Näyttelijät: Keanu Reeves, Jonah Hill, Cameron Diaz, Matt Bomer, Martin Scorsese, Cary Christopher, David Spade, Laverne Cox, Kaia Gerber, Roy Wood Jr. ja Drew Barrymore
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 23 minuuttia
Ikäraja: 16
Outcome on Jonah Hillin ohjaama ja käsikirjoittama komedia. Hill työsti tekstin Ezra Woodsin kanssa ja sai Apple Studiosin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2024, heti kun päätähti Keanu Reeves oli saanut edellisen leffansa, Good Fortunen (2025) kuvattua ja nyt Outcome on julkaistu Apple TV:ssä. Itse kiinnostuin heti, kun näin mainoksen Hillin ohjaamasta ja Reevesin tähdittämästä komediasta. Pidinkin julkaisuviikonloppuna Keanu Reeves -päivän ja katsoin Suomeen vasta nyt saapuneen Good Fortunen ja Outcomen putkeen.
Kun Hollywoodin mukavimpana näyttelijänä pidettyä Reef Hawkia kiristetään paljastusvideolla, Reef lähtee anteeksipyyntökierrokselle, selvittääkseen kuka häntä kiristää.
Outcomea tähdittää tosiaan Keanu Reeves, joka näyttelee elokuvassa tietynlaista metaversiota itsestään. Reevesiä pidetään usein Hollywoodin kilteimpänä näyttelijänä, joka on aina ystävällinen ja huomaavainen kaikille, sekä muistaa aina tilaisuuden tullen osoittaa kiitoksensa faneilleen. Reef Hawk on samanlainen tyyppi... julkisuudessa. Elokuva kuitenkin paljastaa nopeasti, että kulisseissa Reef on päihdeongelman kanssa kamppaillut narsisti, joka on puskenut ihmiset pois lähipiiristään, kun heistä ei ole enää hyötyä. Reeves on paperilla nappivalinta rooliin ja on kiva nähdä hänet esittämässä niin ylimukavaa heppua kuin myös ikävämpää tyyppiä, kun kamerat eivät enää kuvaa... joskin mielestäni leffa olisi voinut mennä aavistuksen pidemmälle ja näyttää enemmän Reefin huonoa käytöstä, sen sijaan että hahmot lähinnä puhuvat siitä, millainen hän on ollut.
Elokuvassa nähdään myös ohjaaja-käsikirjoittaja Jonah Hill Reefin kriisimanageri Irana, Cameron Diaz ja Matt Bomer Reefin ystävinä Kylena ja Xanderina, David Spade Reefin naapurina Buddyna, Laverne Cox asianajaja Virginiana, Susan Lucci Reefin äitinä Dinahina, sekä Martin Scorsese Reefin entisenä agenttina Redinä. Sivunäyttelijät ovat muuten ihan hyviä rooleissaan, mutta Hill tekee uransa surkeimman roolityön eksentrisenä kriisimanagerina, jonka röyhkeä käytös muuttuu nopeasti jopa raivostuttavaksi. Hill yrittää varastaa kaikki kohtauksensa, mutta hänen yliampuva esiintymisensä on alusta asti vaivaannuttavaa, muuttuen hetki hetkeltä vain ärsyttävämmäksi. Ja tietäen, että Hill oli myös leffan ohjaaja, hänen näyttelijätyönsä heijastelee yksinomaan hänen visiotaan.
Outcome vaikutti etukäteen lupaavalta. Hillin esikoisohjaus Mid90s(2018) oli erittäin hyvä, Reeves istuu tosiaan oman maineensa puolesta täydellisesti tällaiseen metatason rooliin ja lähtökohdiltaan elokuvan tarinakin on oivallinen. Hollywoodin kultapoju, jonka mahtava imago onkin pelkkää kulissia ja todellisuudessa hahmo on aikamoinen mulkvisti, jonka oikea käytös saattaa vihdoin vuotaa julkisuuteen. Tässä olisi ainekset erittäin hyvään ja itsetietoiseen komediaan, mutta Outcome onkin pitkästyttävä egotrippi, jonka huumoriosasto jättää täysin kylmäksi.
Sen sijaan, että leffa olisikin hupaisa leikittely Reevesin imagon kustannuksella, elokuva tuntuu Hillin kömpelöltä yritykseltä pahoitella omaa uraansa viime vuosina varjostaneita ikäviä tekoja. Kommentaari cancel-kulttuurista jää todella löyhäksi ja leffan satiiri ylipäätään aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, eikä ovelia oivalluksia. Anteeksipyytelykohtaukset eivät aiheuta toivottuja tunnereaktioita, oli kyse sitten nauruista, haikeudesta tai sydämellisyydestä ja kaikki kohtaukset Ira-hahmon kanssa pistävät lähinnä pyörittelemään silmiä. Vaikka kestoa on alle puolitoista tuntia, Outcome ehtii outoa kyllä jopa tylsistyttämään, eikä lopulta varsinainen huipennus tunnu odotuksen ja rakentelun arvoiselta.
Outcome ei ole edes visuaalisesti erityisen miellyttävä teos. Kameratyöskentely on kelvollista ja lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivalliset, mitä nyt Iran tyyli on tarkoituksellisen kiusallinen ja hänen toimistonsa seiniä koristavat taulut esimerkiksi Kanye Westistä ja Kevin Spaceysta ovat huutavat varoitusmerkit, että Reefin kannattaisi ehkä vaihtaa kriisimanageriaan. Visuaalisuuden viaksi muodostuu kuitenkin omituinen valaisu, missä lähes jokainen kohtaus on päätetty esittää kuin isoista ikkunoista paistaisi sisään kirkkaan oranssina hohkaava auringonlasku. Kun tähän kikkaan kiinnittää huomiota, on sitä mahdotonta olla huomaamatta loppuleffan ajan. Myös toisinaan päivänselvät taustakankaan käytöt häiritsevät. Jon Brionin säveltämät musiikitkin särähtävät ajoittain korvaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Outcome, Yhdysvallat, 2026, Apple Original Films, Apple Studios, Strong Baby
Pääosissa: Brian Hull, Andy Samberg, Selena Gomez, Jim Gaffigan, Kathryn Hahn, Steve Buscemi, David Spade, Keegan-Michael Key, Brad Abrell, Molly Shannon, Fran Dresher ja Asher Blinkoff
Genre: animaatio, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7
Todd Durhamin kirjaan perustuva animaatioelokuva Hotel Transylvania (2012) oli menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Hotel Transylvania 2 (2015) ja Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018) olivat kummatkin edeltäjäänsä isompia hittejä, joten neljännen elokuvan suunnittelu lähti pian liikkeelle. Genndy Tartakovsky ei kuitenkaan halunnut jatkaa enää ohjaajana, eikä myöskään päätähti Adam Sandler halunnut palata rooliinsa kreivi Draculana. Elokuvaa tehtiin pääasiassa etänä koronarajoitusten takia. Sen piti saada ensi-iltansa lokakuussa 2021, mutta koronapandemian takia leffa päätettiin siirtää suoraan Amazon Prime Video -suoratoistopalvelun valikoimaan. Nyt Hotel Transylvania 4: Monsterimania on vihdoin julkaistu ja omat odotukseni elokuvaa kohtaan olivat varsin alhaiset. En ole erityisemmin pitänyt yhdestäkään Hotel Transylvania -elokuvasta ja varsinkin kolmas osa oli mielestäni todella heikko. Odotuksiani ei yhtään nostanut Tartakovskyn luopuminen ohjaajan hommista, Adam Sandlerin poistuminen koko projektista, eikä se, että elokuva päätettiin dumpata suoraan nettikatseluun. Siitä huolimatta katsoin Hotel Transylvania 4: Monsterimanian heti sen julkaisupäivänä.
Professori Van Helsingin kummallinen keksintö muuttaa kreivi Draculan ja hänen hirviökaverinsa ihmisiksi ja Johnnyn hirviöksi. Draculan ja Johnnyn täytyy lähteä etsimään harvinaista jalokiveä, jolla heidät voisi muuttaa takaisin omiksi itsekseen.
Tutut hirviöhahmot aiemmista Hotel Transylvania -elokuvista tekevät paluun, mutta eivät täysin samalla näyttelijäkaartilla. Yhä tietämättömistä syistä Adam Sandler päätti jättää elokuvasarjan ja hänen sijaan kreivi Draculana kuullaan YouTubeen imitaatioita tekevä Brian Hull, joka yrittää kovasti matkia Sandlerin omalaatuista puhe- ja esiintymistyyliä. Sandlerin leffoja paljon nähneenä on selvää, ettei kyseessä ole herra itse, vaikka Hullin imitaatio onkin hyvä. Sandlerin lisäksi myös hänen kaverinsa Kevin James jätti leffasarjan ja niinpä Frankensteinin hirviönä kuullaan tällä kertaa Brad Abrell. Selena Gomez ja Andy Samberg palaavat rooleihinsa Draculan tyttärenä Mavisina ja tämän miehenä Johnnynä, Steve Buscemi, David Spade ja Keegan-Michael Key kuullaan jälleen kerran ihmissusi Waynenä, näkymätön mies Griffininä ja muumio Murrayna, ja kolmosleffassa esitellyt Kathryn Hahn ja Jim Gaffigan esiintyvät toistamiseen Ericka Van Helsinginä ja tämän isänä professori Van Helsinginä, jonka keksinnön aiheuttama tapahtumaketju muodostaa uuden seikkailun monstereiden päänmenoksi. Hahmot pysyvät aika lailla täysin samanlaisina kuin heidät on totuttu näkemään ja ylienerginen Johnny jatkaa ärsyttämistäni. Mavisin osaksi jää taas kerran pudistella päätään ja yrittää hoitaa asiat miesten toilaillessa.
Kuten alussa kerroin, olin etukäteen hyvin skeptinen Hotel Transylvania 4: Monsterimaniaa kohtaan kolmososan heikkouden, ohjaajavaihdoksen, päänäyttelijän poistumisen ja suoratoistopalveluun siirron vuoksi, ja näin ennakkoon lähinnä epätoivoisen rahastusyrityksen. Iloiseksi yllätyksekseni elokuva osoittautuikin odottamaani paremmaksi. Ei kyseessä mikään kovin kummoinen teos ole ja siitä löytyy selvät ongelmansa, kuten aiemmistakin osista. Filmi on täynnä vauhdikasta koheltamista, joka alkaa väsyttämään jo ennen puoltaväliä (onneksi elokuvalla on kestoa vain vajaa puolitoista tuntia). Vähän väliä tykittelevä sekoilu ja meteli tuntuvat ala-arvoisilta yrityksiltä pitää lasten keskittymiskykyä yllä, mutta kenties kohdeyleisölle sopii juurikin tällainen härdelli.
Tarinaltaan elokuva on kuitenkin paria edellistä, jopa hieman tarinatonta leffaa vahvempi. Idea siitä, että monsterit muuttuvat ihmisiksi ja porukan ainoa ihminen muuttuu hirviöksi, on mielenkiintoinen ja siitä saadaan aikaiseksi ihan menevä seikkailu, kun hahmot etsivät keinoa palauttaa asiat normaaliksi. Reissullaan kreivi Dracula joutuu (tai pääsee, miten sen ottaa) kokemaan ihmisyyden puolet, kun taas Johnny joutuu huomaamaan, ettei hirviönä olo olekaan ihan sellaista riemua kuin hän oli haaveillut. Sekoilun seasta löytyy muutamia aidosti hauskojakin vitsejä ja sketsejä. Loppuhuipennus ei onneksi ole mikään kiusallinen musiikki-tanssimatsi ja elokuva pitää keskinkertaisen tasonsa onnistuneesti finaaliin asti.
Visuaalisesti Hotel Transylvania 4: Monsterimania on samanlaista väritykittelyä kuin aiemmatkin osat. Hahmot liikkuvat veikeästi kuin olisivat sulaa vahaa, jota muovailla miten tahansa. Hahmoja ja muita asioita heitellään ympäri ruutua vauhdikkaasti ja välillä leffaa on jopa hieman epämukavaa katsoa. Äänimaailma vain pahentaa tykittelyä ja elokuvaan kaipaisi mukaan rauhallisempia suvantohetkiä. Pelkästään käsikirjoittajan hommiin jääneen Genndy Tartakovskyn teksti on parempi kuin parissa aiemmassa leffassa. Hänet ohjaajina korvaava ensikertalaiskaksikko Jennifer Kluska ja Derek Drymon tekevät kelpo työtä kopioidessaan Tartakovskylle ominaista villiä tyyliä. On tosin harmi, että aiemmalla ohjaajalla ja päätähdellä on niin omalaatuiset tyylit, että korvaajat eivät voi muuta kuin kopioida heitä parhaansa mukaan.
Yhteenveto:Hotel Transylvania 4: Monsterimania on yllättäen paria aiempaa hirviöhassuttelua parempi elokuva, mutta jää silti aika keskinkertaiseksi koko perheen animaatioksi. Elokuvan juoni on kyllä kekseliäs ja siitä seuraava seikkailu on ihan menevä, sisältäen muutaman hyvän vitsinkin, vaikka välillä ylienerginen kohellus käy hermoille. Hahmoja viskotaan ympäri kuvaa siihen tahtiin äänimaailman pauhatessa taustalla, että ei ihme, jos leffan haluaa pistää jossain kohtaa hetkeksi pauselle. Animointi on leffasarjalle tyypillisesti villiä ja uusi ohjaajakaksikko yrittää parhaansa mukaan kopioida Genndy Tartakovskyn tyyliä. Brian Hull tekee parhaansa Adam Sandlerin imitaattorina, mutta silti kreivi Draculasta kuulee, että näyttelijä on vaihtunut. Johnny pysyy rasittavana hahmona, vaikka hänestä keksitäänkin uusia puolia leffan loppupäässä. Tekijät ovat ilmoittaneet Hotel Transylvania 4: Monsterimanian jäävän elokuvasarjan viimeiseksi osaksi ja vaikka tämä oli mielestäni parannus pariin aiempaan leffaan verrattuna, en silti kaipaa näitä hirviösekoiluja enempää.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.1.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Hotel Transylvania: Transformania, 2022, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation, Media Rights Capital
Ohjaus: Dennis Dugan Pääosissa: Adam Sandler, Katie Holmes, Al Pacino, Eugenio Derbez, Tim Meadows, Nick Swardson, Rohan Chand, Elodie Tougne, Geoff Pierson, Valeria Mahaffey, Allen Covert, Santiago Segura, David Spade, Shaquille O'Neal ja Johnny Depp Genre: komedia Kesto: 1 tunti 31 minuuttia Ikäraja: 7
Jack and Jill on Adam Sandlerin tähdittämä, käsikirjoittama ja tuottama komediaelokuva, mikä sai maailmanensi-iltansa 11. marraskuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Leffa oli kyllä taloudellinen menestys lähes 150 miljoonan dollarin lipputuloillaan, mutta niin kriitikot kuin katsojat vihasivat sitä. Leffasta tuli historiallinen elokuva, sillä se voitti ilmestymisvuotenaan kaikki Razzie-palkinnot (huonoin elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, miespääosa, naispääosa, miessivuosa, naissivuosa, valkokangaskaksikko ja näyttelijäkaarti). Monilta listoilta Jack and Jill löytyy jopa kaikkien aikojen huonoimpien filmien listalta. Joten totta kai minun täytyy nyt juhlistaa sen kymmenvuotisjuhlaa arvostelemalla elokuva! Olin kerran aiemmin nähnyt Jack and Jillin, enkä pitänyt siitä. Aloitinkin peloissani filmin uudelleenkatselun, toivoen, että se viihdyttäisi edes hieman. Ei. Ei todellakaan. Pahoittelen jo nyt kirosanojen määrää.
Mainoksia menestyksekkäästi tekevä Jack saa kiitospäivänä vieraakseen kummallisen ja nolon kaksossiskonsa Jillin. Yhden viikonlopun mittainen vierailu venyy kuitenkin pidemmäksi, koetellen suuresti niin Jackin kuin katsojankin hermoja.
Päärooleissa kaksossisaruksina Jackina ja Jillinä nähdään Adam Sandler, joka onnistuikin voittamaan siten niin huonoimman miespääosan kuin huonoimman naispääosan Razzie-palkinnot. Jackina Sandler on lähinnä vain tylsä. Hahmo ei ole mielenkiintoinen, eikä Sandleria itseään tunnu kiinnostavan hahmon esittäminen. Jillinä hän taitaa kuitenkin tarjota uransa surkeimman roolisuorituksen. Kimeällä äänellä lässyttävä Jill saa katsojan järkyttymään heti avatessaan suunsa. Tätäkö nyt pitää katsoa ja kuunnella seuraavat puolitoista tuntia? Ja meno sen kuin pahenee. Sandler sekoilee täysillä Jillinä, selvästi uskoen täysillä olevansa hauska. Ei, hän on vain raivostuttavan ärsyttävä. Pahimmassa tapauksessa katsoja huomaa huutavansa televisiolleen, sillä jossain kohtaa suututtaa jo niin helvetisti.
Elokuvassa nähdään myös poloinen pakokeinoa katseellaan etsivä Katie Holmes Jackin vaimona Erininä, Rohan Chand ja Elodie Tougne Jackin ja Erinin lapsina, Eugenio Derbez pariskunnan ärsyttävänä puutarhurina, Tim Meadows Jackin pomona, Nick Swardson Jackin kollegana, Allen Covert Sandlerin elokuvasta Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996) tuttuna Ottona, sekä Al Pacino omana itsenään... voi pojat. Sandler on vuosien varrella osoittanut monta kertaa pystyvänsä surkeisiin roolisuorituksiin, joten hänen työnsä Jillinä ei tule yllätyksenä. Al Pacinon roolityö omana itsenään on kuitenkin jotain aivan järkyttävää. Hän nolaa itsensä täysin ja katsojan on todella vaikea olla yhdistämättä häntä ikonisiin roolitöihinsä Kummisetä-trilogiassa (The Godfather - 1972-1990) ja Scarface - arpinaamassa (Scarface - 1983), sillä niistä muistutetaan vähän väliä. Aluksi saattaa voivotella, että miten ihmeessä Pacino on kiristetty mukaan, mutta herra hyppää rooliinsa lopulta niin antaumuksella, että hän on oikeasti tainnut Sandlerin tavoin luulla saavansa aikaan jotain hauskaa. Ehdottomasti huonoimman miessivuosapalkinnon ansainnut! Pacino ei jää ainoaksi itseään esittäväksi julkimoksi ja leffassa nähdään myös nopeasti mm. Johnny Depp ja Shaquille O'Neal.
Jos elokuvasta on aivan pakko löytää jotain hyvää sanottavaa, niin täytyy myöntää, että tehoste, jolla Sandler nähdään kahtena vierekkäin ruudulla, on onnistuneesti ja uskottavasti toteutettu. Katsoja kyllä näkee selvästi, että Sandler siinä on esittämässä molempia, mutta efekti saa huijattua katsojaa välillä ajattelemaan, että Sandlerilla olisi vielä ärsyttävämpi klooni naiseksi pukeutuneena. Mukana on kuvia, joissa kamera liikkuu ja silti Sandler on saatu vakuuttavasti mukaan tuplana. Joten tämän tehosteen luojat voivat taputtaa itseään selälle... ja sitten pohtia, että miksi ihmeessä suostuivat projektiin mukaan?
Jack and Jill onnistui olemaan vielä huonompi elokuva kuin edes muistin. Siis voi kiesus, mitä aivosoluja syövyttävää ja katsojalleen keskisormea näyttävää kurapaskaa tämä "komedia" onkaan! Hauskahan tämä ei siis ole, vaan nauruhermojen sijaan elokuvan huumori osuu lähinnä katsojan vitutuskäyrään. Jouduin pitämään parikin taukoa ja kävin puolessa välissä leffaa ruokakaupassa asti viilentämässä kiehuvia tunteitani. Miten ihmeessä tämä on mennyt studiolta läpi ja elokuva on suostuttu julkaisemaan elokuvateattereissa? On vaikea kuvitella kenenkään täysjärkisen katsovan leffaa ja pohtivan, että "kyllä, tämä on juuri sitä, mitä halusimme ja mitä yleisö haluaa, tämä on hyvä näin". Noh, elokuva tosiaan tienasi lähes 150 miljoonaa dollaria, joten kenties elokuvan laadusta järkyttyneetkin studiopomot olivat lopulta tyytyväisiä matkallaan pankkiin.
Sandler on tainnut täysillä luottaa itsensä jaAl Pacinon staravoimaan (Pacinon tapauksessa staravoiman rippeisiin), eikä edes jaksanut työstää minkäänlaista käsikirjoitusta elokuvalle. No okei, on leffassa jonkin sortin tarinantapainen, missä Jack tekee mainosta, mihin Pacino halutaan päätähdeksi. Pacino ei halua mukaan, kunnes tapaa Jillin, johon hän rakastuu jostain syystä, mitä niin Jack kuin katsojakaan ei voi ymmärtää. Jackin pitää keplotella asiat niin, että saisi siskonsa yhteen Pacinon kanssa, jotta tämä suostuisikin mainokseen. Tämä on kuitenkin vain löyhä kehys sille, että Sandler saa sekoilla Pacinon kanssa. Minkäänlaista koherenttia rakennetta mukana ei ole, vaan osa kohtauksista on tainnut syntyä vasta kuvauspaikalla. Mukana on parikin pitkää pätkää, joissa Jack ja Jill "hassuttelevat" (lue: piereskelevät ja huutavat toisilleen) eri paikoissa, mutta kohtaukset eivät liity mitenkään mihinkään. Lopussa Jackin perhe lähtee luksusristeilylle, mikä on luultavasti vain tekosyy sille, että Sandler voi viedä perheensä lomalle. Siis ihan oikeasti, Sandler tunnetusti valitsee usein elokuviensa kuvauspaikat siten, että saa järjestettyä perheelleen loman siinä samalla.
Elokuvan ongelmia on myös, että siitä on tehty perheystävällinen, mutta silti se yrittää olla ronski. Lopputuloksena on siis sellainen ala-asteikäinen junnu, joka kuvittelee olevansa todella härö, mutta lähinnä vain nolaa itsensä pissa-kakka-jutuillaan. Surkuhupaisinta on se, että elokuvassa kuullaan monet vitsit useampaankin otteeseen (esim. Jillin Poopsie-linnun yksi ja ainoa repliikki, puutarhurin "just kidding", Jillin yritys arvata elokuvien nimiä ja Jackin ja Jillin salainen puhekieli), aivan kuin ne muuttuisivat toiston myötä hauskoiksi. On jopa säälittävää, kuinka elokuva yrittää loppupäässä kerätä Jillille säälipisteitä, kun filmi on käyttänyt koko aikansa siihen, että katsoja suorastaan inhoaa Jilliä. Sentään leffasta löytyy edes jonkinlaista itseironisuutta. Lopussa Jack ja Al Pacino katsovat myötähäpeällisen kaameaa mainostaan ja Pacino käskee Jackia polttamaan jokaisen kopion mainoksesta ja ettei kukaan ihminen saa nähdä sitä. On hyvin todennäköistä, että tämä on vielä viimeinen nauru katsojalle, tyylillä "me muuten tiedetään, kuinka paska elokuva saatiin aikaiseksi ja sinä idiootti ihan oikeasti tuhlasit aikaasi sen katsomiseen!" Ja minä idiootti olen nyt nähnyt Jack and Jillin kahdesti.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Dennis Dugan, joka oli aiemmin ohjannut Sandlerin komediat Happy Gilmore - ammattilainen, Big Daddy (1999), Voitte suudella sulhasta (I Now Pronounce You Chuck & Larry - 2007), Zohan - lupa saksia (You Don't Mess with the Zohan - 2008), Oikeesti aikuiset(Grown Ups - 2013) ja Just Go With It (2011), joista jokainen on parempi leffa kuin Jack and Jill. Tämän elokuvan kanssa aivan jokainen on kävellyt päin mäntyä (tai pikemminkin juossut puuta kohti niin kovaa kuin pystyy) ja Dugankin oli ohjaus-Razziensa ansainnut. Käsikirjoitus (tai sen tapainen) on silkkaa roskaa. Kuvauksesta löytyy oivallisia puolia, kuten myös lavasteista ja äänitehosteista, mutta leikkaus on sotkuista. Kehuin sitä tehostetta, millä Adam Sandler on saatu näkymään tuplasti ruudulla, mutta muuten elokuvan efektit ovat naurettavan huonoja, kuten ovat myös Jillin maskeeraukset.
Yhteenveto: Jack and Jill on aivan järkyttävän paska komediaräpellys, josta ainoat naurut taisi saada Adam Sandler itse matkallaan pankkiin, keräämään rahoja höynäytetyiltä ihmisiltä. Sandlerin yritykset repiä nauruja irti katsojiltaan muuttuvat toinen toistaan kiusallisemmiksi ja epätoivoisemmiksi leffan kulkiessa eteenpäin. Samoja vitsejä toistetaan uudelleen ja uudelleen, toiveena kai, että jossain kohtaa ne muuttuisivat hauskoiksi. Lähinnä sitä vain ärsyttää ja katsojan tekee mieli pistää äänet hiljaisemmalle, kun joutuu kuuntelemaan Jillin jatkuvaa kaakatusta. Sandlerin huonous ei tule erityisenä yllätyksenä, mutta Al Pacinon kaamea roolityö jättää kyllä syvän lommon näyttelijän katalogiin. Sandlerin ja Pacinon sekoilut käyvät hermoille nopeasti ja elokuvan katsominen kerralla yhdeltä istumalta on aikamoinen haaste. Sandlerin näkyminen tuplasti kuvassa on ainoa kehu, jonka leffasta voi keksiä, mutta silloinkin siinä on vähintään yksi Sandler liikaa. Jack and Jill on aivan vitun huono leffa, jota ei voi suositella edes Sandlerin suurimmille faneille.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.12.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jack and Jill, 2011, Columbia Pictures, Happy Madison Productions, Broken Road Productions
Ohjaus: Mark Dindal Pääosissa: David Spade, John Goodman, Eartha Kitt, Patrick Warburton, Wendie Malick, John Fiedler, Kellyann Kelso ja Eli Russell Linnetz Genre: animaatio, komedia Kesto: 1 tunti 18 minuuttia Ikäraja: 7
The Emperor's New Groove, eli suomalaisittain Keisarin uudet kuviot on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 39. osa. Elokuvan idea lähti liikkeelle vuonna 1994, kun Matthew Jacobs ja Roger Allers alkoivat kehittelemään Inkojen aikaan sijoittuvaa musikaalia. Allersin ohjaama Leijonakuningas (The Lion King - 1994) oli juuri julkaistu ja se oli niin jättimäinen menestys, että Disney suostui heti Allersin uuteen ideaan, joka kulki aluksi nimellä "Kingdom of the Sun". Tekijät matkasivat Peruun tutkimaan inkakulttuurin jäännöksiä ja samalla Allers työsti tarinan, missä oli paljon vaikutteita Mark Twainin kirjasta Prinssi ja kerjäläispoika (The Prince and the Pauper - 1881). Kun Disneyn seuraavat elokuvat Pocahontas (1995) ja Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame - 1996) menestyivät odotettua kehnommin, Disneyllä ajateltiin, että Allersin suunnittelema filmi olisi liian vakava. Testiyleisötkään eivät lämmenneet leffalle, jolloin mukaan projektiin tuotiin Mark Dindal, jonka tehtävänä oli keventää leffan tunnelmaa. Elokuvalle oli sovittu julkaisuajankohdaksi vuoden 2000 kesä ja näytti kovasti siltä, ettei elokuva tulisi ilmestymään silloin. Allers yritti saada Disneyn johtoa antamaan hänelle lisää aikaa, mutta kun hänelle kieltäydyttiin, Allers poistui leffasta kokonaan. Tästä syystä johto antoi elokuvan tuottajalle Randy Fullmerille kaksi viikkoa aikaa saada elokuvan teko rullaamaan tai koko projekti lopetettaisiin. Jäljelle jääneet tekijät heittelivät ideoita, kunnes saivat aikaiseksi uuden, huomattavasti komediallisemman tarinan, jonka Disney hyväksyi. Animointi lähti käyntiin ja lopulta elokuva saatiin valmiiksi. Keisarin uudet kuviot sai maailmanensi-iltansa 10. joulukuuta 2000 - tasan 20 vuotta sitten - mutta vaikka se saikin pääasiassa kehuja kriitikoilta, ei leffa ollut toivottu menestys. Itse näin elokuvan lapsena useaan otteeseen ja pidin siitä todella paljon. Vuosia myöhemmin katsoin sen uudestaan ja koska se toimi edelleen mahtavasti, ostin sen itselleni Blu-rayna. Kun huomasin, että Keisarin uudet kuviot täyttää nyt 20 vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla leffan uudestaan ja arvostelemalla sen.
Ylimielisen keisari Kuzcon erotettua neuvonantajansa Yzman, tämä päättää kostaa keisarille myrkyttämällä tämän ja nousemalla itse hallitsijaksi. Yritys kuitenkin epäonnistuu ja kuolemisen sijaan Kuzco muuttuukin laamaksi.
Tarinan päähenkilö, keisari Kuzco (äänenä David Spade) on siinä mielessä ristiriitainen tapaus, että kaikessa itsekeskeisyydessään ja ylimielisyydessään hänestä on vaikea pitää, mutta samalla hän on silti oudon pidettävä ja hauska heppu. Kuzco vähät välittää alamaisistaan ja on valmis vaikka tuhoamaan kokonaisen kylän, jos keksii rakentaa sen tilalle jotain itselleen. Hän on siis mahdollisimman vihattava persoona, mutta tekijät ovat jollain ihmeen tavalla muuttaneet tämän päälaelleen. On hauska seurata, kuinka Kuzcon elämä muuttuu täysin, kun hän muuttuu laamaksi ja kuinka hän yrittää selvitä uuden kehonsa kanssa. Kenties hän oppiikin jotain siinä seikkailunsa varrella.
Kun päähenkilö on tällainen narsisti, ei ole ihme, että hänen neuvonantajansa, katala Yzma (Eartha Kitt) haluaa saada tämän hengiltä. Muuten Yzmaa saattaisi jopa kannustaa, jos katsoja ei huomaisi heti, että Yzma olisi vielä häijympi hallitsija. Kyseessä on fantastinen pahishahmo, joka ei välttämättä ole erityisen uhkaava, mutta sitäkin koomisempi. Etenkin leffan alkupäässä on veikeä kuunnella hänen erilaisia juoniaan Kuzcon tappamiseksi ja vaikka hän onkin hauska, Yzma suorastaan huokuu pahuutta. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa Yzman apurista, hömelöstä Kronkista (Patrick Warburton), joka on aikamoinen idiootti. Kronk on hulvaton tapaus kaikessa pöhköydessään ja täydellinen pari Yzmalle. Muita hahmoja elokuvassa ovat pienen kylän päällikkö Pacha (John Goodman), jonka luokse Kuzco laamana päätyy, sekä tämän perhe, Chicha-vaimo (Wendie Malick) ja lapset Chaca (Kellyann Kelso) ja Tipo (Eli Russell Linnetz). Pachan voi oikeastaan mieltää tarinan sankariksi, sillä hän joutuu jatkuvasti pelastamaan laama-Kuzcon pulasta, minkä lisäksi hän on ainoa tärkeä hahmo, jolla on oikeasti hyvä sydän. Yzman ja Kronkin ollessa täydellinen pahispari, Kuzco ja Pacha ovat täydellinen kaksikko hyvältä puolelta, vaikka eivät tulekaan lähes lainkaan toimeen keskenään.
Vaikka Disneyn animaatiot ovat aina sisältäneet huumoria - jotkut enemmän ja toiset vähemmän - eivät vitsit ole olleet leffojen pääjuttu. Keisarin uudet kuviot on kuitenkin poikkeus: tämä elokuva on puhdas komedia. Ja vieläpä aivan törkeän hauska sellainen! Katsoja nauraa leffan alusta loppuun ja huumori on saatu toimimaan kaikenikäisille. On hulvatonta fyysistä koheltamista, kuten Kuzcon kohtaaminen panttereiden kanssa tai aika lailla kaikki mitä Kronk tekee, sekä huikean nokkelaa sanailua, mikä saa paikoitellen jopa ulvomaan naurusta. Kyseessä on ehdottomasti Disneyn animaatioiden klassikkosarjan hauskin teos! Lisäksi kyseessä on myös todella itsetietoinen teos. Vaikkei kertojaääni ole mikään uusi juttu Disneyn leffoissa, ei yksikään aiemmista mene samalle tasolle kuin Kuzcon selitykset. Kuzco ei vain avaa tarinan lähtökohtia ja palaa parissa kohtaa kertomaan lisää, vaan hän jatkaa selittämistä läpi leffan hyvin kuzcomaisella tavalla, kommentoiden ja kritisoiden muita hahmoja ja ylistämällä itseään. Filmi menee jopa niin pitkälle, että kertoja-Kuzco vaikuttaa tiedostavan olevansa elokuvassa ja yhdessä kohtaa jopa pysäyttää leffan, piirtääkseen ruudulle pointteja, missä hänen mielestään leffa on väärässä. Koomista on myös se, että vaikka leffa tapahtuu 1400-luvulla, on siinä yllättävän modernejakin juttuja mukana.
Pelkkä jatkuva vitsailu ei kuitenkaan vielä riitä nostamaan Keisarin uusia kuvioita kokonaisuudessaan loistavaksi elokuvaksi. Sen homman hoitaa mukaansatempaava tarina, erinomaiset hahmot ja tietyt rauhallisemmat hetket, joissa Kuzco saadaan pohtimaan tekojaan. Elokuva sisältää tietty tärkeitä opetuksia lapsille, kuten kunnon piirretyssä kuuluukin. Toisaalta nykypäivän töykeässä ja itsekeskeisessä internetkulttuurissa opetukset ovat ihan hyviä myös aikuisillekin. Tylsäksi leffa ei todellakaan käy kertaakaan, vaan se pitää tiukasti mukanaan, viihdyttäen vauhdikkaalla temmollaan hienosti alusta loppuun. Keisarin uudet kuviot on hyvin omalaatuinen pala Disneyn animaatiohistoriaa, mikä sopii mitä parhaiten koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen.
Keisarin uudet kuviot on käsin piirretty animaatio ja kynänjälki on taattua Disney-laatua. Visuaalisesti filmi on todella hupaisan näköinen ja hahmot ovat veikeät. Pachan kylän maalaismaisemaan ja metsiin on saatu hienoja yksityiskohtia, ja kaikki liike on erittäin sulavaa läpi leffan. Kaikista tuotanto-ongelmistaan huolimatta elokuva ei ole millään lailla hätiköiden valmistettu, vaan visuaalisuuksien lisäksi myös David Reynoldsin käsikirjoitus on erinomainen. Teksti on täynnä fantastista huumoria, mutta se osaa rauhoittuakin oikeissa kohdissa. Ohjaaja Mark Dindal luo mukaan kevyen tunnelman, mikä pitää katsojan hymyn yllä loppuun saakka. Toisin kuin monet muut Disneyn animaatiot, Keisarin uudet kuviot ei ole musikaali, mutta siinä kuullaan kaksi laulua; elokuvan aloittava Perfect World ja Oscar-ehdokkuuden saanut My Funny Friend and Me. Näistä ensimmäinen on hilpeä, mutta jälkimmäinen ei jää mitenkään mieleen.
Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-ray -julkaisulla on poistettuja kohtauksia, My Funny Friend and Me -musiikkivideo, lyhyt esittely leffan ääninäyttelijöistä, pätkä filmin animoinnista, sekä todella lyhyt video, missä tekijät avaavat, mitä kautta lähtivät suunnittelemaan elokuvan ulkoasua. Lisäkatsottavaa löytyy noin 25:ksi minuutiksi.
Yhteenveto: Keisarin uudet kuviot on riemastuttava ja hulvaton animaatioseikkailu kaikenikäisille. Veikeä kertomus nappaa heti mukaansa ja keisari Kuzco onnistuu ilahduttamaan, vaikka onkin täysin itsekeskeinen idiootti. Pahisosasto on myös äärimmäisen hilpeä. Kyläpäällikkö Pacha taas tuo lämmintä sydäntä mukaan. Elokuvasta löytyy mahtavia vaaratilanteita, seikkailuhenkeä, sekä myös osaamista rauhoittua ja pohtia päähenkilön tekosia. Filmistä löytyy hyvää viestiä käytöksestä muita kohtaan, mitä monien aikuistenkin kannattaisi miettiä enemmän elämässään. Huumoria löytyy jokaiseen makuun ja elokuvan aikana pääsee nauramaan katselukerta toisensa perään. Animaatiojälki on mainiota, eikä kiireellä tehty tuotanto onneksi näy lopputuloksessa. Jos Keisarin uudet kuviot on yhä näkemättä tai sen katselusta on kulunut pitkä aika, on 20-vuotisjuhla hyvä syy pistää se pyörimään. Myöhemmin elokuvalle tehtiin jatko-osa Keisarin uudet kuviot 2: Kronkin uudet kuviot (Kronk's New Groove - 2005) ja piirrossarja Keisarin uusi koulu (The Emperor's New Groove - 2006-2008), mutta niihin palataan vasta joskus myöhemmin...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Emperor's New Groove, 2000, Walt Disney Pictures, Walt Disney Feature Animation
Ohjaus: Dennis Dugan Pääosissa: Adam Sandler, Kevin James, David Spade, Chris Rock, Salma Hayek, Maya Rudolph, Maria Bello, Nick Swardson, Alexander Ludwig, Cameron Boyce, Nadji Jeter, Alexys Nycole Sanchez, China Anne McClain, Ada-Nicole Sanger, Steve Buscemi, Shaquille O'Neal, Taylor Lautner, Peter Dante, Jake Goldberg, Colin Quinn, Jonathan Loughran, Tim Meadows, Cheri Oteri, Halston Sage, Steve Austin, April Rose, Oliver Hudson, Frank Gingerich, Morgan Gingerich, Kaleo Elam, Georgia Engel ja Ebony Jo-Ann Genre: komedia Kesto: 1 tunti 41 minuuttia Ikäraja: 12
Adam Sandlerin, Kevin Jamesin, Chris Rockin, David Spaden ja Rob Schneiderin tähdittämä komedia Oikeesti aikuiset (Grown Ups - 2010) oli kriitikoiden lyttäyksestä huolimatta iso hitti, joten jatkoa päätettiin tehdä. Schneider ei kuitenkaan voinut palata jatko-osaan, sillä hänellä oli jo toinen projekti tiedossa ja hänen vaimonsa oli tullut raskaaksi. Sen sijaan, että hänen vapautumista olisi odotettu, muut neljä päättivät tehdä toisen osan heti. Kuvaukset alkoivat keväällä 2012 ja lopulta Oikeesti aikuiset 2 sai ensi-iltansa kesällä 2013. Vaikka tämäkin leffa tuotti reilusti yli 200 miljoonaa dollaria, sai se vielä pahemman tyrmäyksen kriitikoilta ja elokuva oli ehdolla jopa yhdeksästä Razzie-palkinnosta (huonoin elokuva, ohjaus, miespääosa, miessivuosa Taylor Lautnerille ja Nick Swardsonille, naissivuosa, käsikirjoitus, kokoonpano ja jatko-osa), muttei voittanut niistä yhtäkään. Itse näin Oikeesti aikuiset 2:n vasta 2015. Pidin sarjan avausosaa ihan kivana komediana, mutten pitänyt jatko-osasta lähes lainkaan. Katsoin ensimmäisen Oikeesti aikuiset -leffan "juhlistamaan" sen kymmenvuotis-syntymäpäivää ja kun Netflix ehdotti sen jälkeen jatko-osaa, päätin antaa Oikeesti aikuiset 2:lle uuden mahdollisuuden.
Oikeesti aikuiset 2:ssa edellisestä osasta tutut hahmot juhlistavat kesäloman alkua... kai... tässä elokuvassa ei oikeastaan ole juonta.
Rob Schneiderin esittämää Robia ja hänen perhettään lukuunottamatta muut ensimmäisestä elokuvasta tutut hahmot tekevät paluun. Adam Sandlerin Lenny Feder -hahmo on muuttunut oudon paljon kahden elokuvan välillä, eikä hahmo ole enää sama rikas Hollywood-agentti kuin ennen. Tämä ei kuitenkaan erityisemmin haittaa, sillä Sandler esittää aina vain itseään, jolloin hän tavallaan tuntuu yhä samalta hahmolta. Tässä Sandlerin ote on kuitenkin löystynyt huomattavasti, eikä hän ole samalla lailla menossa mukana kuin viimeksi. Lennyn vaimo Roxanne (Salma Hayek) joutuu jälleen seuraamaan miehensä hölmöilyä sivusta. Pariskunnan lapsista vain innokas Becky-tyttö (Alexys Nycole Sanchez) on samanlainen kuin edellisessä leffassa, mutta pojat Greg (Jake Goldberg) ja Keith (viime vuonna menehtynyt Cameron Boyce) eivät ole enää samoja kännykkään kiinni kasvaneita nulikoita. Greg alkaa olla yhä vain kiinnostuneempi tytöistä, kun taas Keith haluaisi urheilla. Lapset saavat jälleen hyvin ruutuaikaa ja heidän näyttelijänsä toimivat yhä rooleissaan.
Kevin Jamesin näyttelemälle Lamonsoffille ja Chris Rockin esittämälle Kurtille on tällä kertaa ollut selvästi vaikea keksiä kunnon tekemistä, sillä molemmat lähinnä pyörivät Lennyn mukana. Lähinnä molempien avioliitot joutuvat koetukselle, kun Lamonsoff ja Kurt iskevät silmänsä Lennyn tyttären tanssiopettajaan (April Rose), samalla kun heidän vaimonsa, Sally (Maria Bello) ja Deanne (Maya Rudolph) kuolaavat oman jumppaopensa (Oliver Hudson) perään. Näidenkin pariskuntien lapset saavat oivasti ruutuaikaa, Lamonsoffin ja Sallyn Donna-tyttären (Ada-Nicole Sanger) etsiessä omaa tyyliään ja Bean-pojan (Frank ja Morgan Gingerich) osoittaessa älyllisiä "lahjakkuuksiaan", kun taas Kurtin ja Deannen Charlotte-tytär (China Anne McClain) nostetaan aiempaa paremmin esille, Andre-poika (Nadji Jeter) lähtee tyttöjahtiin Gregin kanssa ja perheen kuopus Ronnie (Kaleo Elam) kakkii vaippoihinsa... koska tämähän on Sandlerin elokuva. Myös Deannen voivotteleva äiti Mama Ronzoni (Ebony Jo-Ann) tekee paluun ja uutena hahmona esitellään Lamonsoffin huolehtiva äiti (Georgia Engel). David Spaden näyttelemä Higgy nousee myös isommin esille kuin viimeksi, kun hänen poikansa Braden (Alexander Ludwig) ilmestyy yllättäen paikalle. Braden ei ole mikään kiltti tapaus, vaan isokokoinen ja tympeä äijänalku, joten Higgyn täytyy jättää naisten katselut vähemmälle pitääkseen muksunsa kurissa. Spade ei vieläkään vakuuta näyttelijäntaidoillaan (kuten ei moni muukaan leffassa), mutta ajaa asiansa paremmin kuin edellisessä leffassa. Perheiden lisäksi mukana on paljon muitakin hahmoja. Ensimmäisestä osasta tutut Bailey (Colin Quinn), Wiley (Steve Buscemi), Malcolm (Tim Meadows) ja Robideaux (Jonathan Loughran) tekevät paluun, eivätkä he vieläkään pidä päänelikosta. Uusina hahmoina leffassa esitellään Lennyyn ihastunut Penny (Cheri Oteri), poliisit Fluzoo (Shaquille O'Neal) ja Dante (Peter Dante), uhitteleva collegepoika Andy (Taylor Lautner), Lennyn entinen kiusaaja Cavanaugh (Steve Austin), Gregin ihastus Nancy (Halston Sage) ja bussikuski Nick (Nick Swardson), joka on ehdottomasti huonointa leffassa. Nick tuntuu siltä kuin Swardson olisi ollut saapunut seuraamaan kuvauksia, alkanut sekoilemaan ja se on sitten päätetty kuvata ja lisätä leffaan. Hahmo ei ole hauska, vaan hänen outoilunsa ärsyttää. Swardsonin hölmöilyä seuratessa huomaa yllättäen toivovansa, että Schneider olisikin mukana elokuvassa. Muut sivuhahmot ajavat tavallaan asiansa, mutta silti ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka täyteen elokuva on ahdettu.
Adam Sandlerilla ei ole tapana tehdä jatko-osia elokuvilleen.Oikeesti aikuiset 2 on itse asiassa ensimmäinen jatko-osa, minkä hän on tehnyt uransa aikana. Ensimmäisen osan menestys ja elokuvan tarjoama tekosyy kutsua kaverit sivurooleihin taisi kuitenkin riittää Sandlerille jatkaa perheiden seikkailuja ja niinpä Oikeesti aikuiset 2 tehtiin. Siinä samalla Sandler ja kumppanit taisivat kuitenkin unohtaa sellaisen pienen asian elokuvanteosta kuin käsikirjoituksen. Kuten jo yllä olevasta juonikuvauksesta käy selväksi, elokuvan tarinaa on todella vaikeaa avata, sillä tässä ei oikeastaan ole sellaista. Hahmot vain hölmöilevät vähän yli puolentoista tunnin ajan ja siinä se. Leffa tuntuu siltä kuin siihen olisi keksitty kohtauksia sitä mukaan, kun sitä kuvattiin tai siltä kuin joku olisi yhdistellyt sketsejä toisiinsa ja sormet ristissä toivonut, että se menee läpi elokuvana. Lopputulos kuitenkin muistuttaa lähinnä ihan liian pitkäksi venytettyä tv-sarjan jaksoa. Elokuva on ahdettu täyteen tavaraa, jotta se saataisiin kestämään tarpeeksi kauan, mutta kukaan ei tainnut koskaan miettiä, toimiiko kokonaisuus millään tavalla?
Tarinattomuus ei oikeastaan haittaisi, jos yhteen liimatut sketsit toimisivat. Jos elokuvan jatkuva hölmöily naurattaisi, juonen puuttumisen voisi antaa anteeksi. Mutta kun Oikeesti aikuiset 2 ei ole hauska leffa. On siinä muutama juttu, jotka tarjoavat mukavat hekottelut, mutta siihen se jää. Kyseessä on itse asiassa jopa aika tylsä elokuva, mitä ei yhtään helpota vitsien laatu - vai pitäisikö sanoa laaduttomuus. Elokuva esimerkiksi alkaa kohtauksella, missä peura virtsaa Adam Sandlerin päälle. Lisäksi leffa kuvittelee, että jos Kevin James röyhtäisee, aivastaa ja pieraisee samanaikaisesti tarpeeksi monta kertaa, se muuttuisi jossain kohtaa hauskaksi. Siinä missä ensimmäisessä osassa sai nauraa sille, kuinka jotakuta vahingossa sattui, tässä pitäisi nauraa sille, kun jotakuta satutetaan tarkoituksella. Kyseessä on äärimmäisen laiska tekele, minkä on hyvin vaikea perustella olemassaoloaan.
Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Dennis Dugan, mutta hän ei saa paljoa aikaiseksi tällä kertaa. Leffa tuntuu enemmän useamman ohjaajan töiltä, mitkä on yhdistetty lopuksi toisiinsa. Sandler ja Fred Wolf jatkavat käsikirjoittajina ja ovat ottaneet mukaansa myös Tim Herlihyn, mikä on hassua, sillä kuten jo totesin, Oikeesti aikuiset 2 tuntuu siltä kuin siinä ei olisi käsikirjoitusta lainkaan. Kolmikko onkin vain tainnut heitellä omasta mielestään hassuja ideoita ja päättäneet toteuttaa ne kaikki. Mikä juoni? Kuka sellaista tarvitsee? Sentään leffa on oivallisesti kuvattu, mutta leikkauksessa tästä olisi voinut karsia paljon juttuja pois. Alussa nähtävä peura on paikoitellen naurettavan digitaalisen näköinen ja mukana on pari muutakin kehnoa efektiä. Rupert Gregson-Williams on merkitty tämänkin leffan säveltäjäksi, mutta hänen työnsä ei vieläkään pääse esille.
Yhteenveto:Oikeesti aikuiset 2 on mitäänsanomaton ja epähauska jatko-osa ihan kelvolliselle komedialle. Tällä kertaa Sandler ja kumppanit eivät ole vaivautuneet edes keksimään tarinaa, vaan heille on riittänyt kuvata kasa sketsintynkiä ja yhdistää ne toisiinsa, siinä toivossa, että lopputulosta voi kutsua elokuvaksi. Näyttelijöillä on ollut hauskaa, mutta tällä kertaa sama hilpeys ei välity kotisohvalle. Leffa tarjoaa pari hekottelua, mutta muuten sen huumorin taso on yllättävänkin kehnoa. Silmiä saa pyöritellä ja useasti saattaa kuulua epäuskoinen tuhahdus, kun odottaa leffan päättyvän. Nick Swardsonin sekoilut ovat kiusallisen hirveitä ja niitä katsoessa huomaa jopa ikävöivänsä Rob Schneideria. Sandler, James, Rock ja Spade toimivat hyvin kaverinelikkona, mutta heille ei ole keksitty mitään kertomusta. Eivät hahmot tai heidän näyttelijänsä niin hyviä ole, jotta heitä jaksaisi katsella ihan vain tyhjää toimittamassa. Elokuva on erittäin väkisin väännetty ja siinä mennään aivan kaikessa siitä, mistä aita on matalin. Jos pidit ensimmäisestä Oikeesti aikuiset -leffasta todella paljon, voi toisenkin osan vilkaista, mutta muuten et todellakaan menetä mitään, vaikka jättäisitkin elokuvan katsomatta. On huhuttu, että elokuvasarja saisi kolmannenkin osan, mutta itse toivon, että tämä jätetään suosiolla tekemättä, jos edes tarinaa ei vaivauduta kirjoittamaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Grown Ups 2, 2013, Columbia Pictures, Happy Madison Productions, Sony Pictures Entertainment
Ohjaus: Dennis Dugan Pääosissa: Adam Sandler, Kevin James, Chris Rock, David Spade, Rob Schneider, Salma Hayek, Maya Rudolph, Maria Bello, Ebony Jo-Ann, Joyce Van Patten, Jake Goldberg, Cameron Boyce, Alexys Nycole Sanchez, Ada-Nicole Sanger, Nadji Jeter, China Anne McClain, Frank Gingerich, Morgan Gingerich, Di Quon, Colin Quinn, Steve Buscemi, Jonathan Loughran ja Blake Clark Genre: komedia Kesto: 1 tunti 42 minuuttia Ikäraja: 12
Grown Ups, eli suomalaisittain Oikeesti aikuiset on Adam Sandlerin ja hänen kavereidensa Kevin Jamesin, Chris Rockin, David Spaden ja Rob Schneiderin tähdittämä komediaelokuva. Sandler sai idean elokuvaan jo 1990-luvulla ja hänen oli tarkoitus tehdä se ystävänsä Chris Farleyn kanssa, mutta kun Farley menehtyi vuonna 1997, idea pistettiin jäihin. Vuosia myöhemmin idea nousi jälleen Sandlerin mieleen ja hän päätti lisätä ystävänsä kuoleman mukaan tarinaan, kunnianosoituksena hänen muistolleen. Produktio alkoi ja kuvaukset lähtivät käyntiin elokuussa 2009. Kuvauksissa koettiin ongelmia, kun auringonpaisteen sijaan sää olikin kaiken aikaa viileä ja synkkä, jolloin kohtauksista täytyi muokata kesäisempiä jälkitehosteiden kautta. Lopulta Oikeesti aikuiset sai maailmanensi-iltansa 24. kesäkuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten - ja vaikka se sai lähes täystyrmäyksen kriitikoilta, se tuotti lähes 300 miljoonaa dollaria. Itse näin filmin vuokralta noin vuosi sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä kivana perhekomediana. Olen katsonut leffan kerran uudestaankin, mutta siitä on jo aikaa. Kun huomasin, että Oikeesti aikuiset täyttää nyt 10 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella sen.
Kun lapsuudenystävien vanha koripallovalmentaja menehtyy, ystävykset päättävät kunnioittaa hänen muistoaan viemällä perheensä mökille, missä he aina lapsena juhlivat voittojaan.
Adam Sandlerilla on yleensä vain kaksi erilaista roolia elokuvissaan: hömelö mutta hyväsydäminen hahmo tai kovaan ääneen kailottava, ärsyttävä tyyppi. Oikeesti aikuisissa hänen Lenny Feder -hahmonsa kallistuu onneksi näistä kahdesta ensimmäiseen vaihtoehtoon. Lenny on rikas Hollywood-agentti, jolla on mallimaailmassa pyörivä vaimo (Salma Hayek) ja muutama lapsi (Jake Goldberg, viime vuonna 20-vuotiaana menehtynyt Cameron Boyce ja Alexys Nycole Sanchez)... eli periaatteessa Sandler esittää vain hieman muunneltua itseään. Hän onnistuu tekemään Lennystä jokseenkin sympaattisen ja pidettävän hepun, etenkin kun näkee, kuinka paljon hän välittää perheestään ja kavereistaan. Hayekin esittämä Roxanne on harmillisen perinteinen komediavaimo, katsoen lähinnä tympeänä vierestä miehensä ja tämän kavereiden hölmöilyä, kunnes jossain kohtaa tajuaa itsekin ottaa rennosti ja pistää perheensä työn edelle. Hayek on Sandlerin tavoin ihan toimiva roolissaan, mutta kumpikaan ei tarjoa mitään päätähuimaava roolisuoritusta. Lapsihahmoista on saatu oivallisesti tarpeeksi erilaiset toisistaan, vaikka molemmille pojille tuntuukin tuottavan suuria vaikeuksia päästää puhelimesta irti mökillä. Lapsinäyttelijät hoitavat hommansa hyvin. On todella surullista, että Boyce menehtyi niin nuorena. Kun kyseessä on Adam Sandlerin elokuva, ei todellakaan tule yllätyksenä, että hän on kutsunut koomikkokaverinsa esittämään sivurooleja. Sandler ja Kevin James olivat tätä ennen näytelleet kolmessa elokuvassa ja Sandler kävi myös piipahtamassa Jamesin komediasarjassa Kellarin kunkku (The King of Queens - 1998-2007). Sandler ja Chris Rock olivat esiintyneet kahdessa leffassa, kun taas Spaden kanssa Sandler oli näytellyt entuudestaan vain yhdessä filmissä. Rob Schneiderin kanssa Sandler oli kuitenkin esiintynyt samassa leffassa tätä ennen jo 12 kertaa! Lisäksi Sandler, Schneider, Rock ja Spade olivat yhdessä mukana Saturday Night Live -show'ssa ja kaikki viisi olivat näytelleet elokuvassa Voitte suudella sulhasta (I Now Pronounce You Chuck & Larry - 2007). Näyttelijöiden tosielämän ystävyys on tietty tämän elokuvan etu, sillä hahmoviisikonkin ystävyys tuntuu käsinkosketeltavan aidolta, mikä onkin parasta leffassa. Sandlerin tavoin myös hänen kaverinsa esittävät samanlaisia hahmoja kuin yleensäkin. Kevin Jamesin lihavuudesta tehdään pilkkaa kaiken aikaa, Chris Rock vitsailee ihonväristään, David Spade on ärsyttävä pervo ja Rob Schneiderin outoilu pistää pyörittämään silmiä. Schneider sai roolityöstään huonoimman miessivuosan Razzie-ehdokkuuden, eikä ihme. James ja Rock hoitavat hommansa kelvollisesti, mutta Spade on lähinnä rasittava ja kehno.
