Arvostelu: X-Men: Days of Future Past (2014)

X-MEN: DAYS OF FUTURE PAST (2014)

Ohjaus: Bryan Singer
Pääosissa: Hugh Jackman, James McAvoy, Michael Fassbender, Patrick Stewart, Ian McKellen, Jennifer Lawrence, Nicholas Hoult, Peter Dinklage, Ellen Page, Halle Berry, Shawn Ashmore, Evan Peters, Josh Helman ja Anna Paquin (The Rogue Cut)
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia / The Rogue Cut: 2 tuntia 28 minuuttia
Ikäraja: 12

X-Men: First Class (2011) oli mielestäni aivan mahtava lisäys X-Men -sarjaan (2000-). Ajatus siitä, että nuoremmat versiot tutuista hahmoista palaisivat valkokankaille, oli tietysti myös mahtavaa. Myös tieto, että samassa elokuvassa olisi mukana alkuperäisen X-Men -trilogian (2000-2006) hahmot, sai minut innostumaan lisää. Aikamatkailu olisi mielenkiintoinen lisäys supersankarielokuviin. Mainokset näyttivät lupaavilta ja meninkin katsomaan X-Men: Days of Future Pastin ensi-iltaviikonloppuna elokuvateatteriin, kun se ilmestyi juuri ennen kesää 2014.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia X-Men (2000), X-Men 2 (2003), X-Men: The Last Stand (2006), X-Men Origins: Wolverine (2009), X-Men: First Class ja The Wolverine (2013)!

Tulevaisuudessa mutantit ja ihmiset ovat vaarassa, sillä heitä jahtaavat vahdit, joita on lähes mahdotonta pysäyttää. X-Menit lähettävät Wolverinen tietoisuuden ajassa taaksepäin tämän nuorempaan kehoon. Wolverinen tehtävänä on pysäyttää Mystique, ennen kuin hän tappaa tohtori Bolivar Traskin, mikä aiheuttaisi tuhoavaan sotaan johtavan ketjureaktion.

Hugh Jackman esittää jo seitsemättä kertaa Wolverinea. Ei ihme, ettei näyttelijä enää jaksaisi vetää samaa roolia. Jackman kuitenkin vetää rutiininomaisesti tuttuun tapaansa hyvän suorituksen. Erikoista on se, että vaikka Wolverine menettää adamantiumkyntensä The Wolverinessa, niin tässä hänellä on ne taas.
     James McAvoyn esittämään nuoreen Charles Xavieriin tuodaan lisää syvyyttä. Hahmo on menettänyt uskonsa siihen, että voisi auttaa ihmisiä ja hän haahuilee kartanossaan kuin Bruce Wayne elokuvassa The Dark Knight Rises (2012). Patrick Stewart palaa vanhana Xavierinä ja esittää ihan samalla lailla kuin alkuperäisessä X-Men -trilogiassa (2000-2006). Omasta mielestäni nuorennettu versio Xavieristä on paljon mielenkiintoisempi kuin Stewartin esittämä. McAvoyn esittämässä hahmossa on paljon enemmän tunnetta mukana.
     Minun on pakko oikeasti sanoa, että Michael Fassbender vetää Erik Lehnsherrin/Magneton roolin paremmin kuin Ian McKellen, vaikka McKellen legendaarinen onkin. Mielestäni Fassbenderin Magnetossa on enemmän syvyyttä ja hänen motiivinsa ovat selvemmät. Silti on hienoa nähdä molemmat versiot hahmosta samassa elokuvassa.
     Jennifer Lawrencen Mystique ei toimi niin hyvin tässä elokuvassa kuin X-Men: First Classissa. Kaiken aikaa pakosalla olevaan hahmoon ei oikein saa kosketuspintaa. Lawrence on silti oiva valinta rooliin. Hahmoa ei vain ole hyödynnetty mielestäni kunnolla tässä.
     Nicholas Hoult parantaa suoritustaan Hank McCoyna/Petona. Pedon maskeeraus näyttää välillä hieman koomiselta, mutta hahmo toimii onneksi.
     Game of Thronesista (2011-) tuttu Peter Dinklage esittää tohtori Bolivar Traskia. Tässä elokuvassa tulee parhaiten mielestäni esille se, miksi ihmiset tuhoavat mutantteja. Mutantit aiheuttavat hämminkiä, ihmiset pelkäävät ja Trask tarjoaa ratkaisun. Ihminen on aina pelännyt, mitä ei ymmärrä. Dinklage on hyvä näyttelijä ja on oiva valinta rooliin.
     X-Men: The Last Standissa vakiintuneeksi Kitty Prydeksi valittu Ellen Page on oma pidettävä itsensä. Harmi vain, ettei hahmo pääse oikeuksiinsa tässä. Vaikka hahmolla varmasti on kyky siirtää muiden tietoisuuksia näiden nuorempiin kehoihin, niin tulee se kyky tässä elokuvassa hieman puskista.
     Alkuperäisestä X-Men -trilogiasta palaa myös Halle Berry, joka esittää tietysti Stormia. Hahmo jää harmi vain hieman hyödyttömäksi, vaikka pari pilveä kutsuukin voimillaan antamaan suojaa sankareille.
     Shawn Ashmore palaa Bobbyna/Icemanina. Iceman on mielestäni ollut aina mielenkiintoinen hahmo ja hän olikin yksi suosikeistani lapsena, kun katsoin X-Men 2:sta.
     Paras uutuus elokuvassa on Evan Petersin esittämä Quicksilver, jonka kykynä on supernopeus. Kaikkein eniten huomiota elokuvassa saikin Quicksilverin kohtaus, jossa näytetään, miten hän kokee nopeutensa. Kohtauksessa hän juoksee tavallista vauhtia, kun kaikki hänen ympärillään pysyy paikoillaan. Harmi, että hahmon osuus jää tosi vähäiselle. Peters on hyvä valinta Quicksilveriksi.
     Josh Helmanin näyttelemä William Stryker on ärsyttävin versio hahmosta. Jokin vain pelkästään hänen näkemisessään saa ärsytyksen nousemaan. En ole varma, onko se hyvä asia. Muitakin uusia hahmoja, sekä vanhoja tuttavuuksia on mukana.

