Arvostelu: Topi ja Tessu (The Fox and the Hound - 1981)

TOPI JA TESSU

THE FOX AND THE HOUND

Ohjaus: Ted Berman, Richard Rich ja Art Stevens
Pääosissa: Keith Coogan, Corey Feldman, Mickey Rooney, Kurt Russell, Jack Albertson, Jeanette Nolan, Pearl Bailey, Sandy Duncan, Pat Buttram, Dick Bakalyan, Paul Winchell ja John Fiedler
Genre: animaatio, draama
Kesto: 1 tunti 23 minuuttia
Ikäraja: 7

The Fox and the Hound, eli suomalaisittain Topi ja Tessu on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 24. osa. Elokuva perustuu Daniel P. Mannixin samannimiseen kirjaan vuodelta 1967. Monta Walt Disneyn animaatioleffaa peräkkäin ohjannut Wolfgang Reitherman luki kirjan ja tiesi heti, että siitä saisi aikaiseksi oivan elokuvan. Suunnittelu lähti käyntiin 1977 ja animointi vuotta myöhemmin. Topi ja Tessu ilmestyi kesällä 1981 ja vaikka se oli menestys, kriitikot eivät olleet siitä innoissaan. Leffaa ei haukuttu, mutta se ei myöskään saanut erityisiä kehuja, vaan jäi monen mielestä vain "ihan mukavaksi perhefilmiksi". Itse näin elokuvan pariin otteeseen lapsena ja pidin siitä. Kesti vuosia, kunnes näin sen uudestaan, katsoessani sen ystäväni kanssa joulukuussa 2015. Silloin en ollut enää yhtä innoissani leffasta ja pidin sitä jopa aika tylsänä. Ostin sen kuitenkin seuraavana kesänä, kun keräsin Disneyn klassikoita Blu-rayna. Kun vuoden 2017 alussa päätin arvostella noin puolet Disney-klassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, oli jälleen aika katsoa Topi ja Tessu.

Kettupentu Topi ja ajokoira-pentu Tessu muodostavat epätavallisen ystävyyden. Mutta mitä tapahtuu, kun he kasvavat ja Tessu koulutetaan metsästämään kettuja?

Topi-kettu on pentuna utelias ja leikkisä. Hän vain haluaa itselleen leikkikaverin, eikä voi ymmärtää, miksi hänen parhaan ystävänsä tarkoituksena olisi tappaa hänet. Huipputehokkaalla hajuaistilla varustettu Tessu-koira haluaisi myös leikkiä, mutta tietää, ettei hän saisi veljeillä ketun kanssa. Leffan aikana onkin haikeaa seurata, kuinka ystävykset pakotetaan toisiaan vastaan, vaikka he ovatkin toisilleen juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Vaikka elokuvan nimi onkin Topi ja Tessu, ja alkupäässä hahmot tuntuvat olevan yhtä lailla päähenkilöitä, niin mitä pidemmälle tarina kulkee, sitä suuremmaksi Topin osa kasvaa ja sitä enemmän Tessun rooli pienenee. Leffa onkin enemmän Topin tarina, vaikka hauva onkin siinä huipputärkeässä roolissa. Pentu-Topin äänenä kuullaan Keith Coogan, kun taas aikuista Topia ääninäyttelee Mickey Rooney. Tessua taas esittävät Corey Feldman (pentu) ja Kurt Russell (aikuinen).
     Filmin ihmishahmoja ovat rakastava Hilma-täti (Jeanette Nolan), joka ottaa Topi-pennun hoitoonsa, kun hän löytää yksinäisen ketun aitansa läheltä, ja Tessun ärhäkkä omistaja Aatu Remunen (Jack Albertson), joka inhoaa kettuja, eikä voi siis sietää Topia. Omistajahahmot ovat mukavuusasteeltaan täysin ääripäät toisistaan, jolloin on selvää, miksi päähenkilöt kasvavat tietynlaisiksi persooniksi. Vaikka Aatu haluaakin saada Topin hengiltä, ei hän kuitenkaan täysin paha ole ja leffan aikana hän osoittaa rakastavansa koiriaan. Häneltä löytyy myös pari ihan huvittavaakin hetkeä.
     Topin ja Tessun lisäksi leffan eläinhahmoja ovat Aatun vanhempi ajokoira Pösö (Pat Buttram), hellä Pöllömuori (Pearl Bailey), kettutyttö Kiki (Sandy Duncan), sekä lintukaksikko Näpsä (Dick Bakalyan) ja Nakkeli (Paul Winchell). Pösöä on koulutettu koko ikänsä metsästämään kettuja, joten hänkään ei pidä Topista yhtään. Pöllömuori sen sijaan tuntuu vain Hilma-tädin eläinversiolta, joka huolehtii Topista metsässä. Pieni Näpsä ja pitkä Nakkeli nähdään pääasiassa jahtaamassa toukkaa, jonka he aikovat popsia aamupalaksi, mutta operaatio ei tunnu luonnistuvan ja tuo mukaan komediaa. Hahmojen tarkoitus onkin vain tuoda huumoria tarinaan.

