In a Violent Nature (2024) - elokuva-arvostelu

IN A VIOLENT NATURE

Ohjaus: Chris Nash

Näyttelijät: Ry Barrett, Andrea Pavlovic, Cameron Love, Liam Leone, Alexander Oliver, Sam Roulston, Lea Rose Sebastianis, Charlotte Creaghan, Reece Presley, Timothy Paul McCarthy ja Lauren-Marie Taylor

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 16

In a Violent Nature on Chris Nashin ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva. Kuvaukset käynnistyivät vuonna 2021 työnimellä "Sleeping Animal", mutta kun tappajaa näytellyt henkilö sairastui jo toisella kuvausviikolla ja Nash oli tyytymätön kuvauspaikaksi valittuun metsään, koko homma päätettiin aloittaa alusta uudella näyttelijällä ja uudessa metsässä. Nash oli vihdoin tyytyväinen tulokseen ja jälkitöiden kautta In a Violent Nature sai maailmanensi-iltansa tammikuussa 2024 Sundancen elokuvajuhlilla. Elokuva sai kriitikoilta pääasiassa positiivisen vastaanoton ja se oli pienimuotoinen menestys alhaiseen budjettiinsa nähden, mutta yleisön palaute oli vaihtelevampi. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun luin uutisen uudenlaisesta slasherista, joka kuvattaisiin tappajan vinkkelistä. Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan In a Violent Nature: Part 2 (2026), päätin sitä odotellessa vihdoin katsoa ja arvostella ensimmäisen elokuvan.

Ryhmä teinejä löytävät kaulakorun entisen palotornin jäännöksistä ja otettuaan sen mukaansa, he tajuamattaan herättävät sarjamurhaaja Johnnyn horroksestaan.

In a Violent Nature sisältää slashereille tyypillisesti lauman teinejä, joiden kohtaloista ei välitä juuri tuon taivaallista. On Kris (Andrea Pavlovic), Colt (Cameron Love), Troy (Liam Leone), Evan (Alexander Oliver), Ehren (Sam Roulston), Brodie (Lea Rose Sebastianis) ja Aurora (Charlotte Creaghan), jotka jäävät lähes totaalisen persoonattomiksi ja yhdentekeviksi tyypeiksi. Mutta tässä elokuvassa kyse ei ole vain kauhukliseen toistamisesta, vaan siitä, että poikkeuksellisesti päähenkilö on näitä metsässä jahtaava, kuolleista noussut sarjamurhaaja Jason Voor... anteeksi, siis Johnny (Ry Barrett). Johnnya ei ihan hirveästi kiinnosta tutustua tähän teinipoppooseen, joten myös katsojalle heidät jätetään tarkoituksellisen etäisiksi. Johnnysta taas avautuu asioita lähinnä leirinuotiolla kerrotun kauhutarinan kautta, mutta hänkin jää lähinnä kylmäksi tappokoneeksi, jonka päämääränä on saada kultainen kaulakoru takaisin.

In a Violent Nature on ilmestymisestään lähtien jakanut voimakkaasti mielipiteitä ja ymmärrän hyvin miksi. Kyse ei ole mistään tavanomaisesta kauhurainasta, vaan elokuva muistuttaa tyyliltään enemmän indiedraamaa. Leffa tuntuu siltä kuin elokuvakoulun opiskelijaa, joka tykkää vain siitä "oikeasta cinemasta", olisi pyydetty tekemään oma tulkintansa slasherista. Leffa onkin täysin omanlaisensa lisäys genreen ja pitkään olin täysin myyty elokuvan edessä. Ei elokuva pelottava ole, mutta pidin sitä silti pääasiassa onnistuneena kauhuteoksena.

Elokuva tarjoaa periaatteessa tuttuja genrekliseitä teiniporukasta perässä löntystävään tappajaan, jota ei meinaa millään saada hengiltä ja rujoista tapoista siihen "final girliin", mutta kaikki esitetään raikkaan erilaisesta vinkkelistä. Elokuva tosiaan seuraa lähes yksinomaan Johnnyä, kun tämä kävelee metsässä uhrejaan etsien. Osa katsojista voi kokea nämä pitkät kävelykohtaukset tylsinä, mutta itse pidin niitä jopa omituisen nätteinä. Sottaisissa vaatteissa ja hyytävässä naamiossa liikkuva Johnny on vekkuli kontrasti kauniin luonnon keskellä. Mutta kun Johnny sitten saavuttaa kohteensa, ei menoa voi mitenkään kutsua enää nätiksi. Mukaan mahtuu pari yllättävänkin häikäilemätöntä, mielikuvituksellista ja jopa kuvottavaa tappoa, joten paatuneemmallakin kauhun suurkuluttajalla voi loksahtaa suu auki.

Valitettavasti In a Violent Nature ei ihan yllä korkeaan potentiaaliinsa, mihin sillä olisi ainekset. Minua nimittäin turhautti, kuinka leffa ei täysin uskalla sitoutua premissiinsä, vaan se siirtyy toisinaan seuraamaan teinejä paljon tavanomaisemman kauhurainan tyyliin. Tämä käy selväksi etenkin selittelevässä leirinuotiokohtauksessa, sekä lopun pakojuoksussa. Itse ihastelin sitä, kuinka leffa kokeilee katsojan kärsivällisyyttä ja siksi en lämmennyt näille hetkille, jotka mielestäni fuskaavat. Leirinuotiokohtaus olisi esimerkiksi mielestäni pitänyt malttaa näyttää puiden takana lymyilevän Johnnyn perspektiivistä, millä olisi saanut aiheutettua katsojalle sopivan epämukavaa ja perverssiä fiilistä. Leffan finaali taas tuntuu ihan eri elokuvalta ja minua harmitti, että kaiken mainion kasvattelun jälkeen elokuva sortuu ihan viime metreillä taantumaan tavanomaiseksi tapaukseksi. Sääli, sillä In a Violent Naturessa olisi ainesta hienoon ja rohkeasti täysin erilaiseen slasherelämykseen. Jo tällaisenaan teos toki erottuu tehokkaasti massasta ja jää takuulla mieleen paremmin kuin genren tusinatapaukset.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Nashin visio jää siis mielestäni hieman puolitiehen. Minua ei haittaa, että käsikirjoitus on todella ohut, koska Nash korvaa pitkään todella paljon tyylikkäällä toteutuksella, sekä kunnioitusta herättävällä pitkän pinnan vaatimisella. Minua vain turhauttaa, että Nash rikkoo laatimaansa tekotapaa, kenties pelätessään ihmisten reaktiota tavanomaisuuksien puutteeseen. Teknisesti In a Violent Nature on vakuuttava. Se on taitavasti kuvattu, etenkin pitkien seuraamisotosten aikana. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja tehoste- ja maskeeraustiimit ovat ehdottomasti hyötykäyttäneet pikkubudjetin, sillä niin hurjia näkyjä he ovat saaneet loihdittua. Äänimaailma on myös vakuuttavasti rakennettu, etenkin kun luvassa ei ole mitään turhanpäiväisiä äkkisäikyttelypamauksia, eikä edes sävellettyä musiikkia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

In a Violent Nature, Kanada, 2024, Zygote Pictures, Low Sky Productions

Arvostelu: Friday the 13th Part 2 / Perjantai 13. päivä, osa 2 (1981)

FRIDAY THE 13TH PART 2 (1981)

PERJANTAI 13. PÄIVÄ, OSA 2

Ohjaus: Steve Miner
Pääosissa: Amy Steel, John Furey, Marta Kober, Bill Randolph, Stu Charno, Kirsten Baker, Tom McBride, Lauren-Marie Taylor, Russell Todd, Steve Daskawisz ja Adrienne King
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 18

Friday the 13th (1980-), eli suomalaisittain Perjantai 13. päivä on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista kauhuelokuvasarjoista. Vaikkei sarjan leffoja olisikaan nähnyt, on aika varmaa, että tietää jääkiekkomaskia käyttävän murhaajan, Jason Voorheesin. Kaksitoistaosainen sarja alkoi vuonna 1980 elokuvalla Friday the 13th, josta kriitikot eivät erityisemmin välittäneet. Leffa oli jopa ehdolla kaikkien aikojen ensimmäisessä Golden Raspberry -palkintojen jaossa huonoimman elokuvan ja huonoimman naissivuosan titteleistä. Rahaa se tuotti kuitenkin niin paljon, että jatkoa oli luvassa. Alunperin toisen leffan ei ollut tarkoitus olla kunnon jatko-osa alkuperäiselle filmille, mutta lopulta tekijät päättivät pistää murhaajaksi ensimmäisen osan tappajan pojan, Jason Voorheesin. Tarina käsikirjoitettiin nopeasti ja kuvaukset kestivät noin kuukauden, jotta elokuva saatiin mahdollisimman nopeasti julkaistua. Friday the 13th Part 2, eli suomeksi Perjantai 13. päivä, osa 2 saikin ensi-iltansa keväällä 1981, alle vuosi ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen! Elokuva ei ollut yhtä iso hitti kuin edeltäjänsä, mutta se tuotti budjettinsa kaksikymmenkertaisesti takaisin. Kriitikot eivät pitäneet filmistä, mutta edeltäjänsä tapaan sitä pidetään nykyään kulttiklassikkona. Itse tutustuin sarjaan kaksi vuotta sitten katsomalla vuoden 2009 uusintaversion Friday the 13th. Viime vuonna katsoin sen uudelleen arvostellakseni sen juurikin perjantai 13. päivänä ja tämän vuoden alussa arvostelin sarjan alkuperäisen osan. Nyt kun kyseinen päivä on taas kerran, oli aika katsoa sarjan toinen osa ja arvostella se.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Friday the 13th!

Lähellä Camp Crystal Lakea järjestetään valmennuskurssi, jonne nuoret leiriohjaajat tulevat koulutettaviksi. Iloiset kesäpäivät muuttuvat kuitenkin kauhuksi, kun kuolleeksi luultu Jason Voorhees alkaa hyökkäillä nuorten kimppuun.

Nuoria leiriohjaajia ovat valmennuskurssin vetäjä Paul Holt (John Furey), tämän salarakas Ginny (Amy Steel), pariskunta Sandra (Marta Kober) ja Jeff (Bill Randolph), hassutteleva Ted (Stu Charno), pyörätuolissa kulkeva Mark (Tom McBride), Muffin-koiran omistava Terry (Kirsten Baker), kiltti Vickie (Lauren-Marie Taylor) ja hieman pervo Scott (Russell Todd). Jokaiselle hahmolle on annettu jonkinlainen pieni ominaisuus, jotta heidät erottaa toisistaan, mutta edellisen osan tapaan yksikään hahmo ei ole kovin muistettava. Tällä kertaa hahmoista kuitenkin välittää hieman, sillä he ovat pääasiassa mukavia, jolloin toivoisi, että edes suurin osa heistä selviäisi. Näyttelijät ovat tarpeeksi toimivia rooleissaan, mutta yksikään ei ole erityisen hyvä.
     Tällä kertaa murhaajana nähdään tosiaan Jason Voorhees (Steve Daskawisz), josta elokuvasarja tunnetaankin. Hahmolla ei tosin vieläkään nähdä Jasonin ikonista jääkiekkomaskia, vaan hän naamioituu tyynyliinaan, mikä on aika koomista. Huvittavuus tosin loppuu heti, kun Jasonin näkee samassa kuvassa muiden ihmisten kanssa, sillä häntä ei kiinnosta tutustua keneenkään. Jason tykkää vain tappaa ja sitä hän myös pääsee tekemään.
     Leffassa nähdään myös lyhyesti edellisen elokuvan tapahtumista selviytynyt Adrienne Kingin näyttelemä Alice, sekä aiempi murhaaja, eli Betsy Palmerin esittämä Jasonin äiti Pamela Voorhees. Jälkimmäinen nähdään tosin vain Alicen näkemissä painajaisissa.

Friday the 13th Part 2 alkaa nimittäin pari kuukautta edellisen osan tapahtumien jälkeen, eikä Alice ole todellakaan päässyt yli traumoistaan. Noin kymmenen minuuttia kestävässä introssa kerrataan edellisen elokuvan loppuhuipennus, joka on hieman hölmösti toteutettu, mutta koska en pitänyt edellisestä leffasta, niin pakko sanoa ettei siitä jäänyt paljoa mieleen, joten kertaus oli ihan hyvä tapa saada katsoja takaisin sarjan pariin. Onneksi hölmöilyt loppuvat intron jälkeen ja olin positiivisesti yllättynyt, sillä mielestäni tämä elokuva on selvästi parempi kuin alkuperäinen Friday the 13th! Ei se silti kuitenkaan kovin hyvä ole. Leffa on ihan viihdyttävä kauhufilmi, joka hyödyntää koko kestonsa toimivasti, joka pääsee pariin otteeseen säikäyttämään ja jossa hahmoista hieman välittää, mutta muuten teos ei herätä ihmeellisempiä tunteita. Jotkut kohdat ovat ihan jännittäviä, mutta nykypäivänä katsottuna Friday the 13th Part 2 pelottaa oikeasti vain lapsia tai herkimpiä aikuisia.

Juoni on tavallaan pelkkä kopio edellisen osan tarinasta, mutta muutoksia on ihan tarpeeksi, jottei elokuva tunnu pelkältä kierrätykseltä. Ensimmäisen leffan tavoin myös tässä filmissä tapot nähdään pääasiassa joko tappajan silmin tai jostain vain ilmestyy veistä pitelevä käsi, joka tappaa. Murhat ovat hieman koomisia nykyään, mutta paremmin toteutettuja kuin viime leffassa. Elokuva ei kuitenkaan samalla lailla yritä piilotella sitä, kuka todellinen tappaja on, sillä kaikkihan sen tietävät, että nyt on kyseessä Jason. Loppuhuipennus on mainio ja siinä on jopa kekseliäisyyttä mukana, mikä on plussaa. Kokonaisuutena Friday the 13th Part 2 on viihdyttävä kauhuelokuva. Sen aikana ei käy aika pitkäksi, eikä se koskaan kiirehdi. Tarina on äärimmäisen yksinkertainen, joten mitä turhia venyttää sitä yli puolentoista tunnin elokuvaksi?

Ohjausvastuu sarjassa on vaihtunut ja tällä kertaa homman hoitaa Steve Miner, joka osaa ihan kivasti luoda kauhutunnelmointia. Friday the 13th Part 2 on Minerin esikoisohjaus, mutta sitä ei onneksi huomaa liikaa. Ron Kurzin ja Phil Scuderin käsikirjoitus on ihan kelpo, mutta siitä ei löydy mitään erikoista ja jotkut repliikit ovat aika tönkköjä. Kuvaus on sujuvaa ja leikkaus on pääasiassa toimivaa. Intron painajaisiin leikkaaminen on huvittavan näköistä, mutta se sopii leffan kasarihenkeen. Ääniefektit eivät ole mitä parhaimmat ja erikoinen vingahdus, joka kuuluu lähes aina, kun Jason ilmestyy kuvaan, on koominen. Elokuvan musiikit on säveltänyt Harry Manfredini, mutta hänen työnsä ei ole lainkaan muistettavaa ja filmin äänimaailmasta jää mieleen vain tuttu "ki-ki-ki-ma-ma-ma" -kuiskaus, joka on kyllä karmiva.

Yhteenveto: Friday the 13th Part 2 on yllättävää kyllä hieman edeltäjäänsä parempi kauhuelokuva. Se viihdyttää ja saa katsojan jännittämään onnistuneemmin, minkä lisäksi hahmoista jopa välittää hieman, eikä haluaisi nähdä heidän kuolevan. Leffa osaa hyödyntää kestonsa onnistuneesti, eikä filmin tarvitsekaan kestää kauempaa. Tarina on jokseenkin kopioitu edellisestä osasta, mutta uusia juttuja on tarpeeksi, minkä lisäksi on hienoa nähdä Jason Voorhees vihdoin murhaajana, jolloin tässä on jonkinlaista raikkautta mukana. Kovin ihmeellisestä teoksesta ei kuitenkaan ole kyse, eikä elokuva nykypäivänä ole enää pelottava. Muutamat äkkisäikäytykset Friday the 13th Part 2 kuitenkin tarjoaa ja suosittelen vilkaisemaan sen, jos piditte alkuperäisestä osasta tai jos olette kauhufaneja. Hyvää perjantai kolmattatoista vaan kaikille ja toivottavasti se sujuu paremmin kuin tämän filmin nuorilla!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fridaythe13th.wikia.com
Friday the 13th Part 2, 1981, Georgetown Productions Inc., Sean S. Cunningham Films