All Her Fault (2025) - sarja-arvostelu

ALL HER FAULT

Luoja: Megan Gallagher

Näyttelijät: Sarah Snook, Jake Lacy, Dakota Fanning, Michael Peña, Abby Elliott, Jay Ellis, Daniel Monks, Sophia Lillis, Thomas Cocquerel, Kartiah Vergara, Johnny Carr, Duke McCloud, Tayden Jax Ryan, Linda Cropper, Dominic Masterson, Caroline Brazier, Erroll Shand ja Orlando Ivanovic

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 46 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 52 minuuttia

Ikäraja: 12

All Her Fault perustuu Andrea Maran samannimiseen kirjaan vuodelta 2021. Pian kirjan ilmestymisen jälkeen ilmoitettiin, että sen pohjalta oli tekeillä televisiosarjasovitus. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2024 ja Yhdysvalloissa All Her Fault julkaistiin jo loppuvuodesta 2025, mutta Suomeen sarja saapui vasta nyt alkuvuodesta. Itse kiinnostuin sarjasta heti sen näyttelijäkaartin takia ja kun sarjasta oli enää pari jaksoa julkaisematta, ryhdyin katsomaan sitä.

Marissa ja Peter Irvinen viikko muuttuu painajaiseksi, kun heidän poikansa Milo katoaa.

Succession-sarjasta (2018-2023) tuttu Sarah Snook ja The White Lotus -sarjan (2021-) ensimmäiseltä tuotantokaudelta tuttu Jake Lacy näyttelevät Irvinen pariskuntaa Marissaa ja Peteriä, joilla menee näennäisesti hyvin. Kummatkin työskentelevät erittäin hyvätuloisissa ammateissa ja he rakastavat pientä poikaansa Miloa (Duke McCloud). Rakkaus Marissan ja Peterin välillä on kuitenkin alkanut rakoilla ja todellinen kuilu muodostuu, kun Marissa on eräänä päivänä hakemassa Miloa, muttei löydä poikaa mistään. Snook ja Lacy ovat kummatkin nappivalinnat rooleihinsa ja he tulkitsevat hahmojensa erilaisia suhtautumisia pojan katoamiseen vakuuttavasti. Snook saikin ansaitusti parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden suorituksellaan.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Milon lapsenvahti Ana (Kartiah Vergara), Peterin sisarukset Lia (Abby Elliott) ja Brian (Daniel Monks), Marissan paras ystävä Colin (Jay Ellis), Milon kaveri Jacob (Tayden Jax Ryan) ja hänen vanhempansa Jenny (Dakota Fanning) ja Richie (Thomas Cocquerel), Jacobin lapsenvahti Carrie (Sophia Lillis), sekä Milon katoamista tutkiva etsivä Alcaras (Michael Peña). Sivunäyttelijätkin ovat mainioita rooleissaan - erityisesti Peña, joka on ikääntyessään näyttänyt kyntensä myös vakavasti otettavissa draamarooleissa, kun usein hänet muistetaan lähinnä komedioista. Sivuhahmotkin ovat hyvin kirjoitettuja tyyppejä, joista tietty moni joutuu Irvinejen ja samalla katsojan epäilyjen kohteeksi. Onko joku heistä siepannut Milon?

Alkuvuosi on tarjonnut hyviä trilleriminisarjoja, kuten Netflixin Verenperinnön (Run Away - 2026) ja His & Hersin (2026), mutta All Her Fault nousi nopeasti näistä suosikikseni. Kyseessä on erittäin koukuttava jännitysnäytelmä, jonka jaksot tuntuvat kulkevan hujauksessa ja jota on pakko ahmia lisää, sillä jaksot toki yleensä jäävät vielä varsin tiukkaan paikkaan kesken. Koukuttavuutta lisäävät myös erilaiset paljastukset, joita ripotellaan pitkin sarjaa ja jotka saavat katsojan näkemään katoamisen ja siihen liittyvät ihmiset aina uudenlaisessa valossa. Joka jakso myös kertoo katoamistarinaa hieman eri vinkkelistä, eri hahmojen kautta, mikä on omiaan syventämään tapausta ja näyttämään, miten eri hahmot suhtautuvat tilanteeseen. 

