Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ellen Page. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ellen Page. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Arvostelu: Inception (2010)

INCEPTION



Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Levitt, Ellen Page, Tom Hardy, Cillian Murphy, Ken Watanabe, Dileep Rao, Tom Berenger, Marion Cotillard ja Michael Caine
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia
Ikäraja: 12

Kun kuulin ensimmäisen kerran, että Inception oli tulossa, en innostunut erityisesti, mikä oli hieman kummallista, sillä se on samalta ohjaajalta kuin lempielokuvani Yön ritari (The Dark Knight - 2008). Trailerit näyttivät kyllä todella hyviltä, mutta minulla ei erityisemmin ollut mitään odotuksia elokuvaa kohtaan. Kävin kuitenkin ensi-illassa katsomassa Inceptionin ja hyvä niin, sillä kyseessä on mielestäni yksi parhaista elokuvista, mitä olen nähnyt! Olen nähnyt Inceptionin useasti myöhemminkin, laskujeni mukaan jo yli kymmenen kertaa, enkä vieläkään kyllästy siihen. Mikä siitä siis tekee mielestäni niin hienon? Yritänpä avata asiaa:

Dom Cobbin ja hänen ryhmänsä täytyy saada istutettua ajatus liikemiehen päähän, jotta tämä lopettaisi perimänsä yhtiön. Istutus tehdään liikemiehen unen sisällä.

Pääosassa Dom Cobbina esiintyy Titanic (1997) -tähti Leonardo DiCaprio, joka vetää yhden parhaista suorituksistaan tässä elokuvassa. DiCapriolla on heikommatkin hetkensä, mutta hän kykenee näyttämään paljon tunteita kasvoillaan ja hän osaa käyttää ääntään dramaattisissa hetkissä. Dom on salaperäinen tapaus, joka ei erityisemmin halua puhua menneisyydestään. Menneisyys kuitenkin vaivaa häntä kaiken aikaa ja aiheuttaa ongelmia jatkuvasti. Domilla on paljon sääntöjä, mutta hän tuntuu rikkovan niitä koko ajan itse.




Domin ryhmään kuuluu viisi henkilöä: Arthur, Ariadne, Eames, Yusuf ja Saito. Joseph Gordon-Levitt esittää Arthuria, Domin ystävää, joka on ollut useilla työkeikoilla Domin apuna. Arthur noudattaa sääntöjä paremmin ja hän tuntuukin olevan enemmän huolissaan keikkojen toteutuksesta kuin Dom. Alkupuolella Arthur tuntuu olevan mukana lähinnä selittääkseen katsojille, mistä elokuvassa on kyse, mutta onneksi hahmon tarkoitus ei ole kokonaan sitä. Gordon-Levitt on mielestäni erittäin oiva näyttelijä ja hän suoriutuu osastaan mainiosti.
     Ariadnena nähdään Ellen Page, joka on lahjakas näyttelijä ja minusta tuntuu, ettei häntä nähtäisi enää elokuvissa kovin usein. Ariadne on nuori opiskelijanainen, joka lähtee mukaan, koska häntä innostaa unien maailma. Ariadnen hommana on suunnitella unien tapahtumapaikat. Hahmo yrittää auttaa Domia tämän ongelmissa.
     Erinomainen Tom Hardy näyttelee Eamesia, joka osaa unissa esittämään muita ihmisiä niin vakuuttavasti, että muuttuu kyseisiksi ihmisiksi. Monet valittavat, ettei Tom Hardyn puheesta saa paljoa selvää, sillä se kuulostaa lähinnä karhealta muminalta. Onhan se tavallaan totta, mutta siinä on silti jotain todella hienoa. Hardy suoriutuu roolistaan toimivasti.
     Dileep Rao esittää Yusufia, jolla on pienin rooli ryhmästä. Yusuf valmistaa rauhoitusaineet, joilla hahmot saadaan pysymään unessa. Lähinnä hahmo nähdään ajamassa pakettiautoa ympäri sateista kaupunkia.
     Inception-ohjaajan aiemmassa elokuvassa Batman Begins (2005) nähty Ken Watanabe nähdään Saitona, joka antaa työkeikan Domille. Saito on erittäin rikas ja vaikutusvaltainen mies. Aluksi hahmosta ei erityisemmin välitä, mutta elokuvan aikana hahmosta tulee pidettävämpi. Watanabe on roolissaan hyvä.
     Watanabe ei ole ainoa elokuvan näyttelijä, joka esiintyi Batman Beginsissa. Cillian Murphy näyttelee Robert Fischeria, eli liikemiestä, jonka uneen Domin ryhmä tunkeutuu. Robert on aluksi aika ilmeetön henkilö, mutta alkaa näyttämään tunteita, mitä pidemmälle tarina kulkee. Murphy on roolissaan ihan hyvä.
     Elokuvassa nähdään myös Pete Postlethwaite Robertin isänä, Tom Berenger Robertin kummisetä Browningina, Marion Cotillard Domin Mal-vaimona, sekä Michael Caine (joka myös esiintyi Batman Beginsissa) Domin isänä.

Dom Cobbin työ on varastaa tärkeitä tietoja ihmisiltä heidän uniensa kautta. Dom ja hänen tiiminsä tunkeutuvat kohteen uneen ja suorittavat siellä ryöstökeikan. Erään epäonnistuneen varastamiskeikan jälkeen Dom Cobbille tarjotaan työksi istutusta. Robert Fischer on perimässä sairaan isänsä energiayhtiön ja kilpailun poistamiseksi Saito haluaa Domin ja hänen ryhmänsä tunkeutuvan Robertin uneen ja saamaan Robert lopettamaan perimänsä yhtiön. Samaan aikaan Dom joutuu kärsimään menneisyytensä haamuista, jotka aiheuttavat ongelmia istutuskeikalle.




Jotkut ovat sanoneet, että vaikka uniin tunkeutuminen on mielenkiintoinen aihe, niin keikka, joka hahmojen täytyy tehdä, ei ole kovin kiinnostava ja sen takia elokuva olisi heikko. Noin kuvailtuna se kuulostaa tietty hieman tylsältä jutulta, mutta unikeikka ei olekaan se, mistä elokuvassa on oikeasti kyse. Inception kertoo tarinan siitä, miten rikkoutunut mies joutuu elämään vuosia syyllisyyden tunteen kanssa ja kuinka hänen menneisyytensä vainoaa häntä ja kuinka hänen täytyy löytää itsestään se jokin, jotta hän voi vihdoin kohdata pelkonsa ja lopettamaan piinansa. Monissa elokuvissa on mukana sivujuonia, mutta mieleeni ei tule sellaisia leffoja, joissa sivujuoneksi luultu asia onkin elokuvan oikea tarina. Istutuskeikka onkin hämäystä. Törkeän hienoa hämäystä.

Uniin meneminen on erittäin mielenkiintoinen aihe. Varmasti jokainen on jossain kohtaa nähnyt unta, jonka haluaisi nähdä uudestaan tai haluaisi päästä muokkaamaan itselleen aivan täydellisen unen. Siksi onkin kiinnostavaa nähdä, miten tällaiset ajatukset ihmisellä ovat muuttuneet kokonaiseksi elokuvaksi. Ryöstöleffoja tulee vuosittain useita ja ne ovat yleensä aika samanlaisia, mutta ei Inception. Unimaailmaan meneminen on mietitty nokkelasti ja elokuvassa on käytetty nerokkaita asioita. Paradokseja ja muita hämmentäviä asioita nähdään paljon, kuten myös yksi tyylikkäimmistä taistelukohtauksista, mitä on koskaan tehty. Se mitä hahmot tekevät, on rikollista ja kun tarkkaan miettii, niin se on väärin Robertia kohtaan, mutta silti katsoja haluaa, että päähenkilöt onnistuvat keikassaan. Katsoja haluaa nähdä, kuinka Dom voisi selvittää ongelmansa.

Hahmot eivät mene vain yhteen uneen, vaan keikka toteutetaan jopa kolmessa unessa, jotka tapahtuvat samaan aikaan. Joillekin voi koitua ongelmia seurata samaan aikaan tapahtuvia asioita, mutta kun elokuvan on nähnyt pariin otteeseen, niin juttu aukeaa helposti. Unet tapahtuvat hyvin erilaisissa paikoissa, mikä on paras ratkaisu, sillä liian samanlaiset tapahtumapaikat tekisivät elokuvasta visuaalisesti tylsemmän. Tylsästä leffasta ei kuitenkaan millään lailla ole kyse. Vaikka Inception kestää kaksi ja puoli tuntia, niin se tuntuu paljon lyhyemmältä. Ensimmäinen tunti käytetään hahmojen ja maailman esittelyyn, sekä istutuskeikan suunnitteluun. Loppuaika käytetään pääasiassa unimaailmassa. Läpi elokuvan nähdään pieniä yksityiskohtia, jotka antavat vihjeitä, mitä tuleman pitää. Lähes jokaisella katselukerralla huomaan elokuvasta jotain uutta.




Vaikka olen nähnyt Inceptionin yli kymmenen kertaa, siitä ei löydy ainuttakaan kohtaa, jonka haluaisin ylittää ja siirtyä seuraavaan osioon. Ennen elokuvan puolta väliä alkaa kyllä olla malttamaton, sillä haluaisi jo päästä itse keikkaan, mutta minulla oli samanlainen olo, kun näin elokuvan ensimmäisen kerran. Elokuva saa minut joka kerta jännittämään, innostumaan, surulliseksi ja ihoni menee joka katselukerralla kananlihalle. Huumoria on hieman mukana, muttei kovin paljoa. Inception pystyy koskettamaan minua syvästi, eikä kovin moni elokuva pysty siihen. Vaikka tiedän, miten elokuva päättyy, niin jännitän aina lopputulosta. Monia loppuratkaisu hämmentää ja siihen on mietitty useita eri teorioita. Minulla on tietty oma teoriani, mutta kumpi ratkaisu ikinä onkin totta, lopetus toimii täydellisesti. Kun kuva menee mustaksi ja lopputekstit alkavat, reaktio tulee aika varmasti olemaan: "Ei se voinut tähän loppua!" Tai: "Haluan katsoa tämän heti uudestaan!" Tai: "Mitä tässä oikein tapahtui?"

Elokuvan on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut lempiohjaajani Christopher Nolan, joka on todellinen visionääri. Nolanin tarinankerrontataidot ovat huikeat ja hänen elokuvistaan huokuu hänen loistelias visionsa ja intohimonsa elokuvantekoa kohtaan. Inception ei ole poikkeus. Nolan työsti projektia kymmenen vuotta ja lopputuloksesta näkee, että tarinaa on hiottu loppuun asti. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu. Visuaaliset tehosteet ovat erittäin hienot. Useat kohdat, jotka monissa muissa elokuvissa tehtäisiin tietokoneella, ovat tässä oikeasti toteutettuja, mistä on pakko antaa paljon plussaa. Maailmankääntelyt ovat todella näyttäviä. Vaikka uuden Doctor Strangen (2016) jälkeen Inceptionin maailman muokkaaminen ei enää näytä yhtä upealta, niin ilmestyessään useat tehosteet Inceptionissa olivat ennennäkemättömiä. Äänimaailmalla on tuotu taidokkaasti lisäystä tapahtumiin. Elokuvan musiikista vastaa Hans Zimmer ja en voi muuta kuin ylistää hänen työtään! Zimmer on säveltänyt aivan täydellisen musiikin, joka säestää elokuvaa ja tuo tunnelmaan juuri oikean lisäyksen. Useat säveltäjät ovat varastaneet Inceptionissa kuultavat kovat musiikkipauhut, eikä mikään ihme, sillä ne tarjoavat korville nautintoa. Elokuvan soundtrackin parasta antia on ehdottomasti "Dream is Collapsing", jonka kuuntelee yksinään uudestaan ja uudestaan. Elokuvassa kuullaan myös useaan otteeseen Édith Piafin kappale "Non, je ne regrette rien".




Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Lisämateriaalina Blu-raylla on yhteensä vähän yli neljäkymmentä minuuttia kestävä dokumentti elokuvan teosta, jonka voi katsoa myös itse elokuvan yhteydessä "Extraction Mode" -versiossa, jolloin elokuvan pituudeksi tulee noin kolme tuntia ja kymmenen minuuttia. "Extraction Modessa" jokaisen kohtauksen aikana tai jälkeen tulee pätkä, jossa kerrotaan, kuinka kyseinen osio on tehty.

Yhteenveto: Inception on ihan tolkuttoman mieletön ja suorastaan täydellinen elokuva, joka on ehdottomasti yksi suosikeistani! Se on nerokas kokonaisuus alusta loppuun, joka saa katsojan haluamaan nähdä elokuvan uudestaan. Se koskettaa syvästi ja etenkin minuun sellainen tekee vaikutuksen. Ohjaaja Christopher Nolan tietää tasan tarkkaan, mitä haluaa tehdä ja on tuonut visionsa upeasti elokuvaksi. Näyttelytyö on todella mainiota ja pääosassa nähtävä Leonardo DiCaprio vetää yhden uransa parhaista suorituksista. Mielestäni on hienoa, miten sivujuoneksi luultu juttu onkin se, mistä elokuvassa on oikeasti kyse. Pieniä yksityiskohtia on siellä täällä, jotka rikastuttavat elokuvaa. Unien maailma on mielestäni hyvin mietitty ja visuaalisesti elokuva on näyttävä. Hans Zimmerin säveltämät, pauhaavat musiikit ovat täydellistä karkkia korville. Mielestäni on suuri vääryys, ettei elokuva voittanut Oscar-palkintoa musiikeistaan. Suurempi vääryys on, ettei elokuva voittanut parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen palkintoja, joista se oli myös ehdolla. Myös Golden Globeseissa elokuvan olisi kuulunut voittaa kaikkia neljä palkintoa, joista se oli ehdolla. Noh, ainakin Inceptionilla on neljä Oscar-pystiä. Suosittelen kaikkia katsomaan tämän elokuvan. Jotkut eivät ymmärrä, mistä siinä on kyse ja jotkut tarvitsevat toisen katselukerran ymmärtääkseen koko jutun, mutta Inception todella on useiden katselukertojen arvoinen!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Inception, 2010, Warner Bros Pictures, Legendary Entertainment, Syncopy


maanantai 16. toukokuuta 2016

Arvostelu: X-Men: Days of Future Past (2014)

X-MEN: DAYS OF FUTURE PAST (2014)



Ohjaus: Bryan Singer
Pääosissa: Hugh Jackman, James McAvoy, Michael Fassbender, Patrick Stewart, Ian McKellen, Jennifer Lawrence, Nicholas Hoult, Peter Dinklage, Ellen Page, Halle Berry, Shawn Ashmore, Evan Peters, Josh Helman ja Anna Paquin (The Rogue Cut)
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia / The Rogue Cut: 2 tuntia 28 minuuttia
Ikäraja: 12

X-Men: First Class (2011) oli mielestäni aivan mahtava lisäys X-Men -sarjaan (2000-). Ajatus siitä, että nuoremmat versiot tutuista hahmoista palaisivat valkokankaille, oli tietysti myös mahtavaa. Myös tieto, että samassa elokuvassa olisi mukana alkuperäisen X-Men -trilogian (2000-2006) hahmot, sai minut innostumaan lisää. Aikamatkailu olisi mielenkiintoinen lisäys supersankarielokuviin. Mainokset näyttivät lupaavilta ja meninkin katsomaan X-Men: Days of Future Pastin ensi-iltaviikonloppuna elokuvateatteriin, kun se ilmestyi juuri ennen kesää 2014.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia X-Men (2000), X-Men 2 (2003), X-Men: The Last Stand (2006), X-Men Origins: Wolverine (2009), X-Men: First Class ja The Wolverine (2013)!

Tulevaisuudessa mutantit ja ihmiset ovat vaarassa, sillä heitä jahtaavat vahdit, joita on lähes mahdotonta pysäyttää. X-Menit lähettävät Wolverinen tietoisuuden ajassa taaksepäin tämän nuorempaan kehoon. Wolverinen tehtävänä on pysäyttää Mystique, ennen kuin hän tappaa tohtori Bolivar Traskin, mikä aiheuttaisi tuhoavaan sotaan johtavan ketjureaktion.

Hugh Jackman esittää jo seitsemättä kertaa Wolverinea. Ei ihme, ettei näyttelijä enää jaksaisi vetää samaa roolia. Jackman kuitenkin vetää rutiininomaisesti tuttuun tapaansa hyvän suorituksen. Erikoista on se, että vaikka Wolverine menettää adamantiumkyntensä The Wolverinessa, niin tässä hänellä on ne taas.
     James McAvoyn esittämään nuoreen Charles Xavieriin tuodaan lisää syvyyttä. Hahmo on menettänyt uskonsa siihen, että voisi auttaa ihmisiä ja hän haahuilee kartanossaan kuin Bruce Wayne elokuvassa The Dark Knight Rises (2012). Patrick Stewart palaa vanhana Xavierinä ja esittää ihan samalla lailla kuin alkuperäisessä X-Men -trilogiassa (2000-2006). Omasta mielestäni nuorennettu versio Xavieristä on paljon mielenkiintoisempi kuin Stewartin esittämä. McAvoyn esittämässä hahmossa on paljon enemmän tunnetta mukana.
     Minun on pakko oikeasti sanoa, että Michael Fassbender vetää Erik Lehnsherrin/Magneton roolin paremmin kuin Ian McKellen, vaikka McKellen legendaarinen onkin. Mielestäni Fassbenderin Magnetossa on enemmän syvyyttä ja hänen motiivinsa ovat selvemmät. Silti on hienoa nähdä molemmat versiot hahmosta samassa elokuvassa.
     Jennifer Lawrencen Mystique ei toimi niin hyvin tässä elokuvassa kuin X-Men: First Classissa. Kaiken aikaa pakosalla olevaan hahmoon ei oikein saa kosketuspintaa. Lawrence on silti oiva valinta rooliin. Hahmoa ei vain ole hyödynnetty mielestäni kunnolla tässä.
     Nicholas Hoult parantaa suoritustaan Hank McCoyna/Petona. Pedon maskeeraus näyttää välillä hieman koomiselta, mutta hahmo toimii onneksi.
     Game of Thronesista (2011-) tuttu Peter Dinklage esittää tohtori Bolivar Traskia. Tässä elokuvassa tulee parhaiten mielestäni esille se, miksi ihmiset tuhoavat mutantteja. Mutantit aiheuttavat hämminkiä, ihmiset pelkäävät ja Trask tarjoaa ratkaisun. Ihminen on aina pelännyt, mitä ei ymmärrä. Dinklage on hyvä näyttelijä ja on oiva valinta rooliin.
     X-Men: The Last Standissa vakiintuneeksi Kitty Prydeksi valittu Ellen Page on oma pidettävä itsensä. Harmi vain, ettei hahmo pääse oikeuksiinsa tässä. Vaikka hahmolla varmasti on kyky siirtää muiden tietoisuuksia näiden nuorempiin kehoihin, niin tulee se kyky tässä elokuvassa hieman puskista.
     Alkuperäisestä X-Men -trilogiasta palaa myös Halle Berry, joka esittää tietysti Stormia. Hahmo jää harmi vain hieman hyödyttömäksi, vaikka pari pilveä kutsuukin voimillaan antamaan suojaa sankareille.
     Shawn Ashmore palaa Bobbyna/Icemanina. Iceman on mielestäni ollut aina mielenkiintoinen hahmo ja hän olikin yksi suosikeistani lapsena, kun katsoin X-Men 2:sta.
     Paras uutuus elokuvassa on Evan Petersin esittämä Quicksilver, jonka kykynä on supernopeus. Kaikkein eniten huomiota elokuvassa saikin Quicksilverin kohtaus, jossa näytetään, miten hän kokee nopeutensa. Kohtauksessa hän juoksee tavallista vauhtia, kun kaikki hänen ympärillään pysyy paikoillaan. Harmi, että hahmon osuus jää tosi vähäiselle. Peters on hyvä valinta Quicksilveriksi.
     Josh Helmanin näyttelemä William Stryker on ärsyttävin versio hahmosta. Jokin vain pelkästään hänen näkemisessään saa ärsytyksen nousemaan. En ole varma, onko se hyvä asia. Muitakin uusia hahmoja, sekä vanhoja tuttavuuksia on mukana.

Kovin montaa supersankarielokuvaa ei tule mieleen, joissa olisi aikamatkustusta. Eipä tule oikeasti nyt mieleen yhtä ainutta. Siksi aikamatkustus on uusi, mielenkiintoinen asia genren elokuville ja se on saatu onnistumaan hyvin. Yleensä aikamatkustuselokuvissa ei loppujen lopuksi ole tolkkua, sillä ajan muuttumista ei ole käsitelty oikein. Tässä se on toimivaa, sillä selitetään selkeästi, ettei menneisyyden muutoksilla ole vaikutusta tulevaisuuteen, kunnes aikalinkki katkeaa. Vaikka esimerkiksi The Terminator (1984) ja Back to the Future (1985) ovat toimivia elokuvia, joihin liittyy aikamatkustus, niin ei niiden tarinoiden logiikassa ole tarkemmin ajatellen päätä eikä häntää.

Kuten jo sanoin, niin mielenkiintoani kasvatti se, että elokuvaan on yhdistetty alkuperäisen trilogian hahmot ja X-Men: First Classin hahmot. Wolverinessa on hauskaa, että Hugh Jackman voi esittää sekä nuorta Wolverinea, kuin myös vanhaa, sillä hahmo ei ulkoisesti vanhene ja näyttää siten aina samalta. Tosin jos vertaa Wolverinea ensimmäisessä X-Menissä (2000) tämän elokuvan Wolverineen, niin muutos on selkeä. Fania innostaa varmasti kohtaus, jossa nuori Xavier juttelee vanhan Xavierin kanssa. Tulevaisuuden kohtaukset on saatu hyvin suunniteltua kaikin puolin erilaisiksi kuin 1973 tapahtuva osio. Tulevaisuus on synkempi kaikin puolin ja futuristisia elementtejä on siellätäällä, kun taas 70-luvun ajankuva on saatu nappiin. Tai mistä minä sitä tiedän, kun en silloin vielä elänyt, mutta tyylillisesti vaikuttaa siltä, mikä kuva minulla on siitä ajasta.

Vaikka minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Bryan Singer palasi ohjaajana X-Menin pariin, niin olisin silti toivonut, että X-Men: First Classin ohjaaja Matthew Vaughn olisi jatkanut tämänkin parissa. Singer teki kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvää työtä tämän elokuvan parissa.

Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Muuten kahdessa eri ajassa liikkuminen toimii leikkauksellisesti, mutta alkupuolella, kun siirrytään vuodesta 1973 takaisin tulevaisuuteen, niin ollaan oltu menneisyydessä niin kauan, että tulevaisuusosio tulee hieman yllättäen. X-Men 2:sta tuttu teemamusiikki on tullut takaisin, mikä oli yksi hienoimmista asioista elokuvassa. Harmi vain, että tunnari on yhä liian lyhyt. Tehosteet ovat hienoja, vaikka tulevaisuuden vahtien toteutus ei designista asti miellytä minua erityisemmin. Loppu on visuaalisesti tyylikkään näköinen. Yksi hauska kikka elokuvan parissa kohtauksessa on, että on käytetty vanhoja filmikameroita, joiden kuvaa näytetään uutiskuvana. Kikka tuo myös todentuntuisuutta elokuvaan ja se saa katsojalle onnistuneesti mielikuvan, että tämä on ollut todellinen tapahtuma.

