Arvostelu: Ihmissusi (The Wolf Man - 1941)

IHMISSUSI

THE WOLF MAN

Ohjaus: George Waggner
Pääosissa: Lon Chaney Jr., Evelyn Ankers, Claude Rains, Maria Ouspenskaya, Patric Knowles, Warren William, Ralph Bellamy, Fay Helm, J. M. Kerrigan ja Bela Lugosi
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 10 minuuttia
Ikäraja: 12

"Jopa sydämeltään puhdas mies, joka illalla rukoilee,
Voi sudeksi tulla, kun ukonhattu kukkii ja syksyn kuu välkkyilee..."

The Wolf Man, eli suomalaisittain Ihmissusi pohjautuu ikivanhoihin legendoihin ja myytteihin susiksi muuttuvista ihmisistä. Kiehtova taru on tietysti vuosisatojen varrella innostanut ihmisiä käyttämään ihmissutta niin kirjoissa, näytelmissä, sarjakuvissa, peleissä kuin elokuvissakin. Ensimmäinen elokuva tästä pedosta on Universal Picturesin Lontoon ihmissusi (Werewolf of London) vuodelta 1935. Leffa ei kuitenkaan noussut samanlaiseen ikoniseen kauhuklassikkoasemaan kuin tämä kuusi vuotta myöhemmin ilmestynyt Ihmissusi. Elokuvaa varten käytettiin Jack Piercen vanhaa ihmissusimaskeerausta, minkä hän oli luonut Lontoon ihmissutta varten, mutta mitä sen päätähti Henry Hull ei suostunut käyttämään. Hirviöksi kaavailtiin aluksi Frankensteinia (1931) ja Muumiota (The Mummy - 1932) tähdittänyttä Boris Karloffia, mutta lopulta tekijät päätyivät Lon Chaney Jr:iin. Elokuva sai ensi-iltansa joulukuussa 1941 ja se oli kriitikoiden kehuma hitti. Itse en ollut aiemmin nähnyt Ihmissutta, mutta olen lapsesta asti ollut kiehtounut hirviöstä ja muutama vuosi sitten katsoin leffan uudelleenfilmatisoinnin The Wolfman (2010). Pari vuotta sitten hankin Universalin hirviöklassikoita sisältävän boksin, mistä löytyi myös Ihmissusi, mutta katsoin sen vasta tänä kesänä, kun pidin 24 tunnin elokuvamaraton -haasteen. Siinä minun täytyi katsoa klassikko, mitä en ollut ennen nähnyt ja päädyin Ihmissuteen. Samalla päätin kirjoittaa elokuvasta arvostelun lähestyvän halloweenin juhlistamiseksi.

Larry Talbot palaa kotiseudulleen isänsä luokse ja saa siellä kuulla legendan sudeksi muuttuvista ihmisistä. Pian käy kuitenkin selville, ettei kyseessä olekaan pelkkä legenda...

Lon Chaney Jr. näyttelee Larry Talbotia, jonka kautta katsoja tutustuu myytteihin ihmissusista. Larry on mukava ja hyväkäytöksinen mies, jolla on kuitenkin taipumusta käyttää kaukoputkeaan kyseenalaisesti. Larryn matka on kiinnostavasti kirjoitettu läpi leffan ja Chaney Jr. tuo hyvin hahmon moniulotteiset tuntemukset esille.
     Evelyn Ankers taas esittää Gwen Conliffea, isänsä (J. M. Kerrigan) antiikkikaupassa työskentelevää neitoa, johon Larry iskee silmänsä ja joka kertoo Larrylle ihmissusilegendasta. Gwenkin on omalla tavallaan mielenkiintoinen tapaus, eikä onneksi ole mikään perinteinen avuton neito hädässä -tyyppinen ratkaisu, vaikka katsojana arvaakin heti, että hän joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan ihmissuden silmästä silmään.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Claude Rains Larryn rikkaana isänä, Draculan roolista tuttu Bela Lugosi ja Maria Ouspenskaya mustalaisennustajina, Fay Helm Gwenin ystävänä Jennynä, sekä Warren William tohtori Lloydina. Kaikki näyttelijät suoriutuvat pääasiassa hyvin rooleistaan, vaikka mukana onkin aikakaudelle kuuluvaa pientä ylinäyttelemistä mukana. On hauska nähdä Lugosi tässäkin monsterifilmissä, vaikka onkin harmi, ettei mukana ole eeppistä yhteenottoa Draculan ja ihmissuden välillä.

Aiempien Universalin hirviöklassikoiden, kuten Dracula - vanhan vampyyrin (Dracula - 1931), Frankensteinin ja Muumion tavoin Ihmissusi ei enää tänä päivänä ole pelottava elokuva, mutta vuosien varrella siihen on syntynyt omat puolensa, mitkä tekevät siitä eri tavalla toimivan teoksen. Näistä vanhoista teoksista löytyy tiettyä maagisuutta ja etenkin tässä mustavalkoiset kuvat metsästä, jonka savukoneet täyttävät mystisellä usvalla, ovat lumoavia. Katsojaa ei haittaisi, vaikka koko filmi vain seuraisi, kun ihmissusi vaanii tässä metsässä uhrejaan. Vaikkei itse ihmissusi ole enää tänä päivänä kauhistuttava ilmestys, täytyy monsterin maskeerausta kehua. Myös hirviöksi muuntautuminen on onnistuneesti toteutettu, pienestä tönkköydestä huolimatta. Parasta tämän filmin ihmissudessa on kuitenkin hirviön psykologinen kauhu. Leffa hakee kauhua enemmän sitä kautta, kuinka kauhea tilanne on sille poloiselle, joka joutuu tämän kamalan kirouksen valtaan. Elokuva viekin katsojan taidokkaasti ihmissudeksi muuttuvan hahmon pään sisälle, minkä ansiosta katsojana jopa hieman säälii, että hahmo joutuu tällaiseen koettelemukseen.

Hirviön esittäminen tragediana tekee Ihmissudesta hieman moniulotteisemman teoksen ja pelkkänä monsteripelotteluna se ei enää säväyttäisi tänä päivänä. Nyt sen syvällisempi puoli varmistaa elokuvan pysymisen erittäin mainiona vielä vuosikymmenten päästä. Kyseessä onkin todella hyvä filmi. Ja vaikkei se enää erityisemmin pelota, on siihen saatu pientä jännitettä siitä, miten tarinassa lopulta käy. Kestoa leffalla on vain hieman yli tunti, mutta elokuva onnistuu käyttämään keston hienosti hyödykseen ja pitää vain tarpeellisen mukana. Pientä kiirehtimistä filmissä tuntuu paikoitellen olevan, mutta pääasiassa elokuva on hyvin rytmitetty.

Elokuvan ohjaajana toimii George Waggner, joka ohjasi Ihmissuden kanssa samana vuonna kaksi muutakin kauhuleffaa, Horror Islandin (1941) ja Man-Made Monsterin (1941). Waggner rakentaa mukavasti tunnelmaa ja käsittelee ihmissusimyyttiä kutkuttavan kiehtovasti. Käsikirjoituksesta taas vastaa Curt Siodmak, joka on päättänyt ottaa erilaisen lähestymistavan hirviöleffassa, mistä pidän kovasti. Filmi on teknisesti erittäin hyvin toteutettu oman aikansa tuotokseksi. Kuvaus on taidokasta ja vaikka leikkaukset ovat välillä tönkköjä, pysyy paketti hyvin kasassa. Lavasteet ovat tyylikkäät ja savukoneen käytössä ei tosiaankaan ole säästelty. Ääniefektit ovat kelvollisesti rakennetut ja Charles Previnin, Hans J. Salterin ja Frank Skinnerin säveltämät musiikit tuovat oman lisänsä mystiseen henkeen.

Yhteenveto: Ihmissusi on erittäin mainio monsterielokuva, mikä onnistuu pureutumaan kauhun psykologiseen puoleen. Elokuva näyttää, kuinka hirveää olisi joutua ihmissusi-kirouksen alaiseksi - ja tietty kuinka hirveää se on kaikille muille. Erityisen pelottava leffa ei enää ole, mutta siitä löytyy mukavan jännittävää henkeä. Tarina kerrotaan napakasti, eikä siinä erityisemmin käytetä mihinkään turhaan aikaa. Näyttelijät ovat suurimmaksi osaksi oivallisia ja ohjaaja Waggner luo tunnelmaa toimivasti. Ihmissuden maskeeraus on hienosti toteutettu ja vielä isommat kehut ansaitsee elokuvan metsä, mikä on samanaikaisesti karmiva että lumoava. Elokuvassa on jotain todella viehättävää ja jos pitää kauhuleffoista, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän monsteriklassikkoon. Etenkin hieman syvällisemmän lähestymistapansa ansiosta Ihmissusi toimii edelleen todella hyvin ja se tulee innoittamaan monia kauhutekijöitä vielä vuosienkin päästä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Wolf Man, 1941, Universal Pictures

Arvostelu: Plan 9 from Outer Space (1957)

PLAN 9 FROM OUTER SPACE

Ohjaus: Ed Wood
Pääosissa: Gregory Walcott, Mona McKinnon, Duke Moore, Tom Keene, Carl Anthony, Paul Marco, Tor Johnson, Dudley Manlove, Joanna Lee, John Breckinridge, Lyle Talbot, Maila Nurmi, Tom Mason, Criswell ja Bela Lugosi
Genre: scifi, kauhu
Kesto: 1 tunti 19 minuuttia
Ikäraja: 12

Plan 9 from Outer Space on Edward D. Wood Jr:n, eli Ed Woodin ohjaama scifikauhuelokuva, mikä kantaa titteliä yhtenä kaikkien aikojen huonoimpana elokuvana. 1950-luvulla tieteiselokuvat olivat kovassa huudossa ja ihmisiä kiehtoi ajatus Maan ulkopuolisesta elämästä ja eriskummallisesta tekniikasta. Ed Wood lukeutui heihin ja hän halusikin tehdä oman scifileffansa. Tällaiset teokset vaativat kuitenkin ison budjetin, eikä Woodilla ollut sellaisia rahoja. Tämähän ei visionäärinä itseään pitävää tekijää haitannut, vaan filmi oli pakko saada tehtyä. Rahoituksen Wood sai baptistiselta kirkolta ja suuri osa elokuvan tekijöistä piti kastaa, jotta kirkko suostui tähän. Kirkko myös vaati, että Wood muuttaisi leffan nimen, mikä oli alunperin "Grave Robbers from Outer Space". Filmi kuvattiin 1956, mutta kesti kolme vuotta, kunnes Wood löysi sille levittäjän ja lopulta Plan 9 from Outer Space sai ensi-iltansa vasta 22. heinäkuuta 1959 - tasan 60 vuotta sitten! Elokuva haukuttiin kaikkialla lyttyyn ja se on tosiaan vuosien varrella saanut itselleen maineen yhtenä kaikkien aikojen huonoimpana elokuvana. Samalla se on kuitenkin kerännyt oman fanikuntansa ja siitä on muodostunut kulttiklassikko. Itse olin kuullut leffasta jo vuosia sitten, mutten ole koskaan aiemmin nähnyt sitä kokonaan. Kun katsoin muutama vuosi sitten ohjaajasta kertovan Tim Burtonin elokuvan Ed Wood (1994), kiinnostuin Woodin töistä ja kun nyt huomasin, että Plan 9 from Outer Space täyttää 60 vuotta, tiesin, että oli vihdoin aika katsoa se.

Avaruusaluksia nähdään taivaalla ja kuolleet nousevat haudoistaan... mistä on oikein kyse?

Plan 9 from Outer Space sisältää paljon hahmoja, joista katsojana ei välitä pätkääkään. On lentäjä Jeff Trent (Gregory Walcott), joka näkee lentävän lautasen taivaalla ensimmäisenä ja hänen vaimonsa Paula (Mona McKinnon), mystistä tapausta tutkiva Daniel Clay (Tor Johnson), kaikkea ihmettelevät poliisikonstaapelit Kelton (Paul Marco) ja Larry (Carl Anthony), sekä armeijan eversti Edwards (Tom Keene) ja luutnantti John Harper (Duke Moore). Nämä ihmishahmot yrittävät selvittää elokuvan "suurta mysteeriä" ja lähinnä siis vain kummastelevat ja pohdiskelevat läpi leffan samoja asioita. Turha kuvitellakaan, että yhtäkään hahmoa lähdettäisiin syventämään, vaan he vain ovat. Näyttelijät ovat myös aika kehnoja ja ne, jotka vaikuttavat osaavansa, ovat selvästi tajunneet vasta kuvauksissa, mihin olivat ryhtyneet. Jos katsoo tarkkaan, luutnantti John Harper pitelee kohtauksissaan asettaan erittäin vaarallisin tavoin. Taru kertoo, että hänen näyttelijänsä Duke Moore olisi näin yrittänyt testata, huomaako ohjaaja Wood mitään kummallista, vai eikö tätä vain kiinnosta tällaiset asiat.

