ZOMBIELAND: DOUBLE TAP
Ohjaus: Ruben Fleischer
Pääosissa: Woody Harrelson, Jesse Eisenberg, Emma Stone, Abigail Breslin, Zoey Deutch, Rosario Dawson, Avan Jogia, Luke Wilson ja Thomas Middleditch
Genre: komedia, kauhu
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 16
Rhett Reesen ja Paul Wernickin ideoima ja Ruben Fleischerin ohjaama kauhukomedia Zombieland (2009) oli kriitikoiden kehuma menestys, mikä keräsi nopeasti oman sinnikkään fanikuntansa, joka alkoi vaatimaan jatkoa. Käsikirjoittajakaksikko, ohjaaja ja neljä päätähteä Woody Harrelson, Jesse Eisenberg, Emma Stone ja Abigail Breslinkin halusivat tehdä jatkoa, mutta eri syiden vuoksi sen teko on vain venynyt ja venynyt. Reese ja Wernick päätyivät kirjoittamaan Deadpoolia (2016) ja heti perään Deadpool 2:a (2018), jolloin tekijät yrittivät muovata Zombielandista televisiosarjan, mutta uuden näyttelijäkaartin vuoksi sarjan pilottijakso sai jo niin murskaavan vastaanoton, ettei sitä koskaan jatkettu. Monet olivat ehtineet jo menettää toivon ja näyttelijätkin sanoivat haastatteluissa, etteivät tienneet, tulisiko jatkoa koskaan. Jatko kuitenkin varmistettiin, kun internetissä levisi "10 Year Challenge", missä ihmiset jakoivat kuvia itsestään nykyään ja 10 vuotta sitten. Sony julkaisi ensimmäisen Zombielandin julistetta muistuttavan kuvan, missä Harrelson, Eisenberg, Stone ja Breslin olivat palanneet rooleihinsa ja samalla ilmoittivat, että toinen osa julkaistaisiin lokakuussa 2019, kun ensimmäinen osa täyttää 10 vuotta. Elokuvan kuvaukset alkoivat tämän vuoden tammikuussa ja nyt, vihdoin ja viimein, Zombieland: Double Tap saa ensi-iltansa. Itse näin ensimmäisen Zombielandin varmaankin vuonna 2010 ja pidin siitä valtavan paljon. Siitä lähtien olen odottanut näkeväni filmille jatkoa - usean vuoden ajan jopa epätoivoisesti. Innostuin suuresti, kun Sony julkaisi "10 Year Challenge" -kuvan ja intoani vain lisäsi, kun leffan traileri julkaistiin, mikä sai minut ihan oikeasti käsittämään, että jatko-osa on vihdoin tulossa. Kävinkin äärimmäisen innoissani katsomassa Zombieland: Double Tapin sen lehdistönäytöksessä.
Kymmenen vuotta zombiepidemian levittyä ympäri maailman, Tallahassee, Columbus, Wichita ja Little Rock päätyvät uuteen seikkailuun Zombielandissa, kohdatessaan sekä uusia eläviä että eläviäkuolleita tuttavuuksia.
On aivan mahtavaa nähdä tämä nelikko taas kasassa. En edes osannut etukäteen aavistaa, kuinka suuresti iloitsisin Tallahasseen (Harrelson), Columbuksen (Eisenberg), Wichitan (Stone) ja Little Rockin (Breslin) paluusta valkokankaille. Erityisen hienoa on nähdä, että kaikki heistä ovat selvästi halunneet tehdä tämän leffan ja jokainen palaa innolla rooleihinsa. Tämä on mahtavaa, etenkin kun esimerkiksi Emma Stone on jo siirtynyt vakavammin otettaviin elokuviin ja voittanut jopa Oscar-palkinnon roolityöstään La La Landissa (2016) ja silti hän on halunnut palata hömelöön zombikomediaan. On myös hauska nähdä Bresliniä pitkästä aikaa, etenkin kun hän on ulkoisesti muuttunut eniten kymmenen vuoden aikana. Hänen hahmonsa Little Rockin vanhenemista hyödynnetään toimivasti itse tarinassakin, kun hän haluaisi itsenäistyä ja etsiä itseään... zombien täyttämässä maailmassa. Kaikki neljä ovat yhä erittäin hyviä rooleissaan ja katsojasta tuntuukin siltä kuin palaisi pitkästä aikaa vanhojen kavereiden pariin.
Elokuvassa nähdään enemmän eläviä hahmoja kuin edellisessä osassa, kuten Rosario Dawsonin näyttelemä selviytyjä Nevada, sekä tärkeimpänä Zoey Deutchin esittämä Madison, joka tulee varmasti jakamaan katsojien mielipiteet. Madison on mitä stereotyyppisin "tyhmä blondi", joka on kaiken aikaa jollain lailla pihalla siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Hahmo viedään täysin äärimmäisyyksiin, jolloin jotkut katsojat tulevat pitämään häntä hauskana ja toiset ärsyttävänä. Omasta mielestäni Madison liikkuu taidokkaasti siinä rajalla, jolloin hän on samanaikaisesti sekä hauska että ärsyttävä ja molemmat piirteet tukevat toisiaan. Ja koska elämme ajassa, jolloin kaikesta loukkaantuu aina joku, on varmaa, että jotkut vetävät herneen nenään siitä, millaisia ihmisiä Madisonilla pilkataan.
Sen lisäksi, että olin äärimmäisen iloinen tutun nelikon näkemisestä uudelleen, olin vielä iloisempi, että Zombieland: Double Tap oli kymmenen vuoden odotuksen arvoinen jatko-osa. Ei tämä yllä ensimmäisen osan mahtavuuteen, mutta kyseessä on silti erittäin mainio elokuva. Etukäteen itseäni jännitti, että mitä jos vuosien jälkeen tekijät eivät onnistuisi löytämään samaa henkeä ja jatkoa katsoessa miettisinkin, että ei tätä olisikaan kannattanut tehdä? Lisäjännitettä aiheutti se, ettei Ruben Fleischer ole ohjannut ensimmäisen Zombielandin jälkeen mitään yhtä hyvää - etenkin viime vuoden Venom (2018) oli suuri pettymys minulle. Tässä maailmassa Fleischer on kuitenkin kuin kotonaan ja alusta asti hän näyttää, ettei ensimmäinen Zombieland ollut vain vahingossa syntynyt loistoleffa, vaan hän kyllä osaa, kun niin yrittää.
Heti alussa elokuva pyyhkii pienetkin skeptisyyden hivenet mielestä ja kuljettaa takaisin zombimaailmaan. Leffa hyödyntää paljon asioita ensimmäisestä osasta, kuten Columbuksen kertojaääntä, hauskaa visuaalista kikkailua, itseironista meta-huumoria, sekä Metallicaa. Kun alkutekstit alkoivat ja yhtyeen musiikki pärähti soimaan, teki mieli hurrata. Alusta alkaen Zombieland: Double Tap pitää katsojan virneen visusti yllä, tarjoten sekä hulvattomia juttuja että kuvottavia raakuuksia. Jatkuvasti saa nauraa - etenkin kun vakavammissakin kohdissa taustalla nähdään jotain huvittavaa - ja elokuvaan on tuotu mukaan paljon nokkelia asioita, joiden aikana katsoja myhäilee tyytyväisesti. Kun zombit saapuvat ruutuun, veri kyllä roiskuu. Edellisen osan tavoin tämäkään ei ole pelottava elokuva, mutta eipä se itseäni haittaa. Mukaan kyllä mahtuu muutamia asioita, mitkä hieman häiritsivät itseäni, kuten jotkut deus ex machina -hetket, mutta muuten elokuva tarjosi juuri sitä, mitä toivoinkin.
Kenties kaikkein parasta on, että tekijät ovat ymmärtäneet, ettei ensimmäisestä osasta tullut hitti zombien ja verimässäilyn vuoksi, vaan neljän päähenkilönsä ansiosta, joihin oli oikeasti panostettu ja joista katsoja aidosti välitti. Näiden neljän hahmon ja heidän loistavien näyttelijöidensä vuoksi fanit ovat vaatineet jatkoa, minkä osoittaa jo se, että kun Zombielandista yritettiin vääntää televisiosarjaa ja näyttelijäkaarti pistettiin vaihtoon, fanit suuttuivat. On upeaa, että Double Tapissakin tarina kulkee hyvin pitkälti henkilövetoisesti päänelikön kautta. Hahmoista on muodostunut vuosien aikana hyvin eriskummallinen perhe ja on mielenkiintoista seurata, miten he suhtautuvat nykyään toisiinsa, kun ovat tottuneet olemaan yhdessä kymmenen vuoden ajan. Leffa repii päänelikosta paljon riemua irti.
Ruben Fleischer hyödyntää paljon erilaisia kikkailuja ensimmäisestä Zombielandista ja tuo moniin juttuihin jonkinlaista twistiä. Ruudulle ponnahtaa välillä jonkinlaisia visuaalisuuksia ja tekstejä, ja välillä leikataan johonkin ihan muuhun ja todella hauskaan. Käsikirjoittajaduo Reese ja Wernick ovat keksineet monia älyttömiä ideoita, mitkä on tuotu mukaan aivan mahtavasti. Harmi vain, että kun he alussa esittelevät erilaisia zombeja, eivät he lopulta hyödynnä niitä lähes lainkaan. Hienointa kuitenkin on, että kaksikko oikeasti keksi uuden tarinan näille hahmoille. Elokuva on kuvattu oivallisesti ja leikkauskin on veikeän napakkaa. Erityisesti yhdessä zombitaistossa kuvaus ja leikkaus ovat huikeaa. Tuhoutuneen maailman lavasteet ja digitoteutus ovat oivalliset ja zombimaskeeraukset erinomaisia. Äänimaailma on erittäin hyvin rakennettu ja David Sardyn säveltämät musiikit jumputtavat mukavasti taustalla.
Yhteenveto: Zombieland: Double Tap on onneksi kymmenen vuoden odotuksen arvoinen jatko-osa ja vaikkei se olekaan yhtä loistava kuin ensimmäinen Zombieland, on se silti todella hyvä elokuva. On mahtavaa palata takaisin tähän zombien valloittamaan maailmaan, etenkin kun tekijät ja päänelikkokin tekevät paluun innoissaan. Harrelson, Eisenberg, Stone ja Breslin ovat yhä huikeita rooleissaan ja heidän ryhmädynamiikkansa toimii täydellisesti. Tekijät ovat onneksi tajunneet, että päänelikko oli ensimmäisen osan menestyksen salaisuus ja panostavat yhä hahmoihin kunnolla, sekä kertovat tarinaa koko ajan heidän kautta. Uusi seikkailu nappaa heti mukaansa, viihdyttää läpi kestonsa ja tarjoaa useat naurut sekä ihanan ällöt veriroiskahdukset. Mukana on paljon tuttua kikkailua edellisestä osasta ja kaikkeen on saatu hieman erilaista twistiä, mikä pitää tehokeinot raikkaina. Filmistä löytyy joitain ongelmia, kuten deus ex machina -hetkiä ja hyvin pohjustettuja zombeja, joita ei lopulta hyödynnetäkään. Tästä huolimatta Zombieland: Double Tap on vahva jatko-osa, mikä mitä luultavimmin vastaa innokkaiden fanien odotuksia. Itselleni elokuva oli lopulta juuri sellainen jatko, mitä kaipasinkin ja olen tyytyväinen, jos sarja jätetäänkin tähän. En tietenkään sano, että pistäisin vastaan, jos Zombielandista tehtäisiinkin trilogia... kunhan vain sama vahva henki on tallella ja tekijät keksivät kunnon tarinan.
Jääkää muuten katsomaan lopputekstit, sillä niiden aikana nähdään jotain, mikä voi saada ulvomaan naurusta!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Zombieland: Double Tap, 2019, Columbia Pictures, Pariah
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti