Arvostelu: Nalle Puh ja Möhköfantti (Pooh's Heffalump Movie - 2005)

NALLE PUH JA MÖHKÖFANTTI

POOH'S HEFFALUMP MOVIE

Ohjaus: Frank Nissen

Pääosissa: Nikita Hopkins, Kyle Stanger, Jim Cummings, Ken Sansom, John Fiedler, Peter Cullen, Kath Soucie ja Brenda Blethyn

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 8 minuuttia

Ikäraja: S

A. A. Milnen lastenkirjoihin perustuva Walt Disneyn animaatioelokuva Nalle Puh (The Many Adventures of Winnie the Pooh - 1977) oli pidetty menestys, joten Disney ryhtyi tekemään lisää elokuvia Milnen kirjojen pohjalta. Elokuvateattereissa julkaistiin Tiikerin oma elokuva (The Tigger Movie - 2000) ja Nasun suuri elokuva (Piglet's Big Movie - 2003), joiden lisäksi suoraan VHS:llä ja DVD:llä julkaistiin Nalle Puh ystävää etsimässä (Pooh's Grand Adventures: The Search for Christopher Robin - 1997), Nalle Puhin joulu (A Very Merry Pooh Year - 2002) ja Nalle Puh: Kevät ja Ruu (Winnie the Pooh: Springtime with Roo - 2004). 2000-luvun alussa Disneyllä alettiin suunnitella myös elokuvaa hurjan Möhköfantti-olennon ympärille. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä suoraan VHS:llä ja DVD:llä, mutta yhtiöllä tykättiin leffasta niin paljon, että sille päätettiin antaa kunnon teatterilevitys. Lopulta Nalle Puh ja Möhköfantti saikin maailmanensi-iltansa 10. helmikuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys, joka sai positiivista palautetta kriitikoilta. Itse kävin katsomassa leffan tätini kanssa, kun se saapui Suomen teattereihin. Olen katsonut elokuvan kerran tai pari uudestaan, mutta viime katselusta on vierähtänyt jo yli vuosikymmen. Olen viime aikoina kuitenkin nostalgiapärinöissäni katsellut Nalle Puh -elokuvia uudestaan ja päästessäni Nalle Puhin ja Möhköfantin kohdalle, hoksasin, etten ollut sitä vielä arvostellut, toisin kuin kaikki muut elokuvateatterilevityksen saaneet Puh-leffat. Kun vielä huomasin leffan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin korjata asian.

Puolen hehtaarin metsän rauha järkkyy, kun outo ääni kaikuu ympäri metsää ja maasta löytyy valtavia jalanjälkiä... Möhköfantti on saapunut!

Lukuun ottamatta Risto Reipas -poikaa ja Pöllöä, tutut Puolen hehtaarin metsän asukit päätyvät jälleen uuteen seikkailuun. Hunajaa rakastava Nalle Puh (äänenä Jim Cummings), pelokas Nasu-possu (John Fiedler viimeistä kertaa roolissa, hänen menehdyttyä pian elokuvan ilmestymisen jälkeen), energinen Tiikeri (Cummings), määräävä Kani (Ken Sansom), harmillisen vähälle huomiolle jäävä Ihaa-aasi (Peter Cullen), hellä Kengu-äiti (Kath Soucie) ja hänen innokas Ruu-poikansa (Nikita Hopkins, joka lopetti näyttelemisen tähän leffaan) lähtevät Möhköfantti-jahtiin ja kuten odottaa saattaa, jahti on täynnä toilailua, väärinymmärryksiä ja muita hupsuja tilanteita. Hahmot ovat aina yhtä mahtavia ja heidän erilaisiin kommelluksiinsa hyppää joka kerta yhtä mielellään mukaan. Siitä huolimatta, että elokuvan nimessä puhutaan Nalle Puhista, olisi "Ruu ja Möhkofantti" osuvampi nimi leffalle, sillä Ruu nousee elokuvan päähenkilöksi. Kun muut kokevat Ruun liian nuoreksi vaarallisen Möhköfantin etsintään, Ruu päättää tietty todistaa kykynsä etsimällä hurjan otuksen itse.

