maanantai 28. maaliskuuta 2016

Arvostelu: The Lord of the Rings: The Return of the King / Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu (2003)

THE LORD OF THE RINGS:

THE RETURN OF THE KING (2003)

TARU SORMUSTEN HERRASTA: KUNINKAAN PALUU



Ohjaus: Peter Jackson
Pääosissa: Elijah Wood, Ian McKellen, Sean Astin, Viggo Mortensen, John Rhys-Davies, Orlando Bloom, Bernard Hill, Dominic Monaghan, Billy Boyd, Hugo Weaving, Liv Tyler, Cate Blanchett, Miranda Otto, David Wenham, Karl Urban, John Noble, Ian Holm, Brad Dourif, Christopher Lee ja Andy Serkis
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 3 tuntia 21 minuuttia / Extended Edition: 4 tuntia 23 minuuttia
Ikäraja: 12 / Extended Edition: 16

Kahden täydellisesti onnistuneen Lord of the Rings -filmatisoinnin jälkeen piti jälleen odottaa vuosi, että seuraava ilmestyi. Seuraava olisi sarjan lopettaja, mikä loi varmasti elokuvalle paineita ja odotukset olivat suuret. Edellisestä elokuvasta oli jätetty muutamia asioita pois, jotka tapahtuivat Kaksi tornia -kirjassa. Kun Kuninkaan paluu viimein ilmestyi vuonna 2003, niin se lunasti ihmisten odotukset kunnialla ja vei mukanaan jopa yksitoista Oscar-palkintoa (paras elokuva, ohjaus, sovitettu käsikirjoitus, puvustus, lavastus, leikkaus, musiikki, laulu, maskeeraus, erikoistehosteet ja äänitys), mihin oli pystynyt aiemmin vain kaksi elokuvaa: Ben-Hur (1959) ja Titanic (1997).

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia Sormuksen ritarit (2001) ja Kaksi tornia (2002)!

Frodo ja Sam ovat jo erittäin lähellä päämääräänsä, mutta heitä johdattava Klonkku on laatinut juonen saadakseen Sormuksen takaisin itselleen. Rohanissa taistelusta toipuva joukko saa tietää, että Sauron suunnittelee iskua Gondoriin. Gandalf ja Pippin lähtevät matkaan sinne, jotta voisivat varoittaa Gondorin väkeä hyökkäyksestä. Samalla Théodenin johdolla Rohanin sotilaat, Aragorn, Legolas ja Gimli lähtevät keräämään lisää miehitystä, valmistautuakseen ratkaisevaan sotaan Keskimaan herruudesta.

Elijah Wood tuo mahtavasti esille Frodon kärsimyksen, kun hahmo ei enää kykene kantamaan raskasta Sormusta. Frodo alkaa olla kuoleman partaalla elokuvan loppua kohti, eikä hän enää muista vanhoja hyviä asioita Konnusta.
     Häntä puskee eteenpäin aina vain lojaalimpi ja urheampi Samvais Gamgi, jota näyttelee Sean Astin. Astin vetää Kuninkaan paluussa parhaimman suorituksensa trilogiassa. Sam pääsee kunnon tositoimiin pariinkin otteeseen elokuvassa. Vaikka heillä onkin erimielisyytensä ja he ovat erossa, niin tässä elokuvassa välittyy parhaiten Frodon ja Samin luja ystävyys.
     Viggo Mortensenin esittämän Aragornin on aika viimein kohdata oma kohtalonsa. Hän on trilogian mittaa noussut sankariksi ja nyt hänen olisi aika nousta kuninkaaksi. Myös hänen huolensa Arwenia kohtaan tulee hyvin esille Mortensenin suorituksessa.
     Ian McKellenin Gandalf Valkoinen pääsee kunnolla vauhtiin Gondorin taistelussa, komentaessaan joukkoja ja taistellessaan itse örkkejä vastaan. Hän on edelleen kuitenkin sama vanha viisas hahmo, vaikka vaikuttaa nuorekkaammalta, kun ei ole pukeutunut kulahtaneisiin, harmaisiin vaatteisiin, jotka tekivät hänelle todellisen velho-ulkonäön.
     Orlando Bloomin Legolas ja John Rhys-Daviesin Gimli pääsevät jälleen ottamaan selvää, kumpi on parempi taistelussa. Haltian ja kääpiön vihamielisyys on alkanut muuttua ystävyydeksi, joka tuntuu aidolta.
     Myös Merrin ja Pippinin (Dominic Monaghan ja Billy Boyd) ystävyys tuntuu vahvistuvan, vaikka hahmot joutuvatkin erilleen. Perinteinen hilpeys alkaa kadota hahmoista, tarinan synkentyessä entisestään. Merristä on tulossa yksi Rohanin sotilaista ja Pippinkin joutuu vaativiin tehtäviin. Pippinin laulama kappale käskynhaltija Denethorille on surullinen ja tunnelmaa tuo myös ruudulla näkyvä laukka taisteluun.
     Bernard Hillin kuningas Théoden päättää viimein millainen kuningas hänen täytyy olla, johtaessaan armeijansa kohti Gondoria. Hillin suoritus on vakuuttavampi kuin Kahdessa tornissa ja hahmosta alkaa välittää enemmän. Théoden pitää myös yhden parhaista puheista ikinä, ennen taistoon käymistä. Kuningas huutaa: "Kuolema!" johon Rohanin armeija vastaa: "KUOLEMA!"
     Éowynin hahmosta tulee mielenkiintoisempi, hänen tarttuessaan miekkaan, sillä hän ei halua jäädä vain huolehtimaan lapsista ja vanhuksista. Miranda Otto parantaa myös suoritustaan.
     David Wenhamin Faramir-hahmo saa syvyyttä lisää, kun mukaan tulee hänen isänsä, Gondorin käskynhaltija Denethor, jota esittää John Noble. Denethor ylistää poikaansa Boromiria yli kaiken ja myöntääkin toiselle pojalleen, että toivoisi tämän kuolleen Boromirin sijasta. Faramirin täytyy yrittää kaikkensa, jotta hän voisi todistaa isälleen olevansa tämän kunnioituksen arvoinen. Noblen suoritus on huikea, sillä hän saa luotua hahmostaan niin inhottavan ja vihattavan kuin vain voi.
     Shown varastaa jälleen Klonkku, jota esittää hämmästyttävä Andy Serkis. Klonkusta tulee tässä elokuvassa häijympi ja hänen juonitteleva katseensa on ihan oikeasti karmiva. Klonkku näyttää yhä yli kahdentoista vuoden jälkeen aidolta. Hahmosta näkee, kuinka hän todella tarvitsee Sormusta ja miten hän on riutunut.
     Denethorin lisäksi uutena hahmona nähdään Kuolleiden kuningas, jota esittää Paul Norell. Kuolleiden kuningas oli minulle varsinkin lapsena liian pelottava hahmo ja pakko myöntää, että nykypäivänäkin on välillä hieman vaikea katsoa häntä, sillä toteutus on erittäin onnistunut. Kuolleet ovat hyvä lisäys, mutta paikoitellen ne tuntuvat hieman hölmöltä lisältä tarinaan ja alkaa miettiä, etteikö Tolkien keksinyt muuta tapaa lopettaa Gondorin taistelua, kuin kuolematon sotajoukko. Tämä on juuri näitä "Deus ex machina" -hetkiä elokuvissa.
     Uutena pahiksena on ensimmäisessä elokuvassa lyhyesti nähty Angmarin Noitakuningas, joka johtaa Nazgûleita. Noitakuningas on uhkaava paha, jolla on hieno, pelottavuutta lisäävä kypärä.
     Ohjaaja Peter Jacksonin voi nähdä Extended Editionissa merirosvona ja legendaarinen Wilhelm-huuto esiintyy elokuvassa jopa kaksi kertaa: kun Faramir sotilaineen pakenee Osgiliathista ja kun Legolas hyökkää olifantin kimppuun.

Kuninkaan paluun alussa näytetään Sméagolin muuttuminen Klonkuksi. Alkukohtauksessa Sméagolin ja Klonkun välimuoto on jopa kuvottavan näköinen. Kohtaus on myös erittäin toimiva aloitus elokuvalle, josta päästään taas jatkamaan tarinaa. Elokuvassa ei erikseen selitellä kahden edellisen osan tapahtumia, joten olisi hyvä nähdä Sormuksen ritarit ja Kaksi tornia ennen tätä. Kuninkaan paluu on vielä vakavampi ja synkempi elokuva kuin Kaksi tornia. Se on myös mittaluokaltaan jälleen suurempi ja eeppisempi kuin edelliset elokuvat. Lähes jokainen hahmo on jossain kohtaa vaarassa ja katsojana haluaa malttamattomana nähdä, miten heille käy. Matkan päätös alkaa olla jo todella lähellä ja Tuomiovuoren melkein näkee jo kunnolla, mutta vielä on ennen sitä suuri taistelu ja paljon muutakin.

Gondorin taistelu, eli Pelennorin kenttien taistelu on suuri ja mahtipontinen. Sitä pohjustetaan läpi elokuvan alun ja siihen lämmitellään lyhyellä taistolla Osgiliathin raunioissa. Pitkä sota pidetään erittäin hyvin kasassa, eikä taistelu käy tylsäksi, vaikka se kestääkin pitkään. Jottei katsoja joutuisi useita kymmeniä minuutteja tuijottamaan hirveää mäiskettä, niin välillä näytetään Rohanin joukkojen valmistautumista, ja Frodon ja Samin matkaa. Pelennorin kenttien taistelun lisäksi yksi elokuvan parhaista osioista (joka tapahtuu samaan aikaan), on Lukitarin luola. Frodo joutuu kohtaamaan jättikokoisen hämähäkin, mikä saa vähänkin herkät katsojat jännittämään kunnolla. Kohtaus on valaisultaan pimeä ja musiikki tuo piinaavuutta mukaan. Sydän pamppailee, kun kotisohvalla mielessään kannustaa Frodoa löytämään reitin seittien läpi ulos luolasta.

Kuninkaan paluu on visuaalisesti sarjan upein. Tehosteet ovat kestäneet aikaa erittäin hyvin. Jättimäiset sotakohtaukset on luotu huikeasti, entit kävelevät luontevammin, ja suuret olifantit, Nazgûleiden ratsut, ja kotkat, jotka ovat aina Keskimaassa pelastamassa päivän, ovat toteutettu hienosti. Aiemmin jo sanoinkin, että Kuolleiden kuningas on hienosti tehty, kuten myös hänen kuolleiden armeijansa. Klonkku on visuaalisesti täydellinen. Piinaavassa luolakohtauksessa oleva jättihämähäkki Lukitari on yhä yhtä karmiva ja hyvin tehty.

Elokuva on kuvattu ja leikattu täydellisesti. Pelennorin kenttien taistelu pysyy hyvin kasassa, vaikka onkin pitkä ja siihen tuodaan jatkuvasti jotain uutta mukaan. Kun Rohanin hevosmiehet syöksyvät päin Mordorin armeijaa, niin kyllä menee iho kananlihalle! Lopussa olevat kuvan mustaan häivyttämiset olisi voinut ratkaista muulla tavalla, sillä ensimmäistä kertaa elokuvaa katsova voisi helposti luulla, että elokuva on jo päättynyt.

Howard Shoren musiikki on yhtä upeaa kuin aiemminkin ja se säestää mahtipontisesti massiivisia sotakohtauksia. Muutamia hienoimpia kohtia musiikillisesti ovat Minas Morgulin vihreän säteen ilmestyminen, Lukitarin luola, ja loppu Mustalla Portilla ja Tuomiovuorella. Shore todella ansaitsi Oscar-palkintonsa elokuvan musiikista.

Lavasteet ovat myös aivan yhtä hienoja. Uusina paikkoina on Gondor ja Minas Morgul, jotka näkyivät todella lyhyesti Sormuksen ritareissa, sekä myös Lukitarin luola ja Kuolleiden käytävä/Dunharg. Gondor on todella hienon näköinen, muttei tunnu kovin mukavalta paikalta asua, ollessaan vain pelkkää kivirakennelmaa. Minas Morgulia ympäröi vihertävä valo, joka tuo paikkaan mystisyyttä. Lukitarin luola on kaikin puolin kaamiva paikka - joka puolella on luurankoja ja seittejä. Kuolleiden käytävä ja Dunharg ovat myös täynnä pääkalloja - kirjaimellisesti, kun katsoo Extended Editionin. Puvustus ja maskeeraus ovat myös yhtä täydellisiä kuin kahdessa edellisessä elokuvassa. Kuninkaan paluuhan voitti Oscarit jokaisesta näistä kolmesta osa-alueesta.

Kuninkaan paluusta on kahden edellisen elokuvan tapaan olemassa Extended Edition, joka on noin tunnin pidempi elokuva. Se sisältää pidennettyjä ja myös kokonaan uusia kohtauksia, kuten Sarumanin mukanaolo, Legolasin ja Gimlin juomakisa, Merrin tarjoutuminen Rohanin sotilaaksi ja Kuolleiden kuninkaan päätös lähteä mukaan taisteluun. Kuolleiden kohtaus on paljon pidempi Extended Editionilla.

Blu-rayn kuvanlaatu on tuttuun tapaansa täydellinen. Viisilevyinen Blu-ray -julkaisu sisältää kolmen levyn verran lisämateriaalia. Ensimmäinen levy on nimeltään "The Appendices Part 5: The War of the Ring" ja siinä kerrotaan muutamassa dokumentissa kirjan muuntamista elokuvaksi. Toinen levy on nimeltään "The Appendices Part 6: The Passing of an Age", jonka dokumenteissa käsitellään elokuvan tekoa ja jäähyväisiä sarjalle. Kolmas levy päättää "Behind the Scenes" -dokumentit, joita on jokaisen trilogian osan viisilevyisessä julkaisussa. Viisilevyinen Blu-ray -julkaisu sisältää juurikin Extended Editionin elokuvasta. Elokuva on kahdella levyllä ja puolessa välissä elokuvaa tulee tauko, jolloin levy täytyy vaihtaa. Lisämateriaalit ovat DVD-levyillä.

Peter Jackson on todella tiennyt, mitä hän on halunnut The Lord of the Rings -trilogialta, sillä se on täydellinen. Kaikki kolme elokuvaa tehtiin samanaikaisesti, joka on yksi tekijöistä, miksi trilogia tuntuu niin yhtenäiseltä. Kun koko trilogian katsoo putkeen, niin elokuvat sulautuvat toisiinsa, sillä ne ovat niin samanhenkisiä keskenään. Vaikka tunnelma muuttuu synkemmäksi, niin katsojana ei koe näkevänsä eri elokuvia. Roolitus ja suoritukset ovat huikeita, tehosteet näyttäviä ja kaikki on toimivaa. Tuotantotiimi on saanut tehtyä täysin kokonaiselta tuntuvan paketin, mihin mikään muu elokuvasarja ei ole täysin kyennyt. Se on hienoin elokuvasarja, mitä on koskaan tehty ja sellaisena se jää varmasti elämään. Se on tietyllä tavalla myös hyvin perinteinen seikkailutarina, sillä hahmoina on klassisesti päähenkilö, päähenkilön apuri, vanha viisas tietäjä, paha ja kiero hahmo, joka meinaa saada päähenkilön pään sekaisin. Mukana on paljon sivujuonia - osa kirjassa olevista on otettu pois - mutta tarina on saatu leikattua täydellisesti yhteen. Hahmot käyvät läpi myös henkisesti vaikean matkan ja katsojana on todella kiehtovaa käydä matka läpi heidän kanssaan. Monille voivat elokuvien kestot jo pelkästään teatteriversioina olla liian pitkiä, mutta itse en kykenisi katsomaan elokuvia kuin vain Extended Editioneina. Omasta mielestäni sarjan lopetus Kuninkaan paluu on paras osa, jonka jälkeen tulee aloituselokuva Sormuksen ritarit. Vaikka Kaksi tornia on mielestäni sarjan heikoin osa, niin se ei tarkoita, että se olisi heikko elokuva. Yksittäisinä elokuvat ovat vähän hölmöjä ja ne onkin tarkoitettu katsottavaksi kerralla ja kyseessä on enemmänkin yksi todella pitkä elokuva, joka on jaettu muutamaan osaan. 17 Oscar-palkintoa ovat vain pieni osa kaikista palkinnoista ja kunnianosoituksista, jotka tämä sarja on saanut ja se ansaitsee niistä jokaisen. Elokuvasarjan monet asiat ovat jääneet eloon vitseinä internetissä. Jokainen on varmasti jossain kohtaa elämäänsä joutunut kuulemaan "They're taking the Hobbits to Isengard!" -remix-kappaleen YouTubesta tai nähnyt "One does not simply..." -meemejä. Joka kerta, kun Kuninkaan paluu on päättynyt, niin olo on todella tyhjä pitkän aikaa, sillä on kokenut jotain todella vaikuttavaa ja tietää, ettei samaa koe katsomatta elokuvia uudestaan. En usko, että kukaan tulee koskaan milloinkaan tekemään mitään näin erityistä kuin The Lord of the Rings.

Yhteenveto: The Lord of the Rings: The Return of the King lopettaa sarjan eeppisesti ja erittäin näyttävästi. Se on täydellinen päätös täydelliselle sarjalle. Olisin voinut ylistää näitä elokuvia loputtomiin, mutta näiden arvostelujen kirjoittaminen on kestänyt lähes yhtä kauan kuin itse elokuvien katsominen ja jossain kohtaa on viisainta pitää asiat lyhyinä ...ainakin jokseenkin lyhyinä. Kuninkaan paluu ei tunnu neljän tunnin elokuvalta, eikä sarjan katsominen kerralla putkeen ole todellisuudessa niin ylitsepääsemätön haaste, kuin miltä se kuulostaa. Yhteensä Extended Edition -versioina trilogia kestää noin 12 tuntia, eli siten saa helposti koko päivän kulumaan. Kyllä, olen niin nörtti, että katsoin trilogian läpi oma Valtasormus kaulassani, kuten myös pidän sitä nyt kirjoittaessani arvosteluja sarjalle. Kuuntelin myös soundtrackit läpi pysyäkseni täysin tunnelmassa mukana. Aion jossain kohtaa käydä läpi The Hobbit -trilogian (2012-2014), mutta siihen saattaa mennä aikaa. Yhden vuoden sisään The Lord of the Ringsin katsominen kahdesti kerralla on loppujen lopuksi ihan tarpeeksi Keskimaata vähäksi aikaa. Kiitos Peter Jackson ja kaikki muut, jotka olivat mukana tekemässä näitä elokuvia!




Kirjoittanut: Joonatan, 28.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.lotr.wikia.com
The Lord of the Rings: The Return of the King, 2003, New Line Productions Inc

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti