Arvostelu: Mid90s (2018)

MID90S

Ohjaus: Jonah Hill
Pääosissa: Sunny Suljic, Ne-Kel Smith, Olan Prenatt, Lucas Hedges, Katherine Waterston, Gio Galicia ja Ryder McLaughlin
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 16

Mid90s on komedianäyttelijä Jonah Hillin esikoiselokuva ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hill oli jo pidempään suunnitellut siirtyvänsä näyttelemisestä kameran taakse ja olikin kirjoitellut tarinaa. Pitkän suunnittelun ja rahan etsimisen jälkeen Hill sai projektinsa eteenpäin ja kuvaukset alkoivat kesällä 2017. Elokuva sai maailmanensi-iltansa jo yli vuosi sitten Toronton elokuvajuhlilla, missä sitä kehuttiin kovasti. Itse kiinnitin huomiota leffaan jo viime vuoden lopulla, kun se oli joidenkin listoilla vuoden parhaiden elokuvien joukossa. Aloin odottamaan elokuvan näkemistä, mutta kun sen Suomen julkaisusta ei kuulunut mitään, ehdin jo unohtaa koko teoksen. Ilahduin kuitenkin huomatessani, että Mid90s näytettäisiin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla ja päätinkin käydä ensimmäistä kertaa elämässäni näillä leffafestivaaleilla katsomassa juurikin tämän filmin.

Kolmetoistavuotias Stevie etsii paikkaansa 1990-luvun Los Angelesissa. Kun kotona ei ole asiat hyvin, Stevie löytää itselleen toisenlaisen perheen skeittaajaporukasta.

Nuori Sunny Suljic suorastaan loistaa 13-vuotiaan Stevien roolissa! Suljic tarjoaa huikean roolisuorituksen, täynnä elämää, tunnetta ja intohimoa näyttelemistä kohtaan. Hän hyppää oikein tosissaan hahmonsa vietäväksi ja riemuitsee ajastaan kameran edessä. Useaan otteeseen katsojalle leviää väkisinkin hymy, kun seuraa Suljicin eläytymistä. Roolihahmona Stevie voi olla todella vaikea tapaus näin nuorelle näyttelijälle, sillä hänen äitinsä (Katherine Waterston) on keskittynyt enemmän erilaisiin miehiin ja ummistaa silmänsä selvältä tosiasialta, että isoveli Ian (Lucas Hedges) hakkaa Stevietä usein. Suljic on kuitenkin erittäin vakuuttava ja hän viestii hienosti Stevien kokemat tunteet. Yksi parhaista lapsen roolitöistä, minkä olen pitkään aikaan nähnyt! Myös Waterston ja Hedges suoriutuvat hyvin, mutta heidän hahmojaan ei käsitellä yhtä kiehtovasti.
     Skeittaajapojat, joihin Stevie tutustuu, ovat häntä joitain vuosia vanhemmat Ruben (Gio Galicia), Ray (rap-artisti Na-Kel Smith), Fuckshit (Olan Prenatt) ja Fourth Grade (Ryder McLaughlin). Jokainen nelikosta on omalaisensa persoona ja jokaiseen syvennytään jossain kohtaa hieman. Riippuen katsojasta, aluksi hahmoihin suhtautuu joko ihaillen tai epäillen, mutta elokuvan kulkiessa eteenpäin hahmoja alkaa ymmärtämään ja heistä saattaa jopa alkaa välittämään. Galicia, Smith, Prenatt ja McLaughlin ovat kaikki todella hyviä ja etenkin uskottavia vanhana kaveriporukkana.

On suuri ilo huomata, ettei Jonah Hill ole pelkkä kelpo komedianäyttelijä, vaan hänestä on lahjoja muuhunkin. On myös mielenkiintoista, että toisin kuin voisi odottaa, Hill ei esikoisohjauksenaan tehnyt komediaa, vaan draamaleffan. Toki Mid90sista löytyy huumoripainotteisemmat hetkensä ja sen aikana saa naurahdella, mutta pohjimmillaan kyseessä on vakava tarina väkivaltaisessa kodissa asuvasta pojasta, joka etsii elämälleen tarkoitusta. Isoveljen väkivaltaisesta käytöksestä ei vain vihjailla, vaan mukana on muutamakin kohtaus, jossa tämä lyö pikkuveljeään useaan otteeseen niin, että katsojaakin sattuu. 13-vuotias Stevie ei tietenkään osaa itse hakea apua tällaiseen, mutta on kiinnostavaa seurata, kuinka hän yrittää löytää uudet isoveljet skeittaajakaveruksista. Tämän erikoisen perheen muodostuminen onkin leffan sydän, mikä sykkii yllättävänkin lämpimästi. Aluksi katsoja nostelee kulmiaan syyttävästi, kun kaverukset tuntuvat painostavan Stevietä tekemään asioita, mutta vaikka kuinka tekisi mieli soittaa lastensuojeluun, tässä porukassa on jotain niin toimivaa, että sitä seuraa jopa lumoutuneena.

Mid90s tuntuu erittäin aidolta teokselta ja siitä huokuu, kuinka itselleen tärkeää tarinaa Hill kertoo. Hill onkin halunnut panostaa filmin ysärihenkeen täysillä, jotta se tuntuisi todelliselta nostalgiatripiltä muillekin 90-luvun nuorille. Elokuva on kuvattu aikaan sopivasti lähes neliömäiselle 16 millimetrin rakeilevalle filmille, aivan kuin se olisi kotivideo, mikä olisi oikeasti kuvattu vuonna 1996. Todella vahva visuaalinen visio, sekä tarkka ajankuvaa luova työ lavastajilta ja puvustajilta takaavat katsojalle aikamatkan. Erilaisilla kikoilla Hill saa elokuvan tuntumaan siltä kuin katsoisi aitoja tapahtumia, joita ei ole suunniteltu tai näytelty. Illuusio on erinomaisesti rakennettu läpi elokuvan. Vajaan puolentoista tunnin kesto hujahtaakin nopeasti ohi, mutta sille ajalle ehtii kertyä monenlaisia tunteita. Vaikka Mid90s käsitteleekin todella hyvin rankkoja aiheita, jää siitä lopulta hyvä mieli.

Kyseessä on myös erinomaisesti leikattu leffa. Yllätin itseni useastikin intoilemasta todella rytmitajuisen leikkauksen vuoksi. Rytmityksellä en tarkoita vain yleisesti koko elokuvan rytmiä, vaan kohtauksen sisällä olevien leikkausten rytmikkyyttä. Leikkaukset ovat erittäin tarkkoja ja huolella tehtyjä. Ne ovat usein napakoita ja voinkin helposti kuvitella, kuinka Hill on katsonut leikkaushuoneessa kuvattua materiaalia ja napsautellut sormiaan aina, kun haluaa leikkauksen kuvaan. Etenkin yhdessä bilekohtauksessa on suorastaan maagista editointia. Äänipuolikin on toimiva ja musiikit ovat aikaan ja teemaan kuuluvia. Isoveljen lyöntien äänitehosteet ovat kuitenkin hieman yliampuvat ja niissä olisi voinut laskea äänen tasoja maltillisemmiksi, jotta niiden kohtaukset olisivat entistäkin tehokkaampia. Toisaalta voi olla, että tämä on tietoinen päätös juuri sen takia, että katsojan tunnetta keventäisi yliampuvat ääniefektit.

Yhteenveto: Mid90s on loistava debyyttiohjaus Jonah Hilliltä ja kunnon aikamatka ysärille. Elokuvan visuaalinen tyyli neliömäisine ja hieman rakeilevine kuvineen kaikkineen on todella taidokkaasti luotu, minkä lisäksi filmi on upeasti leikattu. Tarina on selvästi tärkeä Hillille, sillä niin huolellisesti hän teostaan käsittelee. On hienoa nähdä, ettei Hill ole vain komediaheppu, vaan hän taitaa myös vakavan draaman. Kaikki leffassa tuntuu hämmentävän aidolta, aivan kuin ei edes katsoisi elokuvaa, vaan todellisia tapahtumia. Skeittaajaystävien kaveruus on erittäin todentuntuinen. Parasta leffassa on kuitenkin sen päätähti, nuori Sunny Suljic, joka tarjoaa aivan mielettömän hyvän roolisuorituksen itseään etsivänä Stevienä. Todella toivon, että Suljicille avautuu lisää ovia ja että hän pääsee osoittamaan upeat kykynsä vielä monesti tulevaisuudessakin. Jos pidät vahvoista indiedraamoista, haikailet takaisin 1990-luvulle tai lämpenet skeittikulttuurille, suosittelen todella paljon Mid90sin katsomista. Vaikka Rakkautta & Anarkiaa -näytökset ovat jo menneet, on leffa saapunut Suomeen vaivihkaa myös vuokrattavaksi ja myyntiin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Mid90s, 2018, A24, IAC Films, Waypoint Entertainment