Pako: Lopullinen pako (Prison Break: The Final Break - 2009) - elokuva-arvostelu

PAKO: LOPULLINEN PAKO

PRISON BREAK: THE FINAL BREAK

Ohjaus: Brad Turner ja Kevin Hooks

Näyttelijät: Wentworth Miller, Sarah Wayne Callies, Dominic Purcell, Amaury Nolasco, Lori Petty, Robert Knepper, Jodi Lyn O'Keefe, William Fichtner, Leon Russom, Chris Bruno, Aisha Hinds, Amy Aquino, Barbara Eve Harris ja Kim Coates

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Ikäraja: 16

Brad Turnerin ja Kevin Hooksin luoma jännärisarja Pako (Prison Break - 2005-2017) nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2005. Toinen ja kolmas kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Tekijät kuitenkin kokivat, että aihe alkoi olla loppuun kaluttu, joten neljännen kauden suunniteltiin toimivan sarjan lopetuksena. Kauden lisäksi tekijät päättivät vielä tehdä epilogina toimivan elokuvan. Kuvaukset hoidettiin heti perään, kun neloskausi oli saatu purkkiin ja Pako: Lopullinen pako -niminen leffa julkaistiin suoraan DVD:llä toukokuussa 2009. Elokuva sai positiivista palautetta niin kriitikoilta kuin sarjan faneilta, minkä lisäksi sen myyntiluvut olivat hyvät. Itse ryhdyin katsomaan Pakoa vasta hiljattain, sarjan täytettyä viime syksynä 20 vuotta. Pidin valtavasti sarjan avauskaudesta, mutta heti sen jälkeen alkoi selvä alamäki ja mielestäni neljäs kausi oli jo kamala. Katsoinkin Pako: Lopullisen paon sen jälkeen erittäin skeptisenä.

Michael Scofield ja Lincoln Burrows saivat armahduksen ja Michael on aikeissa siirtyä elämässä eteenpäin ja menossa naimisiin Sara Tancredin kanssa. Häät kuitenkin keskeytyvät ikävästi, kun Sara pidätetään Michaelin äidin murhasta.

Pako-sarjan tutut, yhä elossa olevat hahmot tekevät paluun. Michael Scofield (Wentworth Miller) sai veljensä Lincoln Burrowsin (Dominic Purcell) ulos vankilasta ja yhdessä he saivat puhdistettua maineensa ja katalan Yhtiön nalkkiin. Nyt Michael on menossa naimisiin rakastamansa ex-lääkäri Sara Tancredin (Sarah Wayne Callies) kanssa, kun heidän järkytyksekseen Sara pidätetään kesken hääjuhlan Michaelin äidin Christinan (Kathleen Quinlan) murhasta. Michaelin ja Lincolnin pitää lyödä taas kerran viisaat päänsä yhteen, mikäli he haluavat saada Saran ulos vankilasta. Miller, Purcell ja Callies jatkavat kelvollista suorittamistaan, joskin heistäkin vaikuttaisi välillä huomaavan samaa "luulin, että tämä homma loppui jo" -ihmetystä kuin katsojasta. Callies pääsee paremmin esille kuin ennen, hänen ollessa tällä kertaa se, jonka pitää paeta vankilasta.

     Elokuvassa nähdään myös Amaury Nolasco Michaelia ja Lincolnia yhä auttavana Sucrena, Robert Knepper täysin tarpeettomasti edelleen menossa mukana olevana T-Bagina, William Fichtner entisenä FBI-agentti Mahonena ja Jodi Lyn O'Keefe katalana Gretcheninä, jonka Sara kohtaa vankilassa, sekä uusina hahmoina Chris Bruno Saran pidättävänä agentti Wheatleyna ja Lori Petty vankeja johtavana "Isukkina". Petty tultaisiin myöhemmin näkemään toisessa tunnetussa vankilasarjassa, Orange Is the New Blackissa (2013-2019). Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa pääasiassa hyvin, joskin ei kukaan tarjoa mitään erityisen säväyttävää.

Erinomaisesti alkanut, mutta jyrkkään alamäkeen jatkokausilla lipsahtanut Pako menetti minut täysin surkealla neloskaudellaan. Aivan liian pitkäksi venytetty ja ylidramaattisuudessaan tahattoman koominen takaa-ajo yliampuvine käänteineen ja epäuskottavine pahiksineen sai toivomaan, että sarja oltaisiin osattu lopettaa paljon aiemmin, suuresta suosiosta huolimatta. Mutta eipä hommaa osattu lopettaa siihenkään, vaan tekijät halusivat palata vielä lopuksi juurilleen varsinaisen vankilapaon pariin ja lopputuloksena oli tämä täysin tarpeeton epilogielokuva Pako: Lopullinen pako.

Ei leffa ole yhtä huono kuin läpimätä neloskausi, mutta ei siitä juuri kehuttavaakaan löydy. Tässä kohtaa on jo naurettavaa, että samat hahmot ovat taas väsäämässä uutta vankilapakoa ja nyt homma pitäisi saada hoidettua vieläpä alle puolessatoista tunnissa. Saran vankila-aikaan ei ehdi päästä ollenkaan sisälle, eikä tutustumaan tämän naisvankilan monenkirjavaan joukkoon, sillä leffa on niin tiivis paketti. Koko juttu tuntuu vain todella juosten kustulta extra-rahastukselta. Tarinan lopputulos (joka periaatteessa paljastettiin jo neloskauden viime minuuteilla) yrittää olla murskaavan koskettava, mutta se sai minut lähinnä pyörittelemään silmiäni. Leffaa vaivaa sama melodramaattisuus ja epäuskottavuus kuin itse sarjan myöhempiä vaiheita, nyt kaikki vain hoidetaan kiireessä. Pako: Lopullinen pako on kehno finaali upeasti alkaneelle jännitysnäytelmälle... ei kun ainiin, eihän tämä tähänkään loppunut, sillä vuonna 2017 julkaistiin vielä viides kausi Resurrection, joka sai jopa sarjan vannoutuneimmilta, neloskautta ja tätä leffaakin puolustaneilta faneilta nuivan vastaanoton.

Elokuvan ovat ohjanneet Brad Turner ja Kevin Hooks, joiden työ ei ole kaksista. Tähän toki vaikuttaa Christian Trokeyn ja Kalinda Vazquezin kynäilemän tarinan pohjalta Nick Santoran, Seth Hoffmanin, Zack Estrinin ja Karyn Usherin laatima heikko käsikirjoitus, joka tuntuu usein kuin ykköskauden pikakelaustoisinnolta vailla mitään paloa. Teknisesti Pako: Lopullinen pako ajaa asiansa, vaikka Ramin Djawadin musiikit ovatkin taas koomisen ylidramaattiset. Elokuva on ihan menevästi kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeerauksetkin mainiot.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Prison Break: The Final Break, 2009, Adelstein-Parouse Productions, Rat Entertainment, Original Film, 20th Century Fox Television

Arvostelu: Halloween H20 (Halloween H20: 20 Years Later - 1998)

HALLOWEEN H20

HALLOWEEN H20: 20 YEARS LATER

Ohjaus: Steve Miner

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Josh Hartnett, Adam Arkin, Michelle Williams, LL Cool J, Adam Hann-Byrd, Jodi Lyn O'Keefe, Janet Leigh, Nancy Stephens, Joseph Gordon-Levitt, Branden Williams ja Chris Durand

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 26 minuuttia

Ikäraja: 16

John Carpenterin kauhuelokuva Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) oli valtava menestys, jota pidetään nykyään yhtenä lajityyppinsä suurklassikoista, joten elokuvalle päätettiin tietty tehdä jatkoa. Halloween II - tappajan paluussa (Halloween II - 1981) tekijät päättivät viedä murhaaja Michael Myersin tarinan päätökseen ja aloittaa kolmososassa Halloween III - pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch - 1982) puhtaalta pöydältä täysin uuden idean kanssa. Elokuvan saaman murskapalautteen jälkeen studio päätti herättää Michael Myersin takaisin henkiin Halloween 4:ssä (Halloween 4: The Return of Michael Myers - 1988). Sitä seuranneet Halloween 5 (Halloween 5: The Revenge of Michael Myers - 1989) ja Halloween: The Curse of Michael Myers (1995) saivat murskapalautetta, eivätkä menestyneet toivotusti. Seitsemännen osan teko lähti silti pian liikkeelle Daniel Farrandsin kirjoittamana ja työnimellä "Michael Myers: Lord of the Dead". Hän kuitenkin jätti ideansa kesken ja hänen sijaan Robert Zappia ryhtyi työstämään tekstiä nimeltä "Halloween 7: Two Faces of Evil", mutta sekään projekti ei edennyt. Screamin (1996) kirjoittanut Kevin Williamson työsti uudenlaisen idean, joka toimisi jatko-osana kahdelle ensimmäiselle leffalle, unohtaen muut jatko-osat kokonaan. Hänen "Halloween: The Revenge of Laurie Strode" -ideaansa tartuttiin ja leffaan kosiskeltiin aluksi itse Carpenteria, mutta tämän vaatiman korkean palkkion vuoksi studio palkkasikin Steve Minerin. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 1998 ja Halloween H20 -nimen saanut elokuva sai ensi-iltansa jo saman vuoden heinäkuussa. Elokuva sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta, mutta se oli siihen asti parhaiten menestynyt osa leffasarjasta. Itse tutustuin elokuvasarjaan kymmenisen vuotta sitten, kun katsoin Rob Zombien ohjaaman Halloween-uudelleenfilmatisoinnin vuodelta 2007. Alkuperäisleffan katsoin vasta vuonna 2017, jolloin myös arvostelin sen halloweenin kunniaksi. Päätin samalla ottaa perinteeksi katsoa ja arvostella joka halloweeniksi yhden osan elokuvasarjasta. Nyt on päästy sarjan seitsemänteen elokuvaan, Halloween H20:een.

