Pääosissa: Nikita Hopkins, Kyle Stanger, Jim Cummings, Ken Sansom, John Fiedler, Peter Cullen, Kath Soucie ja Brenda Blethyn
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 8 minuuttia
Ikäraja: S
A. A. Milnen lastenkirjoihin perustuva Walt Disneyn animaatioelokuva Nalle Puh(The Many Adventures of Winnie the Pooh - 1977) oli pidetty menestys, joten Disney ryhtyi tekemään lisää elokuvia Milnen kirjojen pohjalta. Elokuvateattereissa julkaistiin Tiikerin oma elokuva(The Tigger Movie - 2000) ja Nasun suuri elokuva(Piglet's Big Movie - 2003), joiden lisäksi suoraan VHS:llä ja DVD:llä julkaistiin Nalle Puh ystävää etsimässä (Pooh's Grand Adventures: The Search for Christopher Robin - 1997), Nalle Puhin joulu (A Very Merry Pooh Year - 2002) ja Nalle Puh: Kevät ja Ruu (Winnie the Pooh: Springtime with Roo - 2004). 2000-luvun alussa Disneyllä alettiin suunnitella myös elokuvaa hurjan Möhköfantti-olennon ympärille. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä suoraan VHS:llä ja DVD:llä, mutta yhtiöllä tykättiin leffasta niin paljon, että sille päätettiin antaa kunnon teatterilevitys. Lopulta Nalle Puh ja Möhköfantti saikin maailmanensi-iltansa 10. helmikuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys, joka sai positiivista palautetta kriitikoilta. Itse kävin katsomassa leffan tätini kanssa, kun se saapui Suomen teattereihin. Olen katsonut elokuvan kerran tai pari uudestaan, mutta viime katselusta on vierähtänyt jo yli vuosikymmen. Olen viime aikoina kuitenkin nostalgiapärinöissäni katsellut Nalle Puh -elokuvia uudestaan ja päästessäni Nalle Puhin ja Möhköfantin kohdalle, hoksasin, etten ollut sitä vielä arvostellut, toisin kuin kaikki muut elokuvateatterilevityksen saaneet Puh-leffat. Kun vielä huomasin leffan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin korjata asian.
Puolen hehtaarin metsän rauha järkkyy, kun outo ääni kaikuu ympäri metsää ja maasta löytyy valtavia jalanjälkiä... Möhköfantti on saapunut!
Lukuun ottamatta Risto Reipas -poikaa ja Pöllöä, tutut Puolen hehtaarin metsän asukit päätyvät jälleen uuteen seikkailuun. Hunajaa rakastava Nalle Puh (äänenä Jim Cummings), pelokas Nasu-possu (John Fiedler viimeistä kertaa roolissa, hänen menehdyttyä pian elokuvan ilmestymisen jälkeen), energinen Tiikeri (Cummings), määräävä Kani (Ken Sansom), harmillisen vähälle huomiolle jäävä Ihaa-aasi (Peter Cullen), hellä Kengu-äiti (Kath Soucie) ja hänen innokas Ruu-poikansa (Nikita Hopkins, joka lopetti näyttelemisen tähän leffaan) lähtevät Möhköfantti-jahtiin ja kuten odottaa saattaa, jahti on täynnä toilailua, väärinymmärryksiä ja muita hupsuja tilanteita. Hahmot ovat aina yhtä mahtavia ja heidän erilaisiin kommelluksiinsa hyppää joka kerta yhtä mielellään mukaan. Siitä huolimatta, että elokuvan nimessä puhutaan Nalle Puhista, olisi "Ruu ja Möhkofantti" osuvampi nimi leffalle, sillä Ruu nousee elokuvan päähenkilöksi. Kun muut kokevat Ruun liian nuoreksi vaarallisen Möhköfantin etsintään, Ruu päättää tietty todistaa kykynsä etsimällä hurjan otuksen itse.
En voi olla ainoa, jota harmittaa, ettei Disney tee enää uusia Nalle Puh -piirrettyjä. Nämä leffat ovat aivan valtavan ilahduttavia tapauksia, eikä Nalle Puh ja Möhköfantti ole poikkeus. Tämäkin elokuva tarjoaa kosolti hupia tuttujen hupsujen hahmojen kanssa ja se sopii erittäin passelisti koko perheen yhteiseen leffahetkeen. Perheen ihan pienimmille alkupää voi olla ajoittain jännittävä, kun hahmot lähtevät metsän siimekseen etsimään Möhköfanttia ja etenkin kun Ruu ensi kertaa kohtaa tämän vaaralliseksi monsteriksi huhutun olennon.
Vain hieman päälle tunnin mittainen kesto on oikein sopiva, jotta pienemmätkin lapset jaksavat keskittyä ruudulla tapahtuvaan loppuun saakka. Tämä tunti on varsinaista tunteiden vuoristorataa ja katsoja ehtiikin niin nauraa ja jännittää kuin myös todennäköisesti pyyhkiä kyyneliä silmäkulmista leffan loppupäässä. Vaikka mukana onkin paljon vauhdikasta menoa ja meininkiä, ei se tarkoita, etteikö leffa onnistuisi rauhassa kertomaan tarinaansa alusta loppuun ja pitämään sisällään oikeaa ajatustakin. Nalle Puhista ja Möhköfantista löytyykin erinomaista teemaa ennakkoluuloista. Kuinka ne vaikuttavat ja kuinka ne siirtyvät sukupolvelta toiselle. Samalla elokuva myös sanoo, kuinka uusien sukupolvien tehtävänä on rikkoa näitä ennakkoluuloja.
Myös visuaalisesti Nalle Puh ja Möhköfantti on mainio. Se on taitavasti piirretty. Tässä kohtaa näiden hahmojen piirtäminen on tainnut onnistua Disneyn animaattoreilta vaikka silmät sidottuina. Hahmot näyttävät omilta itseltään ja liikkuvat sulavasti. Taustat ovat oivan yksityiskohtaiset ja yleisesti elokuva on ihastuttavan värikäs. Myös äänimaailma on hyvin rakennettu. Joel McNeelyn säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla ja onpa mukaan saatu muutama laulukin, jotka lähinnä vain ajavat asiansa, eivätkä jää millään lailla mieleen - jos ei siis lasketa Nalle Puhin tunnushyräilyä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.4.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pooh's Heffalump Movie, 2005, Walt Disney Pictures, Disneytoon Studios
Ohjaus: Mark Dindal Pääosissa: David Spade, John Goodman, Eartha Kitt, Patrick Warburton, Wendie Malick, John Fiedler, Kellyann Kelso ja Eli Russell Linnetz Genre: animaatio, komedia Kesto: 1 tunti 18 minuuttia Ikäraja: 7
The Emperor's New Groove, eli suomalaisittain Keisarin uudet kuviot on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 39. osa. Elokuvan idea lähti liikkeelle vuonna 1994, kun Matthew Jacobs ja Roger Allers alkoivat kehittelemään Inkojen aikaan sijoittuvaa musikaalia. Allersin ohjaama Leijonakuningas (The Lion King - 1994) oli juuri julkaistu ja se oli niin jättimäinen menestys, että Disney suostui heti Allersin uuteen ideaan, joka kulki aluksi nimellä "Kingdom of the Sun". Tekijät matkasivat Peruun tutkimaan inkakulttuurin jäännöksiä ja samalla Allers työsti tarinan, missä oli paljon vaikutteita Mark Twainin kirjasta Prinssi ja kerjäläispoika (The Prince and the Pauper - 1881). Kun Disneyn seuraavat elokuvat Pocahontas (1995) ja Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame - 1996) menestyivät odotettua kehnommin, Disneyllä ajateltiin, että Allersin suunnittelema filmi olisi liian vakava. Testiyleisötkään eivät lämmenneet leffalle, jolloin mukaan projektiin tuotiin Mark Dindal, jonka tehtävänä oli keventää leffan tunnelmaa. Elokuvalle oli sovittu julkaisuajankohdaksi vuoden 2000 kesä ja näytti kovasti siltä, ettei elokuva tulisi ilmestymään silloin. Allers yritti saada Disneyn johtoa antamaan hänelle lisää aikaa, mutta kun hänelle kieltäydyttiin, Allers poistui leffasta kokonaan. Tästä syystä johto antoi elokuvan tuottajalle Randy Fullmerille kaksi viikkoa aikaa saada elokuvan teko rullaamaan tai koko projekti lopetettaisiin. Jäljelle jääneet tekijät heittelivät ideoita, kunnes saivat aikaiseksi uuden, huomattavasti komediallisemman tarinan, jonka Disney hyväksyi. Animointi lähti käyntiin ja lopulta elokuva saatiin valmiiksi. Keisarin uudet kuviot sai maailmanensi-iltansa 10. joulukuuta 2000 - tasan 20 vuotta sitten - mutta vaikka se saikin pääasiassa kehuja kriitikoilta, ei leffa ollut toivottu menestys. Itse näin elokuvan lapsena useaan otteeseen ja pidin siitä todella paljon. Vuosia myöhemmin katsoin sen uudestaan ja koska se toimi edelleen mahtavasti, ostin sen itselleni Blu-rayna. Kun huomasin, että Keisarin uudet kuviot täyttää nyt 20 vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla leffan uudestaan ja arvostelemalla sen.
Ylimielisen keisari Kuzcon erotettua neuvonantajansa Yzman, tämä päättää kostaa keisarille myrkyttämällä tämän ja nousemalla itse hallitsijaksi. Yritys kuitenkin epäonnistuu ja kuolemisen sijaan Kuzco muuttuukin laamaksi.
Tarinan päähenkilö, keisari Kuzco (äänenä David Spade) on siinä mielessä ristiriitainen tapaus, että kaikessa itsekeskeisyydessään ja ylimielisyydessään hänestä on vaikea pitää, mutta samalla hän on silti oudon pidettävä ja hauska heppu. Kuzco vähät välittää alamaisistaan ja on valmis vaikka tuhoamaan kokonaisen kylän, jos keksii rakentaa sen tilalle jotain itselleen. Hän on siis mahdollisimman vihattava persoona, mutta tekijät ovat jollain ihmeen tavalla muuttaneet tämän päälaelleen. On hauska seurata, kuinka Kuzcon elämä muuttuu täysin, kun hän muuttuu laamaksi ja kuinka hän yrittää selvitä uuden kehonsa kanssa. Kenties hän oppiikin jotain siinä seikkailunsa varrella.
Kun päähenkilö on tällainen narsisti, ei ole ihme, että hänen neuvonantajansa, katala Yzma (Eartha Kitt) haluaa saada tämän hengiltä. Muuten Yzmaa saattaisi jopa kannustaa, jos katsoja ei huomaisi heti, että Yzma olisi vielä häijympi hallitsija. Kyseessä on fantastinen pahishahmo, joka ei välttämättä ole erityisen uhkaava, mutta sitäkin koomisempi. Etenkin leffan alkupäässä on veikeä kuunnella hänen erilaisia juoniaan Kuzcon tappamiseksi ja vaikka hän onkin hauska, Yzma suorastaan huokuu pahuutta. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa Yzman apurista, hömelöstä Kronkista (Patrick Warburton), joka on aikamoinen idiootti. Kronk on hulvaton tapaus kaikessa pöhköydessään ja täydellinen pari Yzmalle. Muita hahmoja elokuvassa ovat pienen kylän päällikkö Pacha (John Goodman), jonka luokse Kuzco laamana päätyy, sekä tämän perhe, Chicha-vaimo (Wendie Malick) ja lapset Chaca (Kellyann Kelso) ja Tipo (Eli Russell Linnetz). Pachan voi oikeastaan mieltää tarinan sankariksi, sillä hän joutuu jatkuvasti pelastamaan laama-Kuzcon pulasta, minkä lisäksi hän on ainoa tärkeä hahmo, jolla on oikeasti hyvä sydän. Yzman ja Kronkin ollessa täydellinen pahispari, Kuzco ja Pacha ovat täydellinen kaksikko hyvältä puolelta, vaikka eivät tulekaan lähes lainkaan toimeen keskenään.
Vaikka Disneyn animaatiot ovat aina sisältäneet huumoria - jotkut enemmän ja toiset vähemmän - eivät vitsit ole olleet leffojen pääjuttu. Keisarin uudet kuviot on kuitenkin poikkeus: tämä elokuva on puhdas komedia. Ja vieläpä aivan törkeän hauska sellainen! Katsoja nauraa leffan alusta loppuun ja huumori on saatu toimimaan kaikenikäisille. On hulvatonta fyysistä koheltamista, kuten Kuzcon kohtaaminen panttereiden kanssa tai aika lailla kaikki mitä Kronk tekee, sekä huikean nokkelaa sanailua, mikä saa paikoitellen jopa ulvomaan naurusta. Kyseessä on ehdottomasti Disneyn animaatioiden klassikkosarjan hauskin teos! Lisäksi kyseessä on myös todella itsetietoinen teos. Vaikkei kertojaääni ole mikään uusi juttu Disneyn leffoissa, ei yksikään aiemmista mene samalle tasolle kuin Kuzcon selitykset. Kuzco ei vain avaa tarinan lähtökohtia ja palaa parissa kohtaa kertomaan lisää, vaan hän jatkaa selittämistä läpi leffan hyvin kuzcomaisella tavalla, kommentoiden ja kritisoiden muita hahmoja ja ylistämällä itseään. Filmi menee jopa niin pitkälle, että kertoja-Kuzco vaikuttaa tiedostavan olevansa elokuvassa ja yhdessä kohtaa jopa pysäyttää leffan, piirtääkseen ruudulle pointteja, missä hänen mielestään leffa on väärässä. Koomista on myös se, että vaikka leffa tapahtuu 1400-luvulla, on siinä yllättävän modernejakin juttuja mukana.
Pelkkä jatkuva vitsailu ei kuitenkaan vielä riitä nostamaan Keisarin uusia kuvioita kokonaisuudessaan loistavaksi elokuvaksi. Sen homman hoitaa mukaansatempaava tarina, erinomaiset hahmot ja tietyt rauhallisemmat hetket, joissa Kuzco saadaan pohtimaan tekojaan. Elokuva sisältää tietty tärkeitä opetuksia lapsille, kuten kunnon piirretyssä kuuluukin. Toisaalta nykypäivän töykeässä ja itsekeskeisessä internetkulttuurissa opetukset ovat ihan hyviä myös aikuisillekin. Tylsäksi leffa ei todellakaan käy kertaakaan, vaan se pitää tiukasti mukanaan, viihdyttäen vauhdikkaalla temmollaan hienosti alusta loppuun. Keisarin uudet kuviot on hyvin omalaatuinen pala Disneyn animaatiohistoriaa, mikä sopii mitä parhaiten koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen.
Keisarin uudet kuviot on käsin piirretty animaatio ja kynänjälki on taattua Disney-laatua. Visuaalisesti filmi on todella hupaisan näköinen ja hahmot ovat veikeät. Pachan kylän maalaismaisemaan ja metsiin on saatu hienoja yksityiskohtia, ja kaikki liike on erittäin sulavaa läpi leffan. Kaikista tuotanto-ongelmistaan huolimatta elokuva ei ole millään lailla hätiköiden valmistettu, vaan visuaalisuuksien lisäksi myös David Reynoldsin käsikirjoitus on erinomainen. Teksti on täynnä fantastista huumoria, mutta se osaa rauhoittuakin oikeissa kohdissa. Ohjaaja Mark Dindal luo mukaan kevyen tunnelman, mikä pitää katsojan hymyn yllä loppuun saakka. Toisin kuin monet muut Disneyn animaatiot, Keisarin uudet kuviot ei ole musikaali, mutta siinä kuullaan kaksi laulua; elokuvan aloittava Perfect World ja Oscar-ehdokkuuden saanut My Funny Friend and Me. Näistä ensimmäinen on hilpeä, mutta jälkimmäinen ei jää mitenkään mieleen.
Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-ray -julkaisulla on poistettuja kohtauksia, My Funny Friend and Me -musiikkivideo, lyhyt esittely leffan ääninäyttelijöistä, pätkä filmin animoinnista, sekä todella lyhyt video, missä tekijät avaavat, mitä kautta lähtivät suunnittelemaan elokuvan ulkoasua. Lisäkatsottavaa löytyy noin 25:ksi minuutiksi.
Yhteenveto: Keisarin uudet kuviot on riemastuttava ja hulvaton animaatioseikkailu kaikenikäisille. Veikeä kertomus nappaa heti mukaansa ja keisari Kuzco onnistuu ilahduttamaan, vaikka onkin täysin itsekeskeinen idiootti. Pahisosasto on myös äärimmäisen hilpeä. Kyläpäällikkö Pacha taas tuo lämmintä sydäntä mukaan. Elokuvasta löytyy mahtavia vaaratilanteita, seikkailuhenkeä, sekä myös osaamista rauhoittua ja pohtia päähenkilön tekosia. Filmistä löytyy hyvää viestiä käytöksestä muita kohtaan, mitä monien aikuistenkin kannattaisi miettiä enemmän elämässään. Huumoria löytyy jokaiseen makuun ja elokuvan aikana pääsee nauramaan katselukerta toisensa perään. Animaatiojälki on mainiota, eikä kiireellä tehty tuotanto onneksi näy lopputuloksessa. Jos Keisarin uudet kuviot on yhä näkemättä tai sen katselusta on kulunut pitkä aika, on 20-vuotisjuhla hyvä syy pistää se pyörimään. Myöhemmin elokuvalle tehtiin jatko-osa Keisarin uudet kuviot 2: Kronkin uudet kuviot (Kronk's New Groove - 2005) ja piirrossarja Keisarin uusi koulu (The Emperor's New Groove - 2006-2008), mutta niihin palataan vasta joskus myöhemmin...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Emperor's New Groove, 2000, Walt Disney Pictures, Walt Disney Feature Animation
Ohjaus: Ted Berman, Richard Rich ja Art Stevens Pääosissa: Keith Coogan, Corey Feldman, Mickey Rooney, Kurt Russell, Jack Albertson, Jeanette Nolan, Pearl Bailey, Sandy Duncan, Pat Buttram, Dick Bakalyan, Paul Winchell ja John Fiedler Genre: animaatio, draama Kesto: 1 tunti 23 minuuttia Ikäraja: 7 The Fox and the Hound, eli suomalaisittain Topi ja Tessuon Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 24. osa. Elokuva perustuu Daniel P. Mannixin samannimiseen kirjaan vuodelta 1967. Monta Walt Disneyn animaatioleffaa peräkkäin ohjannut Wolfgang Reitherman luki kirjan ja tiesi heti, että siitä saisi aikaiseksi oivan elokuvan. Suunnittelu lähti käyntiin 1977 ja animointi vuotta myöhemmin. Topi ja Tessu ilmestyi kesällä 1981 ja vaikka se oli menestys, kriitikot eivät olleet siitä innoissaan. Leffaa ei haukuttu, mutta se ei myöskään saanut erityisiä kehuja, vaan jäi monen mielestä vain "ihan mukavaksi perhefilmiksi". Itse näin elokuvan pariin otteeseen lapsena ja pidin siitä. Kesti vuosia, kunnes näin sen uudestaan, katsoessani sen ystäväni kanssa joulukuussa 2015. Silloin en ollut enää yhtä innoissani leffasta ja pidin sitä jopa aika tylsänä. Ostin sen kuitenkin seuraavana kesänä, kun keräsin Disneyn klassikoita Blu-rayna. Kun vuoden 2017 alussa päätin arvostella noin puolet Disney-klassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, oli jälleen aika katsoa Topi ja Tessu.
Kettupentu Topi ja ajokoira-pentu Tessu muodostavat epätavallisen ystävyyden. Mutta mitä tapahtuu, kun he kasvavat ja Tessu koulutetaan metsästämään kettuja?
Topi-kettu on pentuna utelias ja leikkisä. Hän vainhaluaa itselleen leikkikaverin, eikä voi ymmärtää, miksi hänen parhaan ystävänsä tarkoituksena olisi tappaa hänet. Huipputehokkaalla hajuaistilla varustettu Tessu-koira haluaisi myös leikkiä, mutta tietää, ettei hän saisi veljeillä ketun kanssa. Leffan aikana onkin haikeaa seurata, kuinka ystävykset pakotetaan toisiaan vastaan, vaikka he ovatkin toisilleen juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Vaikka elokuvan nimi onkin Topi ja Tessu, ja alkupäässä hahmot tuntuvat olevan yhtä lailla päähenkilöitä, niin mitä pidemmälle tarina kulkee, sitä suuremmaksi Topin osa kasvaa ja sitä enemmän Tessun rooli pienenee. Leffa onkin enemmän Topin tarina, vaikka hauva onkin siinä huipputärkeässä roolissa. Pentu-Topin äänenä kuullaan Keith Coogan, kun taas aikuista Topia ääninäyttelee Mickey Rooney. Tessua taas esittävät Corey Feldman (pentu) ja Kurt Russell (aikuinen). Filmin ihmishahmoja ovat rakastava Hilma-täti (Jeanette Nolan), joka ottaa Topi-pennun hoitoonsa, kun hän löytää yksinäisen ketun aitansa läheltä, ja Tessun ärhäkkä omistaja Aatu Remunen (Jack Albertson), joka inhoaa kettuja, eikä voi siis sietää Topia. Omistajahahmot ovat mukavuusasteeltaan täysin ääripäät toisistaan, jolloin on selvää, miksi päähenkilöt kasvavat tietynlaisiksi persooniksi. Vaikka Aatu haluaakin saada Topin hengiltä, ei hän kuitenkaan täysin paha ole ja leffan aikana hän osoittaa rakastavansa koiriaan. Häneltä löytyy myös pari ihan huvittavaakin hetkeä. Topin ja Tessun lisäksi leffan eläinhahmoja ovat Aatun vanhempi ajokoira Pösö (Pat Buttram), hellä Pöllömuori (Pearl Bailey), kettutyttö Kiki (Sandy Duncan), sekä lintukaksikko Näpsä (Dick Bakalyan) ja Nakkeli (Paul Winchell). Pösöä on koulutettu koko ikänsä metsästämään kettuja, joten hänkään ei pidä Topista yhtään. Pöllömuori sen sijaan tuntuu vain Hilma-tädin eläinversiolta, joka huolehtii Topista metsässä. Pieni Näpsä ja pitkä Nakkeli nähdään pääasiassa jahtaamassa toukkaa, jonka he aikovat popsia aamupalaksi, mutta operaatio ei tunnu luonnistuvan ja tuo mukaan komediaa. Hahmojen tarkoitus onkin vain tuoda huumoria tarinaan.
Huumoria Topi ja Tessu tarvitseekin, sillä ilman Näpsää ja Nakkelia kyseessä olisi aika iloton elokuva. Heti leffan alussa päästään jännitykseen mukaan, kun metsästäjä (kenties Aatu) jahtaa kettuemoa, joka juoksee läpi metsän ja pysähtyy vasta Hilma-tädin tilalle. Sinne hän jättää pienen Topi-pentunsa turvaan ja jatkaa matkaansa. Kauas hän ei kuitenkaan ehdi, sillä metsästä kuuluu traaginen laukaus. Bambin (1942) nimikkohahmon äidin kuoleman surullisuutta tämä ei saavuta, sillä hahmoa ei ehtinyt tuntea lainkaan, mutta kyseessä on silti voimakas ja Disneyltä hyvin erilainen tapa aloittaa lastenelokuva. Elokuvassa on muitakin koskettavia menettämisen hetkiä, joista ikävimmältä tuntuu se, kun Tessu-pentu lähtee Aatun ja Pösön kanssa kauas metsästämään ja kun he palaavat, ovat Topi ja Tessu jo aikuisia, eivätkä he enää voi olla lainkaan tekemisissä keskenään. Ystävyys on vahva teema läpi elokuvan, mutta sitä ei esitetä tavallisin tavoin, mitä lastenleffoissa on totuttu näkemään, mikä lisää teoksen kiinnostavuutta.
Elokuvan ensimmäinen kolmasosa on käytetty pääkaksikon esittelyyn ja heidän ystävyytensä muodostumiseen. Pentujen leikkimistä on mukava seurata ja sitä voisikin katsoa koko leffan ajan. Kun Tessu tulee aikuisena takaisin, aiheuttaa pahaa mieltä nähdä, miten Topi yrittää olla taas ystävänsä kanssa, mutta se ei olekaan mahdollista. Hieman yli puoleen väliin asti teos on todella hyvä, mutta valitettavasti sen jälkeen se alkaa hidastella ja muuttuu välillä hieman pitkäveteiseksi. Vaikka kettutyttö Kikin ilmestyminen mukaan tarinaan on kiva juttu Topille, kiinnostaisi katsojana seurata vain ystävyysteemaa, ilman ylimääräisiä rakastumisia. Loppuhuipennuksesta on onneksi saatu mainio ja hieman jopa jännittävä. Viimeinen kohtaus tuntuu valitettavasti liian lapsiystävälliseltä verrattuna aiempiin tapahtumiin, mutta sen kyllä ymmärtää, sillä lapsikatsojiahan tätä tehdessä on mietitty. Tai no, vaikka filmi kertookin tarinaa puhuvista eläimistä, on se tarinana kuitenkin enemmän aikuisille tehty, eivätkä lapset välttämättä edes saa siitä muuta irti kuin suloiset eläimet ja muutamat Näpsän ja Nakkelin hassuttelut. Aikuiset saattavat jopa miettiä tarinan vertauskuvana sille, että kahden eri uskonnon edustajat ystävystyvät, mutteivät voi sukujensa vakaumusten vuoksi olla yhdessä.
Topi ja Tessu ei ole musikaali, mutta mukana on kuitenkin muutama laulu, joista kolme ("Best of Friends", "Lack of Education" ja "Appreciate the Lady") laulaa Pöllömuori. Aatu hoilaa todella lyhyen, mutta viihdyttävän "A Huntin' Manin". Mukana on myös surullinen "Goodbye May Seem Forever". Valitettavasti laulut eivät ole muistettavia, vaikka ne toimivatkin pääasiassa ihan kivasti leffan aikana. Filmi on animoitu kuitenkin hyvin. Eläimissä on selkeää Disney-tyyliä, joka toimii aina. Taustat ovat usein maalaukselliset, mikä tuo oman miellyttävän lisäyksen visuaaliseen tyyliin ja sopii teokseen oivallisesti. Ohjaajakolmikko Ted Berman, Richard Rich ja Art Stevens ovat pääasiassa tehneet kelpo työtä. Bermanille ja Richille tämä on esikoisohjaus, mutta Stevens toimi ohjaajana jo Pelastuspartio Bernard ja Biancassa (The Rescuers - 1977). Berman on toiminut Disneyllä aiemmin kirjoittajana ja animaattorina, kun taas Stevens on tehnyt jälkimmäistä.
Leffa ei erityisemmin sisällä "easter eggejä", eli piiloviittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne., mutta noin puolessa välissä nähtävässä sadekohtauksessa puun oksaa pitkin juoksee orava, joka näyttää täysin Miekka kivessä -leffan (The Sword in the Stone - 1963) Artulta oravamuodossaan. Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on vain epätavallisista eläinystävistä kertova "Unlikely Friends" -pätkä, joka olisi mielenkiintoinen ilman rasittavaa selostajaa.
Yhteenveto: Topi ja Tessu on hyvä elokuva, joka on paljon surullisempi kuin lastenleffat yleensä. Huumoria ei ole mukana paljoa ja vaikka Näpsä ja Nakkeli tuovat oman keventävän lisäyksensä, ei filmin aikana saa nauraa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä leffassa käsitellään ystävyyttä tavoilla, joita ei lastenelokuvissa ole totuttu näkemään. Sen tarina on mielenkiintoinen ja tekee pahaa nähdä, miten ystävykset pakotetaan vihaamaan toisiaan. Topi ja Tessu ovat mainiosti kirjoitetut hahmot, vaikka hieman harmittaakin, miten pieni rooli jälkimmäisellä on loppupäässä tarinaa. Mukaan tungettu romanssi tuntuu ylimääräiseltä ja sen voisi poistaa kokonaan. Laulut toimivat leffan aikana, mutteivät jää mieleen. Animointi on oivallista. Suosittelen katsomaan Topin ja Tessun, vaikkei lapsia löytyisikään, sillä se on enemmän koskettava draama kuin lasten eläinseikkailu. Lasten täytyy tämä silti tietty nähdä, mutta vasta ala-asteiässä, jotta he ymmärtävät paremmin teemojen merkitystä, josta kannattaa keskustella heidän kanssaan. Elokuvalle tehtiin jatko-osa Topi ja Tessu 2 (The Fox and the Hound 2) vuonna 2006, mutta se ei saanut hyviä arvioita, enkä ole sitä vielä nähnyt.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Fox and the Hound, 1981, Walt Disney Productions
Ohjaus: John Lounsbery ja Wolfgang Reitherman Pääosissa: Sterling Holloway, Junius Matthews, John Fiedler, Ralph Wright, Hal Smith, Barbara Luddy, Paul Winchell, Bruce Reitherman, Jon Walmsley, Timothy Turner ja Sebastian Cadot Genre: animaatio, musikaali, lastenelokuva, seikkailu Kesto: 1 tunti 14 minuuttia Ikäraja: S The Many Adventures of Winnie the Pooh, eli suomalaisittain Nalle Puh on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 22. osa. Elokuva perustuu A.A. Milnen kirjoittamiin "Nalle Puh" -tarinoihin (1924-1928). Nalle Puh -elokuva oli suosittu ja sille tehtiinkin jatko-osia, kuten Tiikerin oma elokuva (The Tigger Movie - 2000), Nasun SUURI elokuva (Piglet's BIG Movie - 2003) ja Winnie the Pooh (2011). Itselleni Puh-seikkailut ovat lähellä sydäntä, sillä pidin elokuvista paljon lapsena ja minulle on luettu alkuperäinen "Nalle Puh" -kirja ("Winnie-the-Pooh" - 1926). Pidin etenkin Nasun SUURESTA elokuvasta, joka oli lapsena yksi suurimmista suosikeistani. Katsoin lapsena myös Nalle Puhin uudet seikkailut -televisiosarjaa (The New Adventures of Winnie the Pooh - 1988-1991), kun se pyöri uusintoina viikonloppuaamuisin ja kävin elokuvateatterissa katsomassa Nalle Puh ja Möhköfantin (Pooh's Heffalump Movie - 2005). Kun aloin ostella Walt Disneyn klassikkosarjan elokuvia Blu-ray -muodossa, Nalle Puh oli yksi ensimmäisistä, jotka ostin. En kuitenkaan katsonut sitä vielä yli vuoteen sen jälkeen, kun olin sen ostanut, mutta aloittaessani arvostelemaan lähes kaikkia Disney-leffoja alkuvuodelle 2018, Nalle Puh oli ensimmäisten joukossa, jotka katsoin.
Kokoelma Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuja Puolen hehtaarin metsässä.
Päähenkilö Nalle Puh (Sterling Holloway) on aivan mahtava. Puh ei ole mitä viisaimmasta päästä, vaikka hän kokeekin olevansa suuri ajattelija. Jotkut hänen pohdiskeluistaan ovat tosin oikeasti älykkäitä, mutta pääasiassa katsojana kohottelee kulmiaan pöhkölle Puhille. Läpi elokuvan hän keksii erilaisia ideoita, jotka ovat enemmän tai vähemmän hölmöjä. Puh on myös todella ahne ja rakastaa hunajaa. Kun hän saa purkillisen hunajaa käsiinsä, hän hotkii sen saman tien ja kokee pakottavaa tarvetta saada lisää.
Kani (Junius Matthews) voi tuntua aika ärsyttävältä tapaukselta, sillä hän pitää määräilystä ja oikeassa olemisesta. Kun suurin osa Puolen hehtaarin metsän asukeista ovat pöhköjä, Kani kokee jatkuvasti tilaisuutensa tulleen, jotta voi esittää älykkyyttään. Kuitenkin hahmo ymmärtää ystävien merkityksen, eikä ole täysin inhottava. Kani rakastaa puutarhan hoitoa ja hänet nähdään useasti kolonsa ulkopuolella hoitamassa kasvimaataan. Nalle Puhin läheinen ystävä on pelokas Nasu-possu (John Fiedler), joka säikkyy monia asioita. Nasu on suosikkihahmoni "Nalle Puh" -tarinoista ja on hieman harmi, että hän tuntuu alikäytetyltä tässä. Nasu seuraa uskollisesti Nalle Puhia ja vaikkei täysin ymmärrä Puhin suunnitelmia, hän haluaa olla niissä mukana, sillä Puh on Nasun tärkein ystävä. Minulla on sydämessä pehmeä kohta suloisille hahmoille elokuvissa ja Nasu pääsee sinne helposti, sillä hän on todella söpö. Ihaa-aasi (Ralph Wright) on todella masentunut tapaus, joka näkee kaikessa vain huonot puolet. Yhdessä kohtaa Ihaasta on ihan hyötyäkin, mutta pääasiassa hän vain seisoskelee apean näköisenä tai laahustelee paikasta toiseen. Pystyn jotenkin hämärästi samaistumaan Ihaan negatiiviseen tapaan nähdä maailma ja hän onkin mielestäni aika hupaisa tapaus. Muka-tärkeä Pöllö (Hal Smith) on tylsä hahmo. Pöllö selittelee paljon kaikkea, mistä hän tietää, muttei tunnu koskaan kuuntelevan muita. Hahmo ei kuitenkaan ole onneksi ihan niin älykäs kuin kuvittelee, mikä tuo häneen jonkinlaista pidettävyyttä. Muuten en erityisemmin pidä hänestä. Puolen hehtaarin metsän ainoa naishahmo on Kengu (Barbara Luddy), joka on myös aika tylsä, sillä hän on aika tavallinen kotiäiti. Toisaalta on hienoa, että metsässä asustaa edes joku järkevä eläinhahmo, mutta muuten Kengu jää selkeästi taka-alalle. Hänen poikansa on villi Ruu (Clint Howard ja Dori Whitaker), joka ihailee muita hahmoja ja haluaisi kasvaa isoksi kuten he. Eniten Ruu ihailee pomppivaa Tiikeriä (Paul Winchell), joka on yksi parhaista hahmoista "Nalle Puh" -seikkailuissa. Hahmo on rauhaton ja loikkiikin minne sattuu, mikä ärsyttää etenkin Kania. Tiikeri ei itse ymmärrä olevansa ärsyttävä, eikä hän toisaalta sitä oikeasti olekaan, vaan enemmänkin vain hauska lisäys tarinan maailmaan. Jos Pöllö on mielestäni tylsä, niin Risto Reipas (Bruce Reitherman, Jon Walmsley ja Timothy Turner) on vieläkin tylsempi hahmo. Risto on tavallinen poika, joka on Puhin paras ystävä ja auttaa höhliä metsän asukkeja hankalissa tilanteissa. Oikeastihan kaikki hahmot ovat Risto Reippaan leluja, jotka hän kuvittelee eläviksi. En ole koskaan pitänyt Ristosta, enkä erityisemmin pidä hänen osuudestaan tässäkään. Hieman turhana lisäyksenä on Kaunotar ja Kulkuri -leffan (Lady and the Tramp - 1955) Majavaa muistuttava Myyrä (Howard Morris), joka käväisee leffassa muutamaan otteeseen. Myyrä on myös aika ärsyttävä, enkä oikein ymmärrä, miksi hänet lisättiin mukaan.
Nalle Puh ei ole yksi yhtenäinen tarina, vaan elokuva koostuu kolmesta aiemmin tehdystä lyhytanimaatiosta: "Nalle Puh ja hunajapuu" (1966), "Nalle Puh ja tuulinen päivä" (1968) ja "Nalle Puh ja Tiikeri kans!"(1974). Kolme tarinaa ovat yhdistetty toisiinsa ja niiden väliin on tehty pieniä lisäyksiä, jotta tarinat muodostaisivat selkeämmän kokonaisuuden. Ratkaisu on keksitty siten, että kolme tarinaa ovat "Nalle Puh" -kirjan lukuja. Elokuva välillä rikkookin neljättä seinää näyttämällä kirjan sivuja, joissa hahmot näkyvät kirjainten välissä. Mukana on myös kertojaääni (Sebastian Cadot), joka välillä käy jopa lyhyitä keskusteluja hahmojen kanssa. Kirjatyyli toimii pääasiassa hienosti, mutta yhdessä kohtaa sillä ratkaistaan vaikea ongelma liian helposti.
Ensimmäinen tarina, eli "Nalle Puh ja hunajapuu" toimii täydellisenä esittelynä, jos Puh ei ole tuttu hahmo. Siinä näytetään, kuinka Nalle Puh rakastaa hunajaa ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen sitä, minkä lisäksi saadaan kuulla Puhin filosofisia mietintöjä. Puhin hunajanhimo ajaa hänet erilaisiin ongelmiin, joista hänen ystävänsä joutuvat auttamaan hänet pois. Tarinassa esiintyvät Puhin lisäksi Risto Reipas, Kani, Pöllö, Myyrä, Ihaa, Kengu ja Ruu, kun taas Nasu ja Tiikeri saapuvat mukaan elokuvaan vasta toisessa tarinassa "Nalle Puh ja tuulinen päivä". Siinä Puolen hehtaarin metsään saapuu hurja tuuli, joka meinaa viedä pienen Nasun mennessään ja kaataa Pöllön talon. Kolmas tarina "Nalle Puh ja Tiikeri kans!" sijoittuu talveen ja siinä Kani on saanut tarpeekseen Tiikerin riehumisesta, ja hän keksiikin ovelan suunnitelman eksyttää Tiikeri kauas Puolen hehtaarin metsästä. Loppuun on lisätty uusi pätkä, jotta elokuva saataisiin päätökseen.
Paikoitellen elokuvasta korostuu liikaa se, ettei siinä ole yhtenäistä juonta, mikä voi viedä hieman makua pois. Toisaalta useammat tarinat ovat helpompaa katsottavaa perheen pienimmille, jotka eivät välttämättä jaksa katsoa kovin pitkää juttua kerralla. Leffan voikin helposti pistää tauolle aina kun yksi tarina päättyy ja sitä voi jatkaa taas, kun lapsi on valmis. Nalle Puh onkin yksi Walt Disneyn lapsiystävällisimmistä elokuvista. Siinä ei ole oikeastaan mitään pelottavaa ja siinä korostetaan hienosti ystävien merkitystä, mikä kaikkien on hyvä oppia jo pienenä. Suosittelenkin näyttämään tämän ensimmäisten elokuvien joukossa lapsillenne. Itseäni välillä häiritsee se, ettei kyseessä ole yhtenäinen tarina, mutta elokuva on silti erittäin hyvä sanomansa ja loistavien hahmojensa takia.
Nalle Puh on musikaali ja siinä lauletaan paljon. Laulut eivät ole kovin pitkiä, mutta eipä ole elokuvakaan. Leffan avauskappale on "Winnie the Pooh", jossa esitellään kaikki hahmot. Puh itse laulaa mm. kipaleet "Up, Down and Touch the Ground", "Rumbly in My Tumbly" ja "Little Black Rain Cloud". Puhin pohdiskelevaa ääntä on hyödynnetty hienosti lauluosuuksissa. Parhaiten päähän jää Tiikerin hoilaama "The Wonderful Thing About Tiggers", joka on todella hyvä. Erityisen tarttuvia kappaleet eivät ole, mutta ne toimivat hyvin elokuvan aikana.
Animointi on hyvin toteutettu ja se poikkeaa hieman Walt Disneyn elokuvien yleisestä tyylistä. Animoinnissa on hienosti otettu huomioon, että juttu tapahtuu kirjassa, sillä monet taustat näyttävät lasten kuvakirjoista otetuilta. Läpi elokuvan animoinnissa on tietynlaista luonnosmaisuutta, joka toimii erittäin mainiosti. Elokuva ei kuitenkaan näytä keskeneräiseltä ja luonnosmaisuus on tarkasti tehty. Hahmot ovat kuitenkin selvästi Disneyn tyylisiä. Kaikki eläinhahmot (jopa luonteeltaan tylsät) ovat ulkonäöltään mieleenpainuvia ja hyviä. Tarinoista näkee, minä vuosina ne on tehty, sillä tyyli muuttuu hieman joka tarinassa ja kuva on tarkemmin piirretty loppupuolella. Nalle Puhin ohjauksesta vastaavat John Lounsbery ja Wolfgang Reitherman. Wolfgang ohjasi kaksi ensimmäistä tarinaa, kun taas John Lounsbery ohjasi kolmannen. Lounsbery ei ole ennen tätä ohjannut mitään, mutta on toiminut jo Lumikki ja seitsemän kääpiötä -leffasta (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937) lähtien animointipuolella. Sen sijaan Reitherman on ollut ohjaajana jopa viidessä Disney-leffassa ennen tätä, esimerkiksi elokuvissa 101 dalmatialaista(One Hundred and One Dalmatians - 1961) ja Robin Hood(1973). Käsikirjoituksesta vastaa kahdeksan henkilöä, mm. Ihaata ääninäyttelevä Ralph Wright. Musiikista vastaa Buddy Baker, joka on tehnyt loistavaa työtä sävellysten kanssa, joiden tahtiin on helppo keinua tanssahdellen.
Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalia ei valitettavasti ole, mutta parin Disney-leffan trailerit löytyy.
Yhteenveto:Nalle Puh on erittäin hyvä elokuva, mitä katsoo jatkuva hymy huulilla. Ottaen huomioon, että se on pääasiassa lapsille tehty, useat tarinat toimivat, sillä perheen pienimpien voi olla vaikea jaksaa seurata pidempää tarinaa. Vanhemmille katsojille useat tarinat voivat tuoda tunteen siitä, ettei kyseessä ole täysin kokonainen teos. Neljännen seinän rikkominen toimii pääasiassa, mutta sillä myös ratkaistaan tilanteita hieman liian helposti. Elokuvan hahmot ovat lähes kaikki loistavia. Puhin pöhköilystä voi löytää filosofisia mietintöjä, jolloin aikuisetkin löytävät leffasta riemua. Hahmot ovat myös niin valloittavia, että niitä on helppo rakastaa. Animoinnin luonnostyyli on taidokkaasti toteutettu, eikä elokuva näytä keskeneräiseltä. Elokuvassa on hyvä sanoma ja se sisältää hassuja hetkiä koko perheen elokuvapäivään. Suosittelen näyttämään tämän ensimmäisten elokuvien joukossa lapsillenne, sillä he löytävät siitä varmasti suurta riemua. Nalle Puhissa on hienoa myös se, että sen jatko-osat toimivat, mikä on harvinaista Disney-leffoille.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
The Many Adventures of Winnie the Pooh, 1977, Walt Disney Productions
Ohjaus: Jun Falkenstein Pääosissa: Jim Cummings, Nikita Hopkins, Ken Sansom, John Fiedler, Peter Cullen, Andre Stojka, Kath Soucie, Tom Attenborough ja John Hurt Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva Kesto: 1 tunti 14 minuuttia Ikäraja: S
"Ihana asia minussa on, ett ihana olen vain mä Mun pääni on täytetty kumilla ja häntä vieteriä Pienet pomput, suuret pomput, on ne hauskoja Ihanin asia minussa on, ett oon mä ainoa." Tiikerin oma elokuva perustuu A. A. Milnen suosittuihin "Nalle Puh" -lastenkirjoihin (1924-1928). 1970-luvulla Walt Disney teki Milnen kirjojen pohjalta animaation Nalle Puh(The Many Adventures of Winnie the Pooh - 1977) ja koska filmi oli suosittu, yhtiö jatkoi hahmojen seikkailujen kertomista sarjakuvien ja animaatiosarjojen muodossa. 1900-luvun lopulla Disney alkoi työstämään uutta Nalle Puhiin liitännäistä elokuvaa ja vuonna 2000 ilmestyikin Tiikerin oma elokuva. Leffa oli pieni menestys ja se oli myös kriitikoiden mieleen. Itsekin pidin leffasta paljon lapsena ja katsoin sen useaan otteeseen ja lauleskelin yllä olevaa Tiikerin laulua. Kun katsoin muutama viikko sitten Nasun suuren elokuvan vuosien tauon jälkeen, innostuin Puolen hehtaarin metsän asukkaista pitkästä aikaa ja etsinkin nopeasti käsiini Tiikerin oman elokuvan.
