One Night Only (2026) - elokuva-arvostelu

ONE NIGHT ONLY

Ohjaus: Will Gluck

Näyttelijät: Callum Turner, Monica Barbaro, Maya Hawke, King Princess, Quintessa Swindell, Molly Ringwald, LeVar Burton, Julia Fox, Charlie Gillespie, Michelle Hurd, Mike Birbiglia, Okieriete Onaodowan, Mateo Ray, Nicholas Braun, Pete Davidson, Bobby Cannavale ja Jay Ellis

Genre: komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 12

One Night Only on Callum Turnerin ja Monica Barbaron tähdittämä romanttinen komedia. Travis Braun keksi idean elokuvaan ja työsti käsikirjoituksen, joka esiintyi vuonna 2024 Hollywoodin mustalla listalla yhtenä suosituimmista käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Helmikuussa 2025 Will Gluck ilmoitti ohjaavansa tekstistä leffan. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa, mitä ennen Gluck muokkasi Braunin käsikirjoitusta roimasti. Nyt One Night Only saapuu elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin leffasta sen erikoisen - joskin samalla eräästä toisesta elokuvasarjasta muistuttavan - konseptin takia. Kävinkin uteliaana katsomassa One Night Onlyn sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Owen ja Allie kohtaavat toisensa New Yorkissa ainoana yönä, jolloin sinkkujen on laillista harrastaa esiaviollista seksiä.

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset -elokuvasta (Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald - 2018) tuttu Callum Turner näyttelee Owenia, kun taas Top Gun: Maverickista (2022) tuttu Monica Barbaro esittää Allieta. Owen ja Allie elävät vaihtoehtoisessa maailmassa, missä Yhdysvallat on laissa kieltänyt esiaviollisen seksin. Kaikkien ranteisiin asetetaan mikrosiru, jolla ihmisiä monitoroidaan. Lakiin on kuitenkin kirjattu helpotus sinkuille, nimittäin joka vuosi yhtenä yönä hekin saavat päästää himot valloilleen. On jälleen kyseisen yön aika ja Owen ja Allie ovat seuraa vailla. Owen pyörittää omaa pizzeriaansa, kun taas Allie esittää eri firmoille mainoslauluja tunnettujen kappaleiden pohjalta. Hahmot ovat tarpeeksi toimivat ja nopeasti käy selväksi, että kumpikin hakee jotain syvempää kuin villiä yhden yön juttua. Parasta toki on, että Turnerin ja Barbaron väliltä löytyy oikeaa kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Molly Ringwald Owenin äitinä ja LeVar Burton tämän yöllisenä miesystävänä Rickinä, Maya Hawke Owenin tyttöystävänä Malikana, joka kuitenkin tekee oharit Owenille heidän kuuman naapurinsa takia, Mikaela "King Princess" Straus Allien kaverina Jacintana, Quintessa Swindell Allien kämppiksenä Aryana, sekä Mateo Ray Aryan vahtimana pojankloppina Troyna. Sivunäyttelijät ovat ihan hyviä osissaan ja yllättäen show'n varastaa nuori Ray, jonka Troy-hahmo luulee olevansa kunnon naistenmies ja joka jaksaa yllättää ja naurattaa täysin estottomilla jutuillaan ja yli-itsevarmalla asenteellaan.

Muistatteko Puhdistuksen yö -elokuvasarjan (The Purge - 2013-)? Ne jännärit, joissa yhtenä yönä vuodessa on laillista tehdä kaikkea rikollista ryöstöistä murhaan. One Night Only lainaa tästä idean ja vääntää siitä omaperäisen romanttisen komedian. Rikollisten juttujen sijaan kyse onkin esiaviollisesta seksistä, jota saa harrastaa vain yhtenä yönä vuodessa. Ja näiden kahdentoista tunnin aikana Yhdysvaltojen sinkut riehaantuvat lähes eläimellisten himojen pauloihin. Voiko tämän seksikaaoksen keskellä kaksi rakkaudesta haikailevaa löytää toisensa?

Vaikka juonikuvauksesta syntyykin mielleyhtymiä Puhdistuksen yöhön, on One Night Only silti raikkaalta tuntuva tuulahdus omassa genressään. Se tuo tuttuja kaavoja kulkeviin romanttisiin komedioihin oman vekkulin käänteensä, kommentoiden samalla niin Yhdysvaltojen edelleen vanhahtavaa suhtautumista esiaviolliseen seksiin, sekä sitten taas vastapainona seksin merkityksen monenlaista kasvua yhteiskunnassa. Samalla näpäytellään myös oikeusjärjestelmän suuntaan, joka tuntuu tosielämässäkin usein keskittyvän aivan vääriin ongelmiin. Satiirin kanssa voisi kaivaa vielä syvemmältä, mutta silloin leffa todennäköisesti eksyisi sivuraiteille.

Tämän veikeän idean ympärille on saatu rakennettua pääasiassa hyvin toimiva ja hupaisa leffa, johon on keksitty monenlaista tapahtumaa ja kommellusta yhden yön ajalle. Esimerkiksi kilpailu siitä, kuka saa koko korttelin viimeisen kondomin kaupasta, on onnistuneen koominen. Tapahtumaketju pyörittelee hahmoja onnistuneesti sinne ja tänne, joskin loppusuoralla leffa alkaa tuntua turhan venytetyltä. Tietyin viilauksin, kuten erään Owenista kiinnostuneen naishahmon poistamisella ja parin kohtauksen asettelemisella hieman eri paikkoihin, One Night Onlysta saisi napakamman ja sitä kautta tehokkaamman kokonaisuuden.

Elokuvan on ohjannut muun muassa Anyone But You -hittikomedian (2023) tehnyt Will Gluck, joka nähtävästi myös työsti Travis Braunin käsikirjoitusta reippaalla kädellä uusiksi ennen kuvauksia. Gluckin luoma ilmapiiri on lystikäs, mutta hän olisi voinut tiivistää loppusuoraa hieman. Teknisestikin One Night Only toimii. Leffa on hyvin kuvattu ja lavastajat ovat päästäneet luovuutensa valloilleen erilaisten kieltokylttien ja mainosten kanssa, jotka pyörivät vain tämän yhden yön ympärillä. Puvustus on tyylikästä, maskeeraukset mainiot ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Este Haimin ja Christopher Straceyn säveltämät musiikit auttavat pitämään kivaa ilmapiiriä yllä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

One Night Only, Yhdysvallat, 2026, Universal Pictures, Olive Bridge Entertainment

Him (2025) - elokuva-arvostelu

HIM

Ohjaus: Justin Tipping

Näyttelijät: Tyriq Withers, Marlon Wayans, Julia Fox, Tim Heidecker, Jim Jefferies, Maurice Greene, Indira G. Wilson, Gerone McKinley, Heather Lynn Harris, Don Benjamin ja Naomi Grossman

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 16

Him on Justin Tippingin ohjaama kauhuelokuva. Zack Akers ja Skip Bronkie kirjoittivat 2020-luvun alussa käsikirjoituksen, joka kulki nimellä "Goat" ja esittelivät sitä eri studioille. Kesällä 2022 Jordan Peelen perustama Monkeypaw Productions osti käsikirjoituksen ja ryhtyi työstämään siitä elokuvaa. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja Yhdysvalloissa Him sai ensi-iltansa jo syyskuussa 2025. Elokuvan oli tarkoitus tulla myös Suomen teattereihin, mutta teatterikierros peruttiin ja Him saapui Suomeen vasta tänä keväänä. Kiinnostuin elokuvasta sen julisteiden takia ja minua harmittikin, kun Suomen teatterikierros peruuntui. Kun huomasin leffan ilmestyneen SkyShowtimen valikoimaan, päätin heti kurkata, mistä onkaan kyse.

Cameron Cade on amerikkalaisen jalkapallon uusi lupaus ja hän saa ennenkuulumattoman tarjouksen saada koulutusta itse Isaiah Whitelta, eläkkeelle jäävältä lajin parhaalta. Cam matkaa Isaiahin eristyksissä olevaan kotiin, mutta nopeasti käy selväksi, että treeniviikko onkin jotain ihan muuta kuin mies oli ajatellut...

Uudesta Tiedän mitä teit viime kesänä -kauhurainasta (I Know What You Did Last Summer - 2025) ja romanttisesta Muistoja hänestä -elokuvasta (Reminders of Him - 2026) tuttu Tyriq Withers näyttelee Cameron "Cam" Cadea, joka on lapsesta asti ihaillut amerikkalaisen jalkapallon suuruutena pidettyä Isaiah Whitea (Marlon Wayans) ja halunnut aikuisena olla kuin hän. Cam on paiskinut töitä, mikä on puskenut hänet siihen pisteeseen, että häntä pidetään Isaiahin seuraajana. Jopa Isaiah itse on huomannut nuorukaisen ja tarjoaakin tälle oman erikoisen treeniviikkonsa, ennen kuin hän jää eläkkeelle ja antaa goat-manttelinsa eteenpäin. Cameron on oiva hahmo ja on kiinnostavaa lähteä hänen kanssa eristyksissä asuvan ja hieman kummallisen Isaiahin luokse, etenkin kun kyseessä ei todellakaan ole mikään tavanomainen treeniohjelma. Withers on hyvä roolissaan, mutta onhan leffan oikea tähti tietenkin Wayans, joka heittäytyy hurjasti yhä vain omituisemmaksi muuttuvana Isaiahina.

Urheiluelokuvien genre tuppaa pääasiassa kierrättämään itseään ja kertomaan samaa inspiroivaa altavastaajatarinaa uudelleen ja uudelleen. Lajityyppi harvemmin ottaa riskejä ja onkin piristävää nähdä elokuva, joka ei ole vain urheiluleffa, vaan myös kauhua. Himissä on erittäin lupaavat lähtökohdat ja se sisältää vahvat hetkensä. Ajatus siitä, että menestyksen ja suuruuden tavoittelu muuttuu kieroksi pakkomielteeksi, ja konkarin ja tulokkaan valtataisteluksi, on täydellinen yhdistämään urheilugenren kauhuun. Juuri siksi onkin sääli sanoa, että kokonaisuutena lopputulos jää harmillisen keskinkertaiseksi.

Elokuva lähtee mielenkiintoisesti liikkeelle ja aluksi on jännittävää nähdä, mitä outoa Isaiahin treenimenetelmät pitävät sisällään. Kauhu rakentuu enemmän psykologisen puolen kautta, kun Isaiah pistää Camin todelliselle koetukselle, päivä päivältä pahenevien sessioiden kautta. Kestääkö Camin pääkoppa, vai murtuuko se paineen alla? Tästä voisi saada erittäin hyvän elokuvan, mutta valitettavasti Himin teho hiipuu jo puolen välin tietämillä, kun leffa alkaa kierrättämään itseään. Joka päivä on luvassa uusi treeni, jossa Isaiah yrittää puhua jotain vinksahtaneen inspiroivaa ja sitten mukana on kohtaus, jossa Cam yrittää rentoutua esimerkiksi jääkylvyn tai saunan muodossa, mutta jotain outoa alkaa tapahtua. Loppusuoralla elokuva löytää hieman uutta puhtia ja meno äityy aikamoisiksi verikekkereiksi, mutta silti tietty turhautuneisuus jää ärsyttämään hampaankoloon. Psykologinen taistelu jää vähän puolitiehen ja finaalin komediallisuus on ristiriidassa muun elokuvan kanssa.

Himin on ohjannut Justin Tipping, joka on aiemmin tehnyt lähinnä televisiosarjojen jaksoja ja joka muovasi Zack Akersin ja Skip Bronkien käsikirjoitusta ennen kuvausten alkua. Tippingin työ on ailahtelevaa, enkä koko leffan aikana saanut päästäni pois sitä ajatusta, että voi kunpa Jordan Peele olisi itse myös ohjannut elokuvan, eikä vain tuottanut sitä. Teknisesti Him on kuitenkin pääasiassa mainio, vaikka toisinaan sen musiikkivideomainen visuaalinen kikkailu onkin hieman kökköä. Kameratyöskentely näyttää hyvältä, valaisu on tasokasta, lavasteet ovat hienot, puvustus on tyylikästä ja äänimaailma ei onneksi luota vain kovaäänisiin böö-pelotteluihin kauhua rakennellessaan. Bobby Krlicin säveltämät musiikit ajavat asiansa taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Him, Yhdysvallat, 2026, Monkeypaw Productions

Arvostelu: Presence (2024)

PRESENCE

Ohjaus: Steven Soderbergh

Pääosissa: Callina Liang, Chris Sullivan, Lucy Liu, Eddy Maday, West Mulholland, Julia Fox, Natalie Woolams-Torres ja Lucas Papaelias

Genre: draama, jännitys

Kesto: 1 tunti 24 minuuttia

Ikäraja: 16

Presence on ohjaaja Steven Soderberghin uusi elokuva. David Koepp kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2023. Presence sai maailmanensi-iltansa jo muutamaa kuukautta myöhemmin, tammikuussa 2024 Sundancen elokuvajuhlilla. Nyt, yli vuotta myöhemmin elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse odotin positiivisin mielin elokuvan näkemistä. Pidän Soderberghin elokuvista ja innostuin, kun kuulin, miten leffa oli toteutettu. Kävinkin katsomassa Presencen heti sen ensi-iltapäivänä.

Paynen perhe muuttaa uuteen taloon ja alkaa vähitellen uskoa, että talossa kummittelee.

Presence keskittyy uuteen taloon muuttavaan Paynen perheeseen, johon kuuluvat äiti Rebekah (Lucy Liu) ja isä Chris (Chris Sullivan), tytär Chloe (Callina Liang) ja poika Tyler (Eddy Maday). Perheellä ei mene erityisen hyvin. Rebekah-äidillä on meneillään jotain hämärää, mikä on saanut Chris-isän varpailleen, eikä pariskunnan välillä vaikuta pahemmin enää lempi leiskua. Chloe-tytär taas on masentunut parhaan ystävänsä kuoleman jälkeen, mitä ei auta se, että äiti ei anna juuri mitään tukea hänelle, keskittyessään vain Tyler-pojan lupaavaan urheilu-uraan. Perheen ankea arki saa kuitenkin aikamoisen käänteen, kun he alkavat yksi kerrallaan huomata, että heidän talossaan huonekalut liikkuvat itsestään ja jokin "presenssi" vaikuttaisi vahtivan heitä. Perheen näyttelijät suoriutuvat mainiosti rooleistaan, etenkin Chloeta näyttelevä Liang, joka huomaa kummat tapahtumat ensimmäisenä ja isää esittävä Sullivan, joka yrittää pitää perhettä epätoivoisesti kasassa. Sen sijaan elokuvan aikamoiseksi kompastuskiveksi muodostuu Tylerin kaveria ja Chloesta kiinnostunutta Ryan-poikaa esittävä West Mulholland, joka on kiusallisen huono ja jopa karikatyyrimaisen yliampuva roolissaan.

Presencen juonikuvaus voi kuulostaa miljoonaan kertaan nähdyltä kauhurainalta. Perhe muuttaa uuteen kotiin ja pikkuhiljaa he huomaavat, että jokin yliluonnollinen on läsnä talossa. Presence on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavanomainen kummitteluleffa ja onkin heti kättelyssä selvää, että elokuva jakaa katsojat taatusti voimakkaasti kahtia. Toiset pitävät elokuvan poikkeavaa lähestymistapaa aiheeseensa tylsänä, kun taas toiset innostuvat sen raikkaasta visiosta.

Elokuvan isoin täky on se, että koko elokuva on kuvattu kummituksen vinkkelistä. Seuraamme siis tapahtumia kaiken aikaa kuin leijuen vieressä tai tarkkaillen kauempaa. Jokainen kohtaus on toteutettu yhdellä pitkällä otoksella, jossa Soderbergh itse on kuljetellut kameraa näyttelijöiden ympärillä ja hän onkin pääasiassa onnistuneesti luonut fiiliksen siitä kuin katsoisi tapahtumia jonkin näkymättömän olennon kautta. Tällä herätetään katsojaan epämukavan tunkeileva, jopa hitusen perverssi fiilis. Toteutustapa on mainio ja elokuva pistääkin pohtimaan, onko kyseessä jokin paha voima, joka haluaa perheelle ikävyyksiä, vai joku talon aiempi asukas, joka on kuollut, eikä yksinkertaisesti pääse talosta minnekään, vai ehkä jopa jonkin sortin suojelusenkeli?

Vaikka Presence sisältääkin kiehtovan omalaatuisen lähestymistavan kummitustalokonseptiin, elokuva ei silti ollut sellainen loistotapaus kuin olisin toivonut. En mieltänyt elokuvaa missään kohtaa tylsäksi, mihin vaikuttaa myös napakan tiukka, jopa alle puolentoista tunnin kesto, mutta pakko sanoa, etten missään kohtaa myöskään kokenut leffaa pelottavaksi. Se, mistä leffan todellisen jännitteen pitäisi syntyä, kaatuu rähmälleen surkean näyttelijäsuorituksen takia. Toinen, ei nyt välttämättä kompastuskivi, mutta mielestäni loppujen lopuksi täysin turha seikka, oli äitihahmon mahdollinen hämäräbisnes, jolla yritetään väkisin luoda konfliktia vanhempien välille, kun jo se, että äiti ei huomioi juuri yhtään masentunutta tytärtään olisi ollut tarpeeksi.

Steven Soderbergh ei saa rakennettua erityisen pelottavaa ilmapiiriä, vaan kauhuosastolla leffa jää lähinnä vain epämukavaksi. Enemmänkin se on kummitustarinana aika haikea ja paikoin jopa nätti, vähän samaan tapaan kuin liki kymmenen vuotta sitten ilmestynyt A Ghost Story (2017), jolle Presence ei tosin vedä lainkaan vertoja. David Koeppin käsikirjoitus jättää dialogin puolesta paikoin toivomisen varaa ja etenkin nuorten dialogi kuulostaa juuri siltä kuin iäkkäämpi kirjoittaja yrittäisi laatia repliikkejä teineille: vaivaannuttavalta. Elokuvan tekninen toteutus ansaitsee kuitenkin vielä lisäkehut. Soderberghin kameratyöskentely on tyylikkään sulavaa ja hieman pyöristävä laajakuva vahvistaa mielikuvaa siitä, että katsoisi tapahtumia jonkun silmien kautta. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Zack Ryanin kaihoisia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Presence, 2024, Extension 765, The Spectral Spirit Company

Arvostelu: Hiomattomat timantit (Uncut Gems - 2019)

HIOMATTOMAT TIMANTIT

UNCUT GEMS

Ohjaus: Benny Safdie ja Josh Safdie
Pääosissa: Adam Sandler, Julia Fox, Lakeith Stanfield, Kevin Garnett, Idina Menzel, Eric Bogosian, Judd Hirsch ja Keith William Richards
Genre: rikos, trilleri
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 16

Uncut Gems, eli suomalaisittain Hiomattomat timantit on Adam Sandlerin tähdittämä rikoselokuva. Kuitenkin vielä vuonna 2009, kun ohjaajaveljekset Benny ja Josh Safdie puhuivat Sandlerin kanssa elokuvaideastaan, Sandler ei ollut kiinnostunut. Safdiet jatkoivatkin leffan työstämistä ja päärooliin valittiin Jonah Hill. Huhtikuussa 2018 Hill kuitenkin jätti projektin ja uusien keskustelujen jälkeen Sandler päättikin tehdä elokuvan. Kuvaukset alkoivat saman vuoden syyskuussa ja lopulta Hiomattomat timantit sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2019. Sen jälkeen leffaa on esitetty muillakin elokuvafestivaaleilla ja se sai joissain maissa teatterilevityksenkin. Suomeen elokuva saapui vasta tänä vuonna, mutta suoraan Netflixiin. Itse olin kiinnostunut elokuvasta, kun aloin kuulla siitä paljon positiivisia juttuja viime vuoden lopulla. Jostain syystä leffa jäi minulta kuitenkin katsomatta, kun se ilmestyi Netflixiin. Nyt etsiessäni koronakaranteenin aikana katsottavaa, Hiomattomat timantit tuli vastaani ja päätin vihdoin katsoa sen.

Uhkapeliaddikti jalokivikauppias Howard Ratner saa käsiinsä hiomattoman jalokiven, minkä hän uskoo olevan jopa miljoonan dollarin arvoinen. Ongelmat kuitenkin alkavat, kun Howard menettää jalokiven ja ties ketkä, joille hän on velkaa, alkavat hiillostamaan häntä.

Adam Sandler on yksi maailman tunnetuimmista komedianäyttelijöistä ja samalla myös yksi vihatuimmista. Sandler on vuosien varrella aiheuttanut paljon ärtymystä leffoillaan ja roolitöillään. Hänen tavaramerkkinsä on huutaa muiden päälle ja käyttäytyä erittäin ärsyttävästi. Hiomattomissa timanteissa Sandler tekee sitä samaa, mutta tällä kertaa... hän on aivan mahtava? Sandler on kyllä jo aiemmin näyttänyt muutamassa elokuvassa osaavansa näytellä, jos niin haluaa. Jalokivikauppias Howard Ratnerina hän taitaa kuitenkin tehdä koko uransa parhaan roolisuorituksen. Jollain ihmeen kaupalla Sandler onnistuu tekemään tutuista ärsyttävistä piirteistään jotain todella vakuuttavaa. Hänen hahmonsa on kyllä ärsyttävä, mutta katsojana on silti täysin hänen puolellaan, sillä Sandler saa mukaan jotain niin pidettävää ja mielenkiintoista veijarimaisen persoonansa kanssa. Voi kunpa Sandler tekisi jatkossakin näin hyvää työtä...

Hyvää työtä tekevät myös mm. Lakeith Stanfield Howardia jalokivikaupoissa auttavana Demanyna, Julia Fox esikoisroolissaan Howardin rakastajattarena Juliana, Frozen-animaatioiden (2013-2019) Elsana tunnettu Idina Menzel Howardin vaimona Dinahina, Eric Bogosian velkoja perivänä Arnona, sekä koripallotähti Kevin Gartnett omana itsenään, joka lumoutuu Howardin hiomattomasta jalokivestä. Kaikki näyttelijät sopivat hyvin rooleihinsa ja jopa Gartnett yllättää näyttelijänlahjoillaan. Silti Sandler onnistuu jättämään heidät varjoonsa, mitä on vaikea uskoa, kun selaa hänen filmografiaansa.

Sandlerin työtä auttaa valtavasti se, että hänellä on vihdoin oikeasti hyvä käsikirjoitus ja hahmo, joista ammentaa, sekä ohjaajia, jotka tietävät tasan tarkkaan, mitä tehdä Sandlerin kanssa. Safdien veljekset osaavat hillitä Sandleria, silti päästäen tämän hulluttelemaan. Ja kun veljesten työ ohjaajina on myös hulluttelevaa, sopii Sandler täysin rooliinsa. Sandlerin tavoin Hiomattomat timantit on todella energinen, äänekäs, nopeatempoinen ja varmasti hyvin ristiriitaisia tunteita herättävä. Ei toisaalta ole ihme, jos sen aikana hengästyy tai väsyy tai jos leffan tietynlainen yliaktiivisuus alkaa käydä hermoille. Kyseessä on elokuva, mikä ei päästä katsojaansa helpolla ja hyvä niin. Homma on kaiken aikaa liikkeessä ja asiat eskaloituvat yhä vain isompiin mittasuhteisiin, hankaloittaen selviytymistä jatkuvasti. Howard kaivaa koko ajan syvempää kuoppaa itselleen, sillä aina, kun hänellä olisi mahdollisuus saada jalokivi takaisin tai maksaa velkansa, hän on tehnyt jotain typerää matkan varrella, mikä estää häntä. Aina kun hänellä olisi rahaa, hänen on aivan pakko uhkapelata siinä toivossa, että voisi tuplata tai triplata rahansa.

Jos en sitä vielä tehnyt selväksi, niin Sandlerin mukanaolosta huolimatta Hiomattomat timantit ei ole komedia. Löytyy tästä muutamat hauskatkin hetkensä, etenkin kun asioiden monimutkistuminen vie homman absurdeihin mittoihin. Pääasiassa elokuva on kuitenkin rikostrilleri, missä jännitetään kaiken aikaa Howardin onnistumisen puolesta, vaikkei tämä asenteellaan ja teoillaan oikeastaan ansaitsisi katsojan kannustusta. Mitä pidemmälle filmi etenee, sitä painostavammaksi se muuttuu. Varsinkin loppuhuipennusta katsoja tuijottaa vangittuna elokuvan tiukkaan otteeseen. Koska päähenkilö itse aiheuttaa jatkuvasti lisää konflikteja ja ongelmia, on vaikea sanoa, mihin suuntaan elokuva on milloinkin menossa ja yllätyksiä on siis todella tiedossa.

Safdien veljekset eivät olleet minulle etukäteen tuttuja tekijöitä, vaikka heidän edellisestä elokuvastaan, Good Timesta (2017) olenkin kuullut kehuja. Hiomattomat timantit sai minut kiinnostumaan kyseisestä teoksesta todella paljon ja elokuva sai minut myös innostumaan veljesten tulevista projekteista. Veljeksiltä löytyy erinomaista tyylitajua ja he pitävät paikoitellen jopa sekoilevaa pakettia hienosti kasassa. Heidän ja Ronald Bronsteinin käsikirjoituskin on erittäin hyvä ja dialogista erityisen mahtavan tekee se, kuinka näyttelijät repliikkinsä lausuvat. Hahmot puhuvat kaiken aikaa toistensa päälle, mikä tuo dialogeihin tiettyä realismia, eivätkä keskustelut koskaan tunnu käsikirjoitetuilta. Tekninenkin puoli on kunnossa sähäkästä leikkauksesta mainioon kuvaukseen. Valaisua ja värimaailmaa hyödynnetään erittäin hyvin. Äänimaailma on tavallaan kaoottinen, mutta silti huolellisesti työstetty. Daniel Lopatinin säveltämät musiikit alkavat välillä harhailemaan ties minne, mutta sekin on tehty todella tarkkaan. Leffassa on paljon juttuja, mitkä voisivat lässähtää helposti ja hajottaa koko elokuvan kuin korttitalon, mutta osaavien rakentajien kanssa tämä talo pysyy vahvasti pystyssä.

Yhteenveto: Hiomattomat timantit on mahtava rikoselokuva, missä Adam Sandler pääsee todella yllättämään. Sandler tekee kenties koko uransa parhaan roolisuorituksen ja onnistuu muuttamaan monet ärsyttävät puolensa todella mainioiksi. Loistavan käsikirjoituksen ja yhtä iskevän ohjauksen kanssa Sandlerista voisi siis kehkeytyä aidosti hyvä näyttelijä ja on enemmän kuin toivottavaa, että hän jatkaisi tällä linjalla. Itse elokuva on vähän kuin Sandler kaikessa äänekkyydessään, energisyydessään ja vauhdikkuudessaan. Monin tavoin filmi on jopa aika kaoottinen, mutta silti niin hillitty, ettei voi muuta kuin ihailla Safdien veljesten taitoa. Leffa onnistuu olemaan usein jännittävä ja se muuttuu vain painostavammaksi loppua kohti. Homma monimutkistuu veikeästi kaiken aikaa, vaikka samalla ärsyttääkin, kuinka Sandlerin hahmo ajaa itsensä jatkuvasti nurkkaan. Harmittaa kyllä, etten katsonut Hiomattomia timantteja heti, kun se julkaistiin, mutta olen todella iloinen, että lopulta tein niin. Elokuva osoittautui kehujensa arvoiseksi ja suosittelenkin sitä erittäin lämpimästi voimakkaasti tyyliteltyjen ja absurdisti eskaloituvien rikosjännäreiden ystäville. Vaikka inhoaisit Sandleria, kannattaa hänelle ja tälle filmille antaa mahdollisuus!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.3.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Uncut Gems, 2019, Elara Pictures, IAC Films, Scott Rudin Productions, Sikelia Productions