En voi olla ainoa, jota harmittaa, ettei Disney tee enää uusia Nalle Puh -piirrettyjä. Nämä leffat ovat aivan valtavan ilahduttavia tapauksia, eikä Nalle Puh ja Möhköfantti ole poikkeus. Tämäkin elokuva tarjoaa kosolti hupia tuttujen hupsujen hahmojen kanssa ja se sopii erittäin passelisti koko perheen yhteiseen leffahetkeen. Perheen ihan pienimmille alkupää voi olla ajoittain jännittävä, kun hahmot lähtevät metsän siimekseen etsimään Möhköfanttia ja etenkin kun Ruu ensi kertaa kohtaa tämän vaaralliseksi monsteriksi huhutun olennon.

Vain hieman päälle tunnin mittainen kesto on oikein sopiva, jotta pienemmätkin lapset jaksavat keskittyä ruudulla tapahtuvaan loppuun saakka. Tämä tunti on varsinaista tunteiden vuoristorataa ja katsoja ehtiikin niin nauraa ja jännittää kuin myös todennäköisesti pyyhkiä kyyneliä silmäkulmista leffan loppupäässä. Vaikka mukana onkin paljon vauhdikasta menoa ja meininkiä, ei se tarkoita, etteikö leffa onnistuisi rauhassa kertomaan tarinaansa alusta loppuun ja pitämään sisällään oikeaa ajatustakin. Nalle Puhista ja Möhköfantista löytyykin erinomaista teemaa ennakkoluuloista. Kuinka ne vaikuttavat ja kuinka ne siirtyvät sukupolvelta toiselle. Samalla elokuva myös sanoo, kuinka uusien sukupolvien tehtävänä on rikkoa näitä ennakkoluuloja.

Myös visuaalisesti Nalle Puh ja Möhköfantti on mainio. Se on taitavasti piirretty. Tässä kohtaa näiden hahmojen piirtäminen on tainnut onnistua Disneyn animaattoreilta vaikka silmät sidottuina. Hahmot näyttävät omilta itseltään ja liikkuvat sulavasti. Taustat ovat oivan yksityiskohtaiset ja yleisesti elokuva on ihastuttavan värikäs. Myös äänimaailma on hyvin rakennettu. Joel McNeelyn säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla ja onpa mukaan saatu muutama laulukin, jotka lähinnä vain ajavat asiansa, eivätkä jää millään lailla mieleen - jos ei siis lasketa Nalle Puhin tunnushyräilyä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.4.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Pooh's Heffalump Movie, 2005, Walt Disney Pictures, Disneytoon Studios

Arvostelu: Tiikerin oma elokuva (The Tigger Movie - 2000)

TIIKERIN OMA ELOKUVA

THE TIGGER MOVIE

Ohjaus: Jun Falkenstein
Pääosissa: Jim Cummings, Nikita Hopkins, Ken Sansom, John Fiedler, Peter Cullen, Andre Stojka, Kath Soucie, Tom Attenborough ja John Hurt
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 14 minuuttia
Ikäraja: S

"Ihana asia minussa on, ett ihana olen vain mä
Mun pääni on täytetty kumilla ja häntä vieteriä
Pienet pomput, suuret pomput, on ne hauskoja
Ihanin asia minussa on, ett oon mä ainoa."

Tiikerin oma elokuva perustuu A. A. Milnen suosittuihin "Nalle Puh" -lastenkirjoihin (1924-1928). 1970-luvulla Walt Disney teki Milnen kirjojen pohjalta animaation Nalle Puh (The Many Adventures of Winnie the Pooh - 1977) ja koska filmi oli suosittu, yhtiö jatkoi hahmojen seikkailujen kertomista sarjakuvien ja animaatiosarjojen muodossa. 1900-luvun lopulla Disney alkoi työstämään uutta Nalle Puhiin liitännäistä elokuvaa ja vuonna 2000 ilmestyikin Tiikerin oma elokuva. Leffa oli pieni menestys ja se oli myös kriitikoiden mieleen. Itsekin pidin leffasta paljon lapsena ja katsoin sen useaan otteeseen ja lauleskelin yllä olevaa Tiikerin laulua. Kun katsoin muutama viikko sitten Nasun suuren elokuvan vuosien tauon jälkeen, innostuin Puolen hehtaarin metsän asukkaista pitkästä aikaa ja etsinkin nopeasti käsiini Tiikerin oman elokuvan.

Tiikerin ystävillä ei ole aikaa hänelle, kun heidän täytyy valmistautua tulevaan talveen. Tiikeri on surullinen, sillä hänellä ei ole ketään, kenen kanssa pomppia. Ruun ehdotuksesta Tiikeri alkaa tutkia, jos hänellä olisi jossain perhe täynnä tiikereitä, mutta kun perhettä ei ole löytyäkseen, joutuvat ystävät keksimään jotain piristääkseen Tiikeriä.

Kuten nimestä voi päätellä, elokuvassa keskitytään Tiikeriin. Monien mielestä ärsyttävä hahmo näyttää uusia puolia, kun hän kokee olevansa yksin ilman ketään muuta. Hahmo muuttuu surullisemmaksi, eikä pomppiminen enää innosta. Tiikeriä ääninäyttelee Jim Cummings, jonka ääni sopii erittäin hyvin hahmolle. Tiikerillä on jännä tapa lausua asioita ja muiden Puolen hehtaarin metsän asukkien tapaan hänkin käyttää usein itse keksimiään sanoja.
     Cummings ääninäyttelee myös Nalle Puhia ja vetää senkin roolin onnistuneesti. Puhin hunaja-addiktio aiheuttaa jälleen ongelmia ystävyksille, mutta hän on silti aina erittäin hellyyttävä hahmo. Nalle Puhilla on tuttuun tapaansa ajatuksia ja ideoita, jotka eivät välttämättä ole välkyimmästä päästä.
     Ruu pääsee enemmän esille, koska hän kulkee Tiikerin mukana etsimässä Tiikerien sukupuuta. Ruu kokee Tiikerin isoveljenään ja yrittää saada hänet ymmärtämään, että on Tiikerin perhettä. Ruun äänenä toimii Nikita Hopkins, joka on toimiva valinta.
     Nasun rooli ei ole kovin iso elokuvassa, mutta hän on silti oma ihana itsensä. Nasu on pelokas ja hänelle Tiikerin pomput ovat liian vauhdikasta menoa. Nasua ääninäyttelee John Fiedler, jonka ääni saa Nasun kuulostamaan hieman vanhemmalta kuin hahmosta luulisi.
     Ihaa on aina loistavan surullisen hauska masennuksensa kanssa. Koskaan ei oikeastaan tiedä, onko oikein nauraa, vai olla surullinen Ihaan puolesta. Ihaata esittää Peter Cullen, joka vetää roolin täydellisesti.
     Ken Sansomin Kani ei pääse esiintymään kummemmin elokuvassa ja senkin ajan, mitä häntä näkee, hän valittaa muille, varsinkin Tiikerille.
     Hieman tylsemmät hahmot, eli Kengu (Kath Soucie) ja Pöllö (Andre Stojka) esiintyvät myös elokuvassa, kuten myös kaikista tylsin hahmo, Risto Reipas (Tom Attenborough). Onneksi Risto Reipas esiintyy erittäin vähän ja vasta elokuvan lopussa. Kertojaäänenä toimii itse John Hurt, jonka ääni on hyvin tunnistettava ja oiva valinta elokuvaan. Ensimmäistä kertaa englanniksi katsoessani tajusin heti ensimmäisen repliikin aikana, että kyseessä on Hurt, jonka mukanaoloa en tiennyt etukäteen. Elokuvan alku rikkoo neljättä seinää, kun Tiikeri alkaa keskustelemaan kertojan kanssa siitä, että pitäisi kertoa hänen tarinaansa välillä. Myös kesken elokuvaa näytetään, että kyseessä on kirja, jota kertoja lukee. Välillä hahmot pomppivat kirjan sivulta toiselle, kirjainten välistä. Se on toimiva ratkaisu, eikä häiritse katsojaa pois tarinasta.

Tarinana Tiikerin oma elokuva on hyvin perinteistä Nalle Puhia. Hahmo jää ulkopuolelle ja tarvitaan joku huomauttamaan muille, että näin on päässyt käymään. Kovin suuresta seikkailusta ei ole kyse, mutta leffa tarjoaa silti paljon hassuja hetkiä, hyvää tunnelmaa ja tärkeän teeman. Nalle Puh -elokuvissa on aina hyvin selkeitä teemoja ja Tiikerin omassa elokuvassa teemana on perhe. Elokuvassa näytetään, että perhe voi tulla missä muodossa tahansa, eikä perhettä määritä vain biologiset asiat - ystävätkin voivat kuulua perheeseen. Tätä sanomaa elokuva viestii katsojalle ja lapsien onkin hyvä ymmärtää se jo pieninä. Leffa myös näyttää, miten tiettyjä tilanteita kannattaa hoitaa ja miten niitä ei todellakaan kannata hoitaa. Yhdessä kohtaa Tiikerin ystävät päättävät järjestää yllätyksen, mikä ideana kuulostaa aluksi hyvältä, mutta mikä tarkemmin ajateltuna voi olla harmillisen ikävä temppu. Itse tarina on hyvin kerrottu ja pitää hienosti mukanaan. Loppuhuipennus voi olla hieman jännittävä perheen pienimmille lapsille, jolloin on hyvä, että on oma kaveri tai vanhempi vierellä tukemassa.

Tiikerin oma elokuva on hyvin piirretty animaatio. Hahmot ovat aina yhtä ilahduttavan värikkäitä ja niiden liikkeet ovat tuttuja muista Puh-leffoista. Välillä hahmojen jotkut piirrosviivat kulkevat hölmösti päällekäin (suurin huomio Puhin korvissa...), muttei liian häiritsevästi. Puolen hehtaarin metsän taustat ovat jälleen upeita. Syksyiset ja talviset puut ovat todella hienosti toteutettuja.

Tässäkin Disney-elokuvassa on mukana lauluja. Ensimmäisenä on arvosteluni alussakin esiintynyt "The Wonderful Thing About Tiggers", jossa Tiikeri laulaa kuinka hienoa on olla ainut laatuaan. Toisena on hieman tylsähkö "Someone Like Me", jota seuraa erittäin viihdyttävä "Whoop-de-Dooper Bounce", jonka taustamusiikki voi jäädä soimaan päässä. "Pooh's Lullabee", eli Puhin tuutulaulu mehiläisille on lutuinen ja se on itse kohtauksenakin erittäin hyvä. "Round My Family Tree" on kappaleena hauska ja siinä pyörii mukana visuaalisesti hyvin toteutettu pätkä. "How To Be a Tigger" on myös viihdyttävä ja tarttuva kipale. Mukana myös biisi "Your Heart Will Lead You Home".

Yhteenveto: Tiikerin oma elokuva on hyvä lisäys Puh-elokuvien sarjaan. Se on hyväntuulinen ja lämminhenkinen elokuva, joka toimii niin lapsille kuin aikuisillekin. Mukana on tärkeitä teemoja ja opetuksia kaikille, unohtamatta kiinnostavaa seikkailua. Nalle Puh on hauskasti ainoa Walt Disneyn klassikkoelokuvista, jonka jatko-osat ovat jopa parempia kuin itse alkuperäinen, eikä tämä ole poikkeus. Tiikerin oma elokuva on mielestäni kolmanneksi paras Puh-seikkailu, heti Nasun suuren elokuvan ja Nalle Puhin elokuva - uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä (Winnie the Pooh - 2011) jälkeen. Jos olet Disney-elokuvien ja etenkin Puh-elokuvien fani, niin kannattaa ehdottomasti katsoa Tiikerin oma elokuva, jos et ole sitä aiemmin nähnyt.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2016 - Muokattu 27.10.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.pooh.wikia.com
The Tigger Movie, 2000, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Nasun suuri elokuva (Piglet's Big Movie - 2003)

NASUN SUURI ELOKUVA

PIGLET'S BIG MOVIE

Ohjaus: Francis Glebas
Pääosissa: John Fiedler, Jim Cummings, Andre Stojka, Kath Soucie, Nikita Hopkins, Peter Cullen, Ken Sansom ja Tom Wheatley
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 15 minuuttia
Ikäraja: 3

A. A. Milnen "Nalle Puh" -kirjoihin (1924-1928) perustuva Nasun suuri elokuva on yksi lapsuuteni ehdottomista suosikeista. Nasu on lempihahmoni Nalle Puh -universumista ja hänelle omistettu elokuva on myös suosikkini Puh-filmeistä. Katsoin elokuvan useaan otteeseen lapsena, mutta viime kerrasta on jo kulunut vuosia. Monen vuoden tauon jälkeen löysin vihdoin Nasun suuren elokuvan Kampin Makuunista ja pakkohan se oli vuokrata. Olin erittäin iloinen, sillä elokuva toimi todella hyvin kaikkien vuosienkin jälkeen.

Pieni Nasu kokee olevansa hyödytön ystäviensä isojen suunnitelmien toteutuksessa ja lähtee. Nalle Puh, Ihaa, Tikru ja Kani ihmettelevät, minne Nasu on kadonnut ja alkavat etsiä häntä. Apunaan heillä on Nasun leikekirja, johon Nasu on taiteillut kuvia seikkailuistaan ystäviensä kanssa.

Nasu on aivan ihana ja suloinen pikku hahmo. Nasu ei mieti itseään, vaan on aina ystäviensä tukena. Yleensä pelokkaana kuvattu Nasu on tässä elokuvassa rohkeampi, vaikka yhä jännittääkin helposti. En ollut ennen nähnyt mitään Nalle Puh -elokuvia englanniksi, joten oli vaikea totutella alkuperäisiin ääninäyttelijöihin. Pakko sanoa, että itse pidän enemmän suomenkielisestä Nasusta, jota esittää Riko Eklundh. Alkuperäinen John Fiedlerin ääni saa Nasun kuulostamaan vanhemmalta, kuin hahmon luulisi olevan. Vaikka monet luulevat toisin, niin Nasu on poika, ei tyttö.
     Jim Cummings esittää taidokkaasti sekä Nalle Puhia, että Tiikeriä. Nalle Puh on aina yhtä höpsö ajatustensa ja ideoidensa kanssa. Hänelläkin ystävät tulevat aina ensin ja silloin täytyy nälkäkin siirtää syrjään. Tiikeri on oma ylienerginen itsensä, joka saattaa jossain kohtaa käydä hermoille, mutta niin hahmon kuuluukin.
     Kanista en pahemmin perustanut pienenä, enkä oikein vieläkään. Kai ongelmana on, että hölmöjen hahmojen joukossa Kani on liian järkevä, vaikka ei mikään järjen jättiläinen kuitenkaan. Kaikkein vähiten kuitenkin olen kiinnostunut Risto Reippaan hahmosta. Hänen kohdallaan varsinkin on ongelmana, että hän on liian "normaali" kulkemaan muiden hahmojen kanssa.
     Transformersista Optimus Primena tuttu Peter Cullen on loistava masentuneena Ihaana. Ihaa on samaan aikaan todella surullinen ja huvittava tapaus.
     Mukana ovat tietenkin muutkin tutut hahmot, eli Pöllö, Kengu ja Ruu, joista jälkimmäiset saavat yhdessä kohtauksessa hyvin ruutuaikaa.

Pitkän tauon jälkeen Nasun suurta elokuvaa oli tosiaan erittäin kivaa katsoa. Elokuvan taso on pysynyt ja sen jaksaa katsoa uudelleen lähes täysi-ikäisenäkin. Ymmärrän erittäin hyvin, miksi se on ollut yksi lempielokuvistani pienenä. Nasun suuri elokuva saa vähän väliä hymyn huulille ja hymy pysyy vielä pitkään elokuvan loppumisen jälkeen, sillä leffa on usein niin ihana, lämmin ja rakastettava, kuten kunnon Puh-seikkailun kuuluukin olla. Välillä on hieman surullista seurata, kuinka kaltoin Nasun ystävät häntä kohtelevat. Vaikka Nasu on aina pelastamassa päivän, kunnia ei koskaan mene hänelle. Onneksi muut alkavat kuitenkin vähitellen ymmärtämään tekojensa seurauksia elokuvan kuluessa. Elokuvassa on myös muutama muistelukohtaus Puolen hehtaarin metsän ystävysten seikkailuista, jotka on otettu suoraan Milnen kirjoista. Ne toimivat erittäin hyvin ja tuovat tarinaan mukaan sisältöä ja tunnetta. Muistelukohtaukset ovat myös siitä hyviä, että ilman niitä Nasua ei nähtäisi lähes lainkaan ja kyseessähän on hänen nimikkoleffansa! Muisteluiden tarkoituksena onkin saada ystävykset huomaamaan, mitä kaikkea pieni Nasu pystyykään tehdä.

Nasun suuri elokuva on tarina ystävyydestä ja siinä se onnistuu aika lailla täydellisesti. Se näyttää ystävyyden merkityksen ja siinä on yksi syy, miksi elokuva kannattaa näyttää perheen pienimmille. Se on myös syy, miksi se kannattaa katsoa uudestaan vanhempana. Omalla tavallaan uudelleen katsoessa tuntui, että itse elokuva olisi vanha tuttu ystävä, jonka tapasi pitkästä aikaa. Uudelleen näkeminen oli erittäin virkistävä kokemus. Pitäisi muitakin Puh-seikkailuja katsoa uudestaan pitkästä aikaa ja arvioida myös!

Animaatiojälki on oivallista. Elokuva on piirretty hyvin ja maalauksilta näyttävät taustat ovat erittäin hienoja. Elokuvan värit, varsinkin hahmoissa, ovat miellyttävän kirkkaita. Elokuva sisältää monta laulua, jotka kuljettavat tarinaa ja hahmoja eteen päin. Pääosin kappaleet ovat onnistuneita ja vaikka niitä ei kuuntelisi erikseen, niin ne toimivat elokuvassa.

Yhteenveto: Nasun suuri elokuva toimii erittäin hyvin vielä monen vuoden tauon jälkeen. Koska kyseessä on yksi lapsuuteni suosikeista, elokuvassa on tietysti tiettyä nostalgia-arvoa, joka tekee katselukokemuksesta itselleni tunteikkaamman. Silti koen, että kyseessä todella on hyvä leffa, minkä takia se toimii näin hyvin vielä tänä päivänä. Suosittelen elokuvaa todella paljon lapsille ja lapsenmielisille. Siitä löytyy hyvää sanomaa, hassuja hetkiä, mahtavia hahmoja, ihanaa lämpöä ja mukavaa seikkailua. Nalle Puh -elokuvat ovat siinä mielessä erikoisia Walt Disney -leffoja, että niissä jatko-osat ovat alkuperäistä parempia ja mielestäni Nasun suuri elokuva on leffoista se paras. Elokuvassa vain on alusta loppuun "sitä jotain", mikä saa minut pitämään siitä paljon. Katson elokuvan jatkossakin vielä monesti uudestaan ja yritän pitää pienempiä taukoja näkemiskertojen välissä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.2.2016 - Muokattu 27.10.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Piglet's BIG Movie, 2003, Walt Disney Pictures