Arvostelu: Koiramies (Dog Man - 2025)

KOIRAMIES

DOG MAN

Ohjaus: Peter Hastings

Pääosissa: Peter Hastings, Pete Davidson, Lucas Hopkins Calderon, Lil Rel Howery, Isla Fisher, Billy Boyd, Ricky Gervais, Poppy Liu, Cheri Oteri ja Stephen Root

Genre: animaatio, komedia, toiminta

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Ikäraja: 7

Dog Man, eli suomalaisittain Koiramies perustuu Dav Pilkeyn samannimiseen sarjakuvasarjaan, joka käynnistyi vuonna 2016. Tehtyään animaatioelokuvan Kapteeni Kalsari: Elokuva (Captain Underpants: The First Epic Movie - 2017) ja animaatiosarjan Kapteeni Kalsarin hurjat seikkailut (The Epic Tales of Captain Underpants - 2018-2020) Pilkeyn aiempien töiden pohjalta, DreamWorks-yhtiö ilmoitti työstävänsä leffasovitusta myös Koiramiehestä. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animaattorit kävivät töihin. Nyt Koiramies on saapunut elokuvateattereihin ja vaikka Pilkeyn sarjakuvat eivät olleet minulle erityisen tuttuja, odotin leffan näkemistä positiivisin mielin. Kävinkin katsomassa Koiramiehen heti sen ensi-iltapäivänä.

Yrittäessään napata pahamaineisen kissarosvo Peten, poliisikonstaapeli Ritari ja hänen uskollinen koiransa Olli haavoittuvat pahasti. Lääkärit eivät voi muuta kuin yhdistää Ritarin ja Ollin ja luoda heistä poliisivoimien täysin uuden konstaapelin, Koiramiehen.

Konstaapeli Alex Murphy on kunnollinen poliisi rikollisuuden täyttämässä kaupungissa. Jahdatessaan pahiksia, Alex kuitenkin telotaan niin pahasti, että lääkäreiden ainoa vaihtoehto on yhdistää mies ja kone, ja luoda ultimaattinen poliisi: RoboCop. Ei kun hetkinen. Hups, väärä elokuva! Siis konstaapeli Ritari (Peter Hastings) on kunnollinen poliisi rikollisuuden täyttämässä kaupungissa. Jahdatessaan pahiksia, Ritari kuitenkin telotaan niin pahasti, että lääkäreiden ainoa vaihtoehto on yhdistää mies ja hänen koiransa, ja luoda ultimaattinen poliisi: Koiramies. Päähenkilön idea on totaalisen pöhkö ja juuri siksi niin lystikäs. Miehen vartalolla ja koiran päällä varustettu Koiramies ryhtyy heti puhdistamaan tätä Okei-kaupunkia rikollisuudesta - jos hän ei siis erehdy jahtaamaan vaikkapa oravaa puistossa pankkirosvon sijaan. Eipä ihme, että hahmosta on muodostunut monen lapsen suosikki, sillä aikuisenakin Koiramiehen matkaan hyppää mielellään.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa poliisipäällikkö (Lil Rel Howery), uutistoimittaja Sara Hatuton (Isla Fisher), Okei-kaupungin pormestari (Cheri Oteri), kala Voltti (Ricky Gervais) ja katala kissa Pete (Pete Davidson), Koiramiehen arkkivihollinen, jota vankilat eivät pidättele ja joka on päättänyt tehdä Koiramiehen tuhoamisesta elämäntehtävänsä. Sivuhahmotkin ovat varsin lystikkäitä ja yllättäen Pete nousee toisinaan jopa isompaan rooliin kuin itse Koiramies. Koska Koiramies ei puhu ja käyttäytyy kuin hölmö hauva, huomattavasti ihmismäisemmästä Petestä saadaan irti enemmän hahmokehitystä ja syvyyttä.

Koiramies osoittautui oikein meneväksi lastenelokuvaksi, josta löytyy tarpeeksi viihdearvoa myös aikuiselle katsojalle, lähtien varsin veikeästä premissistä poliisista, joka on miehen ja koiran yhdistelmä. Luvassa on hauskoja juttuja niin lapsille, alkaen vauhdikkaasta koheltamisesta ja toilailusta, mutta myös joitain selviä vitsejä aikuisillekin. Pete-kissan kyyninen elämänkatsomus nosti useasti hymyä huulilleni, siinä missä yleisön lapsikatsojat nauroivat enemmän tämän villeille keksinnöille, joilla tämä yrittää päästä Koiramiehestä eroon. Mukaan on myös ripoteltu viittauksia leffoihin ja sen lisäksi, että lähtökohtaisesti elokuva on kuin RoboCop (1987) lapsille, löytyy repliikeistä myös selviä lainauksia esimerkiksi elokuvista Aliens - paluu (Aliens - 1986) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988).

Heti ensiminuuteista lähtien Koiramiehellä on aikamoinen meno päällä, eikä vauhtia juuri hiljennetä elokuvan aikana. Elokuva on sellaista audiovisuaalista tykittelyä ja nopeatempoista kohkaamista, että on pakko ikäkriiseillä ja todeta, että leffan edetessä aloin kokea lähes tauottoman vyörytyksen hieman uuvuttavaksi. Onneksi sekaan mahtuu myös muutamia suvantohetkiä, joissa hahmoihin saadaan vähän lisäsyvyyttä, esimerkiksi kun operaationsa jälkeen Koiramies palaa kotiinsa, vain huomatakseen että hänen vaimonsa on lähtenyt uuden miehen matkaan. Leffan parasta antia on puolen välin paikkeilla mukaan tuleva kissanpentu Pikku-Pete (Lucas Hopkins Calderon), joka tarjoaa niin Koiramiehelle kuin erityisesti pahalle Petelle kasvun varaa. Kun Pete alkaa pennun ansiosta katsoa maailmaa ilman kyynisyyden lasejaan, tämä näkee vihdoin tiettyä kauneutta kaiken keskellä, mikä monen elokuvaa katsovankin pitäisi muistaa tehdä aina silloin tällöin.