Wood ei ole tainnut osata päättää, mitä hirviöitä hän haluaa leffaansa mukaan, joten filmistä löytyy niin avaruusolentoja kuin vampyyreja ja zombeja... vai miksi lie näitä eläviä kuolleita sitten haluaakaan kutsua. Avaruusolioita johtaa John Breckinridgen esittämä johtaja ja hänen alaisiaan ovat mm. Eros (Dudley Manlove) ja Tanna (Joanna Lee, joka halusi myöhemmin saada nimensä pois elokuvasta, sillä koki sen pilaavan hänen maineensa). Avaruusoliot ovat tietty vain ihmisen näköisiä heppuja todella surkeissa asuissa, mitkä näyttävät siltä kuin ne olisi valmistettu juuri kuvausaamuna. Nämäkään näyttelijät eivät "yllättäen" vakuuta rooleissaan, etenkin kun avaruusolennot ovat todella huonosti kirjoitetut hahmot. Eläviin kuolleisiin taas kuuluvat suomalaisamerikkalainen Maila "Vampira" Nurmi ja Draculan roolista tunnettu Bela Lugosi. Maila Nurmen tehtäväksi jää lähinnä vain haahuilla hitaasti ja tuijottaa kaukaa ihmishahmoja, mutta Lugosi on hieman erikoisempi tapaus.
     Lugosi nimittäin menehtyi ennen elokuvan kuvauksia, eikä hänen kohtauksiaan edes kuvattu tätä filmiä varten. Hän ja Wood olivat ystävystyneet vuosia aiemmin ja Wood oli kuvannut testipätkiä Lugosin kanssa mahdollisia tulevia elokuviaan varten. Kunnianosoituksena Lugosin muistolle (ja kenties lisätäkseen leffan myyntiä markkinoimalla sitä Lugosin viimeisenä filminä) Wood päätti lisätä nämä epämääräiset pätkät tähän elokuvaan. Niitä oli kuitenkin niin vähän, että Wood joutui etsimään sijaisnäyttelijän kuvaamaan lisäkohtauksia, jotta Lugosin mukanaololle olisi selkeämpi syy. Sen sijaan, että Wood olisi palkannut jonkun, joka näyttäisi Lugosilta, hän valitsi vaimonsa kiropraktikon ja pisti tämän peittämään puolet naamastaan vampyyriviitallaan, jotta katsoja uskoisi Lugosin olevan viitan takana. On tuskin yllätys, ettei tällä tempulla onnistuttu luomaan minkäänlaista illuusiota ja katsoja tietää tasan tarkkaan, milloin Lugosi ei ole ruudulla.

Mistäköhän tätä elokuvaa lähtisi oikeasti purkamaan... Plan 9 from Outer Space on ainoa Ed Woodin teos, minkä olen nähnyt, mutta jo yksistään tästä saa hyvän käsityksen siitä, millainen elokuvantekijä hän on. Intohimoinen, mutta huono. Leffasta paistaa Woodin into tehdä filmejä ja esitellä ideansa maailmalle, mutta samalla siitä paistaa vielä vahvemmin läpi, ettei Wood osaa tehdä elokuvia, eikä oikeastaan edes ymmärrä niitä. Hänen työstämä käsikirjoitus tuntuu siltä kuin Wood olisi kirjoittanut kaikki kohtaukset vasta sinä päivänä, kun ne kuvataan. Usein myös tuntuu siltä, että hän on ottanut vain yhden otoksen kaikista kuvista, eikä ole vaatinut uusintaottoja parempia roolisuorituksia varten. Taas välillä vaikuttaa siltä, että näyttelijät olisivat joutuneet näyttelemään samaa kohtausta jo tuntien ajan, sillä he näyttävät niin kyllästyneiltä tekemiseensä. Tai sitten he vain ovat huonoja näyttelijöitä.

Elokuvan käsikirjoituksessa huvittaa se, ettei siinä ole varsinaisesti tolkkua. Välillä näytetään, kuinka ihmiset bongailevat lentäviä lautasia kaupunkien yllä, mutta myöhemmin sanotaan, ettei kukaan tiedä näistä avaruusaluksista, sillä valtio salaa koko homman. Elokuva hyppii välillä ajassa varmaan viikkoja eteenpäin, mutta samalla se tuntuu kertovan vain parin päivän tapahtumat. Ja vaikka avaruusolennot parissakin kohtaa selittävät, miksi tekevät niin kuin tekevät, jää katsojalle silti hämmentynyt olo, kun lopputekstit alkavat. Voi olla, että Wood on tajunnut, että katsoja hämmentyy, sillä läpi leffan 1950-luvulla suosituksi noussut meedio The Amazing Criswell selostaa tapahtumia ja hahmojen tuntemuksia. Criswell aloittaa elokuvan juonnolla, mikä pistää katsojan välittömästi pohtimaan, kannattaisiko elokuvan katsominen suosiolla lopettaa. Hän yrittää mysteerisesti saada katsojan koukkuun, mutta hänen ylidramaattisuutensa on lähinnä koomista. Lisäksi hänen kirjoittama juontonsa (Criswell kirjoitti sen itse, koska hän ei pitänyt Woodin tekstistä) on oudossa ristiriidassa, sillä Criswell aloittaa puhumalla tulevaisuuden mysteereistä, mutta alkaakin sitten selittämään, että kertoo nyt tapahtumasta, mikä tapahtui jokin aikaa sitten. Criswell myös kutsuu katsojaa ystäväkseen oudon monta kertaa ja hänen silmiensä liikkeestä näkee, ettei hän vaivautunut opettelemaan tekstiään, vaan lukee sitä kameran edestä koko puheensa ajan.