Huumoria Topi ja Tessu tarvitseekin, sillä ilman Näpsää ja Nakkelia kyseessä olisi aika iloton elokuva. Heti leffan alussa päästään jännitykseen mukaan, kun metsästäjä (kenties Aatu) jahtaa kettuemoa, joka juoksee läpi metsän ja pysähtyy vasta Hilma-tädin tilalle. Sinne hän jättää pienen Topi-pentunsa turvaan ja jatkaa matkaansa. Kauas hän ei kuitenkaan ehdi, sillä metsästä kuuluu traaginen laukaus. Bambin (1942) nimikkohahmon äidin kuoleman surullisuutta tämä ei saavuta, sillä hahmoa ei ehtinyt tuntea lainkaan, mutta kyseessä on silti voimakas ja Disneyltä hyvin erilainen tapa aloittaa lastenelokuva. Elokuvassa on muitakin koskettavia menettämisen hetkiä, joista ikävimmältä tuntuu se, kun Tessu-pentu lähtee Aatun ja Pösön kanssa kauas metsästämään ja kun he palaavat, ovat Topi ja Tessu jo aikuisia, eivätkä he enää voi olla lainkaan tekemisissä keskenään. Ystävyys on vahva teema läpi elokuvan, mutta sitä ei esitetä tavallisin tavoin, mitä lastenleffoissa on totuttu näkemään, mikä lisää teoksen kiinnostavuutta.

Elokuvan ensimmäinen kolmasosa on käytetty pääkaksikon esittelyyn ja heidän ystävyytensä muodostumiseen. Pentujen leikkimistä on mukava seurata ja sitä voisikin katsoa koko leffan ajan. Kun Tessu tulee aikuisena takaisin, aiheuttaa pahaa mieltä nähdä, miten Topi yrittää olla taas ystävänsä kanssa, mutta se ei olekaan mahdollista. Hieman yli puoleen väliin asti teos on todella hyvä, mutta valitettavasti sen jälkeen se alkaa hidastella ja muuttuu välillä hieman pitkäveteiseksi. Vaikka kettutyttö Kikin ilmestyminen mukaan tarinaan on kiva juttu Topille, kiinnostaisi katsojana seurata vain ystävyysteemaa, ilman ylimääräisiä rakastumisia. Loppuhuipennuksesta on onneksi saatu mainio ja hieman jopa jännittävä. Viimeinen kohtaus tuntuu valitettavasti liian lapsiystävälliseltä verrattuna aiempiin tapahtumiin, mutta sen kyllä ymmärtää, sillä lapsikatsojiahan tätä tehdessä on mietitty. Tai no, vaikka filmi kertookin tarinaa puhuvista eläimistä, on se tarinana kuitenkin enemmän aikuisille tehty, eivätkä lapset välttämättä edes saa siitä muuta irti kuin suloiset eläimet ja muutamat Näpsän ja Nakkelin hassuttelut. Aikuiset saattavat jopa miettiä tarinan vertauskuvana sille, että kahden eri uskonnon edustajat ystävystyvät, mutteivät voi sukujensa vakaumusten vuoksi olla yhdessä.

Topi ja Tessu ei ole musikaali, mutta mukana on kuitenkin muutama laulu, joista kolme ("Best of Friends", "Lack of Education" ja "Appreciate the Lady") laulaa Pöllömuori. Aatu hoilaa todella lyhyen, mutta viihdyttävän "A Huntin' Manin". Mukana on myös surullinen "Goodbye May Seem Forever". Valitettavasti laulut eivät ole muistettavia, vaikka ne toimivatkin pääasiassa ihan kivasti leffan aikana. Filmi on animoitu kuitenkin hyvin. Eläimissä on selkeää Disney-tyyliä, joka toimii aina. Taustat ovat usein maalaukselliset, mikä tuo oman miellyttävän lisäyksen visuaaliseen tyyliin ja sopii teokseen oivallisesti. Ohjaajakolmikko Ted Berman, Richard Rich ja Art Stevens ovat pääasiassa tehneet kelpo työtä. Bermanille ja Richille tämä on esikoisohjaus, mutta Stevens toimi ohjaajana jo Pelastuspartio Bernard ja Biancassa (The Rescuers - 1977). Berman on toiminut Disneyllä aiemmin kirjoittajana ja animaattorina, kun taas Stevens on tehnyt jälkimmäistä.

Leffa ei erityisemmin sisällä "easter eggejä", eli piiloviittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne., mutta noin puolessa välissä nähtävässä sadekohtauksessa puun oksaa pitkin juoksee orava, joka näyttää täysin Miekka kivessä -leffan (The Sword in the Stone - 1963) Artulta oravamuodossaan.

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on vain epätavallisista eläinystävistä kertova "Unlikely Friends" -pätkä, joka olisi mielenkiintoinen ilman rasittavaa selostajaa.

Yhteenveto: Topi ja Tessu on hyvä elokuva, joka on paljon surullisempi kuin lastenleffat yleensä. Huumoria ei ole mukana paljoa ja vaikka Näpsä ja Nakkeli tuovat oman keventävän lisäyksensä, ei filmin aikana saa nauraa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä leffassa käsitellään ystävyyttä tavoilla, joita ei lastenelokuvissa ole totuttu näkemään. Sen tarina on mielenkiintoinen ja tekee pahaa nähdä, miten ystävykset pakotetaan vihaamaan toisiaan. Topi ja Tessu ovat mainiosti kirjoitetut hahmot, vaikka hieman harmittaakin, miten pieni rooli jälkimmäisellä on loppupäässä tarinaa. Mukaan tungettu romanssi tuntuu ylimääräiseltä ja sen voisi poistaa kokonaan. Laulut toimivat leffan aikana, mutteivät jää mieleen. Animointi on oivallista. Suosittelen katsomaan Topin ja Tessun, vaikkei lapsia löytyisikään, sillä se on enemmän koskettava draama kuin lasten eläinseikkailu. Lasten täytyy tämä silti tietty nähdä, mutta vasta ala-asteiässä, jotta he ymmärtävät paremmin teemojen merkitystä, josta kannattaa keskustella heidän kanssaan. Elokuvalle tehtiin jatko-osa Topi ja Tessu 2 (The Fox and the Hound 2) vuonna 2006, mutta se ei saanut hyviä arvioita, enkä ole sitä vielä nähnyt.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Fox and the Hound, 1981, Walt Disney Productions

Arvostelu: Nalle Puh (The Many Adventures of Winnie the Pooh - 1977)

NALLE PUH

THE MANY ADVENTURES OF WINNIE THE POOH

Ohjaus: John Lounsbery ja Wolfgang Reitherman
Pääosissa: Sterling Holloway, Junius Matthews, John Fiedler, Ralph Wright, Hal Smith, Barbara Luddy, Paul Winchell, Bruce Reitherman, Jon Walmsley, Timothy Turner ja Sebastian Cadot
Genre: animaatio, musikaali, lastenelokuva, seikkailu
Kesto: 1 tunti 14 minuuttia
Ikäraja: S

The Many Adventures of Winnie the Pooh, eli suomalaisittain Nalle Puh on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 22. osa. Elokuva perustuu A.A. Milnen kirjoittamiin "Nalle Puh" -tarinoihin (1924-1928). Nalle Puh -elokuva oli suosittu ja sille tehtiinkin jatko-osia, kuten Tiikerin oma elokuva (The Tigger Movie - 2000), Nasun SUURI elokuva (Piglet's BIG Movie - 2003) ja Winnie the Pooh (2011). Itselleni Puh-seikkailut ovat lähellä sydäntä, sillä pidin elokuvista paljon lapsena ja minulle on luettu alkuperäinen "Nalle Puh" -kirja ("Winnie-the-Pooh" - 1926). Pidin etenkin Nasun SUURESTA elokuvasta, joka oli lapsena yksi suurimmista suosikeistani. Katsoin lapsena myös Nalle Puhin uudet seikkailut -televisiosarjaa (The New Adventures of Winnie the Pooh - 1988-1991), kun se pyöri uusintoina viikonloppuaamuisin ja kävin elokuvateatterissa katsomassa Nalle Puh ja Möhköfantin (Pooh's Heffalump Movie - 2005). Kun aloin ostella Walt Disneyn klassikkosarjan elokuvia Blu-ray -muodossa, Nalle Puh oli yksi ensimmäisistä, jotka ostin. En kuitenkaan katsonut sitä vielä yli vuoteen sen jälkeen, kun olin sen ostanut, mutta aloittaessani arvostelemaan lähes kaikkia Disney-leffoja alkuvuodelle 2018, Nalle Puh oli ensimmäisten joukossa, jotka katsoin.

Kokoelma Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuja Puolen hehtaarin metsässä.

Päähenkilö Nalle Puh (Sterling Holloway) on aivan mahtava. Puh ei ole mitä viisaimmasta päästä, vaikka hän kokeekin olevansa suuri ajattelija. Jotkut hänen pohdiskeluistaan ovat tosin oikeasti älykkäitä, mutta pääasiassa katsojana kohottelee kulmiaan pöhkölle Puhille. Läpi elokuvan hän keksii erilaisia ideoita, jotka ovat enemmän tai vähemmän hölmöjä. Puh on myös todella ahne ja rakastaa hunajaa. Kun hän saa purkillisen hunajaa käsiinsä, hän hotkii sen saman tien ja kokee pakottavaa tarvetta saada lisää.

Kani (Junius Matthews) voi tuntua aika ärsyttävältä tapaukselta, sillä hän pitää määräilystä ja oikeassa olemisesta. Kun suurin osa Puolen hehtaarin metsän asukeista ovat pöhköjä, Kani kokee jatkuvasti tilaisuutensa tulleen, jotta voi esittää älykkyyttään. Kuitenkin hahmo ymmärtää ystävien merkityksen, eikä ole täysin inhottava. Kani rakastaa puutarhan hoitoa ja hänet nähdään useasti kolonsa ulkopuolella hoitamassa kasvimaataan.
     Nalle Puhin läheinen ystävä on pelokas Nasu-possu (John Fiedler), joka säikkyy monia asioita. Nasu on suosikkihahmoni "Nalle Puh" -tarinoista ja on hieman harmi, että hän tuntuu alikäytetyltä tässä. Nasu seuraa uskollisesti Nalle Puhia ja vaikkei täysin ymmärrä Puhin suunnitelmia, hän haluaa olla niissä mukana, sillä Puh on Nasun tärkein ystävä. Minulla on sydämessä pehmeä kohta suloisille hahmoille elokuvissa ja Nasu pääsee sinne helposti, sillä hän on todella söpö.
     Ihaa-aasi (Ralph Wright) on todella masentunut tapaus, joka näkee kaikessa vain huonot puolet. Yhdessä kohtaa Ihaasta on ihan hyötyäkin, mutta pääasiassa hän vain seisoskelee apean näköisenä tai laahustelee paikasta toiseen. Pystyn jotenkin hämärästi samaistumaan Ihaan negatiiviseen tapaan nähdä maailma ja hän onkin mielestäni aika hupaisa tapaus.
     Muka-tärkeä Pöllö (Hal Smith) on tylsä hahmo. Pöllö selittelee paljon kaikkea, mistä hän tietää, muttei tunnu koskaan kuuntelevan muita. Hahmo ei kuitenkaan ole onneksi ihan niin älykäs kuin kuvittelee, mikä tuo häneen jonkinlaista pidettävyyttä. Muuten en erityisemmin pidä hänestä.
     Puolen hehtaarin metsän ainoa naishahmo on Kengu (Barbara Luddy), joka on myös aika tylsä, sillä hän on aika tavallinen kotiäiti. Toisaalta on hienoa, että metsässä asustaa edes joku järkevä eläinhahmo, mutta muuten Kengu jää selkeästi taka-alalle. Hänen poikansa on villi Ruu (Clint Howard ja Dori Whitaker), joka ihailee muita hahmoja ja haluaisi kasvaa isoksi kuten he.
     Eniten Ruu ihailee pomppivaa Tiikeriä (Paul Winchell), joka on yksi parhaista hahmoista "Nalle Puh" -seikkailuissa. Hahmo on rauhaton ja loikkiikin minne sattuu, mikä ärsyttää etenkin Kania. Tiikeri ei itse ymmärrä olevansa ärsyttävä, eikä hän toisaalta sitä oikeasti olekaan, vaan enemmänkin vain hauska lisäys tarinan maailmaan.
     Jos Pöllö on mielestäni tylsä, niin Risto Reipas (Bruce Reitherman, Jon Walmsley ja Timothy Turner) on vieläkin tylsempi hahmo. Risto on tavallinen poika, joka on Puhin paras ystävä ja auttaa höhliä metsän asukkeja hankalissa tilanteissa. Oikeastihan kaikki hahmot ovat Risto Reippaan leluja, jotka hän kuvittelee eläviksi. En ole koskaan pitänyt Ristosta, enkä erityisemmin pidä hänen osuudestaan tässäkään. Hieman turhana lisäyksenä on Kaunotar ja Kulkuri -leffan (Lady and the Tramp - 1955) Majavaa muistuttava Myyrä (Howard Morris), joka käväisee leffassa muutamaan otteeseen. Myyrä on myös aika ärsyttävä, enkä oikein ymmärrä, miksi hänet lisättiin mukaan.

Nalle Puh ei ole yksi yhtenäinen tarina, vaan elokuva koostuu kolmesta aiemmin tehdystä lyhytanimaatiosta: "Nalle Puh ja hunajapuu" (1966), "Nalle Puh ja tuulinen päivä" (1968) ja "Nalle Puh ja Tiikeri kans!" (1974). Kolme tarinaa ovat yhdistetty toisiinsa ja niiden väliin on tehty pieniä lisäyksiä, jotta tarinat muodostaisivat selkeämmän kokonaisuuden. Ratkaisu on keksitty siten, että kolme tarinaa ovat "Nalle Puh" -kirjan lukuja. Elokuva välillä rikkookin neljättä seinää näyttämällä kirjan sivuja, joissa hahmot näkyvät kirjainten välissä. Mukana on myös kertojaääni (Sebastian Cadot), joka välillä käy jopa lyhyitä keskusteluja hahmojen kanssa. Kirjatyyli toimii pääasiassa hienosti, mutta yhdessä kohtaa sillä ratkaistaan vaikea ongelma liian helposti.

Ensimmäinen tarina, eli "Nalle Puh ja hunajapuu" toimii täydellisenä esittelynä, jos Puh ei ole tuttu hahmo. Siinä näytetään, kuinka Nalle Puh rakastaa hunajaa ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen sitä, minkä lisäksi saadaan kuulla Puhin filosofisia mietintöjä. Puhin hunajanhimo ajaa hänet erilaisiin ongelmiin, joista hänen ystävänsä joutuvat auttamaan hänet pois. Tarinassa esiintyvät Puhin lisäksi Risto Reipas, Kani, Pöllö, Myyrä, Ihaa, Kengu ja Ruu, kun taas Nasu ja Tiikeri saapuvat mukaan elokuvaan vasta toisessa tarinassa "Nalle Puh ja tuulinen päivä". Siinä Puolen hehtaarin metsään saapuu hurja tuuli, joka meinaa viedä pienen Nasun mennessään ja kaataa Pöllön talon. Kolmas tarina "Nalle Puh ja Tiikeri kans!" sijoittuu talveen ja siinä Kani on saanut tarpeekseen Tiikerin riehumisesta, ja hän keksiikin ovelan suunnitelman eksyttää Tiikeri kauas Puolen hehtaarin metsästä. Loppuun on lisätty uusi pätkä, jotta elokuva saataisiin päätökseen.

Paikoitellen elokuvasta korostuu liikaa se, ettei siinä ole yhtenäistä juonta, mikä voi viedä hieman makua pois. Toisaalta useammat tarinat ovat helpompaa katsottavaa perheen pienimmille, jotka eivät välttämättä jaksa katsoa kovin pitkää juttua kerralla. Leffan voikin helposti pistää tauolle aina kun yksi tarina päättyy ja sitä voi jatkaa taas, kun lapsi on valmis. Nalle Puh onkin yksi Walt Disneyn lapsiystävällisimmistä elokuvista. Siinä ei ole oikeastaan mitään pelottavaa ja siinä korostetaan hienosti ystävien merkitystä, mikä kaikkien on hyvä oppia jo pienenä. Suosittelenkin näyttämään tämän ensimmäisten elokuvien joukossa lapsillenne. Itseäni välillä häiritsee se, ettei kyseessä ole yhtenäinen tarina, mutta elokuva on silti erittäin hyvä sanomansa ja loistavien hahmojensa takia.

Nalle Puh on musikaali ja siinä lauletaan paljon. Laulut eivät ole kovin pitkiä, mutta eipä ole elokuvakaan. Leffan avauskappale on "Winnie the Pooh", jossa esitellään kaikki hahmot. Puh itse laulaa mm. kipaleet "Up, Down and Touch the Ground", "Rumbly in My Tumbly" ja "Little Black Rain Cloud". Puhin pohdiskelevaa ääntä on hyödynnetty hienosti lauluosuuksissa. Parhaiten päähän jää Tiikerin hoilaama "The Wonderful Thing About Tiggers", joka on todella hyvä. Erityisen tarttuvia kappaleet eivät ole, mutta ne toimivat hyvin elokuvan aikana.

Animointi on hyvin toteutettu ja se poikkeaa hieman Walt Disneyn elokuvien yleisestä tyylistä. Animoinnissa on hienosti otettu huomioon, että juttu tapahtuu kirjassa, sillä monet taustat näyttävät lasten kuvakirjoista otetuilta. Läpi elokuvan animoinnissa on tietynlaista luonnosmaisuutta, joka toimii erittäin mainiosti. Elokuva ei kuitenkaan näytä keskeneräiseltä ja luonnosmaisuus on tarkasti tehty. Hahmot ovat kuitenkin selvästi Disneyn tyylisiä. Kaikki eläinhahmot (jopa luonteeltaan tylsät) ovat ulkonäöltään mieleenpainuvia ja hyviä. Tarinoista näkee, minä vuosina ne on tehty, sillä tyyli muuttuu hieman joka tarinassa ja kuva on tarkemmin piirretty loppupuolella. Nalle Puhin ohjauksesta vastaavat John Lounsbery ja Wolfgang Reitherman. Wolfgang ohjasi kaksi ensimmäistä tarinaa, kun taas John Lounsbery ohjasi kolmannen. Lounsbery ei ole ennen tätä ohjannut mitään, mutta on toiminut jo Lumikki ja seitsemän kääpiötä -leffasta (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937) lähtien animointipuolella. Sen sijaan Reitherman on ollut ohjaajana jopa viidessä Disney-leffassa ennen tätä, esimerkiksi elokuvissa 101 dalmatialaista (One Hundred and One Dalmatians - 1961) ja Robin Hood (1973). Käsikirjoituksesta vastaa kahdeksan henkilöä, mm. Ihaata ääninäyttelevä Ralph Wright. Musiikista vastaa Buddy Baker, joka on tehnyt loistavaa työtä sävellysten kanssa, joiden tahtiin on helppo keinua tanssahdellen.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalia ei valitettavasti ole, mutta parin Disney-leffan trailerit löytyy.

Yhteenveto: Nalle Puh on erittäin hyvä elokuva, mitä katsoo jatkuva hymy huulilla. Ottaen huomioon, että se on pääasiassa lapsille tehty, useat tarinat toimivat, sillä perheen pienimpien voi olla vaikea jaksaa seurata pidempää tarinaa. Vanhemmille katsojille useat tarinat voivat tuoda tunteen siitä, ettei kyseessä ole täysin kokonainen teos. Neljännen seinän rikkominen toimii pääasiassa, mutta sillä myös ratkaistaan tilanteita hieman liian helposti. Elokuvan hahmot ovat lähes kaikki loistavia. Puhin pöhköilystä voi löytää filosofisia mietintöjä, jolloin aikuisetkin löytävät leffasta riemua. Hahmot ovat myös niin valloittavia, että niitä on helppo rakastaa. Animoinnin luonnostyyli on taidokkaasti toteutettu, eikä elokuva näytä keskeneräiseltä. Elokuvassa on hyvä sanoma ja se sisältää hassuja hetkiä koko perheen elokuvapäivään. Suosittelen näyttämään tämän ensimmäisten elokuvien joukossa lapsillenne, sillä he löytävät siitä varmasti suurta riemua. Nalle Puhissa on hienoa myös se, että sen jatko-osat toimivat, mikä on harvinaista Disney-leffoille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
The Many Adventures of Winnie the Pooh, 1977, Walt Disney Productions