Kovin montaa supersankarielokuvaa ei tule mieleen, joissa olisi aikamatkustusta. Eipä tule oikeasti nyt mieleen yhtä ainutta. Siksi aikamatkustus on uusi, mielenkiintoinen asia genren elokuville ja se on saatu onnistumaan hyvin. Yleensä aikamatkustuselokuvissa ei loppujen lopuksi ole tolkkua, sillä ajan muuttumista ei ole käsitelty oikein. Tässä se on toimivaa, sillä selitetään selkeästi, ettei menneisyyden muutoksilla ole vaikutusta tulevaisuuteen, kunnes aikalinkki katkeaa. Vaikka esimerkiksi The Terminator (1984) ja Back to the Future (1985) ovat toimivia elokuvia, joihin liittyy aikamatkustus, niin ei niiden tarinoiden logiikassa ole tarkemmin ajatellen päätä eikä häntää.

Kuten jo sanoin, niin mielenkiintoani kasvatti se, että elokuvaan on yhdistetty alkuperäisen trilogian hahmot ja X-Men: First Classin hahmot. Wolverinessa on hauskaa, että Hugh Jackman voi esittää sekä nuorta Wolverinea, kuin myös vanhaa, sillä hahmo ei ulkoisesti vanhene ja näyttää siten aina samalta. Tosin jos vertaa Wolverinea ensimmäisessä X-Menissä (2000) tämän elokuvan Wolverineen, niin muutos on selkeä. Fania innostaa varmasti kohtaus, jossa nuori Xavier juttelee vanhan Xavierin kanssa. Tulevaisuuden kohtaukset on saatu hyvin suunniteltua kaikin puolin erilaisiksi kuin 1973 tapahtuva osio. Tulevaisuus on synkempi kaikin puolin ja futuristisia elementtejä on siellätäällä, kun taas 70-luvun ajankuva on saatu nappiin. Tai mistä minä sitä tiedän, kun en silloin vielä elänyt, mutta tyylillisesti vaikuttaa siltä, mikä kuva minulla on siitä ajasta.

Vaikka minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Bryan Singer palasi ohjaajana X-Menin pariin, niin olisin silti toivonut, että X-Men: First Classin ohjaaja Matthew Vaughn olisi jatkanut tämänkin parissa. Singer teki kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvää työtä tämän elokuvan parissa.

Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Muuten kahdessa eri ajassa liikkuminen toimii leikkauksellisesti, mutta alkupuolella, kun siirrytään vuodesta 1973 takaisin tulevaisuuteen, niin ollaan oltu menneisyydessä niin kauan, että tulevaisuusosio tulee hieman yllättäen. X-Men 2:sta tuttu teemamusiikki on tullut takaisin, mikä oli yksi hienoimmista asioista elokuvassa. Harmi vain, että tunnari on yhä liian lyhyt. Tehosteet ovat hienoja, vaikka tulevaisuuden vahtien toteutus ei designista asti miellytä minua erityisemmin. Loppu on visuaalisesti tyylikkään näköinen. Yksi hauska kikka elokuvan parissa kohtauksessa on, että on käytetty vanhoja filmikameroita, joiden kuvaa näytetään uutiskuvana. Kikka tuo myös todentuntuisuutta elokuvaan ja se saa katsojalle onnistuneesti mielikuvan, että tämä on ollut todellinen tapahtuma.

Elokuvasta on olemassa The Rogue Cut -versio, joka on noin vartin pidempi elokuva. Nimensä mukaisesti se sisältää lisäjuonen, johon liittyy Rogue (Anna Paquin). Se on sekä pidennetty versio, että myös paikoitellen vaihtoehtoinen versio elokuvasta, missä Kittyn haavoittumisen takia tilalle täytyy hakea Rogue, sillä tämä pystyy siirtämään Kittyn voimat itseensä. Vaikka yleisesti pidän siitä, että hyvistä elokuvista on olemassa pidemmät versiot, sillä ne tuovat usein lisää sisältöä tarinaan ja hahmoihin, kuten esimerkiksi The Lord of the Rings -trilogiassa (2001-2003), niin tässä omasta mielestäni teatteriversio on ehkä jopa parempi, sillä Roguen mukanaolo tuntuu hieman väkinäiseltä. Muuten uudet kohtaukset toimivat. The Rogue Cut on saatavilla vain Blu-rayna, mutta The Rogue Cutin sisältäviä Blu-rayta ei ole enää myynnissä. The Rogue Cut -versio sisältää myös teatteriversion.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina X-Men: Days of Future Past - The Rogue Cut -Blu-rayn toisella levyllä on lähes tunnin kestävä "Mutant vs. Machine", joka sisältää pätkät "Time Switch", "Panels to Frames", "Code Cadre of the X-Men", "Two Worlds, Two Battles", "Through the Lens: Revising History", "Synchronizing the Vision", "Mutant Menace: Mankind's Defense", "A Rogue Move" ja "What's Next", jotka kertovat elokuvan teosta. Mukana on myös galleria, pariminuuttinen "Fantastic Four Sneak Peek" ja puolituntinen keskustelupätkä "X-Men Unguarded".

Yhteenveto: X-Men: Days of Future Pastin ensimmäinen tunti on todella hyvä, mutta sen jälkeen elokuvan taso ei pysy enää täysin samana. Hyvä se on, muttei niin hieno kuin olisin toivonut. Vanhojen ja uusien X-Men -näyttelijöiden yhdistäminen samaan elokuvaan on onnistunutta ja näyttelijäntyö pelaa hyvin läpi elokuvan. Tunnusmusiikin palauttaminen sarjaan on täydellinen idea ja toivon, että sitä käytetään jatkossakin. Vanhan filmikameran käyttö toimii ja on hienoa nähdä vahdit vihdoin kunnolla käytössä. Lopputekstien aikana tulee yksi kohtaus ja niiden jälkeen toinen, joka antaa esimakua tulevalle X-Men: Apocalypse -elokuvalle (2016). Kyseinen pätkä onkin seuraavana tiedossa X-Men -arvosteluissani. X-Men: Apocalypsen jälkeen on kuulemma tiedossa vielä ainakin yksi Wolverine -elokuva (2017) ja yksi X-Men -elokuva, mutta toivon, että niiden jälkeen oikeudet luovutettaisiin Marvel Studiosille ja X-Men saataisiin yhdistettyä Marvel Cinematic Universeen (2008-).

Kirjoittanut: Joonatan, 9.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.xmenmovies.wikia.com
X-Men: Days of Future Past, 2014, 20th Century Fox Film Corporation