Näyttelijät: Pihla Viitala, Aku Sipola, Jenni Vartiainen, Tomi Alatalo, Daphne Kiourktsoglou ja Kristo Salminen
Genre: romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12
Rakkautta ja virtahepoja perustuu Emmi-Liia Sjöholmin kirjaan Virtahevot vuodelta 2022. Dome Karukoski sai kirjan luettavakseen vuonna 2023 ja koska hän itse oli keskellä avioeroprosessia, samalla kun hän oli ihastunut uuteen naiseen, kirjan tarina resonoi niin paljon, että hän halusi kääntää sen elokuvan muotoon. Kuvaukset käynnistyivät Kreikassa toukokuussa 2025 ja nyt Rakkautta ja virtahepoja on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen nähnyt elokuvan trailerin läpi vuoden niin moneen otteeseen, että olen melkeinpä oppinut sen repliikit ulkoa. Niinpä leffa on pitkään lähinnä turhauttanut mainoksensa takia, enkä ole muutenkaan ollut järin kiinnostunut sen näkemisestä. Päätin silti käydä katsomassa Rakkautta ja virtahepoja heti sen ensi-iltapäivänä.
Erojensa keskellä olevat Eevis ja Touko kohtaavat Kreikassa ystäviensä häissä ja heidän väliltä löytyy saman tien suurta vetovoimaa.
Päärooleissa Eeviksenä ja Toukona nähdään Pihla Viitala ja vastikään Presidentin kyydityksessäkin (2026) näytellyt Aku Sipola. Eevis on kulkenut suhteesta toiseen jo vuosia ja ajatus tosirakkaudesta tuntuu nykyään lähinnä nuoruuden sinisilmäiseltä kuvitelmalta. Niinpä Eevis on päätynyt suhteeseen, jossa on määräaikana vuosi. Touko taas on ollut naimisissa menestyneen laulajan Leenan (tosielämänkin artisti Jenni Vartiainen elokuvadebyytissään) kanssa jo monia vuosia ja heillä on yhteisiä lapsia. Mutta suhde on tuntunut pitkään umpikujalta ja Touko ja Leena ovatkin avioeron keskellä. Kun Eevis ja Touko kohtaavat tuttujensa häissä Kreikassa, heidän maailmankuvansa mullistuvat. Viitala ja Sipola ovat mainiot rooleissaan ja heidän väliltä löytyy vahvaa kemiaa. Vartiainenkin istuu osaansa passelisti ja vakuuttaa hyvin, kun Leena hoksaa miehensä ja Eeviksen välisen säpinän, eikä oikein tiedä, mitä mieltä olla asiasta.
Ei ole ihme, että Rakkautta ja virtahepoja on verrattu romanttisten elokuvien moderniin klassikkoon Rakkautta ennen aamua(Before Sunrise - 1995). Myös Rakkautta ja virtahepoja kertoo kahden toisilleen tuntemattoman kohtaamisesta ulkomailla, eikä aikaakaan, kun he huomaavat kihelmöinnin ja muut ihastumisen tunteet. Kummatkin elokuvat koostuvat lähinnä näiden kahden hahmon välisistä yhden yön keskusteluista elämästä, rakkaudesta, seksistä, perheestä, urasta ja muusta vastaavasta.
Mutta siinä, missä Rakkautta ennen aamua on genrensä ehdotonta priimaa, Rakkautta ja virtahepoja on lopulta lähinnä asiansa ajava leffa. Elokuva ei täysin jaksa kantaa ideansa kanssa läpi tunnin ja kolmen vartin kestoa, vaan jossain kohtaa hahmojen itseään toistavat keskustelut alkavat jopa hitusen kyllästyttämään. Parhaimmillaan keskusteluista löytyy kiinnostavia katsauksia käsiteltäviin aiheisiin ja toisinaan sanailu on onnistuneen hupaisaa. Erityisesti leffan toimivuus lepää toki sen pääkaksikon harteilla. Viitalan ja Sipolan kemia kantaa elokuvaa silloin, kun dialogi alkaa tuntua liian käsikirjoitetulta tai puiselta.
Ohjaaja Dome Karukoski saa näyttelijöistä onnistuneesti hyvät suoritukset irti, minkä lisäksi hän rakentaa tunnelmaa tarpeeksi toimivasti. Hänen ja kirjailija Emmi-Liia Sjöholmin työstämä käsikirjoitus ei kuitenkaan ole ihan niin vahva kuin voisi toivoa elokuvalta, joka rakentuu lähinnä keskustelun varaan. Teknisesti Rakkautta ja virtahepoja on kuitenkin mainio. Kuvaus on oivallista ja nyt kun syysillat vain synkistyvät, suomalaiskatsojalle Kreikan maisemien katselu aiheuttaa hyvin todennäköistä matkakuumetta. Lavasteet ja asut ovat pätevät ja äänityöskentelykin on suurimmaksi osaksi sujuvaa, vaikka toisinaan taustakohina nouseekin selvästi esille. Panu Aaltion säveltämät musiikit tuovat kivan lisänsä ilmapiiriin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.9.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.fi.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi
Rakkautta ja virtahepoja, Suomi, 2026, Avaton films, Yellow Film & TV
Pääosissa: Eero Ritala, Malla Malmivaara, Tommi Korpela, Rune Temte, Martti Suosalo, Jenni Banerjee, Severi Saarinen, Haymon Maria Buttinger, Nelly Kärkkäinen ja Mazdak Nassir
Genre: komedia, rikos
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 13
Pikku Siperia perustuu Antti Tuomaisen samannimiseen kirjaan vuodelta 2018 ja kyseessä on ensimmäinen suomalainen Netflix-elokuva. SF Studios ja Bufo-yhtiö hankkivat kirjan filmatisointioikeudet ja ryhtyivät työstämään sen pohjalta elokuvasovitusta. Elokuva kuvattiin Pohjois-Karjalassa alkuvuodesta 2024 ja nyt Pikku Siperia on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse kuulin elokuvasta vasta juuri ennen sen ilmestymistä, kun mediat täyttyivät hehkutuksesta, että Suomen ihka ensimmäinen Netflix-leffa on tulossa. Katsoinkin Pikku Siperian heti sen julkaisuviikonloppuna.
Pienen Hurmevaaran kylän rauha järkkyy, kun eräänä yönä meteoriitti putoaa kylään. Avio-ongelmiensa kanssa painiva pastori Joel saa työn meteoriittia säilyttävän museon yövartijana.
Eero Ritala näyttelee Joelia, jonka elämään on mahtunut monenlaista. Hän on ollut rauhanturvaajana Lähi-idässä ja työskentelee nyt niin Hurmevaaran paikallisena pastorina kuin myös jonkin sortin terapeuttina, minkä lisäksi hän saa yllättävän pestin museon yövartijana, kun Hurmevaaraan tipahtaa eräänä yönä meteoriitti, jonka arvioidaan olevan jopa miljoonan euron arvoinen ja siten koko pikkukylän halutuin esine. Tämän lisäksi Joelilla on ongelmia avioliitossaan vaimonsa Kristan (Malla Malmivaara) kanssa. Pariskunta haluaisi lapsen, mutta Joel ei häpeäkseen ole uskaltanut kertoa, että sotavamma on tehnyt hänestä steriilin. Kun siis Krista yllättäen ilmoittaa olevansa raskaana, Joel epäilee tämän pettävän häntä. Ritala on roolissaan mainio, tulkiten hyvin hahmoaan, joka yrittää kanavoida elämäänsä monenlaisen tapahtuman keskellä. Joel on tykättävä hahmo ja on kiinnostavaa seurata, kun hieman vässykkä mies löytää tarmoa leffan edetessä.
Elokuvassa nähdään myös Tommi Korpela entisenä autourheilija Tarvaisena, joka alun perin löytää meteoriitin, Martti Suosalo Joelin vastaanotolla suunnilleen joka päivä käyvänä Matiaksena, Severi Saarinen Räystäisenä, jota Joelin epäilee Kristan salarakkaaksi, Jenni Banerjee baarimikko Karoliinana, sekä Haymon Maria Buttinger ja Rune Temte roistokaksikkona Mikiksenä ja Petarina, jotka saapuvat Hurmevaaraan aikomuksenaan kähveltää meteoriitti. Sivunäyttelijöiden työ on vaihtelevaa, paikoitellen jopa pientä alisuorittamista. Korpela on lystikäs alkoholisoituneena äijänä, joka mieltää meteoriitin omaisuudekseen ja Suosalo on mainio hieman surkuhupaisana Matiaksena.
Pikku Siperiaa ehdittiin jo ennen sen ilmestymistä tituleeraamaan "Suomen Fargoksi", eikä ihme. Coenin veljesten rikoskomedia Fargo(1996) ja sen pohjalta tehty televisiosarja (2014-) tuntuvat olleen jonkin sortin innoite - jos ei nyt suoraan juonen, niin fiiliksen puolesta. Kuten Fargo, myös Pikku Siperia sijoittuu pieneen talviseen kylään, missä käynnistyy varsin erikoinen tapahtumaketju, johon liittyy niin rikollisia kuin odottamattomista paikoista syntyviä sankareita. Molemmissa on hieman samankaltaista absurdiutta ja kuivahkoa huumoria, jännitystä mutta myös slapstick-komediaa. Ohjaaja Dome Karukoski ei kuitenkaan ole Coenin veljesten veroinen elokuvantekijä, eikä Pikku Siperia ole kertomukseltakaan yhtä väkevä.
Elokuvasta löytyisi kyllä potentiaalia, mutta valitettavasti Pikku Siperia tuntuu jäävän vähän joka osa-alueella puolitiehen. Sen huumori ei naurata niin kuin on takuulla toivottu, kertomus ei koskaan nappaa mukaansa niin kuin katsojana kaipaisi ja elokuvan syvällisempikin puoli jää pelkäksi pintaraapaisuksi. Elokuva ei tee tarpeeksi työtä esittääkseen pastori Joelin uskon horjumista, jotta meteoriitin tipahtamisen metafora Jumalan merkkinä olisi onnistunut. Latteaksi jää myös Joelin aviokriisi. Onko vaimo käynyt vieraissa, vai onko raskauskin jonkinlainen ihme korkeammalta taholta? Pikku Siperia ei edes viihdytä erityisemmin, vaan kumma rikostarina tuntuu hieman väsähtäneeltä. Elokuvan ainoaksi kuriositeettiarvoksi jääkin lopulta se, että kyseessä on tosiaan Netflix-historian ensimmäinen suomalaisleffa. Tämä antaa syyn vilkaista leffan kerran ja mennä sitten tuulettelemaan torille, mutta Pikku Siperian pariin tuskin palaa enää uudestaan.