Tiikerin ystävillä ei ole aikaa hänelle, kun heidän täytyy valmistautua tulevaan talveen. Tiikeri on surullinen, sillä hänellä ei ole ketään, kenen kanssa pomppia. Ruun ehdotuksesta Tiikeri alkaa tutkia, jos hänellä olisi jossain perhe täynnä tiikereitä, mutta kun perhettä ei ole löytyäkseen, joutuvat ystävät keksimään jotain piristääkseen Tiikeriä. Kuten nimestä voi päätellä, elokuvassa keskitytään Tiikeriin. Monien mielestä ärsyttävä hahmo näyttää uusia puolia, kun hän kokee olevansa yksin ilman ketään muuta. Hahmo muuttuu surullisemmaksi, eikä pomppiminen enää innosta. Tiikeriä ääninäyttelee Jim Cummings, jonka ääni sopii erittäin hyvin hahmolle. Tiikerillä on jännä tapa lausua asioita ja muiden Puolen hehtaarin metsän asukkien tapaan hänkin käyttää usein itse keksimiään sanoja. Cummings ääninäyttelee myös Nalle Puhia ja vetää senkin roolin onnistuneesti. Puhin hunaja-addiktio aiheuttaa jälleen ongelmia ystävyksille, mutta hän on silti aina erittäin hellyyttävä hahmo. Nalle Puhilla on tuttuun tapaansa ajatuksia ja ideoita, jotka eivät välttämättä ole välkyimmästä päästä. Ruu pääsee enemmän esille, koska hän kulkee Tiikerin mukana etsimässä Tiikerien sukupuuta. Ruu kokee Tiikerin isoveljenään ja yrittää saada hänet ymmärtämään, että on Tiikerin perhettä. Ruun äänenä toimii Nikita Hopkins, joka on toimiva valinta. Nasun rooli ei ole kovin iso elokuvassa, mutta hän on silti oma ihana itsensä. Nasu on pelokas ja hänelle Tiikerin pomput ovat liian vauhdikasta menoa. Nasua ääninäyttelee John Fiedler, jonka ääni saa Nasun kuulostamaan hieman vanhemmalta kuin hahmosta luulisi. Ihaa on aina loistavan surullisen hauska masennuksensa kanssa. Koskaan ei oikeastaan tiedä, onko oikein nauraa, vai olla surullinen Ihaan puolesta. Ihaata esittää Peter Cullen, joka vetää roolin täydellisesti. Ken Sansomin Kani ei pääse esiintymään kummemmin elokuvassa ja senkin ajan, mitä häntä näkee, hän valittaa muille, varsinkin Tiikerille. Hieman tylsemmät hahmot, eli Kengu (Kath Soucie) ja Pöllö (Andre Stojka) esiintyvät myös elokuvassa, kuten myös kaikista tylsin hahmo, Risto Reipas (Tom Attenborough). Onneksi Risto Reipas esiintyy erittäin vähän ja vasta elokuvan lopussa. Kertojaäänenä toimii itse John Hurt, jonka ääni on hyvin tunnistettava ja oiva valinta elokuvaan. Ensimmäistä kertaa englanniksi katsoessani tajusin heti ensimmäisen repliikin aikana, että kyseessä on Hurt, jonka mukanaoloa en tiennyt etukäteen. Elokuvan alku rikkoo neljättä seinää, kun Tiikeri alkaa keskustelemaan kertojan kanssa siitä, että pitäisi kertoa hänen tarinaansa välillä. Myös kesken elokuvaa näytetään, että kyseessä on kirja, jota kertoja lukee. Välillä hahmot pomppivat kirjan sivulta toiselle, kirjainten välistä. Se on toimiva ratkaisu, eikä häiritse katsojaa pois tarinasta.
Tarinana Tiikerin oma elokuva on hyvin perinteistä Nalle Puhia. Hahmo jää ulkopuolelle ja tarvitaan joku huomauttamaan muille, että näin on päässyt käymään. Kovin suuresta seikkailusta ei ole kyse, mutta leffa tarjoaa silti paljon hassuja hetkiä, hyvää tunnelmaa ja tärkeän teeman. Nalle Puh -elokuvissa on aina hyvin selkeitä teemoja ja Tiikerin omassa elokuvassa teemana on perhe. Elokuvassa näytetään, että perhe voi tulla missä muodossa tahansa, eikä perhettä määritä vain biologiset asiat - ystävätkin voivat kuulua perheeseen. Tätä sanomaa elokuva viestii katsojalle ja lapsien onkin hyvä ymmärtää se jo pieninä. Leffa myös näyttää, miten tiettyjä tilanteita kannattaa hoitaa ja miten niitä ei todellakaan kannata hoitaa. Yhdessä kohtaa Tiikerin ystävät päättävät järjestää yllätyksen, mikä ideana kuulostaa aluksi hyvältä, mutta mikä tarkemmin ajateltuna voi olla harmillisen ikävä temppu. Itse tarina on hyvin kerrottu ja pitää hienosti mukanaan. Loppuhuipennus voi olla hieman jännittävä perheen pienimmille lapsille, jolloin on hyvä, että on oma kaveri tai vanhempi vierellä tukemassa.
Tiikerin oma elokuva on hyvin piirretty animaatio. Hahmot ovat aina yhtä ilahduttavan värikkäitä ja niiden liikkeet ovat tuttuja muista Puh-leffoista. Välillä hahmojen jotkut piirrosviivat kulkevat hölmösti päällekäin (suurin huomio Puhin korvissa...), muttei liian häiritsevästi. Puolen hehtaarin metsän taustat ovat jälleen upeita. Syksyiset ja talviset puut ovat todella hienosti toteutettuja.
Tässäkin Disney-elokuvassa on mukana lauluja. Ensimmäisenä on arvosteluni alussakin esiintynyt "The Wonderful Thing About Tiggers", jossa Tiikeri laulaa kuinka hienoa on olla ainut laatuaan. Toisena on hieman tylsähkö "Someone Like Me", jota seuraa erittäin viihdyttävä "Whoop-de-Dooper Bounce", jonka taustamusiikki voi jäädä soimaan päässä. "Pooh's Lullabee", eli Puhin tuutulaulu mehiläisille on lutuinen ja se on itse kohtauksenakin erittäin hyvä. "Round My Family Tree" on kappaleena hauska ja siinä pyörii mukana visuaalisesti hyvin toteutettu pätkä. "How To Be a Tigger" on myös viihdyttävä ja tarttuva kipale. Mukana myös biisi "Your Heart Will Lead You Home".
Yhteenveto:Tiikerin oma elokuva on hyvä lisäys Puh-elokuvien sarjaan. Se on hyväntuulinen ja lämminhenkinen elokuva, joka toimii niin lapsille kuin aikuisillekin. Mukana on tärkeitä teemoja ja opetuksia kaikille, unohtamatta kiinnostavaa seikkailua. Nalle Puh on hauskasti ainoa Walt Disneyn klassikkoelokuvista, jonka jatko-osat ovat jopa parempia kuin itse alkuperäinen, eikä tämä ole poikkeus. Tiikerin oma elokuva on mielestäni kolmanneksi paras Puh-seikkailu, heti Nasun suuren elokuvan ja Nalle Puhin elokuva - uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä(Winnie the Pooh - 2011) jälkeen. Jos olet Disney-elokuvien ja etenkin Puh-elokuvien fani, niin kannattaa ehdottomasti katsoa Tiikerin oma elokuva, jos et ole sitä aiemmin nähnyt.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2016 - Muokattu 27.10.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.pooh.wikia.com
The Tigger Movie, 2000, Walt Disney Pictures
Ohjaus: Francis Glebas Pääosissa: John Fiedler, Jim Cummings, Andre Stojka, Kath Soucie, Nikita Hopkins, Peter Cullen, Ken Sansom ja Tom Wheatley Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva Kesto: 1 tunti 15 minuuttia Ikäraja: 3
A. A. Milnen "Nalle Puh" -kirjoihin (1924-1928) perustuva Nasun suuri elokuva on yksi lapsuuteni ehdottomista suosikeista. Nasu on lempihahmoni Nalle Puh -universumista ja hänelle omistettu elokuva on myös suosikkini Puh-filmeistä. Katsoin elokuvan useaan otteeseen lapsena, mutta viime kerrasta on jo kulunut vuosia. Monen vuoden tauon jälkeen löysin vihdoin Nasun suuren elokuvan Kampin Makuunista ja pakkohan se oli vuokrata. Olin erittäin iloinen, sillä elokuva toimi todella hyvin kaikkien vuosienkin jälkeen.
Pieni Nasu kokee olevansa hyödytön ystäviensä isojen suunnitelmien toteutuksessa ja lähtee. Nalle Puh, Ihaa, Tikru ja Kani ihmettelevät, minne Nasu on kadonnut ja alkavat etsiä häntä. Apunaan heillä on Nasun leikekirja, johon Nasu on taiteillut kuvia seikkailuistaan ystäviensä kanssa.
Nasu on aivan ihana ja suloinen pikku hahmo. Nasu ei mieti itseään, vaan on aina ystäviensä tukena. Yleensä pelokkaana kuvattu Nasu on tässä elokuvassa rohkeampi, vaikka yhä jännittääkin helposti. En ollut ennen nähnyt mitään Nalle Puh -elokuvia englanniksi, joten oli vaikea totutella alkuperäisiin ääninäyttelijöihin. Pakko sanoa, että itse pidän enemmän suomenkielisestä Nasusta, jota esittää Riko Eklundh. Alkuperäinen John Fiedlerin ääni saa Nasun kuulostamaan vanhemmalta, kuin hahmon luulisi olevan. Vaikka monet luulevat toisin, niin Nasu on poika, ei tyttö. Jim Cummings esittää taidokkaasti sekä Nalle Puhia, että Tiikeriä. Nalle Puh on aina yhtä höpsö ajatustensa ja ideoidensa kanssa. Hänelläkin ystävät tulevat aina ensin ja silloin täytyy nälkäkin siirtää syrjään. Tiikeri on oma ylienerginen itsensä, joka saattaa jossain kohtaa käydä hermoille, mutta niin hahmon kuuluukin. Kanista en pahemmin perustanut pienenä, enkä oikein vieläkään. Kai ongelmana on, että hölmöjen hahmojen joukossa Kani on liian järkevä, vaikka ei mikään järjen jättiläinen kuitenkaan. Kaikkein vähiten kuitenkin olen kiinnostunut Risto Reippaan hahmosta. Hänen kohdallaan varsinkin on ongelmana, että hän on liian "normaali" kulkemaan muiden hahmojen kanssa. Transformersista Optimus Primena tuttu Peter Cullen on loistava masentuneena Ihaana. Ihaa on samaan aikaan todella surullinen ja huvittava tapaus. Mukana ovat tietenkinmuutkin tutut hahmot, eli Pöllö, Kengu ja Ruu, joista jälkimmäiset saavat yhdessä kohtauksessa hyvin ruutuaikaa.
Pitkän tauon jälkeen Nasun suurta elokuvaa oli tosiaan erittäin kivaa katsoa. Elokuvan taso on pysynyt ja sen jaksaa katsoa uudelleen lähes täysi-ikäisenäkin. Ymmärrän erittäin hyvin, miksi se on ollut yksi lempielokuvistani pienenä. Nasun suuri elokuva saa vähän väliä hymyn huulille ja hymy pysyy vielä pitkään elokuvan loppumisen jälkeen, sillä leffa on usein niin ihana, lämmin ja rakastettava, kuten kunnon Puh-seikkailun kuuluukin olla. Välillä on hieman surullista seurata, kuinka kaltoin Nasun ystävät häntä kohtelevat. Vaikka Nasu on aina pelastamassa päivän, kunnia ei koskaan mene hänelle. Onneksi muut alkavat kuitenkin vähitellen ymmärtämään tekojensa seurauksia elokuvan kuluessa. Elokuvassa on myös muutama muistelukohtaus Puolen hehtaarin metsän ystävysten seikkailuista, jotka on otettu suoraan Milnen kirjoista. Ne toimivat erittäin hyvin ja tuovat tarinaan mukaan sisältöä ja tunnetta. Muistelukohtaukset ovat myös siitä hyviä, että ilman niitä Nasua ei nähtäisi lähes lainkaan ja kyseessähän on hänen nimikkoleffansa! Muisteluiden tarkoituksena onkin saada ystävykset huomaamaan, mitä kaikkea pieni Nasu pystyykään tehdä.
Nasun suuri elokuva on tarina ystävyydestä ja siinä se onnistuu aika lailla täydellisesti. Se näyttää ystävyyden merkityksen ja siinä on yksi syy, miksi elokuva kannattaa näyttää perheen pienimmille. Se on myös syy, miksi se kannattaa katsoa uudestaan vanhempana. Omalla tavallaan uudelleen katsoessa tuntui, että itse elokuva olisi vanha tuttu ystävä, jonka tapasi pitkästä aikaa. Uudelleen näkeminen oli erittäin virkistävä kokemus. Pitäisi muitakin Puh-seikkailuja katsoa uudestaan pitkästä aikaa ja arvioida myös!
Animaatiojälki on oivallista. Elokuva on piirretty hyvin ja maalauksilta näyttävät taustat ovat erittäin hienoja. Elokuvan värit, varsinkin hahmoissa, ovat miellyttävän kirkkaita. Elokuva sisältää monta laulua, jotka kuljettavat tarinaa ja hahmoja eteen päin. Pääosin kappaleet ovat onnistuneita ja vaikka niitä ei kuuntelisi erikseen, niin ne toimivat elokuvassa.
Yhteenveto:Nasun suuri elokuva toimii erittäin hyvin vielä monen vuoden tauon jälkeen. Koska kyseessä on yksi lapsuuteni suosikeista, elokuvassa on tietysti tiettyä nostalgia-arvoa, joka tekee katselukokemuksesta itselleni tunteikkaamman. Silti koen, että kyseessä todella on hyvä leffa, minkä takia se toimii näin hyvin vielä tänä päivänä. Suosittelen elokuvaa todella paljon lapsille ja lapsenmielisille. Siitä löytyy hyvää sanomaa, hassuja hetkiä, mahtavia hahmoja, ihanaa lämpöä ja mukavaa seikkailua. Nalle Puh -elokuvat ovat siinä mielessä erikoisia Walt Disney -leffoja, että niissä jatko-osat ovat alkuperäistä parempia ja mielestäni Nasun suuri elokuva on leffoista se paras. Elokuvassa vain on alusta loppuun "sitä jotain", mikä saa minut pitämään siitä paljon. Katson elokuvan jatkossakin vielä monesti uudestaan ja yritän pitää pienempiä taukoja näkemiskertojen välissä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.2.2016 - Muokattu 27.10.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Piglet's BIG Movie, 2003, Walt Disney Pictures
