lauantai 26. lokakuuta 2019

Arvostelu: Ihmissusi (The Wolf Man - 1941)

IHMISSUSI

THE WOLF MAN



Ohjaus: George Waggner
Pääosissa: Lon Chaney Jr., Evelyn Ankers, Claude Rains, Maria Ouspenskaya, Patric Knowles, Warren William, Ralph Bellamy, Fay Helm, J. M. Kerrigan ja Bela Lugosi
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 10 minuuttia
Ikäraja: 12

"Jopa sydämeltään puhdas mies, joka illalla rukoilee,
Voi sudeksi tulla, kun ukonhattu kukkii ja syksyn kuu välkkyilee..."

The Wolf Man, eli suomalaisittain Ihmissusi pohjautuu ikivanhoihin legendoihin ja myytteihin susiksi muuttuvista ihmisistä. Kiehtova taru on tietysti vuosisatojen varrella innostanut ihmisiä käyttämään ihmissutta niin kirjoissa, näytelmissä, sarjakuvissa, peleissä kuin elokuvissakin. Ensimmäinen elokuva tästä pedosta on Universal Picturesin Lontoon ihmissusi (Werewolf of London) vuodelta 1935. Leffa ei kuitenkaan noussut samanlaiseen ikoniseen kauhuklassikkoasemaan kuin tämä kuusi vuotta myöhemmin ilmestynyt Ihmissusi. Elokuvaa varten käytettiin Jack Piercen vanhaa ihmissusimaskeerausta, minkä hän oli luonut Lontoon ihmissutta varten, mutta mitä sen päätähti Henry Hull ei suostunut käyttämään. Hirviöksi kaavailtiin aluksi Frankensteinia (1931) ja Muumiota (The Mummy - 1932) tähdittänyttä Boris Karloffia, mutta lopulta tekijät päätyivät Lon Chaney Jr:iin. Elokuva sai ensi-iltansa joulukuussa 1941 ja se oli kriitikoiden kehuma hitti. Itse en ollut aiemmin nähnyt Ihmissutta, mutta olen lapsesta asti ollut kiehtounut hirviöstä ja muutama vuosi sitten katsoin leffan uudelleenfilmatisoinnin The Wolfman (2010). Pari vuotta sitten hankin Universalin hirviöklassikoita sisältävän boksin, mistä löytyi myös Ihmissusi, mutta katsoin sen vasta tänä kesänä, kun pidin 24 tunnin elokuvamaraton -haasteen. Siinä minun täytyi katsoa klassikko, mitä en ollut ennen nähnyt ja päädyin Ihmissuteen. Samalla päätin kirjoittaa elokuvasta arvostelun lähestyvän halloweenin juhlistamiseksi.

Larry Talbot palaa kotiseudulleen isänsä luokse ja saa siellä kuulla legendan sudeksi muuttuvista ihmisistä. Pian käy kuitenkin selville, ettei kyseessä olekaan pelkkä legenda...

Lon Chaney Jr. näyttelee Larry Talbotia, jonka kautta katsoja tutustuu myytteihin ihmissusista. Larry on mukava ja hyväkäytöksinen mies, jolla on kuitenkin taipumusta käyttää kaukoputkeaan kyseenalaisesti. Larryn matka on kiinnostavasti kirjoitettu läpi leffan ja Chaney Jr. tuo hyvin hahmon moniulotteiset tuntemukset esille.
     Evelyn Ankers taas esittää Gwen Conliffea, isänsä (J. M. Kerrigan) antiikkikaupassa työskentelevää neitoa, johon Larry iskee silmänsä ja joka kertoo Larrylle ihmissusilegendasta. Gwenkin on omalla tavallaan mielenkiintoinen tapaus, eikä onneksi ole mikään perinteinen avuton neito hädässä -tyyppinen ratkaisu, vaikka katsojana arvaakin heti, että hän joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan ihmissuden silmästä silmään.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Claude Rains Larryn rikkaana isänä, Draculan roolista tuttu Bela Lugosi ja Maria Ouspenskaya mustalaisennustajina, Fay Helm Gwenin ystävänä Jennynä, sekä Warren William tohtori Lloydina. Kaikki näyttelijät suoriutuvat pääasiassa hyvin rooleistaan, vaikka mukana onkin aikakaudelle kuuluvaa pientä ylinäyttelemistä mukana. On hauska nähdä Lugosi tässäkin monsterifilmissä, vaikka onkin harmi, ettei mukana ole eeppistä yhteenottoa Draculan ja ihmissuden välillä.




Aiempien Universalin hirviöklassikoiden, kuten Dracula - vanhan vampyyrin (Dracula - 1931), Frankensteinin ja Muumion tavoin Ihmissusi ei enää tänä päivänä ole pelottava elokuva, mutta vuosien varrella siihen on syntynyt omat puolensa, mitkä tekevät siitä eri tavalla toimivan teoksen. Näistä vanhoista teoksista löytyy tiettyä maagisuutta ja etenkin tässä mustavalkoiset kuvat metsästä, jonka savukoneet täyttävät mystisellä usvalla, ovat lumoavia. Katsojaa ei haittaisi, vaikka koko filmi vain seuraisi, kun ihmissusi vaanii tässä metsässä uhrejaan. Vaikkei itse ihmissusi ole enää tänä päivänä kauhistuttava ilmestys, täytyy monsterin maskeerausta kehua. Myös hirviöksi muuntautuminen on onnistuneesti toteutettu, pienestä tönkköydestä huolimatta. Parasta tämän filmin ihmissudessa on kuitenkin hirviön psykologinen kauhu. Leffa hakee kauhua enemmän sitä kautta, kuinka kauhea tilanne on sille poloiselle, joka joutuu tämän kamalan kirouksen valtaan. Elokuva viekin katsojan taidokkaasti ihmissudeksi muuttuvan hahmon pään sisälle, minkä ansiosta katsojana jopa hieman säälii, että hahmo joutuu tällaiseen koettelemukseen.

Hirviön esittäminen tragediana tekee Ihmissudesta hieman moniulotteisemman teoksen ja pelkkänä monsteripelotteluna se ei enää säväyttäisi tänä päivänä. Nyt sen syvällisempi puoli varmistaa elokuvan pysymisen erittäin mainiona vielä vuosikymmenten päästä. Kyseessä onkin todella hyvä filmi. Ja vaikkei se enää erityisemmin pelota, on siihen saatu pientä jännitettä siitä, miten tarinassa lopulta käy. Kestoa leffalla on vain hieman yli tunti, mutta elokuva onnistuu käyttämään keston hienosti hyödykseen ja pitää vain tarpeellisen mukana. Pientä kiirehtimistä filmissä tuntuu paikoitellen olevan, mutta pääasiassa elokuva on hyvin rytmitetty.




Elokuvan ohjaajana toimii George Waggner, joka ohjasi Ihmissuden kanssa samana vuonna kaksi muutakin kauhuleffaa, Horror Islandin (1941) ja Man-Made Monsterin (1941). Waggner rakentaa mukavasti tunnelmaa ja käsittelee ihmissusimyyttiä kutkuttavan kiehtovasti. Käsikirjoituksesta taas vastaa Curt Siodmak, joka on päättänyt ottaa erilaisen lähestymistavan hirviöleffassa, mistä pidän kovasti. Filmi on teknisesti erittäin hyvin toteutettu oman aikansa tuotokseksi. Kuvaus on taidokasta ja vaikka leikkaukset ovat välillä tönkköjä, pysyy paketti hyvin kasassa. Lavasteet ovat tyylikkäät ja savukoneen käytössä ei tosiaankaan ole säästelty. Ääniefektit ovat kelvollisesti rakennetut ja Charles Previnin, Hans J. Salterin ja Frank Skinnerin säveltämät musiikit tuovat oman lisänsä mystiseen henkeen.

Yhteenveto: Ihmissusi on erittäin mainio monsterielokuva, mikä onnistuu pureutumaan kauhun psykologiseen puoleen. Elokuva näyttää, kuinka hirveää olisi joutua ihmissusi-kirouksen alaiseksi - ja tietty kuinka hirveää se on kaikille muille. Erityisen pelottava leffa ei enää ole, mutta siitä löytyy mukavan jännittävää henkeä. Tarina kerrotaan napakasti, eikä siinä erityisemmin käytetä mihinkään turhaan aikaa. Näyttelijät ovat suurimmaksi osaksi oivallisia ja ohjaaja Waggner luo tunnelmaa toimivasti. Ihmissuden maskeeraus on hienosti toteutettu ja vielä isommat kehut ansaitsee elokuvan metsä, mikä on samanaikaisesti karmiva että lumoava. Elokuvassa on jotain todella viehättävää ja jos pitää kauhuleffoista, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän monsteriklassikkoon. Etenkin hieman syvällisemmän lähestymistapansa ansiosta Ihmissusi toimii edelleen todella hyvin ja se tulee innoittamaan monia kauhutekijöitä vielä vuosienkin päästä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Wolf Man, 1941, Universal Pictures


1 kommentti:

  1. Hei kaikki online-katsojat, olen Annette Mentzek-Petander, olen kotoisin Vaasasta, täällä jakaakseni minulle tehtyä upeaa työtä. Kolmen vuoden avioliiton jälkeen aviomieheni kanssa 2kids kanssa, aviomieheni alkoi käyttäytyä omituisesti ja lähteä ulos muiden naisten kanssa ja osoittanut minulle kylmää rakkautta, useaan otteeseen hän uhkaa erottaa minut, jos uskallan kysyä häntä hänen suhteestaan ​​muihin naisiin, olin täysin tuhoutunut ja hämmentynyt, kunnes vanha ystäväni kertoi minulle Internetin nimeltä Dr. Igbinovia, joka auttaa ihmisiä, joilla on suhde- ja avioliitto-ongelmia rakkausloitsujen voimalla, ensin epäilin siitä, onko sellaista koskaan olemassa, mutta minä päätti kokeilla sitä, kun otan yhteyttä häneen, hän auttoi minua heittämään rakkausloitsun ja 48 tunnin sisällä aviomieheni palasi luokseni ja alkoi pyytää anteeksi. Nyt hän on lopettanut lähtemisen muiden naisten kanssa ja hän on kanssani hyvästä ja tosielämästä . Ota yhteyttä tähän suureen rakkaudenloitsijaan, jotta suhdesi tai avioliitto-ongelmasi voidaan ratkaista tänään. Hän parantaa myös hiv / aidsia, hepatiittia, matala-asteista laskurinhoitoa, syöpätauteja, kuitumaisia ​​sairauksia, Gonorrea, Fallopian putkia, raskautta, heppereitä. kaikki kiitokset tohtori Igbinovialle, hän voi myös auttaa sinua, ota suoraan yhteyttä häneen, jos tarvitset hänen apua hänen WhatsApp häntä kohtaan +2348144480786 tai sähköpostin kautta, doctorigbinovia93@gmail.com kiitos siitä, että vietit aikaa kanssani .....

    VastaaPoista