Tunnelma on myös kohdillaan. Jännite on yllä ensikohtauksesta asti ja sitä vain kasvatellaan kertomuksen edetessä. Sekaan mahtuu joitain erityisen tiivistunnelmaisia hetkiä ja etenkin finaalijaksosta on saatu aikaan todella jännittävä. Toisinaan Milon tapauksen selvittämistä jännittävämpää on jännite, joka syntyy hahmojen välille. Monet hahmoista ovat kantaneet kaunaa toisiaan kohtaan vuosia ja jo valmiiksi stressaava tilanne saa nämä vanhat patoutumat purkautumaan. Erityisesti sarjan puolivälin riita perheen kesken on vangitsevasti rakennettu.

All Her Faultin ohjaajakaksikko Minkie Spiro ja Kate Dennis tekee vakuuttavaa työtä niin tunnelman kuin näyttelijöiden kanssa. Andrea Maran kirjan pohjalta Megan Gallagher tiimeineen on työstänyt väkevän käsikirjoituksen koukkuineen, käänteineen ja dialogeineen. Sarja on myös pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat tyylikkäät, asut oivalliset ja maskeerauksetkin mainiot. Äänimaailma on osaavasti työstetty ja Jeff Bealin säveltämät musiikit tuovat vahvan lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.2.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

All Her Fault, Yhdysvallat, Australia, 2025, Carnival Film & Television, Universal International Studios

Arvostelu: Escape Room: No Way Out (Escape Room: Tournament of Champions - 2021)

ESCAPE ROOM: NO WAY OUT

ESCAPE ROOM: TOURNAMENT OF CHAMPIONS

Ohjaus: Adam Robitel

Pääosissa: Taylor Russell, Logan Miller, Holland Roden, Indya Moore, Thomas Cocquerel, Carlito Olivero, Lucy Newman-Williams ja Deborah Ann Woll

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Pakohuonepeleihin perustuva kauhuelokuva Escape Room (2019) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2019 ja jatko-osan oli tarkoitus ilmestyä huhtikuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia sen ensi-iltaa on jouduttu siirtämään useaan otteeseen. Nyt Escape Room: Tournament of Champions tai kuten se saapui Suomeen nimellä Escape Room: No Way Out on ilmestynyt vihdoin teattereihin. Itse koin ensimmäisen Escape Roomin aika heikkona kauhurainana ja ehdinkin jopa unohtaa koko elokuvan, ennen kuin huomasin jatko-osan olevan tulossa. Toisin kuin yleensä, en käynyt katsomassa Escape Room: No Way Outia lehdistönäytöksessä ennakkoon, vaan vasta noin viikkoa ensi-illan jälkeen yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Selviydyttyään hengissä kaameasta pakohuonepelistä, Zoey ja Ben yrittävät keksiä keinon tuhotakseen pelejä järjestävän Minos-yhtiön. Yritys kuitenkin johtaa kaksikon uuteen kauhistuttavaan peliin, jossa he taistelevat hengestään yhdessä muiden aiempien voittajien kanssa.

Taylor Russell ja Logan Miller palaavat rooleihinsa Zoeynä ja Beninä, ensimmäisen elokuvan ainoina selviytyjinä, jotka joutuvat nyt uuteen pakohuonepeliin. Ensimmäisen filmin tapahtumilla on ollut selvä vaikutus kumpaankin. Zoey haluaa vimmaisesti saada Minos-yhtiön vastaamaan teoistaan ja traumatisoitunut Ben pyrkii mahdollisimman hyvin olemaan tämän tukena. Russell ja Miller suoriutuvat ihan sujuvasti rooleistaan, mutta heidän hahmoista ei vieläkään erityisemmin välitä.

     Vielä vähemmän katsoja välittää uusista hahmoista, jotka joutuvat Zoeyn ja Benin kanssa peliin. Tällä kertaa kaikki pelaajat, Rachel (Holland Roden), Brianna (Indya Moore), Nate (Thomas Cocquerel) ja Theo (Carlito Olivero) ovat kertaalleen voittaneita, eikä yksikään ole innoissaan, kun he tajuavat Minosin ajaneen heidät uuteen ansaan. Yksikään hahmonelikosta ei herätä katsojan mielenkiintoa tai jaksamista välittää heidän kohtalostaan. Roden, Moore, Cocquerel ja Olivero tekevät parhaansa sillä, mitä heille tarjotaan, mutta se tarjottu ei ole kovin paljoa.

Onkohan Escape Room se seuraava liukuhihnalla tuotettu kauhuelokuvien sarja? Sellainen Sawien (2004-) tai Paranormal Activityjen (2007-) kaltainen tusinasarja, josta ilmestyy kerran vuodessa tai kahdessa uusi osa, joka on enemmän tai vähemmän pelkkää edellisen osan toistoa ilman sen kummempaa yritystä? Käsikirjoitus kopioidaan suoraan edellisestä osasta ja loppuhuipennuskin on vahingossa jäänyt lähes täysin identtiseksi? Tehdään halvalla ja kääritään helposti useammat kymmenet miljoonat dollarit lippuluukuilla? Jos on, niin enpä toisaalta pistä vastaan. Eivät nämä leffat millään tavalla hyviä ole, mutta olen kyllä nähnyt paljon huonompaakin. Ensimmäisen Escape Roomin tavoin myös jatko-osa No Way Out tai Tournament of Champions tai miksi sitä sitten haluaakaan kutsua, on ihan viihdyttävää kertakäyttötuubaa, jota tuskin muistaa enää muutaman päivän jälkeen.

Elokuvasta ja varsinkin sen käsikirjoituksesta löytyy rutkasti ongelmia. Mitäänsanomattomia ja hölmösti toimivia hahmoja, joiden elossa pysyminen on katsojalle yks hailee. Näiden hahmojen käymää yliselittävää dialogia, jossa huudetaan jatkuvasti kaikki mitä ruudulla nähdään, jottei kenellekään jää epäselväksi, että esimerkiksi välkkyviä salamoita täynnä oleva metrovaunu on sähköistetty. Naurettavan yliampuvia juttuja Minos-firman puolelta, jotka hyväksyäkseen katsojan täytyy jättää aivot narikkaan ennen elokuvasaliin saapumista ja sitten venyttää mielikuvitustaan äärirajoille. Tekijät ovat nimittäin venytelleet mielikuvitustaan, sillä jos jotain leffasta voi kehua, niin epäuskottavat pakohuonepelit ovat toinen toistaan veikeämpiä luomuksia. Vaikkei erityistä jännitettä elokuvasta löydy, näitä pelejä lukittuu silti seuraamaan. Varsinkin eräs pankkiin sijoittuva peli on mukaansatempaava. Leffaa katsoessaan voi tuumia, selviäisikö näistä pulmista itse elossa? Tuskin, mutta sitä voi silti tunkea suunsa täyteen popcornia ja hymähtää, samaan aikaan kun jonkun epäonnisen hahmon päälle sataa happoa.

Elokuvan ohjaajana toimii edellisenkin osan ohjannut Adam Robitel, joka ei onnistu rakentamaan jännitettä, mutta osaa sentään pitää filminsä tarpeeksi tiiviinä ja napakkana, ettei aika ehdi käydä pitkäksi. Käsikirjoitustiimiä ei paljoa voi muusta kehua kuin pelin eri huoneista, jotka lavastajat ovat toteuttaneet tyylikkäästi. Asut ja maskeeraukset ovat myös oivalliset, mutta erikoistehosteista huomaa paikoitellen pienehkön budjetin. Äänimaailma jyskyttää kelvollisesti Brian Tylerin ja John Careyn ylidramaattisia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Escape Room: No Way Out on ensimmäisen elokuvan tavoin heikkoa tusinakauhua, joka sentään viihdyttää kehnouksistaankin huolimatta tarpeeksi sujuvasti aina silloin tällöin. Yhä vain mielikuvituksellisemmiksi ja ennen kaikkea päättömämmiksi käyvät pakohuonepelit ovat toinen toistaan veikeämpiä ja on mielenkiintoista seurata, kuinka hahmot ratkovat paineen alla erilaisia pulmia selvitäkseen. Kenenkään kohtalo ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa. Jännitystä ei löydy ja lähinnä filmi on paikoitellen tahattoman huvittava. Näyttelijät yrittävät parhaansa sillä, mitä käsikirjoitus tarjoaa, mutta teksti on aika kömpelöä - etenkin yliselittelevien repliikkiensä puolelta. Sentään tekijät ovat älynneet tiivistää keston vain vajaaseen puoleentoista tuntiin, eikä aika käy pitkäksi, kun hahmoja riepotellaan vauhdilla vaarasta toiseen. Ei Escape Room: No Way Out hyvä leffa ole, mutta valehtelisin, jos sanon, etten viihtynyt edes hieman sen parissa. Jatko-osasta vihjaillaan vahvasti lopussa ja koska leffa on jo nyt tuottanut teattereissa budjettinsa takaisin yli kolminkertaisesti, on jatkoa aika varmasti tulossa. Kyllähän sen katsoo, milloin ikinä se sitten tuleekaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.9.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Escape Room: Tournament of Champions, 2021, Columbia Pictures, Original Film, Shaken Not Stirred, Moonlighting Films