sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Arvostelu: Good Boys (2019)

GOOD BOYS



Ohjaus: Gene Stupnitsky
Pääosissa: Jacob Tremblay, Brady Noon, Keith L. Williams, Molly Gordon, Midori Francis, Chance Hurtsfield, Izaac Wang, Millie Davis, Josh Caras, Will Forte, Lil Rel Howery, Retta ja Stephen Merchant
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 12

Good Boys on koomikko Seth Rogenin tuottama uusi komediaelokuva. Käsikirjoituksen työstivät Gene Stupnitsky ja Lee Eisenberg, joiden oli alunperin tarkoitus myös ohjata leffa yhdessä, mutta lopulta Eisenberg ei halunnut hoitaa ohjaajan hommia ja ensikertalainen Stupnitsky ohjasi elokuvan yksin. Kuvaukset alkoivat ja niiden aikana heräsi kohu, kun tummaihoisen Keith L. Williamsin vaalea stand-in (henkilö, joka on kuvauksissa näyttelijöiden paikalla ennen kuin kamera pistetään pyörimään, jotta heidän avulla kuva voidaan sommitella ja valaisu tarkistaa kuntoon) maskeerattiin mustemmaksi, jotta hänen ihonvärinsä vastaisi Williamsin ihonväriä. Rogen vannoi, että kun sai tietää tästä, hän pisti asialle lopun ja antoi maskeeraajan kuulla kunniansa. Nyt Good Boys on saanut ensi-iltansa ja itse odotin positiivisin mielin leffan näkemistä. Elokuvan traileri oli hauska ja ajattelinkin, että parhaassa tapauksessa elokuva voisi olla oikein mainio kokemus. Kävinkin katsomassa sen heti ensi-iltapäivänä yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Kutosluokkalaispojat Max, Lucas ja Thor saavat kutsun suosittujen luokkalaisten juhliin. Siellä Max voisi päästä toteuttamaan unelmansa ja suutelemaan ihastustaan. Sitä ennen kolmikon vain pitäisi saada jostain selville, miten suutelu tapahtuu.

Elokuvan pääkolmikkona Maxina, Lucasina ja Thorina, eli "Säkkituolisälleinä" nähdään mm. Roomista (2015) tuttu Jacob Tremblay, sekä Keith L. Williams ja Brady Noon, jotka puhkuvat sielun leffaan. Elokuvan onnistuminen on isosti kiinni pääkolmikon onnistumisesta ja onneksi Tremblay, Williams ja Noon ovat erinomainen trio. He tuntuvat aidoilta kaveruksilta, jotka ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Heidän ystävyytensä on käsinkosketeltavan todellista ja kolmikon hulluun seikkailuun lähtee erittäin mielellään mukaan. Hahmot ovat yksittäinkin kiinnostavia ja jokaiseen onnistutaan syventymään läpi leffan.
     Muita hahmoja leffassa ovat Maxin isä (Will Forte), Lucasin vanhemmat (Lil Rel Howery ja Retta), öykkäripoika Atticus (Chance Hurtsfield), Maxin ihastus Brixlee (Millie Davis), bileet järjestävä Soren (Izaac Wang), sekä kapuloita rattaisiin tunkeva naiskaksikko Hannah (Molly Gordon) ja Lilly (Midori Francis). Muutkin hahmot ovat veikeitä, mutta he jäävät pahasti pääkolmikon varjoon. Kaikin puolin näyttelijät tekevät oivaa työtä. Howery ja Retta ovat hulvattomia Lucasin vanhempina ja pikaisesti elokuvassa käyvä koomikko Stephen Merchant on myös todella hauska tapaus.




Good Boys osoittautui yllättävänkin hyväksi komediaksi, mikä sisältää niin roisia huumoria kuin syvällisempää menoa draamapuolella. Itse juoni siitä, että kaverukset pyrkivät ikäistensä juhliin, jotta voivat todistaa heille jotain, ei todellakaan ole mitään uutta tai erityistä ja samaa on nähty esimerkiksi aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä Booksmartissa (2019) ja Good Boysin tekijöiden aiemmassa komediassa Superbad (2007). Mutta kuten niissäkin käy selväksi, tärkeintä ei ole määränpää, vaan se matka - niin fyysisesti kuin henkisesti. Elokuva tarjoaa puolentoista tunnin verran todella hauskaa menoa ja onnistuu siinä samalla kertomaan hyvää kasvutarinaa pääkolmikon kohdalla. Vaikka tällainen kasvutarinakin tuntuu usein todella tavanomaiselta, lopputulos voi helposti tuottaa yllätyksen. Itse yllätyin, kuinka syvälliseksi ja katsojan sydämeen iskeväksi loppupää onnistuu menemään.