Teknisiltä ansioiltaan Pikku Siperia on pääasiassa pätevästi tehty, joskin tietokoneella loihditut kuvat avaruudesta ja universumin synnystä eivät aina ihan sovi mukaan elokuvan muuhun henkeen. Elokuva on hyvin kuvattu ja etenkin laajat kuvat talvisista maisemista ovat näyttäviä. Lavasteet ovat oivat ja puvustuskin mainiota. Parasta on Ritalan maskeeraus, joka äityy kaiken aikaa ikävämmäksi, kun Joelin meteoriitin vartiointikeikkansa osoittautuu yhä vain vaarallisemmaksi. Äänimaisema on muuten hyvin rakennettu, mutta koin Panu Aaltion säveltämät leikkisät musiikit lähinnä häiritseviksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.3.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.muropaketti.fi
Ohjaus: Dome Karukoski Pääosissa: Nicholas Hoult, Lily Collins, Anthony Boyle, Patrick Gibson, Tom Glynn-Carney, Colm Meaney, Derek Jacobi, Owen Teale, Craig Roberts, Harry Gilby, Adam Bregman, Albie Marber, Ty Tennant, Genevieve O'Reilly ja Laura Donnelly Genre: draama, romantiikka Kesto: 1 tunti 52 minuuttia Ikäraja: 12
John Ronald Reuel Tolkien, eli J. R. R. Tolkien on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kirjailijoista. Tolkienin luoma fantasiamaailma Keski-Maa ja siellä tapahtuvat kirjat, kuten "Hobitti" ("The Hobbit" - 1937) ja "Taru sormusten herrasta" ("The Lord of the Rings" - 1954-1955) ovat suosittuja ympäri maailman ja niistä tehdyt elokuvat, kuten Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogia (The Lord of the Rings - 2001-2003) ovat vain kasvattaneet suosiota. Itse kirjailijasta ei oltu kuitenkaan tehty filmiä ennen tätä. Vuonna 2013 Fox Searchlight Pictures- ja Chernin Entertainment -yhtiöt ilmoittivat työstävänsä elokuvaa Tolkienin elämästä. Ohjaajaksi valittiin meidän suomalaisten suureksi yllätykseksi Dome Karukoski, joka oli lapsesta asti haaveillut tekevänsä filmin suosikkikirjojensa tekijästä. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2017 ja lopulta Tolkien sai ensi-iltansa toukokuussa. Itse olen aina ollut kiehtoutunut Tolkienin luomasta maailmasta ja olen lukenut sekä "Hobitin", että "Taru sormusten herrasta" -kirjat pariin otteeseen ja ennen kaikkea nähnyt Jacksonin leffatrilogian useita kertoja. Olen jo pitkään toivonut, että itse Tolkienista tehtäisiin filmi ja innostuin, kun kuulin sen olevan tulossa. Henkilökohtaisista syistä en kuitenkaan käynyt katsomassa elokuvaa heti, kun se ilmestyi ja kun leffa sai aika keskinkertaisia arvioita, ajattelin odottaa, että leffa saapuu vuokrattavaksi. Kuitenkin yllättäen suuresti Tolkienia fanittava ystäväni saikin vietyä minut katsomaan filmin kauniiseen elokuvateatteri Orioniin (missä tällainen elokuva selkeästi kuuluukin katsoa), missä oli paikalla itse elokuvan ohjaaja Dome Karukoski. Tarina J. R. R. Tolkienin elämästä ja kuinka hänen intohimo kieliä ja tarinoiden kertomista kohtaan johti yhteen kaikkien aikojen rakastetuimmista fantasiaklassikoista.
Pääroolissa J. R. R. Tolkienina nähdään Nicholas Hoult, joka tekee tässä yhden uransa parhaista roolisuorituksista. Hoult on erinomainen valinta tulkitsemaan nuorta Tolkienia, joka etsii paikkaansa maailmassa ja alkaa vähitellen ymmärtämään, että hänen päässään pyörivät keksityt kielet ja sadut ovat se paikka. Elokuva todella vie katsojan Tolkienin pään sisälle ja on kiehtovaa seurata, kuinka hän näkee maailman taianomaisempana kuin se onkaan ja kuinka hän jatkuvasti löytää jotain, mistä ammentaa kertomuksiinsa. Hoult tuo hahmon tunteet taidokkaasti esille, mutta se on varmaa, että suomea hän ei osaa puhua. Tolkienin kehittämä haltiakieli nimittäin pohjautuu vahvasti suomen kieleen ja mukana on kohtaus, missä hän puhuu osittain suomea, eikä siitä saa mitään tolkkua. Tolkienia lapsena esittää Harry Gilby. Lily Collins näyttelee Edith Brattia, Tolkienin ihastuksen kohdetta. Edithillä on omat haaveensa elämässä, mitkä tekevät hänestä kiinnostavan tapauksen Tolkienin vierelle. Collins on myös mainio valinta osaansa ja häneltä löytyy toimivaa kemiaa Houltin kanssa. Opiskeluaikoinaan Tolkien ystävystyi kolmen muun taiteista ja kirjallisuudesta kiinnostuneen nuorukaisen kanssa ja he perustivat oman ryhmänsä, joka kokoontui juomaan teetä ja keskustelemaan sivistyneesti. Nämä kolme ovat energinen ja paikoitellen jopa ylimieliseltä vaikuttava Gilson (Patrick Gibson), hieman pelleilevä muusikonalku Christopher (Tom Glynn-Carney) ja hiljainen runosielu Geoffrey (Anthony Boyle). Hahmot toimivat hyvänä tukena Tolkienille ja tuovat oman hauskan lisäyksen tarinaan, mutta yksittäisinä henkilöinä he jäävät aika tylsiksi. Heidän näyttelijänsä tekevät oivaa työtä sen kanssa, mitä heille on annettu. Elokuvassa nähdään myös Colm Meaney Tolkienin holhoojana isä Morganina, Craig Roberts Tolkienia sodassa avustavana Samina, Owen Teale koulun rehtorina, Derek Jacobi kieliprofessori Wrightina ja Genevieve O'Reilly Geoffreyn välinpitämättömältä vaikuttavana äitinä.
Tähän väliin täytyy sanoa, ettei arviosta löydy lisäpisteitä sen vuoksi, että sen ohjaajana toimii suomalainen Dome Karukoski ja että pääsin kuulemaan hänen kertomuksiaan elokuvan teosta ennen leffan näkemistä. Sen sijaan voi olla mahdollista, että fanitukseni "Taru sormusten herrasta" -trilogiaa ja vahva kiinnostukseni kyseisen mestariteoksen kirjoittajaa kohtaan vaikuttivat mielipiteeseeni, sillä pidin Tolkienista selvästi enemmän kuin monet kriitikot. Vaikka kirjailija olisi tehnyt kuinka hienon kirjan tahansa, voisi olla suuri haaste saada kirjailijasta aikaiseksi kiinnostavaa leffaa. Toki J. R. R. Tolkien kävi taistelemassa ensimmäisessä maailmansodassa, mutta suurimmaksi osaksi hänen elämänsä oli kiinnostusta kielistä, omien kielten luomista ja tarinoiden kirjoittamista. Kyseessä ei todellakaan ole mikään eeppinen seikkailu, kuten Tolkienin luomukset, vaan draamakertomus miehestä, jolla on pakkomielteen omainen intohimo jotain aihetta kohtaan. Ja silti Karukoski onnistuu tuomaan mukaan jotain taianomaista.
Kuten jo totesin, elokuva vie katsojan Tolkienin pään sisälle ja leffan aikana pääsee näkemään, kuinka Tolkien näkee maailman ympärillään. Hän luo maagisia lisäyksiä näkemäänsä ja jos on lukenut Tolkienin kirjoja, voi useassa kohtaa huomata, mistä hän on kenties saanut inspiraatiota kirjoihinsa. Jo hänen ystäviensä kanssa perustama ryhmä muistuttaa hieman Taru sormusten herrasta -tarinasta tuttua hobitti-nelikkoa. Tämä taianomaisuus jatkuu läpi leffan ja kun välillä näytetään Tolkienia sodassa, muuttuvat fantasianäyt synkemmiksi ja liekkien keskeltä nousee suuri paha voima ja yhdeksän tätä seuraavaa varjoa. Karukosken tapa lisätä fantasiaelementtejä mukaan draamakertomukseen on todella vaikuttava ja ne tekevät filmistä hyvinkin mielenkiintoisen. Elokuva onnistui imaisemaan minut nopeasti mukaansa ja kun Tolkienista itsestään on onnistuttu tekemään niin hyvä hahmo, katsojana seuraa kiehtoutuneena hänen elämänsä eri vaiheita. Näin myös katsoja pääsee tunteisiin paremmin mukaan. Koskettavat hetket liikuttavat aidosti ja hyvänmielen kohtaukset nostavat hymyn huulille. Lisäkiehtovuutta leffaan tuo sen hieman erikoinen, mutta toimiva rakenne, joka näyttää Tolkienin elämän vaiheita hieman sekalaisessa järjestyksessä. Filmi esimerkiksi alkaa sodasta ennen kuin se siirtyy lapsuuteen, Tolkienin muistellessa elämäänsä. Ei kokonaisuus mikään loistava teos ole, mutta minun on vaikea kuvitella parempaa elokuvaa legendaarisen kirjailijan elämästä. Toki tätä olisi voinut jatkaa vielä pidemmälle, mutta itse pidin todella paljon siitä, mihin elokuva on haluttu päättää.
Ennen Tolkienia olin nähnyt Dome Karukoskelta vain komedian Napapiirin sankarit (2010), mitä pidin kerran katsottavana hömppänä. Tämän jälkeen aloin kuitenkin kiinnostua hänen muista teoksistaan, kuten Mielensäpahoittajasta (2014), sillä Karukoski tekee niin hyvää työtä Tolkienin kanssa. Vaikka Tolkien on pieni draamafilmi Yhdysvaltojen mittapuulla, on se jättimäinen studioleffa Suomesta katsottuna ja pienistä suomalaiselokuvista sellaisen puikkoihin hyppääminen on jo itsessään ihailtava teko. Karukoski pitää pakettia taidokkaasti kasassa ja tekee yllättävänkin hyvää työtä karujen sotakohtausten esittämisessä. David Gleesonin ja Stephen Beresfordin työstämä käsikirjoitus on myös mainio, vaikkakin pariin kohtaan on lisätty konflikteja lähinnä konfliktien vuoksi, jotta pitkään tasaiseen jaksoon saisi hieman särmää. Tolkien on myös tyylikkäästi kuvattu ja koukuttavasti leikattu (leikkaajana toimii Karukosken luottoleikkaaja Harri Ylönen). Kuvauksella ja vähäisillä efekteillä on saatu mukaan juuri sitä taianomaisuutta. Lavasteet ja asut ovat upeasti luodut ja ne huokuvat 1900-luvun ajan henkeä. Äänimaailma on taidokkaasti rakennettu ja Thomas Newman on tuonut kauniisiin sävelmiinsä mukaan hieman kanteletta.
Yhteenveto:Tolkien on erittäin mainio elokuva yhdestä maailman suosituimmasta kirjailijasta. Vaikkei kyseessä ole eeppinen seikkailu, kuten J. R. R. Tolkienin kertomukset, on mukaan saatu jonkinlaista taianomaisuutta, mikä tekee filmistä hyvinkin kiehtovan. Sotapuoli tuo myös mukaan oman vaikuttavan lisänsä, etenkin kun Tolkien alkaa nähdä sen fantasiapuolen. Filmi vie katsojan päähenkilön pään sisälle todella hyvin, jolloin katsoja pääsee tutkimaan maailmaa Tolkienin silmin. Elokuva on rakennettu kiinnostavasti hieman sekalaiseen järjestykseen, ilman että filmi muuttuu koskaan sekavaksi ajasta toiseen hyppivän kerrontansa vuoksi. Ohjaaja Dome Karukoski onnistuu pitämään isoa Hollywood-tuotantoa vakuuttavasti kasassa ja toivon todella, että hän pääsee jatkamaan uraansa maailmalla. Valitettavasti leffan heikko menestys saattaa sulkea monia ovia. Nicholas Hoult on tuttuun tapaansa erittäin mainio ja Lily Collins on oiva valinta hänen rinnalleen. Ajankuva on hienosti luotu lavasteilla ja asuilla, minkä lisäksi efektitiimi on sulauttanut mukaan kiehtovia maagisia elementtejä. Tolkienin teoksia fanittaville tämä elokuva on tietty pakkokatsottavaa, mutta se sopii myös hyvin niille, joille "Hobitti" ja "Taru sormusten herrasta" eivät ole erityisen tuttuja.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.6.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Tolkien, 2019, Fox Searchlight Pictures, Chernin Entertainment