Visuaalisesti Koiramies on todella kivaa katseltavaa ja sen verran, mitä elokuvan jälkeen selailin Koiramies-sarjakuvia Suomalaisessa kirjakaupassa, Dav Pilkeyn hupsu tyyli on siirtynyt onnistuneesti valkokankaille. Elokuva yhdistelee tyylikkäästi käsin piirretyltä näyttävää kuvastoa 3D-animaatioon, ei suostu vetämään yhtäkään ääriviivaa suoraksi viivaimen avulla, vaan pitää tietyn kotikutoisuuden mukana ja tarjoaa toinen toistaan höpsömmän näköistä tyyppiä ruudulle. Elokuva on myös mukavan värikäs. Äänimaailma kohkaa tosiaan menemään aikamoisella ryminällä ja niin Tom Howen säveltämät musiikit kuin leffassa kuultavat useat biisit ovat varsinaista jumputusta.

Ennen elokuvaa nähdään DreamWorksin tuoreimpaan menestysfranchiseen, Hurjaan jengiin (The Bad Guys - 2022-) liittyvä lyhytelokuva Valkoisia valheita ja peitetarinoita (The Bad Guys: Little Lies and Alibis), joka on myös vauhtia pursuavaa tykittelyä ja joka muistuttaa loppukesästä ilmestyvästä Hurja jengi 2 -elokuvasta (The Bad Guys 2 - 2025).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dog Man, 2025, DreamWorks Animation, Universal Pictures, Treehouse Comix

Arvostelu: Free Guy (2021)

FREE GUY

Ohjaus: Shawn Levy
Pääosissa: Ryan Reynolds, Jodie Comer, Lil Rel Howery, Joe Keery, Utkarsh Ambudkar, Taika Waititi, Camille Kostek, Matty Cardarople ja Channing Tatum
Genre: komedia, scifi, toiminta, romantiikka
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 12

Free Guy on Ryan Reynoldsin tähdittämä komediaelokuva. 20th Century Fox ryhtyi työstämään elokuvaa muutamia vuosia sitten, mutta esituotanto jäi jumittamaan, kun Fox myytiin Disneyn omistukseen. Disneyllä pidettiin elokuvan ideasta paljon ja sen tuotantoa päästiin pian jatkamaan kauppojen toteuduttua. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2019 ja Free Guyn oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa heinäkuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia sen julkaisu siirrettiin aluksi joulukuulle ja lopulta tälle kesälle. Nyt Free Guy saapuu vihdoin elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa ihan positiivisin mielin, vaikka ehdin viimeisen vuoden aikana unohtaa sen olemassaolon useaan otteeseen. Erityisesti riemastuin videosta, missä Reynoldsin esittämä Deadpool katsoo leffan traileria yhdessä Taika Waititin Korg-hahmon kanssa ja meninkin kiinnostuneena katsomaan Free Guyta sen lehdistönäytökseen parisen viikkoa ennen ensi-iltaa.

Avoimen maailman videopelissä asustaa pankkivirkailija Guy, joka on samaa kaavaa päivästä toiseen toistava bottihahmo. Eräänä päivänä Guy päättää kuitenkin ottaa ohjat omiin käsiinsä, irtautuen koodauksestaan ja päätyen seikkailuun, jossa vaakalaudalla on koko pelin, eli hänen maailmansa kohtalo.

Pääroolissa Guyna nähdään tosiaan Ryan Reynolds, joka toistaa tuttuja maneereitaan pitkin leffaa ja se riippuukin sitten katsojasta, onko se hyvä vai huono juttu. Itse pidän Reynoldsista todella paljon ja hän onkin nappivalinta filmin tähdeksi. Reynolds tekee sympaattisen hömelöstä Guysta välittömästi pidettävän ja hahmoa kannustaa yhä vain enemmän, mitä pidemmälle filmi kulkee. Guy ei hahmona ole todellakaan mitään perinteisintä sankariainesta - hän ei ole edes pelinsä päähahmo. Guy on pelkkä algoritmin kyhäämä sivuhenkilö, jonka tehtävänä on tulla pelaajien riepoteltavaksi. Kun hahmo kyllästyy tähän, alkaa Guyn epätodennäköinen matka kohti pelinsä pelastamista.

     Reynoldsin lisäksi elokuvassa ovat mukana myös koomikko Lil Rel Howery Guyn parhaana kaverina, pankinvartija Buddynä, Killing Eve -sarjasta (2018-2022) tuttu Jodie Comer toiminnallisena Millie-pelaajana, joka vetäisee Guyn mukaan seikkailuunsa, Stranger Things -sarjasta (2016-) tuttu Joe Keery ja rap-artisti Utkarsh "UTK the INC" Ambudkar peliä valvovina koodareina Keysinä ja Mouserina, sekä ohjaajana paremmin tunnettu Taika Waititi videopelin omistavan firman johtajana Antwanina. Howery ja Waititi ovat hilpeitä osissaan, kun taas Comer näyttää lahjojaan psykopaattitappajaroolin ulkopuolella. Keery ja Ambudkar ovat myös kelpo valinnat osiinsa, mutta eivät tee mitään erityistä vaikutusta.

Free Guy ei tarinallisesti tarjoa mitään uutta ja ennennäkemätöntä. Sen videopeliasetelmasta tulee vahvasti mieleen muutaman vuoden takainen Ready Player One (2018), joskin Free Guy ei luota samalla lailla kaikenlaisten viittausten ja easter eggien voimaan. Juoni taas muistuttaa todella voimakkaasti Lego Elokuvaa (The LEGO Movie - 2014). Kummassakin filmissä päähenkilö on tuiki tavallinen mattimeikäläinen täysin arkisissa hommissa, kunnes toiminnallinen naishahmo vetäisee hänet mukaan tehtäväänsä, missä pitää pelastaa kuvitteellinen maailma ilkikuriselta korporaatiojohtajalta. Onneksi Free Guy ei kaadu tuttuihin kuvioihin, vaan se on ilahduttavan mainio komediaseikkailu, minkä aikana on vaikea puskea leveää hymyä pois kasvoilta.

Yksi elokuvan isoimmista onnistujista on sen huolella rakennettu videopelimaailma, mistä varmasti jokainen elokuvaa katsova pelien suurkuluttaja voi innostua. Vaikka itse pelaan harvoin, riemastuin vähän väliä kaikenlaisista kekseliäistä yksityiskohdista, joita taustat ovat pullollaan. Elokuva kuvastaa täydellisesti avoimen maailman videopelin online-kaoottisuutta, kun omat hahmonsa muovanneet pelaajat saapuvat aiheuttamaan tuhoa kaupunkiasetelmaan. Ninjoiksi, avaruustaistelijoiksi, cowboyksi ja ties miksi pukeutuneet pelaajat ammuskelevat hurjan kokoisilla tykeillään toisiaan ja samoja repliikkejä toistavia botteja, suorittavat tehtäviä (kuten Guyn pankin ryöstäminen) ja kaahaavat kaduilla tuunaamillaan kulkuneuvoilla, joita on hevosvaunuista panssarivaunuihin ja urheiluautoihin.

Pystyn sujuvasti katsomaan sormien läpi juonen tiettyä mielikuvituksettomuutta ja kliseisyyttä, kun elokuvan maailma on näin mukaansa imaiseva ja päähenkilö näin pidettävä. Lisäksi leffa on myös erittäin hauska. Naurahtelin vähän väliä ääneen ja on hienoa, etteivät hilpeydet hiivu finaalia kohti, vaan elokuva pysyy loppuun asti hauskana. Alkupäässä on erityisen hauskaa, kun Guy ei tiedä olevansa videopelihahmo ja on niin tottunut elämänsä menoon ja melskeeseen, ettei ole moksiskaan, kun hänen ympärillä tapetaan ja ammutaan ja räjäytellään. Se on hänelle täysin arkista. Muutama hieman hidastelevampi hetki mahtuu mukaan ja parit kohtaukset olisi voinut kirjoittaa uudestaan vähän luontevammiksi, mutta muuten Free Guy toimii todella hyvin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Night at the Museum -filmit (2006-2014) tehnyt Shawn Levy, jonka työ on innokkaan energistä, mikä tarttuu nopeasti katsojaan. Matt Liebermanin ja Zak Pennin liikojakin lainaileva käsikirjoitus hyötyy paljon Levyn ohjauksesta, joka saa katsojan niin tiukasti mukaan, että vaikka lopputuloksen arvaa alkupäässä, sitä silti jännittää, kuinka leffassa käy. Free Guy on myös oivallisesti kuvattu ja siitä löytyy mainioita lavasteita, sekä veikeää puvustusta. Erikoistehosteista näkyy luultavasti tahallisesti digitaalisuus, mistä yleensä tulisi edes pientä kritiikkiä, mutta kun kyseessä on videopelimaailma, se digitaalisuus vain sopii mukaan. Äänimaailma on onnistuneesti rakennettu ja Christophe Beckin säveltämät musiikit lisäävät seikkailullisen pelin henkeä.

Yhteenveto: Free Guy on turhankin tutusta juonestaan huolimatta erittäin mainio ja hauska videopeliseikkailu. Sen maailma on huolellisesti luotu ja pelien suurkuluttajat innostuvat varmasti, kuinka filmi esittää videopelinsä kaikessa hilpeässä kaoottisuudessaan. Maailmaan uppoutuu välittömästi ja elokuvan päähenkilöstä, Guysta tykkää saman tien, jolloin elokuva pitää tiukasti mukanaan, vaikka tarinan käänteet arvaakin ennalta. Filmiä katsoessa herää väkisinkin mielikuvia muista teoksista, mutta se ei lopulta hirveästi haittaa, sillä elokuva onnistuu olemaan niin ilahduttava paketti. Sen aikana saa nauraa paljon, kuten myös jännittää ja innostua vekkulimaisissa toimintakohtauksissa. Ryan Reynolds on nappivalinta pääosaan Guyksi ja muutkin näyttelijät Jodie Comerista Taika Waititiin hoitavat tonttinsa hyvin. Reynoldsin ja videopelien faneille Free Guy onkin pakkokatsottavaa, minkä lisäksi sitä voi suositella vauhdikkaiden komediaseikkailujen ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Free Guy, 2021, Twentieth Century Fox, 21 Laps Entertainment, Berlanti Productions, Maximum Effort, Lit Entertainment Group

Arvostelu: Tom & Jerry (2021)

TOM & JERRY

Ohjaus: Tim Story

Pääosissa: Chloë Grace Moretz, Michael Peña, Rob Delaney, Pallavi Sharda, Colin Jost, Ken Jeong, Jordan Bolger, Patsy Ferran, Daniel Adegboyega, Bobby Cannavale, Lil Rel Howery ja Tim Story

Genre: komedia, seikkailu, animaatio

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 7

Tom & Jerry perustuu William Hannan ja Joseph Barberan vuonna 1940 luomiin piirroshahmoihin Tom-kissaan ja Jerry-hiireen, jotka ovat esiintyneet lukuisissa piirrossarjoissa, sarjakuvissa, peleissä ja elokuvissa vuosikymmenten varrella. Animaatiota ja oikeita näyttelijöitä yhdistelevää elokuvaa ryhdyttiin suunnittelemaan jo vuonna 2009, mutta vasta lähes kymmenen vuotta myöhemmin leffan teko lähti kunnolla liikkeelle. Kuvaukset alkoivat heinäkuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo joulukuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua jouduttiin siirtämään. Nyt Tom & Jerry on vihdoin saapunut myös Suomen elokuvateattereihin ja itse olin hyvin skeptinen filmin suhteen. Katsoin lapsena paljon Tom & Jerry -piirrossarjoja ja olen aina pitänyt tästä kissa-hiiri-jahdista. Innostuin, kun kuulin uuden leffan olevan tulossa, mutta huolestuin, kun sen kerrottiin yhdistelevän animaatiota oikeisiin näyttelijöihin. Traileri vain laski odotuksiani entisestään ja meninkin epäröivin mielin katsomaan Tom & Jerryä sen lehdistönäytökseen muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Kayla Forester huijaa itselleen työpaikan Royal Gate -hotellista, jossa ollaan järjestämässä suuret somevaikuttajien häät. Kun hotellista löydetään hiiri nimeltä Jerry, Kayla saa tehtäväkseen hankkiutua hiirestä eroon, mihin Kayla tarvitsee avukseen kissan nimeltä Tom.

Chloë Grace Moretz näyttelee nuorta Kaylaa, joka saa huiputettua Royal Gate -hotellia antamaan hänelle työpaikan eri ihmisen ansiopapereilla. Vaikkei hahmo anna lapsikatsojille välttämättä kovin hyvää kuvaa siitä, kuinka pitäisi pyrkiä ansioitumaan elämässä, koin aluksi, että Kayla voisi olla kivan vekkulimainen tapaus, jonka huijauksia olisi viihdyttävää seurata. Mutta ei. Heti päästyään hotelliin töihin, Kayla muuttuu tylsäksi ja hieman ärsyttäväksi hahmoksi, jonka kohdalla alkaakin toivoa, että hänen huijauksensa huomattaisiin ja hän saisi potkut. Asiaa ei auta, ettei Moretz ole erityisen kaksinen roolissaan. Moretz on aiemmin osoittanut lahjojaan, mutta tällaiseen kohelluskomediaan hän ei sovi. Häneltä löytyy kyllä hyvätkin hetkensä, mutta hänelle koituu selvästi suuria vaikeuksia esiintyä luontevasti kohtauksissa, joissa hänen ainoat vastanäyttelijänsä ovat jälkikäteen animoidut eläimet.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat hotellin johtaja Dubros (Rob Delaney), tapahtumapäällikkö Terence (Michael Peña), ovimies Gavin (Daniel Adegboyega), vastaanottovirkailija Lola (Christina Chong), pikkolo Joy (Patsy Ferran), baarimikko Cameron (Jordan Bolger), kokki Jackie (Ken Jeong), sekä hotellille häitään viettämään saapuva supersuosittu somepariskunta Ben (Colin Jost) ja Preeta (Pallavi Sharda), joiden häät ovat hotellin isoin tapahtuma vuosikausiin. Olivatkohan siinä kaikki hahmot? Unohdinko nyt jonkun... Ai niin, aina silloin tällöin elokuvassa piipahtavat hiiri Jerry ja tätä jahtaava kissa Tom. 

On käsittämätöntä, että Tom & Jerry -nimisen elokuvan nimikkohahmot tuntuvat sivuhenkilöiltä omassa leffassaan. En tiedä, johtuuko se siitä, että tekijät eivät keksineet tarpeeksi tekemistä tälle eläinkaksikolle, vai pelkäsivätkö he lasten tylsistyvän, sillä kumpikaan ei sano sanaakaan leffassa, mutta jostain syystä filmi päättää keskittyä toinen toistaan tylsempiin ihmishahmoihin. Ihan oikeasti, kuka muka menee katsomaan Tom & Jerry -elokuvaa, jonka juoni liittyy joidenkin somevaikuttajien häihin ja nuoreen naiseen, joka huijaa itselleen työpaikan hotellilta? Sitä on nimittäin tiedossa vähän päälle puolentoista tunnin ajan. Tom ja Jerry käyvät pikaisesti hauskuuttamassa noin kymmenen minuutin välein, piristämään hieman tylsistymisen partaalle jatkuvasti päätyviä kaikenikäisiä katsojia. On vaikea kuvitella, että lapset tai edes vanhat Tom & Jerry -fanitkaan saisivat paljoa irti tästä kehnosta tekeleestä.

On selvää, että Tom & Jerryn suunnittelu alkoi noin kymmenen vuotta sitten, sillä siihen aikaan tuntui olevan trendinä tehdä elokuvia, joissa yhdistellään vanhoja ja ikonisia piirroshahmoja oikeiden näyttelijöiden kanssa. Oli esimerkiksi Karvinen (Garfield: The Movie - 2004), Alvin ja pikkuoravat (Alvin and the Chipmunks - 2007), Jogi-karhu (Yogi Bear - 2010) ja Smurffit (The Smurfs - 2011). Leffat olivat toinen toistaan haukutumpia ja noin vajaan vuosikymmenen ajan tuntui siltä, että Hollywood olisi jopa ottanut opikseen ja lopettanut niiden teon. Mutta ei. Nyt meillä on Tom & Jerry, joka kopioi noiden rainojen kaavaa pitkästymiseen asti. Animaatiohahmot päätyvät suurkaupunkiin ja tapaavat oikeita ihmisiä, sitten kohelletaan puolentoista tunnin ajan myötähäpeällisten huonojen vitsien ja tuotesijoittelujen kera, kunnes pituutta on tarpeeksi, jotta pillit voi pistää pussiin ja kutsua lopputulosta elokuvaksi. Vuosikymmenen ajan toitotettu kritiikki on mennyt kuuroille korville ja jälleen yksi fanikunta voi todeta lapsuutensa menneen pilalle.

Ei leffa onneksi nimikkohahmojaan sen kummemmin oikeasti pilaa - he vain ovat yllättävän pienessä roolissa omassa elokuvassaan. Tom ja Jerry käyttäytyvät kuten aina ennenkin; kumpikaan ei puhu ja he ovat jatkuvasti satuttamassa toisiaan. Viime vuosina on ollut puhetta siitä, voiko lapsille näyttää tällaista "väkivaltaa" viihteenä, missä ei ole mitään seuraamuksia sillä, kuinka paljon toista tai itseään satuttaa. Olenkin positiivisesti yllättynyt, että filmi ei kohtele nimikkohahmoja kiltisti, vaan he joutuvat joka kohtauksessaan jonkinlaiseen höykytykseen, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi tappaa molemmat kymmeniä kertoja leffan aikana. Elokuvasta löytyy pari täysin Tomille ja Jerrylle omistettua kohtausta, joista yksi on erittäin lystikäs, salaman osuessa Tomiin kerta toisensa perään. Tekijöitä tuntuu kuitenkin kiinnostavan kaikki se muu turha tylsyys nimikkohahmojen ympärillä, eikä pari aidosti hauskaa kohtausta riitä pelastamaan kokonaisuutta.

Elokuvan on ohjannut Tim Story, jonka tunnetuimmat ohjaustyöt taitavat olla Fantastic Four (2005) ja Fantastic Four: Hopeasurffari (Fantastic Four: Rise of the Silver Surfer - 2007)... se varmaan kertoo jo paljon. Storyn työ ei ole erityisen hyvää tässä; paria hetkeä lukuunottamatta hän ei saa elokuvastaan hauskaa tai viihdyttävää. Isoimmat ongelmat toki tulevat Kevin Costellon huonosta käsikirjoituksesta. Kun kyseessä on Tom & Jerry, ei tekstiltä tietenkään voi odottaa mitään Shakespearea, mutta veikkaisin Shakespearenkin olevan kiinnostuneempi kahdesta päähenkilöstään. Lisäksi vaikka filmi onkin aika tyhjä sisällöltään, on siinä muutamia sanomia, jotka pistävät raapimaan päätä. Välillä tuntuu kuin leffa yrittäisi sanoa, että miesten maailmassa naiset voivat pärjätä vain huijaamalla. Tai että vaikeassa suhteessa välinpitämättömälle mielitietyllä pitäisi antaa lukemattomia uusia mahdollisuuksia, vaikka asiat vaikuttaisivat vain menevän huonompaan suuntaan. Noh, sentään leffa on ihan sujuvasti kuvattu. Leikkauksessa filmiä olisi voinut tiivistää reippaammin ihmisten osuuksista. Lavasteet ovat näyttävät ja eläinten animointi näyttää veikeältä piirrosjälkeä ja tietokonetekniikkaa yhdistellessään. Äänimaailmasta löytyy paljon vekkulimaisia kumauksia ja sirityksiä, mutta musiikit jättävät kylmäksi.

Yhteenveto: Tom & Jerry on harmillisen kehno koko perheen komedia, jota tuntuu kiinnostavan kaikki muu kuin itse Tom ja Jerry. Eläinkaksikko saa pari aidosti hauskaa kohtausta, missä katsoja pääsee nauramaan toheloinnille, epätoivoisille saalistusyrityksille ja sille, kun nimikkohahmoille käy köpelösti. Kaikki näiden parin kohtauksen ympärillä on kuitenkin aika surkeaa kohellusta. Hotelliin sijoittuva ja häihin liittyvä tarina ei jaksa kiinnostaa - etenkään kun ihmishahmot ovat näin tylsiä ja ärsyttäviä. Leffa kulkee turhankin tuttuja latuja mm. vuoden 2011 Smurffit-leffasta ja käyttää aikansa kiusalliseen tuotesijoitteluun, kyseenalaisiin opetuksiin ja kökköön parisuhdedraamaan. Kestoakin on liikaa ja tunnin ja 40 minuutin pituudella elokuva käy usein pitkäveteiseksi. Ja jos aikuinen Tom & Jerry -fanittaja kokee leffan tylsäksi, uskoisin, että lapsikin saattaa jatkuvasti elokuvan aikana ihmetellä, mihin ne kissa ja hiiri koko ajan katoavat? Elokuvaa onkin vaikea suositella oikeastaan kenellekään. Samankaltaisten edeltäjiensä kera leffa toimii parhaimmillaan lähinnä taustameluna, jolla vanhempi saa edes hetkellisesti aikuista leikkimään pyytävän lapsen hiljaiseksi television ääressä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Tom & Jerry, 2021, Warner Bros. Animation, Warner Animation Group, Hanna-Barbera Productions, Keylight Productions, King Features Syndicate, Lin Pictures, Turner Entertainment

Arvostelu: Good Boys (2019)

GOOD BOYS

Ohjaus: Gene Stupnitsky
Pääosissa: Jacob Tremblay, Brady Noon, Keith L. Williams, Molly Gordon, Midori Francis, Chance Hurtsfield, Izaac Wang, Millie Davis, Josh Caras, Will Forte, Lil Rel Howery, Retta ja Stephen Merchant
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 12

Good Boys on koomikko Seth Rogenin tuottama uusi komediaelokuva. Käsikirjoituksen työstivät Gene Stupnitsky ja Lee Eisenberg, joiden oli alunperin tarkoitus myös ohjata leffa yhdessä, mutta lopulta Eisenberg ei halunnut hoitaa ohjaajan hommia ja ensikertalainen Stupnitsky ohjasi elokuvan yksin. Kuvaukset alkoivat ja niiden aikana heräsi kohu, kun tummaihoisen Keith L. Williamsin vaalea stand-in (henkilö, joka on kuvauksissa näyttelijöiden paikalla ennen kuin kamera pistetään pyörimään, jotta heidän avulla kuva voidaan sommitella ja valaisu tarkistaa kuntoon) maskeerattiin mustemmaksi, jotta hänen ihonvärinsä vastaisi Williamsin ihonväriä. Rogen vannoi, että kun sai tietää tästä, hän pisti asialle lopun ja antoi maskeeraajan kuulla kunniansa. Nyt Good Boys on saanut ensi-iltansa ja itse odotin positiivisin mielin leffan näkemistä. Elokuvan traileri oli hauska ja ajattelinkin, että parhaassa tapauksessa elokuva voisi olla oikein mainio kokemus. Kävinkin katsomassa sen heti ensi-iltapäivänä yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Kutosluokkalaispojat Max, Lucas ja Thor saavat kutsun suosittujen luokkalaisten juhliin. Siellä Max voisi päästä toteuttamaan unelmansa ja suutelemaan ihastustaan. Sitä ennen kolmikon vain pitäisi saada jostain selville, miten suutelu tapahtuu.

Elokuvan pääkolmikkona Maxina, Lucasina ja Thorina, eli "Säkkituolisälleinä" nähdään mm. Roomista (2015) tuttu Jacob Tremblay, sekä Keith L. Williams ja Brady Noon, jotka puhkuvat sielun leffaan. Elokuvan onnistuminen on isosti kiinni pääkolmikon onnistumisesta ja onneksi Tremblay, Williams ja Noon ovat erinomainen trio. He tuntuvat aidoilta kaveruksilta, jotka ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Heidän ystävyytensä on käsinkosketeltavan todellista ja kolmikon hulluun seikkailuun lähtee erittäin mielellään mukaan. Hahmot ovat yksittäinkin kiinnostavia ja jokaiseen onnistutaan syventymään läpi leffan.
     Muita hahmoja leffassa ovat Maxin isä (Will Forte), Lucasin vanhemmat (Lil Rel Howery ja Retta), öykkäripoika Atticus (Chance Hurtsfield), Maxin ihastus Brixlee (Millie Davis), bileet järjestävä Soren (Izaac Wang), sekä kapuloita rattaisiin tunkeva naiskaksikko Hannah (Molly Gordon) ja Lilly (Midori Francis). Muutkin hahmot ovat veikeitä, mutta he jäävät pahasti pääkolmikon varjoon. Kaikin puolin näyttelijät tekevät oivaa työtä. Howery ja Retta ovat hulvattomia Lucasin vanhempina ja pikaisesti elokuvassa käyvä koomikko Stephen Merchant on myös todella hauska tapaus.

Good Boys osoittautui yllättävänkin hyväksi komediaksi, mikä sisältää niin roisia huumoria kuin syvällisempää menoa draamapuolella. Itse juoni siitä, että kaverukset pyrkivät ikäistensä juhliin, jotta voivat todistaa heille jotain, ei todellakaan ole mitään uutta tai erityistä ja samaa on nähty esimerkiksi aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä Booksmartissa (2019) ja Good Boysin tekijöiden aiemmassa komediassa Superbad (2007). Mutta kuten niissäkin käy selväksi, tärkeintä ei ole määränpää, vaan se matka - niin fyysisesti kuin henkisesti. Elokuva tarjoaa puolentoista tunnin verran todella hauskaa menoa ja onnistuu siinä samalla kertomaan hyvää kasvutarinaa pääkolmikon kohdalla. Vaikka tällainen kasvutarinakin tuntuu usein todella tavanomaiselta, lopputulos voi helposti tuottaa yllätyksen. Itse yllätyin, kuinka syvälliseksi ja katsojan sydämeen iskeväksi loppupää onnistuu menemään.

Ennen näitä syvällisyyksiä nähdään kuitenkin paljon sitä hölmöilyä ja sekoilua, mitä leffalta alunperin odottaakin. Onneksi nämä urpoilut eivät ole vain aivotonta menoa ja niistä on saatu oikeasti hauskoja. Itse nauroin useaan otteeseen ääneen elokuvan aikana. Nämä lapsihahmot tuntuvat aidoilta lapsilta. He käyttävät tökeröä kieltä, mutta eivät selvästi tiedä, mitä monet heidän käyttämistään sanoista tarkoittavat. He puhuvat paljon seksistä, mutta vain sen verran, mitä he ovat luokkalaisiltaan kuulleet. Alkoholin käytöllä kehuskellaan, vaikkei sitä olisi koskaan maistanut, mutta täytyyhän sitä esittää olevansa cool. Näin suuri osa kutosluokkalaisista oikeasti käyttäytyy ja itse huomasin usein tuttuja piirteitä, mitkä nolottavat hieman tänä päivänä. En sano, että elämäni olisi koskaan ollut yhtä villiä kuin tällä kolmikolla, mutta voin hyvin kuvitella, että monet Maxin, Thorin ja Lucasin koettelemuksista perustuvat oikeisiin kokemuksiin. Good Boys ei koskaan käy tylsäksi, sillä se onnistuu jatkuvasti tuomaan jotain uutta pöytään. Tarina on nopeatempoinen, mutta se ei kiirehdi. Oikeissa paikoissa elokuvaa osaa myös rauhoittua syventämään hahmojaan.

Ohjaaja Gene Stupnitskyn ensikertalaisuus ei kertaakaan näy leffasta, vaan hän onnistuu rakentamaan todella lystikkään tunnelman, mikä pitää katsojaa otteessaan loppuun asti. Stupnitsky tahdittaa komediaa taidokkaasti ja ohjaa lapsinäyttelijöitä mainiolla tavalla. Lisäksi hänen ja Lee Eisenbergin käsikirjoitus on hyvä ja hauska. Vaikka tarinankerronnasta löytyy kliseisyyttä ja tiettyjä heikkouksia, ovat he onnistuneet tuomaan myös jotain tavallisesta poikkeavaa mukaan. Elokuva on myös kuvattu ja leikattu sujuvasti. Pienet näkyvät erikoistehosteet ovat toimivat ja niin ovat myös ääniefektit. Lyle Workmanin säveltämät musiikit eivät pääse koskaan kunnolla esiin, mutta ne soivat ihan kelvollisesti tapahtumien taustalla.

Yhteenveto: Good Boys on oikein mainio ja paikoitellen jopa hulvaton komedia, joka onnistuu myös muuttumaan syvällisemmäksi - etenkin leffan lopussa. Sitä ennen nähdään paljon räävitöntä menoa, hauskaa dialogia ja yllättäviä vetoja. Säkkituolisällejä näyttelevät Tremblay, Noon ja Williams ovat nappivalinnat rooleihinsa ja hahmojen välinen ystävyys tuntuu täysin aidolta. Nuoret myös puhuvat kuin kutosluokkalaiset, käyttäen sanoja mitä eivät täysin ymmärrä (usein vieläpä väärin), sekä kehuskelemalla hölmöillä asioilla ollakseen suosittuja. Kolmikon seikkailu nappaa heti mukaansa ja se viihdyttää alusta loppuun saakka. Itse juoni ei ole mitään uutta, mutta elokuvaan on onnistuttu tuomaan joitain raikkaita puolia. Suosittelenkin Good Boysia hyvää ja hauskaa komediaa etsiville. Jos samojen tekijöiden Superbad upposi, toimii tämäkin takuuvarmasti.

Vielä ihan loppuun täytyy sanoa, että eivätkö jotkut nuoret katsojat ihan oikeasti osaa kunnioittaa muita katsojia? Eikö heille enää opeteta käytöstapoja? Muutama rivi edessämme istui kaveriporukka, joka räpläsi puhelimiaan läpi leffan. Miksi he maksoivat yli kymmenen euron lipun hinnan per nenä siitä, että he voivat selata Instagramia ja Snapchatia tai kuunnella ja lähettää ääniviestejä?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Good Boys, 2019, Universal Pictures, Good Universe, Point Grey Pictures

Arvostelu: Bird Box (2018)

BIRD BOX

Ohjaus: Susanne Bier
Pääosissa: Sandra Bullock, Trevante Rhodes, John Malkovich, Vivien Lyra Blair, Julian Edward, Danielle Macdonald, Rosa Salazar, Lil Rel Howery, Jacki Weaver, Colson Baker, BD Wong, Tom Hollander, Sarah Paulson, Parminder Nagra ja Pruitt Taylor Vince
Genre: kauhu
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 16

Bird Box perustuu Josh Malermanin samannimiseen kirjaan vuodelta 2014. Jo vuotta ennen kirjan ilmestymistä Universal Pictures hankki kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi innokkaasti työstämään filmatisointia. Alunperin Andy Muschiettin oli tarkoitus ohjata leffa Scott Stuberin ja Chris Morganin työstämän käsikirjoituksen pohjalta, mutta kun oikeudet siirtyivät suoratoistopalvelu Netflixille, ohjaajaksi valittiinkin Susanne Bier ja tekstin kirjoitti Eric Heisserer. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2017 ja lopulta Bird Box sai ensi-iltansa AFI Festillä marraskuussa 2018, minkä jälkeen se julkaistiin joulukuun lopussa Netflixiin. Itse en aluksi kiinnostunut elokuvasta, kun Netflix alkoi näyttämään sen mainoksia, mutta kun huomasin, että filmi nousi todella puhutuksi, mielenkiintoni alkoi vähitellen heräillä. Netflixin paljastaessa, että Bird Box teki ennätyksen katsojaluvuissa, päätin antaa filmille mahdollisuuden. Kyseessä oli ensimmäinen elokuva, minkä katsoin tänä vuonna.

Ihmiskuntaa kohtaa tuho, kun jokin selittämätön voima saa kaikki sen näkevät tappamaan itsensä. Viisi vuotta tapahtumien alkamisesta nainen nimeltä Malorie yrittää päästä mahdolliseen turvapaikkaan kahden lapsen kanssa. Matka on vaarallinen ja se täytyy tehdä silmät sidottuina.

Pääroolissa Maloriena nähdään Sandra Bullock, josta en ole koskaan erityisemmin välittänyt näyttelijänä. Olen nähnyt häneltä joitakin hyviä rooleja, mutta myös useita kehnoja. Tämä roolityö on onneksi sieltä paremmasta päästä ja olin jopa yllättynyt, kuinka mainio Bullock joissain kohtauksissa on. Hänen näyttelemä hahmonsa sen sijaan ei ole kaikkein pidettävin. Malorie vaikuttaa todella kylmältä ja muista piittaamattomalta. Hän jopa kutsuu mukanaan olevia lapsia (näyttelijöinä Julian Edwards ja Vivien Lyra Blair) vain "pojaksi" ja "tytöksi", eikä erityisemmin osoita välittävänsä kummastakaan. Kestää aika pitkään, kunnes alkaa ymmärtää, miksi hahmo on sellainen kuin on ja kestää vielä pidempi aika, kunnes hänestä alkaa pitämään.
     Elokuva hyppii kahdella aikakaudella. Välillä leffa näyttää, kun Malorie ja lapset matkaavat silmät sidottuina ja muuten leffa näyttää Malorien elämää, kun oudot tapahtumat alkavat. Malorien lisäksi leffa seuraa silloin isompaakin ihmisryhmää, johon kuuluu vielä Malorietakin kylmempi Douglas (John Malkovich), mukava heppu Tom (Trevante Rhodes), kirjailija Charlie (Lil Rel Howery), poliisi Lucy (Rosa Salazar), vanha Cheryl (Jacki Weaver), ideoita keksivä Greg (BD Wong), herkkä Olympia (Danielle Macdonald), huumeita käyttävä Felix (Colson Baker), pelokas Gary (Tom Hollander) ja Malorien sisko Jessica (Sarah Paulson). Sivuhahmoista muutamat ovat pidettäviä tapauksia ja joillekin on onnistuttu kirjoittamaan hieman enemmänkin sisältöä, mutta esimerkiksi Cheryl jää todella tylsäksi ja unohdettavaksi tapaukseksi. Näyttelijät ovat muuten oivallisia rooleissaan, mutta Malkovich tekee yllättävänkin kehnon suorituksen. Tavallaan hän sopii osaansa täydellisesti, mutta hänen roolityönsä on paikoitellen todella laiskaa ja vaikuttaa siltä, että hän on mukana ihan vain rahan takia.

Bird Boxin tarina ihmisistä, jotka alkavat yllättäen tekemään itsemurhia ja pahoista asioista joita tapahtuu, kun tuuli alkaa pyöritellä lehtiä, tuo vahvasti mieleen M. Night Shyamalanin The Happening -elokuvan (2018). Molemmat leffat myös seuraavat selviytyjien joukkoa, mikä alkaa tietty ajan kanssa hupenemaan. Jos olet joskus nähnyt The Happeningin - tai pitäisikö sanoa kärsinyt sen läpi - tiedät, ettei voi olla hyvä merkki, jos jokin elokuva muistuttaa sitä, onhan se aivan hirveää kuraa. Samanlaisista lähtökohdista huolimatta Bird Box on onneksi huomattavasti laadukkaampi elokuva... muttei kuitenkaan tarpeeksi, jotta sitä voisi kutsua hyväksi leffaksi. Kaikkien hehkuttavien kommenttien jälkeen, joita olen lähiaikoina lukenut, tämä filmi oli aikamoinen pettymys. Ihmiset kommentoivat ja twiittasivat, että kyseessä olisi piinaavan jännittävä, todella omaperäinen ja tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta Bird Box ei ole mitään näistä. Tajunnanräjäyttävä se ei ainakaan ole. Mukana on pari hieman jännempää kohtausta, mutta minun on mahdotonta kutsua leffaa piinaavaksi. Yleisesti leffaa on mahdotonta kutsua omaperäiseksi, sillä lähes koko elokuvan ajan en voinut olla miettimättä, että olen nähnyt saman jossain aiemmin. Elokuva on täynnä asioita, mitkä olen nähnyt paremmin toteutettuna jossain muussa leffassa tai televisiosarjassa. Kaiken aikaa mietin päässäni, että tuo on Hiljaisesta paikasta (A Quiet Place - 2018), tuo on The Walking Dead -sarjasta (2010-), tuo on Harry Potter ja Azkabanin vangista (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004)...

Leffa ei ole edes kovin kummoisesti kerrottu tai tehty. Se itse asiassa tuntuu siltä kuin kaksi eri tiimiä olisi lähetetty tekemään omat näkemyksensä samasta ideasta. Toinen porukka on tehnyt mystiseltä tuntuvan kertomuksen, missä nainen ja lapset kohtaavat vaaroja silmät sidottuina (mistä luulin koko elokuvassa olevan kyse) ja toinen porukka on saanut aikaiseksi täysin tusinatelevisiosarjalta tuntuvan selviytymiskertomuksen isommasta ryhmästä, jollaisia nähdään enemmän halvoissa tuotannoissa kuin ison luokan projekteissa. Elokuvan tunnelma ja tyyli hyppii voimakkaasti, kun ajassa loikitaan edes ja taakse, eikä filmi tunnu kokonaiselta. Jos jotain Bird Boxista pitäisi kuitenkin kehua, on se, että itsemurha-aallon aiheuttava voima jätetään katsojan mielikuvituksen varaan. Joitakin tulee varmasti ärsyttämään, ettei tätä asiaa koskaan näytetä tai sen tarkoitusta ei selitetä (vaikka leffassa onkin aika kehnosti kirjoitettu arvailukohtaus), mutta itse pidin tätä erinomaisena ratkaisuna. Mukana on myös joitain oikeasti hyviä kohtauksia (lähinnä Malorien ja kahden lapsen seikkailun aikana) ja kiinnostavia teemoja vanhemmuudesta, vastuunottamisesta ja totuuden kieltämisestä, mitkä olisi ollut kiinnostavampi nähdä jossain huomattavasti paremmassa elokuvassa tai televisiosarjassa.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Susanne Bier, joka ei saa pakettia pysymään kunnolla kasassa. Bieriltä ei löydy kunnon tyyliä, vaan hän lainailee muilta tekijöiltä, yhdistämättä näitä tyylejä luontevasti. Koska en ole "Bird Box" -kirjaa lukenut, en voi sanoa, kuinka paljon kirjailija Josh Malerman on lainannut muilta, mutta ainakin käsikirjoittaja Eric Heisserer tuntuu vain yhdistelevän muiden leffojen ideoita samaan leffaan. Heissererin kirjoittama dialogi on paikoitellen erittäin tönkköä, eikä hän saa eri aikajanoilla loikkivaa tarinaa kulkemaan sujuvasti. Elokuva on kuitenkin oivallisesti kuvattu... lähinnä Malorien ja lasten matkan aikana. Kuten jo totesin, pitkät takaumat ryhmästä muistuttavat tuotantoarvoiltaan enemmänkin televisiosarjaa kuin leffaa. Leikkauskin on sen tyylistä. Lavasteet ja maskeeraukset ovat kuitenkin mainiosti toteutetut ja visuaaliset efektit ovat tarpeeksi toimivat. Äänimaailmaan olisi voinut panostaa enemmän, kun kerran hahmot joutuvat liikkumaan kuuloaistinsa varassa. Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät musiikit eivät erotu millään lailla leffan aikana.

Yhteenveto: Bird Box on kaiken kohun jälkeen harmillisen keskinkertainen leffa, mikä lähinnä vain lainailee muilta, itseään paljon paremmilta elokuvilta ja The Happeningilta. Läpi elokuvan en voinut olla huomaamatta, kuinka elokuva on lopulta vain kopio paremmista teoksista, eikä se todellakaan ollut hyvä juttu. Filmi ei edes tunnu kunnon kokonaisuudelta, vaan enemmänkin siltä kuin joku osaava tekijä olisi joutunut yhdistämään voimansa muutamia televisiosarjan jaksoja ohjanneen henkilön kanssa, jolloin elokuvan tyyli vaihtelee vähän väliä. Pitkät takaumat ovat yllättävänkin kömpelösti toteutetut. Parissa kohtaa leffa saa jännittämään, mutta muuten se lähinnä pitkästyttää. Näyttelijät tekevät ihan hyvää työtä - Sandra Bullock onnistui yllättämään positiivisesti, mutta John Malkovich on jopa oudon huono roolissaan. Hahmojen välinen dialogi on usein kömpelösti kirjoitettua, minkä lisäksi tarinaan mahtuu selkeitä aukkoja. Parasta leffassa on, ettei se oikeastaan kerro tai näytä, mikä aiheuttaa itsemurha-aallon. Muuten Bird Box on vain hukkaan heitetty mahdollisuus. Jos leffa kiinnostaa ja Netflix löytyy, niin sieltähän sen katsoo helposti, muttei kannata odottaa mitään erityistä. Mutta jos katsotte leffan, älkää missään nimessä ryhtykö mihinkään "Bird Box -haasteeseen", sillä se on vain typerää ja vaarallista!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Bird Box, 2018, Netflix, Universal Pictures, Bluegrass Films, Chris Morgan Productions