Ennen näitä syvällisyyksiä nähdään kuitenkin paljon sitä hölmöilyä ja sekoilua, mitä leffalta alunperin odottaakin. Onneksi nämä urpoilut eivät ole vain aivotonta menoa ja niistä on saatu oikeasti hauskoja. Itse nauroin useaan otteeseen ääneen elokuvan aikana. Nämä lapsihahmot tuntuvat aidoilta lapsilta. He käyttävät tökeröä kieltä, mutta eivät selvästi tiedä, mitä monet heidän käyttämistään sanoista tarkoittavat. He puhuvat paljon seksistä, mutta vain sen verran, mitä he ovat luokkalaisiltaan kuulleet. Alkoholin käytöllä kehuskellaan, vaikkei sitä olisi koskaan maistanut, mutta täytyyhän sitä esittää olevansa cool. Näin suuri osa kutosluokkalaisista oikeasti käyttäytyy ja itse huomasin usein tuttuja piirteitä, mitkä nolottavat hieman tänä päivänä. En sano, että elämäni olisi koskaan ollut yhtä villiä kuin tällä kolmikolla, mutta voin hyvin kuvitella, että monet Maxin, Thorin ja Lucasin koettelemuksista perustuvat oikeisiin kokemuksiin. Good Boys ei koskaan käy tylsäksi, sillä se onnistuu jatkuvasti tuomaan jotain uutta pöytään. Tarina on nopeatempoinen, mutta se ei kiirehdi. Oikeissa paikoissa elokuvaa osaa myös rauhoittua syventämään hahmojaan.




Ohjaaja Gene Stupnitskyn ensikertalaisuus ei kertaakaan näy leffasta, vaan hän onnistuu rakentamaan todella lystikkään tunnelman, mikä pitää katsojaa otteessaan loppuun asti. Stupnitsky tahdittaa komediaa taidokkaasti ja ohjaa lapsinäyttelijöitä mainiolla tavalla. Lisäksi hänen ja Lee Eisenbergin käsikirjoitus on hyvä ja hauska. Vaikka tarinankerronnasta löytyy kliseisyyttä ja tiettyjä heikkouksia, ovat he onnistuneet tuomaan myös jotain tavallisesta poikkeavaa mukaan. Elokuva on myös kuvattu ja leikattu sujuvasti. Pienet näkyvät erikoistehosteet ovat toimivat ja niin ovat myös ääniefektit. Lyle Workmanin säveltämät musiikit eivät pääse koskaan kunnolla esiin, mutta ne soivat ihan kelvollisesti tapahtumien taustalla.

Yhteenveto: Good Boys on oikein mainio ja paikoitellen jopa hulvaton komedia, joka onnistuu myös muuttumaan syvällisemmäksi - etenkin leffan lopussa. Sitä ennen nähdään paljon räävitöntä menoa, hauskaa dialogia ja yllättäviä vetoja. Säkkituolisällejä näyttelevät Tremblay, Noon ja Williams ovat nappivalinnat rooleihinsa ja hahmojen välinen ystävyys tuntuu täysin aidolta. Nuoret myös puhuvat kuin kutosluokkalaiset, käyttäen sanoja mitä eivät täysin ymmärrä (usein vieläpä väärin), sekä kehuskelemalla hölmöillä asioilla ollakseen suosittuja. Kolmikon seikkailu nappaa heti mukaansa ja se viihdyttää alusta loppuun saakka. Itse juoni ei ole mitään uutta, mutta elokuvaan on onnistuttu tuomaan joitain raikkaita puolia. Suosittelenkin Good Boysia hyvää ja hauskaa komediaa etsiville. Jos samojen tekijöiden Superbad upposi, toimii tämäkin takuuvarmasti.

Vielä ihan loppuun täytyy sanoa, että eivätkö jotkut nuoret katsojat ihan oikeasti osaa kunnioittaa muita katsojia? Eikö heille enää opeteta käytöstapoja? Muutama rivi edessämme istui kaveriporukka, joka räpläsi puhelimiaan läpi leffan. Miksi he maksoivat yli kymmenen euron lipun hinnan per nenä siitä, että he voivat selata Instagramia ja Snapchatia tai kuunnella ja lähettää ääniviestejä?




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Good Boys, 2019, Universal Pictures, Good Universe, Point Grey Pictures


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti