Steal, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

STEAL - KAUSI 1

Luoja: Sotiris Nikias

Näyttelijät: Sophie Turner, Jacob Fortune-Lloyd, Archie Madekwe, Jonathan Slinger, Andrew Howard, Ellie James, Andrew Koji, Harry Michell, Elòise Thomas, Patrick O'Kane, Anastasia Hille, Thomas Larkin, Díana Bermudez, Spike Leighton, Yusra Warsama, Tomisin Ajani ja Peter Mullan

Genre: rikos, trilleri

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 42 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 55 minuuttia

Ikäraja: 16

Steal on Sophie Turnerin tähdittämä trillerisarja. Sotiris Nikias kehitteli sarjan tarinan ja sai Drama Republic -yhtiön mukaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja lopulta Stealin ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa tammikuussa 2026. Itse kiinnostuin, kun näin Amazonin mainostavan sarjaa. Ryhdyinkin katsomaan Stealia heti sen julkaisupäivänä.

Eläkerahastoja käsittelevän Lochmill Capital -yhtiön työntekijöiden arkipäivä muuttuu yhtäkkiä jännitysnäytelmäksi, kun paikalle saapuu aseistettuja ihmisiä aikeinaan varastaa yhtiöltä miljardeja.

Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) parhaiten tunnettu Sophie Turner näyttelee Zara Dunnea, joka on työskennellyt Lochmill Capitalilla jo jonkin aikaa. Työkaverit ovat tulleet tutuksi, homman nimi on selvä ja kaikki luistaa periaatteessa hyvin. Zaran elämä lähtee kuitenkin raiteiltaan, kun eräänä päivänä konttorille saapuu ryöstäjien joukko, joka keplottelee Zaran kautta muutaman miljardin arvoiset eläkerahastot itselleen. Turner tulkitsee hyvin hahmonsa paniikkia tilanteen keskellä, mutta myös muita vaikeita tunteita, joita tilanteen ympärillä syntyy. Zara on oiva päähenkilö, etenkin kun hänestä selviää jaksojen edetessä lisää.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Archie Madekwe, Harry Michell ja Elòise Thomas Zaran työkavereina Lukena, Milona ja Myrtlenä, jotka reagoivat eri tavoin hurjaan tapahtumaan, Jonathan Slinger, Andrew Howard, Díana Bermudez, Spike Leighton, Yusra Warsama ja Tomisin Ajani ryöstäjien joukkona, sekä Jacob Fortune-Lloyd ja Andrew Koji ryöstöä tutkimaan saapuvina rikoskomisario Rhys Covacina ja talousrikostutkija Darren Yoshidana. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa vähintään kelvollisesti. Ryöstäjiksi on saatu sopivan karskeja ja häijyjä tyyppejä, kun taas Fortune-Lloyd ja Koji istuvat passelisti virkavallan edustajiksi.

Steal osoittautui varsin toimivaksi rikossarjaksi, joka ajaa hyvin asiansa, mutta joka ei tarjonnut sen suurempaa vaikutusta. Itse avausjakson ryöstö on taitavan tiivistunnelmaisesti tehty ja vaikka myös myöhempien jaksojen tutkinta on mielenkiintoista seurattavaa, etenkin kun tapauksesta ilmenee nopeasti paljon erilaisia käänteitä, sarja toisaalta syyllistyy käyttämään parhaat paukkunsa heti alussa. Tarina lähtee kieltämättä yllättäville poluille, mutta myöhemmät jaksot eivät koskaan tavoita pilottijakson intensiteettiä.

Kuusi jaksoa on juuri sopiva mitta tälle kertomukselle, jolloin hommaa ei ole venytetty liian pitkäksi. Jokainen jakso tuo uudet käänteet tarinaan tai uusia mutkia matkaan, mikä pitää jännitettä kelvollisesti yllä. Ne tarinan huomattavasti ennalta-arvattavammatkin puolet, kuten Zaran ja erään toisen välille syntyvä romanssintynkä, hoidetaan myös oivallisesti. Parit sähäkämmät toimintakohtaukset vievät mukanaan ja onhan se kiinnostavaa nähdä, kuinka kaikki lopulta ratkeaa päätösjaksossa. Steal on kaikin tavoin täydellisen kelpuutettava sarja, jonka saattaa lyhyen kestonsa vuoksi katsoa yhden illan aikana. Mitään sen ihmeellisempää Steal ei kuitenkaan tuonut ainakaan minulle. Jos sarjaa päätetään jatkaa, katson lisää sujuvasti, mutten koe että sellaista tarvittaisiin.

Sarjan ohjaajat Sam Miller ja Hettie Macdonald pitävät ilmapiiriä sujuvasti yllä, vaikka se todellinen vangitsevuus jää ykkösjakson jälkeen uupumaan. Stealin luoja Sotiris Nikitaksen työstämä käsikirjoitus on näppärä, mutta jotain siitäkin jää lopulta kaipaamaan. Teknisesti sarja on pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivaa ja tehosteetkin toimivat. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, joskin Martin Phippsin ja Benji Merrisonin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Steal season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Steal, Iso-Britannia, 2026-, Amazon MGM Studios, Drama Republic

Arvostelu: X-Men: Dark Phoenix (Dark Phoenix - 2019)

X-MEN: DARK PHOENIX

DARK PHOENIX

Ohjaus: Simon Kinberg
Pääosissa: Sophie Turner, James McAvoy, Nicholas Hoult, Tye Sheridan, Michael Fassbender, Jennifer Lawrence, Jessica Chastain, Evan Peters, Alexandra Shipp, Kodi Smit-McPhee, Kota Eberhardt ja Andrew Stehlin
Genre: toiminta, fantasia, scifi
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 12

X-Men: Dark Phoenix perustuu Stan Leen ja Jack Kirbyn luomaan Marvelin supersankaritiimiin Ryhmä-X, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1963. Sarjakuvahahmot nousivat nopeasti suureen suosioon, mitä auttoivat myös hittianimaatiosarja (1992-1997), sekä näytelty elokuva X-Men (2000). Supersankarielokuvat olivat vuosituhannen vaihteessa kuoleva laji, kunnes X-Men saapui pelastamaan päivän ja osoitti, että hyviä supersankarifilmejä onkin mahdollista tehdä. Elokuva sai kaksi jatko-osaa, X-Men 2 (X2 - 2003) ja X-Men: Viimeinen kohtaaminen (X-Men: The Last Stand - 2006), minkä jälkeen sarjaa on jatkettu lisäosaseikkailuilla X-Men Origins: Wolverine (2009), The Wolverine (2013), Deadpool (2016), Logan (2017) ja Deadpool 2 (2018). Vuonna 2011 ilmestyi X-Men: First Class, mikä kertoi Ryhmä-X:n perustamisesta ja nosti sarjan takaisin pinnalle parin epäonnistumisen jälkeen. Se elokuva sai jatkoa elokuvilla X-Men: Days of Future Past (2014) ja X-Men: Apocalypse (2016). Jo Apocalypsen ilmestyessä paljastettiin, että sarja saisi lisää jatkoa ja monet fanit innostuivat, kun kerrottiin, että elokuva käsittelee suosittua Feeniks-sarjaa. Days of Future Pastin ja Apocalypsen ohjaaja Bryan Singer ei kuitenkaan halunnut enää palata ohjaamaan, joten pestin otti useat X-Men -filmit käsikirjoittanut Simon Kinberg. Kuvaukset alkoivat kesällä 2017 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo maaliskuussa 2018, mutta kun testiyleisöt eivät pitäneet näkemästään, leffalle tehtiin lisäkuvauksia, joiden takia leffa siirrettiin ensin marraskuulle, sitten helmikuulle 2019 ja sitten vielä kesäkuulle. Nyt X-Men: Dark Phoenix on vihdoin saanut ensi-iltansa, mutta itse en ole ollut kovin innoissani. Toisin kuin monet, minä pidin X-Men: Apocalypsesta ja odotin näkeväni sille jatkoa, ja ilahduin, kun kuulin jatko-osan ottavan Feeniks-sarjan uudestaan käsittelyyn, kun se oli aikoinaan pilattu X-Men: Viimeisessä kohtaamisessa. Kuitenkin leffan julkaisun jatkuva viivästyminen ja uutiset testiyleisöjen reaktioista ovat saaneet intoni laskemaan todella voimakkaasti, eivätkä mitäänsanomattomat trailerit ole auttaneet asiaa. Meninkin aika ristiriitaisin mielin katsomaan X-Men: Dark Phoenixia sen kutsuvierasnäytökseen ystäväni kanssa ja... noh... repäistäänpä se laastari nyt heti, sillä kerranhan se vain kirpaisee: X-Men: Dark Phoenix on huono elokuva.

Ryhmä-X:n suorittaessa pelastusoperaatiota avaruudessa, mystinen voima imeytyy Jean Greyn sisälle, mikä tekee Jeanista koko maailman voimakkaimman olennon ja samalla myös aggressiivisen.

Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) tunnetuksi noussut Sophie Turner palaa Jean Greyn rooliin. Turner ei ole onnistunut vakuuttamaan näyttelijänlahjoillaan, vaikka hänen osaamisessaan onkin selvästi tapahtunut parannusta Game of Thronesin aikana. Siinä missä Turner sopi oikein passelisti Jeaniksi, kun tämä oli sivuhahmo X-Men: Apocalypsessa, eivät hänen näyttelijäkykynsä riitä päärooliin ja jo se on yksi elokuvan kompastuskivistä. Turnerilta ei luonnistu Jeanin moniulotteisen hahmon esittäminen, jolloin hänen äkilliset muutoksensa mukavasta nuoresta naisesta kylmäksi tuhoajaksi ja takaisin tuntuvat todella kömpelöiltä. Asiaa ei auta yhtään se, kuinka kehnosti itse hahmoa käsitellään leffassa. Hahmon muutokset eivät saa tarvittavaa aikaa ollakseen uskottavia, vaan noin vain Jean on jo paha. Jeanin kehityskaari on huonosti kirjoitettu ja täytyy valitettavasti todeta, että jopa X-Men: Viimeinen kohtaaminen käsitteli Feeniks-tarinaa paremmin.

Muutkin vanhat tutut Ryhmä-X:n jäsenet tekevät paluun. James McAvoyn näyttelemä Charles Xavier on vihdoin kehittynyt tutummaksi versioksi hahmosta, kaljupääksi pyörätuolissa. Erikoista vain on, etteivät tekijät ole jaksaneet nähdä vaivaa tehdäkseen McAvoysta vanhemman näköistä. Elokuva tapahtuu vuonna 1992, 30 vuotta X-Men: First Classin tapahtumien jälkeen, mutta hiusten puuttumista lukuunottamatta Xavier näyttää täysin samalta. Sama koskee myös kyseisestä leffasta tähän filmiin asti selvinneitä Mystikkoa (Jennifer Lawrence), Petoa (Nicholas Hoult), sekä jatkuvasti puolta vaihtavaa Magnetoa (Michael Fassbender). Kaikkien neljän pitäisi olla lähes 60-vuotiaita, mutta yksikään ei näytä siltä. Ei tämä välttämättä muuten haittaisi, mutta yksityiskohtaan kiinnittää tarkemmin huomiota, kun näyttelijät hoitavat hommansa vähän siihen suuntaan. McAvoyn, Lawrencen ja Fassbenderin X-Men -sopimukset päättyivät Apocalypsen myötä ja tästä voi huomata, ettei heitä erityisemmin kiinnostanut palata. Xavierissa alkoi häiritsemään myös suuresti, kuinka kummallisilla tavoilla hänet esitetään elokuvan aikana.
     Ryhmä-X:n uudempia tulokkaita ovat Sophie Turnerin näyttelemän Jean Greyn lisäksi Tye Sheridanin esittämä Kyklooppi, Alexandra Shippin näyttelemä Storm, Kodi Smit-McPheen esittämä Painajainen ja Evan Petersin näyttelemä Quicksilver. Jälkimmäinen ehti parissa edellisessä filmissä saada omat mahtavat tähtihetkensä, joten tässä Quicksilverin osuus on pudotettu minimiin. Storm ja Painajainen pääsevät hyödyntämään mutanttikykyjään taisteluissa, mutta jäävät muuten pahasti taka-alalle. Kyklooppi taas joutuu tyytymään osaansa Jeanin poikaystävänä, joka hokee muille, että Jean on yhä hyvä. Nuoret näyttelijät hyppäävät innokkaasti rooleihinsa, mutta paikoitellen heistäkin näkee turhautumisen siitä, ettei käsikirjoitus tarjoa heille lähes mitään mielenkiintoista sisältöä.
     Elokuvassa nähdään myös Jessica Chastain salaperäisenä Vukina, sekä Kota Eberhardt ja Andrew Stehlin Magneton mutanttitovereina Selenenä ja Red Lotusina, jotka vain roikkuvat mukana tylsien voimiensa kera. Yleensä mainio Chastain tekee kenties koko uransa huonoimman roolisuorituksen Vukina. Jos muista näyttelijöistä näkyi paikoitellen turhautumista, minusta varmasti paistoi turhautuminen joka kerta, kun Chastain palasi ruudulle laiskan roolisuorituksensa kanssa.

X-Men: Dark Phoenixin vaikea tuotanto, ankeat reaktiot testiyleisöiltä ja isot uusintakuvaukset viestivät jo etukäteen, että nyt on menty jossain pahasti päin mäntyä, mutta onnistuin silti pitämään pientä toivon kipinää yllä. Odotin filmin olevan keskinkertainen, mutta ihan menevä supersankarihömppä, mutten olisi uskonut, että kyseessä oikeasti olisi huono elokuva. Leffasta paistaa läpi sen vaikea tuotanto - että se on ehditty jo leikkaamaan valmiiksi, kun siihen on pitänyt kirjoittaa ja kuvata kohtauksia uusiksi. Esimerkiksi elokuvan loppuhuipennus on valmiissa elokuvassa täysin erilainen kuin alunperin. Alkuperäisessä versiossa käydään taistelu avaruudessa, mutta lopullisessa leffassa nähdään jotain täysin muuta. Olisi todella mielenkiintoista päästä näkemään ensimmäisen testiyleisön näkemä versio tai jopa lukea alkuperäinen käsikirjoitus ja pohtia, oliko lopullinen tuotos huonompi vai parempi. Ainakaan alkuperäisessä ei olisi mukana kohtauksia, jotka tuntuvat siltä kuin ne eivät kuuluisi mukaan kokonaisuuteen. Tässä nykyisessä, teattereihin saapuneessa X-Men: Dark Phoenixissa niitä kyllä on, minkä lisäksi uusintakuvaukset näkyvät myös mm. hahmojen äkillisinä motiivien ja ajatusmaailmojen vaihdoksina.

Hyvin pian elokuvan alussa pystyin sanomaan, ettei tämä tekele tule toimimaan. Aloitus kiirehtii hurjalla vauhdilla, jotta mysteerinen avaruuspilvi saadaan pistettyä Jeanin sisälle ja sitten vasta kiirehditäänkin, kun Jean muuttuu noin vain pahaksi. X-Men: Dark Phoenix on pistetty kasaan todella kömpelösti, jolloin se kulkee välillä oudolla vauhdilla ja välillä se taas matelee kuin etana. Pitkäveteisyyteen vaikuttaa paljon se, että kun alkupää käydään liian nopeasti läpi, on mukaan vaikea hypätä, eikä tapahtumilla ole oikeastaan väliä. Ja kun tapahtumista ei välitä, tuntuu leffa tylsältä. Tylsyyttä lisäävät myös elokuvan mitäänsanomattomat toimintakohtaukset (vaikkakin lopputaistosta muutamia tyylikkäitä hetkiä löytyykin), sekä kummallinen huumorittomuus. Yleensä X-Men -leffoihin on löydetty sopiva tasapaino vakavuuden ja huumorin välille, mutta tästä leffasta löytyi vain pari vitsiä ja molemmat niistä olivat huonoja. Yksi niistä nostaa varmasti jonkinlaista haloota, kun eräs hahmoista toteaa, että "X-Menin nimi pitäisi vaihtaa X-Womeniksi, sillä naiset tekevät ryhmässä kaiken työn". Tämä on juuri sellainen jälkikäteen lisätyltä ja päälleliimatulta tuntuva kohtaus. Onhan se ymmärrettävää, että nykypäivänä "X-Men" -nimi särähtää korvaan ja varmaankin tästä syystä leffa kulkee Yhdysvalloissa pelkästään nimellä "Dark Phoenix".

Tästä elokuvan nimestä voi kyllä päätellä, että nyt on synkkyyttä luvassa, mutta siinäkin on menty vikaan. Synkän ja dramaattisen sijaan leffa on enemmänkin masentava. Tästä syystä on jo vaikea kuvitella, että elokuvaa jaksaisi katsoa ainakaan pitkään aikaan uudestaan, kun taas osan X-Men -leffoista katsoo mielellään vaikka joka vuosi tai joka toinen. Ei siinä sinänsä mitään, että leffa painottuu enemmän draamaan kuin viihdyttävään toimintaan ja huumoriin, mutta kun se draamakin on kehnosti toteutettu. Joko se on laimeaa, koska kömpelön tarinankerronnan ja rytmityksen, sekä tönkösti kirjoitettujen hahmojen takia leffaan on hankalaa päästä mukaan emotionaalisesti tai sitten se on yliampuvan melodramaattista, mikä saa lähinnä pyörittelemään silmiä. Ei X-Men: Dark Phoenix mitään umpisurkeaa roskaa ole, eikä minua oikeastaan suututtanut sen katsominen - harmitti vain. Leffasta löytyy ongelmia kaikilla osa-alueilla ja uudelleenkirjoittamisten ja lisäkuvausten vuoksi se tuntuu paikoitellen sekasotkulta. Jos kyseessä olisi vain yksi X-Men -raina muiden joukossa, voisi sen vain katsoa ja unohtaa, mutta tämä on itse asiassa Foxin X-Men -saagan päätösosa ja sellaisena se on valtava pettymys. Kahdenkymmenen vuoden ajan pyörinyt elokuvasarja, mikä loi nykypäivän supersankarileffakulttuurin, päättyi nyt valitettavan antiklimaattisesti. Vai onko sittenkin osuvaa, että näin sekava elokuvasarja päättyy sekavalla leffalla? Elokuvasarjan aikajanat on jo pistetty ties miten solmuun ja on turha odottaa, että tämän voisi mitenkään enää yhdistää alkuperäiseen X-Meniin.

Suuri osa filmin ongelmista johtuu mitä luultavimmin Simon Kinbergistä, elokuvan ohjaajasta, käsikirjoittajasta ja tuottajasta. Kinberg on ollut jo yli 10 vuoden ajan mukana X-Men -saagassa, toimiessaan käsikirjoittajana mm. X-Men: Viimeisessä kohtaamisessa ja X-Men: Days of Future Pastissa, ja nyt hän on tehnyt esikoisohjauksensa tässä. Ja se myös näkyy. Kinberg ei osaa pitää isoa Hollywood-blockbusteria kasassa, luoda tunnelmaa tai ohjata näyttelijöitä. Voi olla mahdollista, että kun hän oli ottanut ohjaajan hommat vastaan, käsikirjoituksen teko tapahtui kiireessä, jotta kuvaukset saataisiin aloitettua, eikä virhettä voinut enää korjata, vaikka uusintakuvauksia tapahtuikin. Isot lisäkuvaukset ja etenkin koko lopputaistelun työstäminen uudelleen viestivät myös Kinbergin epävarmuudesta ja halusta miellyttää kaikkia, jolloin lopputulos ei miellytä enää ketään. X-Men: Dark Phoenix ei edes visuaalisesti ole ihmeellinen teos, vaikka tämä X-Men -seikkailu käväiseekin avaruudessa asti. Kuvaus on tarpeettoman heiluvasta käsivarakuvasta huolimatta sujuvaa, mutta mitään kikkailuja on turha odottaa. Lavasteet ovat tyylikkäät, mutta Ryhmä-X:n asut näyttävät halvoilta. Efektit ovat paikoitellen hienot, mutta myös kehnoja tehosteita löytyy. Äänimaailma on muuten oivallisesti rakennettu, jos ei lasketa tauotonta jumputusmusiikkia, joka alkaa häiritsemään, kun siihen ensimmäisen kerran oikeasti kiinnittää huomiota. Käsittämättömintä musiikeissa on, että niistä vastaa yksi alan parhaista, Hans Zimmer.

Yhteenveto: X-Men: Dark Phoenix on huonoin Ryhmä-X -filmatisointi sitten X-Men Origins: Wolverinen. Leffasta huokuu ohjaaja Simon Kinbergin ensikertalaisuus, ja into päästä ohjaamaan on tainnut johtaa siihen, ettei Kinberg ole jaksanut panostaa käsikirjoitukseen. Lisäksi elokuvan isot tuotanto-ongelmat ja lisäkuvaukset paistavat paikoitellen oikein kunnolla läpi. Jotkut kohtaukset tuntuvat päälleliimatuilta ja irrallisilta, hahmojen ajatusmaailmat muuttuvat radikaalisti sinne sun tänne ja muutenkin elokuva on todella kömpelösti pistetty kasaan. Aivan kuin kolmen tunnin filmi olisi pakotettu alle kahteen. Välillä leffa kiirehtii, eikä siihen pääse mukaan ja välillä se laahaa pitkäveteisesti. Tunteikkaiksi tarkoitetut hetket eivät onnistu koskettamaan, eivätkä leffan vähäiset pari vitsiä naurata. Toimintakaan ei ole mitenkään erityistä, jolloin jäljelle jää masentavaa melodraamaa, kun Kinberg ei osaa synkistellä tyylikkäästi. Näyttelijät tekevät parhaansa sillä, mitä heille on tarjottu, mutta turhautumista on näkyvissä. Sophie Turner toimi Jean Greyna sivuroolissa, mutta hänen lahjansa eivät riitä pääosaan. Teknisenkin toteutuksen taso on epätasaista. Elokuvan aiheuttamaa pettymystä vain lisää se, että kyseessä on Foxin X-Men -saagan huipennus. Todella laimea ja kehno päätös. Onneksi hahmojen oikeudet palasivat vihdoin kotiinsa Marvel Studiosille ja seuraavaksi Ryhmä-X nähdään samassa maailmassa Kostajien ja Galaksin vartijoiden kanssa. Jos on pitänyt aiemmista X-Men -filmeistä, voi tämänkin vilkaista, mutta jos sarja ei ole entuudestaan tuttu, on tähän mahdotonta hypätä enää mukaan. Seuraavaksi olisi tarkoituksena ilmestyä mutanttikauhuilu The New Mutants, mutta sen oli tarkoitus ilmestyä jo vuosi sitten ja näillä näkymin se saakin ensi-iltansa vasta vuoden päästä, joten saa nähdä, millainen fiasko siitä tulee - jos se siis koskaan ilmestyy...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.6.2019
Lähteeet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Dark Phoenix, 2019, 20th Century Fox Film Corporation, Marvel Entertainment, TSG Entertainment, Bad Hat Harry Productions, Donner's Company

Arvostelu: X-Men: Apocalypse (2016)

X-MEN: APOCALYPSE (2016)

Ohjaus: Bryan Singer
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender, Jennifer Lawrence, Nicholas Hoult, Oscar Isaac, Rose Byrne, Evan Peters, Josh Helman, Sophie Turner, Tye Sheridan, Lucas Till, Kodi Smit-McPhee, Alexandra Shipp
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia
Ikäraja: 12

X-Men 2 (2003) oli yksi ensimmäisistä supersankarielokuvista, mitkä näin lapsena. Se avasi minulle mutanttien maailman ja sai minut kiinnostumaan sarjasta. Pari vuotta myöhemmin näin vihdoin myös X-Menin (2000) ja X-Men: The Last Standin (2006). X-Men Origins: Wolverine (2009) oli ensimmäinen Marvel-elokuva, jonka pääsin katsomaan elokuvateattereissa. Silloin se toimi, mutta nykyään en pidä siitä lähes ollenkaan. X-Men: First Classin (2011) kävin myös katsomassa ja se oli heti ensinäkemältä suosikkini sarjasta. The Wolverinea (2013) en käynyt katsomassa, kun se ilmestyi, mutta näin sen seuraavan vuoden alussa Blu-raylta. The Wolverine oli parempi kuin X-Men Origins, mutta jäi silti aika unohdettavaksi. X-Men: Days of Future Past (2014) ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, kuin olin toivonut, mutta pidin siitä silti. Luulin tammikuussa, että tämä vuosi olisi täydellinen DC Comicsille, sillä Batman v Superman: Dawn of Justice (2016) oli vuoden eniten odottamani elokuva. Toisin kävi ja petyin. Odotan silti kovasti Suicide Squadia (2016). Sen sijaan Deadpool (2016) ja Captain America: Civil War (2016) näyttivät, että kyllä Marvel osaa parhaiten. X-Men: Apocalypse oli vähiten odottamani supersankarielokuva tältä vuodelta, eivätkä odotukseni olleet korkealla, kun kävin katsomassa sen viime keskiviikkoaamuna. Hassu juttu oli, että elokuvaa ei oltu selkeästi ehditty suomentamaan, sillä lehdistönäytöksestä puuttuivat tekstitykset kokonaan. Kielitaitoni kävi koetuksella, mutta selvisin erittäin hyvin, enkä puolessa välissä enää tajunnut katsovani elokuvaa ilman tekstitystä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia X-Men, X-Men 2, X-Men: The Last Stand, X-Men Origins: Wolverine, X-Men: First Class, The Wolverine ja X-Men: Days of Future Past!

Muinainen mutantti Apocalypse herätetään ja hän aikoo jatkaa suunnitelmaansa maailman orjuuttamiseksi. Hän kerää itselleen uuden joukon, Neljä Hevosmiestä, joihin myös Erik Lehnsherr/Magneto liittyy. Erikistä huolissaan oleva Raven/Mystique palaa Xavierin luo pyytääkseen X-Menien apua Apocalypsen pysäyttämiseksi.

Tässä elokuvassa on James McAvoyn pienin rooli Xavierina. Tuttuun tapaansa McAvoy vetää kuitenkin roolinsa tyylillä ja hahmo on vihdoin omaksunut professorin roolin. Loppupuolella Xavierin osuus jää vähäisemmälle ja elokuva keskittyy muihin nuorennettuihin hahmoihin.
     Myös Michael Fassbenderin esittämän Magneton rooli pienenee elokuvan loppupuolella. Alussa Magnetoon on tuotu paljon lisää sisältöä ja hänen motiivejaan selvennetään jälleen. Magnetolle sitten vain sattuu ja sattuu. Magneto-raukka. Fassbender on aina yhtä loistava.
     Jennifer Lawrencen Mystique on muuttunut hahmona paljon ja hänestä näkyy, että hän on joutunut tekemään vuosien varrella suuria päätöksiä. Lawrence on hyvä näyttelijä ja niin on myös tässä. Mystique nähdään hahmona ensimmäistä kertaa oikeasti hyvisten puolella. Saa nähdä, mikä lopulta ajaa hänet polulle, jolla hän kulkee alkuperäisessä X-Men -trilogiassa (2000-2006).
     Nicholas Houltin Beast pääsee paikoitellen kunnolla vauhtiin, mikä on tietysti hyvä asia. Hoult on oiva näyttelijä ja vetää roolin joka kerta paremmin.
     Studiolla varmasti huomattiin, että Quicksilver oli yksi pidetyimmistä asioista X-Men: Days of Future Pastissa, joten ei mikään ihme, että hahmo on jälleen mukana ja isommassa roolissa. Studiolla huomattiin myös, että eniten huomiota sai hahmon kohtaus, jossa hän pelastaa Wolverinen, Xavierin ja Magneton pikanopeudellaan, joten myös tässä elokuvassa nähdään samanlainen kohta, joka on vedetty täysin uusin sfääreihin.
     Uusista - tai siis jo tuttujen hahmojen nuorennetuista versioista ensin esitellään Scott Summers/Kyklooppi. Hahmoa ei oltu aiemmin saatu toteutettua kunnolla valkokankaalle, joten mietin, että mitäköhän tästä versiosta seuraa. Nuorta Kyklooppia esittää Tye Sheridan, joka on hyvä valinta ja hänestä tulee onnistuneesti esille hahmon tuleva johtajarooli.
     Edellisessä elokuvassa oli Game of Thronesista (2011-) tuttu Peter Dinklage ja tässä on samasta sarjasta tuttu Sophie Turner. Turner esittää nuorta Jean Greytä. Mielestäni Turner on parempi roolissa kuin Famke Janssen. Hahmon piileviä voimia hieman vihjaillaan elokuvassa. Sheridanin ja Turnerin kemia toimii hyvin.
     X-Men 2:ssa nähty Nightcrawler palaa vihdoin sarjaan ja häntä esittää Kodi Smit-McPhee. Hahmo on yksi suosikeistani X-Menistä ja siksi olin innoissani, kun ilmoitettiin hahmon olevan mukana uudessa elokuvassa. Tämän elokuvan Nightcrawler on ehkä hieman liian "emopoika", eikä tunnu täysin onnistuneelta tuotokselta. Toivottavasti jatkossa hahmo onnistuttaisiin pitämään sarjakuville uskollisina - etenkin nyt, kun muiden hahmojen kohdalla aletaan onnistua.
     X-Men: First Classissa esiintynyt Moira MacTaggert (Rose Byrne) on taas mukana sarjassa. MacTaggert oli toimiva hahmo ja Byrne on hyvä näyttelijä (kun ei tee mitään outoa aksenttia), joten mielelläänhän hahmoa katsoo jälleen.
     X-Men: Days of Future Pastissa Strykeriä esittänyt Josh Helman palaa tähän elokuvaan, enkä voi vieläkään sietää häntä. En todellakaan tiedä, mikä hänessä on, mutta Helman ärsyttää pelkästään olemalla ruudussa. No, hahmo muutenkin on inhottava, joten ehkä hän vain sitten vetää osansa todella hyvin.
     Isona pahana pahiksena elokuvassa on nimensä mukaisesti Apocalypse, jota esittää mm. Star Wars: The Force Awakensista (2015) tuttu Oscar Isaac. Isaacia on vaikea tunnistaa kaiken sinisen maskeerauksen alta ja hahmo tuntuu aluksi koomiselta, mutta hänestä tulee loppua kohti uhkaavampi.
     Apocalypsen joukkoihin kuuluvat Magneton lisäksi myös Angel (Ben Hardy), Psylocke (Olivia Munn) ja Storm (Alexandra Shipp). Angel tuntuu aika turhalta, eikä elokuvasta käynyt oikeastaan selväksi, oliko hahmo juuri Warren Worthington III:n Angel, vai joku muu. Psylocke on mukana näyttääkseen hyvältä, vaikka onhan hänen voimansa ihan tyylikkäästi toteutettu. Tämän elokuvan Ororo Munroe/Storm ei tunnu yhtään samalta hahmolta, mitä Halle Berry esittää alkuperäisessä trilogiassa.
     Mainokset jo spoilasivat, että tässä elokuvassa on mukana Wolverine. Mutta totta kai X-Men -elokuvassa esiintyy Wolverine. Jos mainoksia ei ole nähnyt, niin sen arvaa heti, kun X-Men 2:sta tuttu pato tulee näkyviin. Wolverine ei puhu mitään, mutta Hugh Jackman on silti vanha tuttu murisija ja hahmoon on saatu tuotu onnistuneesti eläimellisyyttä mukaan. Stan Lee tekee pitkästä aikaa X-Men -cameon, yhdessä vaimonsa kanssa.

Elokuva tapahtuu vuonna 1983, eli kymmenen vuotta X-Men: Days of Future Pastin tapahtumien jälkeen. Valitettavasti kymmenen vuoden aikahyppy ei ole kovin uskottava, sillä aiemmista osista tutut hahmot eivät ole vanhentuneet tarpeeksi. Alussa näytetään tarinan lähtökohdat. Muinaisessa Egyptissä vanha Apocalypse on siirtämässä tietoisuuttaan nuorempaan kehoon (Oscar Isaac) Neljän Hevosmiehen avustuksella. Työläiset kääntyvät Apocalypsea vastaan, pitäessään tätä vääränä jumalana ja sortavat pyramidin Apocalypsen ja tämän apurien päälle, ennen kuin Apocalypse on herätetty. Siitä päästään jälleen huikean tunnarin säestämään alkutekstiosioon, joka toimii kuin aikatunnelina, johtaen katsojan vuoteen 1983. Xavierin koulu on vihdoin saatu auki ja se on täynnä mutanttioppilaita. Alku keskittyy lähinnä uusien hahmojen (tai siis vanhojen tuttujen nuorempien versioiden) esittelyyn. Scott Summersin/Kykloopin kyvyn saaminen näytetään ja esitellään myös nuori Storm, Angel ja Nightcrawler.

X-Men: First Classin ja X-Men: Days of Future Pastin tapaan myös X-Men: Apocalypsen ajankuva on mielestäni todella onnistunut. Hauskana yksityiskohtana on, että Kykloopin lasit, jotka estävät lasersäteiden purkautumisen hahmon silmistä, ovat hieman muokatut, perusmustat Ray-Banit. Myös hauskana kohtauksena on, kun nuoret käyvät katsomassa juuri ilmestyneen Star Wars: Episode VI - Return of the Jedin (1983). He käyvät keskustelua, missä yhden mielestä Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back (1980) on edelleen paras, kun taas yhden mielestä alkuperäistä ei voi voittaa (Star Wars: Episode IV - A New Hope, 1977). Kolmas sanoo, että kaikki voivat olla kuitenkin samaa mieltä, että kolmas on aina heikoin. Tämä tuntuu jopa hieman selvältä viittaukselta, että ohjaaja Bryan Singer, joka ohjasi X-Menin ja X-Men 2:sen, ei ollut tyytyväinen, mitä hänen sarjasta poistumisensa jälkeen tehtiin X-Men: The Last Standille. Selkeää on myös, että Bryan Singer ei miellä X-Men Origins: Wolverinea mukaan sarjaan ja on siksi tuonut Wolverinen kynsien tarinan omana versionaan mukaan. Joku voisi mussuttaa, että tämä johtuu siitä, että Days of Future Past muutti historiaa ja siksi tapahtumat ovat erilaiset, mutta oma mielikuvani asiasta tuntuu - anteeksi vain - todellisemmalta.

Muinaisen Egyptin ja erilaisen kulttuurin tuominen mukaan X-Meniin - tai ylipäätään supersankarielokuviin - on erittäin toimiva ratkaisu. Se on ollut todellista historiaa, joten miksei se olisi mukana supersankarien/mutanttien omassa historiassa. Mielestäni X-Men: First Classista lähtien mutanttien eläminen ihmisten keskuudessa on saatu tehtyä realistiseksi. Katsojana ei tunnu enää, että katsoo jotain supersankarihömppää, vaan tunnelma elokuvassa on kaiken hömpän keskellä saatu luotua niin onnistuneen todelliseksi, että paikoitellen unohtaa katsovansa erittäin epärealistista elokuvaa.

