Arvostelu: Tiedän mitä teit viime kesänä (I Know What You Did Last Summer - 2025)

TIEDÄN MITÄ TEIT VIIME KESÄNÄ

I KNOW WHAT YOU DID LAST SUMMER

Ohjaus: Jennifer Kaytin Robinson

Pääosissa: Chase Sui Wonders, Madelyn Cline, Jonah Hauer-King, Sarah Pidgeon, Tyriq Withers, Freddie Prinze Jr., Jennifer Love Hewitt, Billy Campbell, Gabbriette Bechtel, Austin Nichols, Joshua Orpin ja Sarah Michelle Gellar

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 16

Lois Duncanin kirjaan perustuva kauhuelokuva Tiedän mitä teit viime kesänä (I Know What You Did Last Summer - 1997) oli hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Tiedän yhä mitä teit viime kesänä (I Know What You Did Last Summer - 1998) oli kohtalainen menestys, joten kolmannen osan suunnittelu alkoi heti. Tuotanto jäi kuitenkin erinäisistä syistä jumittamaan, jolloin vanhat näyttelijät jättivät elokuvan. Kaiken säädön jälkeen lopputuloksena oli suoraan DVD:llä julkaistu ja haukuttu Tiedän mitä teit viime kesänä 3 (I'll Always Know What You Did Last Summer - 2006). 2010-luvulla Mike Flanagan aikoi ohjata neljännen elokuvan, mutta projekti kaatui suunnitteluvaiheessa. Amazon yritti herättää franchisen takaisin eloon televisiosarjamuodossa, mutta Tiedän mitä teit viime kesänä -sarja (I Know What You Did Last Summer - 2021) otettiin niin huonosti vastaan, ettei sitä tehty yhtä kautta enempää. Vuonna 2022 Sony Pictures ilmoitti työstävänsä uutta elokuvaa aiheesta, aikeenaan tuoda alkuperäiset tähdet Jennifer Love Hewittin ja Freddie Prinze Jr:n takaisin. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024 ja nyt uusi Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuva saapuu teattereihin. Itse pidän alkuperäisestä elokuvasta ja mielestäni kakkososakin on vielä ihan kiva. Kolmas elokuva on kuitenkin aivan kaamean surkea, enkä pitänyt Amazonin sarjasovituksestakaan. Odotukseni uutta leffaa kohtaan eivät olleet korkeat, mutta kävin silti uteliaana katsomassa uuden Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvan sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Aiheutettuaan vahingossa sivullisen kuoleman auto-onnettomuudessa, viisi ystävystä päättävät pysyä hiljaa tapahtuneesta. Kuitenkin seuraavana kesänä käy selväksi, että joku on saanut tietää ja päättänyt kostaa nuorille karmealla tavalla.

Chase Sui Wonders, Jonah Hauer-King, Madelyn Cline, Tyriq Withers ja Sarah Pidgeon nähdään Avana ja tämän entisenä poikaystävänä Milona, Danicana ja tämän kihlattuna Teddynä, sekä heidän entisenä kaverinaan Stevienä, jotka itsenäisyyspäivää juhliessaan aiheuttavat vahingossa auton syöksymisen mäeltä rotkoon, mikä koituu kohtalokkaaksi kuskille. Tuttuun Tiedän mitä teit viime kesänä -tyyliin viisikko päättää pitää suunsa kiinni tapahtuneesta, mutta vuotta myöhemmin teko palaa kummittelemaan. Wonders, Hauer-King, Cline, Withers ja Pidgeon ajavat asiansa rooleissaan, mutta ei kukaan heistä erityisemmin vakuuta. Ongelmaksi myös koituu se, että heidän hahmonsa ovat aika yhdentekeviä tyyppejä, joiden selviytymisestä ei lopulta huomaa juuri piittaavansa.

     Elokuvan isoin täky on toki se, että alkuperäisen elokuvan, sekä ensimmäisen jatko-osan Tiedän yhä mitä teit viime kesänä päätähdet Jennifer Love Hewitt ja Freddie Prinze Jr. palaavat rooleihinsa Julie Jamesiksi ja Ray Bronsoniksi, jotka onnistuivat lähes 30 vuotta sitten selviytymään kahdesti kalastajatakkisen murhaajan koukusta. Hewitt, joka on viime aikoina tehnyt lähinnä 9-1-1-sarjaa (2018-) ja Prinze Jr., jota ei ole aikoihin nähty juuri missään, palaavat uransa kenties tunnetuimpiin rooleihinsa selvästi hyvillä mielin, mutta varoitan jo nyt, että sarjan vannoutuneimmat fanit eivät välttämättä tykkää yhtään siitä, kuinka hahmoja leffassa kohdellaan.

Kun alkuperäinen Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuva tehtiin Screamin (1996) synnyttämän uuden slasherbuumin vanavedessä, on vain osuvaa, että vuoden 2025 Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuva on tehty vuoden 2022 Screamin perintöjatko-osabuumin vanavedessä. Kaikki perintöjatko-osien piirteet ovat mukana. On uusi hahmojoukko, joka joutuu tutun skenaarion keskelle ja tarvitsee apua alkuperäisleffan hahmoilta, jotka onnistuivat selviytymään vastaavasta pinteestä. Kohtauksia on kierrätetty, toisinaan pienten käänteiden kanssa, seassa on selviä silmäniskuja ja kuullaanpa se franchisen ikonisin repliikkikin varsin kornisti ja laiskasti mukaan ympättynä.

Suurimmaksi osaksi ajasta uusi Tiedän mitä teit viime kesänä on ihan kivaa slasherkauhuilua, joka kalpenee alkuperäisleffalle, mutta elokuva on kuitenkin valtava tasonnosto ripuliroska Tiedän mitä teit viime kesänä 3:n ja Amazonin kehnon sarjayrityksen jälkeen. Kauhukohtaukset ovat ihan jännittäviä, vaikka ne rakentuvatkin turhan paljon kovaäänisten bööpelottelujen varaan ja on toki kivaa arvuutella, kuka piileskeleekään tällä kertaa ikonisen kalastaja-asun alla. Valitettavasti elokuvan loppuhuipennus lässähtää lähes totaalisesti ja riippuukin katsojan suhteesta alkuperäisleffaan, että tykkääkö finaalin tietyistä rohkeista vedoista vai ei.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Jennifer Kaytin Robinson, joka on myös käsikirjoittanut leffan yhdessä Sam Lanskyn kanssa. Robinsonin ohjaus ja tunnelmointi on menevää, mutta hänen ja Lanskyn teksti ei ole kummoinen, etenkään replikoinnin puolesta, joka on paikoitellen todella kökköä. Teknisiltä ansioiltaan uusi Tiedän mitä teit viime kesänä on hyvin tehty. Elokuva on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, veriset maskeeraukset vakuuttavat ja tuttua kalastajatakkia myöten puvustus on kunnossa. Äänimaailma luottaa tosiaan turhan paljon kovaäänisiin pelotteluihin helppona kikkana ja Chanda Dancyn säveltämät musiikit ovat aika yhdentekevää taustameteliä.

Lopputekstien aikana nähdään vielä mahdollista jatko-osaa petaava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

I Know What You Did Last Summer, 2025, Columbia Pictures, The South Australian Film Corporation, Original Film

Arvostelu: William Tell (2024)

WILLIAM TELL

Ohjaus: Nick Hamm

Pääosissa: Claes Bang, Connor Swindells, Golshifteh Farahani, Tobias Jowett, Ellie Bamber, Jonah Hauer-King, Rafe Spall, Emily Beecham, Jake Dunn, Sam Keeley, Amar Chadha-Patel, Ben Kingsley, Jonathan Pryce, Jess Douglas-Welsh, Éanna Hardwicke, Neva Leoni ja Billy Postlethwaite

