Arvostelu: Halloween H20 (Halloween H20: 20 Years Later - 1998)

HALLOWEEN H20

HALLOWEEN H20: 20 YEARS LATER

Ohjaus: Steve Miner

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Josh Hartnett, Adam Arkin, Michelle Williams, LL Cool J, Adam Hann-Byrd, Jodi Lyn O'Keefe, Janet Leigh, Nancy Stephens, Joseph Gordon-Levitt, Branden Williams ja Chris Durand

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 26 minuuttia

Ikäraja: 16

John Carpenterin kauhuelokuva Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) oli valtava menestys, jota pidetään nykyään yhtenä lajityyppinsä suurklassikoista, joten elokuvalle päätettiin tietty tehdä jatkoa. Halloween II - tappajan paluussa (Halloween II - 1981) tekijät päättivät viedä murhaaja Michael Myersin tarinan päätökseen ja aloittaa kolmososassa Halloween III - pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch - 1982) puhtaalta pöydältä täysin uuden idean kanssa. Elokuvan saaman murskapalautteen jälkeen studio päätti herättää Michael Myersin takaisin henkiin Halloween 4:ssä (Halloween 4: The Return of Michael Myers - 1988). Sitä seuranneet Halloween 5 (Halloween 5: The Revenge of Michael Myers - 1989) ja Halloween: The Curse of Michael Myers (1995) saivat murskapalautetta, eivätkä menestyneet toivotusti. Seitsemännen osan teko lähti silti pian liikkeelle Daniel Farrandsin kirjoittamana ja työnimellä "Michael Myers: Lord of the Dead". Hän kuitenkin jätti ideansa kesken ja hänen sijaan Robert Zappia ryhtyi työstämään tekstiä nimeltä "Halloween 7: Two Faces of Evil", mutta sekään projekti ei edennyt. Screamin (1996) kirjoittanut Kevin Williamson työsti uudenlaisen idean, joka toimisi jatko-osana kahdelle ensimmäiselle leffalle, unohtaen muut jatko-osat kokonaan. Hänen "Halloween: The Revenge of Laurie Strode" -ideaansa tartuttiin ja leffaan kosiskeltiin aluksi itse Carpenteria, mutta tämän vaatiman korkean palkkion vuoksi studio palkkasikin Steve Minerin. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 1998 ja Halloween H20 -nimen saanut elokuva sai ensi-iltansa jo saman vuoden heinäkuussa. Elokuva sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta, mutta se oli siihen asti parhaiten menestynyt osa leffasarjasta. Itse tutustuin elokuvasarjaan kymmenisen vuotta sitten, kun katsoin Rob Zombien ohjaaman Halloween-uudelleenfilmatisoinnin vuodelta 2007. Alkuperäisleffan katsoin vasta vuonna 2017, jolloin myös arvostelin sen halloweenin kunniaksi. Päätin samalla ottaa perinteeksi katsoa ja arvostella joka halloweeniksi yhden osan elokuvasarjasta. Nyt on päästy sarjan seitsemänteen elokuvaan, Halloween H20:een.

On kulunut 20 vuotta siitä, kun Laurie Strode kohtasi veljensä Michael Myersin kauhistuttavana halloweenyönä. Oman kuoleman lavastamisesta ja nimensä vaihtamisesta huolimatta Laurie joutuu jälleen taistelemaan hengestään, kun Michael löytää hänet jälleen halloweenina.

Halloween H20 on tosiaan jatkoa vain kahdelle ensimmäiselle Halloween-elokuvalle, unohtaen niin sanotun Thorn-trilogian, eli neljännen, viidennen ja kuudennen leffan kokonaan. Eli toisin kuin Halloween 4:ssä esiteltiin, Laurie Strode ei ole kuollut, eikä hänellä ole tytärtä. Halloween H20:ssä Jamie Lee Curtis tekee lähes kahden vuosikymmenen jälkeen paluun tunnetuimpaan rooliinsa Lauriena, joka on vain lavastanut oman kuolemansa ja vaihtanut sitten nimensä. Nyt hän työskentelee Hillcrest-akatemian rehtorina, valenimellä Keri Tate ja hänellä on aikuisuuden kynnyksellä oleva poika John (Josh Hartnett debyyttiroolissaan). Curtis palaa rooliinsa innokkaasti ja karismaattisemmin kuin ennen. On mielenkiintoista nähdä, kuinka hirvittävän yön jälkeen Laurie on kovasti yrittänyt elää vapaasti, eikä antaudu pelolle, vaikka näkeekin jatkuvasti painajaisia tapahtuneesta. Hartnett on oiva valinta Laurien pojaksi, vaikka hahmona uhmakas John onkin hieman rasittava.

     Elokuvassa nähdään myös Michelle Williams Johnin tyttöystävänä Mollynä, Adam Hann-Byrd Johnin kaverina Charliena ja Jodi Lyn O'Keefe tämän tyttöystävänä Sarahina, Adam Arkin akatemian opettajana ja Laurien salarakkaana Willinä, LL Cool J koulun portinvartijana Ronnynä, sekä Chris Durand Laurien veljenä, murhaaja Michael Myersinä. Curtisin äiti Janet Leigh tekee nopean roolin opettajana ja elokuvassa kuullaankin ovelana silmäniskuna lyhyt pätkä Leighin tähdittämän Psyko-kauhuklassikon (Psycho - 1960) tunnusmusiikista. Nuoret näyttelijät eivät ole erityisen vakuuttavia rooleissaan, mutta Arkin ja etenkin huumoria mukaan tuova LL Cool J toimivat osissaan. Durandin toiminta Michael Myersinä on onnistuneen tarkkaa ja hillittyä, mutta rooliin kaipaisi jotakuta hieman isokokoisempaa ja uhkaavampaa järkälettä. Silti hahmo toimii, vaikka valoisemmissa otoksissa Michaelin maski ei oikein vakuuta. Näkyvät silmät vähentävät uhkaavuutta ja kaikista pahinta on yhdessä kuvassa nähtävä selvä diginaamio. Miksi ihmeessä tekijät eivät käyttäneet siinä oikeaa maskia?

Halloween-elokuvien tason laskettua keskinkertaiseen heti alkuperäisen klassikon jälkeen ja kuudennen leffan, Halloween: The Curse of Michael Myersin räpiköidessä jo ihan pohjamudissa, Halloween H20 on piristävän onnistunut jatko-osa - sanoisinpa jopa, että paras Halloween-elokuva sitten alkuperäisen! Ihan menevästi käynnistynyt, mutta surkeaksi valahtanut Thorn-trilogia saa kyytiä ja tekijät ovat päättäneet jatkaa tarinaa 20 vuotta siitä, mihin Halloween II - tappajan paluussa jäätiin. Ratkaisu on oivallinen ja filmi tuntuu luontevammalta jatkumolta. Vaikkei elokuva millään ylläkään alkuperäisen elokuvan hienouteen, Steve Miner on sujuvasti ottanut siitä paljon mallia tätä filmiä tehdessään. Aiempien jatko-osien raakuuksilla mässäily on vaihdettu takaisin tiiviin tunnelman rakentamiseen ja sen sijaan, että katsoja vain haluaisi nähdä Michaelin tappavan kaikki, jotka vastaan kävelevät, voi jopa huomata jännittävänsä hahmojen selviytymisen puolesta.

Michael Myersin paluuta rakennetaan oivallisesti ja katsojaa pidetään onnistuneesti varpaillaan. Uhka tuntuu vaanivan kaiken aikaa ja katsojaa johdatetaan ovelasti harhaan. Silloin tällöin katsoja on varma, että nyt lähtee henki, kun joku hahmoista päätyy yksin vaeltelemaan jonnekin pimeään, mutta mitään ei välttämättä tapahdukaan. Alkupuoliskon jännityksen nostatusta kuitenkin rikkovat todella typerät äkkisäikyttelyt, jotka koostuvat kaikki siitä, kun joku hahmoista törmää vahingossa toiseen kovan pamauksen saattelemana. Kun Michael pääsee vihdoin valloilleen Hillcrestissä, muuttuu meno entistä jännittävämmäksi. Vanhemman ja kokeneemman Laurien yhteenotto veljensä kanssa huipennuksessa on mainio, huipentaen filmin varsin yllättävällä ja tehokkaalla tavalla.

Vaikka ohjaaja Steve Miner syyllistyykin aika ajoin laiskoihin äkkisäikäyttelyihin, hän ei muuten kulje aidan matalimmista kohdista. Hänen rakentama tunnelmansa on oivallinen ja hän pitää katsojasta hyvin kiinni läpi vajaan puolentoista tunnin keston. Kevin Williamsonin ideoiden pohjalta Robert Zappia ja Matt Greenberg ovat laatineet käsikirjoituksen, joka on tehokas kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kulttikuviot on onneksi heitetty roskakoriin ja Michael palautettu juurilleen. Halloween H20 on teknisiltä ansioiltaan ihan sujuvasti tehty. Kuvaus toimii kelvollisesti ja valaisua hyödynnetään mainiosti. Lavasteet ja maskeeraukset ovat pätevät, mutta Michaelin maskia tekijät olisivat voineet pohtia uudelleen. Tukkansa puolesta naamari näyttää siltä kuin murhaaja olisi juuri herännyt ja silmänrei'istä näkyvät silmät ovat joissakin kuvissa lähinnä koomiset. Mikä siinä onkin, että alkuperäisleffan jälkeen tekijät ovat elokuvasta toiseen kokeneet suuria vaikeuksia saada aikaiseksi onnistunutta Michael Myers -naamaria? Turhanpäiväisiä böö-säikäytysääniä lukuun ottamatta äänimaailma on hyvin rakennettu ja John Carpenterin säveltämää ikonista tunnusmelodiaa hyödynnetään ihan passelisti läpi leffan.

Yhteenveto: Halloween H20 on usean kehnonpuoleisen jatko-osan jälkeen yllättävänkin toimiva elokuva, nousten omissa kirjoissani Halloween-sarjan toiseksi parhaaksi osaksi. Alkuperäisestä klassikosta jäädään pahasti jälkeen, mutta Halloween H20 on silti oikein kelpo kauhuleffa. Jamie Lee Curtis palaa pätevästi Laurien rooliin, näyttäen hyvin, miten traumaattinen yö on vaikuttanut hahmoon viimeisten 20 vuoden aikana. Muu hahmokattaus ei ole järin erityinen, mutta hahmojen puolesta silti jopa jännittää hieman, eikä katsoja vain toivo heidän joutuvan Michaelin uhreiksi. Itse Michael Myers aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, etenkin kökön naamarinsa puolesta. Ohjaaja Steve Miner luottaa ajoittain turhan paljon kovaäänisiin hyppysäikyttelyihin, mutta muuten rakentaa karmivaa ilmapiiriä toimivasti. Elokuva kasvattelee hyvin menoaan, johtaen kohti tehokasta loppuhuipennusta. Ei Halloween H20 mikään erityisen ihmeellinen elokuva ole, mutta se voittaa kevyesti suuren osan elokuvasarjan muista osista ja suosittelenkin sitä lämpimästi Michael Myersin faneille. Aikajanasotkun takia leffaa ennen tarvitsee nähdä vain kaksi ensimmäistä osaa sarjasta. Halloween-sarja sisältää useita erilaisia aikajatkumoita, oli kyse sitten Thorn-kulttihommista, Rob Zombien uudelleenfilmatisoinneista tai vastikään huipentuneesta uudesta trilogiasta. Omasta mielestäni parhaan kokemuksen saa, kun katsoo alkuperäisen Halloween - naamioiden yön, Halloween II - tappajan paluun ja Halloween H20:n trilogiana, unohtaen muut osat tyystin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Halloween H20: 20 Years Later, 1998, Dimension Films, Nightfall Productions, Trancas International Films

Arvostelu: Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verinen vuorokausi (Friday the 13th Part III - 1982)

PERJANTAI 13. PÄIVÄ, OSA 3

KAUHUN VERINEN VUOROKAUSI

FRIDAY THE 13TH PART III

Ohjaus: Steve Miner
Pääosissa: Dana Kimmell, Paul Kratka, Larry Zerner, Jeffrey Rogers, Tracie Savage, Catherine Parks, David Katims, Rachel Howard, Richard Brooker, Gloria Charles, Nick Savage ja Kevin O'Brien
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 18

Friday the 13th (1980-), eli suomeksi Perjantai 13. päivä on yksi tunnetuimmista kauhuelokuvasarjoista ja siinä esiintyvä murhaaja Jason Voorhees on noussut suureen suosioon. Sarjan aloittanut elokuva Perjantai 13. (Friday the 13th - 1980) oli suuri hitti, mutta kriitikot eivät erityisemmin välittäneet siitä. Jatko-osa Perjantai 13. päivä, osa 2 (Friday the 13th Part 2 - 1981) ilmestyi vuotta myöhemmin ja siitä kriitikot pitivät vielä vähemmän. Myös se tuotti kuitenkin niin paljon rahaa, että jatkoa oli tiedossa. Alunperin kolmannen osan piti olla suoraa jatkoa edeltäjälle ja siinä olisi ollut sama päähenkilö, mutta näyttelijä Amy Steel ei halunnut jatkaa roolissaan, joten tarina piti kirjoittaa uudelleen. Kuvaukset lähtivät nopeasti käyntiin ja Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verinen vuorokausi ilmestyi kesällä 1982, vähän yli vuoden toisen osan jälkeen ja vieläpä 3D:nä. Tämäkin leffa oli suuri menestys, mutta kriitikot haukkuivat sen täysin lyttyyn. Nykypäivänä filmi on kuitenkin noussut kulttiklassikkoasemaan sarjan muiden osien ohessa. Itse tutustuin sarjaan vuonna 2015, kun näin vuoden 2009 version Friday the 13th. Katsoin sen seuraavana vuonna uudestaan, arvostellakseni sen juuri oikeaksi päiväksi. Tammikuussa 2017 oli aika vilkaista sekä arvostella alkuperäinen elokuva ja vaikken pitänyt siitä, pidin suunnitelmastani kiinni ja vuoden 2017 lokakuuta varten katsoin Perjantai 13. päivä, osa 2:n, kun oli taas perjantai kolmastoista päivä. Kun mietin, mitä leffoja arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, kun olen armeijassa, huomasin, että huhtikuussa olisi seuraava perjantai 13. päivä, joten katsoin sarjan kolmannen osan ja arvostelin sen päivää varten.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Perjantai 13. ja Perjantai 13. päivä, osa 2!

Nuoret lähtevät viettämään kesää Crystal Lakella sijaitsevaan mökkiin. Hauskanpito loppuu kuitenkin nopeasti, kun Jason Voorhees alkaa tappaa nuoria yksitellen...