Tavallaan tämä tuntuu kahdelta erilaiselta elokuvalta, sillä Egyptikohtauksen jälkeen ollaan hyvin todentuntuisessa ympäristössä ja elokuva menee rauhallisesti eteenpäin. Ei pitkäveteisesti, vaan rauhallisesti. Sitten kun lopussa aletaan rymistellä ja kaikki pistetään pas... noh, tuhotaan, niin elokuva muuttuu todella mahtipontiseksi. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä pelkkä nimi kertoo jo, että maailmanlopun meiningeistä on kyse. Muutos rauhallisuudesta megamässäilyyn tulee niin sujuvasti, ettei sitä edes ehdi tajuta. Lopputaistelu osataan lopettaa onneksi tarpeeksi ajoissa, ettei se ala tuntua puuduttavalta. Pitkä taistelu on silti kyseessä.

X-Men: Apocalypse on kuvattu todella taidokkaasti. Leikkaus on myös erittäin onnistunutta. Lavasteet ja puvustus ovat toimivia. Varsinkin ihan viimeisessä kohtauksessa tosifanit tulevat pitämään puvustuksesta! Musiikkina on tietenkin loistava tunnari ja vanhempia kappaleita, joista itselleni tarttui Eurythmicsin "Sweet Dreams (Are Made of This)" -kappale, joka soi Quicksilverin pikanopeuskohtauksessa. Sitä kappaletta olen kuunnellut yhä vain uudestaan ja uudestaan kirjoittaessani tätä arvostelua. Tässä elokuvassa on varmaankin yhtä paljon tai jopa enemmän tehosteita pelkästään lopputaistelun aikana kuin First Classissa ja Days of Future Pastissa yhteensä. Tehosteet ovat näyttäviä, vaikka muutamassa kohtaa hieman heikommilta näyttäviä. Pääosin visuaalinen ilme on huikea. 3D-efekti ei jälleen kerran tuonut oikeastaan mitään uutta elokuvakokemukseen.

Nyt on aika arvioida koko X-Men -elokuvasarja tähän mennessä. Vaikka Deadpoolissa esiintyykin pari X-Menin jäsentä, niin en laske sitä nyt tähän mukaan. Heikoin sarjasta on ehdottomasti X-Men Origins: Wolverine. Sen kykenee juuri ja juuri katsomaan, mutta siinä on niin paljon huonoa, että se kannattaisi suosiolla jättää väliin. Onneksi Days of Future Past ja Apocalypse ovat nyt lopullisesti poistaneet sen aikajana. Valitettavasti toiseksi heikoin on mielestäni alkuperäinen X-Men. Elokuva ei ole kestänyt aikaa paljoa, eikä se loppujen lopuksi tarjoa sisältöä kunnolla. Kolmanneksi heikoin on X-Men: The Last Stand, joka ei oikein tiedä kunnolla, miten lopettaisi trilogian, mutta tarjoaa viihdyttäviä kohtia. Seuraavana on The Wolverine, joka on ihan hyvä elokuva, vaikka se on hieman unohdettava pätkä muiden joukossa. X-Men 2 on neljänneksi paras ja vaikka siinäkin on ongelmansa, niin se on silti oiva supersankaripätkä. Parhaimpana kolmikkona on tämä uudempi sarja. Pronssisijalle jää X-Men: Days of Future Past, joka olisi todella hyvä elokuva, jos sen toinen puolisko olisi toimivampi. Loistava ensimmäinen vähän-yli-tunti nostaa sen kuitenkin X-Men 2:sen yläpuolelle. Hopeasijalle pääsee tämä sarjan uusin osa, X-Men: Apocalypse. Parhaimpana pysyy mielestäni yhä X-Men: First Class. Enkä oikein usko, että sitä tullaan ylittämään.

Yhteenveto: X-Men: Apocalypse on mielestäni toiseksi paras X-Men -sarjan elokuva. Suosittelen sitä kaikille supersankarielokuvien ja X-Menin ystäville. Uudet nuoret versiot tutuista hahmoista ovat hyvin roolitettuja. Apocalypse on aluksi hieman koominen, mutta kun häneen tottuu, niin tajuaa, että kyseessä on oikeasti uhkaava pahis. Elokuvassa on paljon tunteita, jotka välittyvät katsojalle ja siinä on myös hauskoja kohtia. Ärsyttää, että Wolverinen mukanaolo piti spoilata mainoksessa, sillä olisi ollut upeaa huomata hahmon esiintyminen vasta elokuvaa katsoessa. "Sweet Dreams (Are Made of This)" jää soimaan loppupäiväksi päähän, kuten myös alkutunnari. Toivon todella, että tulisi vielä ainakin yksi X-Men -elokuva, jossa käytetään tämän elokuvan näyttelijöitä. Muistakaa jäädä istumaan saliin vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen tulee kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan, 16.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
X-Men: Apocalypse, 2016, 20th Century Fox Film Corporation