Arvostelu: Teräsmies ja uhka auringosta (Superman IV: The Quest for Peace - 1987)

TERÄSMIES JA UHKA AURINGOSTA

SUPERMAN IV: THE QUEST FOR PEACE

Ohjaus: Sidney J. Furie
Pääosissa: Christopher Reeve, Margot Kidder, Gene Hackman, Mariel Hemingway, Jackie Cooper, Marc McClure, Jon Cryer, Sam Wanamaker, Mark Pillow ja Damian McLawhorn
Genre: supersankarielokuva, seikkailu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuvasankariin perustuva Teräsmies (Superman - 1978) oli kehuttu menestyselokuva, joten se sai tietty jatkoa. Teräsmies II (Superman II - 1980) oli myös kehuttu, vaikka sen tuotannossa oli paljon ongelmia. Teräsmies III (Superman III - 1983) oli kuitenkin sekä kriitikoiden että fanien lyttäämä elokuva. Sen jälkeen tehty lisäosa Supertyttö (Supergirl - 1984) vasta haukuttu olikin, joten hahmon elokuvaoikeudet omistava Ilya Salkind päätti myydä oikeudet Cannon Films -yhtiölle. Tämä ei ollut kuitenkaan kovin viisas päätös. Uutta Teräsmies-elokuvaa alettiin tekemään, mutta yhtiö ei jaksanut panostaa siihen. Leffassa näyttelevä Jon Cryer on jopa sanonut, että kun yhtiöltä loppuivat rahat kesken, se julkaisi elokuvan viimeistelemättömänä. Testiyleisö ei pitänyt filmistä lainkaan, joten siitä poistettiin noin kolme varttia, ennen kuin se julkaistiin teattereihin. Superman IV: The Quest for Peace, eli suomalaisittain Teräsmies ja uhka auringosta sai ensi-iltansa kesällä 1987, eikä muukaan yleisö siitä välittänyt. Elokuva kyllä tuotti rahansa takaisin, mutta se johtui siitä, että sen budjetti oli todella pieni. Leffa ei tuottanut edes puolia siitä, mitä Teräsmies III tuotti, mikä ei taas ollut tuottanut edes kolmasosaa siitä mitä ensimmäinen Teräsmies oli tuottanut. Kriitikot inhosivat elokuvaa, kuten myös suurin osa faneista. Leffa oli ehdolla kahdesta Razzie-palkinnosta; Huonoimmasta naissivuosasta ja Huonoimmista erikoistehosteista, muttei "voittanut" kumpaakaan. Teräsmies ja uhka auringosta onkin jäänyt elämään yhtenä kaikkien aikojen huonoimpana supersankarielokuvana. Itse näin elokuvan lapsena aiempien Supermanien kanssa, enkä oikein pitänyt siitä. Toisin kuin kolme edellistä osaa, tätä filmiä en katsonut toistamiseen ennen sitä, kun vilkaisin sen arvostelua varten. Olin jo aiemmin vuonna 2017 pohtinut Superman-elokuvien arvostelemista, mutta koska en omistanut niitä, enkä halunnut maksaa niiden näkemisestä, ajattelin jättää arviot tekemättä. Sain kuitenkin ystävältäni Blu-ray -kokoelman, joka sisälsi kaikki vanhat Teräsmiehet (1978-2006), joten päätin sittenkin arvostella ne. Katsoin Teräsmies ja uhka auringosta samalla viikolla kuin Teräsmies III:n ja Supertytön.

Teräsmies päättää estää mahdollisen ydinsodan ja heittää kaikki maailman ydinaseet aurinkoon. Valitettavasti vankilasta karannut Lex Luthor hyödyntää Teräsmiehen suunnitelmaa pahoihin tarkoituksiin ja luo siten Atomimiehen, jonka tehtävänä on tuhota Teräsmies.

Christopher Reeve nähdään viimeistä kertaa Kal-Elin, eli Clark Kentin, eli Teräsmiehen roolissa. Tuttuun tapaansa Reeve sopii rooliin, vaikka häneltä löytyy myös heikompia hetkiä. Clarkina hän pääsee naurattamaan kömpelöydellään enemmän kuin viimeksi, minkä lisäksi hän tekee enemmän urotekoja Teräsmiehenä. Mitään uutta Reeve ei kuitenkaan tuo rooliin, vaan jatkaa vain samoilla linjoilla kuin edellisissäkin filmeissä.
     Margot Kidderin roolisuoritus toimittaja Lois Lanena taas tuntuu huonontuvan joka leffan myötä. Tässä Kidder on lähinnä huono, etenkin eräässä kohtauksessa, jossa hän saapuu höpöttämään Clarkin asunnolle. Siinä kohtaa Kidder saa hädintuskin mumistua sanottavansa ulos suustaan. Toisin kuin Teräsmies III:ssa, tässä Lois ei ole pelkkä cameohahmo, vaan hän on jälleen suuresti kiinnostunut Teräsmiehestä sekä työnsä puolesta että ihastumismerkeissä. Vaikka aluksi onkin hyvä, että Lois on kunnolla mukana, muuttuu se leffan aikana tunteeksi siitä, että hahmon olisi voinut korvata jollain toisellakin. Tavallaan niin on tosin tehty, mutta Lois on silti isosti mukana.
     Gene Hackman palaa rooliinsa Lex Luthor -rikollisena, mutta tällä kertaa hän on aika mitäänsanomaton. Hackmanista ei löydy samanlaista henkeä kuin aiemmin, eikä hän tunnu yhtä juonittelevan nerokkaalta. Loisin tavoin myös Lex Luthorin kohdalla käy niin, että aluksi katsojana innostuu, että hän on jälleen mukana, mutta hyvin nopeasti tunne vaihtuu siihen, että eikö Teräsmiehelle ihan oikeasti ole muita pahiksia?
     Sentään Teräsmiehelle on luotu vastukseksi myös Atomimies (Mark Pillow), mutta se ei toisaalta ole hyvä asia. Atomimies on nimittäin aivan kamalan surkea pahis. Vaikka hän pärjää nyrkkitappelussa Teräsmiestä vastaan, on hänen toteutuksessaan suunnilleen kaikki pielessä. Ensinnäkin Atomimiehen asu on naurettava, minkä lisäksi Pillow on vain todella huono roolissa. Hahmo on myös erittäin tylsä tapaus, sillä hän vain haluaa tuhota Teräsmiehen. Siihen hänen persoonansa sitten jääkin. Kaiken aikaa vihainen Atomimies saa katsojan lähinnä pyörittelemään silmiään, eikä kauhistelemaan, että miten Teräsmies voisi ikinä voittaa - etenkin kun Atomimiehen heikkoutta on äärimmäisen helppo hyödyntää.

Muita hahmoja elokuvassa ovat edellisistä osista tutut Daily Planet -lehden pomo Perry White (Jackie Cooper), joka pääsee hieman paremmin esille ja valokuvaaja Jimmy Olsen (Marc McClure), jolla oli enemmän ruutuaikaa Supertytössä, sekä uudet hahmot, joita ovat Lex Luthorin sukulaispoika Lenny ("Two and a Half Men" -sarjasta, 2003-2015, tuttu Jon Cryer), Daily Planetin uusi omistaja David Warfield (Sam Wanamaker), hänen tyttärensä Lacy (Mariel Hemingway) ja nuori Jeremy-poika (Damian McLawhorn), joka ehdottaa Teräsmiehelle sitä, että hän hankkiutuisi eroon ydinaseista. Uusista hahmoista parhaiten esille pääsee Lacy Warfield, joka on jostain syystä ihastunut Clark Kentiin ja luo siten kolmiodraamaa mukaan. Lenny Luthor on aika ärsyttävä tapaus ja pistää katsojat jälleen miettimään, miten Lex voisi olla suuri nero, jos hän työskentelee jatkuvasti idioottien kanssa?

Teräsmies ja uhka auringosta ei todellakaan ole hyvä elokuva... mutta erikoista kyllä, se on hieman parempi kuin muistin. Sen sijaan, että leffa olisi täyttä roskaa, on siinä jonkinlaista viihdearvoa, minkä lisäksi sen ensimmäinen puolisko on jopa ihan kiinnostava. Kyseessä on itse asiassa aika ajankohtainen elokuva, mikä lisää hieman sen arvoa. Ydinsota on tosiaan pieni pelko elokuvassa ja sellainen on nykyäänkin olemassa uhittelevan Pohjois-Korean takia. Vaikka tuntuu todella typerältä, että Teräsmies kerää kaikki maailman ydinohjukset suureen verkkoon avaruudessa, en voinut olla miettimättä, kuinka hienoa olisi, jos joku ihan oikeasti voisi tehdä niin. Myös Daily Planetissa tapahtuvat asiat vaikuttivat nykypäivään sopivilta. Uusi omistaja David Warfield haluaisi nimittäin muuttaa koko homman juorulehdeksi, aivan kuin joku päättäisi muuttaa Helsingin Sanomat Seiskaksi. Tämä muistuttaa myös hieman sitä, kun nykyään yhä useammat uutissivut internetissä turvautuvat klikkiotsikoihin, jotta ne saisivat lukijoita enemmän. Minua kiinnosti myös heti alussa nähtävä kohtaus, jossa Clark Kent käy vanhalla kotitilallaan, joka on laitettu myyntiin. Clark ei kuitenkaan halua myydä tonttia millekään megafirmalle, joka muuttaa sen ostoskeskukseksi, sillä paikka on rakas hänelle. Harmi vain, ettei tämä juonikuvio etene yhtä kohtausta pidemmälle. Jos sen poistaisi leffasta, ei sillä olisi muuta vaikutusta kuin että elokuva olisi muutaman minuutin lyhyempi. Tämä on ensimmäinen asia, mistä huomaa, että kyseessä todella on keskeneräinen teos.

Farmikohtauksen lisäksi esimerkiksi Lacyn ihastuminen Clarkiin ei koskaan etene mihinkään, vaan se unohtuu loppuhuipennuksen aikana. Mukana on myös osio, jossa Teräsmies sairastuu ja heikkenee vakavasti. Hän näyttää jopa tekevän kuolemaa... kunnes yhtäkkiä hän onkin noin vain täysin kunnossa. Silti minun on pakko myöntää, että erilaiset juonikuviot pitivät kiinnostustani yllä. Ajattelin alkupäässä, että ehkä elokuva onkin niitä, jotka ovat parantuneet vuosien varrella. Ehkä Teräsmies ja uhka auringosta olikin aikaansa edellä ja sen arvo huomattaisiin vasta nykypäivänä. Ja sitten mukaan tulee Atomimies... Ja elokuvan taso laskee - tai no, enemmänkin putoaa kielekkeeltä. Teräsmiehen ja Atomimiehen välinen taistelu on todella kammottavaa ja myötähäpeällistä seurattavaa. Se, minkä pitäisi olla kahden jumalallisen olennon eeppinen taisto, muistuttaa lähinnä sitä, että kaksi trikoomiestä halailisivat ja painisivat humalassa. Taistelu on niin tönkköä ja hidasta, ettei voi mitenkään olla mahdollista, että se olisi näyttänyt edes jokseenkin hyvältä vuonna 1987. Taistelu sisältää myös todella typeriä hetkiä ja Teräsmiehelle on jälleen tietty luotu uusia voimia. Tällä kertaa hän voi esimerkiksi rakentaa tuhoutuneen Kiinan muurin katseellaan. Mitä helvettiä?! Eikä kukaan voi väittää, että hän vain kasaisi sen salamannopeasti, sillä hän ihan oikeasti vain katsoo muuria, jolloin se korjaantuu.

Leffa sisältää paljon muitakin typeriä kohtia. Teräsmiehen täytyy tietysti viedä Lois Lane jälleen lentämään, mikä olisi noloa jo ilman sitä hetkeä, kun Teräsmies päästää irti ja Lois vain jatkaa lentämistä. Yhdessä kohtaa eräs ihminen myös viedään avaruuteen, jossa hän pystyykin hengittämään. Ei tarvitse olla kovin viisas, jotta voi huomata, ettei yhtiötä oikeasti kiinnostanut tämän elokuvan teko. Mukaan on jopa valitettavasti tungettu sellainen kohtaus, jossa Clark Kentin ja Teräsmiehen pitäisi olla paikalla samaan aikaan, jolloin on käytetty sitä vitsiä, jossa Clark yrittää keksiä tavan päästä pois, jotta hän voi saapua paikalle Teräsmiehenä, ja sitten hänen täytyy keksiä tapa päästä tilanteesta taas pois, jotta voi tulla takaisin Clarkina. Eikä sitä ole tehty hauskaksi. Se on lähinnä noloa. Yleisestikään filmin "vitsit" eivät ole hauskoja. Silti sen aikana saa nauraa, sillä vaikka taistelukohtaukset ovat kamalia, ovat ne niin huonoja, että on vain pakko nauraa. Yksi pöhköimmistä hetkistä on, kun Atomimies hakkaa Teräsmiestä Kuun sisälle kuin löisi vasaralla naulaa seinään. Onneksi sentään leffalla on älyä kestää vain puolitoista tuntia, jolloin sitä voi pitää juuri ja juuri menevänä viihteenä. Yli kahden tunnin kestossa tämä olisi vain kauheaa sontaa. Nyt se on vain naurettavan kökkö.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Sidney J. Furie, jolta en ole nähnyt muita leffoja, mutta on hän kai tehnyt hyviäkin filmejä, kerran hänen kauhuelokuvansa The Entity (1981) on ohjaaja Martin Scorsesen mielestä yksi kaikkien aikojen pelottavimmista leffoista ja hänen sotaelokuvansa The Boys in Company C (1978) toimi Stanley Kubrickin inspiraationa Full Metal Jacketia (1987) tehdessään. Tässä Furie ei ole onnistunut lähes ollenkaan, mutta jälleen kerran pitää sanoa, että onhan se vaikea työskennellä surkean käsikirjoituksen pohjalta. Furie on tehnyt parhaansa ottaen huomioon, kuinka huono Lawrence Konnerin ja Mark Rosenthalin käsikirjoitus suurimmaksi osaksi on. Repliikit ovat usein hölmöjä, eikä juonikuvioita osata viedä loppuun asti. Elokuvaa ei ole edes kuvattu kummoisesti, minkä lisäksi leikkaus on kömpelöä. Visuaaliset tehosteet ovat hirveitä ja on lystikästä laskea, kuinka monta kertaa filmissä käytetään samaa kuvaa, jossa Teräsmies lentää kohti kameraa. Taustakankaan käyttö on selkeämpää kuin ensimmäisessä Teräsmiehessä, joka ilmestyi yhdeksän vuotta aiemmin. Ääniefektitkin ovat aika kehnoja. Sentään leffassa on käytetty paljon John Williamsin säveltämiä musiikkeja, jotka Alexander Courage on sovittanut mukaan elokuvaan. Se tosin vaatiikin paljon "couragea" (hehheh), jotta uskaltaa koskea Williamsin kaltaisen maestron musiikkeihin.

Yhteenveto: Teräsmies ja uhka auringosta alkaa ihan hyvin, mutta sen viimeinen puolituntinen on hieman jopa tuskallista katsottavaa. Alkupäässä filmi tuntuu yllättävän ajankohtaiselta teokselta aiheidensa ja teemojensa vuoksi, mutta harmillisesti ne kaikki heitetään roskakoriin, jotta voi näyttää kenties noloimman supersankaritaiston koskaan. Jos ajattelette, että ydinohjusten kerääminen suureen avaruusverkkoon tuntuu hölmöltä, niin odottakaa vain, kunnes pääsette näkemään myötähäpeällisen taistelun Teräsmiehen ja Atomimiehen välillä! Elokuva on täynnä mitä typerämpiä juttuja, mutta ne saavat onneksi lähinnä nauramaan, jolloin leffa ei tunnu vain läpimädältä. Kaikessa pöhköydessään elokuvalla on selvästi enemmän viihdearvoa kuin Supertytöllä, joka oli vain kauhea. Näyttelijät eivät ole kovin kummoisia - etenkään Margot Kidder Lois Lanena ja Mark Pillow Atomimiehenä - mutta he tekevät tarpeeksi kelpo työtä, ottaen huomioon, millainen leffa näyttelijöitä ympäröi. Tehosteet ovat pahasti eläneet parhaat päivänsä ja käsikirjoitus on pääasiassa kehno, mutta John Williamsin tuttuja musiikkeja on saatu sovitettua mukaan yllättävän sopivasti. Teräsmies ja uhka auringosta ei ole mielestäni ihan niin kamala tekele kuin monet sanovat. Jos ihan aidosti oikeasti rakastat alkuperäistä Teräsmiestä ja kenties myös Teräsmies II:a, tämä voi tietty tuntua kauhealta pyhäinhäväistykseltä, mutta jos ne eivät ole tehneet erityistä vaikutusta, tämän katsoo sujuvasti "aivot narikkaan" -hömppänä. Kaikkien supersankarifanien täytyy nähdä Teräsmies ja uhka auringosta ainakin kerran elämässään jo sen huonon maineen takia. Ja kuten jo sanoin, leffan alusta löytyy erittäin kiinnostavia ja oivallisia asioita, jotka lupailevat ihan hyvää elokuvaa. Harmi vain, ettei niitä ole osattu hyödyntää.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Superman IV: The Quest for Peace, 1987, Warner Bros. Pictures, Cannon Films, Golan-Globus Productions, London-Cannon Films