On kulunut 20 vuotta siitä, kun Laurie Strode kohtasi veljensä Michael Myersin kauhistuttavana halloweenyönä. Oman kuoleman lavastamisesta ja nimensä vaihtamisesta huolimatta Laurie joutuu jälleen taistelemaan hengestään, kun Michael löytää hänet jälleen halloweenina.

Halloween H20 on tosiaan jatkoa vain kahdelle ensimmäiselle Halloween-elokuvalle, unohtaen niin sanotun Thorn-trilogian, eli neljännen, viidennen ja kuudennen leffan kokonaan. Eli toisin kuin Halloween 4:ssä esiteltiin, Laurie Strode ei ole kuollut, eikä hänellä ole tytärtä. Halloween H20:ssä Jamie Lee Curtis tekee lähes kahden vuosikymmenen jälkeen paluun tunnetuimpaan rooliinsa Lauriena, joka on vain lavastanut oman kuolemansa ja vaihtanut sitten nimensä. Nyt hän työskentelee Hillcrest-akatemian rehtorina, valenimellä Keri Tate ja hänellä on aikuisuuden kynnyksellä oleva poika John (Josh Hartnett debyyttiroolissaan). Curtis palaa rooliinsa innokkaasti ja karismaattisemmin kuin ennen. On mielenkiintoista nähdä, kuinka hirvittävän yön jälkeen Laurie on kovasti yrittänyt elää vapaasti, eikä antaudu pelolle, vaikka näkeekin jatkuvasti painajaisia tapahtuneesta. Hartnett on oiva valinta Laurien pojaksi, vaikka hahmona uhmakas John onkin hieman rasittava.

     Elokuvassa nähdään myös Michelle Williams Johnin tyttöystävänä Mollynä, Adam Hann-Byrd Johnin kaverina Charliena ja Jodi Lyn O'Keefe tämän tyttöystävänä Sarahina, Adam Arkin akatemian opettajana ja Laurien salarakkaana Willinä, LL Cool J koulun portinvartijana Ronnynä, sekä Chris Durand Laurien veljenä, murhaaja Michael Myersinä. Curtisin äiti Janet Leigh tekee nopean roolin opettajana ja elokuvassa kuullaankin ovelana silmäniskuna lyhyt pätkä Leighin tähdittämän Psyko-kauhuklassikon (Psycho - 1960) tunnusmusiikista. Nuoret näyttelijät eivät ole erityisen vakuuttavia rooleissaan, mutta Arkin ja etenkin huumoria mukaan tuova LL Cool J toimivat osissaan. Durandin toiminta Michael Myersinä on onnistuneen tarkkaa ja hillittyä, mutta rooliin kaipaisi jotakuta hieman isokokoisempaa ja uhkaavampaa järkälettä. Silti hahmo toimii, vaikka valoisemmissa otoksissa Michaelin maski ei oikein vakuuta. Näkyvät silmät vähentävät uhkaavuutta ja kaikista pahinta on yhdessä kuvassa nähtävä selvä diginaamio. Miksi ihmeessä tekijät eivät käyttäneet siinä oikeaa maskia?

Halloween-elokuvien tason laskettua keskinkertaiseen heti alkuperäisen klassikon jälkeen ja kuudennen leffan, Halloween: The Curse of Michael Myersin räpiköidessä jo ihan pohjamudissa, Halloween H20 on piristävän onnistunut jatko-osa - sanoisinpa jopa, että paras Halloween-elokuva sitten alkuperäisen! Ihan menevästi käynnistynyt, mutta surkeaksi valahtanut Thorn-trilogia saa kyytiä ja tekijät ovat päättäneet jatkaa tarinaa 20 vuotta siitä, mihin Halloween II - tappajan paluussa jäätiin. Ratkaisu on oivallinen ja filmi tuntuu luontevammalta jatkumolta. Vaikkei elokuva millään ylläkään alkuperäisen elokuvan hienouteen, Steve Miner on sujuvasti ottanut siitä paljon mallia tätä filmiä tehdessään. Aiempien jatko-osien raakuuksilla mässäily on vaihdettu takaisin tiiviin tunnelman rakentamiseen ja sen sijaan, että katsoja vain haluaisi nähdä Michaelin tappavan kaikki, jotka vastaan kävelevät, voi jopa huomata jännittävänsä hahmojen selviytymisen puolesta.

