloittaa uusi toimittaja, Veronica Corningstone, joka pistää jokaisen pasmat sekaisin.

Pääroolissa uutisankkuri Ron Burgundynä nähdään tosiaan Will Ferrell, joka istuu ideoimaansa rooliin kuin valettu. Ajoittain Ferrellin jotkut rasittavat maneerit nousevat esille, kun näyttelijä kuvittelee, että hän olisi jotenkin todella hauska, huutaessaan kovaan ääneen kuin kiukutteleva lapsi, mutta muuten mies hoitaa hommansa mainiosti. Hän herkuttelee uutisankkurina, jolla pissa on noussut pahasti päähän suosionsa takia ja joka käyttäytyy kuin olisi kaupungin suurin stara. Vaikka hahmo onkin kovan luokan nuija ja seksisti, Ferrell tekee Burgundystä pidettävän hepun kaikessa surkuhupaisuudessaan.

     Burgundyn tiimiin kuuluvat myös urheilutiedottaja Champ Kind (David Koechner), säätiedottaja Brick Tamland (Steve Carell) ja kentällä työskentelevä journalisti Brian Fantana (Paul Rudd), jotka ovat kaikki varsin omantakeisia persoonia. Carell on ilahduttavan pönttö alle 50 älykkyysosamäärällä varusteltuna Brickinä, joka nouseekin varmasti monien, mukaan lukien itseni suosikiksi. Fred Willard esittää kanavan johtajaa Ed Harkenia, kun taas Christina Applegate näyttelee kanavalle uutena toimittajana saapuvaa Veronica Corningstonea. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Chris Parnell Edin avustajana, Kathryn Hahn kanavan työntekijänä, Vince Vaughn Burgundyn pahimpana kilpailijana ja vasta toisen elokuvansa tekevä Seth Rogen ihan pikkuroolissa Veronican kameramiehenä. Elokuva on myös täynnä cameoita tutuilta koomikoilta, joita en lähde tässä paljastamaan. Näyttelijäkaarti suoriutuu hommistaan mainiosti, monien ylinäytellessä ansiokkaassa yhteishengessä.

Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda julistaa alussa perustuvansa tositapahtumiin. Ainoastaan henkilöiden nimet, paikat ja tapahtumat on kuulemma muutettu. Jo tästä lystikkäästä avausruudusta voi jo päätellä, millaisesta filmistä on kyse. Elokuva on toisaalta aika pöljä, mutta toisaalta myös aika nokkela. Sen huumori koostuu niin päättömän tyhmistä jutuista kuin myös ajoittain todella fiksusta satiirista. Molemmat puolet toimivat ja luovat kokonaisuuden, josta voivat nauttia niin aivotonta viihdettä etsivät kuin komedioiltaankin jotain syvällisempää sisältöä hakevat.

Elokuva on napakka katsaus seksismiin työpaikoilla, joka 1970-luvulla oikein rehotti voimissaan. Veronica on kyvykäs ja sanavalmis, omaten oikean presenssin uutistenlukuun, mutta kun hän saapuu kanavalle, hänet otetaan vastaan pilkaten, kitisten ja ehdotellen. Toimittajat näytetään kärjistettyinä esimerkkeinä lukuisten naisten kohtaamista miehistä, jotka yrittävät eri keinoin estää naisen etenemistä urallaan, oli kyse selvästä kiellosta tai jatkuvasta vähättelystä ja kieroilusta. Homma esitetään nasevan huumorin kautta ja sen sijaan, että leffa asettaisi katsojan miesten puolelle, se näyttää, kuinka dorkaa tuollainen toiminta on ja kuinka pikkumaisilta nämä äijät näyttävät. Satiiri tosin kompastuu hieman siihen, että ahdistelujen ja muiden törkeyksien jälkeen Veronica lankeaa Burgundyn pauloihin. Sentään leffassa on myös opetuksia näille törkyilijöille, sekä sanomaa parempaan suuntaan kulkevasta menosta. Vaikka välillä leffaa katsoessa tuntuu siltä, ettei sitä saisi enää vuonna 2024 tehdä tällaisena, usein myös tuntuu siltä, että Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda oli edellä aikaansa.