Vaikka Plan 9 from Outer Space kantaakin yhden kaikkien aikojen huonoimman elokuvan titteliä, kutsutaan sitä usein myös leffaksi, mikä on niin surkea, että se on jo hyvä. Oikeassa mielentilassa tästä voikin löytää paljon riemua, oli kyse sitten Woodin sekavasta käsikirjoituksesta, kömpelöstä leikkauksesta, naurettavista kuolemista, langoilla roikkuvista lentävien lautasten pienoismalleista, Bela Lugosin ilmiselvästä sijaisnäyttelijästä, avaruusolentojen halvoista asuista tai lentokoneen ohjaamon lavasteesta, mikä näyttää siltä kuin se olisi kuvattu jonkun olohuoneessa. Tästä ohjaamosta vasta riemua löytyykin, sillä surkeiden lavasteiden lisäksi ensimmäisessä lentokohtauksessa voi nähdä mikrofonin varjon ja toinen lentäjistä pitää käsikirjoitusta sylissään! Tämä tosin johtuu siitä, että leffa kuvattiin kuvasuhteessa 4:3, eli lähes neliömäisenä ja se oli tarkoitus rajata laajakuvaksi, jolloin mikrofoni ja käsikirjoitus olisivat pois kuvasta, mutta jostain syystä elokuvaa ei rajattu ja virheet jäivät lopulliseen elokuvaan. Myös selvästi studiossa kuvattu hautausmaa ja pahviselta näyttävät hautaristit nostavat väkisinkin hymyn huulille.

Huvittavaa on myös se, että kun mukana on niin käsittämättömän halpoja ja kehnoja lavasteita, asuja ja efektejä, mukana on myös tyylikkäitä ilmakuvia aidoista lentokoneista sekä kuvia armeijasta ampumassa. Nämä ovat oudon laadukkaita otoksia muuhun leffaan verrattuna, mutta kyse ei todellakaan ole siitä, että tekijät olisivat kuvanneet nämä ensin ja käyttäneet lähes kaiken budjettinsa näihin. Ei, vaan nämä ovat armeijalta saatuja videoklippejä, mitkä Wood päätti hyödyntää, jotta elokuvasta saisi eeppisemmän. Eeppinen Plan 9 from Outer Space ei tietenkään ole, eivätkä sen pelottaviksi tarkoitetut hetket tarjoa edes pienintäkään jännitystä. Lähinnä leffa on vain huvittava, mutta valitettavasti se on usein myös pitkästyttävä. Elokuvalla on kestoa vain tunti ja vartti, mutta kun Wood pistää hahmot käymään samaa dialogia läpi yhä uudestaan ja uudestaan, alkaa aika käymään pitkäksi yllättävänkin nopeasti.

Jos leffasta pitäisi löytää aidosti hyviä asioita, eikä vain asioita, mitkä ovat niin kamalia, että ne ovat hauskoja ja siten hyviä, on niitä itse asiassa jopa mukana. Ei kovin paljoa, mutta silti. Leffa on paikoitellen kelvollisesti kuvattu. Otosten rajaukset ovat usein kummalliset, mutta kun muistaa, että kuvaa oli tarkoitus rajata laajakuvaversioksi, on kuvauksessa tehty jopa jokseenkin osaavaa työtä. Äänitys on myös oivallista ja näyttelijöiden puhe kuuluu selvästi. Ääniefektit ovat välillä toimivia, mutta isokokoisen zombin kohdalla täytyy sanoa, että tuntuu siltä kuin zombin äänitehosteet olisivat unohtuneet. Zombi nimittäin pitää suutaan auki kuin päästäisi kauheaa mölinää. Musiikit ovat varmaan laadullisesti parasta elokuvassa. Se täytyy myös todeta, että Wood yrittää selvästi sanoa leffalla jotain ihmiskunnasta, eikä tämä ole vain älytön teos. Mutta siis painotussanalla "yrittää sanoa". Ja, noh, siihen ne hyvät puolet sitten kai jäivät. Se onkin sitten ihan vain katsojasta kiinni, nauttiiko tämän huonoudesta vai ei. Itse pidin useita juttuja koomisina ja tiettyjä legendaarisia hetkiä viihdyttävinä, mutta olihan tämä kehno filmi. En kuitenkaan sano, että Plan 9 from Outer Space olisi mielestäni yksi huonoimmista elokuvista ikinä - olen nähnyt paljon surkeampiakin teoksia.