Michael Myersin paluuta rakennetaan oivallisesti ja katsojaa pidetään onnistuneesti varpaillaan. Uhka tuntuu vaanivan kaiken aikaa ja katsojaa johdatetaan ovelasti harhaan. Silloin tällöin katsoja on varma, että nyt lähtee henki, kun joku hahmoista päätyy yksin vaeltelemaan jonnekin pimeään, mutta mitään ei välttämättä tapahdukaan. Alkupuoliskon jännityksen nostatusta kuitenkin rikkovat todella typerät äkkisäikyttelyt, jotka koostuvat kaikki siitä, kun joku hahmoista törmää vahingossa toiseen kovan pamauksen saattelemana. Kun Michael pääsee vihdoin valloilleen Hillcrestissä, muuttuu meno entistä jännittävämmäksi. Vanhemman ja kokeneemman Laurien yhteenotto veljensä kanssa huipennuksessa on mainio, huipentaen filmin varsin yllättävällä ja tehokkaalla tavalla.

Vaikka ohjaaja Steve Miner syyllistyykin aika ajoin laiskoihin äkkisäikäyttelyihin, hän ei muuten kulje aidan matalimmista kohdista. Hänen rakentama tunnelmansa on oivallinen ja hän pitää katsojasta hyvin kiinni läpi vajaan puolentoista tunnin keston. Kevin Williamsonin ideoiden pohjalta Robert Zappia ja Matt Greenberg ovat laatineet käsikirjoituksen, joka on tehokas kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kulttikuviot on onneksi heitetty roskakoriin ja Michael palautettu juurilleen. Halloween H20 on teknisiltä ansioiltaan ihan sujuvasti tehty. Kuvaus toimii kelvollisesti ja valaisua hyödynnetään mainiosti. Lavasteet ja maskeeraukset ovat pätevät, mutta Michaelin maskia tekijät olisivat voineet pohtia uudelleen. Tukkansa puolesta naamari näyttää siltä kuin murhaaja olisi juuri herännyt ja silmänrei'istä näkyvät silmät ovat joissakin kuvissa lähinnä koomiset. Mikä siinä onkin, että alkuperäisleffan jälkeen tekijät ovat elokuvasta toiseen kokeneet suuria vaikeuksia saada aikaiseksi onnistunutta Michael Myers -naamaria? Turhanpäiväisiä böö-säikäytysääniä lukuun ottamatta äänimaailma on hyvin rakennettu ja John Carpenterin säveltämää ikonista tunnusmelodiaa hyödynnetään ihan passelisti läpi leffan.

Yhteenveto: Halloween H20 on usean kehnonpuoleisen jatko-osan jälkeen yllättävänkin toimiva elokuva, nousten omissa kirjoissani Halloween-sarjan toiseksi parhaaksi osaksi. Alkuperäisestä klassikosta jäädään pahasti jälkeen, mutta Halloween H20 on silti oikein kelpo kauhuleffa. Jamie Lee Curtis palaa pätevästi Laurien rooliin, näyttäen hyvin, miten traumaattinen yö on vaikuttanut hahmoon viimeisten 20 vuoden aikana. Muu hahmokattaus ei ole järin erityinen, mutta hahmojen puolesta silti jopa jännittää hieman, eikä katsoja vain toivo heidän joutuvan Michaelin uhreiksi. Itse Michael Myers aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, etenkin kökön naamarinsa puolesta. Ohjaaja Steve Miner luottaa ajoittain turhan paljon kovaäänisiin hyppysäikyttelyihin, mutta muuten rakentaa karmivaa ilmapiiriä toimivasti. Elokuva kasvattelee hyvin menoaan, johtaen kohti tehokasta loppuhuipennusta. Ei Halloween H20 mikään erityisen ihmeellinen elokuva ole, mutta se voittaa kevyesti suuren osan elokuvasarjan muista osista ja suosittelenkin sitä lämpimästi Michael Myersin faneille. Aikajanasotkun takia leffaa ennen tarvitsee nähdä vain kaksi ensimmäistä osaa sarjasta. Halloween-sarja sisältää useita erilaisia aikajatkumoita, oli kyse sitten Thorn-kulttihommista, Rob Zombien uudelleenfilmatisoinneista tai vastikään huipentuneesta uudesta trilogiasta. Omasta mielestäni parhaan kokemuksen saa, kun katsoo alkuperäisen Halloween - naamioiden yön, Halloween II - tappajan paluun ja Halloween H20:n trilogiana, unohtaen muut osat tyystin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Halloween H20: 20 Years Later, 1998, Dimension Films, Nightfall Productions, Trancas International Films