Genre: toiminta, historia

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

William Tell perustuu Friedrich Schillerin samannimiseen näytelmään vuodelta 1804, joka puolestaan perustuu sveitsiläiseen Wilhelm Tellin legendaan. Vuonna 2023 ilmoitettiin, että näytelmän pohjalta oli tekeillä Ison-Britannian, Sveitsin ja Italian yhteistyönä tekemä filmatisointi. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syksyllä ja William Tell sai maailmanensi-iltansa syyskuussa 2024 Toronton elokuvajuhlilla. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä ihan positiivisin mielin, nähtyäni leffan trailerin ennen jotain muuta elokuvaa. Kävinkin katsomassa William Tellin heti ensi-iltapäivänä.

Vuonna 1307 Sveitsi on Itävallan hallinnassa. Erinomainen jousiampuja Wilhelm Tell ryhtyy auttamaan vaimonsa itävaltalaisen komentajan käsissä menettänyttä maanviljelijää ja päätyy samalla keskelle taistelua Sveitsin tulevaisuudesta.

Nimikkoroolissa William Tellinä - tai kuten hänet Suomessa tunnetaan nimellä Wilhelm Tell - nähdään tanskalainen Claes Bang, joka on nappivalinta rooliin. Bangista löytyy hahmon kaipaamaa karismaa ja todellista äijäenergiaa, mutta samalla myös tiettyä viisautta ja maltillisuutta, sillä pääasiassa Wilhelm yrittää ratkaista konfliktit rauhallisesti, turvautuen väkivaltaan vain silloin, kun mikään muu ei auta. Wilhelm on erinomainen ampumaan varsijousellaan ja häneltä löytyy kiintoisaa menneisyyden traumaa, mikä selittää hänen nykyistä ajatusmaailmaansa.

     Elokuvassa nähdään myös Golshifteh Farahani Wilhelmin vaimona Sunana ja Tobias Jowett heidän poikanaan Walterina, Ben Kingsley itävaltalaiskuningas Albertina, joka pitää Sveitsiä hirmuotteessaan ja Ellie Bamber kuninkaan veljentyttärenä Berthana, Jonah Hauer-King tämän salarakkaana Rudenzina ja Jonathan Pryce Rudenzin setänä Attinghausenina, Connor Swindells kuninkaan uskollisena voutina Gesslerinä ja Jake Dunn tämän kätyrinä Stussina, Rafe Spall Wilhelmin hyvänä ystävänä Stauffacherina ja Emily Beecham tämän vaimona Gertrudena, Amar Chadha-Patel pappi Furstina, sekä Sam Keeley Baumgartenina, maanviljelijänä, joka kostaa vaimonsa (Neva Leoni) murhan itävaltalaiskomentajan (Billy Postlethwaite) toimesta ja käynnistää koko tapahtumaketjun, juostessaan itävaltalaisia pakoon ja törmätessään Wilhelmiin. Hahmogalleria on laaja ja aluksi voikin tuottaa pieniä vaikeuksia päästä kärryille, että kuka onkaan kuka ja mitkä ovat kaikkien suhteet toisiinsa. Näyttelijätyö on pitkälti kelvollista, konkarinäyttelijöiden Kingsleyn ja Prycen käytyä hakemassa leffasta helpot rahat parilla kohtauksellaan. Näyttelijäkaartin todellinen yllättäjä on Sex Education -sarjasta (2019-2023) tuttu Swindells kuninkaan niljakkaana käskyläisenä. Swindells herkuttelee vakuuttavasti hahmollaan, jota katsoja voi huomata vihaavansa jo ensimmäisen kohtauksensa jälkeen.

Joskus viitisentoista vuotta sitten William Tell olisi varmaan ollut yhdentekevää Anttilan alelaarikamaa, jonka katsoo kertaalleen, mutta joka olisi hukkunut useiden vastaavien historiallisista tarinoista ammentavien miekankalistelurainojen tulvaan. Nyt kun tämä genre on suurinpiirtein kuollut, olin vain todella ilahtunut, että jokin William Tellin kaltainen elokuva saapuu ihan teattereihin asti. Kyseessä ei ole mikään megabudjetin jättimäinen historiaeepos, mutta silti väkevä aikahyppy 1300-luvun alun Sveitsiin. Pidin elokuvasta selvästi enemmän kuin esimerkiksi viime vuoden Gladiator II -turhakkeesta (2024).

Elokuvassa on kyllä vikansa ja kun Wilhelm Tellin kertomus on laajennettu tutusta omenan ampumisesta poikansa pään päältä taisteluun Sveitsin poispääsystä Itävallan hirmuvallan alta, televisiosarja olisi varmasti formaattina tukenut tarinaa paremmin. Hahmokattaus on tosiaan laaja ja vähän päälle parin tunnin leffassa tuleekin ajoittain kiire esitellä kaikki ja mahduttaa kaikille tekemistä leffan varrelle. Silti tällaisenaankin homma toimii oikein mainiosti. Kertomus pitää oivallisesti otteessaan ja mukavan tylyjä toimintakohtauksia tarjotaan sopivin väliajoin. Suuri taistelu Gesslerin joukkoja vastaan on tiivistunnelmainen loppuhuipennus. Hassua kyllä, vaikka tarina vaikuttaakin olevan taputeltu yhden elokuvan myötä, viimeiset minuutit ryhtyvätkin täysin puskista vihjailemaan mahdollisesta jatko-osasta. Minun näytöksessäni ensi-iltapäivänä kanssakatsojia oli ihan vain muutama. Jos meno on samanlaista maailmanlaajuisesti, voivat tekijät varmaan unohtaa ajatuksensa William Tell 2:sta.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Nick Hamm. Hammin teksti on ajoittain töksähtelevää tarinankuljetuksen puolesta, mutta pidin paljon hänen dialogistaan, joka rakentuu vanhanaikaisemman sananparren varaan. Ohjaajana Hamm hoitaa hyvin niin pienemmät hahmohetket kuin suuremmat toimintakohtaukset. Teknisiltä ansioiltaankin William Tell on oivallinen, vaikka muutamat selvät tietokonetehosteet eivät vakuutakaan. Elokuva on pätevästi kuvattu ja etenkin maisemakuvat vuoristoista näyttävät upeilta. Lavasteet ovat hienot, puvustus näyttävää ja maskeeraukset onnistuneen sottaisat ja välillä jopa rujot. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Steven Pricen säveltämät musiikit ovat oikein mainiot. Harmillisesti Gioachino Rossinin vuonna 1829 säveltämää, aivan mahtavaa korvamatoa William Tell Overturea ei kuulla leffassa ollenkaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

William Tell, 2024, Free Turn, Tempo Productions, Beta Cinema, Prime Focus Studios, Groenlandia, Cineroma SRL

Arvostelu: Pieni merenneito (The Little Mermaid - 2023)

PIENI MERENNEITO

THE LITTLE MERMAID

Ohjaus: Rob Marshall

Pääosissa: Halle Bailey, Jonah Hauer-King, Daveed Diggs, Awkwafina, Jacob Tremblay, Javier Bardem, Melissa McCarthy, Noma Dumezweni, Ark Malik ja Jessica Alexander

Genre: seikkailu, romantiikka, musikaali

Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia

Ikäraja: 12

The Little Mermaid, eli suomalaisittain Pieni merenneito on näytelty uudelleenfilmatisointi Walt Disneyn animaatioklassikosta Pieni merenneito (The Little Mermaid - 1989), joka puolestaan perustuu Hans Christian Andersenin samannimiseen satuun (Den lille havfrue) vuodelta 1837. 2010-luvulla Disney-yhtiö ryhtyi työstämään näyteltyjä versioita useista animaatioelokuvistaan ja vuonna 2016 studio ilmoitti tekevänsä näytellyn Pienen merenneidon. Kuvausten oli tarkoitus käynnistyä keväällä 2020, mutta alkaneen koronaviruspandemian takia kuvauksia jouduttiin viivästyttämään. Kuvaukset alkoivat vihdoin tammikuussa 2021 ja nyt uusi Pieni merenneito on saanut ensi-iltansa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta en ole pahemmin piitannut Disneyn näytellyistä uudelleenfilmatisoinneista, enkä siis innostunut, kun kuulin uuden Pieni merenneito -elokuvan olevan tulossa. Elokuvan trailerit ja uutiset leffan monista muutoksista eivät voittaneet minua puolelleen ja kävinkin katsomassa uuden Pienen merenneidon skeptisin ennakko-odotuksin sen kutsuvierasnäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Ihmisten maailmasta intoileva merenneito Ariel haaveilee olevansa ihminen, erityisesti pelastettuaan ihmisprinssi Erikin eräänä yönä myrskyn kourista. Arielin katala täti, noita Ursula päättää hyödyntää naiivia merenneitoa kaapatakseen vallan Arielin isältä, merten kuningas Tritonilta.

Pääroolissa pienenä merenneitona, eli Arielina nähdään Halle Bailey, jonka roolitus on herättänyt paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan siitä lähtien, kun hänen valinnastaan ilmoitettiin muutama vuosi sitten. Sosiaalisen median kommenttikenttien keskustelut tummaihoisen näyttelijän roolittamisesta valkoisena tutun hahmon osaan ovat äityneet usein varsin ilkeämielisiksi. Myönnän olleeni skeptinen etukäteen, mutta päätin kuitenkin antaa itselleni tuntemattomalle Baileylle mahdollisuuden. Nyt elokuvan nähtyäni täytyy todeta, että Bailey on yllättävänkin hyvä valinta rooliin ja hänellä voi olla edessään lupaava ura Hollywoodissa. Bailey tulkitsee mainiosti Arielin sinisilmäisyyttä ja hänen katseestaan paistaa hahmolle ominainen haaveilu ja kaipaus. Ennen kaikkea Bailey omaa voimakkaan lauluäänen, enkä ihmettele, jos katsojan iho nousee kananlihalle, kun hän pääsee vauhtiin Part of Your World -kappaleen loppupäässä. Hahmona Arielia on hieman muutettu modernimpaan suuntaan. Tässä elokuvassa hänen motiivinaan ei niinkään toimi joku mies, vaan hänen haaveidensa toteuttaminen ja itsensä löytäminen. Arielissa minua jäi lähinnä harmittamaan hahmolle ominaisten punaisten hiusten uupuminen lähes kokonaan.

     Lukuun ottamatta kokki Louisia, tutut hahmot Disneyn Pieni merenneito -animaatiosta ovat mukana myös näytellyssä sovituksessa. Javier Bardem nähdään Arielin tiukkana isänä, eli merten kuninkaana Tritonina, kun taas pahaa, vallanahnetta Ursula-noitaa (josta on tässä leffassa tehty Tritonin sisko, eli Arielin täti) esittää Melissa McCarthy. Ihmisprinssi Erikiä näyttelee aika pienelle huomiolle jäänyt Jonah Hauer-King, kun taas Jacob Tremblay, Daveed Diggs ja Awkwafina kuullaan Arielin eläinkavereina, Pärsky-kalana, Sebastian-rapuna ja Loiske-lokkina (alkuperäiselokuvassa Joonas-lokki). Uutena hahmona taas esitellään prinssi Erikin äitipuoli, kuningatar Selina (Noma Dumezweni). Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan ailahtelevasti. Hieman hukassa oleva Bardem jää alikäytetyksi, eikä Hauer-King oikein vakuuta, mutta McCarthy taas yllättää positiivisesti katalana noita-akkana. Pärsky jää harmillisen vähälle huomiolle, enkä piitannut hahmon uudesta, haaleasta värityksestä. Sebastian on leffan hauskinta antia, kun taas kovaääninen Awkwafina tekee Loiskeesta hieman ärsyttävän.

Uusi Pieni merenneito on varsin ailahteleva paketti, mutta silti täytyy todeta, että olin positiivisesti yllättynyt, odotettuani elokuvan suunnilleen möyrivän pohjamudissa. Elokuvasta löytyy omat onnistumisensa, mutta myös selvät heikkoutensa, jotka estävät sitä nousemasta potentiaaliinsa. Leffa lähtee hieman takkuillen käyntiin, mutta alkaa hiljalleen voittamaan katsojaa puolelleen. Toisinaan elokuva viihdyttää mukavasti, välillä se taas saa katselemaan kelloa. Rytmitys on hieman ontuva ja jostain kumman syystä kahteen tuntiin ja varttiin venytetty leffa (kestoa on siis lähes tunti enemmän kuin alkuperäisessä animaatiossa) kaipaisi tiivistämistä. Jotkut turhat lisäykset olisi voitu heittää menemään, kun taas jotkut animaatiosta tutut jutut kiidetään nopeasti pois alta ja ne kaipaisivat enemmän aikaa. Ihmismaailman tutkitaan pidemmän kaavan kautta, mutta sitten taas lopputaistelu Ursulaa vastaan hoidetaan kaiken jälkeen oudon vauhdikkaasti.

Suuri osa Disneyn animaatioklassikoiden uudelleenfilmatisoinneista ovat tuntuneet sieluttomilta ja turhauttavilta rahastuksilta, jotka on tehty hutiloiden, nostalgiannälkäisten fanien lompakonsisältöjä himoiten. Pienestä merenneidosta löytyy onneksi sydäntä ja sielua, ja on selvää, että siihen on panostettu astetta enemmän. Osa kohtauksista tuntuu siltä, että ne ovat mukana vain, koska ne ovat vanhassa leffassa, mutta päällisin puolin leffaa on selvästi ollut tekemässä tyyppejä, jotka eivät ole mukana vain rahan takia. Yllätyksekseni tekijät ovat päättäneet tehdä elokuvasta jopa aika synkän, eikä se sovi perheen pienimmille Disney-faneille. Pienelle merenneidolle on Suomessa pistetty K12-ikäraja ja paikoin ihan syystä, sillä esimerkiksi alkupään kohtaaminen hain kanssa voi olla jännittävä aikuiskatsojallekin. Filmi on myös paikoin visuaalisesti pimeä ja etenkin Tritonin valtakunnasta on tehty kummallisen ankea ja kolkko paikka, animaatiosta tutun loisteliaan palatsin sijaan. Synkkyyden vastapainona toimii toki aimo annos komediaa, niin hassua sanailua kuin fyysistä kohellusta, sekä tietty romantiikkaa.

Animaatioklassikon tapaan myös uusi Pieni merenneito on musikaali. Arielin siskojen laulama Daughters of Triton ja kokki Louisin Les Poissons on poistettu tästä versiosta, mutta muut tutut kappaleet ovat mukana. Useaan otteeseen kuultavassa Part of Your Worldissa Bailey tosiaan esittelee äänilahjojaan ja Ursulan Poor Unfortunate Souls -biisissä McCarthykin näyttää osaavansa laulaa. Yhä vain isommaksi ja värikkäämmäksi paisuva Under the Sea on elokuvan huippuhetki ja pienesti muovattu Kiss the Girl esitetään ihan söpösti. Mukana on myös uusia lauluja, jotka eivät kuitenkaan oikein vakuuta. Prinssi Erikin laulama Wild Uncharted Waters on aika unohdettava ja ihmismaailmaan päästessä kuultava For the First Time tuntuu tarpeettomalta. Elokuvan pohjanoteeraus on kuitenkin Loiske-lokin räppäämä Scuttlebutt, josta oikein huokuu, että uusista biiseistä vastaa alkuperäisleffan biisintekijä Alan Menkenin sijaan Disneyn uusi vakiomusisoija Lin-Manuel Miranda.

Elokuvan on ohjannut Rob Marshall, jolle musikaalit ja merenneidot eivät ole mikään uusi juttu, olihan hän tehnyt aiemmin parhaan elokuvan Oscar-voittajan Chicago (2002), sekä Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä -seikkailun (Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides - 2011). Tässä Marshallin työ on epätasaista. Joissain jutuissa hän onnistuu ja toisissa taas kompastelee. David Mageen laatima käsikirjoitus on turhan pitkäksi venähtänyt ja kaipaisi tiivistämistä. Teemat luonnonsuojelusta jäävät hieman löyhiksi, minkä lisäksi tärkeänä juonikuviona toimiva Arielin äänenmenetys on hieman kömpelösti rustattu mukaan. Leffa on kuvattu hyvin ja ihmismaailman lavasteet ovat hienot. Asut jättävät kuitenkin välillä hieman toivomisen varaa ja erikoistehosteiden taso heittelee läpi leffan. Välillä merenalainen maailma näyttää hyvältä, toisinaan taas on liian selvää, että näyttelijät ovat huojuneet studiotiloissa taustakankaan edessä, eikä leffa millään onnistu huijaamaan, että he olisivat veden alla. Efektitiimin olisi varmaan kannattanut pyytää neuvoa merenalaisilla tehosteillaan ällistyttäneen Avatar: The Way of Waterin (2022) tekijöiltä. Äänimaailma on passelisti rakennettu ja Alan Menkenin tutut sävelmät ihastuttavat edelleen.

Yhteenveto: Vuoden 2023 Pieni merenneito on epätasainen uudelleenfilmatisointi animaatioklassikosta, josta jää sentään vähän parempi maku suuhun kuin Disneyn useammasta aiemmasta vastaavasta, esimerkiksi täysin ymmärrettävästi suoraan striimipalveluun dumpatuista Pinocchiosta (2022) ja Peter Pan ja Leenasta (Peter Pan & Wendy - 2023). Halle Bailey yllättää positiivisesti Arielina, omaten hahmolle sopivan haaveilevan katseen, naiiviuden ja vaikuttavan lauluäänen. Melissa McCarthy yllättää myös pahana Ursulana, mutta omaksi suosikikseni nousi hauska Sebastian-rapu. Muut näyttelijät eivät kuitenkaan pahemmin vakuuta ja Awkwafina on lähinnä ärsyttävä Loiske-lokkina. Elokuva viihdyttää ajoittain passelisti ja toisinaan se taas laahaa paikoillaan. Kahden tunnin ja vartin kestoon venytetty leffa on aivan liian pitkä. Elokuva on myös oudossa epätasapainossa värikkyytensä ja lapsellisuutensa, sekä synkkyytensä kanssa. Tutut laulut esitetään oivallisesti ja varsinkin Under the Sea riemastuttaa. Sen sijaan uudet biisit tuntuvat tarpeettomilta ja elokuvan huonointa antia on Loiskeen Scuttlebutt-räppi. Visuaalisen ilmeenkin taso vaihtelee läpi leffan. Välillä elokuva näyttää hienolta, toisinaan taas viimeistelemättömältä ja halvalta. Jos olet todella kovasti odottanut uutta Pientä merenneitoa, käy ihmeessä katsomassa se teatterissa. Muuten suosittelen säästämään lippurahanne johonkin muuhun ja odottamaan, että leffa saapuu Disney+ -palveluun. Itselleni uusi Pieni merenneito oli ihan kiva kertakäyttöleffa, jonka pariin tuskin enää palaan. Näitä vastaavia rahastuksia on tulossa vieläkin lisää. Seuraavana on luvassa uudelleenfilmatisointi Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937) ja tekovaiheessa ovat muun muassa myös näytellyt versiot Aristokateista (The Aristocats - 1970), Lilosta ja Stitchistä (Lilo & Stitch - 2002) ja kaikkein turhimpana Vaianasta (Moana - 2016). On yhtiöltä onneksi jotain uuttakin tulossa, nimittäin loppuvuodesta ilmestyvä animaatioelokuva Toive (Wish - 2023), jota odotan paljon.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.5.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Little Mermaid, 2023, Walt Disney Pictures, Marc Platt Productions, Lucamar Productions