Tämän sosiaalisen kommentaarin ohella elokuva tarjoaa paljon lähestulkoon aivot narikkaan -menoa. Vaikka Veronican seurassa miesten toiminta on vähintään kyseenalaista, kun Burgundy, Champ, Brick ja Fantana ovat vain keskenään, on nelikon hönttiä puuhailua hupaisaa seurata. Puolentoista tunninkin keston aikana he ehtivät ajautua monenlaiseen kommellukseen, joissa elokuva rikkoo vekkulisti genrerajoja. Mukana on villiä toimintaa, lähes psykedeelistä seksitrippiä, musikaalinumeroa ja muuta veikeää. Jos nyt ihan naurut eivät irtoa katsojasta, niin ainakin elokuva nostaa jatkuvasti hymyä huulille. 

Elokuvan ohjauksesta vastaa Adam McKay, joka oli myös käsikirjoittanut leffan Ferrellin kanssa. Saturday Night Livesta elokuvien pariin siirtynyt McKay teki tässä ohjausdebyyttinsä ja on tämän jälkeen tehnyt muitakin pöljäkomedioita, kuten Katastrofikytät (The Other Guys - 2010), sekä vielä voimakkaammin yhteiskuntasatiiriin kallistuvia leffoja, kuten kiistellyn parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaan, Don't Look Upin (2021). McKayn rakentama ilmapiiri on mukavan kepeä, vaikka hän käsittelee vakaviakin aiheita. Leffa on myös kelvollisesti kuvattu ja ihan sujuvasti leikattu. Lavasteilla, asuilla ja maskeerauksilla on herätelty tarpeeksi hyvin 1970-lukua takaisin henkiin. Äänimaailma on pätevästi rakennettu, joskin Alex Wurmanin säveltämistä musiikeista ei jää nuottiakaan mieleen.

Lopputekstien aikana nähdään vielä pieleen menneitä otoksia ja lopputekstien jälkeen on luvassa kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.8.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anchorman: The Legend of Ron Burgundy, 2004, DreamWorks Pictures, Apatow Productions, Herzog-Cowen Entertainment

Arvostelu: Paul (2011)

PAUL

Ohjaus: Greg Mottola

Pääosissa: Simon Pegg, Nick Frost, Seth Rogen, Kristen Wiig, Jason Bateman, Bill Hader, Joe Lo Truglio, Blythe Danner, John Carroll Lynch, David Koechner, Jesse Plemons, Jeffrey Tambor ja Sigourney Weaver

Genre: komedia, scifi

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 12

Paul on Simon Peggin ja Nick Frostin tähdittämä ja käsikirjoittama scifikomedia. Pegg ja Frost saivat idean leffaan kuvatessaan zombikomediaansa Shaun of the Deadia (2004) ja saadakseen inspiraatiota tapahtumiin, he päättivät lähteä itse automatkalle Yhdysvaltojen halki. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2009 ja lopulta Paul sai maailmanensi-iltansa 7. helmikuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva menestyi hyvin ja se sai positiivista palautetta kriitikoilta. Itse näin leffan vasta parin vuoden jälkeen vuokralta ja pidin siitä. Olenkin katsonut elokuvan pariin otteeseen uudestaan ja nyt kun Paul täyttää kymmenen vuotta, päätin juhlistaa sitä katsomalla leffan jälleen ja arvostelemalla sen.

Nörttikaverukset Graeme ja Clive ovat matkalla Yhdysvaltojen halki, vieraillakseen scifitapahtumissa ja tunnetuilla UFO-havaintopaikoilla. Eräänä yönä he kohtaavat ihka aidon avaruusolion, Paulin, joka pakenee salaista järjestöä, jolla on pahoja aikeita Paulin varalle.

Päärooleissa Graemena ja Clivena nähdään yksi ehdottomista komediakaksikkosuosikeistani, Simon Pegg ja Nick Frost. Tosielämässäkin läheiset ystävykset, Peggin ja Frostin kemiat kohtaavat täydellisesti ja heidän seikkailujaan on aina riemastuttavaa seurata - oli kyse sitten zombimaailmanlopusta Shaun of the Deadissa, kyttäkaksikosta Hot Fuzzissa (2007) tai nörttikaveruksista Paulissa. Clive on scifikirjailija ja Graeme tämän kuvittaja. Yhdessä he ovat aikamoisia tieteistarinoiden fanittajia ja ehdan avaruusolion kohtaaminen tarjoaa heille elämänsä matkan. Pegg ja Frost ovat aivan mahtavia rooleissaan.