Yhteenveto: Plan 9 from Outer Space on... miten sen nyt sanoisi... omalaatuinen teos, jollaista ei toista löydä. Ed Wood on aikamoinen elokuvantekijä, sillä hänestä huokuu intohimo elokuvia kohtaan, mutta vielä isommin huokuu, kuinka hän ei osaa tehdä niitä. Käsikirjoitus tuntuu siltä kuin se olisi kirjoitettu kuvauspäivien aamuina, eikä Woodia kiinnosta tarinan loogisuus, uskottavat näyttelijänsuoritukset tai hyvin rakennettu kokonaisuus. Juonessa on isoja aukkoja ja leffan jälkeen katsojalle jääkin hämmentynyt olo, mitä tässä nyt siis tapahtui? Näyttelijät ovat kehnoja, mitä ei auta heille kirjoitettu huono ja itseään toistava dialogi. Jotta katsoja pysyisi jollain tapaa kärryillä, on mukana selostamassa The Amazing Criswell, jonka yritykset olla mystinen ovat lähinnä koomisia. Huvittavia ovat myös elokuvan todella halvat asut, lavasteet ja tehosteet. Lisäksi Bela Lugosin ilmiselvä sijaisnäyttelijä nostaa hymyn huulille ja "kauhistuttavat" kuolemat tarjoavat lähinnä makeat naurut. Löytyy leffasta joitain hyviä juttuja, mutta onhan Plan 9 from Outer Space objektiivisesti todella huono elokuva. Se onkin sitten eri asia, kuinka paljon sen huonoudesta katsoja nauttii. Siitä tulikin itselleni dilemma, sillä en osaa yhtään sanoa, mitä antaisin teokselle arvosanaksi. Lopulta päädyin tällaiseen ratkaisuun:

tai

riippuu vähän katsojasta ja mielentilasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.en.wikipedia.org
Plan 9 from Outer Space, 1957, Reynolds Pictures

Arvostelu: Dracula / Dracula: Vanha vampyyri (1931)

DRACULA (1931)

DRACULA: VANHA VAMPYYRI

Ohjaus: Tod Browning
Pääosissa: Bela Lugosi, Dwight Frye, Edward Van Sloan, Helen Chandler, Herbert Bunston, David Manners, Charles K. Gerrard ja Joan Standing
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia / Censored Version: 1 tunti 11 minuuttia
Ikäraja: 12

Dracula, eli suomalaisittain Dracula: Vanha vampyyri perustuu samannimiseen näytelmään vuodelta 1924, joka taas pohjautuu Bram Stokerin "Dracula" -romaaniin vuodelta 1897. Kirjan pohjalta oli jo vuonna 1922 tehty elokuva Nosferatu, eine Symphonie des Grauens, tosin tekijänoikeuksien vastaisesti, joten tämä on ensimmäinen virallinen elokuva hahmosta. On tutkittu, että 1920-luvun alussa Neuvostoliitto ja Unkari olisivat tehneet omat versionsa, mutta niistä ei ole mitään enää olemassa, joten niitä on myös pidetty pelkkinä huhuina. Elokuvan teko lähti liikkeelle, kun nuori Carl Laemmle Jr. osti oikeudet kirjan elokuvasovitukseen. Vaikka vuoden 1922 filmi olikin laiton versio, toimi se inspiraationa uuden leffan tekijöille. Samaan aikaan kun elokuvaa kuvattiin, lavasteita käytettiin myös espanjalaisen version, Dráculan (1931) kuvaamiseen. Dracula sai ensi-iltansa helmikuussa 1931 ja sitä markkinoitiin oivasti kertomalla, että jotkut katsojista olivat pyörtyneet elokuvan pelottavuuden takia. Teos olikin suuri menestys ja se sai pääasiassa positiivisia arvioita, vaikka jotkut myös kritisoivat sitä paljon. Vuosien varrella elokuvasta on tietysti muodostunut suuri klassikko ja siitä on tehty monia uusintafilmatisointeja. Itse olen lapsesta asti tiennyt kreivi Draculan ja vampyyrit, jotka olivat minusta etenkin silloin todella hienoja keksintöjä. Vaikka olinkin nähnyt useita filmejä, joissa hahmo esiintyy, kuten Bram Stoker's Draculan (1992) ja Van Helsingin (2004), en silti ollut nähnyt vuoden 1931 versiota. Loppukesästä 2017 kuitenkin ostin Universalin Monsters-elokuvakokoelman, joka sisältää mm. tämän, The Mummyn (1932) ja The Wolf Manin (1941), ja ajattelin arvostella jonkun leffoista lokakuun lopulle, kun on halloween. En kuitenkaan osannut päättää, minkä arvostelisin, joten pidin äänestyksen, jossa lukijat saivat päättää kokoelman yhdestä elokuvasta arvion. Hassua kyllä, sekä Dracula että Frankenstein (1931) saivat saman verran ääniä, joten päädyin katsomaan ja arvostelemaan molemmat. Draculan arvostelu on tiedossa ensin, sillä se ilmestyi ennen Frankensteinia, vaikka molemmat saivat ensi-iltansa samana vuonna.

Vampyyri kreivi Dracula lähtee kotimaastaan Transylvaniasta Englantiin, jossa hän alkaa piinaamaan nuoria naisia.

