torstai 3. lokakuuta 2019

Arvostelu: Late Lammas -elokuva (Shaun the Sheep Movie - 2015)

LATE LAMMAS -ELOKUVA

SHAUN THE SHEEP MOVIE



Ohjaus: Mark Burton ja Richard Starzak
Pääosissa: Justin Fletcher, John Sparkes, Omid Djalili, Kate Harbour, Richard Webber, Tim Hands, Simon Greenall, Emma Tate, Andy Nyman ja Jack Paulson
Genre: animaatio, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 7

Late Lammas -elokuva on Aardman Animations -yhtiön stop motion- eli nukkeanimaatioleffa, mikä perustuu yhtiön suosittuun lasten animaatiosarjaan Late Lammas (Shaun the Sheep - 2007-). Villainen hahmo teki ensiesiintymisensä yhtiön Wallace ja Gromit -lyhytleffassa "Läheltä piti" ("A Close Shave" - 1995), minkä jälkeen Late Lammas sai oman sarjansa 2000-luvun alussa. Sarjan noustessa suureen suosioon, yhtiö alkoi suunnitella elokuvaa hahmosta. Elokuvan animointi alkoi tammikuussa 2014 ja lopulta Late Lammas -elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 2015 Sundancen elokuvajuhlilla, minkä jälkeen se sai teatterilevityksen monissa maissa. Kyseessä oli kriitikoiden kehuma hitti, joka oli ehdolla mm. parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnosta, muttei kuitenkaan voittanut sitä. Itse katsoin Late Lammas -sarjaa, kun se alkoi pyöriä Suomen televisioissa ja kiinnostuin kuullessani, että sarjan pohjalta tehtäisiin myös leffa. En kuitenkaan käynyt katsomassa Late Lammas -elokuvaa, kun se saapui teattereihin, vaan katsoin sen vasta viime vuonna, kerätessäni Aardman-yhtiön animaatioita hyllyyni. Kun kuulin, että elokuva saa jatkoa leffalla Late Lammas -elokuva: Farmageddon (A Shaun the Sheep Movie: Farmageddon - 2019), päätin katsoa ensimmäisen filmin uudestaan ja arvostella sen.

Late ja muut lampaat kyllästyvät arkielämään farmilla ja päättävät ottaa lomaa. Seikkailu vie koko jengin suurkaupunkiin.

Late Lammas -elokuvan päähenkilö on tietty Late Lammas (Justin Fletcher) itse, neuvokas ja reipas lammas, joka toimii laumansa johtajana. Laten täytyy usein pelastaa kaverinsa pulasta ja käyttää kaikkia taitojaan päästääksen pois pinteistä. Tässä leffassa Late lähtee etsimään itseään ja löytämään tarkoitusta yksitoikkoiselle elämälleen farmilla. Hahmo on veikeä ja hänen seikkailuunsa hyppää heti mukaan. Muita lampaita farmilla ovat mm. isokokoinen Siiri (Richard Webber), pienikokoinen Timppa (myös Fletcher) halinallensa kanssa, Timpan äiti (Kate Harbour), kierosilmäinen Nuts (Andy Nyman) ja hermostunut Hazel (Emma Tate). Muut lampaat pääsevät hetkeksi valokeilaan, mutta lähinnä ne nähdään vain tunaroimassa jollain tapaa.
     Muutkin tutut hahmot sarjasta tekevät paluun. On sikailevia porsaita, ärsyyntynyt härkä ja mitä tahansa ahmiva vuohi, mutta tärkeimpänä tietty farmia pyörittävä Isäntä (John Sparkes) ja hänen koiransa Vuhku (myös Sparkes). Isäntä joutuu hauskasti oman seikkailunsa pyörteeseen, jolloin Laten täytyy auttaa häntäkin. Latella ja Vuhkulla on aina ollut erikoinen ystävyyssuhde, sillä välillä he tuntuvat olevan toisiaan vastaan, mutta tosipaikan tullen he ovat kuitenkin toistensa apuna ja samaa nähdään myös tässä.
     Kaupungissa Late ja kumppanit saavat vastaansa eläintenpyydystäjä A. Torvisen (Omid Djalili). Vaikka hahmo toimii kelpo vastuksena, levittäessään pelkoa lampaisiin ja ilmestyessään paikalle aina väärällä hetkellä, on eläintenpyydystäjä kenties liiankin tavanomainen vihollinen tällaisessa leffassa.




Jos sinä tai lapsesi fanitatte Late Lammasta, on suuri todennäköisyys, että pidätte myös tästä elokuvasta - onhan se kuin todella pitkä jakso sarjasta. Jotkut voivat tietty pitää tätä huonona asiana, että elokuva on kuin yli tunnin pituinen jakso ja vaikka parissa kohtaa kohellus muuttuu hieman venytetyksi, on tämä mielestäni paras ratkaisu, jotta leffa pysyy uskollisena lähdemateriaalilleen. Late Lammas -elokuva ei kuitenkaan vaadi, että sarja olisi entuudestaan tuttu, vaan siihen pääsee hyvin mukaan heti alussa, kun hahmot ja elämä farmilla esitellään uusillekin tulokkaille. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun itse seikkailu lähtee käyntiin, jolloin filmi osoittaa olevansa oikein mainiota viihdettä koko perheen yhteiseen leffahetkeen. Elokuva tarjoaa vähän väliä makeat naurut kaikenikäisille, oli kyse sitten lampaiden hölmöilystä tai nokkelista viittauksista, mitkä vanhemmat ymmärtävät. Filmi onnistuu useaan otteeseen yllättämään kekseliäillä jutuillaan ja älykkäillä ideoillaan.

Kenties kaikkein eniten Late Lammas -elokuvassa ihailen sen tarinankerronnallisia taitoja. Sarjan tavoin leffassa ei nimittäin puhuta sanaakaan ymmärrettävää kieltä. Mukana on kyllä ääninäyttelijöitä, mutta he ovat joutuneet lähinnä päästelemään erilaisia äännähdyksiä, huudahduksia ja muminoita kuvaamaan hahmojen tunteita. Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajaduo Mark Burton ja Richard Starzak ovat muuten joutuneet turvautumaan pelkkään visuaaliseen tarinankerrontaan, mikä on tänä päivänä hyvin harvinaista ja siksi äärimmäisen ihailtavaa - etenkin kun lopputulos on näin onnistunut. Katsojana on kaiken aikaa perillä siitä, mitä tapahtuu, mitä hahmojen päässä liikkuu ja miksi mitäkin on meneillään, vaikkei katsojalle selitetä puhumalla mitään. Elokuvakäsikirjoittamisen perussääntö on "näytä, älä kerro" ja siinä Late Lammas -elokuva onnistuu hienosti. Ja kun se onnistuu samalla viihdyttämään täysillä alusta loppuun ja naurattamaan useaan otteeseen, on elokuva erittäin hyvä.




Toinen asia, mitä ihailen suuresti elokuvassa on sen animointi. Late Lammas -elokuva on toteutettu stop motion -tekniikalla, eli nukkeanimaationa. Hahmoja varten on rakennettu nuket, jotka asetellaan taustaa vasten ja sitten niistä otetaan kuva, liikutetaan hahmoja hieman, otetaan taas kuva, liikutetaan hahmoja jne. kunnes kuvat yhdistäessä syntyy selkeä ja luonnollinen liike. Leffan animoinnista ei sen kummemmin takeltelua löydy, vaan liike on sulavaa ja paikoitellen animaattoreiden työ on todella ihailtavaa, kun laajassa kuvassa tapahtuu paljon asioita samaan aikaan. Hahmot ovat tietty sarjasta tutut yksinkertaisen karikatyyrimäiset ja hassut, mutta taustoihin on panostettu yllättävänkin paljon. Pienoismalleina toteutetut paikat, kuten farmi ja kaupunki ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, joita ei voi olla ihastelematta. Etenkin farmilla on paikoitellen uskomatonta, kuinka tarkkaa työtä pienoismallien tekijät ovatkaan saaneet aikaiseksi. Äänimaailma on myös taidokkaasti luotu ja Mark Thomasin säveltämää erinomaista tunnusmusiikkia kuullaan läpi leffan.

Yhteenveto: Late Lammas -elokuva on erittäin hyvä animaatioseikkailu koko perheelle. Lisäksi se on myös aidosti hyvä elokuva, esimerkiksi hyödyntäessään nerokkaasti käsikirjoittamisen tärkeintä "näytä, älä kerro" -sääntöä. Katsojana pysyy täysin mukana tarinassa ja siinä, mitä hahmot milloinkin miettivät, vaikkei mitään selitetä ääneen. Leffa ei siis koskaan aliarvioi katsojaansa, mikä on aina hienoa nähdä pääasiassa lapsille suunnatuissa elokuvissa. Kaikenlaista kommellusta ja hassuttelua on tietty mukana, ja filmi tarjoaa useat naurut. Elokuva on nopeatempoinen ja se pitää hyvin mukanaan alusta loppuun, vaikka parissa kohtaa jotkut irtosketseiltä tuntuvat pätkät ovatkin hieman venytettyjä. Sarjasta tuttu stop motion -animaatiotyyli on hienosti käytössä läpi elokuvan ja animaattoreiden ahkera työ ansaitsee kehunsa. Laten ja kumppaneiden faneille leffa on varma riemujuhla, mutta sen voi katsoa myös ilman, että on nähnyt ainuttakaan jaksoa Late Lammas -sarjasta. Nyt jäänkin erittäin kiinnostuneena odottamaan jatko-osaa, jonka veikeä nimi Farmageddon viestii uudenlaisesta seikkailusta.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Shaun the Sheep Movie, 2015, StudioCanal, Aardman Animations, Anton Capital Entertainment


1 kommentti:

  1. Mun mielestä Late Lammas elokuva on loistava elokuva ihan kuten Farmageddonkin. Sen hyvä laulu Feels Like Summer- laulajana Tim Wheeler on loistava biisi, aivan mahtava suorastaan ja kohtauksessa missä Vuhku katsoi kauhuissaan miten Isännän asuntovaunu kiisi yhä kauemmas ja kauemmas niin kaukana näkyi Suurkaupunki (The Big City) ja se näytti siinä kohtauksessa minusta niin sellaiselta kuin miltä kaupungit saisivat tulevaisuudessa sekä olla että näyttää: Futuristiselta, puhtaalta ja valkealta, yliteknologiselta hyvinvointikeitaalta!

    VastaaPoista