Elokuvasta on olemassa The Rogue Cut -versio, joka on noin vartin pidempi elokuva. Nimensä mukaisesti se sisältää lisäjuonen, johon liittyy Rogue (Anna Paquin). Se on sekä pidennetty versio, että myös paikoitellen vaihtoehtoinen versio elokuvasta, missä Kittyn haavoittumisen takia tilalle täytyy hakea Rogue, sillä tämä pystyy siirtämään Kittyn voimat itseensä. Vaikka yleisesti pidän siitä, että hyvistä elokuvista on olemassa pidemmät versiot, sillä ne tuovat usein lisää sisältöä tarinaan ja hahmoihin, kuten esimerkiksi The Lord of the Rings -trilogiassa (2001-2003), niin tässä omasta mielestäni teatteriversio on ehkä jopa parempi, sillä Roguen mukanaolo tuntuu hieman väkinäiseltä. Muuten uudet kohtaukset toimivat. The Rogue Cut on saatavilla vain Blu-rayna, mutta The Rogue Cutin sisältäviä Blu-rayta ei ole enää myynnissä. The Rogue Cut -versio sisältää myös teatteriversion.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina X-Men: Days of Future Past - The Rogue Cut -Blu-rayn toisella levyllä on lähes tunnin kestävä "Mutant vs. Machine", joka sisältää pätkät "Time Switch", "Panels to Frames", "Code Cadre of the X-Men", "Two Worlds, Two Battles", "Through the Lens: Revising History", "Synchronizing the Vision", "Mutant Menace: Mankind's Defense", "A Rogue Move" ja "What's Next", jotka kertovat elokuvan teosta. Mukana on myös galleria, pariminuuttinen "Fantastic Four Sneak Peek" ja puolituntinen keskustelupätkä "X-Men Unguarded".

Yhteenveto: X-Men: Days of Future Pastin ensimmäinen tunti on todella hyvä, mutta sen jälkeen elokuvan taso ei pysy enää täysin samana. Hyvä se on, muttei niin hieno kuin olisin toivonut. Vanhojen ja uusien X-Men -näyttelijöiden yhdistäminen samaan elokuvaan on onnistunutta ja näyttelijäntyö pelaa hyvin läpi elokuvan. Tunnusmusiikin palauttaminen sarjaan on täydellinen idea ja toivon, että sitä käytetään jatkossakin. Vanhan filmikameran käyttö toimii ja on hienoa nähdä vahdit vihdoin kunnolla käytössä. Lopputekstien aikana tulee yksi kohtaus ja niiden jälkeen toinen, joka antaa esimakua tulevalle X-Men: Apocalypse -elokuvalle (2016). Kyseinen pätkä onkin seuraavana tiedossa X-Men -arvosteluissani. X-Men: Apocalypsen jälkeen on kuulemma tiedossa vielä ainakin yksi Wolverine -elokuva (2017) ja yksi X-Men -elokuva, mutta toivon, että niiden jälkeen oikeudet luovutettaisiin Marvel Studiosille ja X-Men saataisiin yhdistettyä Marvel Cinematic Universeen (2008-).




Kirjoittanut: Joonatan, 9.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.xmenmovies.wikia.com
X-Men: Days of Future Past, 2014, 20th Century Fox Film Corporation

maanantai 25. tammikuuta 2016

Arvostelu: X-Men: Viimeinen kohtaaminen (X-Men: The Last Stand - 2006)

X-MEN: VIIMEINEN KOHTAAMINEN

X-MEN: THE LAST STAND



Ohjaus: Brett Ratner
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Halle Berry, Famke Janssen, Anna Paquin, Kelsey Grammer, Shawn Ashmore, Aaron Stanford, Ellen Page, James Marsden, Rebecca Romijn ja Ben Foster
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Marvelin sarjakuviin perustuvat elokuvat X-Men (2000) ja X-Men 2 (X2 - 2003) olivat isoja hittejä, joten tekijät päättivät työstää myös trilogian huipennuksen. Ohjaaja Bryan Singer kuitenkin jätti sarjan tehdäkseen Superman Returnsin (2006) - mikä ei välttämättä ollut kovin hyvä idea - jolloin hänet korvattiin Brett Ratnerilla, jota oli pohdittu jo ensimmäisen X-Menin ohjaajaksi. Lopulta X-Men: The Last Stand, eli suomalaisittain X-Men: Viimeinen kohtaaminen sai ensi-iltansa keväällä 2006 ja vaikka se oli iso hitti, se sai ristiriitaisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin faneiltakin. Itse näin leffan, kun se ilmestyi DVD:lle ja olin erittäin innoissani, sillä olin pitänyt kahdesta edellisestä elokuvasta todella paljon. Lapsena pidin tästäkin osasta, mutta vuosien varrella mielipiteeni on alkanut muuttumaan. En ollut kuitenkaan nähnyt elokuvaa muutamaan vuoteen, jolloin minua kiinnosti kovasti, mitä olisin tällä kertaa siitä mieltä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia X-Men ja X-Men 2!

Ihmiset ovat keksineet lääkkeen mutaatioon ja Magneto valmistautuu viimeiseen sotaan ihmisiä vastaan. Kun X-Menit yllättäen löytävät Jean Greyn elossa, selviää, että hänen sisällään on pahuus, joka pyrkii pääsemään vapaaksi...

Vanhat tutut näyttelijät ovat palanneet rooleihinsa. Tai no, ainakin lähes kaikki. Esimerkiksi edellisen elokuvan fanisuosikki Painajaista (Alan Cummings) ei tällä kertaa nähdä. Hugh Jackman on kuitenkin jälleen yksi elokuvan vahvimmista puolista Wolverinena, vaikka tekee hieman kehnompaa työtä kuin edellisissä osissa. Patrick Stewart on sama vanha lämmin ja viisas Professori X. Halle Berry pääsee paremmin toimintaan Stormina, kuten pääsee myös Shawn Ashmoren esittämä Jäämies. Harmillisesti Anna Paquinin näyttelemä Rogue jää aika pieneen rooliin, mikä todella on sääli, sillä ensimmäisessä osassa katsoja tutustui mutanttien maailmaan hänen kautta. Katsojana ymmärtää täysin, miksi Rogue innostuu mutaation parantavasta lääkkeestä, sillä sen avulla hän voisi vihdoin koskettaa muita ihmisiä. Harmi, että tämä puoli jää turhan kolmiodraaman varjoon, missä hän tulee mustasukkaiseksi Jäämiehelle, joka onkin tällä kertaa ihastunut Kittyyn (Ellen Page), joka kykenee liikkumaan seinistä läpi. James Marsdenin esittämä Kyklooppi jää jopa mitättömän pieneen rooliin.
     Pahiksista Magneto (Ian McKellen), Mystique (Rebecca Romijn) ja Pyro (Aaron Stanford) tekevät paluun. McKellen on aina yhtä erinomainen pahan roolissa, mutta hänen hahmonsa on kirjoitettu kummallisesti. Kyseessä on holokaustista selvinnyt juutalainen, joka alkaa elokuvan aikana käyttäytymään kuin mikäkin Hitler. Tämän lisäksi lopputaistelun aikana hän heittää tyhmiä vitsejä, mitkä eivät sovi hänen hahmolleen lainkaan. Onneksi mukana on muutama hetki, jolloin Magneton ilmeistä voi huomata, että hän ymmärtää menevänsä liian pitkälle. Mystique on valitettavasti aika alikäytetty ja hänen sijaan kuumapäinen (hehe) Pyro nousee enemmän esille. Valitettavasti Stanford on tällä kertaa aika kehno osassaan.
     Famke Janssenin näyttelemä Jean Grey tekee tosiaan paluun ja kuten jo X-Men 2 pohjusti, tällä kertaa hän on pahan Feeniksin vallassa. Aluksi Feeniks luo jännittävän uhkan sankareille, mutta sitten hänet vain unohdetaan täysin, kunnes hänet kaivetaan taas esille lopputaistelussa. Siinäkään hän ei tosin pääse erityisemmin esille, sillä hahmo lähinnä vain seisoo paikoillaan ja tuijottaa tympeästi. Janssen on myös yllättävän kömpelö roolissaan, ottaen huomioon kuinka mainio hän oli edellisissä osissa.
     Uusina mutantteina elokuvassa esitellään mm. tohtori Hank McCoy ("Frasier" -sarjasta, 1993-2004, tuttu Kelsey Grammer), eli sininen ja vahva Peto; Warren Worthington III (tylsän Ben Fosterin näyttelemänä), eli siivillä ja lentotaidolla varustettu Enkeli; supernopea Callisto (Dania Ramirez); monistuva James Madrox (Eric Dane); sekä väkivahva Juggernaut (Vinnie Jones), jonka pitäisi olla pelottava suuren kokonsa takia, mutta joka lähinnä ärsyttää typerien kommenttiensa ja huonon näyttelemisen vuoksi.
     Tarkkaavaisimmat katsojat voivat myös huomata Marvelin sankareita luoneen Stan Leen cameon.




X-Men: Viimeinen kohtaaminen alkaa erittäin mainiosti. Kaksi erilaista prologia - etenkin Enkelin pysäyttävän rankka lapsuus - nostattavat hienosti tunnelmaa ja lupailevat hyvää. Valitettavasti elokuva lässähtää heti niiden jälkeen ja aloittaa vaivalloisen nousunsa vasta, kun Jean tulee takaisin. Hahmosta luodaan tosiaan hyvää uhkaa ja sankareille luodaan dilemma sillä, että mitä he voivat tehdä Jeanille, joka oli kuitenkin yksi heistä. Samalla rakennetaan myös kiinnostavaa tarinaa mutaation poistavalla lääkkeellä, mikä on viimeinen pisara Magnetolle. Tästä päästäänkin elokuvan isoimpaan ongelmaan: siinä on kaksi kiehtovaa tarinaa, joista molemmille olisi pitänyt antaa omat elokuvansa. Tällaisena yhdistelmänä molemmat juonikuviot vain kärsivät ja kuten jo sanoin, Feeniks menettää hohtonsa hämmästyttävän nopeasti. Lisähaittaa tuo se, että mukaan on tungettu tarpeettomia juonikuvioita, kuten Roguen, Jäämiehen ja Kittyn kolmiodraama, mikä ei johda mihinkään, sekä Enkelin ja hänen isänsä (Michael Murphy) vaikea suhde, mitä käsitellään todella huonosti. Ja kun nämä kaikki juonikaaret on yritetty puristaa alle kahteen tuntiin, on lopputuloksena keskinkertainen paketti. Kieltämättä mukana on omat hyvät hetkensä - mukana on pari ihan koskettavaa hetkeä ja lopputaistelua on viihdyttävää seurata, vaikkakin se ei ole ihan sitä mitä voisi toivoa edellisten osien sotapohjustusten jälkeen - mutta elokuva jää pahasti edellisien osien jalkoihin. X-Men: Viimeinen kohtaaminen ei todellakaan kykene käsittelemään isoa hahmogalleriaansa yhtä hyvin kuin X-Men 2, eikä se sisällä mainioita syvällisyyksiä kuten X-Men.

Uusi ohjaaja Brett Ratner ei siis pidä pakettia kasassa läheskään niin taidokkaasti kuin edeltäjänsä Bryan Singer. Ratnerilla on silmää toimintakohtauksille, mutta siihen se valitettavasti jää. Leikkaus on usein hätiköivää, mutta elokuva on kuitenkin kuvattu oivallisesti. Tehosteet ovat paikoitellen selvästi paremmat kuin sarjan edellisissä elokuvissa ja suuri osa efekteistä toimii yhä nykypäivänkin kriteereillä. Puvustus-, lavastus- ja maskeeraustiimit ovat jälleen tehneet loistotyötä. Musiikit on tällä kertaa säveltänyt John Powell, joka on saanut aikaiseksi oivallisia teemoja, mutta on suorastaan rikos, ettei hän käyttänyt X-Men 2:n mahtavaa tunnusmusiikkia!




X-Men -trilogiasta kokonaisuutena pitää sanoa, että X-Men 2 on ehdottomasti sarjan paras osa. Siinä on kiinnostavin tarina, paras kerronta, parhaat roolityöt, hienoa syvällisyyttä ja ennen kaikkea se pystyi upeasti syventymään kaikkiin hahmoihinsa. Siitä löytyvät myös sarjan parhaat musiikit. Toiseksi paras on aloitusosa X-Men, mikä rakentaa hienosti mutanttien maailman ja esittelee hyvin tarinan hahmot. Mukana on useita hyviä hetkiä, mutta paikoitellen elokuva jää hieman liikaakin pelkäksi esittelyksi. Trilogian heikoin elokuva on tämä X-Men: Viimeinen kohtaaminen, mikä jää harmillisen keskinkertaiseksi teokseksi. Singer on vuosien varrella todennut katuneensa päätöstä jättää X-Men -sarja ja hän palasikin X-Men: Days of Future Pastin (2014) kautta mukaan sarjaan. On hyvin mielenkiintoista pohtia, mitä hän olisi saanut aikaiseksi tällä elokuvalla...

Yhteenveto: X-Men: Viimeinen kohtaaminen on ihan kiva elokuva, mikä pääsee vain parissa kohdassa edeltäjiensä tasolle. En kuitenkaan pidä elokuvaa huonona, vaan on se parempi, kuin monet antavat ymmärtää. Filmi olisi kuitenkin heti paljon parempi, jos se olisi valinnut vain toisen tarinan - Feeniksin tai lääkkeen - ja hyödyntänyt sitä täysillä. Näin yhdistelemällä kumpikaan juonikuvio ei pääse oikeuksiinsa, varsinkaan kun mukana on täysin turhia ja aikaa tuhlaavia sivujuonia. Hahmoihin ei tällä kertaa osata syventyä ja kokonaisuus jääkin aika pintapuoliseksi alun hyvistä pohdiskeluista huolimatta. Loppujen lopuksi elokuva on lähinnä puhdasta supersankariviihdettä, muttei mitään sen enempää. Jos pidit edellisistä X-Men -elokuvista, niin katso myös Viimeinen kohtaaminen - tosin sillä varauksella, ettei se ole lähellekään yhtä hyvä. Aion arvostella sarjan muut osat myöhemmin ennen tulevan X-Men: Apocalypsen (2016) ilmestymistä. Lopputekstien jälkeen nähdään muuten vielä lyhyt kohtaus, mikä voi tuntua todella oudolta, jos ei keskittynyt erääseen opetuskohtaukseen elokuvan alkupäässä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.1.2016 - Muokattu 18.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.marvel-movies.wikia.com
X-Men: The Last Stand, 2006, 20th Century Fox Film Corporation