Spaden näyttelemää Higgyä lukuunottamatta muilla hahmoilla on omat perheensä. Jamesin esittämällä Lamonsoffilla on vaimo Sally (Maria Bello) ja kaksi lasta, temperamenttinen Donna (Ada-Nicole Sanger) ja yhä nelivuotiaana rintamaitoa kinuava Bean (hahmoa esittävät kaksoset Frank ja Morgan Gingerich). Rockin näyttelemällä Kurtilla on vaimo Deanne (Maya Rudolph) ja kaksi lasta, bikinityttöjä tiiraileva Andre (Nadji Jeter) ja aika mitättömän pieneen osaan jäävä Charlotte (China Anne McClain). Pariskunta myös odottaa kolmatta lastaan, mikä on luultavasti kirjoitettu mukaan siksi, että Rudolph oli kuvausten aikana oikeasti raskaana. Heidän mukaansa lähtee lisäksi Deannen äiti, kovaääninen Mama Ronzoni (Ebony Jo-Ann). Rob Schneiderin esittämä Rob on kiinnostunut itseään huomattavasti vanhemmista naisista ja hän tuokin mukaansa iäkkään Glorian (Joyce Van Patten). Charlottea lukuunottamatta lapsihahmot saavat yllättävänkin hyvin ruutuaikaa tasapuolisesti ja niin saavat myös aikuiset. Lähes jokaiselle on onnistuttu luomaan tunnistettava piirre ja vaikka he jäävätkin aika yksiulotteisiksi, ei kertaakaan herää kysymys: "Miksi tuo hahmo edes on mukana, kun hän ei tee yhtään mitään?" Elokuvassa nähdään myös Di Quon Lennyn lasten hoitajana, Madison Riley, Jamie Chung ja Ashley Loren Robin tyttärinä, sekä Colin Quinn, Steve Buscemi, Jonathan Loughran ja Tim Meadows pääviisikon lapsuuden vihamiehinä, jotka ovat yhä katkeria koripallohäviöistään.
Tässä kohtaa täytyy sanoa, että jos et pidä Adam Sandlerin (tai hänen ystäviensä) elokuvista, kannattaa Oikeesti aikuiset jättää suosiolla väliin. Jos kaipaat komedialta roisimpaa menoa, kannattaa etsiä muualta, sillä tämä elokuva tarjoaa korkeintaan pikkutuhmia vitsejä. Jos taas haluat nokkeluutta, ei tästä sitä löydy. Mutta jos häpeilemätön pissa-kakka-pieru -huumori ja pöhkö kohellus naurattavat, ja sydämestäsi löytyy paikka imelälle perheen ja ystävien merkityksen ylistämiselle (ja siedät näitä näyttelijöitä), on Oikeesti aikuiset juuri sinulle tehty. Tästä löytyy noita kaikkia. Tämä ei todellakaan ole mikään lajityyppinsä merkkiteos tai edes yhdenkään näiden näyttelijän paras leffa, mutta se onnistuu viihdyttämään mukavasti läpi vähän yli puolentoista tunnin kestonsa. Ja joskus en jaksa leffalta enempää vaatia - etenkään jos näyttelijäkaartissa näkyy Sandlerin, Jamesin, Rockin, Spaden tai Schneiderin nimi. Kun he vielä yhdistävät voimansa, mitä muutakaan voi odottaa?
Sen lisäksi, että Adam Sandlerilla on tapa roolittaa ystävänsä elokuviinsa ja pitää näiden ura pystyssä, hänellä on myös tapana valita elokuviensa kuvauslokaatiot sen mukaan, minne hän haluaa viedä perheensä ja kaverinsa lomalle. Tässä tapauksessa hän taisi haluta ihan vain rennon mökkiloman. Elokuvan juoni muistuttaa aika häikäilemättömästi tosielämää, sillä kun elokuvassa kaverukset lähtevät mökille kunnioittamaan valmentajansa muistoa, tosielämässä Sandler vei kaverinsa mökille tekemään elokuvaa edesmenneen ystävänsä muistoksi. Syy mökille lähtöön kuitenkin unohdetaan aika lailla heti, kun sinne päästään ja sitten vain keskitytään erilaisiin hölmöilyihin mökillä, mihin usein kuuluu se, että jotakuta sattuu. Hieman leffassa kyllä pistää silmään se, että hahmoille ei järvi kelpaa, vaan heidän täytyy lähteä maauimalaan polskimaan. No, kukin tyylillään.
Oikeesti aikuiset ei ole mikään erityisen hauska elokuva, mutta se onnistuu pitämään mukavan hengen yllä alusta loppuun saakka - tai no, melkein loppuun, sillä viimeisen vartin aikana meno muuttuu turhankin siirappiseksi. Hahmojen loukkaantumiset osaa ennustaa jo hyvissä ajoin, ennen kuin ne tapahtuvat, mutta itse olen tarpeeksi kiero, että hymy nousee huulilleni aina, kun joku hahmoista teloo itseään jollain tavalla. Loppujen lopuksi huvittavinta koko elokuvassa on se, että hahmoilla tuntuu olevan hauskempaa kuin katsojalla. Jokainen viisikosta taitaa nauraa yksinään enemmän kuin itse nauroin koko leffan aikana. Toisaalta tämä vahvistaa hyvin tunnetta siitä, että katsoo aitoja kaveruksia. Kuten jo totesin, ei tässä mitään pyörää lähdetty keksimään uudelleen, mutta Oikeesti aikuiset tarjoaa tarpeeksi hupia, jotta sen katsoo ihan mielellään uudestaankin. Eli ihan kiva pätkä!
Elokuvan on ohjannut Dennis Dugan, joka on aiemmin ohjannut Sandlerin komediat Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996), Big Daddy (1999), Voitte suudella sulhasta ja Zohan - lupa saksia (You Don't Mess with the Zohan - 2008). Aiempien filmiensä tapaan Dugan tekee tässäkin tarpeeksi kelvollista työtä ja pitää kivan fiiliksen yllä alusta loppuun. Dugan tekee myös nopean cameon elokuvan alussa. Käsikirjoituksen on työstänyt Sandler itse Fred Wolfin kanssa. Kaksikko on saanut luotua lähes kaikille hahmoille jonkinlaisen persoonallisuuden ja Sandler malttaa onneksi antaa muillekin tilaa, eikä tee koko hommasta pelkkää omaa esitystään. Suuri osa vitseistä on siitä huolimatta latteita, eivätkä monet 2010 vuoden viittaukset enää naurata tänä päivänä. Oikeesti aikuiset on suurimmaksi osaksi oivallisesti kuvattu ja leikkauskin on sujuvaa. Mökki on lavastettu tyylikkäästi ja ääniefektit toimivat. Musiikkien säveltäjäksi leffaan on merkitty Rupert Gregson-Williams, mutta itse en ainakaan kiinnittänyt huomiota, että elokuvassa olisi ollut muutakin musiikkia kuin jo valmiiksi olemassa olevia kappaleita.
Yhteenveto:Oikeesti aikuiset on ihan kelvollinen hömppäkomedia, missä hauskinta on nähdä, kuinka hauskaa näyttelijöillä on ollut elokuvaa tehdessään. Adam Sandler, David Spade, Rob Schneider, Chris Rock ja Kevin James ovat oikeastikin ystävät ja se ystävyys siirtyy täydellisesti heidän hahmoihinsa. On myös huvittavaa nähdä, kun heidän hahmonsa telovat itseään ja toisiaan. Ei leffa mikään erityisen hulvaton ole, mutta se pitää hilpeän tunnelman ja hölmön hymyn kaiken aikaa yllä. Erilaiset mökkiaktiviteetit saavat ajan kulumaan nopeasti, mutta maauimalassa käynti järvessä uimisen sijaan hämmästyttää. Loppuhuipennus on harmillisen tylsä, mutta siihen mennessä elokuva on viihdyttänyt tarpeeksi passelisti, jotta sitä voi pitää ihan veikeänä komediana. Näyttelijöiden faneille ja aika pöljän huumorin ystäville Oikeesti aikuiset toimii hyvin. Jos kaipaat älykästä elokuvaa, etkä voi sietää näitä näyttelijöitä, kannattaa pysyä kaukana tästä rainasta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Grown Ups, 2010, Columbia Pictures, Relativity Media, Happy Madison Productions
Ohjaus: Genndy Tartakovsky Pääosissa: Adam Sandler, Selena Gomez, Kathryn Hahn, Andy Samberg, Kevin James, Keegan-Michael Key, David Spade, Steve Buscemi, Molly Shannon, Jim Gaffigan, Mel Brooks, Asher Blinkoff, Sadie Sandler ja Chris Parnell Genre: animaatio, komedia, seikkailu Kesto: 1 tunti 37 minuuttia Ikäraja: 7
Animaatioelokuva Hotel Transylvania (2012) oli suuri menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Jo ennen Hotel Transylvania 2:n (2015) ilmestymistä Sony Pictures Animation -yhtiö alkoi suunnittelemaan kolmatta osaa. Aluksi sarjan ohjaajana toiminut Genndy Tartakovsky ilmoitti, ettei halua jatkaa sarjan parissa, sillä hänellä oli työn alla toinen projekti, "Can You Imagine?", mutta kun se ei lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin, Tartakovsky palasi ohjaamaan sarjan kolmannenkin osan. Työstäminen starttasi kunnolla ja nyt Hotel Transylvania 3: Summer Vacation (tai kuten se kulkee monissa maissa nimellä A Monster Vacation), eli suomalaisittain Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla saa ensi-iltansa. Itse en ollut innoissani, kun kuulin sarjan saavan jatkoa. Tiesin kahden ensimmäisen osan olleen hittejä, joten oli vain ajan kysymys, milloin kolmas osa ilmestyisi, mutta mielestäni edelliset osat olivat niin keskinkertaisia, ettei sarjaa olisi tarvinnut jatkaa. Odotukseni olivatkin siis hyvin alhaiset, kun menin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen. Yritin silti pienesti toivoa, että tekijät olisivat siirtyneet hieman kypsempään suuntaan ja Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla onnistuisi yllättämään positiivisesti.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Hotel Transylvania ja Hotel Transylvania 2!
Nähdessään hirviöystävänsä onnellisina parisuhteissa, kreivi Dracula alkaa kokea oloaan yksinäiseksi. Hänen tyttärensä Mavis kuitenkin keksii viedä koko hotellin väen lomalle monsteriristeilylle, siinä toivossa, että hänen isänsä tapaisi siellä jonkun.
Pääroolissa kreivi Draculan äänenä kuullaan jälleen kerran Adam Sandler, jonka touhu muuttuu välillä hyvinkin ärsyttäväksi. Sandler päästelee oikein kunnolla menemään ylikorostetulla äänellään ja olen jälleen varma, että hän on sooloillut paljon ja luonut itse useat repliikkinsä. Hahmoa on muutettu entistäkin hölmömmäksi, mikä lisää hänen rasittavuuttansa. Itse en pitänyt kreivi Draculasta tässä leffassa lainkaan ja filmi oli parhaimmillaan, kun hahmo ei näkynyt ruudulla. Sandlerin ego-pullistelun takia Draculan poissaoloa ei tosin tapahdu tarpeeksi usein... Kreivi Draculan kaverit (eli Adam Sandlerin koomikkotoverit) tekevät tietty paluun ja he ovat paljon hauskempia ja jopa kiinnostavampia tyyppejä kuin itse Dracula. Kymmenistä lapsista kärsivä ihmissusipariskunta Wayne (Steve Buscemi) ja Wanda (Molly Shannon) löytävät onnekseen lastentarhan risteilyltä, jolloin he voivat jättää täystuhopentunsa muiden vastuulle. Yksi leffan hauskimmista kohtauksista onkin, kun pariskunta kysyy epäuskoisesti, haluavatko lastentarhan hoitajat ihan vapaaehtoisesti ottaa heidän lapsensa. Frankensteinin hirviö (Kevin James) jää harmillisen pienelle huomiolle, mutta näkymätön mies Griffin (David Spade) on löytänyt itselleen tyttöystävän - tällä kertaa todellisen. Murray-muumio (Keegan-Michael Key) on hilpeällä tavalla energinen ja kummallinen vihreä klöntti (ääniä päästelee sarjan ohjaaja Tartakovski) tarjoaa useamman hassun hetken. Sen sijaan kreivi Draculan tytär Mavis (Selena Gomez) on hyvinkin tylsä tapaus, eikä hänen kummallinen miehensä Jonathan (Andy Samberg) enää saa aikaiseksi edes hymyä väsyneellä läpänheitollaan. Pariskunnan lapsi Dennis (Asher Blinkoff) ja hänen ihmissusikaverinsa Winnie (äänenä Adam Sandlerin tytär Sadie) kokevat omia seikkailuitaan jättimäisen Pisu-koiransa kanssa. Hauva esiteltiin Emoji-elokuvan (The Emoji Movie - 2017) yhteydessä näytetyssä lyhytanimaatiossa "Puppy!". Elokuvassa nähdään myös muita tuttuja mörköjä sarjan aiemmista osista, kuten Isojalka, Draculan ikivanha isä Vlad (legendaarinen Mel Brooks), noitia, luurankoja, jne. Uusina hahmoina esitellään monsteriristeilyn kapteeni Ericka (Kathryn Hahn), risteilyn kalahenkilökunta (kalojen äänenä Chris Parnell), sekä kreivi Draculan arkkivihollinen, professori Van Helsing (Jim Gaffigan), jonka esittelyä olen odottanut sarjan aloitusosasta lähtien.
Ei ole varmaan suuri yllätys, ettei tämäkään Hotel Transylvania -elokuva ole hyvä. Silti täytyy myöntää, että paikoitellen viihdyin leffan parissa jopa huomattavasti edellisiä osia paremmin. Elokuvan alku nappaa oivallisesti mukaansa, minkä lisäksi filmissä tuntuu olevan enemmän juonta kuin Hotel Transylvania 2:ssa, mikä tuntui vain siltä kuin joku olisi yhdistänyt puolentoista tunnin edestä lyhytanimaatioita. Risteilyidea on mainio, ja tapa millä sinne päästään, on vieläkin parempi. Monstereiden täytyy nimittäin matkustaa sinne lentokoneella, minkä lentäjät ja henkilökunta koostuu pelkästään riiviöistä. Matkustajista ja heidän tavaroistaan vähät välittävät ilkikuriset pahantekijät ovat filmin parasta antia ja onkin harmi, ettei kohtaus kestä kauemmin ja etteivät riiviöt liity mukaan risteilylle. Tämän lisäksi mukana on muitakin hassuja hetkiä, joista mainitsinkin jo ihmissusien lastentarhakohtauksen. Vihreä klöntti saa enemmän ruutuaikaa, minkä lisäksi oli hauska seurata, miten rumat noidat katselevat uimahousuissa kulkevaa vanhaa Vladia kuin mitä kuuminta ilmestystä. Leffasta löytyy edellisiä osia enemmän pieniä vitsejä aikuisille, kuten hirviöiden oma Tinder-deittisovellus - mikä tosin vain mainostaa Sonyn Xperia-puhelimia - jolloin se ei ole pelkästään lapsille tehtyä koheltamista. Sitäkin tosin löytyy ja paljon.
Elokuvan hauskoja kohtauksia yhdistää se, etteivät ne joko sisällä kreivi Draculaa lainkaan tai lentokonekohtauksen tapauksessa joku hauskempi varastaa show'n itselleen. Draculaan liittyvät vitsit, kuten surkea "blää-blä-blää" ovat ihan yhtä typeriä kuin aiemminkin ja olisin täysin mielelläni katsonut leffan ilman häntä. Filmi luo jonkinlaista romanssia Draculan ja laivan kapteenin välille, mikä ei ole mielenkiintoista seurattavaa - etenkään kun on todella ennalta-arvattavaa, mitä romanssin kanssa tulee tapahtumaan. Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on muutenkin erittäin yllätyksetön tekele, ja vaikka elokuvan idea on hyvä, voi katsoja aavistaa tulevat tapahtumat helposti siitä hetkestä lähtien, kun hahmot saapuvat risteilylle. Lapsille elokuva saattaa tarjota yllätyksiä, mutta jos aikuisena on katsonut vähänkin piirrettyjä tai leffoja, ovat kaikki käänteet arvattavissa jo kauan ennen kuin ne tapahtuvat. Tämä tekee tarinan seuraamisesta pitkäveteistä, jolloin on onni, että aina välillä pääsee näkemään tarinaan littymättömiä vitsikohtauksia. Valitettavasti tässäkin osassa nähdään useita poistettuihin kohtauksiin kuuluvia tanssinumeroita, mitkä eivät vie tarinaa lainkaan eteenpäin.
Ennalta-arvattavasta juonesta, ärsyttävästä Draculasta ja turhista tansseista huolimatta pidin Hotel Transylvania 3:a suurimman osan ajasta ihan menevänä animaatioseikkailuna. Olisihan minun siis pitänyt arvata, ettei elokuva kykenisi pysymään sillä tasolla loppuun asti. Suuren huipennuksen aikana filmin taso nimittäin vajoaa pohtamutiin ennen kuin ehtii vampyyriä sanoa. Elokuva sisältää yhden surkeimmista finaaleista, minkä olen koskaan nähnyt. Homma muuttuu niin käsittämättömän myötähäpeällisen surkeaksi, että oikein hävetti ja suututti. Finaalin huonoutta ja typeryyttä vain lisää se, ettei se tunnu koskaan päättyvän. Kohtaus vain jatkuu ja jatkuu, samalla kun leffan taso laskee. Loppuhuipennus on niin lapsien älykkyyttä aliarvioiva ja laiskasti keksitty, että minun teki mieli ottaa leffalta kokonainen tähti pois. Elokuvan hyvät puolet saivat minut kuitenkin armolliselle tuulelle ja umpihuono lopetus sai leffan menettämään vain puoli tähteä. Sääli, sillä huomattavasti paremman huipennuksen kanssa kyseessä voisi olla sarjan paras osa.
Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on kuitenkin sarjan visuaalisesti hienoin osa. Tämäkin sarjan osa on toki kaukana Disneyn ja Pixarin mestarillisesta animointitasosta, mutta on leffa silti tyylikäs. Hahmojen ulkonäöt ovat edelleen hyvin karikatyyrimäisiä, mikä sopii joillekin ja toisille ei. Näyttävintä animoinnin osalta on kuitenkin yksi vedenalainen kohtaus, johon oli saatu luotua hyviä yksityiskohtia. Voi kunpa käsikirjoittajakaksikko Michael McMullers ja ohjaaja Tartakovsky olisivat tehneet parempaa työtä tekstinsä kanssa, niin leffa vastaisi sisällöltään visuaalista tasoaan. Tuntuu siltä, että aina kun kaksikko ei tiennyt, miten tarina etenisi, he päättivät pistää mukaan tanssinumeron, jotta hahmot voisivat vain tanssahdella seuraavaan kohtaukseen. Tartakovsky onnistuu edellisiä osia paremmin visuaalisessa huumorissa, muttei silti osoita pätevyyttään elokuvaohjaajana. Mielestäni hänen pitäisi pysyä lauantaipiirrettyjen tekijänä, sillä sellaisia Hotel Transylvaniat muistuttavat liikaa. Äänimaailma filmissä on muuten hyvin rakennettu, mutta Mark Mothersbaughin sävellykset eivät jää millään lailla mieleen, sillä leffassa jumputetaan jatkuvalla syötöllä radiohittejä.
Yhteenveto:Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on hieman yli tunnin ajan ihan kelpo animaatioseikkailu. Viime hetkillään leffa päättää kuitenkin luovuttaa totaalisesti ja tarjoaa järkyttävän kamalan huipennuksen, joka saa katsojan harkitsemaan vakavasti teatterista poistumista. Tämä on suuri sääli, sillä muuten elokuva onnistuu viihdyttämään yllättävänkin mukavasti... ainakin paikoitellen. Riiviöiden lentokone, vihreän mömmön seikkailut, Vladia tiirailevat noidat ja pennuistaan eroon pääsevät ihmissudet ovat filmin parhaimpia ja hauskimpia juttuja. Itse olisin erittäin mieluusti katsonut heidän puuhiaan puolentoista tunnin ajan. Sen sijaan tarjolla on jälleen itserakkaan Adam Sandlerin hölmöilyjä ärsyttävänä kreivi Draculana, joka saa ihan liikaa ruutuaikaa. Elokuvan taso laskee aina, kun hän on näkyvillä... tai kun hahmot alkavat tanssimaan ilman syytä, kun käsikirjoittajilta loppuivat ideat kesken. Hauskoista hetkistään ja tyylikkäästä visuaalisesta ilmeestään huolimatta kyseessä on heikko tekele ja toivon todella, että Monsterit matkalla jäisi sarjan viimeiseksi osaksi. Jos piditte sarjan edellisistä osista, niin pidätte aivan varmasti tästäkin, sillä meno on ihan samanlaista kohellusta. Jos taas haluatte nähdä älykkäämpää animaatiota, odottakaa elokuussa ilmestyvää Ihmeperhe 2:a (Incredibles 2 - 2018).
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.shyfyy.files.wordpress.com
Hotel Transylvania 3: Summer Vacation, 2018, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation, Media Rights Capital
Ohjaus: Genndy Tartakovsky Pääosissa: Adam Sandler, Selena Gomez, Andy Samberg, Asher Blinkoff, Kevin James, Steve Buscemi, David Spade, Keegan-Michael Key, Sadie Sandler, Megan Mullally, Nick Offerman, Molly Shannon, Jonny Solomon, Rob Riggle ja Mel Brooks Genre: animaatio, komedia Kesto: 1 tunti 29 minuuttia Ikäraja: 7
Lapsille suunnattu hirviöelokuva Hotel Transylvania (2012) oli suuri menestys, joten tietty sille päätettiin tehdä jatkoa. Ensimmäisen osan ohjaajan, Genndy Tartakovskyn oli alunperin tarkoitus siirtyä toisen projektin pariin, mutta kun se ei lähtenytkään käyntiin, hän palasi työstämään Hotel Transylvania 2:a. Elokuvan tuotannossa syntyi ongelmia, kun päätähti Adam Sandler pyrki Tartakovskyn sanojen mukaan korkeampaan asemaan, jolloin he riitelivät useaan otteeseen. Tästä huolimatta leffa saatiin valmiiksi ja se ilmestyi syksyllä 2015. Filmi oli vielä isompi hitti kuin edeltäjänsä ja se sai hieman parempia arvosteluita. Itse kuitenkin näin Hotel Transylvania 2:n vasta viime vuonna. En ollut erityisemmin innostunut ensimmäisestä osasta, joten en kokenut suurta halua nähdä sen jatko-osaa. Eräänä päivänä kuitenkin huomasin, että se oli ilmestynyt Viaplayhin ja kun minulla ei ollut parempaakaan tekemistä, päätin katsoa sen. Elokuva oli mielestäni laimea ja ehdinkin jo unohtaa koko sarjan, kunnes huomasin, että kolmas osa, Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla(Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018) ilmestyisi tänä kesänä. Niinpä päätin antaa edellisille osille uuden mahdollisuuden. Noin kuukausi sen jälkeen, kun olin katsonut ensimmäisen Hotel Transylvanian uudestaan, kävin vuokraamassa Hotel Transylvania 2:n ja katsoin sen.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Hotel Transylvania!
Mavis-vampyyri ja Jonathan-ihminen ovat menneet naimisiin ja saaneet lapsen, pienen Dennis-pojan. Kreivi Dracula säikähtää, kun Dennis ei osoita minkäänlaisia merkkejä siitä, että hän olisi hirviö. Dracula päättääkin näyttää Dennisille, millaista hirviönä olo on, toivoen että se nostaisi esille Dennisin sisäisen monsterin.
Edellisen osan tavoin myös Hotel Transylvania 2 on pääasiassa kreivi Draculaa ääninäyttelevän Adam Sandlerin showta. Kuten jo sanoin, ohjaaja Tartakovskyn mukaan Sandler yritti jatkuvasti olla korkeammassa asemassa tuotannossa, minkä kyllä huomaa. Jos jo edellinen filmi tuntui siltä, että Sandler on ollut liikaa mukana kirjoittamisprosessissa, niin tässä hän on ollut entistäkin enemmän - hänet on jopa merkitty toiseksi käsikirjoittajaksi! Tosin olen aika varma, että hän improvisoi useat omista repliikeistään, sillä huumori on täysin samaa kuin monissa muissa herran leffoissa. Hahmona kreivi Dracula on muuttunut iloisempaan suuntaan, eikä hän ole samalla lailla hyökkäilemässä muiden kimppuun. Tuttu yrmyilijä on yhä olemassa, mutta vanhasta vampyyristä on alkanut tulla pehmo. Kreivi Draculan ystävätkin ovat tietty mukana, kuten ovat myös heitä esittävät Adam Sandlerin ystävät. Tai no, Murray-muumion ääninäyttelijä on vaihtunut CeeLo Greenistä Keegan-Michael Keyhin. Jokaisella monsterikaveruksella - Murray-muumiolla, Frankensteinin hirviöllä (Kevin James), Wayne-ihmissudella (Steve Buscemi) ja näkymättömällä miehellä Griffinillä (David Spade) - on onneksi oma hetkensä loistaa ja jälleen on hauska huomata, kuinka ikoniset hirviöt on muutettu lapsiystävällisiksi, mutta harmillisesti hahmot lähinnä vain roikkuvat kreivi Draculan mukana. Omaksi suosikikseni hirviökamuista nousee Griffin, joka yrittää uskotella ystävilleen, että hänellä olisi näkymätön tyttöystävä. Myös Mavis-vampyyrinainen (laulaja Selena Gomez) ja Jonathan-ihmismies (Andy Samberg) nähdään leffassa, mutta he ovat paljon pienemmässä osassa kuin viimeksi. Jonathan on sama huoleton heppu, joka on innoissaan kaikenmaailman monstereista, mutta Mavis on muuttunut äidillisemmäksi, eikä erityisemmin pidä siitä, että hänen isänsä Dracula yrittää jatkuvasti saada todistettua, että Mavisin ja Jonathanin poika Dennis olisi myös vampyyri. Dennis (Asher Blinkoff) onkin mainio lisäys ja on hyvä, että hahmoon oikeasti keskitytään. On mielenkiintoista seurata, miten lapsi kasvaa maailmassa, jossa hirviöt ja ihmiset elävät sovussa.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Wayne-ihmissuden tytär Winnie (äänenä Adam Sandlerin tytär Sadie) joka on Dennisin hyvä ystävä, Jonathanin ihmisvanhemmat Mike (Nick Offerman) ja Linda (Megan Mullally), uusi tuttavuus Oopperan kummitus (Jon Lovitz), kreivi Draculan isä Vlad-ukki (itse legendaarinen Mel Brooks), sekä vihreä Blobby-möykkyolio (Jonny Solomon), joka tarjoaa elokuvan parhaat naurut.
Vai pitäisikö jopa sanoa "ainoat naurut"...Hotel Transylvania 2 ei nimittäin ole kovin hauska filmi. Se ei itse asiassa ole kovin hyväkään. Jo edellinen osa kärsi pahasta keskinkertaisuudesta, mutta tätä on jopa vaikea katsoa. Elokuvan juoni ei ole millään lailla mukaansatempaava, eivätkä erilaiset kohtaukset, joissa kreivi Dracula pistää kaverinsa säikyttelemään ihmisiä, ole kovin kummoisia. Ne tuovat lähinnä mieleen yksittäiset lyhytanimaatiot, joita lapsena tuli katseltua. Ei niissä mitään erityistä ollut, mutta jokin niissä viehätti silloin. Yhdistettynä puolentoista tunnin elokuvaan, kohtaukset tuntuvat oudon irrallisilta, joilla ohutta juonta on väkisin pidennetty. Toisaalta juonesta voisi kyllä saada aikaiseksi menevän seikkailun koko perheelle, jossa opetellaan hyväksymään muut ja itsemme sellaisina kuin ne ovat, mutta tämä ei ole se seikkailu. Lopputulos tuntuu vain hätäisesti kasatulta jatko-osalta, jolla on pyritty rahastamaan, kun ensimmäinen osa on vielä lasten muistissa. Aikuiskatsojilla ei selkeästi ole väliä, eikä heille ole edes yritetty luoda mitään kiehtovaa. Ja kun elokuva kosiskelee ainoastaan perheen pienimpiä, on hassua, kuinka "karmiva" loppuhuipennuksesta on tehty.
Pienillä muutoksilla Hotel Transylvania 2 voisi olla ihan kiva kertakäyttöanimaatio. Filmistä löytyy niitä asioita, mitkä ensimmäisessä osassa hieman viehättivät. Itse hotellia olisi voinut esitellä enemmän ja laajentaa leffasarjan maailmaa, sillä se todella on kiehtova. Hahmoihin olisi voinut luoda pientä syvennystä, sillä tällaisenaan ikonisimmatkin hirviöt jäävät hieman tylsiksi tapauksiksi. Huumorista olisi voinut kirjoittaa huomattavasti luovempaa ja älykkäämpää. Kyllä, naureskelin ihan ääneen sille, kun vihreä Blobby ajelee metsässä ja saa tauotta osumaa oksilta, mutta siinä oli vain jotenkin onnistuttu. Monet vitseistä ovat lähinnä vain niin laiskoja, etteivät edes pari vauhdikkaampaa kohtausta pysty tuomaan intoa mukaan. Jopa siitä katoaa hauskuus, kun kreivi Dracula yrittää tutustua ihmisten teknologiaan, sillä Sony-yhtiö on päättänyt käyttää tilaisuutensa hyväkseen ja animoinut puhelimiin ja tietokoneisiin logonsa. Paikoitellen tämä saa leffan tuntumaan enemmän kalliilta puhelinmainokselta kuin oikealta elokuvalta. Ja siihen vielä päälle väkisin mukaan tungetut, irralliset tanssikohtaukset, on katselukokemus aikuisille jopa ärsyttävä. Lapset saattavat ilahtua, kun satoja vuosia vanha vampyyri alkaa yhtäkkiä tanssimaan nykypäivän radiojumputusten tahtiin, mutta olen silti sitä mieltä, että tekijät (lue: Adam Sandler) pitävät lapsia tyhmempinä kuin he oikeasti ovat.
Sentään elokuva on animoitu hyvin. Hahmot ovat yhä hyvin karikatyyrimaisia, mutta se sopii filmin tyyliin. Edellisen osan tavoin pidän siitä, kuinka värikäs elokuva on, vaikka leffa tapahtuukin pääasiassa yöaikaan. Yksityiskohtien määrä on lisääntynyt edelliseen osaan verrattuna, joten visuaalisuutensa puolesta elokuva on ensimmäistä Hotel Transylvaniaa parempi. Jälleen kerran äänimaailma on oivasti luotu, mutta musiikit koostuvat valitettavasti lähes täysin jo olemassa olevista hittikipaleista. Sandlerin ja edellisen osan kirjoittaneen Robert Smigelin työstämä käsikirjoitus on suurimmaksi osaksi laiska. Siinä aloitetaan kiehtovia juttuja, mutta niitä ei osata viedä yhtään mihinkään. Jos käsikirjoitus on näin heppoinen ja Sandler on ollut jatkuvasti paikalla komentelemassa, ei ihme, jos ohjaaja Tartakovskyn osaaminen ei pääse esille. Tällaisissa työolosuhteissa on varmasti hankala toimia.
Yhteenveto: Paras tapa kuvailla Hotel Transylvania 2:a on sanoa todella laiskasti "plääh-plä-plääh". Elokuvasta löytyy sama kiehtova maailma kuin edellisestä osasta, sekä hauskoja tapoja esittää klassiset hirviöt lapsiystävällisinä, mutta muuten vitsit eivät naurata, eikä itse tarina koskaan nappaa mukaansa. Leffa tuntuu lähinnä yksittäisiltä kohellusjaksoilta, jotka on yhdistetty jonkinlaiseksi paketiksi, mikä ei kuitenkaan tunnu eheältä kokonaisuudelta. Elokuvassa aloitetaan mielenkiintoisia ideoita ja teemoja, mutta niitä ei osata kuljettaa mihinkään, jolloin lopputuloksena on vain hyvin lattea ja laiska hömpötys. Päätähti Sandler on ollut ihan liikaa mukana tuotantoprosessissa ja olen aika varma, että leffa olisi parempi ilman häntä. Visuaalisesti elokuva on sentään edeltäjäänsä parempi, mutta muuten se lähinnä ärsyttää. Lapset saattavat ilahtua leffan hyperaktiivisesta meiningistä, mutta kun maailma on täynnä PALJON parempia koko perheen animaatioita, en suosittele Hotel Transylvania 2:a edes lapsille. Saa nähdä, millainen Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla tulee olemaan. Ei varmasti ole yllätys, että odotukseni eivät todellakaan ole korkeat.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Hotel Transylvania 2, 2015, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation, LStar Capital, Media Rights Capital, Sony Pictures Digital, Sony Pictures Imageworks