Kreivi Draculaa näyttelee Bela Lugosi, joka esitti hahmoa jo muutamaa vuotta aiemmin samannimisessä näytelmässä. Lugosi sopii erittäin hyvin rooliin. Hänessä on sopivasti arvokkuutta, jonka hienon kreivin rooli tarvitsee, mutta hänestä löytyy myös selkeää häijyyttä... sekä pientä koomisuutta kuvissa, joissa hän vain tuijottaa häiritsevän hölmösti kameraa. Unkarilaissyntyisen Lugosin aksentti tuo oman oivallisen lisäyksen Draculaan. Hahmo itsessään on jo todella mielenkiintoinen. Jos joku ei vielä tiedä, vampyyrit ovat eläviä kuolleita olentoja, jotka käyttävät ravinnokseen ihmisten verta. Ne eivät kestä auringonvaloa, joten ne nukkuvat päivisin ja liikkuvat öisin. Kreivi Dracula on vuosisatoja vanha vampyyri, joka yrittää muuttaa muita ihmisiä itsensä kaltaisiksi. Häntä kiehtovat etenkin nuoret naiset, joista hän tekee itselleen vaimoja.
     Dwight Frye näyttelee Renfieldiä, kiinteistönvälittäjää, jonka mieltä kreivi Dracula manipuloi. Frye pääsee siis esittämään sekä hienoihin pukuihin pukeutunutta miestä että virnistelevää hullua, ja hän hoitaa molemmat roolit hyvin, vaikka hänen muuttumistaan hulluksi ei näytetä lainkaan.
     Edward Van Sloan esittää professori Van Helsingiä, joka tietää vampyyreistä ja yrittää saada selville, kuka vainoaa Lontoon nuoria naisia. Professori Van Helsing tarjoaa lähinnä muille hahmoille ja katsojille tietoa verenimijöistä, mutta hänestä on saatu aikaan muutenkin toimiva hahmo. Van Sloan on uskottava professorin roolissa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat kreivi Draculan piinaama neiti Mina (todella yliampuvasti näyttelevä Helen Chandler), hänen isänsä tohtori Seward (Herbert Bunston), alkuperäisessä tarinassa tärkeä mutta tässä aika tarpeeton John Harker (David Manners), sekä mielisairaalan hoitajat Martin (Charles K. Gerrard) ja Briggs (Joan Standing).

Elokuva lähtee mainiosti käyntiin Transylvaniasta, jonne Renfield matkaa tapaamaan kreivi Draculaa. Kyläläisten kauhistuneet ilmeet ja puheet herättävät pientä jännitystä, kun Renfield kertoo minne on menossa ja tunnelman luonti jatkuu oivallisesti, kun alkaa tapahtumaan outoja asioita. Kreivi Draculan linnassa tapahtuvaan kohtaukseen on saatu hyvin jännitettä, sillä ei voi tietää, mitä vampyyri tulee tekemään... mutta sitten elokuva lässähtää hieman. Kuten jo sanoin, Renfieldin muuttumista hulluksi ei kunnolla selitetä, vaan tarina vain hyppää eteenpäin siihen, kun laiva on jo matkalla Lontooseen, arkussa nukkuva kreivi Dracula ja sekopäinen Renfield kyydissään. Siitä eteenpäin kerronta muuttuu oudon loikkivaksi ja tapahtumista on välillä vaikea saada kiinni. Yhtäkkiä puhutaan, että naisia olisi piinannut joku jo useiden päivien ajan ja kreivi Draculakin on ehtinyt tulla tunnetuksi arvokkaana herrana.

Draculan suurin ongelma on, ettei sen tapahtumilla tunnu pitkään aikaan olevan mitään tarkoitusta. Kestää kauan ennen kuin katsojille selviää, miksi kreivi päättää lähteä Lontooseen ja kun syy on vain se, että hän haluaa itselleen uuden morsiamen, katsojana käy lähinnä sääliksi niitä kolme vampyyrineitokaista, jotka hän julmasti jätti Transylvaniaan. Sen lisäksi elokuva ei tunnu tietävän, kenen tarinaa se kertoo. Elokuva alkaa Renfieldin näkökulmasta, mutta kun päästään Lontooseen, kertoo filmi selvästi nimikkohahmostaan. Noin puolen välin kohdalla se alkaa kuitenkin kertoa Van Helsingistä ja muista ihmisistä, jotka kauhistelevat outoja tilanteita ja alkavat puhua kummallisesta kreivi Draculasta kuin he olisivat nuoria koululaisia, jotka kuiskien ihmettelevät, miksi uusi oppilas on niin erilainen heihin verrattuna. Nykypäivänä on tietty myös se ongelma, ettei Dracula ole lainkaan pelottava elokuva. Muutamaan kohtaan on saatu jännittävää henkeä, mutta useat hetket ovat nykyään jopa koomisia. Sen asian katsoo vuosiluvun takia sormien läpi, mutta kyllä se kokemusta hieman häiritsee. Elokuvalla on myös todella laimea huipennus, jonka takia leffan päätyttyä katsojalle voi helposti nousta ajatus: "Siinäkö se nyt sitten oli?" Vaikka suosittelenkin katsomaan filmin sen klassikkoaseman vuoksi ja koska se on vaikuttanut paljon elokuvakulttuuria, kehotan silti katsomaan mieluummin Christopher Leen tähdittämän Draculan (1958) - joka kulkee nykyään myös nimellä "Horror of Dracula", jottei sitä sekoitettaisi jatkuvasti tähän teokseen - sillä se on onnistuneempi filmatisointi tarinasta.

Teoksen on ohjannut Tod Browning, joka osaa kyllä luoda tunnelmaa, mikä ei kuitenkaan valitettavasti pääse oikeuksiinsa Garrett Fortin heikon käsikirjoituksen takia. Käsikirjoitukseen mahtuu kyllä ikonisia repliikkejä kuten "children of the night", mutta eivät ne tee tekstistä kovin paljon parempaa. Elokuva on kuvattu ihan hyvin ja valaisu on oivallista, mutta leikkaus on usein kömpelöä. Kreivi Draculan linnan lavaste on erinomaisesti toteutettu. Efektit eivät ole kovin ihmeelliset, mutta sopivat elokuvaan. Äänitys on hoidettu hyvin, mutta muuten äänimaailma on aika hiljainen. Elokuva on muutenkin usein todella vaivaannuttavan hiljainen, sillä alkutekstien aikana soivaa Tšaikovskin säveltämää "Joutsenlampi"-baletin pätkää lukuunottamatta filmissä ei kuulla lainkaan musiikkia. Musiikit toisivat varmasti oman lisäyksensä tunnelmaan, jolloin jännitys kasvaisi, mutta tällaisena hiljaisena versiona useista kohdista katoaa karmivuus kokonaan. Tiedän, että 1930-luvun alussa musiikin lisääminen oli liian haasteellista, mutta se ei poista sitä faktaa, etteikö sillä olisi suuri vaikutus lopputulokseen. Vuonna 1999 julkaistiin versio, johon edellisvuonna Philip Glass oli säveltänyt musiikit, mutta itse näin musiikittoman version.

Elokuva oli alunperin lähes puolentoista tunnin pituinen teos, mutta muutama vuosi sen ilmestymisen jälkeen siitä sensuroitiin yli kymmenen minuuttia pois. Leffasta poistui ainakin filmin jälkeen nähtävä epilogi, jossa Van Helsingiä näyttelevä Edward Van Sloan saapuu kertomaan yleisölle, että teos on vain fiktiota, eikä vampyyreitä ole oikeasti olemassa. Yritin tutkia, mitä muita kohtauksia leffasta poistettiin, sillä itse näin sensuroidun version, jota Universal nykyään myy. Olisi kiva tietää, parantaisivatko poistetut hetket elokuvan rytmitystä.

Yhteenveto: Dracula sisältää mielenkiintoisen tarinan, joka menee kuitenkin hieman pilalle poukkoilevan rytmin ja heikon kerronnan takia. Elokuva ei tiedä keneen sen pitäisi keskittyä, mikä on häiritsevää. Vaikka alkuun ja pariin muuhun hetkeen on saatu pienehköä jännitystä mukaan, on elokuva nykyään enemmänkin koominen ja hieman vaivaannuttava, sillä siinä ei kuulla lähes ollenkaan musiikkia. Suurin ongelma koko elokuvassa on kuitenkin se, että kreivi Draculan matkalle Englantiin ei ole kovin kummoista syytä, jolloin asioita vain tapahtuu vailla merkitystä. Bela Lugosi on kuitenkin oivallinen vampyyrikreivinä, minkä lisäksi muutkin näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin - jos typerästi ylinäyttelevää Helen Chandleria ei lasketa mukaan. Visuaalinen ilme ei nykypäivänä ole mitä huikein, mutta siitä löytyy hienojakin asioita kuten kreivi Draculan linnan upeasti toteutetut lavasteet. Kyllähän tämä kannattaa katsoa, mutta suosittelen mieluummin katsomaan Christopher Leen tähdittämän Draculan, kaiken kaikkiaan paremman toteutuksen takia. Suosittelen myös vilkaisemaan Leslie Nielsenin tähdittämän Dracula: Dead and Loving Itin (1995), joka kertoo saman tarinan huumorilla. Minkä ikinä valitsettekin, pysykää todella kaukana Nosferatu: Phantom der Nachtista (1979), joka on yksi surkeimmista ja tylsimmistä elokuvista, mitä olen ikinä nähnyt!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.en.wikipedia.org
Dracula, 1931, Universal Pictures