Arvostelu: X-Men: Viimeinen kohtaaminen (X-Men: The Last Stand - 2006)

X-MEN: VIIMEINEN KOHTAAMINEN

X-MEN: THE LAST STAND

Ohjaus: Brett Ratner
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Halle Berry, Famke Janssen, Anna Paquin, Kelsey Grammer, Shawn Ashmore, Aaron Stanford, Ellen Page, James Marsden, Rebecca Romijn ja Ben Foster
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Marvelin sarjakuviin perustuvat elokuvat X-Men (2000) ja X-Men 2 (X2 - 2003) olivat isoja hittejä, joten tekijät päättivät työstää myös trilogian huipennuksen. Ohjaaja Bryan Singer kuitenkin jätti sarjan tehdäkseen Superman Returnsin (2006) - mikä ei välttämättä ollut kovin hyvä idea - jolloin hänet korvattiin Brett Ratnerilla, jota oli pohdittu jo ensimmäisen X-Menin ohjaajaksi. Lopulta X-Men: The Last Stand, eli suomalaisittain X-Men: Viimeinen kohtaaminen sai ensi-iltansa keväällä 2006 ja vaikka se oli iso hitti, se sai ristiriitaisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin faneiltakin. Itse näin leffan, kun se ilmestyi DVD:lle ja olin erittäin innoissani, sillä olin pitänyt kahdesta edellisestä elokuvasta todella paljon. Lapsena pidin tästäkin osasta, mutta vuosien varrella mielipiteeni on alkanut muuttumaan. En ollut kuitenkaan nähnyt elokuvaa muutamaan vuoteen, jolloin minua kiinnosti kovasti, mitä olisin tällä kertaa siitä mieltä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia X-Men ja X-Men 2!

Ihmiset ovat keksineet lääkkeen mutaatioon ja Magneto valmistautuu viimeiseen sotaan ihmisiä vastaan. Kun X-Menit yllättäen löytävät Jean Greyn elossa, selviää, että hänen sisällään on pahuus, joka pyrkii pääsemään vapaaksi...

Vanhat tutut näyttelijät ovat palanneet rooleihinsa. Tai no, ainakin lähes kaikki. Esimerkiksi edellisen elokuvan fanisuosikki Painajaista (Alan Cummings) ei tällä kertaa nähdä. Hugh Jackman on kuitenkin jälleen yksi elokuvan vahvimmista puolista Wolverinena, vaikka tekee hieman kehnompaa työtä kuin edellisissä osissa. Patrick Stewart on sama vanha lämmin ja viisas Professori X. Halle Berry pääsee paremmin toimintaan Stormina, kuten pääsee myös Shawn Ashmoren esittämä Jäämies. Harmillisesti Anna Paquinin näyttelemä Rogue jää aika pieneen rooliin, mikä todella on sääli, sillä ensimmäisessä osassa katsoja tutustui mutanttien maailmaan hänen kautta. Katsojana ymmärtää täysin, miksi Rogue innostuu mutaation parantavasta lääkkeestä, sillä sen avulla hän voisi vihdoin koskettaa muita ihmisiä. Harmi, että tämä puoli jää turhan kolmiodraaman varjoon, missä hän tulee mustasukkaiseksi Jäämiehelle, joka onkin tällä kertaa ihastunut Kittyyn (Ellen Page), joka kykenee liikkumaan seinistä läpi. James Marsdenin esittämä Kyklooppi jää jopa mitättömän pieneen rooliin.
     Pahiksista Magneto (Ian McKellen), Mystique (Rebecca Romijn) ja Pyro (Aaron Stanford) tekevät paluun. McKellen on aina yhtä erinomainen pahan roolissa, mutta hänen hahmonsa on kirjoitettu kummallisesti. Kyseessä on holokaustista selvinnyt juutalainen, joka alkaa elokuvan aikana käyttäytymään kuin mikäkin Hitler. Tämän lisäksi lopputaistelun aikana hän heittää tyhmiä vitsejä, mitkä eivät sovi hänen hahmolleen lainkaan. Onneksi mukana on muutama hetki, jolloin Magneton ilmeistä voi huomata, että hän ymmärtää menevänsä liian pitkälle. Mystique on valitettavasti aika alikäytetty ja hänen sijaan kuumapäinen (hehe) Pyro nousee enemmän esille. Valitettavasti Stanford on tällä kertaa aika kehno osassaan.
     Famke Janssenin näyttelemä Jean Grey tekee tosiaan paluun ja kuten jo X-Men 2 pohjusti, tällä kertaa hän on pahan Feeniksin vallassa. Aluksi Feeniks luo jännittävän uhkan sankareille, mutta sitten hänet vain unohdetaan täysin, kunnes hänet kaivetaan taas esille lopputaistelussa. Siinäkään hän ei tosin pääse erityisemmin esille, sillä hahmo lähinnä vain seisoo paikoillaan ja tuijottaa tympeästi. Janssen on myös yllättävän kömpelö roolissaan, ottaen huomioon kuinka mainio hän oli edellisissä osissa.
     Uusina mutantteina elokuvassa esitellään mm. tohtori Hank McCoy ("Frasier" -sarjasta, 1993-2004, tuttu Kelsey Grammer), eli sininen ja vahva Peto; Warren Worthington III (tylsän Ben Fosterin näyttelemänä), eli siivillä ja lentotaidolla varustettu Enkeli; supernopea Callisto (Dania Ramirez); monistuva James Madrox (Eric Dane); sekä väkivahva Juggernaut (Vinnie Jones), jonka pitäisi olla pelottava suuren kokonsa takia, mutta joka lähinnä ärsyttää typerien kommenttiensa ja huonon näyttelemisen vuoksi.
     Tarkkaavaisimmat katsojat voivat myös huomata Marvelin sankareita luoneen Stan Leen cameon.

X-Men: Viimeinen kohtaaminen alkaa erittäin mainiosti. Kaksi erilaista prologia - etenkin Enkelin pysäyttävän rankka lapsuus - nostattavat hienosti tunnelmaa ja lupailevat hyvää. Valitettavasti elokuva lässähtää heti niiden jälkeen ja aloittaa vaivalloisen nousunsa vasta, kun Jean tulee takaisin. Hahmosta luodaan tosiaan hyvää uhkaa ja sankareille luodaan dilemma sillä, että mitä he voivat tehdä Jeanille, joka oli kuitenkin yksi heistä. Samalla rakennetaan myös kiinnostavaa tarinaa mutaation poistavalla lääkkeellä, mikä on viimeinen pisara Magnetolle. Tästä päästäänkin elokuvan isoimpaan ongelmaan: siinä on kaksi kiehtovaa tarinaa, joista molemmille olisi pitänyt antaa omat elokuvansa. Tällaisena yhdistelmänä molemmat juonikuviot vain kärsivät ja kuten jo sanoin, Feeniks menettää hohtonsa hämmästyttävän nopeasti. Lisähaittaa tuo se, että mukaan on tungettu tarpeettomia juonikuvioita, kuten Roguen, Jäämiehen ja Kittyn kolmiodraama, mikä ei johda mihinkään, sekä Enkelin ja hänen isänsä (Michael Murphy) vaikea suhde, mitä käsitellään todella huonosti. Ja kun nämä kaikki juonikaaret on yritetty puristaa alle kahteen tuntiin, on lopputuloksena keskinkertainen paketti. Kieltämättä mukana on omat hyvät hetkensä - mukana on pari ihan koskettavaa hetkeä ja lopputaistelua on viihdyttävää seurata, vaikkakin se ei ole ihan sitä mitä voisi toivoa edellisten osien sotapohjustusten jälkeen - mutta elokuva jää pahasti edellisien osien jalkoihin. X-Men: Viimeinen kohtaaminen ei todellakaan kykene käsittelemään isoa hahmogalleriaansa yhtä hyvin kuin X-Men 2, eikä se sisällä mainioita syvällisyyksiä kuten X-Men.

Uusi ohjaaja Brett Ratner ei siis pidä pakettia kasassa läheskään niin taidokkaasti kuin edeltäjänsä Bryan Singer. Ratnerilla on silmää toimintakohtauksille, mutta siihen se valitettavasti jää. Leikkaus on usein hätiköivää, mutta elokuva on kuitenkin kuvattu oivallisesti. Tehosteet ovat paikoitellen selvästi paremmat kuin sarjan edellisissä elokuvissa ja suuri osa efekteistä toimii yhä nykypäivänkin kriteereillä. Puvustus-, lavastus- ja maskeeraustiimit ovat jälleen tehneet loistotyötä. Musiikit on tällä kertaa säveltänyt John Powell, joka on saanut aikaiseksi oivallisia teemoja, mutta on suorastaan rikos, ettei hän käyttänyt X-Men 2:n mahtavaa tunnusmusiikkia!

X-Men -trilogiasta kokonaisuutena pitää sanoa, että X-Men 2 on ehdottomasti sarjan paras osa. Siinä on kiinnostavin tarina, paras kerronta, parhaat roolityöt, hienoa syvällisyyttä ja ennen kaikkea se pystyi upeasti syventymään kaikkiin hahmoihinsa. Siitä löytyvät myös sarjan parhaat musiikit. Toiseksi paras on aloitusosa X-Men, mikä rakentaa hienosti mutanttien maailman ja esittelee hyvin tarinan hahmot. Mukana on useita hyviä hetkiä, mutta paikoitellen elokuva jää hieman liikaakin pelkäksi esittelyksi. Trilogian heikoin elokuva on tämä X-Men: Viimeinen kohtaaminen, mikä jää harmillisen keskinkertaiseksi teokseksi. Singer on vuosien varrella todennut katuneensa päätöstä jättää X-Men -sarja ja hän palasikin X-Men: Days of Future Pastin (2014) kautta mukaan sarjaan. On hyvin mielenkiintoista pohtia, mitä hän olisi saanut aikaiseksi tällä elokuvalla...

Yhteenveto: X-Men: Viimeinen kohtaaminen on ihan kiva elokuva, mikä pääsee vain parissa kohdassa edeltäjiensä tasolle. En kuitenkaan pidä elokuvaa huonona, vaan on se parempi, kuin monet antavat ymmärtää. Filmi olisi kuitenkin heti paljon parempi, jos se olisi valinnut vain toisen tarinan - Feeniksin tai lääkkeen - ja hyödyntänyt sitä täysillä. Näin yhdistelemällä kumpikaan juonikuvio ei pääse oikeuksiinsa, varsinkaan kun mukana on täysin turhia ja aikaa tuhlaavia sivujuonia. Hahmoihin ei tällä kertaa osata syventyä ja kokonaisuus jääkin aika pintapuoliseksi alun hyvistä pohdiskeluista huolimatta. Loppujen lopuksi elokuva on lähinnä puhdasta supersankariviihdettä, muttei mitään sen enempää. Jos pidit edellisistä X-Men -elokuvista, niin katso myös Viimeinen kohtaaminen - tosin sillä varauksella, ettei se ole lähellekään yhtä hyvä. Aion arvostella sarjan muut osat myöhemmin ennen tulevan X-Men: Apocalypsen (2016) ilmestymistä. Lopputekstien jälkeen nähdään muuten vielä lyhyt kohtaus, mikä voi tuntua todella oudolta, jos ei keskittynyt erääseen opetuskohtaukseen elokuvan alkupäässä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.1.2016 - Muokattu 18.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.marvel-movies.wikia.com
X-Men: The Last Stand, 2006, 20th Century Fox Film Corporation