Kaksikon kohtaamaa avaruusolento Paulia taas esittää Seth Rogen. Rogen ei vain ääninäyttele hahmoa, vaan hän myös esitti hahmon liikkeet, jotka siirrettiin tietokoneanimoituun olioon motion capture -tekniikalla. Paul ei ole vaarallinen planeettojen tuhoaja, muttei myöskään mikään kiltti ja sympaattinen kaveri, kuten E.T. the Extra-Terrestrialin (1982) nimikkoalieni. Rogenille tuttuun tyyliin Paul on aikamoinen rääväsuu, joka kiroilee, polttaa pilveä ja ryyppää. Rogen onnistuu kuitenkin tekemään Paulista erittäin pidettävän tapauksen ja tämä esittää nasevia kommentteja ihmislajin tyhmistä puolista pitkin elokuvaa.

     Elokuvassa nähdään myös Jason Bateman Paulia jahtaavana erikoisagentti Zoilina, Bill Hader ja Joe Lo Truglio agenttikaksikko Haggardina ja O'Reillyna, Kristen Wiig uskovaisena Ruthina, John Carroll Lynch tämän isänä Moseksena, Jeffrey Tambor Graemen ja Cliven ihailemana scifikirjailija Adam Shadowchildina, sekä David Koechner ja Jesse Plemons punaniskakaveruksina Gusina ja Jakena, jotka aiheuttavat myös ongelmia matkan varrella. Näyttelijät tekevät kaikki oivaa työtä, etenkin Bateman kivikasvoisena agenttina.

Paul ei yllä samalle mahtavuuden tasolle kuin Peggin ja Frostin edelliset yhteisleffat Shaun of the Dead ja Hot Fuzz, mutta on se silti erittäin mainio ja hauska komedia - varsinkin scifin ystäville ja muutenkin nörteille! Viittauksia on mm. Tähtien sota -saagaan (Star Wars - 1977-), Star Trekiin (1966-), Alien-elokuviin (1978-) ja tottakai E.T. the Extra-Terrestrialiin, minkä ohjaaja Steven Spielberg tekee veikeän cameoroolin tässä. Paul on ottanut vaikutteita E.T.:stä jopa häpeilemättömän paljon, mutta nokkelasti välttelee plagiointisyytöksiä juurikin Spielbergin itseironisen cameon kautta. Katsojan ei kuitenkaan tarvitse tietää ainuttakaan scifileffaa, johon tässä viitataan, eikä edes sen kummemmin pitää scifielokuvista, sillä Paul toimi hyvin myös niille, jotka pitävät ihan vain road trip -komedioista, missä kaverukset ovat kaiken aikaa tien päällä. Road trip -komedian ja scifiseikkailun yhdistelmä onkin veikeä idea ja elokuva pitää erittäin miellyttävästi mukanaan läpi kestonsa.

Hilpeiden scifiviittausten lisäksi huumoria löytyy monesta eri suunnasta. Paul itse tuo mukaan tiettyä törkyturpaisuutta, mutta mukaan mahtuu myös aidosti hauskaa koheltamista ja kekseliästä dialogia. Pari aika julmaakin läppää löytyy seasta. Nauraa saa loppuun asti, eikä aika käy pitkäksi tämän leffan parissa. Vauhdikkaita hetkiä riittää ja pientä jännitettäkin löytyy, kun erikoisagenttien lisäksi muutama muukin on kaksikon ja Paulin perässä. Koomisten ja vauhdikkaiden kohtausten välissä Pegg ja Frost yrittävät myös pienesti filosofisoida jotain ihmiskunnasta. Loppuhuipennukselta voisi kyllä toivoa vähän enemmän ja vaikka pääpahiksen näyttelijä onkin yksi silmänisku lisää scifielokuvien suurkuluttajille, on hahmo aika tylsä päävihulainen.

Toisin kuin Peggin ja Frostin tunnetuimpien yhteistöiden kanssa, Paulissa ohjaajana ei toimi Edgar Wright, vaan esimerkiksi hulvattoman Superbadin (2007) ohjaaja Greg Mottola. Mottola hoitaa tässäkin tonttinsa oivallisesti, mutta suurimmaksi osaksi kehut kuuluvat Peggille ja Frostille. Heidän komedialahjansa ovat fantastiset ja he osoittavat taitonsa monta kertaa filmin aikana. Paul on myös teknisesti onnistunut teos. Kuvaus on sujuvaa, leikkaus samoin. Äänimaailma toimii hyvin, vaikka David Arnoldin säveltämät musiikit eivät kummoista vaikutusta teekään. Vaikutuksen tekee kuitenkin itse Paul, jonka visuaaliset tehosteet näyttävät yhä kymmenen vuotta myöhemminkin upeilta. Hahmon toteutukseen on selvästi panostettu, sillä jotkut yli tuplasti isommilla budjeteilla samana vuonna tehdyt toimintateoksetkaan eivät vakuuta enää visuaalisesti samalla lailla kuin digi-Paul.

Yhteenveto: Paul on erittäin mainio ja hauska scifikomedia, jossa Simon Pegg ja Nick Frost pääsevät jälleen kerran loistamaan yhdessä. Pegg ja Frost ovat aina mahtavat ystävyksinä ja he sopivatkin täydellisesti avaruudesta ja sen olennoista kiinnostuneiksi Graemeksi ja Cliveksi. Kaksikko tekee myös hyvää työtä käsikirjoituksen puolella, sisällyttäen paljon viittauksia lämmittämään scififanien sydämiä. Seth Rogen on hilpeä itse nimikko-olio Paulina, tehden pössyttelevästä alienista aidosti veikeän ja pidettävän. Muutkin näyttelijät ovat hyviä rooleissaan. Elokuva tarjoaa paljon hauskoja hetkiä jokaiseen makuun ja road trip -tarina pitää onnistuneesti mukanaan. Vauhtia, menoa ja meininkiä riittää, eikä tylsää hetkeä ole luvassa. Loppuhuipennus heikon pääpahiksen kanssa jättää hieman toivomisen varaan, mutta muuten Paul on todella oivallinen tieteiskomedia, jota suosittelen lämpimästi scififaneille, komedian ystäville, Peggin ja Frostin kannattajille, sekä yleisesti nörteille, jotka pystyvät samaistumaan täysin päähahmojen innostusten kohteisiin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.9.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Paul, 2011, Universal Pictures, Relativity Media, Working Title Films, Big Talk Productions

Arvostelu: Final Destination 5 (2011)

FINAL DESTINATION 5

Ohjaus: Steven Quale
Pääosissa: Nicholas D'Agosto, Emma Bell, Miles Fisher, Ellen Wroe, P. J. Byrne, Jacqueline MacInnes Wood, David Koechner, Arlen Escarpeta, Courtney B. Vance ja Tony Todd
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 18

Jeffrey Reddickin ideoima kauhuelokuva Final Destination - viimeinen määränpää (Final Destination - 2000) oli tylyistä arvioistaan huolimatta menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Final Destination - viimeinen määränpää 2 (Final Destination 2 - 2003) ja Final Destination - viimeinen määränpää 3 (Final Destination 3 - 2006) menestyivät myös hyvin, mutta sarjan neljäs osa, The Final Destination (2009) oli selvästi sarjan isoin hitti lähes 200 miljoonan dollarin tuotoillaan. Neljännen osan oli tarkoitus olla viimeinen, mutta sen suuren menestyksen vuoksi tekijät päättivät tehdä vielä viidennenkin leffan. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2010 ja lopulta Final Destination 5 sai ensi-iltansa elokuussa 2011. Tämäkin leffa oli iso hitti ja jopa kriitikot kirjoittivat siitä aiempia osia positiivisempaan sävyyn. Itse en ollut aiemmin nähnyt ainuttakaan sarjan elokuvaa, mutta olin ollut tietoinen niistä jo vuosia. Kun huomasin sarjan avauselokuvan täyttävän 20 vuotta, päätin vihdoin "sivistää" itseäni ja aloin katsomaan sarjaa alusta alkaen. En pitänyt yhdestäkään filmistä ja The Final Destination oli mielestäni täyttä kuraa. Halusin kuitenkin saada sarjan vihdoin katsottua, joten katsoinkin Final Destination 5:n heti seuraavana päivänä edellisen osan jälkeen.

Sam Lawton ja hänen työkaverinsa ylittävät siltaa, kun Sam saa näyn, missä sillan rakenteet pettävät ja kaikki kuolevat hirvittävässä onnettomuudessa... Äh. Kyllä te tiedätte, mitä näissä elokuvissa tapahtuu. Päähenkilö pelastaa osan ihmisistä, onnettomuus tapahtuu, Kuolema jahtaa henkiinjääneitä jne.

Nicholas D'Agosto näyttelee tämänkertaisen kauhuskenaarion päähenkilöä Sam Lawtonia ja suoriutuu osastaan tarpeeksi hyvin. D'Agostolta löytyy heikommat hetkensä, kun esimerkiksi kauhun tunne ei täysin välity, mutta joissain kohdissa hän on vakuuttavampi kuin sarjan aiemmat päänäyttelijät. Hänen hahmonsa Sam on kuitenkin täysin yhdentekevä, jonka kohtalo ei jaksa kiinnostaa katsojaa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Samin tyttöystävä Molly (Emma Bell), Samin kaveri Peter (Miles Fisher) ja tämän tyttöystävä Candice (Ellen Wroe), itseään naistenmieheksi kuvitteleva Isaac (P. J. Byrne), tylsä Olivia (Jacqueline MacInnes Wood), myös mitäänsanomaton Nathan (Arlen Escarpeta), pomo Dennis (David Koechner), sekä mystisiä kuolemia tutkiva agentti Block (Courtney B. Vance). Vance onkin oiva valinta agenttihahmoksi, minkä lisäksi Koechner sopii oikein passelisti hieman typerähkön johtajan rooliin. Fisher pääsee paikoitellen herkuttelemaan hahmollaan, jota viedään yllättävän mielenkiintoiseen suuntaan, mutta muuten näyttelijät eivät erityisemmin vakuuta.

Final Destination 5 ei onneksi jatka sarjan aiempien osien linjaa, missä jokainen uusi osa on aina edellisiä huonompi. Olisikin ollut kumma, jos tämä olisi onnistunut olemaan surkeampi kuin The Final Destination. Ei tämäkään filmi hyvä ole - ehei, kaukana siitä - mutta on tämä parempi kuin muutama aiempi osa ja suunnilleen samalla kehnouden tasolla ensimmäisen osan kanssa. Elokuva onnistuu paremmin tasapainottamaan sarjan oudon vakavuuden ja huvittavan hullunkurisen konseptin. Kyseessä ei ole yhtä ylidramaattinen teos, vaan filmi tajuaa hieman aiempia paremmin, kuinka hölmö sarja Final Destination on ja herkutteleekin useassa kohtaa tällä hölmöydellä. Monet kuolemat ovat täysin kieli poskessa tehtyjä. Leffa onnistuu siis itsekin naureskelemaan urpoille jutuilleen, eikä tarjoa urpoja juttuja totisin ilmein ja ihmettele sitten, miksi katsoja nauraa. Kuolemiin oman kivan lisänsä tuo se, että elokuva onnistuu paikoitellen johtamaan harhaan siinä, miten hahmo tulee kuolemaan. Mukana on muutama hetki, joissa katsoja odottaa kuoleman tapahtuvan tietyllä tavalla, mutta elokuva yllättää täysin erilaisella ratkaisulla. Todellinen harhaanjohtaminen ja yllätys saadaan kuitenkin vasta ihan lopussa...

Monet muut sarjan ongelmista ovat kuitenkin yhä vahvasti läsnä. Hahmoista ei välitä tippaakaan ja kömpelö draamapuoli on pitkäveteistä. Kuoleman häijy suunnitelma on edelleen täysin pöhkö, eikä tämäkään filmi onnistu pelottamaan. Sentään yhteen kohtaan saadaan toimivaa jännitettä ja mukana on pari todella epämiellyttävää hetkeä, mutta muuten katsoja vain tuijottaa tapahtumia - välillä kyllästyneenä, välillä nauraen ja välillä pyöritellen silmiään. Tarina kulkee täysin samalla kaavalla kuin aiemmissakin osissa ja etenkin nyt, kun katsoin kolme sarjan osaa peräkkäin, alkoi kaavamaisuus todella turhauttamaan. Lisäksi itseäni oikein ärsytti, kuinka usein kuolemat johtuvat siitä, että näissä leffoissa kaikki laitteet tuntuvat aina olevan rikki. Ruuveja ei ole väännetty kunnolla, sähköpiuhat ovat vahingoittuneita jne. Kuoleman on helppo napsia ihmisiä, kun he ovat niin tyhmiä. Hahmojen tyhmyys on raivostuttanut läpi leffasarjan, eikä Final Destination 5 ole poikkeus.

Elokuvan on ohjannut Steven Quale, joka oli aiemmin ohjannut pari pienelle huomiolle jäänyttä filmiä, sekä toiminut toisen yksikön ohjaajana James Cameronin jättifilmeissä Titanic (1997) ja Avatar (2009). Quale ei häikäise lahjoillaan sen enempää kuin sarjan aiemmat ohjaajat James Wong ja David R. Ellis, mutta ymmärtää sarjan hölmöyden paremmin kuin he. Käsikirjoittaja Eric Heisserer kierrättää paljon aiemmista osista, mutta tuo jotain mielenkiintoista mukaan loppupäässä. Final Destination 5 on kelvollisesti kuvattu ja tarpeeksi toimivasti leikattu. Digiefektit ovat hieman parantuneet The Final Destinationin videopelimäisyydestä, mutta eivät ne enää näytä kummoisilta. Parissa kohtaa käytetyt digi-ihmiset ovat aika järkyttävä näky. Tämäkin filmi tehtiin 3D:ksi ja kikkaa hyödynnetään useissa tappokohtauksissa. 3D:nä katsottuna nämä saattoivat olla veikeitä hetkiä, mutta 2D:nä katsottuna ne lähinnä huvittavat kaikessa kökköydessään. Maskeeraustiimi tekee parissa kohtaa oivaa työtä ja ääniefektit ovat hyvin rakennetut. Brian Tylerin säveltämät musiikit yrittävät rakentaa tunnelmaa, mutta ovat usein vain kovaa taustamelua.

Yhteenveto: Final Destination 5 onnistuu yllättämään, nostamalla tasoa muutaman edellisen osan jälkeen, mutta on se silti aika kehno kauhuraina. Paikoitellen elokuva onnistuu johdattamaan katsojaa harhaan sillä, miten hahmot tulevat kuolemaan ja lopuksi filmi tarjoaa mukavan käänteen. Lisäksi elokuva onnistuu aiempia osia paremmin tasapainottamaan typeryyden ja vakavuuden, eikä ota itseään liian tosissaan. Monet sarjan huonoista puolista ovat kuitenkin yhä vahvasti läsnä. Hahmoista ei välitä tippaakaan ja katsoja lähinnä vain odottaa, että he kuolevat. Jotkut jutut ärsyttävät tyhmyydellään, toiset taas mielikuvituksettomuudellaan. Kauhun tunnetta ei synny, mutta onnistuu leffa parissa kohtaa hieman viihdyttämään. Tehosteet ovat paremmat kuin edellisissä osissa, mutteivät silti sen kummemmin vakuuta. Jos pidit aiemmista osista, on Final Destination 5:kin varma osuma. Jos et ole pitänyt sarjan edellisistä elokuvista, on turha vaivautua tämänkään kanssa. Vaikka kaikki pitkään jatkuneet kauhuleffasarjat ovat kokeneet ala- ja ylämäkiä (yleensä voimakkaita alamäkiä alkuperäisen elokuvan jälkeen), Final Destination on siitä erityinen sarja, että se aloitti pohjalta ja pyöri pohjalla sinne sun tänne viiden elokuvan ajan. Rahaa nämä teokset ovat kuitenkin tehneet, eikä olekaan siis ihme, että uutta Final Destinationia suunnitellaan jo...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Final Destination 5, 2011, New Line Cinema, Parallel Pictures, Parallel Zide, Jellystone Films

Arvostelu: Krampus (2015)

KRAMPUS (2015)

Ohjaus: Michael Dougherty
Pääosissa: Emjay Anthony, Adam Scott, David Koechner, Toni Collette, Allison Toiman, Conchata Ferrell, Krista Sadler, Stefania LaVie Owen ja Maverick Flack
Genre: kauhu, komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16

Kiinnostuin Krampuksesta välittömästi, kun näin ensimmäisen kerran sen julisteen. Pidän jouluelokuvista ja jostain syystä minua kiehtoo kauhuteema muuten niin iloisen jouluhengen ympärillä. Katsoin elokuvan trailerin ja kiinnostukseni kasvoi. En kuitenkaan mennyt katsomaan Krampusta elokuvateatteriin, kun se ilmestyi viime vuoden lopussa. En uskonut, että kyseessä olisi loppujen lopuksi kovin hyvä elokuva, joten päätin säästää elokuvalippurahat johonkin toiseen pätkään. Kävinkin katsomassa Star Wars: The Force Awakensin (2015) kolme kertaa leffateatterissa viime vuonna. Odotin, että Krampus ilmestyisi vuokrattavaksi ja vaikka vuokrausmahdollisuus koittikin jo kesällä, halusin odottaa jouluun. Nyt kun joulu on melkein jo koittanut, oli aika tehdä visiitti Makuuniin ja vuokrata Krampus. Toivoin vain, että kyseessä olisi viihdyttävä ja jokseenkin karmiva elokuva.

Perheen riitelyn takia jouluna visiitille tulee tutun pukin tilalla paha henki Krampus rankaisemaan tuhmasta käytöksestä.

Emjay Anthony esittää Max-poikaa, joka toivoo, että hänen perheensä voisi pitkästä aikaa viettää joulun sovussa. Max on alussa selkeästi keskiössä, mutta hän jää taka-alalle puolessa välissä elokuvaa. Kuitenkin kyseessä on elokuvan päähenkilö ja ihan toimiva sellainen. Anthony osoitti minulle taitonsa elokuvassa Chef (2014) ja tästäkin elokuvasta näkee, että lahjoja voisi löytyä.
     Maxin perheeseen kuuluu Tom-isä, Sarah-äiti, Beth-sisko ja Omi-isoäiti. Tomina nähdään Adam Scott ja välillä tuntuu, että Tom olisi elokuvan päähahmo. Scott on ihan hyvä roolissaan, kuten on myös Toni Collette, joka näyttelee Sarahia. Bethin (Stefanie LaVie Owen) rooli jää yllättävän pieneksi. Omia esittää Krista Sadler ja hänelle Krampuksen legenda on jo tuttu.
     Joulunviettoon saapuu perheen sukulaisia, eli Howardin ja Lindan perhe. Howardia näyttelee David Koechner, joka suoriutuu toimivasti osastaan hieman ylimielisenä perheen päänä. Howardin vaimo Linda (Allison Toiman) on aika mitäänsanomaton, mutta onneksi häneltä löytyy myös rohkeakin hetki. Parin lapset ovat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä. Maverick Flackin näyttelemä Howard Jr. on aika kummallinen tapaus, eikä tunnu kykenevän täysin normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tytöt Jordan (Queenie Samuel) ja Stevie (Lolo Owen) ovat vaikea erottaa toisistaan ja he ovat rasittavia. Perheellä on myös vauva nimeltä Chrissy. Elokuvassa nähdään myös Dorothy-täti, jota esittää Two and a Half Men -sarjasta (2003-2015) tuttu Conchata Ferrell.

Elokuva alkaa jouluisissa merkeissä. Ostoskeskuksessa on hirveä tungos, kun ihmiset ryntäävät viime hetken ostoksille, samalla kun Meredith Willsonin "It's Beginning to Look a Lot Like Christmas" soi hilpeästi. Se joulutunnelma ei ole kuitenkaan tarttunut Maxin perheeseen, joka on kykenemätön elämään kunnon sovussa. Riidat pahenevat, kun Howardin ja Lindan perhe saapuu. Max raivostuu niin paljon, että repii joulupukille kirjoittamansa kirjeen ja viskaisee sen ikkunasta ulos. Sitä ei olisi kannattanut tehdä, sillä silloin naapurustoon saapuu Krampus-niminen demoni, joka alkaa piinaamaan perhettä erilaisilla tavoilla.

Kuten jo sanoin, kauhuteema jouluteeman yhteydessä kiehtoi minua ja koko juttu lupailisi viihdyttävää elokuvahetkeä. Lupausta ei kuitenkaan pidetä, eikä Krampus tunnukaan tarjoavan sitä, mitä toivoisi. Elokuva yrittää olla kauhukomedia, mutta se ei erityisemmin osaa pelotella tai naurattaa. Viihdyttäviä kohtia kyllä löytyy ja alkupuolella hieman jännittää, mutta elokuva ei kykene piinaamaan katsojaa toivotulla tavalla. Yhtenä ongelmana on, että Krampus tapahtuu todella usein niin pimeässä, että on vaikea erottaa, mitä ruudulla tapahtuu - vaikka katsoisi elokuvan myöhään illalla pimeässä huoneessa. Pihalle ilmestyvät lumiukot ovat kyllä aika karmivia, mutta niitä ei harmi vain hyödynnetä mitenkään. Itse Krampus vaikuttaa uhkaavalta hahmolta, kunnes demonin pärstä näkyy ja katsojana hämmästelee, että tuollainenko lärvi hupun alla onkin. Plussaa pitää antaa siitä, että tietokonetehosteita on käytetty erittäin vähän hirviöiden luomiseen. Se on hyvä myös, koska en usko, että budjetti olisi riittänyt toimiviin digimörköihin. Monsterit kuten hyökkäilevät pipariukot ovat hauskoja keksintöjä ja sellaiset asiat tuovatkin huumoria mukaan, mutta vitsit eivät naurata. Ensimmäinen puolituntinen on toimivaa lämmittelyä ja toinen puolituntinen ihan viihdyttävää juttua, mutta viimeiset puoli tuntia jättävät pahasti kylmäksi. Tarina ei oikein jaksa pitää katsojaa mukana, jolloin lopputuloksena on aika heikko yritys olla erilainen joulukauhuleffa. Harmi, sillä olisin halunnut pitää elokuvasta.

Elokuvan on ohjannut Michael Dougherty, joka oli myös osana käsikirjoitustiimiä. Aiemmin hän on ohjannut kauhuelokuvan Trick 'r Treat (2007). Doughertylla on ollut visioita, mutta tuntuu kuin niitä ei olisi viety loppuun asti. Kuvaus on ihan sujuvaa, kuten myös leikkaus. Kuten jo sanoin, hirviöitä ei ole toteutettu tietokoneella, vaan puvuilla ja maskeerauksilla. Tietokonetehosteita on käytetty lähinnä naapuruston taustojen luomiseen. Äänitehosteilla on tuotu karmivia lisäyksiä mukaan. Musiikista vastaa Douglas Pipes, mutta elokuvaan sävelletyt musisoinnit eivät oikeastaan jää mieleen.

Yhteenveto: Krampus on aika heikko yritys olla karmiva kauhuelokuva, kuten myös huono yritys naurattaa. Alkupuoli jännittää, mutta oikeasti pelottavia kohtia ei oikeastaan löydy. Koko jutun hölmöys huvittaa, mutta vitsit jättävät katsojan yhtä kylmäksi kuin ulkoilma elokuvan hahmot - noh, ei ehkä ihan. Näyttelijät ovat ihan hyviä rooleissaan. Itse Krampus on aluksi aika uhkaava, mutta kun demonin naama paljastuu, niin uhkaavuus katoaa. Oli hienoa, että hirviöt olivat vaihteeksi maskeilla ja puvuilla toteutettuja, eivätkä digimörköjä. Joitain luovia ideoita on mukana, mutta monet ideoista eivät kanna loppuun asti. Lopputulos ei erityisemmin vakuuta, eikä tämä ole sellainen joulukauhuleffa, jonka toivoisi näkevänsä. Jos säikkyy herkästi ja haluaa nähdä kauhuelokuvan jouluna, niin voihan tämän vilkaista. Kertaviihteenä Krampus menee sujuvasti lyhyen kestonsa takia.

Kirjoittanut: Joonatan, 12.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Krampus, 2015, Universal Pictures, Legendary Entertainment