Arvostelu: X-Men (2000)

X-MEN

Ohjaus: Bryan Singer
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Famke Janssen, Halle Berry, James Marsden, Anna Paquin, Ray Park, Bruce Davison, Tyler Mane ja Rebecca Romijn
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 16

Ennen ensimmäistä X-Meniä Marvelin sarjakuviin pohjautuneet elokuvat olivat olleet enemmänkin huteja kuin napakymppejä. Vuonna 1998 ilmestynyt Blade ei ollut saanut ihmisiä innostumaan supersankarielokuvista ja siten vain DC Comicsin Batman- ja Superman-tarinat olivat toimineet filmatisointeina. Tai no, ensimmäiset niistä. Leffat kuten Teräsmies ja uhka auringosta (Superman IV: The Quest for Peace - 1987) ja Batman & Robin (1997) olivat lähinnä laskeneet supersankarielokuvien tasoa. Vuonna 2000 ilmestynyt X-Men nosti kuitenkin genren uuteen suosioon. Se veti yleisöä lopulta niin paljon teattereihin, että siitä tuli yksi vuotensa menestyneimmistä elokuvista ja aloitti sarjakuvaleffojen megatuotannon. X-Meneistä näin ensimmäisenä X-Men 2:n (X2 - 2003), sillä ensimmäisellä oli liian korkea ikäraja. Pidin elokuvasta kuitenkin paljon ja olin erittäin innostunut, kun vihdoin sain nähdä ensimmäisen osan sarjasta. Olenkin katsonut elokuvan useasti uudestaan. Tänä vuonna ilmestyy sarjan kahdeksas osa, X-Men: Apocalypse (2018), joten päätin valmistautua siihen katsomalla uudelleen kaikki aiemmat osat. Alkuperäistä X-Men -trilogiaa en valitettavasti omista, joten ystäväni lainasi sen minulle, jotta voin katsoa ja arvostella sen.

Mutantit ovat ihmisiä, jotka omaavat erityiskykyjä. Tavalliset ihmiset pelkäävät ja vihaavat mutantteja, minkä takia mutantit joutuvat piilottelemaan. Vanha mutantti Charles Xavier/Professori X on perustanut koulun nuorille mutanteille, jossa he voivat olla turvassa. Xavierin entinen ystävä Erik Lehnsherr/Magneto aikoo ryhtyä sotaan tavallisia ihmisiä vastaan, joita puolustaa Xavierin X-Men -joukko. Toisaalla kaksi mutanttia, menneisyytensä unohtanut Logan/Wolverine ja ihmiskontaktia välttelevä Marie/Rogue, kohtaavat ja toinen heistä on erittäin tärkeä Magneton suunnitelman onnistumiselle.

Hugh Jackman on täydellinen valinta Wolverineksi. Hänellä on juuri se olemus ja ulkonäkö, mitä hahmolta odottaa. Jackmanista löytyy tarvittavaa raivoa, mutta hän osaa olla myös sympaattinen ja tunteikas henkilö. Wolverine on yksi suosikkisankareistani moniulotteisen persoonansa takia.
     Patrick Stewart on erittäin hyvä Charles Xavierina ja Ian McKellen toimii täydellisesti pahana Magnetona. Konkarinäyttelijät vetävät osansa juuri niin kuin pitää. Stewart on uskottava viisaana ajatustenlukijana ja McKellenistä löytyy uhkaavuutta metallia hallitsevana roistona. Xavierin ja Magneton entinen ystävyys tuodaan parissa kohtaa hyvin esille.
     Anna Paquin on oiva valinta Rogueksi, joka ei voi koskettaa muita ihmisiä, sillä siten hän imee heistä elinvoimaa. Välillä Paquinin täytyy tosin vain ihmetellä suu auki ja Rogue täytyy pelastaa hieman liian monta kertaa. On kuitenkin erinomainen ratkaisu, että elokuva esittelee mutanttien maailman katsojille Roguen kautta, joka itsekin vasta löytää voimansa ja Xavierin mutanttikoulun.
     Valitettavasti James Marsden ei ole paras mahdollinen vaihtoehto X-Men -tiimiin kuuluvaksi Scott Summersiksi/Kykloopiksi, joka pystyy ampumaan lasersäteitä silmistään. Joko Marsden ei osaa näytellä kovin hyvin tai sitten hänen hahmonsa on kirjoitettu kehnosti. Sarjakuvissa Kyklooppi johtaa X-Men -tiimiä, muttei saa elokuvassa yhtään arvoistaan käsittelyä. Halle Berry ja Famke Janssen ovat sen sijaan oivat valinnat säätä hallitsevaksi Ororo Munroeksi/Stormiksi ja telekinesiaa harjoittavaksi Jean Greyksi. Ainoa huono puoli Berryn suorituksessa on hänen kamala vitsirepliikkinä lopputaistelun aikana, mutta siitä voi syyttää lähinnä käsikirjoittajaa.
     Magneton apureina toimivat ketterä Sammakko (Ray Park), vahva Sabretooth (Tyler Mane) ja keneksi tahansa muuttuva Mystique (Rebecca Romijn). Mainiota Mystiqueta lukuunottamatta pahiskätyrit ovat aika heikkoja hahmoja ja heidän näyttelijänsuorituksensa eivät ole parhaimmasta päästä.
     Bruce Davisonin esittää senaattori Kellyä, tavallista ihmistä, joka inhoaa mutantteja, koska pelkää heitä. Hahmo tuo oman hyvän lisänsä, sillä hänen kautta katsoja ymmärtää paremmin, miksi Magneto on niin kovasti ennakkoluuloisia ihmisiä vastaan. Davison on erinomainen inhottavana ihmisenä, johon löydetään kuitenkin muitakin puolia.
     Tarkkaavaisimmat katsojat voivat huomata Marvelin sarjakuvahahmoja luoneen Stan Leen cameon rannalla.

Elokuvan alussa tapahtuvat hahmoesittelyt ovat kiehtovat ja erittäin toimivat. Esimerkiksi Wolverine ehtii olla ruudulla vain hetken ja kaikki tajuavat heti, ettei häntä kannata suututtaa. Magneton lapsuuden näyttäminen keskitysleirillä saa välittömästi ymmärtämään, mikä on aloittanut hänen ihmisvihansa ja se on muutenkin vaikuttava, sekä yllättävän synkkä aloituskohtaus. Alkupäähän on saatu mukaan jopa hienoa mysteerisyyttä, sillä leffa ei ihan heti paljasta, millaisesta tarinasta on kyse. Mukana on myös hienoja vertauksia tosielämään, sillä jotkut ihmiset, kuten senaattori Kelly, kammoksuvat mutantteja heidän erilaisuutensa takia, mikä tuo voimakkaasti mieleen mm. rasistit ja homofoobikot. Tämä tuo leffaan hienoa syvällisyyttä, jolloin se ei ole pelkkää viihdehömppää.

Toimintakohtauksia on yllättävän vähän, mikä ei toisaalta ole huono asia, sillä elokuva käyttää hyvin aikansa kertoakseen laajasta hahmogalleriastaan. Filmi kestää vain tunnin ja kolme varttia, mikä on hyvin lyhyt aika kertoa tarkkaan näin monesta hahmosta. Elokuvan lyhyelle kestolle onkin hyvä, että monet sarjakuvien hahmoista eivät esiinny vielä tässä ensimmäisessä osassa. Toiminnan vähyys ei häiritse myöskään sen takia, että Wolverinen ja Mystiquen kamppailua lukuunottamatta leffan toimintakohtaukset eivät ole kovin kummoiset tai kiinnostavat. Lyhyt kesto muodostuu välillä pieneksi ongelmaksi, sillä sen takia tarina tuntuu loikkivan liian nopeasti eteenpäin. Mukaan on myös eksynyt pieniä juoniaukkoja. Nämä eivät kuitenkaan haittaa liikaa, sillä elokuva tekee muuten loistotyötä esitellessään maailmaansa katsojille. Harmi vain, että loppujen lopuksi leffa jääkin aika lailla esittelyksi ja tavallaan pintaraapaisuksi siitä, mitä se voisi olla. Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon, ettei vuonna 2000 ollut muita samanlaisia elokuvia, jolloin se oli uraauurtava teos. X-Meniä täytyykin kiittää siitä, että supersankarielokuvat nauttivat nykyisestä suosiostaan. Pidän kovasti siitä, ettei ohjaaja Bryan Singer käsitellyt filmiä pelkkänä sarjisleffana, vaan hän teki ihan kunnon tarinaa, jossa on yliluonnollisia elementtejä mukana.

Visuaalisesti elokuva on valitettavasti kärsinyt vuosien saatossa. Esimerkiksi Kykloopin ampumat lasersäteet näyttävät todella huonoilta ja muutamat räjähdykset ovat selkeästi digitaaliset. Wolverinen kynsien ilmestyminen näyttää onneksi yhä hyvältä ja telekineettisesti siirtyvät asiat liikkuvat sujuvasti. Magneton koneesta leviävä valoklöntti ei tosin vakuuttanut edes vuosia sitten. Elokuva on kuvattu ja leikattu hyvin, mutta elokuva näyttää yleiseltä ilmeeltään hieman utuiselta. Xavierin mutanttikoulun lavasteet ovat upean tyylikkäät. Sekä kartanon sisäosa, että maan alla oleva käytävä ovat hienosti suunniteltuja. Puvustus on taidokkaasti toteutettu ja vaikka hieman surettaa, ettei X-Men -tiimi käytä sarjakuvista tuttuja asuja, on tämä silti ymmärrettävää, sillä ne olisivat voineet näyttää todella typeriltä ja viedä paljon pois vakavasta ja tiettyä realismia hakevasta tunnelmasta. Mukana on kuitenkin hauska viittaus sarjakuvien pukuihin. Elokuvan musiikista vastaa Michael Kamen, jonka säveltämät taustamusiikit ovat hyviä, mutta eivät kovin mieleenpainuvia.

Yhteenveto: X-Men on oikein hyvä aloitus sekä omalle sarjalleen, että 2000-luvun supersankarileffojen suosiolle. Se esittelee hyvin maailmansa, mutta jää lopulta hieman liikaa pelkäksi esittelyksi. Pientä seikkailua mahtuu kyllä mukaan, sekä pari viihdyttävää toimintakohtausta. On kuitenkin hienoa, että elokuva keskittyy täysillä hahmoihinsa, joiden näyttelijät tekevät paria poikkeusta lukuunottamatta erinomaista työtä. Hugh Jackman, Patrick Stewart ja Ian McKellen olivat nappivalinnat rooleihinsa. Ohjaaja Bryan Singer ei onneksi ole tehnyt vain hölmöä viihdettä, vaan lisää syvällisyyttä erilaisten pohdintojen kautta. Efektit ovat päivittyneet vuosia sitten ja mukaan mahtuu juoniaukkoja, jotka häiritsevät hieman katselukokemusta. Ongelmista huolimatta täytyy kuitenkin muistaa, että ilman tätä elokuvaa ei olisi ilmestynyt Spider-Maneja, Avengerseja sun muita Marvelin sarjakuviin perustuvia elokuvia. Se lisää arvostustani filmiä kohtaan ja suosittelenkin X-Meniä kaikille supersankareiden ja sarjakuvien ystäville. Se on myös siinä mielessä kypsä teos, että se sopii hyvin aikuisillekin. En kuitenkaan ymmärrä elokuvan korkeaa K-16 -ikärajaa, sillä paria ahdistavaa hetkeä lukuunottamatta filmi sopii täysin hyvin 12-vuotiaille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.1.2016 - Muokattu 4.8.2018
Lähteet: Elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.pixlisting.com
X-Men, 2000, 20th Century Fox Film Corporation