Tämän elokuvan nuoria ovat mökillä aikoinaan asunut Chris-tyttö (Dana Kimmell), hänestä kiinnostunut Rick (Paul Kratka), kepposteleva Shelly (Larry Zerner), Andy (Jeffrey Rogers) ja hänen raskaana oleva tyttöystävänsä Debbie (Tracie Savage), Vera (Catherine Parks), sekä pilveä polttelevat Chuck (David Katims) ja Chili (Rachel Howard). Harmillisesti teinihahmot ovat paria poikkeusta lukuunottamatta todella mitäänsanomattomia. Vaikka Shelly tekeekin erilaisia piloja, on hän silti äärimmäisen hyväsydäminen kaveri, jolloin katsojana toivoo, ettei hän ainakaan kuolisi. Myös Debbien toivoo jäävän henkiin vauvan takia. Muiden hahmojen kohtalot taas eivät kiinnosta. Varsinkin pilviveikot Chuck ja Chili ovat niin vähän mukana muutenkin, että on ihan sama kuolevatko he vai eivät. Näyttelijätyö ei myöskään ole kummoista. Etenkin Chrisin monologihetki on todella kehnosti esitetty.
     Leffan murhaajahahmo Jason Voorheesilla (Richard Brooker) nähdään vihdoin kasvoilla hänen ikoninen jääkiekkomaskinsa. Vaikka sarja ei olekaan kovin lähellä sydäntäni, pidin silti hienona hetkenä sitä, kun naamari tulee ensimmäistä kertaa kuvaan. Hahmosta on saatu hieman uhkaavampi kuin edellisessä osassa, vaikka ilman maskia hän näyttää vain todella urpolta kehnon maskeerauksensa kanssa, eikä näytä yhtään samalta kuin edellisen leffan Jason.
     Tällä kertaa Jasonin lisäksi nuorille tuottavat hankaluuksia myös kolme moottoripyöräjengiläistä: johtaja Ali (Nick Savage), ylimielinen Fox (Gloria Charles) ja hieman hölmömpi Loco (Kevin O'Brien). Jengiläiset ovat oiva lisä leffaan, mutta heitä olisi voinut hyödyntää paremmin, jolloin nuoria olisi oikeasti piinannut tuplauhka.

Perjantai 13. päivä, osa 2:n tavoin myös kolmas osa alkaa edellisen leffan loppuhuipennuksesta, mutta tällä kertaa kohtaus näytetään sellaisenaan, eikä jonkun hahmon näkemänä painajaisena, kuten Osa 2:n alussa. Hyvin nopeasti elokuva pistää jännittämään, kun pientä kauppaa pitävä pariskunta huomaa, että heidän talossaan liikkuu joku. Sen jälkeen leffa lähtee käyntiin aika samalla tavalla kuin edelliset osat. Sillähän ei ole mitään väliä, miksi nuoret päätyvät Crystal Lakelle, kunhan niin tapahtuu, jotta Jason saa "leikkikavereita". Juoni on aika lailla sama kuin aiemmin, mutta uusia juttuja on tarpeeksi, jotta mielenkiinto pysyy yllä vieläkin. On harmi, ettei moottoripyöräjengiläisiä hyödynnetä kunnolla, sillä he ovat selvästi koko filmin raikkain asia. Tappokohdat eivät ole samalla lailla toteutetut kuin ennen, eli tappajan näkökulmasta tai siten että veitsi vain ilmestyy kuvaan, mikä on hyvä ratkaisu. Kaikki katsojat tietävät kuka tappaja on, jolloin on täysin turhaa yritellä piilotella Jasonia.

Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verinen vuorokausi on ihan viihdyttävä elokuva, muttei valitettavasti ihan pääse edellisen leffan tasolle. Tässä nuoret hahmot ovat selkeästi heikompia, minkä takia leffa ei ole yhtä kiinnostava. Elokuva ei kuitenkaan ole tylsä ja se tarjoaa tarpeeksi jännitystä, jotta sen jaksaa katsoa loppuun saakka. Pelottavasta elokuvasta ei ole kyse, mutta jännitettä on ihan riittävästi ja suurimmaksi osaksi äkkisäikäytykset ovat toimivia. Loppuhuipennukseen on onneksi saatu mukaan pientä kekseliäisyyttäkin. Tahatonta koomisuuttakin leffasta löytyy, varsinkin kohdissa, joissa on selvästi yritetty hyödyntää 3D-tekniikkaa esimerkiksi tökkäämällä veitsi päin kameraa. Alkuteksteistä 3D-yrityksen huomaa parhaiten, kun tekijöiden nimet tulevat kohti katsojaa huvittavan näköisesti, mikä tuo helposti mieleen alkuperäisen Teräsmiehen (Superman - 1978).

Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Steve Miner, joka on taas kerran saanut mukaan ihan toimivaa tunnelmaa. Martin Kitrosserin ja Carol Watsonin käsikirjoitus ei ole kovin ihmeellinen, mutta eipä sen toisaalta tarvitsekaan olla. Leffa on kuvattu ihan hyvin ja leikkaus on pääasiassa toimivaa. Lavasteet ja asut ovat mainiosti toteutetut, mutta maskeeraus on aika kökköä, etenkin maskittoman Jasonin kohdalla, joka on lähinnä koominen. Äänimaailma on hyvä ja vaikka säveltäjä Harry Manfredini ei ole vieläkään saanut aikaiseksi muistettavia musiikkeja, on tuttu "Ki-ki-ki-ma-ma-ma" -kuiskaus yhä tehokkaan karmiva.

Yhteenveto: Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verinen vuorokausi on ihan kiva kauhuleffa, jonka teinihahmot ovat kuitenkin niin mitäänsanomattomia, ettei lähes kenenkään kohtalo tunnu miltään. Vain hyväsydämisestä Shellystä ja raskaana olevasta Debbiestä välittää hieman. Näyttelijätyökään ei ole kovin onnistunutta; varsinkin Dana Kimmellin esittämä monologikohtaus on kehno. Jason Voorhees on yhä mainio tappajahahmo ja on hienoa nähdä hänen käyttävän ikonista jääkiekkomaskiaan. Moottoripyöräjengiläiset ovat hyvä lisäys juoneen, joka on todella lähellä kahta edellistä osaa, mutta harmillisesti he ovat alikäytettyjä. Elokuva ei ole pelottava, mutta se tarjoaa ihan onnistuneesti jännitystä ja äkkisäikäytyksiä. Tahattoman koomisia hetkiä on tietty mukana ja maskeeraus näyttää pääasiassa hölmöltä. Kannattaa Perjantai 13. päivä, osa 3: Kauhun verinen vuorokausi kuitenkin katsoa, jos piditte kahdesta edellisestä osasta tai jos olette kauhufaneja. Täten toivotan kaikille hyvää perjantai kolmattatoista päivää ja pidän peukkuja, että se päättyisi teillä paremmin kuin tämän elokuvan nuorilla!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fridaythe13th.wikia.com
Friday the 13th Part III, Paramount Pictures, Georgetown Productions Inc., Jason Productions, Sean S Cunningham Films

Arvostelu: Friday the 13th Part 2 / Perjantai 13. päivä, osa 2 (1981)

FRIDAY THE 13TH PART 2 (1981)

PERJANTAI 13. PÄIVÄ, OSA 2

Ohjaus: Steve Miner
Pääosissa: Amy Steel, John Furey, Marta Kober, Bill Randolph, Stu Charno, Kirsten Baker, Tom McBride, Lauren-Marie Taylor, Russell Todd, Steve Daskawisz ja Adrienne King
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 18

Friday the 13th (1980-), eli suomalaisittain Perjantai 13. päivä on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista kauhuelokuvasarjoista. Vaikkei sarjan leffoja olisikaan nähnyt, on aika varmaa, että tietää jääkiekkomaskia käyttävän murhaajan, Jason Voorheesin. Kaksitoistaosainen sarja alkoi vuonna 1980 elokuvalla Friday the 13th, josta kriitikot eivät erityisemmin välittäneet. Leffa oli jopa ehdolla kaikkien aikojen ensimmäisessä Golden Raspberry -palkintojen jaossa huonoimman elokuvan ja huonoimman naissivuosan titteleistä. Rahaa se tuotti kuitenkin niin paljon, että jatkoa oli luvassa. Alunperin toisen leffan ei ollut tarkoitus olla kunnon jatko-osa alkuperäiselle filmille, mutta lopulta tekijät päättivät pistää murhaajaksi ensimmäisen osan tappajan pojan, Jason Voorheesin. Tarina käsikirjoitettiin nopeasti ja kuvaukset kestivät noin kuukauden, jotta elokuva saatiin mahdollisimman nopeasti julkaistua. Friday the 13th Part 2, eli suomeksi Perjantai 13. päivä, osa 2 saikin ensi-iltansa keväällä 1981, alle vuosi ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen! Elokuva ei ollut yhtä iso hitti kuin edeltäjänsä, mutta se tuotti budjettinsa kaksikymmenkertaisesti takaisin. Kriitikot eivät pitäneet filmistä, mutta edeltäjänsä tapaan sitä pidetään nykyään kulttiklassikkona. Itse tutustuin sarjaan kaksi vuotta sitten katsomalla vuoden 2009 uusintaversion Friday the 13th. Viime vuonna katsoin sen uudelleen arvostellakseni sen juurikin perjantai 13. päivänä ja tämän vuoden alussa arvostelin sarjan alkuperäisen osan. Nyt kun kyseinen päivä on taas kerran, oli aika katsoa sarjan toinen osa ja arvostella se.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Friday the 13th!

Lähellä Camp Crystal Lakea järjestetään valmennuskurssi, jonne nuoret leiriohjaajat tulevat koulutettaviksi. Iloiset kesäpäivät muuttuvat kuitenkin kauhuksi, kun kuolleeksi luultu Jason Voorhees alkaa hyökkäillä nuorten kimppuun.

Nuoria leiriohjaajia ovat valmennuskurssin vetäjä Paul Holt (John Furey), tämän salarakas Ginny (Amy Steel), pariskunta Sandra (Marta Kober) ja Jeff (Bill Randolph), hassutteleva Ted (Stu Charno), pyörätuolissa kulkeva Mark (Tom McBride), Muffin-koiran omistava Terry (Kirsten Baker), kiltti Vickie (Lauren-Marie Taylor) ja hieman pervo Scott (Russell Todd). Jokaiselle hahmolle on annettu jonkinlainen pieni ominaisuus, jotta heidät erottaa toisistaan, mutta edellisen osan tapaan yksikään hahmo ei ole kovin muistettava. Tällä kertaa hahmoista kuitenkin välittää hieman, sillä he ovat pääasiassa mukavia, jolloin toivoisi, että edes suurin osa heistä selviäisi. Näyttelijät ovat tarpeeksi toimivia rooleissaan, mutta yksikään ei ole erityisen hyvä.
     Tällä kertaa murhaajana nähdään tosiaan Jason Voorhees (Steve Daskawisz), josta elokuvasarja tunnetaankin. Hahmolla ei tosin vieläkään nähdä Jasonin ikonista jääkiekkomaskia, vaan hän naamioituu tyynyliinaan, mikä on aika koomista. Huvittavuus tosin loppuu heti, kun Jasonin näkee samassa kuvassa muiden ihmisten kanssa, sillä häntä ei kiinnosta tutustua keneenkään. Jason tykkää vain tappaa ja sitä hän myös pääsee tekemään.
     Leffassa nähdään myös lyhyesti edellisen elokuvan tapahtumista selviytynyt Adrienne Kingin näyttelemä Alice, sekä aiempi murhaaja, eli Betsy Palmerin esittämä Jasonin äiti Pamela Voorhees. Jälkimmäinen nähdään tosin vain Alicen näkemissä painajaisissa.

Friday the 13th Part 2 alkaa nimittäin pari kuukautta edellisen osan tapahtumien jälkeen, eikä Alice ole todellakaan päässyt yli traumoistaan. Noin kymmenen minuuttia kestävässä introssa kerrataan edellisen elokuvan loppuhuipennus, joka on hieman hölmösti toteutettu, mutta koska en pitänyt edellisestä leffasta, niin pakko sanoa ettei siitä jäänyt paljoa mieleen, joten kertaus oli ihan hyvä tapa saada katsoja takaisin sarjan pariin. Onneksi hölmöilyt loppuvat intron jälkeen ja olin positiivisesti yllättynyt, sillä mielestäni tämä elokuva on selvästi parempi kuin alkuperäinen Friday the 13th! Ei se silti kuitenkaan kovin hyvä ole. Leffa on ihan viihdyttävä kauhufilmi, joka hyödyntää koko kestonsa toimivasti, joka pääsee pariin otteeseen säikäyttämään ja jossa hahmoista hieman välittää, mutta muuten teos ei herätä ihmeellisempiä tunteita. Jotkut kohdat ovat ihan jännittäviä, mutta nykypäivänä katsottuna Friday the 13th Part 2 pelottaa oikeasti vain lapsia tai herkimpiä aikuisia.

Juoni on tavallaan pelkkä kopio edellisen osan tarinasta, mutta muutoksia on ihan tarpeeksi, jottei elokuva tunnu pelkältä kierrätykseltä. Ensimmäisen leffan tavoin myös tässä filmissä tapot nähdään pääasiassa joko tappajan silmin tai jostain vain ilmestyy veistä pitelevä käsi, joka tappaa. Murhat ovat hieman koomisia nykyään, mutta paremmin toteutettuja kuin viime leffassa. Elokuva ei kuitenkaan samalla lailla yritä piilotella sitä, kuka todellinen tappaja on, sillä kaikkihan sen tietävät, että nyt on kyseessä Jason. Loppuhuipennus on mainio ja siinä on jopa kekseliäisyyttä mukana, mikä on plussaa. Kokonaisuutena Friday the 13th Part 2 on viihdyttävä kauhuelokuva. Sen aikana ei käy aika pitkäksi, eikä se koskaan kiirehdi. Tarina on äärimmäisen yksinkertainen, joten mitä turhia venyttää sitä yli puolentoista tunnin elokuvaksi?

Ohjausvastuu sarjassa on vaihtunut ja tällä kertaa homman hoitaa Steve Miner, joka osaa ihan kivasti luoda kauhutunnelmointia. Friday the 13th Part 2 on Minerin esikoisohjaus, mutta sitä ei onneksi huomaa liikaa. Ron Kurzin ja Phil Scuderin käsikirjoitus on ihan kelpo, mutta siitä ei löydy mitään erikoista ja jotkut repliikit ovat aika tönkköjä. Kuvaus on sujuvaa ja leikkaus on pääasiassa toimivaa. Intron painajaisiin leikkaaminen on huvittavan näköistä, mutta se sopii leffan kasarihenkeen. Ääniefektit eivät ole mitä parhaimmat ja erikoinen vingahdus, joka kuuluu lähes aina, kun Jason ilmestyy kuvaan, on koominen. Elokuvan musiikit on säveltänyt Harry Manfredini, mutta hänen työnsä ei ole lainkaan muistettavaa ja filmin äänimaailmasta jää mieleen vain tuttu "ki-ki-ki-ma-ma-ma" -kuiskaus, joka on kyllä karmiva.

Yhteenveto: Friday the 13th Part 2 on yllättävää kyllä hieman edeltäjäänsä parempi kauhuelokuva. Se viihdyttää ja saa katsojan jännittämään onnistuneemmin, minkä lisäksi hahmoista jopa välittää hieman, eikä haluaisi nähdä heidän kuolevan. Leffa osaa hyödyntää kestonsa onnistuneesti, eikä filmin tarvitsekaan kestää kauempaa. Tarina on jokseenkin kopioitu edellisestä osasta, mutta uusia juttuja on tarpeeksi, minkä lisäksi on hienoa nähdä Jason Voorhees vihdoin murhaajana, jolloin tässä on jonkinlaista raikkautta mukana. Kovin ihmeellisestä teoksesta ei kuitenkaan ole kyse, eikä elokuva nykypäivänä ole enää pelottava. Muutamat äkkisäikäytykset Friday the 13th Part 2 kuitenkin tarjoaa ja suosittelen vilkaisemaan sen, jos piditte alkuperäisestä osasta tai jos olette kauhufaneja. Hyvää perjantai kolmattatoista vaan kaikille ja toivottavasti se sujuu paremmin kuin tämän filmin nuorilla!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fridaythe13th.wikia.com
Friday the 13th Part 2, 1981, Georgetown Productions Inc., Sean S. Cunningham Films